Tarkastusoikeus Mallilausekkeet
Tarkastusoikeus. Tekijällä on oikeus tutustua Kustantajan tiloissa normaalina työaikana Teosta koskeviin asiakirjoihin.
Tarkastusoikeus. Liikuntapalvelukokonaisuuden edustajilla on oikeus suorittaa aluksessa tarkastuksia. Tarkastuksen suorittajille on myönnettävä esteetön pääsy kaikkialle aluksessa. Tämän sopimuksen tai muiden voimassa olevien säädösten perusteella tarkastustilaisuudessa annettuja määräyksiä on viipymättä noudatettava.
Tarkastusoikeus. STUKilla on oikeus tehdä tai teettää kolmannella riippumattomalla taholla tarkastus, jonka kohteena ovat Palveluntuottajan tai sen alihankkijan tietoturvakäytännöt. Tarkas‐ tus voi kohdistua korkeintaan tarkastusta edeltävään 12 kuukauden jaksoon. Tarkastuksen välittömistä kustannuksista vastaa STUK. Välillisiä kustannuksia ei korva‐ ta. Tarkastuksia voidaan toteuttaa korkeintaan kaksi kertaa vuodessa. STUKin on ilmoitettava kirjallisesti Palveluntuottajalle aikomuksesta tehdä tai teettää tarkastus kaksi viikkoa etukäteen. STUK ilmoittaa samalla mahdollisesta kolmannen osapuolen käytöstä tarkastukseen. Tarkastusta suorittava kolmas osapuoli voi käyttää Palveluntuottajaa koskevia tietoja vain tarkastustarkoitukseen ko. toimeksiannon osalta. Tämän lisäksi ko. kolmatta osapuolta koskevat samat salassapitovelvoitteet kuin sopija‐ puoliakin. Tarkastuksen tekijän on ennen sen käynnistämistä, Palveluntuottajan niin vaatiessa, an‐ nettava Palveluntuottajalle kirjallinen salassapitositoumus, joka sisällöltään vastaa sopi‐ japuolten välistä salassapitovelvollisuutta. Luonnolliselta henkilöltä vaadittu salassapi‐ tositoumus ei kuitenkaan voi sisältää tuottamuksesta riippumattomia taloudellisia sank‐ tioita eikä sopimussakkoa. Palveluntuottajalla ei ole velvollisuutta luovuttaa tai ilmaista tarkastajalle sellaisia tietoja, joiden paljastaminen voisi vaarantaa Palveluntuottajan muiden asiakkaiden tietoturvallisuuden tai joiden luovuttamiseen toimittajalla ei ole oi‐ keutta. STUKilla tulee kuitenkin aina olla mahdollisuus tarkastaa toimituksen kohde asianmukaisessa laajuudessa. Palveluntuottajan on sitouduttava STUKin niin edellyttäessä STUKin vaatimiin ja STUKin kanssa erikseen sovittaviin turvallisuus‐ tai muihin vastaaviin selvityksiin koskien esi‐ merkiksi Palveluntuottajan henkilöstöä. Turvallisuusselvityksellä tarkoitetaan turvalli‐ suusselvityslain (726/2014) mukaista turvallisuusselvitystä tai sitä vastaavaa, Suomen kansallisen turvallisuusviranomaisen (NSA) kautta hankittua ulkomaan turvallisuusvi‐ ranomaisen myöntämää turvallisuustodistusta. STUK vastaa Suomessa tehtävien selvitysten hankkimisesta ja kustannuksista. Jos Palve‐ luntuottaja on ulkomainen, STUK on yhteydessä Suomen NSA:han Palveluntuottajan ja sen ulkomaisen alihankkijan turvallisuustodistuksen hankkimiseksi. Jos Palveluntuottaja on kotimainen ja teettää tähän Sopimukseen liittyvää Palvelua ulkomaisella alihankkijal‐ la tai ulkomaalaisella työntekijällä, Palveluntuottaja on yhteydessä Suomen NSA:...
Tarkastusoikeus. Palveluntuottaja antaa Rekisterinpitäjälle kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen osoitta- maan, että Palveluntuottaja noudattaa Tietosuojalainsäädännön ja tämän Henkilö- tietojen käsittelyn ehtojen vaatimuksia. Rekisterinpitäjällä tai tämän nimeämällä riippumattomalla asiantuntijalla, joka ei voi olla Palveluntuottajan kilpailija, on oikeus tarkastaa koska tahansa näiden ehtojen voimassaoloaikana, että Palveluntuottaja noudattaa tässä Henkilötietojen käsitte- lyn ehdoissa Palveluntuottajalle osoitettuja velvoitteita. Rekisterinpitäjä ilmoittaa tarkastuksen toteuttamisesta 14 päivää etukäteen tai jos Rekisterinpitäjällä on syytä epäillä, että Palveluntuottaja ei käsittele Henkilötietoja näiden Henkilötieto- jen käsittelyn ehtojen mukaisesti, joissa tapauksissa Rekisterinpitäjällä on oikeus suorittaa tarkastus ilmoittamatta tästä Palveluntuottaja etukäteen. Tarkastuksen kohteena on Henkilötietojen käsittelyyn liittyvä Palveluntuottajan dokumentaatio sekä Henkilötietojen käsittelyssä käytettävät järjestelmät ja toimi- tilat. Palveluntuottaja osallistuu aktiivisesti tarkastuksen toteuttamiseen. Palvelun- tuottaja osallistuu Rekisterinpitäjän pyynnöstä myös valvontaviranomaisen Rekis- terinpitäjään kohdistamaan tarkastukseen ja antaa valvontaviranomaiselle tarvitta- vat tiedot tarkastuksen toteuttamiseksi. Kumpikin osapuoli vastaa itse sille tarkastuksesta aiheutuvista kustannuksista. Jos tarkastuksessa käy ilmi, että Palveluntuottaja ei ole noudattanut Tietosuojalainsää- däntöä ja/tai näitä Henkilötietojen käsittelyn ehtoja, Palveluntuottaja vastaa kai- kista tarkastuksesta aiheutuneista kustannuksista.
