Palkanmaksu Mallilausekkeet

Palkanmaksu. 1. Palkka maksetaan kaksi kertaa kuukaudessa, ellei paikallisesti sovita muusta maksutavasta. RTT:n jäsenyrityksissä lopputili voi- daan maksaa viimeistään kolmantena pankkipäivänä työsopi- muksen päättymisestä, silloin kun työsopimus puretaan. 2. Tilin laskemisen vuoksi voidaan seuraavaan tiliin jättää 6 ar- kipäivän ja mahdollisesti näiden väliin sattuvien pyhäpäivien palk- ka. Paikallisesti voidaan kuitenkin sopia, että sellainen palkka tai osa siitä, joka perustuu vasta tilikauden päätyttyä todettavaan tuo- tantomäärään, voidaan tilikautta lähinnä seuraavassa tilinmaksussa suorittaa arvioidun työn suorituksen mukaisena ja oikaista täsmäl- liseen määräänsä vasta seuraavassa tilinmaksussa. 3. Kun palkanmaksupäivä pääsiäisen, juhannuksen tai joulun- pyhien vuoksi siirtyy pyhien jälkeiseen ensimmäiseen arkipäivään, määritellään tilikatkopäivä normaalia aikaisemmaksi niin, että pal- kan normaali laskenta-aika huomioon ottaen tili on työntekijän nos- tettavissa pyhiä edeltävänä arkipäivänä. 4. Palkka maksetaan työntekijän osoittamalle pankkitilille Suo- messa toimivan rahalaitoksen välityksellä. Maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle euromääräinen kirjallinen laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet.
Palkanmaksu. 1. Liitot suosittelevat, että palkat maksetaan kerran kuukaudessa. Ellei paikallisesti toisin sovita, palkat maksetaan sovittuina palkanmaksu- päivinä vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Muuttuvat palkanosat, kuten tuntiperusteiset lisät ja ylityön palkat voidaan maksaa ja palkat- tomat poissaolot voidaan käsitellä kerran kuukaudessa. Jos palkan- maksupäivä sattuu sunnuntai- tai juhlapäiväksi, palkka maksetaan edellisenä arkipäivänä. Mikäli työpaikalla siirrytään kuukausipalkkaan 19 §:n mukaisesti, voidaan palkka maksaa kerran kuukaudessa. Muuttuvilla tuntiperusteisilla palkanosilla tarkoitetaan erikseen laskettavia tuntiperusteisiä lisiä, esim. vuorolisiä, erityisolosuh- delisiä, lisä- ja ylityön perus- ja korotusosia, sunnuntaityökoro- tusta, suurjuhlapyhä- ja suurjuhlapyhän aaton korvauksia sekä viikkolepokorvauksia. 2. Palkan laskemista varten voidaan jättää 6 työpäivän palkka sisään. Työsuhteen päättyessä irtisanomisen vuoksi erääntyvät saatavat on mak- settava viimeistään päättymispäivää seuraavana työpäivänä. Purkuta- pauksissa saatavat on suoritettava kolmen työpäivän kuluessa työsuhteen päättymispäivästä ja työsuhteen purkautumistapauksissa kolmen työpäi- vän kuluttua siitä, kun päätös työsuhteen purkautumisesta tehdään. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työsuhteen päättyessä eräänty- neet saatavat maksetaan yrityksen normaalina palkanmaksupäivänä. 3. Työntekijälle on palkanmaksun yhteydessä annettava palkkalas- kelma kirjallisesti tai sähköisesti. Ennen siirtymistä sähköiseen palkkalaskelmaan, työnantaja tie- dottaa muutoksen ajankohdasta ja huolehtii, että työntekijä osaa ja pystyy tulostamaan tarvittaessa palkkalaskelman. Muussa tapauksessa palkkalaskelma annetaan kirjallisesti. 4. Palkasta pidätetään se, mihin työnantaja on lain ja sopimuksen mu- kaan velvollinen tai oikeutettu. 5. Muistutukset maksettua palkkaa vastaan saatuun rahamäärään näh- den on tehtävä palkanmaksutilaisuudessa. 6. Liitot suosittelevat, että työpaikoilla sovitaan palkan maksamisesta ra- halaitoksen välityksellä.
