Ihmishenkien pelastus Mallilausekkeet

Ihmishenkien pelastus. Vakuutus kattaa vastuun pelastuspalkkiosta, joka maksetaan vakuutetulla aluksella olleiden henkilöiden pelastamisesta tai sen yrityksestä, ei kuitenkaan vastuuta, jonka aluksen kasko- vakuutus, lastinomistaja tai tavaravakuutus kattaa.

Related to Ihmishenkien pelastus

  • Lomautuksen peruuttaminen Mikäli työnantajalle lomautusilmoitusaikana ilmaantuu uutta työtä, voidaan lomautuksen peruuttaminen ilmoittaa ennen lomautuksen alkamista. Tällöin lomautusilmoituksen merkitys poistuu ja myöhemmin toimeenpantavien lomautusten on perustuttava uusiin lomautusilmoituksiin.

  • Neuvottelut palkkaratkaisusta ja sen perusteista Palkkaratkaisusta neuvotellaan paikallisesti ottaen huomioon yri- tyksen tai työpaikan talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanne sekä kustannuskilpailukyky markkinoilla. Paikallisten neuvottelujen tarkoituksena on löytää kunkin yrityksen tai työpaikan tilannetta ja tarpeita vastaava palkkaratkaisu. Tavoitteena on myös tukea palkanmuodostuksen kannustavuutta, oikeudenmukaista palkka- rakennetta ja palkkaporrastusta sekä tuottavuuden kehittymistä työpaikalla. Paikallisessa palkkaratkaisussa sovittavia asioita ovat palkantar- kistusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Sopimus tehdään pääluottamusmiehen kanssa 14.2.2020 mennessä, ellei käsittely- ajan jatkamisesta sovita.

  • Irtisanomisen perusteen ilmoittaminen Työnantajan on työntekijän pyynnöstä viivytyksettä ilmoitettava tälle kirjallisesti työsopimuksen päättymispäivämäärä sekä ne hänen tiedossaan olevat irtisanomisen syyt, joiden perusteella työsopimus on päätetty.

  • Henkilökohtainen palkanosa Henkilön tullessa uutena viraston palvelukseen tai tehtävien vaativuustason alentuessa maksetaan henkilökohtainen palkanosa aluksi sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka työnantaja arvioi vastaavan hänen pätevyyttään, osaamistaan, työkokemustaan ja aikaisempaa suoriutumistaan. Henkilön tehtävien vaativuustason noustessa henkilökohtainen palkanosa maksetaan aluksi hänen siihen mennessä vahvistettua suoritustasoaan yhtä alemman suoritustason mukaisesti. Vaativuustason noustessa kokonaiskuukausipalkka on 4 momentissa sanotusti määräytyvän henkilökohtaisen palkanosan maksamiseen saakka kuitenkin vähintään yhtä suuri kuin hänen kokonaiskuukausipalkkansa oli aikaisemmalla vaativuustasolla. Mikäli vuotuisessa kehityskeskustelussa todetaan suoritustason alentuneen, kehityskeskusteluun liittyen määritellään myös työsuorituksen parantamista tukevat toimenpiteet. Tällöin henkilökohtainen palkanosa säilytetään aluksi ennallaan. Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa suoritus arvioidaan uudelleen viimeistään kuuden kuukauden kuluttua palvelukseen tulemisesta tai vaativuustason muuttumisesta taikka 3 momentissa tarkoitetussa tilanteessa mahdollisimman pian kuuden kuukauden kuluttua edellisestä suoritusarvioinnista. Sitten henkilökohtainen palkanosa määräytyy siten arvioidun suoritustason mukaisesti. Jos henkilö on ollut osan vuotuisen kehityskeskustelun arviointijakson ajasta sairauslomalla tai valtion yleisen virka- ja työehtosopimuksen perusteella lapsen syntymän tai hoidon vuoksi myönnetyllä vapaalla, hänen työsuorituksensa arvioidaan jakson muun ajan perusteella. Mikäli tällainen poissaolo on kestänyt puolet vuotuisen arviointijakson ajasta tai pitempään, maksetaan henkilökohtainen palkanosa sellaisen suoritustason mukaisesti, jonka arvioidaan vastaavan henkilön pätevyyttä, osaamista, työkokemusta ja aikaisempaa suoriutumista.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään milloin tahansa vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Muu irtisanominen on mitätön. Jos vakuutuksenottaja ei ole määrännyt vakuutuksen päättymisaikaa, vakuutus päättyy, kun irtisanomista koskeva ilmoitus on jätetty tai lähetetty Fennialle. Irtisanomisoikeutta ei kuitenkaan ole, jos vakuutussopimuksen sovittu voimassaoloaika on lyhempi kuin 30 vuorokautta.

