Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 17.08.2020 - 31.12.2023
Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.
Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita Vakuutetun tulee noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai kirjallisesti muutoin annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt suojeluohjeiden noudattamisen, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai se evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys suojeluohjeen laiminlyönnillä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutuksenottajana on kuluttaja tai kuluttajaan rinnastettava oikeushenkilö, voidaan kuitenkin vastuuvakuutuksessa korvausta alentaa tai korvaus evätä vakuutetun huolimattomuuden takia vain, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella taikka, milloin hänen alkoholin tai huumausaineen käyttönsä on vaikuttanut laiminlyöntiin. Fennia maksaa kuitenkin vakuutetun menettelystä huolimatta vastuuvakuutuksesta luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi. Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan.
Henkilötietojen käsittelyn päättyminen 9.1. Sopimuksen voimassaoloaikana Palveluntuottaja ei saa poistaa Xxxxxxxx lukuun käsittelemiään henkilötietoja ilman Tilaajan nimenomaista pyyntöä. 9.2. Sopimuksen päättyessä tai purkautuessa Palveluntuottaja palauttaa Tilaajalle kaikki Tilaajan puolesta käsitellyt henkilötiedot sekä hävittää omilta taltioiltaan mahdolliset kopiot henkilötiedoista, ellei muuta ole sovittu. Tietoja ei saa poistaa, jos lainsäädännössä tai viranomaisen määräyksellä on edellytetty, että Palveluntuottaja säilyttää henkilötiedot.
Vuokranantajan ilmoitus maaperän puhtaudesta Vuokranantaja ilmoittaa, että vuokra-alueen maaperä on pilaantunut aiemmin harjoitetun toiminnan ja vanhojen täyttöjen vuoksi. Vuokra-alueen pilaantunut maaperä kunnostetaan rakentamisen yhteydessä ympäristönsuojeluyksikön 29.6.2017 antaman 26 § ilmoituspäätöksen mukaisesti. Vuokralainen vastaa puhdistamiseen liittyvistä maanrakennustoimenpiteistä, kuten kaivusta ja kuljetuksesta, ympäristönsuojeluyksikön päätöksen ja maaomaisuusyksikön ohjeiden mukaisesti. Vuokranantaja korvaa vuokralaiselle maaperän puhdistamisesta aiheutuneet tavanomaisiin maanrakennuskustannuksiin nähden ylimääräiset kulut. Maaomaisuusyksikkö vastaa puhdistamisen suunnittelusta, tutkimuksista ja valvonnasta. Selvyyden vuoksi todetaan, että alemman ohjearvon alittavista haitta- ainepitoisuuksista aiheutuvia toimenpiteitä ei pidetä tässä tarkoitettuna pilaantuneen maaperän puhdistamisena. Ylimääräisiä kustannuksia määriteltäessä vertailukustannuksina pidetään pilaantumattomien maiden osalta niiden kuljettamista 20 kilometrin etäisyydelle kohteesta. Ylimääräisinä kustannuksina ei pidetä maaperän puhdistamisesta aiheutuvaa töiden hidastumista. Vuokralainen on velvollinen ilmoittamaan maaomaisuusyksikköön (puh. 09-310 36414) rakentamisen aloitusajankohdan viimeistään kaksi viikkoa ennen töiden aloittamista ja sopimaan em. asioista. Edellä mainitut kustannukset voidaan korvata vain, jos korvausperusteista ja korvattavista toimenpiteistä on sovittu ennen niiden toteuttamista. Vuokranantaja ei vastaa viivästyksestä johtuvista vahingoista, joita vuokralaisen hankkeelle saattaa aiheutua vuokra-alueen maaperän puhdistamisesta. Vuokranantajan vastuu pilaantuneesta maaperästä ja velvollisuus maaperän puhdistamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen on voimassa siihen asti, kunnes vuokra-alueelle rakennettavat rakennukset on asemakaavan muutoksen nro 12270 ja tontin luovutussopimuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viranomaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi. Tämän jälkeen vuokralainen vastaa pilaantumisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus ei koske vuokralaisen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuokrasuhteen alkamista aiheutunutta pilaantumista. Edellä mainittu ei myöskään koske vuokra-aikana aiheutunutta pilaantumista riippumatta sen aiheuttajasta. Mikäli tontille jää rakentamisen jälkeen pilaantuneita maita, vuokralaisen tulee tehdä pilaantumisesta merkintä rakennuksen huoltokirjaan.
Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.
Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään milloin tahansa vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Muu irtisanominen on mitätön. Jos vakuutuksenottaja ei ole määrännyt vakuutuksen päättymisaikaa, vakuutus päättyy, kun irtisanomista koskeva ilmoitus on jätetty tai lähetetty Fennialle. Irtisanomisoikeutta ei kuitenkaan ole, jos vakuutussopimuksen sovittu voimassaoloaika on lyhempi kuin 30 vuorokautta.
Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Voimassaoloaika 1. Tämä matkustussääntö on voimassa 1.5.2022 lukien terveyspalvelualan työ- ehtosopimuksen osana. 2. Verohallituksen antaessa uuden päätöksen työn suorittamisesta aiheutunei- den kustannusten arvioimisesta ennakonpidätystä toimitettaessa sopivat osapuolet vastaavista muutoksista tämän matkustussäännön kilometrikor- vauksen, päivärahojen, ateriakorvauksen ja majoittumiskorvauksen suuruu- teen samasta ajankohdasta lukien. Helsingissä 29. päivänä kesäkuuta 2022 Hyvinvointiala HALI ry Terveyspalvelualan Unioni ry SOPIMUS TERVEYSPALVELU- ALAN ELÄkE- JÄRJESTELMIEN kEHITTÄMISESTÄ 1. Terveydenhuoltoalaa koskevasta 31.10.1994 päättyneestä työehtosopimuk- sesta sekä entisiä toimiehtosopimuslaitoksia koskevista niveltämis- ja eril- lispöytäkirjoista poistetaan määräykset siitä, että vähimmäispalkkaa voidaan alentaa neljällä prosentilla tai yhdellä palkkaluokalla, jos työntekijä kuuluu lisäeläkejärjestelmän piiriin, joka pääsääntöisesti vastaa kunta- ja valtiosek- torin tasoa. Tilalle otetaan seuraavan sisältöinen määräys: ”Jos työntekijä on kuulunut 31.10.1994 asti voimassa olleen työehtosopi- muksen tai sen liitteenä olleiden niveltämis- ja erillispöytäkirjojen lisäelä- ke-etuuksia koskevien määräysten piiriin, voi työntekijä valita, haluaako hän luopua edusta tai jatkaa sitä edelleen seuraavin edellytyksin: Työntekijä maksaa työnantajan kustantaman TEL:n mukaisen vähimmäi- sehtoja paremman vapaaehtoisen lisäeläke-edun kustannuksista TEL 11 §:n mukaisesti enintään puolet siitä eläkevakuutuksen maksusta, millä lain mu- kaisia vähimmäisehtoja vastaava vakuutusmaksu nousee. Lisäetuna ei täl- löin pidetä työntekijälle TEL 1 §:n säännöksistä poiketen järjestettyä eläke- turvaa TEL:in mukaisten vähimmäisehtojen osalta. Työntekijän maksuosuus, joka lasketaan hänen oman lisäeläkkeensä maksusta, ei kuitenkaan voi olla enempää kuin kaksi ja puoli prosenttia laskettuna eläkemaksun perusteena olevasta palkasta. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ 1: Edellä mainittu työntekijän valinnanmahdollisuus ja maksuosuus ei koske valtiokonttorin hoitamaa, valtion budjetista maksetta- vaa lisäeläkejärjestelmää. PÖYTÄkIRJAMERkINTÄ 2: Työntekijän valinnanmahdollisuus ja maksuosuus ei koske myöskään muita valtiokonttorin hoitamia lisäeläkejärjestelmiä. Työehto- sopimusosapuolet pyrkivät myötävaikuttamaan siihen, että edellä olevat muutokset voidaan lain puitteissa toteuttaa myös näiden laitosten eläkejärjestelmien osalta. 2. Työnantaja huolehtii yhdessä vakuutuslaitoksen kanssa siitä, että työnteki- jällä on käytettävissään riittävät perusteet ratkaisulle, haluaako hän jäädä lisäeläkejärjestelmän piiriin vai ei. 3. Tässä sopimuksessa mainitut muutokset voidaan toteuttaa sen kuukauden alusta, josta lähtien se on eläkevakuutusyhtiössä teknisesti mahdollista.