Luottamuksellisuus Mallilausekkeet

Luottamuksellisuus. 1. “Luottamuksellisella tiedolla” tarkoitetaan Elisan tai Elisan kanssa samaan konserniin kuuluvien yhti- öiden tai asiakkaan liike- ja ammattisalaisuuksia kuten palvelukuvauksia, palvelun toteuttamistapoja, palvelun teknisiä kuvauksia, suunnitelmia, hintatie- toja, sopijapuolen taloudellista tilaa, alihankkijoita tai muita yhteistyökumppaneita. Tieto on salassa pi- dettävää riippumatta siitä, missä muodossa vastaan- ottaja on sen saanut ja onko se merkitty luottamuk- selliseksi. Henkilötietojen luottamuksellisuuteen ja salassapitoon sovelletaan yleisten sopimusehtojen kohtia 8 (henkilötietojen käsittely ja luovuttaminen) ja 9 (tietoturva ja tietosuoja). 2. Xxxxxxxxxxx pitää ehdottoman luottamuksellisena kaiken toiselta sopijapuolelta saamansa luotta- muksellisen tiedon. Sopijapuoli saa käyttää luotta- muksellista tietoa vain sopimuksen edellyttämässä tarkoituksessa ja laajuudessa tai muussa hyväksytys- sä käyttötarkoituksessa. Elisa voi luovuttaa tarvit- tavan luottamuksellisen tiedon samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle, alihankkijoilleen sekä yhteistyö- kumppaneilleen ilmoittamalla samalla, että tieto on ehdottoman luottamuksellista. 3. Asiakas saa luovuttaa Elisan aineistoja ja tietoja vain sellaisille työntekijöilleen, joiden on välttämätöntä 4. Salassapitovelvoite ei kuitenkaan koske tietoa: i. Joka on yleisesti saatavilla tai muutoin julkista; ii. jonka sopijapuoli on saanut kolmannelta osapuo- lelta ilman salassapitovelvoitetta; iii. joka oli oikeutetusti vastaanottavan sopijapuolen hallussa ilman sitä koskevaa salassapitovelvolli- suutta ennen sen saamista luovuttavalta sopija- puolelta; iv. jonka vastaanottava sopijapuoli on kehittänyt itsenäisesti hyödyntämättä toiselta sopijapuolel- ta saamiaan luottamuksellisia tietoja; tai v. jonka sopijapuoli on velvollinen luovuttamaan pakottavan lain, asetuksen, viranomaismääräyk- sen tai tuomioistuimen päätöksen perusteella. 5. Kun sopimus päättyy tai kun sopijapuoli ei enää tarvitse luottamuksellista tietoa sopimuksen mukai- seen tarkoitukseen, sopijapuoli lopettaa välittömästi luottamuksellisen tiedon käyttämisen ja tuhoaa tai palauttaa luottamuksellisen tiedon ja sen kopiot tiedon luovuttaneelle sopijapuolelle. sopijapuoli saa säilyttää pakottavan lain tai muun viranomaissään- nöksen edellyttämät tiedot ja kopiot. 6. Salassapitovelvollisuus säilyy voimassa myös sopi- muksen päättymisen jälkeen, elleivät sopijapuolet kirjallisesti joko kokonaisuudessaan tai osittain toisin sovi.
Luottamuksellisuus. Osapuolet sitoutuvat pitämään salassa tämän toisiltaan saamat sellaiset aineistot ja sellaiset toista osapuolta tai tämän toimintaa koskevat tiedot, jotka on luottamuksellisiksi merkitty tai luottamuksellisiksi ymmärrettävä, sekä olemaan luovuttamatta niitä ulkopuolisille ja käyttämättä niitä muihin kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Salassapitovelvollisuus on voimassa myös tämän sopimuksen päättymisen jälkeen niin kauan kuin tieto on luottamuksellista, eikä tule julkiseksi sitä koskevan osapuolen julkistamistoimin.
Luottamuksellisuus. Päihdeongelmaisen hoitoon ohjaukseen liittyvät toimenpiteet ja tiedot ovat luotta- muksellisia. Xxxxxxx ohjauksen kanssa tekemisissä olevat eivät saa antaa ilman asi- anomaisen lupaa asiaa koskevia tietoja sivullisille.
