Urakkalaskelma Mallilausekkeet

Urakkalaskelma. Osapuolten on sovittava jo työtä aloitettaessa, tehdäänkö urakkalaskel- ma yhdessä tai erikseen. Yksikköhinnoitellusta työstä muodostuva lopullinen urakkapalkka laske- taan työn valmistuttua tehdyn työmäärän perusteella laatimalla urakka- laskelma. Työmäärää todettaessa käytetään mm. seuraavia perusteita: a) työmaasopimusta liitteineen b) tarvikkeiden lähetys- ja palautusluetteloita c) työstä tehtyjä loppupiirustuksia d) työnjohdon ja työntekijän työnaikaisia muistiinpanoja ja työmaakir- janpitoa e) muita mahdollisia perusteita, kuten työmaalla suoritettuja mittauksia. Mikäli muusta ei ole sovittu, tulee urakkahinnoittelun mukaan tehdyn työn loppulaskelma laatia urakkahinnoittelun taulukoiden mukaisessa järjestyksessä osasummia käyttäen kuitenkin siten, että yksityiskohtaiset asennushinnat voidaan tarkistaa (esim. keskus, koje, valaisin jne.). Edellä mainittu urakkalaskelma laaditaan urakkahinnoittelun yksikköhin- noin (ilman kertoimia). Osapuolten laatiessa urakkalaskelmat erikseen voivat osapuolet sopia kirjallisesti työtä aloittaessa tai työn kestäessä ajankohdasta, jona osa- puolet sitoutuvat viimeistään esittämään eritellyn urakkamääräysten koh- dan 8.3 mukaisen urakkalaskelman toiselle osapuolelle. Ajankohdasta on kuitenkin sovittava viimeistään sen jälkeen, kun urakka on valmistunut. Urakka katsotaan valmistuneeksi, kun urakkatyöryhmän suoritus on luo- vutettu tilaajalle ja työnantajan ja tilaajan välisessä vastaanotto- tai muus- sa menettelyssä todetut urakkatyöryhmän suorituksessa ilmenneet puut- teet ja virheet on työryhmän toimesta korjattu / tehty. Osapuolet voivat sopia urakan valmistumisesta myös toisin. Jos jompikumpi osapuoli laiminlyö esittää urakkalaskelmansa viimeis- tään sovittuna ajankohtana, on laskelmansa asianmukaisesti esittäneen osapuolen urakkalaskelmaa pidettävä lopullisena urakkahintana, ellei ky- seinen laskelma xxx xxxxxxxx virheellinen. Osapuolet voivat kirjallisella sopimuksella poiketa edellä sovitusta ajan- kohdasta. Samassa yhteydessä on sovittava uudesta ajankohdasta urak- kalaskelmien esittämiselle. Muutosta esittävän osapuolen on esitettävä toiselle osapuolelle perustelut sille, miksi ajankohdasta olisi perusteltua sopia toisin. Osapuolten laatiessa urakkalaskelmat erikseen voi eritellyn loppulaskel- mansa ensiksi valmiiksi saanut esittää sen toiselle osapuolelle, joka on velvollinen antamaan esittäjälle todisteen laskelman esittämispäivästä.
Urakkalaskelma. Työn urakkahinta lasketaan työn valmistuttua tehdyn työmäärän perusteella laatimalla urakkalaskelma. Osapuolten tulee laatia erikseen tämän kohdan mukaiset urakkalaskelmat, ellei työmaasopimuksessa ole muuta sovittu. Työmäärää selvitettäessä ja laskettaessa käytetään mm. seuraavia perusteita: a) työmaasopimusta liitteineen b) tarvikkeiden lähetys- ja palautusluetteloita c) työstä tehtyjä loppupiirustuksia d) työnjohdon ja urakkatyöryhmän työnaikaisia muistiinpanoja ja työmaakirjanpitoa e) muita mahdollisia perusteita, kuten työmaalla suoritettuja mittauksia. Mikäli muusta ei ole sovittu, tulee urakkahinnoittelun (8 § C) mukaan tehdyn työn urakkalaskelmat laatia osakohtaisesti urakkahinnoittelun taulukoiden mukaisessa järjestyksessä rivikohtaisia osasummia käyttäen siten, että yksityiskohtaiset asennusmäärät, -tavat sekä asennushinnat voidaan tarkistaa. Urakkalaskelmat laaditaan ilman urakkahinnoittelukertoimia. Urakkatyönä tehtäviä muita töitä koskevat urakkalaskelmat laaditaan vastaavin periaattein niin, että yksityiskohtaiset asennusmäärät, -tavat sekä asennushinnat voidaan tarkistaa.
Urakkalaskelma. Osapuolten laatiessa urakkalaskelmat erikseen voi eritellyn loppulaskel- mansa ensiksi valmiiksi saanut esittää sen toiselle osapuolelle, joka on velvollinen antamaan esittäjälle todisteen laskelman esittämispäivästä. Toisen osapuolen on esitettävä vastalaskelma viimeistään kahden kuu- kauden kuluessa tästä. Mikäli vastalaskelmaa ei ole esitetty edellä mai- nitussa ajassa, tulee asia saattaa selvitettäväksi työehtosopimuksen mu- kaisessa neuvottelujärjestyksessä.

