Osallistumisoikeus Mallilausekkeet

Osallistumisoikeus. 1. Luottamusmiehen ja yhteyshenkilön oikeus osallistua ay-koulutukseen määräytyy luottamusmiessopimuksen ja yhteyshenkilösopimuksen mukaan.
Osallistumisoikeus. 3. Luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu voivat osallistua koulutustyö- ryhmän hyväksymälle kurssille, jos se ei aiheuta apteekille tuntuvaa haittaa. Kursseilla tarkoitetaan luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen perus- kurssia, täydennyskurssia ja luottamushenkilöpäivää. Luottamusmies voi osallistua: - kerran peruskurssille ja täydennyskurssille - täydennyskurssille (enint. 4 päivää) aikaisintaan peruskurssin suo- rittamisvuotta seuraavana vuonna - vuosittain luottamushenkilöpäivään - peruskurssin tai täydennyskurssin lisäksi saman kalenterivuoden aikana luottamushenkilöpäivään, koulutustyöryhmä pyrkii sopimaan kurssit siten, että näiden kahden kurssin välinen aika on riittävä Työsuojeluvaltuutettu voi osallistua: - kerran peruskurssille ja täydennyskurssille - täydennyskurssille (enint. 4 päivää) aikaisintaan peruskurssin suo- rittamisvuotta seuraavana vuonna - vuosittain luottamushenkilöpäivään - peruskurssin tai täydennyskurssin lisäksi saman kalenterivuoden aikana luottamushenkilöpäivään, koulutustyöryhmä pyrkii sopimaan kurssit siten, että näiden kahden kurssin välinen aika on riittävä Työnantaja ja luottamusmies sekä työsuojeluvaltuutettu sopivat kursseista kalenterivuodeksi kerrallaan. Osallistumisesta useammalle kurssille voidaan sopia työnantajan kanssa.
Osallistumisoikeus. 2. Henkilöstön edustaja voi osallistua työsuhteen katkeamatta koulutustyöryhmän hyväksymälle enintään 2 viikon kurssille, jos se ei aiheuta yritykselle tuntuvaa haittaa. Henkilöstön edustaja voi osallistua:
Osallistumisoikeus. 1. Hirvenmetsästykseen ovat oikeutettuja osallistumaan kaikki seuran jäsenet, ellei seuran säännöissä ole muuta erityisehtoa.
Osallistumisoikeus. 2. Henkilöstön edustaja voi osallistua työsuhteen katkeamatta koulutustyöryh- män hyväksymälle enintään 2 viikon kurssille, jos se ei aiheuta yritykselle tun- tuvaa haittaa. Henkilöstön edustaja voi osallistua: • vuoden aikana yhdelle kurssille • vuoden aikana useampijaksoisen kurssin kaikille jaksoille kurssin kokonais- pituuden ollessa enintään 2 viikkoa • kolmen vuoden aikana yhdelle samansisältöiselle kurssille (aika lasketaan edellisen samansisältöisen kurssin päättymisestä).
Osallistumisoikeus. 3. Luottamusmies voi osallistua koulutustyöryhmän hyväksymälle enintään 3 päivän kurssille, jos se ei aiheuta apteekille tuntuvaa haittaa. Luottamusmieskursseja ovat vuosittain järjestettävä peruskurssi, joka toinen vuosi järjestettävä jatkokurssi ja joka kolmas vuosi järjestettävä täydennyskurssi sekä vuosittainen luottamusmiespäivä. - jatkokurssille aikaisintaan peruskurssin suorittamisvuotta seuraavana vuonna - täydennyskurssille aikaisintaan jatkokurssin suorittamisvuotta seu- raavana vuonna - uudelle täydennyskurssille aikaisintaan viiden vuoden kuluttua edel- lisen täydennyskurssin suorittamisesta - peruskurssin lisäksi saman kalenterivuoden aikana luottamusmies- päivälle - jatko- tai täydennyskurssin lisäksi saman kalenterivuoden aikana luottamusmiespäivälle, jos näiden välinen aika on vähintään 5 kuu- kautta - kalenterivuoden aikana useampijaksoisen kurssin kaikille jaksoille kurssin kokonaispituuden ollessa enintään 3 päivää. Työnantaja ja luottamusmies sopivat kursseista kalenterivuodeksi kerrallaan. Osallistumisesta useammalle kurssille voidaan sopia työnantajan kanssa.
Osallistumisoikeus. 1. Luottamusmiehen oikeus osallistua ay-koulutukseen määräytyy luottamus- miessopimuksen mukaan.
Osallistumisoikeus. Suomen Numismaattinen Yhdistys ry:n (SNY) huutokauppoihin on osallistumisoikeus yhdistyksen jäsenillä, Suomen Numismaatikkoliiton jäsenyhdistysten jäsenillä sekä Nordisk Numismatisk Unionin jäsenyhdistysten jäsenillä. Selvitys jäsenyydestä on pyydettäessä annettava. SNY:n hallitus voi päättää osallistumisoikeuden myöntämisestä myös muulla perusteella. SNY:llä on oikeus oman harkintansa mukaan olla hyväksymättä ostajaa huutokauppaan. Esimerkiksi aiempien huutokauppojen maksurästit voivat rajoittaa oikeutta osallistua. Ostajalta voidaan vaatia henkilöllisyyden todistamista virallisella valokuvallisella asiakirjalla sekä suosituksia SNY:n tuntemilta henkilöiltä. Ostajan on ennen huutokauppaan osallistumista rekisteröidyttävä huutokauppapaikalla, jolloin hänelle annetaan huutolista ja huutonumero. Rekisteröitymällä huutokauppaan ostaja hyväksyy nämä huutokauppaehdot itseään sitoviksi. Tarjouksen voi tehdä myös kirjallisesti, jolloin ostaja jättämällä kirjallisen tarjouksen sitoutuu noudattamaan näitä ehtoja. Mikäli etukäteen sovitaan, voi tarjouksen tehdä myös puhelimitse, jolloin ostajaa koskevat samat ehdot.
Osallistumisoikeus. 12. Työehtosopimuksen piirissä olevalla työntekijällä on oikeus osallistua ammattiliitonsa hallinnon kokouksiin, työehtoneuvotteluihin, sekä eri hallintoelimiin joihin liitto jäseniään kutsuu ja on valinnut heitä edustamaan. Työntekijän on ilmoitettava tästä menosta työnantajalle, kutsun/tiedon saatuaan, mahdollisimman pikaisesti ja vaadittaessa esitettävä myös kirjallinen kutsu. Tämä poissaoloaika on vuosilomaa ja työajanlyhennystä ansaittaessa työssäolonveroista aikaa.
Osallistumisoikeus. Luottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut voivat vuoden aikana osallistua työ- suhteen katkeamatta koulutustyöryhmän hyväksymälle yhden tai useampijak- soisen kurssin kaikille jaksoille, kokonaispituuden ollessa enintään kaksi viikkoa (5 pv +5 pv). Muut työsuojeluhenkilöt sekä varaluottamusmiehet voivat osallistua vuoden aikana enintään yhden viikon (5 pv) kurssille yhdessä tai useammassa jaksossa. Kursseille voi osallistua, mikäli siitä ei aiheudu yritykselle tuntuvaa haittaa. Edellä mainitut henkilöstön edustajat voivat osallistua vuoden aikana yhdelle kurssille. Samansisältöiselle kurssille on oikeus osallistua aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua edellisen samansisältöisen kurssin päättymisestä.