KORVAAVA LEPO Mallilausekkeet

KORVAAVA LEPO. 1. Jos työntekijä korvaavan levon vuoksi tekee työjaksolla alle 8 tunnin työpäivän, korvataan hänelle kuitenkin normaalin työpäivän 8 tunnin palkka ja vastike kertyy täyden työpäivän mukaisesti. Työn- tekijälle annettavan korvaavan levon merkitys takuupalkkauksessa ei saa johtaa siihen, että työnteki- jän jo tekemistään ylityötunneista kuitataan normaalia säännöllistä työaikaa seuraavana päivänä.

Related to KORVAAVA LEPO

  • Korvaava työ Toimihenkilö ja työterveyslääkäri voivat keskenään sopia ns. korvaavan työn tekemisestä, mikäli toimihenkilön terveydentila sen mahdollistaa. Tämän jälkeen toimihenkilö ja hänen esimiehensä selvittävät, onko toimihenkilölle mahdollista osoittaa ns. korvaavaa työtä. Korvaavan työn pitää olla tarkoituksenmukaista ja mahdollisuuksien mukaan toimihenkilön normaaleja työtehtäviä vastaavaa. Tilanteesta riippuen korvaavan työn tekemisen sijaan toimihenkilölle voidaan järjestää koulutusta.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.

  • Matkakorvaukset 1. Toimihenkilö on velvollinen suorittamaan työtehtävien edellyttämät matkat. Matka on suoritettava tarkoituksenmukaisella tavalla siten, ettei matkaan kulu aikaa eikä siitä ai- heudu kustannuksia enemmän kuin tehtävien hoitaminen välttämättömästi vaatii. 2. Matka katsotaan alkaneeksi, kun toimihenkilö lähtee matkalle työpaikalta tai milloin xxxx- seen sovitaan kotoaan ennen säännöllisen työajan alkamista ja päättyneeksi silloin, kun toimihenkilö palaa työpaikalleen, ellei hän säännöllisen työajan päätyttyä palaa suoraan kotiin, jolloin matka katsotaan tällöin päättyneeksi. Päivärahaan oikeuttavat vuorokaudet lasketaan matkan alkamisesta matkan päättymiseen. Määräykset matka-ajan palkasta eivät vaikuta matkustamisvuorokausien laskemiseen. 3. Työnantaja korvaa kaikki tarpeelliset matkakustannukset, joihin luetaan matkalippujen hinnat, matkatavarakustannukset sekä milloin matka tapahtuu yön aikana, makuulippu- jen hinnat. Matkasta aiheutuvien kustannusten korvaaminen sekä muut matkaan liittyvät yksityis- kohdat tulee tarvittaessa yhteisesti selvittää ennen matkalle lähtöä. 4. Päivärahojen ja kilometrikorvausten määrien osalta noudatetaan kulloinkin voimassa olevia verohallituksen päätöksiä verovapaista matkakustannusten korvauksista ja niiden määristä. a) Kokopäiväraha matkavuorokaudelta, joka kokonaan tai yli 10 tunnin osalta on käy- tetty matkaan, työntekoon tai oleskeluun matkapaikkakunnalla, sekä b) Osapäiväraha vajaavuorokaudelta, joka käsittää yli 6 mutta enintään 10 tuntia c) Osapäiväraha kun matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matkavuorokauden vähintään 2 tunnilla ja kokopäiväraha, kun ylitys on yli 6 tuntia. Xxxxxxx matkan aikana joudutaan majoittumaan, korvataan huoneen käytöstä johtuvat majoittumiskustannukset tositteen mukaisesti päivärahojen lisäksi kulloinkin voimassa- olevan verohallinnon päätöksen mukaan Xxxxxxx toimihenkilö ei esitä majoituslaskua maksetaan hänelle yöpymisrahaa kulloinkin voimassaolevan verohallinnon päätöksen mukaisesti. 5. Xxxxxxx toimihenkilöllä ei ole tavallisuudesta poikkeavasti mahdollisuutta työn vuoksi ate- rioida työnantajan ruokalassa tahi asunnossaan ruokatauon aikana eikä kysymys ole työskentelystä yrityksen samalla paikkakunnalla tai muuten lähellä toisiaan sijaitsevassa yrityksen toimipaikassa, jossa ruokailumahdollisuus on normaalia ruokailumahdolli- suutta vastaava, maksetaan toimihenkilölle verohallinnon voimassaolevan päätöksen mukainen ateriakorvaus. Näissä tapauksissa ei makseta päivärahaa. 