Luottamuksellisuus. Sopimuspuoli saa luovuttaa sopimukseen liittyviä luottamuksellisia tietoja kolman- nelle osapuolelle vain toisen sopimuspuolen kirjallisella suostumuksella. Fingrid voi kuitenkin luovuttaa sopimukseen liittyviä luottamuksellisia tietoja kolmannelle osa- puolelle Fingridin tilaamaan reservimarkkinoiden toimivuutta tai kehittämistä käsittä- vään tutkimukseen ilman Reservitoimittajan antamaa erillistä suostumusta. Tällöin Xxxxxxx tekee kolmannen osapuolen kanssa salassapitositoumuksen, jossa tämä si- toutuu siihen, ettei selvityksen aikana tai sen päätyttyä luovuta sopimuspuolikohtaisia tietoja eteenpäin. Tietojen luovutuksesta edellä mainittuihin tutkimustarkoituksiin on informoitava toista sopimuspuolta etukäteen. Edellä sanotusta huolimatta sopimuspuolet voivat luovuttaa sopimukseen liittyviä luottamuksellisia tietoja ilman toisen sopimuspuolen suostumusta viranomaiselle la- kisääteisen tiedonantovelvollisuutensa perusteella. Fingridillä on oikeus julkaista sopimuspuolien nimet.
Luottamuksellisuus. 11.1. Osapuolen ("Vastaanottavan Osapuolen") on pidettävä salassa toisen osapuolen ("Ilmoittavan Osapuolen") Luottamukselliset tiedot, eikä se saa käyttää niitä muuhun tarkoitukseen ilman Ilmoittavan Osapuolen etukäteen antamaa kirjallista suostumusta. 11.2. Vastaanottava Osapuoli saa käyttää, tuoda julki ja/tai tallentaa Ilmoittavan Osapuolen luottamuksellisia tietoja: (a) näiden Ehtojen mukaisten velvoitteidensa täyttämiseen; (b) kaikkiin muihinkin lakisääteisiin tarkoituksiin; (c) oman organisaationsa puitteissa ja antaa niitä tytär- ja emoyhtiöilleen tai alihankkijoilleen sikäli kuin näiden on tarpeen asiasta tietää edellyttäen, että kaikki tällaiset tiedonsaajat ovat Vastaanottavan Osapuolen kanssa laajasti sitoutuneet pitämään luottamukselliset tiedot salassa niin, että se riittää suojaamaan Ilmoittavan Osapuolen Luottamukselliset Tiedot näiden Ehtojen mukaisesti. 11.3. Epäselvyyksien välttämiseksi todettakoon, että tämän kohdan 11 salassapitovelvoitteet eivät koske tietoja, jotka: (a) ovat julkisesti saatavilla ilman että Vastaanottava Osapuoli rikkoo kohtaa 11.1; (b) kolmas osapuoli on laillisesti ilmoittanut Toimittajalle tai jotka ovat olleet Toimittajan tiedossa ennen Ostotilauksen päivämäärää; tai (c) jotka lain, säädöksen tai kyseeseen tulevien pörssin listautumissääntöjen mukaan on ilmoitettava.
Luottamuksellisuus. Me sitoudumme pitämään luottamuksellisina kaikki tämän sopimuksen kautta saamanme tiedot, jotka voivat sisältää osapuolten liike- ja ammattisalaisuuksia. Luottamuksellisuus ei koske seuraavia poikkeuksia: a) tietoja, jotka Xxxxxxx joutuu ilmaisemaan tai luovuttamaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) nojalla; b) tietoja, jotka ovat julkisessa tiedossa tai jotka olisi voitu saada laillisesti tietoon, vaikka osapuoli ei olisi osallisena tässä sopimuksessa; c) tietoja, jotka olivat osapuolen hallussa jo ennen kuin toinen tämän sopimuksen osapuoli luovutti saman tiedon; d) tietoja, joiden ilmaisemiseen tai luovuttamiseen muut osapuolet ovat etukäteen antaneet kirjallisen suostumuksen, e) tietoja, jotka osapuoli joutuu ilmaisemaan tai luovuttamaan häntä velvoittavan lainsäädännön tai viranomaisen antaman määräyksen tai päätöksen nojalla. Me sitoudumme kaikin tavoin varmistamaan, että meidän työntekijämme, alihankkijamme ja muut edustajamme mukaan lukien Allianssin talousasiantuntija tulevat noudattamaan edellä mainittuja luottamuksellisuutta koskevia ehtoja. Me tulemme varmistamaan, että luottamuksellista tietoa käsittelevät henkilöt allekirjoittavat salassapitosopimuksen, mikäli tämän sopimuksen osapuolet sitä vaativat. Antaessamme urakasta tietoa julkisuuteen toimimme Allianssin johtamisjärjestelmän viestintää koskevien menettelytapojen mukaisesti. Varmistamme, että myös meidän työntekijämme, alihankkijamme ja muut edustajamme toimivat edellä olevan mukaisesti.