Palkanmaksu. 1. Palkka maksetaan joka toinen viikko tai kahdesti kuukaudessa, riippuen siitä mitä paikallisesti on sovittu. Palkkojen laskemista ja maksamista varten varataan nel- jän työpäivän aika, joten palkanmaksu tapahtuu viidentenä päivänä viivytyksettä vuorotyöntekijöille heti aamuvuoron ja päivätyöntekijöille heti työn päätyttyä. Jos tilinmaksu osuu sunnuntaiksi, juhlapäiväksi tai 6 §:ssä mainituksi vapaapäiväksi, maksetaan tili edellisenä arkipäivänä, kuitenkin niin, että mikäli tililaskenta-ajalle sattuu useampia sunnuntai- tai juhlapäiviä, varataan laskentaa varten vähintään neljä arkipäivää. Liitot suosittavat, että paikallisesti tutkitaan mahdollisuuksia kahden viikon palkanmaksujärjestelmään siirtymiseksi. 2. Edellä olevista määräyksistä riippumatta on tehtaissa, joissa palkkojen laskentaan käytetään ATK:ta, sovittava paikallisesti riittävästä ajasta palkkojen laskemista ja maksamista varten. 3. Työnantaja pidättää, mikäli työntekijä on antanut siihen valtuutuksen, allekirjoitta- neen työntekijäliiton jäsenmaksut kuukausittain palkasta ja ne tilitetään työntekijä- liiton nimeämälle pankkitilille. Työntekijälle annetaan vuoden päätyttyä verotusta varten todistus pidätetystä summasta.
Palkanmaksu. 1. Palkka ja kustannusten korvaukset maksetaan joka toinen perjan- tai taikka, jos silloin on pyhä, edellisenä arkipäivänä (palkanmak- supäivä). Palkan laskemista varten saadaan jättää sisään 5 päivän palkka (laskenta-aika). Jos tilikatkon (perjantai) jälkeen tehdään viikonloppuna töitä, voidaan sen osalta palkka maksaa seuraavassa tilissä. Kustannusten korvaukset voidaan maksaa kerran kuussa, jos siitä sovitaan. 2. Palkka maksetaan työntekijän osoittamalle pankkitilille Suo- messa toimivan rahalaitoksen välityksellä. Maksaessaan palkan työnantajan on annettava työntekijälle euromääräinen kirjallinen laskelma, josta käyvät ilmi palkan suuruus ja sen määräytymisen perusteet. 3. Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyritykset voivat maksaa lopputilin seuraavan säännöllisen palkanmaksun yhteydessä. Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyrityksissä voidaan paikalli- sesti sopien poiketa palkan maksuajankohdasta silloin, kun se va- paiden keskittämisen ja arkipyhien vuoksi on tarpeellista. 4. Urakkatyötä suorittavalle työntekijälle maksetaan ennakkoa noin 90 prosenttia suoritetun työn arvosta. Sisälle jäänyt erä maksetaan heti kun työ on valmis ja vastaan- otettu tai kuitenkin viimeistään seuraavan normaalin palkanmak- sun yhteydessä. 5. Työnantaja perii, mikäli työntekijä on antanut siihen valtuu- tuksen, Rakennusliiton jäsenmaksut ja tilittää ne palkanmaksukau- sittain edellä mainitun liiton nimeämälle pankkitilille.
Palkanmaksu. Työaikapankkijärjestelmässä olevan vapaan palkkaperuste sovitaan paikallisesti.
Palkanmaksu. Työntekijälle maksetaan palkka kerran kuukaudessa, ellei toisin sovita. Työntekijä ilmoittaa tilin, jolle palkka maksetaan.
Palkanmaksu. 1 Yhtiö maksaa tämän sopimuksen mukaiset palkkiot ennalta ilmoitettuina kiinteinä maksupäivinä, joita on vähintään kaksi kertaa kalenterikuu-kaudessa. Palkkiot on maksettava ensimmäisenä mahdollisena maksu-päivänä siitä, kun työ on päättynyt tai luovutettu yhtiölle tai uusinta lähetetty. Palkanlaskentaan varataan viisi työpäivää. 2 Viivästyneelle suoritukselle yhtiö on velvollinen maksamaan viivästys-korkoa korkolain mukaan ja työsuhteessa olleelle työntekijälle lisäksi odotusajan palkkaa 152,56 euro myöhästymispäivältä, kuitenkin enintään kuudelta päivältä ja enintään palkkion summan verran. Palkkiokoodi on 840Z. 3 Pitkäaikaisessa työssä voidaan sopia, että palkkio maksetaan useammassa erässä. Tällöin osa palkkiosta maksetaan työn vielä kes-täessä etukäteen sovitun maksuaikataulun mukaisesti. 4 Palkkiolaskelmaan on eriteltävä, mistä työsuorituksista palkkio koostuu ja mitä tariffeja on käytetty laskennan pohjana. Jos erittelyä ei ole tehty tai erittely kaipaa täsmennystä, palkkion perusteet on jälkikäteen selvitettävä työntekijän tai luottamushenkilön pyynnöstä.
