Vakuutus ei korvaa Mallilausekkeet

Vakuutus ei korvaa kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet ennen vakuutustapahtumaa suoritetuista toimenpiteistä tai asian alus- tavasta selvittelystä - vakuutetun maksettavaksi tuomittuja tai sovittuja vastapuolen oikeudenkäyntikuluja ellei tästä ole erikseen sovittu ja merkitty vakuutuskirjaan. Vakuutuksesta korvataan kuitenkin vakuutetun maksettavaksi tuomitut vastapuolen oikeudenkäyntikulut samoin ehdoin kuin vakuutetun omatkin asianajokulut silloin, kun - vakuutettua on avustanut oikeudenkäynnissä kuluttaja-asiamies tai hänen alaisensa ja va- kuutetun asian hoitaminen on ollut lain soveltamisen ja kuluttajien yleisen edun kannalta tär- keää tai - vakuutetun vastapuoli on pääosin jättänyt noudattamatta asiassa annettua kuluttajavalitus- lautakunnan, vakuutuslautakunnan tai muun vastaavan elimen päätöstä, joka riidan keskeisil- tä osin oli vakuutetulle myönteinen. - tuomion tai päätöksen täytäntöönpanosta aiheutuvia kustannuksia - vakuutetun ajanhukkaa, omaa työtä, tulon- tai ansionmenetystä, matkoja tai oleskelukustannuksia eikä sitä lisäkustannusta, joka aiheutuu asiamiehen vaihtamisesta tai vakuutetun omasta kustannuksia lisäävästä tai tarpeettomia kustannuksia aiheuttavasta menettelystä - oikeustieteellisen asiantuntijalausunnon hankkimisesta aiheutuneita kuluja - muun kuin oikeustieteellisen asiantuntijalausunnon hankkimisesta aiheutuneita kuluja, jos lausunto ei tue vakuutetun asiassa esittämiä vaatimuksia tai vastapuolen vaatimusten kiistä- mistä ja ellei asiassa ole vedottu tähän lausuntoon - rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön tekemisestä ja rikosasian esitutkinnasta aiheutuvia kuluja - kustannuksia sellaisista seikoista tai todisteista, joita tuomioistuin ei ota huomioon - kustannuksia, jotka vakuutettu tai hänen asiamiehensä ovat aiheuttaneet jäämällä pois tuomioistuimesta, jättämällä noudattamatta tuomioistuimen antamia määräyksiä tai esittämällä väitteen, jonka he ovat tienneet tai heidän olisi pitänyt tietää aiheettomaksi, taikka muutoin ovat oikeudenkäyntiä pitkittämällä tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttaneet - kustannuksia oikeudenkäynnistä, jonka vakuutettu tai hänen asiamiehensä on aloittanut ilman, että vasta- puoli on antanut siihen aihetta, taikka muutoin ovat tahallisesti tai huolimattomuudesta aiheuttaneet tarpeet- toman oikeudenkäynnin - välimiehen palkkiota ja kuluja.
Vakuutus ei korvaa. − tapaturmaa tai vammaa, joka on sattunut ennen vakuutukseen liittymistä − vamman laajuutta tai sen paranemisen pitkittymistä siltä osin kuin se johtuu tapaturmasta riippumatto- mista syistä, kuten sairaudesta tai tuki- ja liikuntaelimistön tai kudosten iänmukaisesta rappeutumisesta, vaikka oireita ei olisi ollut ennen tapaturmaa − hampaan tai hammasproteesin rikkoutumista, jos rikkoutuminen tapahtuu puremisen yhteydessä − riidan tai pahoinpitelyn yhteydessä syntyneen vamman hoitokuluja, ohimenevää työkyvyttömyyttä ja pysyvää haittaa, ellei asiasta tehty poliisitutkinta tai tuomioistuinkäsittely osoita vakuutettua syyttömäksi osapuoleksi ja ellei vakuutettu vaadi tiedossa olevalle vastapuolelle rangaistusta teosta. Mikäli kysymyk- sessä on alle 15-vuotias henkilö, on saadusta selvityksestä käytävä ilmi, että vakuutettu on riidan tai pa- hoinpitelyn syytön osapuoli. − vamman tai vammautumisolosuhteiden jälkeen ilmeneviä psyykkisiä oireita − lääkeaineen, alkoholin, alkoholin korvikkeen tai muun huumaavan aineen aiheuttamaa myrkytystä tai elinvauriota − vammaa tai kuolemaa, joka aiheutuu muun kuin tämän vakuutuksen perusteella korvattavan vamman hoitotoimenpiteiden yhteydessä − saastuneen ruuan tai juoman aiheuttamaa sairaustilaa − hyönteisen piston tai pureman aiheuttamaa tartuntatautia − vammaa, joka aiheutuu Yhdistyneiden Kansakuntien tai vastaavan järjestön rauhanturvaamistehtävissä − vammaa, jonka vakuutettu on aiheuttanut itselleen tahallisesti − vammaa, joka on aiheutunut, kun vakuutettu oli tekemässä tai yritti tehdä rikollista tekoa. − vammaa, joka on aiheutunut vakuutetun sairauden tai ruumiinvian aiheuttamasta tapaturmasta − vammaa tai kuolemaa, joka aiheutuu vakuutetun itsemurhasta tai itsemurhayrityksestä.
