Vakuutustapahtuma Mallilausekkeet

Vakuutustapahtuma. Yhteenveto vakuutuksista Vakuutustapahtumalla tarkoitetaan tuotealuekohtaisissa vakuutusehdoissa tarkemmin määriteltyä tapahtumaa, jonka toteutuminen ja ajankohta on äkillinen ja ennalta arvaamaton. Vakuutusturva ei kata vahinkoa, jonka syntymiseen on vaikuttanut • ydinase, ydinvahinko tai muu siihen rinnastettava tapahtuma riippumatta siitä, mikä on aiheuttanut kyseisen tapahtuman • sota tai sotatoimen tapaiset olosuhteet, sisällissota, invaasio, kapina, vallankumous tai sen yritys, sotilaallinen voimankäyttö tai omaisuuden kansallistaminen tai tuhoaminen valtionjohdon tai muiden viranomaisten toimesta tai käskystä (ehtokohtaa on täsmennetty henkilövakuuttamisalueen tuotealuekohtaisissa ehdoissa) • lakko tai työnseisaus • terroriteko (ei koske henkilövakuutuksia) • Vakuutusturva kattaa kuitenkin yhteensä enintään miljoonaan euroon saakka yhden vakuutuskauden aikana samalle vakuutuksenottajalle Suomessa tapahtuneet terroriteon aiheuttamat vastuuvahingot. • Lisäksi vakuutusturva kattaa Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Latviassa tai Liettuassa tapahtuneen omaisuus- tai keskeytysvahingon, jonka syynä tai laajuuteen suoraan tai välillisesti vaikuttavana tekijänä on terroriteko (terrorivahinko) mainitussa maassa. Enimmäiskorvausmäärä kaikkien vakuutusyhtiön (ml. em. maiden If-yhtiöiden) vakuutuksenottajien ja vakuutettujen kesken on 50.000.000 euroa. Siinä tapauksessa, että vakuutusyhtiöllä on aihetta olettaa, että vakuutettujen etuuksien yhteenlaskettu vahinkomäärä ylittää 50.000.000 euroa, korvaus maksetaan sen jälkeen, kun vakuutusyhtiö on lopullisesti arvioinut yhteenlasketun vahinkomäärän. Vakuutusyhtiön on tehtävä arvio kolmen kuukauden kuluessa vakuutustapahtumasta. Jos yhteenlaskettu vahinkomäärä ylittää 50.000.000 euroa korvataan kullekin vakuutuksenottajalle ja vakuutetulle vahingosta se osa, joka vastaa 50.000.000 euron suhdetta yhteenlaskettuun vahinkomäärään. • Terrorivahinkoon perustuva korvausvaatimus on esitettävä vakuutusyhtiölle kolmen kuukauden kuluessa vakuutustapahtumasta. Jos korvausvaatimus esitetään myöhemmin, vaatimusta ei oteta huomioon yhteenlasketussa vahinkomäärässä eikä vahinkoa korvata. • Yhteenlaskettua vahinkomäärää arvioitaessa sisällytetään vahingon määrään kaikki vahingot, jotka johtuvat samasta terroriteosta ja aiheutuvat 48 tunnin kuluessa terroriteosta.
Vakuutustapahtuma. Takauksen osalta vakuutustapahtuma on kyseessä silloin, kun: (i) Vuokralainen on rikkonut Vuokrasopimuksen mukaisia velvoitteitaan; ja (ii) Vuokralaisen sopimusrikkomuksesta on aiheutunut Vuokranantajalle vahinkoa; ja (iii) Vuokrasopimus on päättynyt joko irtisanomisen tai purkamisen johdosta; ja (iv) Vuokranantaja on esittänyt Takaamolle Takaamon suoritusvelvollisuuden selvittämiseksi tarpeelliset tiedot, jäljempänä ”Vakuutustapahtuma”. Vuokranantajalla ei ole oikeutta esittää Takaamoa kohtaan Takaukseen perustuvia vaatimuksia Vuokrasopimuksen mukaisen vuokrasuhteen kestäessä. Mikäli Vuokralainen on poikkeuksellisesti antanut Vuokranantajalle myös rahavakuuden Vuokrasopimukseen perustuvien Vuokralaisen velvoitteiden vakuudeksi, edellyttää Takauksen erääntyminen lisäksi aina sitä, että Vuokranantaja osoittaa, että Vuokralaisen antama rahavakuus on jo kokonaisuudessaan käytetty Vuokralaisen maksamattomien vuokrien tai muista sopimusrikkomuksista aiheutuneiden vahinkojen ja kulujen kattamiseen. Takaamon antama Takaus kattaa Vuokranantajalle syntyneen vahingon ja kulut vakuutusmäärään enimmäismäärään saakka vain käteisvakuuden määrän ylittävältä osin.
