Metsäohjelmat Mallilausekkeet

Metsäohjelmat. Metsälain mukaisesti maa- ja metsätalousministeriön johdolla laaditaan kansallinen metsäohjelma ja Suo- men metsäkeskuksen johdolla alueelliset metsäohjelmat. Kansallinen metsäohjelma 2015 on valmisteltu metsiin liittyvien ja metsistä kiinnostuneiden tahojen yhteistyönä ja hyväksytty valtioneuvostossa maalis- kuussa 2008 ja päivitetty vuonna 2010. Siinä esitetään peruslinjaukset metsätalouden kilpailukyvyn kehit- tämiseksi, metsän eri käyttömuotojen yhteensovittamiseksi ja metsien ympäristöhyötyjen turvaamiseksi. Kansallisessa metsäohjelmassa yhtenä strategisena päämääränä on metsiin perustuvan liiketoiminnan li- sääminen ja yhtenä tavoitteena luontoon liittyvän matkailun lisääntyminen ja luonnontuotealan kehittymi- nen. Metsätalouden kannattavuuden näkökulmasta hirvieläimet mainitaan yhtenä merkittävimmistä met- sien laatua alentavista tuhonaiheuttajista ja tavoitteeksi on asetettu riittävä panostus eri tuhonaiheuttajien ennaltaehkäisyyn, torjuntaan ja tuhojen jälkihoitoon. Metsien monimuotoisuuden, ympäristöhyötyjen ja hyvinvointivaikutusten näkökulmasta yhtenä päämääränä on metsien virkistyskäytön, kuten monipuoliseen luonnossa liikkumisen, marjastuksen ja sienestyksen sekä metsästyksen edellytysten vahvistaminen ja yh- tenä tavoitteena mainitaan metsien hoito-ohjeiden uudistaminen riista-, maisema-, virkistys- ja kulttuuriar- vojen sekä poronhoidon huomioon ottamiseksi. Metsäohjelman toimeenpanoa koordinoi maa- ja metsäta- lousministeriö kansallisen metsäneuvoston ja sen sihteeristön tukemana. (Maa- ja metsätalousministeriö 2011) Alueellinen metsäohjelma on koko metsäsektorin aluetason kehittämissuunnitelma. Ohjelma sisältää tar- peet ja tavoitteet metsien kasvatukselle, hoidolle ja käytölle, metsiä hyödyntävälle yritystoiminnalle, metsi- en monikäytölle ja suojelulle. Siinä esitetään myös toimenpiteet ja rahoitus tavoitteisiin pääsemiseksi. Oh- jelman laatii yhteistyöhankkeena Suomen metsäkeskus apunaan alueelliset metsäneuvostot. Neuvostoissa ovat edustettuina monipuolisesti eri toimijat viranomaisorganisaatioista metsänomistajajärjestöihin, met- säteollisuuteen sekä etu- ja kansalaisjärjestöihin. Alueellinen metsäohjelma kokoaa yhteen alueen metsiin liittyvät tiedot ja kehittämistarpeet, muun muassa metsien kestävän hoidon ja käytön sekä metsätalouden kehittämisen yleiset tavoitteet. Ohjelmien pääpaino on puuntuotannon kannattavuuden turvaamisessa, mutta alueellisiin metsäohjelmiin on pääsääntöisesti kirjattu myös tavoitteita metsien monikäytön, kut...

Related to Metsäohjelmat

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Luottamusmiesten koulutus Luottamusmiehelle varataan tilaisuus osallistua koulutussopimuksessa sovittuun ja xxxx- seen työnantajan kanssa sovittavaan koulutukseen, joka on omiaan lisäämään hänen pätevyyttään luottamusmiestehtävien hoitamisessa. Koulutuskustannusten korvaamises- ta on sovittu koulutussopimuksessa. Pääluottamusmiehen luottamusmiestehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnan- tajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edel- lyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä va- pautukseen, luottamusmieskauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään milloin tahansa vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Muu irtisanominen on mitätön. Jos vakuutuksenottaja ei ole määrännyt vakuutuksen päättymisaikaa, vakuutus päättyy, kun irtisanomista koskeva ilmoitus on jätetty tai lähetetty Fennialle. Irtisanomisoikeutta ei kuitenkaan ole, jos vakuutussopimuksen sovittu voimassaoloaika on lyhempi kuin 30 vuorokautta.

  • Suojeluohjeet Vakuutetulla on velvollisuus noudattaa vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muutoin kirjallisesti annettuja suojeluohjeita. Jos vakuutettu laiminlyö suojeluohjeiden noudattamisen, tahallaan tai huolimamaattomuudella, jota ei voida pitää vähäisenä ja suojeluohjeen noudattamatta jättämisellä on ollut vaikutusta vahingon syntyyn tai sen määrään, voidaan korvausta alentaa tai se voidaan evätä yleisten sopimusehtojen mukaisesti. Rakennukset ja koneet tulee pitää rakennuslain, rakentamismääräysten ja työsuojelumääräysten mukaisessa kunnossa.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Talousarvio ja -suunnitelma Seuraavan vuoden talousarviosta ja -suunnitelmasta on jäsenkunnille toimitettava riittävät tiedot 31.8. mennessä ja hyväksytty talousarvio ja -suunnitelma vuoden loppuun mennessä. Tilikauden aikana hyväksyttävien talousarviomuutosten on perustuttava määrärahojen, tuloerien sekä tavoitteiden osalta toiminnan tai palvelujen käytön taikka talouden yleisten perusteiden tilikauden aikana jo tapahtuneisiin tai arvioitaviin muutoksiin. Talousarvion muutosesitykset tulee saattaa jäsenkuntien tietoon hyvissä ajoin ennen muutospäätöksen tekemistä.

  • Koulutustyöryhmä Sopimuksen tarkoittaman ammattiyhdistyskoulutuksen toimeenpanoa varten on koulutustyöryhmä, johon kumpikin osapuoli nimeävät kaksi edustajaa. Koulutustyöryhmä hyväksyy kurssit kalenterivuodeksi kerrallaan. Kursseja voi- daan tarpeen vaatiessa hyväksyä myös kesken kalenterivuoden. Koulutustyöryhmälle annetaan ennen kurssin hyväksymispäätöstä selvitys kurssin opetusohjelmasta, ajankohdasta, järjestämispaikasta, kohderyhmästä, osallistujista ja muista koulutustyöryhmän mahdollisesti pyytämistä tiedoista. Kurssin hyväksymisen edellytyksenä on yhteisesti todettu koulutustarve. Hy- väksymällään kurssilla koulutustyöryhmällä on mahdollisuus seurata opetusta. Liitot tiedottavat koulutustyöryhmän seuraavalle vuodelle hyväksymät kurssit viimeistään kaksi kuukautta ennen ensimmäisen kurssin alkua.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.