Luottamuksellisuus. Osapuolet sitoutuvat olemaan ilmaisematta kolmannelle osapuolelle toisen osapuolen liiketoimintaan liittyvää tietoa.
Luottamuksellisuus. Osapuolen on pidettävä salassa tietoon saamansa toisen osapuolen liikesalaisuudet ja muut luottamukselliset tiedot. Niitä ei saa käyttää muutoin kuin sopimuksen täyttämiseksi. Tilitoimiston tarjous, tilausvahvistus ja sopimus ehtoineen sekä niihin sisältyvät suunnitelmat ja muu aineisto ovat luottamuksellisia tietoja. Salassapitovelvollisuus jatkuu myös sopimuksen päätyttyä. Osapuolet huolehtivat siitä, että myös heidän henkilöstönsä sitoutuu salassapitoon.
Luottamuksellisuus. Sopimuspuoli saa luovuttaa sopimukseen liittyviä luottamuksellisia tietoja kolmannelle osapuolelle vain toisen sopimuspuolen kirjallisella suostumuksella. Fingrid voi kuiten- kin luovuttaa sopimukseen liittyviä luottamuksellisia tietoja kolmannelle osapuolelle Xxxxxxxxx tilaamaan reservimarkkinoiden toimivuutta tai kehittämistä käsittävään tutki- mukseen ilman Reservinhaltijan antamaa erillistä suostumusta. Tällöin Xxxxxxx tekee kolmannen osapuolen kanssa salassapitositoumuksen, jossa tämä sitoutuu siihen, ettei selvityksen aikana tai sen päätyttyä luovuta sopimuspuolikohtaisia tietoja eteen- päin. Tietojen luovutuksesta edellä mainittuihin tutkimustarkoituksiin on informoitava toista sopimuspuolta etukäteen.
Luottamuksellisuus. Muut kuin Julkaisijan julkistamat yhteistyön ehdot, mukaan lukien yleisestä hinnastosta poikkeavat hinnat ja sovellettavat alennukset, ovat luottamuksellisia sopimuksen voimassaoloajan sekä 2 vuotta sen jälkeen. Kumpikaan osapuoli ei saa antaa tietoja sopimuksen sisällöstä ulkopuolisille. Tämän lisäksi osapuolet sitoutuvat pitämään salassa toiselta osapuolelta saamansa tiedot, jotka on luottamuksellisiksi merkitty tai on muuten sellaisiksi luonteensa vuoksi ymmärrettävä (mukaan lukien toiselta osapuolelta saamansa henkilötiedot). Julkaisijalla on oikeus luovuttaa tietoja Sanoma Media Finland Oy:lle. Salassapitovelvollisuutta ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen tietoon, joka (a) on ollut vastaanottavan osapuolen hallussa ennen saman tiedon vastaanottamista toiselta osapuolelta, eikä tähän tietoon kohdistu salassapitovelvollisuuksia; (b) on ollut yleisesti saatavilla tai muuten julkista, ellei tieto ole tullut julkiseksi tiedon vastaanottavan osapuolen näiden ehtojen rikkomisen johdosta; (c) on vastaanotettu kolmannelta osapuolelta, eikä tähän tietoon kohdistu salassapitovelvollisuuksia; (d) on itsenäisesti kehitetty käyttämättä toiselta osapuolelta vastaanotettuja materiaaleja tai tietoja; tai (e) on luovutettava lain, asetuksen tai muun viranomaismääräyksen tai oikeudellisen määräyksen nojalla.