6. Työtehtävien edellyttämän ulkomaan matkan osalta päivärahojen ja hotellikorvausten osalta noudatetaan verohallituksen päätöstä. Xxxxxxx matkan aikana joudutaan majoittu- maan, korvataan majoittumiskustannukset tositteen mukaisesti päivärahojen lisäksi jäl- jempänä mainittuihin enimmäismääriin saakka. Jos toimihenkilö jonakin matkavuorokautena saa ilmaisen tai matkalipun hintaan sisälty- neen ruoan, päivärahan enimmäismäärä on puolet edellä tässä pykälässä mainituista määristä. Ilmaisella ruoalla tarkoitetaan kokopäivärahan kysymyksessä ollen kahta ja osapäivärahan kysymyksessä ollen yhtä ilmaista ateriaa. Milloin ulkomaille suuntautuvaan matkaan käytetty aika ylittää viimeisen täyden matka- vuorokauden yli 10 tunnilla, toimihenkilölle maksetaan tällaiselta vajaavuorokaudelta koko ulkomaan päiväraha ja milloin yli 2 tunnilla mutta enintään 10 tunnilla puolet ulko- maan päivärahasta. Vajaavuorokaudelta maksettava päiväraha määräytyy sen ulkomaanpäivärahan mu- kaan, joka maksetaan viimeiseltä täydeltä matkavuorokaudelta. Mikäli ulkomaille suuntautuvaan työmatkaan käytetty kokonaisaika jää alle 24 tunnin, mutta kestää kuitenkin vähintään 10 tuntia, maksetaan toimihenkilölle kysymyksessä olevan maan mukaan määräytyvä kokonaispäiväraha. Mikäli valuuttakursseissa tapahtuu olennaisia muutoksia, devalvaation, revalvaation tai muun valuuttajärjestelyn vuoksi, sovitaan liittojen kesken tästä mahdollisesti aiheutuvista muutoksista päivärahoihin ja hotellikorvauksiin. 7. Mikäli työn suorittaminen edellyttää vähintään 2 viikon yhtäjaksoista oleskelua samalla paikkakunnalla, kysymyksessä on lyhyt työkomennus. Mikäli työn suorittaminen kestää vähintään 2 kuukautta, kysymyksessä on pitkä työkomennus. Näissä tapauksissa voi- daan paikallisesti sopia päivärahojen suuruudesta ottaen huomioon paikalliset olosuh- teet ja ne toimenpiteet, joihin työnantaja mahdollisesti on ryhtynyt oleskelua silmällä pi- täen. 8. Työajan tasoittumisjärjestelmän edellyttämän tuntimäärän rajoissa luetaan matkustamis- vuorokauden aikana tehty työ säännölliseen työaikaan. Mahdollisesta lisä- ja ylityöstä maksetaan tämän sopimuksen edellyttämät lisä- ja ylityökorvaukset. Mikäli työajan ta- soittumisjärjestelmän edellyttämää työtuntimäärää ei ole voitu tehdä saman vuorokau- den kuluessa, ei toimihenkilön kuukausipalkkaa kuitenkaan tämän vuoksi vähennetä. 9. Xxxxxxx toimihenkilö matkustaa työnantajan määräyksestä työajan tasoittumisjärjestel- män mukaisena vapaa-aikanaan, maksetaan matkustamiseen käytetyltä ajalta korvauk- sena peruspalkka kuitenkin enintään 8 tunnilta työpäivänä ja 16 tunnilta vapaapäivänä. Matka-aikaan luetaan täydet puolet tunnit. Matka-aikaa ei lueta työajaksi. Tämä etuus voidaan toteuttaa myös siten, että paikallisesti sovitaan erillisestä kiinteästä kuukausikorvauksesta. Milloin työnantaja kustantaa toimihenkilölle makuupaikan, ei kello 21 - 07 väliseltä ajalta makseta korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta. Laskettaessa säännöllisen viikkotyöajan täyttymistä viikkoylityön laskemisen perus- teeksi otetaan huomioon myös matkustamiseen käytetyt tunnit työajan tasoittumisjärjes- telmän mukaisen vuorokautisen säännöllisen työajan enimmäismäärään saakka sellai- sina matkustamispäivinä, jolloin säännöllinen vuorokautinen työaika ei muuten täyty. Näitä tunteja ei kuitenkaan lueta varsinaisiksi työtunneiksi. 