Tarkastusoikeus. Kopiostolla on oikeus tarkastaa kirjaston käyttämille tallennusalustoille tällä luvalla tehdyt kopiot, videotallenteet ja muut julkaisut. ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ on oikeus pyydettäessä saada kirjastolta selvitys tämän luvan ehtojen soveltamisesta kirjaston toiminnassa.
Tarkastusoikeus. ELY-keskuksella on oikeus tarkastaa valtionavustuksen käytön valvonnassa valtionavustuksen saajan toimintaa. KEHA-keskuksella ja Valtiontalouden tarkastusvirastolla on oikeus suorittaa valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa tarpeellisia valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Jos valtionavustus on myönnetty käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan hankkeeseen tai toimintaan, ELY- keskuksella on oikeus tarvittaessa tarkastaa valtionavustuspäätöksen mukaista toimintaa sekä KEHA-keskuksella ja Valtiontalouden tarkastusvirastolla hanketta toteuttavan taloutta ja toimintaa. Valtionavustuksen saajan on korvauksetta annettava tarkastusta suorittavalle virkamiehelle ja tilintarkastajalle kaikki tarkastuksen kannalta tarpeelliset tiedot ja selvitykset, asiakirjat, tallenteet ja muu aineisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa.
Tarkastusoikeus. Palveluntuottaja antaa ▇▇▇▇▇▇▇▇▇▇ kaikki tiedot, jotka ovat tarpeen osoittamaan, että Palveluntuottaja noudattaa tämän sopimusliitteen ehtoja ja Tietosuojalainsäädännön vaatimuksia. Palveluntuottaja kuvaa ja varmentaa pyydettäessä Tilaajalle kirjallisesti, kuinka Henkilötietojen käsittelijän palvelun laatua seurataan.
Tarkastusoikeus. Recser Oy on oikeutettu milloin tahansa suorittamaan tarkistuksia ilmoituksista. Recser Oy:n aloitteesta tehtyjen tarkistusten suorittamisesta aiheutuvista kustannuksista vastaa Recser Oy. Mikäli raportoinnissa todetaan laiminlyöntejä, tarkastuskustannukset veloitetaan yritykseltä.
Tarkastusoikeus. Käyttäjällä on oikeus tarkastaa häntä koskevat tiedot. Mikäli edellisestä tietopyynnöstä on kulunut alle 12 kuukautta, Semel Oy voi vaatia pyynnön mukaisten toimenpiteiden toteuttamisesta maksun.
Tarkastusoikeus. Asiakkaalla on oikeus tarkastaa ▇▇▇▇▇▇▇ tämän Tietojenkäsittelysopimuksen mukaiset käsittelytoimet tutkiakseen Palvelusopimuksen nojalla käsiteltäville Henkilötiedoille tarjottavan suojan ja tietoturvan tason. Osapuolet sopivat, että kyseistä oikeutta käyttää tunnistettu, riippumaton kolmannen osapuolen tarkastaja, jolla on todistetusti kokemusta alalta, erillisellä sopimuksella. Kolmannen osapuolen tarkastaja ei saa olla ▇▇▇▇▇▇▇ kilpailija. Ennen tarkastustoimien aloittamista, tarkastajan on allekirjoitettava Epassin kanssa solmittava salassapitosopimus, joka vastaa suurelta osin Palvelusopimukseen kuuluvia luottamuksellisuutta koskevia ehtoja. Tarkastuksen aikataulu, tapa ja laajuus sovitaan etukäteen Osapuolten välillä. Tarkastus ei saa kuormittaa Epassia tai vaarantaa Epassia tai Epassin palvelun saatavuutta, laatua, turvallisuutta tai luottamuksellisuutta Epassin muille asiakkaille. Asiakas maksaa kaikki tarkastukseen liittyvät kustannukset. Tarkastus voidaan ajoittaa alkamaan aikaisintaan 30 kalenteripäivän kuluttua siitä, kun ▇▇▇▇▇▇ on vastaanottanut ilmoituksen tarkastuksen suorittamisesta. Mikäli Henkilötietojen käsittelyyn liittyvä tarkastuspyyntö saadaan suoraan toimivaltaiselta valvontaviranomaiselta, Epassi tekee huolellisesti yhteistyötä Asiakkaan kanssa kaikkiin pyyntöihin vastaamiseksi.
