Osittainen hoitovapaa Mallilausekkeet

Osittainen hoitovapaa. Virkamies ja työntekijä, joka on ollut valtion palveluksessa yhteensä vähintään kuusi kuukautta vii- meksi kuluneen 12 kuukauden aikana, voi saada lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Jos lapsi kuuluu oppivelvollisuuslain (1214/2020) 2 §:n 3 momentissa tar- koitetun pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin, osittaista hoitovapaata voi kuitenkin saada siihen saakka, kunnes lapsen kolmas lukuvuosi päättyy. Erityisen hoidon ja huollon tarpeessa olevan vam- maisen tai pitkäaikaissairaan lapsen vanhempi voi kuitenkin saada osittaista hoitovapaata sen kalen- terivuoden loppuun, jona lapsi täyttää 18 vuotta. Xxxxxx molemmat vanhemmat tai huoltajat saavat olla osittaisella hoitovapaalla saman kalenterijakson aikana, mutta eivät yhtäaikaisesti. Virkamiehen tai työntekijän on tehtävä esitys osittaisesta hoitovapaasta viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista. Työnantaja ja virkamies tai työntekijä sopivat osittaisesta hoitovapaasta ja sen yksityiskohtaisista jär- jestelyistä haluamallaan tavalla. Työnantaja voi kieltäytyä sopimasta vapaasta tai antamasta sitä vain, jos vapaasta aiheutuu työpaikan tuotanto- tai palvelutoiminnalle vakavaa haittaa, jota ei voida välttää kohtuullisilla työn järjestelyillä. Työnantajan on esitettävä virkamiehelle tai työntekijälle selvitys kieltäytymisensä perusteena olevista seikoista. Jos virkamiehellä tai työntekijällä on oikeus osittaiseen hoitovapaaseen, mutta sen yksityiskohtaisista järjestelyistä ei voida sopia, on hänelle annettava osittaista hoitovapaata yksi jakso kalenterivuodessa. Vapaan pituus ja sen ajankohta määräytyvät virkamiehen tai työntekijän hakemuksen mukaan. Osit- tainen hoitovapaa annetaan tällöin lyhentämällä vuorokautinen työaika kuudeksi tunniksi. Lyhenne- tyn työajan tulee olla yhdenjaksoinen lepotaukoja lukuun ottamatta. Jos työaika on järjestetty keski- määräiseksi, se tulee lyhentää keskimäärin 30 tunniksi viikossa. Palkkauksen määräytymistä varten on todettava osittaiselle hoitovapaalle siirtyvän vir- kamiehen tai työntekijän jäljelle jäävän työajan osuus hänen kokoaikaisesta säännölli- sestä työajastaan. Palkkaus maksetaan tämän prosenttiosuuden mukaisena osuutena so- pimuksen 7 §:n mukaisesta täydestä palkasta. Vammaisina tai pitkäaikaissairaina pidetään lapsia, joilla on vaikeita sairauksia tai vam- moja, joita ovat leukemiat ja muut pahanlaatuiset kasvaimet, ...
Osittainen hoitovapaa. Työntekijän on tehtävä esitys osittaisesta hoitovapaasta viimeistään 2 kuukautta ennen vapaan alkamista.
Osittainen hoitovapaa. Työntekijä, joka on ollut saman työnantajan työssä yhteensä vähintään kuusi kuukautta viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana, voi saada lapsensa tai muun hänen taloudessaan vakituisesti asuvan lapsen hoitamiseksi osittaista hoitovapaata siihen saakka, kun perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Työntekijän on tehtävä työnantajalle esitys osittaisesta hoitovapaasta viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista. Työnantaja ja työntekijä sopivat osittaisesta hoitovapaasta ja sen yksi- tyiskohtaisista järjestelyistä haluamallaan tavalla.
Osittainen hoitovapaa. Kokonaistyöaikaa noudattavalla opettajalla on oikeus KVTES:n V luvun mukaiseen osittaiseen hoitovapaaseen. Osittainen hoitova- paa myönnetään samassa suhteessa opetustunneista ja muusta työajasta kuin mitä mainitut työajan osat ovat viikoittaisesta koko- naistyöajasta. Koulutyöajan ollessa keskeytyneenä osittainen hoito- vapaa kohdistuu kokonaisuudessaan muuhun työaikaan. Kokonais- työaikaa noudattavan rehtorin osittainen hoitovapaa voidaan toteut- taa myös kohdistamalla se ensisijaisesti oppitunteihin.