Vakuutus ei korvaa kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet ennen vakuutustapahtumaa suorite- tuista toimenpiteistä tai asian alusta- vasta selvittelystä
Vakuutus ei korvaa tapaturmaa tai vammaa, joka on sattu- nut ennen vakuutukseen liittymistä haittaa, ellei asiasta tehty poliisitutkinta tai tuomioistuinkäsittely osoita vakuu- tettua syyttömäksi osapuoleksi ja ellei vakuutettu vaadi tiedossa olevalle vas- tapuolelle rangaistusta teosta
Vakuutus ei korvaa sairauksia tai oireita, jotka eivät ole seurausta tapaturmasta • ennaltaehkäisevää hoitoa tai toimenpidettä, tai kuntoutusta • kokeellisia tai vaihtoehtoisiksi katsottavia hoitomuotoja, yksilön omaa plasma-, seerumi- tai kantasolusiirrettä • todistuksen kirjoittamista, hallinnollisia kuluja tai neuvonta- kuluja. • koiralle kotiin luovutettuja tai reseptillä määrättyjä lääkkeitä. • reseptivapaita lääkkeitä, vapaankaupan tuotteita, tarvikkeita ja rehuja. • komplikaatioita, jotka johtuvat sairaudesta, tapaturmasta tai hoidosta, jota muuten ei korvata. • eläinlääkärin matkoja, koiran kuljetusta tai muita matkoja. • lopettamista, ruumiinavausta tai tuhkausta. • epäillystä myrkytyksestä aiheutuvia hoitokuluja, mikäli ilmenee, että epäilys on ollut perusteeton. Vakuutus ei korvaa hoitokuluja, mikäli koiran todetaan olevan terve, eivätkä oireet ole tapaturman aiheuttamia.
Vakuutus ei korvaa lopettamisesta, ruumiinavauksesta tai tuhkauksesta aiheutuvia kuluja, katso kuitenkin kohta D.8 A • komplikaatioita, jotka johtuvat sairaudesta, tapaturmasta tai hoidosta, jota muuten ei korvata Jos et ole noudattanut vakuutusehdoissa mainittuja turval- lisuusmääräyksiä, pelastusvelvollisuutta tai ohjeita vahingon sattuessa tai ennen sitä, voidaan korvausta alentaa vakuutus- sopimuslain mukaisesti. Katso kohta N.5. Yleiset Sopimusehdot.
Vakuutus ei korvaa ulkoisia vikoja, jotka eivät vaikuta koiran terveyteen tai elämi- seen seurakoirana • sairautta, vikaa tai vahinkoa, joka on syntynyt siitä, että koi- ran vanhemmat on astutettu Suomen Xxxxxxxxxxxx sääntöjen vastaisesti • hammassairauksia, purentavikoja tai hammasaiheen puuttu- mista • keisarileikkausta, jos narttu on synnyttänyt keisarileikkauk- sella useammin kuin kerran • xxxxxxxx kotiin luovutettuja tai reseptillä määrättyjä lääkkeitä • reseptivapaita lääkkeitä, vapaankaupan tuotteita, tarvikkeita ja rehuja • pennun lopettamis- ja tuhkaamiskustannuksia Muuten ovat voimassa samat rajoitukset kuin koiran Agria Koirarotuvakuutuksessa/Agria Laumassa. Vakuutus voidaan ottaa ainoastaan lisävakuutuksena Agria Henkivakuutukseen, mikäli aiot käyttää koiraa jalostukseen. Vakuutuskirjasta näkyy, oletko ottanut Agria Jalostus Henki -lisävakuutuksen. Ellei toisin mainita, Agria Jalostus Henki on voimassa samoin ehdoin kuin Agria Henki.
Vakuutus ei korvaa poltto- ja voiteluaineita - irrallisia kalastusvarusteita (lue lisäturvan hankkimises- ta kohdasta 10.3) - sukellus-, vesiurheilu- ja retkeilyvarusteita - konerikkoa (lue lisäturvan hankkimisesta kohdasta 10.5) - irtaantunutta jollaa (lue lisäturvan hankkimisesta kohdasta 10.1) - rungon tai kansirakenteiden jäätymisen seurauksena syntyneitä vahinkoja - ruokaa, juomia ja tupakkatuotteita - kelloja, koruja, aurinko- ja silmälaseja - maksuvälineitä - taidetta, jalokiviä ja jalometalliesineitä - eläimiä - valokuvia ja videotallenteita - kameroita, matkapuhelimia ja muita suoraan veneilyyn liittymättömiä laitteita.
Vakuutus ei korvaa etsintä- eikä palautuskuluja, jotka ovat aiheutuneet tie- dostojen poistamisesta, kiintolevyn virheellisestä käy- töstä, muusta käyttäjän virheestä tai haittaohjelmasta ‒ ohjelmistotiedostojen etsintä- eikä palautuskuluja ‒ yli 6 vuotta vanhan kiintolevyn sisältämien tiedostojen etsintä- eikä palautuskuluja ‒ tietojen palauttamista, jos vahinko on sattunut ennen vakuutuksen voimaantuloa. Tietojen etsimis- ja palauttamiskuluista vähennetään koti- irtaimiston vakuutukselle valitun omavastuun lisäksi 100 euron lisäomavastuu laitetta kohti.
Vakuutus ei korvaa. 14.2.1 Korvausta ei kuitenkaan makseta, jos vakuutettu kuolee sen jälkeen, kun matkatapaturmasta on kulunut yli kolme vuotta.