10. Xxxxxxx toimihenkilön normaalit työtehtävät edellyttävät toistuvaa matkustamista tai mil- loin toimihenkilö tehtäviensä luonteen vuoksi itse päättää matkojensa suorittamisesta ja työaikansa käytöstä, ei korvausta matkustamiseen käytetyltä ajalta makseta. Edellä mainittujen päivärahojen ja ruokarahan maksamisen asemesta voidaan tässä mo- mentissa tarkoitetun toimihenkilön kanssa sopia kiinteästä kuukausipalkan yhteydessä maksettavasta erillisestä korvauksesta. 11. Jos oman auton käytöstä on sovittu, maksetaan tästä verohallinnon voimassaolevan päätöksen mukainen korvaus. Jos toimihenkilö työnantajan määräyksestä joutuu työmatkalla kuljettamaan muita hen- kilöitä, tai työtehtäviensä vuoksi kuljettamaan autossaan työvälineitä, mittalaitteita tai val- miita laitteita, joiden matka- tai kuljetuskustannukset olisi työnantajan korvattava, koro- tetaan kilometrikorvausta 2 sentillä henkilöä tai vastaavaa tavaramäärää kohden. Korvausta korotetaan verohallinnon voimassaolevan päätöksen mukaisella korvauksella silloin, kun työtehtävien suorittaminen edellyttää perävaunun kuljettamista. 12. Työpaikkaa varten voidaan paikallisesti sopimalla vahvistaa matkustussääntö. Matkus- tussäännöllä voidaan poiketa tämän pykälän määräyksistä edellyttäen, että matkustami- sen korvaaminen kokonaisuutena ottaen vastaa tämän pykälän mukaista tasoa. Eräissä tapauksissa saattaa syntyä vaikeuksia sovelletaanko puolipäivärahasääntöä vai ruokarahasääntöä. Eräitä esimerkkejä: 1. Toimihenkilö käy Jyväskylän toisella laidalla sijaitsevasta työpaikastaan linja-au- tolla kaupungin keskustassa työasioissa. Paluumatkalla hän toimittaa vielä erään asian kaupungin virastossa. Lähtö tapahtuu kello 09 ja toimihenkilö on takaisin työssä kello 13 - korvauksena maksetaan ateriakorvaus (yksi ruokailu). 2. Toimihenkilö lähtee Espooseen Helsingistä kello 11 ja palaa takaisin työhön kello 16 - korvauksena maksetaan osapäiväraha puolitettuna (yksi ruokailu). 3. Toimihenkilö lähtee Espooseen Helsingistä kello 11 ja palaa työhön/kotiin kello 18.30 - korvauksena maksetaan kokopäiväraha puolitettuna (kaksi ruokailua). 4. Toimihenkilö lähtee lentoteitse Tampereelta Turkuun kello 08 ja palaa kello 15 kor- vauksena maksetaan osapäiväraha. 5. Varkaus-Kuopio-Varkaus kello 07 - 19, korvauksena maksetaan kokopäiväraha. Yöpymisrahaa ei makseta tapauksissa, joissa vapaa majoitus on järjestetty työnantajan toimesta.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä henki- lölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahin- gon. Edellä tarkoitettua sovelletaan lisäksi asiakkaaseen, joka on asunto-osakeyhtiö tai muu vastaava asumisyhteisö, kun vahinko on aiheutunut sellaiselle omaisuudelle, jota käytetään pääasiassa asumiseen. Laitos korvaa vesihuollossa tai huleveden viemäröinnissä olevasta virheestä vain ku- luttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon ja välillisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuu- desta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momen- tissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu ve- sihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaan- oton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmene- tyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon tai huleveden viemäröinnin virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto tai huleveden viemäröinti on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpi- teistä tai laiminlyönneistä.