  • Sopimuksen päättyminen Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei muuta ole sovittu. Asiakas saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen ilmoittamalla siitä Toimittajalle. Sopimus päättyy tällöin irtisanomiskuukauden lopussa, mikäli irtisanominen on tehty viimeistään kuukauden 20. päivä. Jos irtisanominen on tehty kuukauden 20. päivän jälkeen, sopimus päättyy irtisanomista seuraa-van kuukauden lopussa. Määräaikaista sopimusta ei voi irtisanoa päättymään kesken sopimuskauden, ellei toisin ole sovittu. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus irtisanoa sopimus ennen määräaikaisen sopimuskauden päättymistä, mikäli asiakas muuttaa Toimittajan toimialueelta, taikka asiakas joutuu omaa syyttään työttömäksi, pitkäaikaissairaaksi tai asiakkaan taloudellinen asema muutoin heikkenee vastaavasta syystä olennaisesti. Asiakas on velvollinen asianmukaisesti osoittamaan edellä mainitun syyn olemassaolon. Toimittaja ei tällöin peri takaisin asiakkaan mahdollisesti saamia kestotilausetuja. Toimittajalla on oikeus irtisanoa kokonaan tai osittain tietyn ohjelmapalvelun osalta sopimus, mikäli Toimittaja lopettaa tietyn ohjelmapalvelun, jonka asiakas on tilannut. Tässä tapauksessa asiakkaan jo suorittama ohjelmapalvelumaksu palautetaan siltä osin kuin maksu kohdistuu irtisanomisen voimaantuloajankohdan jälkeiseen aikaan. Asiakas on velvollinen palauttamaan Laitteen viimeistään viikon kuluessa sopimuksen päättymisestä Toimittajalle. Laitteen tulee palautettaessa olla sen käyttöikään nähden normaaliksi katsottavassa kunnossa. Mikäli asiakas ei palauta Laitetta, Toimittaja on oikeutettu perimään asiakkaalta kulloinkin voimassa olevan Laitteen uushankintahinnan. Mikäli Laite noudetaan Toimittajan toimesta asiakkaalta, on asiakas velvollinen korvaamaan noudosta aiheutuneet kustannukset.

  • Työsuhteen päättyminen 1. Ellei pitemmästä irtisanomisajasta ole kirjallisesti tai muutoin todistettavasti sovittu, noudatetaan työnantajan irtisanoessa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen osalta alla mainittuja työsuhteen keskeytyksettömästä jatkumisajasta riippuvia irtisanomisaikoja: • enintään 1 vuosi 14 vrk • 1 -4 vuotta 1 kk • 4 -8 vuotta 2 kk • 8 - 12 vuotta 4 kk • yli 12 vuotta 6 kk 2. Työntekijän irtisanoessa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen ovat irtisanomisajat työsuhteen keskeytymättömän keston mukaan seuraavat: • 0 - 5 vuotta 14 vrk • yli 5 vuotta 1 kk 3. Työsopimuslain 7 luvun 7 ja 8 §:ssä (työnantajan velkasaneeraus, konkurssi ja kuolema) tarkoitetuissa tapauksissa sovelletaan laissa säädettyjä irtisanomisaikoja. 4. Irtisanominen toimitetaan todistettavasti. Irtisanomisen syy ja työsuhteen lakkaamisaika on vaadittaessa ilmoitettava kirjallisesti viivytyksettä työntekijälle. Irtisanomisaika alkaa irtisanomista seuraavana päivänä. 5. Määräaikainen työsopimus päättyy määräajan päättyessä. Yli kahdeksan kuukautta kestävä määräaikainen työsopimus voidaan irtisanoa edellä mainituin irtisanomisajoin, ellei työnantajan ja työntekijän välillä ole muuta sovittu. Enintään kahdeksan kuukauden määräaikaisen työsuhteen osalta voidaan sopia vähintään yhden viikon irtisanomisajasta. 6. Xxxxxxxx määräytyy työsopimuslain mukaan. 7. Luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhdeturvasta on määräyksiä luot- tamusmiessopimuksessa. 8. Muilta osin työsuhteen päättämiseen sovelletaan työsopimuslain määräyksiä siten ja niillä seuraamuksilla, mitä mainitussa laissa on säädetty.

