Tunnisteet Mallilausekkeet

Tunnisteet. Yhtiön asiakkaan käyttöön luovuttamat tunnisteet, joita ovat esimerkiksi käyttäjä- tunnus, salasana ja numero, säilyvät yhtiön omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Yhtiöllä on oikeus muuttaa tunnisteita, jos viranomaismääräykset tai verkosta, asiakkaasta, palvelun toimitta- misesta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä edellyttävät. Yhtiö pyrkii ilmoittamaan muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutoksen toteuttamista.
Tunnisteet. Toimittajan asiakkaan käyttöön luovuttamat tunnisteet, joita ovat esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana ja numero, säilyvät toimittajan omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä.
Tunnisteet. Asiakkaan tulee säilyttää palveluun liittyviä tunnuksiaan ja korttejaan huolellisesti estääkseen oikeudettoman pääsyn niihin. Asiakkaalla ei ole oikeutta kopioida, purkaa tai muunnella kortteja. Jos asiakkaan palveluun liittyvä kortti tai tunniste katoaa tai joutuu oikeudettomasti kolmannen haltuun, asiakkaan on ilmoitettava tästä välittömästi.
Tunnisteet. Ranuan Infra Oy:n asiakkaan käyttöön mahdollisesti luovuttamat tun- nisteet, joita voivat olla esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana ja IP-nu- mero, säilyvät Ranuan Infra Oy:n omistuksessa eikä asiakkaalla ole oi- keuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Ranuan Infra Oy:llä on oikeus muuttaa tunnisteita, jos viranomaismääräykset tai verkosta, asiak- kaasta, palvelun toimittamisesta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä edellyttävät. Ranuan Infra Oy pyrkii ilmoittamaan muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutoksen toteutta- mista.
Tunnisteet. Teollisuuskylän asiakkaan käyttöön mahdollisesti luovuttamat tunnisteet, joita voivat olla esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana ja numero, säilyvät Teollisuuskylän omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Teollisuuskylällä on oikeus muuttaa tunnisteita, jos viranomaismääräykset tai verkosta, asiakkaasta, liittymän toimittamisesta, valokuituverkon ylläpidosta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä edellyttävät. Teollisuuskylä pyrkii ilmoittamaan muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutoksen toteuttamista.
Tunnisteet. Asiakkaan Memocatelta käyttöönsä saamat tunnisteet (kuten käyttäjätunnukset ja salasanat) säilyvät Memocaten omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen voimassaolon päätyttyä. Tunnisteet ovat asiakaskohtaisia eikä asiakas saa luovuttaa tai ilmaista niitä kolmannelle. Jos tunnisteet joutuvat oikeudettomasti kolmannen haltuun, asiakkaan on ilmoitettava asiasta viipymättä Memocaten asiakaspalveluun. Asiakas vastaa Palvelun maksuista siihen asti, kunnes ilmoitus on tehty. Memocatella on oikeus sulkea asiakkaan pääsy Palveluun välittömästi saatuaan tiedon siitä, että tunnisteet ovat joutuneet kolmannen haltuun tai kadonneet. Memocatella on oikeus muuttaa tunnisteita, jos verkosta, asiakkaasta, Xxxxxxxx toimittamisesta, tietoturvasta tai -suojasta taikka viranomaisten määräyksistä johtuvat tai muut syyt sitä edellyttävät. Memocate voi vaihtaa tietyissä tilanteissa tunnisteet myös asiakkaan pyynnöstä, jolloin vaihtamisesta peritään hinnaston mukainen maksu.
Tunnisteet. Asiakkaan toimittajalta käyttöönsä saamat tunnisteet säilyvät toimittajan omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Toimittajalla on oikeus muuttaa palvelun käyttäjätunnusta, numeroita ja muita tunnisteita, jos viranomaismääräykset tai verkosta, asiakkaasta, palvelun toimittamisesta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä vaativat. Toimittaja ilmoittaa muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutosta.
Tunnisteet. Kuituverkot Oy:n asiakkaan käyttöön mahdollisesti luovuttamat tunnisteet, joita voivat olla esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana ja IP-numero, säilyvät Kuituverkot Oy:n omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Kuituverkot Oy:llä on oikeus muuttaa tunnisteita, jos viranomaismääräykset tai verkosta, asiakkaasta, palvelun toimittamisesta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä edellyttävät. Kuituverkot Oy pyrkii ilmoit- tamaan muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutoksen toteuttamista.
Tunnisteet. Tähtikuitu Oy:n asiakkaan käyttöön mahdollisesti luovuttamat tunnisteet, joita voivat olla esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana ja IP-numero, säilyvät Tähtikuitu Oy:n omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Tähtikuitu Oy:llä on oikeus muuttaa tunnisteita, jos viran- omaismääräykset tai verkosta, asiakkaasta, palvelun toimittamisesta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä edellyttävät. Tähtikuitu Oy pyrkii ilmoittamaan muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutoksen toteuttamista.
Tunnisteet. Osuuskunnan asiakkaan käyttöön luovuttamat tunnisteet, joita ovat esimerkiksi käyttäjätunnus, salasana ja numero, säilyvät osuuskunnan omistuksessa eikä asiakkaalla ole oikeuksia niihin sopimuksen päätyttyä. Osuuskunnalla on oikeus muuttaa tunnisteita, jos viranomaismääräykset tai verkosta, asiakkaasta, palvelun toimittamisesta tai tietoturvasta johtuvat tai muut vastaavat syyt sitä edellyttävät. Osuuskunta pyrkii ilmoittamaan muutoksista asiakkaalle hyvissä ajoin ennen muutoksen toteuttamista.