Palkanmaksu. Kuukausipalkkaiselle työsuhteiselle työntekijälle palkka maksetaan kerran kuukaudessa kuukauden viimeisenä päivänä ja tunti- ja urakkapalkkaiselle kaksi kertaa kuukaudessa kuukauden viimeisenä päivänä ja seuraavan kuukauden 15. päivänä jälkikäteen. Huomautus: Virkasuhteisen henkilön osalta katso liite 1. Palkkiot, lisät ja korvaukset, jotka on sidottu määrättyihin laskentakausiin, maksetaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun etuuden laskentakausi on päättynyt, kuitenkin viimeistään laskentakauden päättymistä seuraavan kalenterikuukauden loppuun mennessä. Palkka maksetaan työntekijän ilmoittamaan rahalaitokseen. Työsuhteen päättyessä palkka maksetaan normaaleina palkanmaksupäivi- nä.‌
Palkanmaksu. 1. Palkanmaksu suoritetaan vähintään kaksi kertaa kuukaudessa välittömästi työ- ajan jälkeen. Jos palkanmaksupäivä on sunnuntai tai juhlapäivä, maksetaan palk- ka edellisenä arkipäivänä. Muistutukset tilinmaksun perustetta vastaan on tehtävä ennen seuraavaa tilinmaksua. Kuukausipalkkaisen työntekijän palkka voidaan paikallisesti sopien maksaa kui- tenkin kerran kuukaudessa, mikäli yrityksen muulle henkilöstölle maksetaan palk- ka vain kerran kuukaudessa. 2. Mikäli työnantaja maksaa työntekijälle palkan hänen haluamaansa pankkiin, on palkan oltava nostettavissa palkanmaksupäivänä pankin aukioloaikana. Jos pank- ki on palkanmaksupäivänä suljettu, on palkan oltava nostettavissa lähinnä edelli- senä pankin aukiolopäivänä. 3. Työsuhteen alkaessa tai päättyessä kesken palkanmaksukauden tai työnteon keskeytyessä sellaisesta syystä, ettei työnantaja ole velvollinen maksamaan pois- saoloajalta palkkaa, saadaan työntekijän työssäolopäivän palkka jakamalla kuu- kausipalkka asianomaiseen kuukauteen sisältyvien työaikajärjestelmän mukaisten työpäivien lukumäärällä. 4. Työsuhteen päättyessä ilman irtisanomisaikaa tai mikäli palkkausjärjestelmästä johtuen ei palkkaa voida laskea työsuhteen päättyessä, voidaan palkka maksaa työsopimuslain 2 luvun 14 §:n määräyksistä poiketen viikon kuluessa työsuhteen päättymisestä.
Palkanmaksu. Palkka maksetaan kunkin työkyvyttömyystapauksen yhteydessä työsuhteen alettua seuraavasti: • alle 3 vuotta, neljän viikon ajalta, • 3 vuotta, mutta alle 5 vuotta, viiden viikon, • 5 vuotta, mutta alle 10 vuotta, kuuden viikon, • vähintään 10 vuotta, kahdeksan viikon ajalta Mikäli työsuhde on kestänyt alle yhden kuukauden, määräytyy työnantajan sairaus- ajan palkanmaksuvelvollisuus työsopimuslain mukaan. Työntekijän sairastuessa samaan sairauteen 30 kalenteripäivän kuluessa työhön pa- luusta maksetaan sairausajan palkkaa seuraavasti: • Poissaolojaksot lasketaan yhteen ja niiltä maksetaan palkka kuin kyseessä olisi yksi sairastumisjakso. • Palkka maksetaan kuitenkin sairausvakuutuslain karenssiajalta eli sairastumispäi- vältä sen ollessa työpäivä.