  • Sopimuksen päättäminen Osapuolet eivät voi irtisanoa tai purkaa Rakennuttajasopimusta 3 ennen kohdassa 17.1 mai-nittua ajankohtaa, elleivät Osapuolet yhdessä muuta päätä tai ellei jäljempänä mainitusta muuta johdu. Kaupungilla (muutoin kuin Rakennuttajana) on oikeus seuraamuksitta purkaa Rakennutta- jasopimus 3 välittömästi päättymään sen tai niiden Osapuolten osalta, mikäli - Osapuoli luopuu tontin varauksestaan tai olennaisesti laiminlyö Rakennuttajasopimukses- sa 3, Rakennusaikaisella hallintoajallaan Osakasyhteisössä Merkintä- ja käyttösopimuk- sen 3 tai tontin varaus- ja luovutusasiakirjassa mainittuja velvollisuuksiaan tai muutoin olennaisesti rikkoo niiden ehtoja tai sitä mitä niiden nojalla on määrätty, eikä kirjallisen kehotuksen saatuaan viipymättä korjaa laiminlyöntiään tai rikkomustaan; - Osapuoli asetetaan konkurssiin, selvitystilaan tai yrityssaneeraukseen taikka muutoin joutuu tilanteeseen, jossa on ilmeistä, ettei Osapuoli pysty suoriutumaan Rakennuttaja- sopimuksen 3, Rakennusaikaisella hallintoajallaan Osakasyhteisössä Merkintä- ja käyttö- sopimuksen 3 tai tontin varaus- ja luovutusehtojen mukaisista velvollisuuksistaan. - Osapuoli laiminlyö/on laiminlyönyt lainsäädännön mukaisia velvoitteita, kuten osakeyhtiö- tai/ja kirjanpitolain velvoitteita, tai rekisteröintivelvoitteita, tai vero-, sosiaaliturva- ja eläke- vakuutus- tai muiden vastaavien lakisääteisten yhteiskuntavelvoitteiden suorittamisen. - Jos yksi tai useampi Osapuolena oleva rakennuttajaryhmän tai muun yhteenliittymän jäsenistä rikkoo tai laiminlyö edellä mainittuja velvoitteitaan edellä kuvatulla tavalla tai asetetaan konkurssiin, selvitystilaan tai yrityssaneeraukseen tai muutoin joutuu tilantee- öseen, jossa on ilmeistä, ettei ryhmä tai yhteenliittymä pysty suoriutumaan velvoitteis- taan. Konkurssin alettua on edellä esitetyissä tilanteissa noudatettava konkurssilain säännöksiä. Osapuolella ja/tai kun Osapuoli on asetettu konkurssiin, on Osapuolen konkurssipesällä edellä esitetyissä tilanteissa kuitenkin mahdollisuus esittää Kaupungille järjestelyä, jolla Osapuolen ja/tai Osapuolen konkurssipesän suoritusvelvollisuus voidaan täyttää tai luovuttaa kolmannelle ja jonka Kaupunki voi kohtuudella hyväksyä. Mainituista purkamisista huolimatta Rakennuttajasopimus 3 pysyy muilta osin voimassa ja sitoo muita Osapuolia. Osapuolen on siirrettävä Rakennuttajasopimuksen 3 purkamis- tai siirtotilanteessa Palvelu- yhtiön osakkeet joko Kaupungin nimeämälle tontin uudelle Varauksensaajalle tai Palvelu- yhtiölle. Varainsiirtoveron perusteen selvittämisestä ja maksettavaksi tulevasta varainsiirto- veron suorittamisesta vastaa Rakennuttajasopimusta 3 rikkonut Osapuoli, tai mikäli tämä on maksukyvytön, Ostaja.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä henki- lölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahin- gon. Edellä tarkoitettua sovelletaan lisäksi asiakkaaseen, joka on asunto-osakeyhtiö tai muu vastaava asumisyhteisö, kun vahinko on aiheutunut sellaiselle omaisuudelle, jota käytetään pääasiassa asumiseen. Laitos korvaa vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä vain ku- luttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon ja välillisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuu- desta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momen- tissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu ve- sihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaan- oton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmene- tyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon tai huleveden viemäröinnin virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto tai huleveden viemäröinti on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpi- teistä tai laiminlyönneistä.