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Vakuutusmaksun viivästyminen (39 §) Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorittamisen edellä kohdassa 4.1 tarkoitetussa määräajas- sa, Turvalla on oikeus irtisanoa vakuutussopimus päätty- väksi 14 päivän kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituk- sen lähettämisestä. Jos vakuutuksenottaja suorittaa vakuutusmaksun ennen irtisanomisajan päättymistä, vakuutussopimus ei kuiten- kaan pääty irtisanomisajan kuluttua. Xxxxx mainitsee tästä mahdollisuudesta irtisanomista koskevassa ilmoituksessa. Jos maksun laiminlyönti on johtunut vakuutuksenotta- jan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut sairauden, työttömyyden tai muun erityisen seikan vuoksi pääasiassa ilman omaa syytä, vakuutus päättyy irtisanomisesta huoli- matta vasta 14 päivän kuluttua esteen lakkaamisesta. Va- kuutus päättyy kuitenkin viimeistään kolmen kuukauden kuluttua irtisanomisajan päättymisestä. Irtisanomisilmoi- tuksessa mainitaan tästä mahdollisuudesta vakuutuksen määräaikaiseen jatkumiseen. Jos vakuutusmaksua ei suoriteta edellä kohdassa 4.1 tar- koitetussa määräajassa, myöhästymisajalta on suoritettava viivästyskorkoa korkolain mukaan.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 17.08.2020 - 31.12.2023

  • Vedenkulutus ja viemäriveden määrä Vedenkulutus todetaan laitoksen asentamalla vesimittarilla tai poikkeustapauksessa laitoksen suorittamalla arvioinnilla. Asiakkaan tulee seurata vedenkulutustaan ja sen muutoksia. Asiakkaan tulee olla riittävästi selvillä kiinteistöltä viemäriin johdettavan viemäriveden määrästä ja ilmoitettava laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat olennaisesti viemäriveden määrään.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Korvauksen määrä Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kesto, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olot yleensä sekä muut näihin rinnastettavat seikat. Korvauksesta on vähennettävä työntekijälle maksettujen työttömyyspäivärahojen osuus työsopimuslain 12:3 §:ssä säädetyllä tavalla. Työnantajaa ei voida tuomita tässä pykälässä tarkoitettuun korvaukseen työsopimuslain 12:2 §:n mukaisen vahingonkorvauksen lisäksi eikä sen sijasta. Työttömyyspäivärahojen osuuden vähentäminen koskee korvausta siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion julistamista tai antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaedusta. Vähennyksen määrä on pääsääntöisesti 75 prosenttia ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta, 80 prosenttia peruspäivärahasta ja työmarkkinatuki kokonaisuudessaan. Korvauksesta voidaan tehdä edellä mainittua pienempi vähennys tai jättää vähennys kokonaan tekemättä, jos se on korvauksen määrä, työntekijän taloudelliset ja sosiaaliset olot sekä hänen kokemansa loukkaus huomioon ottaen kohtuullista. Jos työnantajan korvausvelvollisuudesta työsopimuksen perusteetonta irtisanomista koskevassa asiassa tehdään sopimus, myös sovitusta korvauksesta on tehtävä vähennys siten kuin edellisessä kappaleessa on sovittu.