Related to Urakkalaskelma

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluorganisaation osalta noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä Pal- velutyönantajat ry:n ja Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö SAK ry:n välisen yh- teistoimintasopimuksen työsuojelua koskevia määräyksiä, ellei tästä työehtosopimuk- sesta muuta johdu. Työpaikalla tarkoitetaan yrityksen kutakin toimipaikkakuntaa (kaupunkia, kuntaa tai kaupunkien ja kuntien muodostamaa yhtenäistä talousaluetta), elleivät liitot toisin sovi. Liitot toteavat, että työsuojeluvaltuutetun vaalin käytännön järjestelyt työsuojelun valvontalain ja asetuksen mukaisesti ovat työntekijöiden asiana. Työnantajan velvolli- suutena on kuitenkin toimittaa luettelot vaalien järjestämisajankohtana työsuhteessa olevista työntekijöistä. Työsuojeluvaltuutettu on oikeutettu saamaan vapautusta työstään työsuojeluvaltuute- tun tehtävien hoitamiseksi. Näihin tehtäviin käytettävä aika määräytyy työsuojeluval- tuutetun edustamien työntekijöiden lukumäärän perusteella. Lukumäärän lasketaan sekä kokoaikaiset että osa-aikaiset työntekijät. Työsuojeluvaltuutetulle kuukausittain maksettava korvaus määräytyy samoin perus- tein kuin työstä vapautusaika. Jos sama henkilö toimii luottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna, määräytyy luottamustehtävistä maksettava korvaus enintään luottamusmiessopimuksessa määri- tellyn kokonaan vapautetun luottamusmiehen korvauksen mukaisesti. Työntekijämää- rä Työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon käy- tettävä aika neliviikkoisjaksolla euroa / kk 1.4.2018 euroa / kk 1.4.2020 euroa / kk 1.4.2021 Työnantaja korvaa työsuojeluvaltuutetulle tehtävien johdosta hänelle aiheutuvat pu- helinkulut selvityksen mukaan. Tehtävien hoitamisesta aiheutuneet matkakustannuk- set korvataan tämän työehtosopimuksen mukaan. Työsuojeluvaltuutetun velvollisuus on oma-aloitteisesti perehtyä työpaikkansa työym- päristöön ja työyhteisön tilaan sekä työsuojelusäännöksiin. Hänen tulee kiinnittää myös edustamiensa työntekijöiden huomiota työympäristön ja työyhteisön tilaan liit- tyviin työntekijöiden turvallisuuteen ja terveyteen vaikuttaviin asioihin. Työpaikan työn ja työolojen perusteella työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa ja tekee esityksiä esimie- hille ja tarvittaessa muille työnantajan edustajille.

  • Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Vuosilomapalkka ja lomakorvaus 1) Työntekijäin vuosilomapalkan ja lomakorvauksen laskentaperusteena on keskituntiansio, joka saadaan siten, että lomanmääräytymisvuonna työssä- olon ajalta työntekijälle maksettu tai maksettavaksi erääntynyt palkka, hätä- työstä ja lain tai sopimuksen mukaisesta ylityöstä peruspalkan lisäksi maksettavaa korotusta lukuun ottamatta, jaetaan vastaavien työtuntien lukumäärällä. 2) Työntekijän vuosilomapalkka ja lomakorvaus saadaan kertomalla hänen 1) kohdassa tarkoitettu keskituntiansionsa vuosilomalain 5 ja 6.1 §:ssä tarkoitettujen lomapäivien lukumäärän perusteella määräytyvällä seuraavasta taulukosta ilmenevällä kertoimella: Lomapäivien kerroin Lukumäärä 2 16,0 3 23,5 4 31,0 5 37,8 6 44,5 7 51,1 8 57,6 9 64,8 10 72,0 11 79,2 12 86,4 13 94,0 14 101,6 15 108,8 16 116,0 17 123,6 18 131,2 19 138,8 20 146,4 21 154,4 22 162,4 23 170,0 24 177,6 25 185,2 26 192,8 27 200,0 28 207,2 29 214,8 30 222,4 Jos lomapäivien lukumäärä on suurempi kuin 30, korotetaan kerrointa luvulla 7,2 loma- päivää kohden. Mikäli lomanmääräytymisvuoden aikana säännöllinen vuorokautinen työaika on ollut lyhyempi kuin 8 tuntia, lasketaan vuosilomapalkka ja lomakorvaus kuitenkin kertomalla vastaavasti keskituntiansio luvulla, joka saadaan, kun edellä olevat kertoimet kerrotaan viikon säännöllisten työtuntien lukumäärän ja luvun 40 osamäärällä.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Palvelulupaus Arkipäivinä (ma–pe) Postin ohjeen ja/tai asiakkaan ja Postin välisen sopimuksen mukaisesti Postiin jätetyt Economy-vakiokirjeet jaetaan vastaanottajille pääsään- töisesti neljänteen arkipäivään mennessä postiinjättö- päivästä lukien ja viimeistään viidentenä arkipäivänä postiinjättöpäivästä lukien.