Vakuutustapahtuma. Vakuutuksesta korvataan kohtuulliset matkan keskey- tymisestä aiheutuneet kustannukset, jos kustannusten syntymisen syynä on ollut
Vakuutustapahtuma. Asiassa, jonka johdosta oikeusturvaa haetaan, on oltava kysymys syytteestä tai riitautetusta vaatimuksesta. Vaatimuksen katsotaan olevan riitautettu silloin, kun asiassa on esitetty yksilöity vaatimus, joka on nimenomaisesti kiistetty joko perusteeltaan tai määrältään. Kysymyksessä on yksi vakuutustapahtuma silloin, kun kaksi tai useampia tämän vakuutuksen vakuutettuja on riita-, rikos- tai hakemusasiassa samalla puolella. Yhdestä vakuutustapahtumasta on kyse myös silloin, kun vakuutetuilla/ vakuutetulla on useita riita-, rikos- tai hakemusasioita, jotka perustuvat samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, oikeustoimeen tai oikeuden loukkaukseen tai joissa on kyseessä sama tai samanlainen vaikkakin eriperusteinen vaatimus.
Vakuutustapahtuma. Vakuutus kattaa ulkomailla moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä toiselle aiheutetusta henkilö- tai esinevahingosta ajoneuvon omistajalle, haltijalle tai kuljettajalle aiheutuneen henkilökohtaisen vahingonkorvausvelvollisuuden, kun vakuutetun korvausvastuu perustuu vakuutuskauden aikana sattuneeseen tekoon tai laiminlyöntiin.
Vakuutustapahtuma. Vakuutuksesta korvataan matkan keskeytymisestä aiheutuneet, jäljempänä tarkemmin määritettävät kohtuulliset kustannukset, jos kustannusten syntymi- sen syynä on ollut • vakuutuksen kohteen tieltä suistuminen tai kaatu- minen • vakuutuksen kohteeseen syntynyt vika tai vaurio • lukitun ajoneuvon varkaus tai luvaton käyttö.
Vakuutustapahtuma. 3.1. Ajoneuvotakuu – vakuutuskohteen odottamaton ja ennalta­arvaamaton tekninen vika, jonka syynä on valmis­ tusvirhe, joka ilmenee kohteen tavallisen käytön yhteydessä ja jonka suhteen vahinko ei kuulu korvattavaksi valmistajan antaman takuun (mm. laajennettu takuu) tai myyntitakuun perusteella ja/tai jos vastaavaa vahingon korvaamista ei ole poissuljettu vakuutussopimuksen ehtojen kohdassa 4. Ajoneuvotakuun vakuutustapauksessa vakuutuksenantaja ei maksa koskaan rahallista korvausta, vaan korvaustapana on vakuutuskohteen kunnos- taminen (vakuutuksenantajan valitsemalla palveluntarjoajalla) tai vaihtaminen uuteen. 3.2. Tiepalvelu – mahdollistetaan ensiapu M1­, M1G­, N1­ ja N1G­luokan ajoneuvoille, jos ajoneuvon käyttäminen tai matkan jatkaminen ei ole mahdollista odottamattoman ja/tai ennalta­arvaamattoman tapahtuman seurauksena. Tällaisia tapahtumia ovat esimerkiksi liikenneonnettomuus tai tekninen vika, ulosajo, tilanne, jossa ajoneuvo on jäänyt kiinni lumeen tai hiekkaan, polttoaine on loppunut, rengas on puhjennut, hälytysjärjestelmä ei toimi tai ajoneuvo ei käynnisty. Tiepalvelua tarjotaan ainoastaan, jos se on tilattu vakuutuksenantajan tiepalvelu­ numerosta. Tiepalvelun puitteissa tarvittavaa hinausapua tarjotaan ainoastaan lähimpään säilytys­ ja/tai korjauspaikkaan asti.
Vakuutustapahtuma. Vakuutuksesta korvataan kohtuulliset matkan kes- keytymisestä aiheutuneet kustannukset, jotka ai- heutuvat ajoneuvon viasta, vauriosta, lukitun ajo- neuvon varkaudesta tai luvattomasta käytöstä.
Vakuutustapahtuma. Korvausta voidaan hakea tapauksissa, joihin liittyy syytteeseenpano tai vaateen riitauttaminen. Vaade katsotaan riitautetuksi, jos se on nimenomaisesti riitautettu perusteiden tai määrän osalta. Kyseessä on yksi (1) vakuutustapahtuma, jos kaksi (2) henkilöä tai useampi henkilö, jotka ovat vakuutettuja tämän vakuutuksen puitteissa, ovat samalla puolella siviilioikeudellisessa tai rikosoikeudellisessa asiassa tai valitusasiassa, tai jos vakuutettu/vakuutetut panee/panevat vireille useita samaan tapahtumaan, olosuhteeseen, toimeen tai rikkomukseen perustuvia siviilioikeudellisia tai rikosoikeudellisia asioita tai valitusasioita, tai jos kyseessä on sama tai vastaava vaade vaikkakin eri perusteella.
Vakuutustapahtuma. Vakuutuksesta korvataan matkan keskeytymisestä aiheutuneet, jäljempänä tarkemmin määritettävät kohtuulliset kustannukset, jos kustannusten syntymi- sen syynä on ollut • vakuutuksen kohteen tieltä suistuminen tai kaatu- minen • vakuutuksen kohteeseen syntynyt vika tai vaurio • lukitun ajoneuvon varkaus tai luvaton käyttö • yksityiskäyttöisen henkilöauton polttoaineen tai muun käyttövoimana toimivan energian loppuminen Suomessa.