Osittainen hoitovapaa. Osittainen hoitovapaa on toteutettavissa siten kuin työnantaja ja opettaja siitä so- pivat. Jos sopimukseen ei päästä, opettajan työajaksi vahvistetaan keskimäärin 30 tuntia viikossa. Osittainen hoitovapaa myönnetään samassa suhteessa sido- tusta ja sitomattomasta työajasta kuin mitä mainitut työajan osat ovat opettajan vuosityöajasta.
Osittainen hoitovapaa. Työntekijällä on oikeus saada palkatonta osittaista hoitovapaata siten kuin työsopimuslain 4 luvun 4 §:ssä on säädetty. Soveltamisohje Työntekijän on tehtävä esitys osittaisesta hoitovapaasta viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista. Osittaisella vanhempain- tai hoitovapaalla olevan työntekijän palvelussuhteen ehdot, kuten palkka ja työaika, määräytyvät kuten osa-aikatyötä tekevällä.
Osittainen hoitovapaa. Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen määräytyy työsopimuslain 4 luvun 4 ja 5 §:n mukaan. Palkka muuttuu työajan vähennyksen suhteessa. Toimihenkilö voi saada osittaista hoitovapaata oman tai muun hänen kodissaan pysyvästi asuvan lapsen hoidon vuoksi siihen saakka, kun perusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Osittainen hoitovapaa toteutetaan lyhentämällä työaikaa työnantajan ja toimihenkilön sopimalla tavalla siten, että työaika on kuusi tuntia vuorokaudessa ja 30 tuntia viikossa, jollei muusta ole sovittu.‌‌‌‌‌ Osittainen hoitovapaa voidaan niin sovittaessa järjestää myös neli- päiväisenä työviikkona. Vuosilomat ja muut poissaolot määräytyvät työehtosopimuksen liitteen 8 mukaisesti.
Osittainen hoitovapaa. Työntekijä voi saada osittaista hoitovapaata lapsensa tai samassa taloudessa asu- van lapsen hoitamiseksi siihen saakka, kun peruskoulussa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Edellytyksenä on, että työntekijä on ollut saman työnantajan palveluksessa vii- meisen 12 kuukauden aikana vähintään 6 kuukautta.‌‌ Työntekijän on tehtävä kirjallinen esitys osittaisesta hoitovapaasta viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan alkamista. Työnantaja ja työntekijä sopivat osittaisesta hoitovapaasta ja sen yksityiskohtai- sista järjestelyistä haluamallaan tavalla. Tarkemmat säännökset ovat työsopimuslain 4 luvun 4 §:ssä.
Osittainen hoitovapaa. Osittaisen hoitovapaan määräystä on muutettu siten, että opetusvelvolli- suustyöajassa olevan opettajan osittainen hoitovapaa on toteutettavissa siten kuin työnantaja ja opettaja siitä sopivat. Jos yksimielisyyttä ei löydy, opettajan opetustuntimääräksi tulee vahvistaa enintään 18 tuntia viikossa.
Osittainen hoitovapaa. Oikeus osittaiseen hoitovapaaseen määräytyy työsopimuslain 4 luvun 4 ja 5 §:n mukaan. Palkka muuttuu työajan vähennyksen suhteessa. Toimihenkilö voi saada osittaista hoitovapaata oman tai muun hänen kodissaan pysyvästi asuvan lapsen hoidon vuoksi siihen saakka, kun pe- rusopetuksessa olevan lapsen toinen lukuvuosi päättyy. Osittainen hoitovapaa toteutetaan lyhentämällä työaikaa työnantajan ja toimihenkilön sopimalla tavalla siten, että työaika on kuusi tuntia vuo- rokaudessa ja 30 tuntia viikossa, jollei muusta ole sovittu. Osittainen hoitovapaa voidaan niin sovittaessa järjestää myös nelipäi- väisenä työviikkona. Vuosilomat ja muut poissaolot määräytyvät työ- ehtosopimuksen liitteen 8 mukaisesti.‌‌‌‌‌ Toimihenkilöllä on työsopimuslain 4 luvun 6 §:n nojalla oikeus saada tilapäistä hoitovapaata alle 10 vuotiaan lapsen äkillisen sairauden joh- dosta hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi 1–4 työpäivän ajan. Yli 10 vuotiaan lapsen äkillisen sairauden johdosta voidaan hyväksyä 1–3 työpäivän poissaolo samoin perustein. Palkkaa voidaan maksaa 1–3 kalenteripäivältä.