Yleiset vaatimukset. Palvelujen tuottajan on sitouduttava täyttämään palvelusetelilain mukaiset yleiset ehdot sekä varhaiskasvatuslain ja asetuksen edellytykset. Lisäksi palveluntuottajan on sitouduttava noudattamaan muun toimintaa ohjaavan lainsäädännön edellytyksiä sen mukaan, kun ne koskevat kyseessä olevaa palvelua. Palvelujen tuottaja sitoutuu huolehtimaan siitä, että palvelujen tuottaja tai sen johtohenkilö tai edustus-, päätös-, tai valvontavaltaa käyttävä henkilö täyttää koko toiminnan ajan varhaiskasvatuslain 43 a §:ssä määrätyt edellytykset:
1. palveluntuottaja ei ole konkurssissa ja, jos hän on yksityinen henkilö, hän on täyttänyt 18 vuotta eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole rajoitettu eikä hän ole liiketoimintakiellossa;
2. palveluntuottaja ei ole käyttänyt määräämisvaltaa yhteisössä, joka on viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana asetettu konkurssiin;
3. palveluntuottajalla ei ole ulosotossa verovelkoja tai muita julkisia velkoja, velkoja, jotka on palautettu ulosotosta varattomuustodistuksin eikä muita sellaisia veroihin tai lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin liittyvien velvollisuuksien laiminlyöntejä tai ulosotossa muita hänen maksukykyynsä nähden vähäistä suurempia velkoja, jotka vaarantavat palveluntuottajan luotettavuuden;
4. palveluntuottajan aikaisemmassa toiminnassa ei ole todettu vakavia puutteita asiakasturvallisuudessa tai, jos tällaisia puutteita on ollut, valvontaviranomaisen aikaisemmat huomautukset ja määräykset ovat johtaneet toiminnassa esiintyneiden puutteiden korjaamiseen ja epäkohtien poistamiseen. Palveluntuottajan on nimettävä päiväkodille varhaiskasvatuslain 31 §:ssä tarkoitettu toiminnasta vastaava johtaja ja perhepäivähoitoon 29 §:ssä säädetyn kelpoisuusvaatimuksen täyttävä vastuuhenkilö, jotka vastaavat siitä, että varhaiskasvatuksen järjestämispaikka ja siellä toteutettava varhaiskasvatus täyttävät niille asetetut vaatimukset. Palveluntuottajan on viipymättä tehtävä kirjallinen ilmoitus päiväkodin johtajan vaihtumisesta ja päiväkodin johtajan yhteystietojen muutoksesta luvan myöntäneelle aluehallintovirastolle. Perhepäivähoidon vastuuhenkilön vaihtumisesta ja vastuuhenkilön yhteystietojen muutoksesta ilmoitus tehdään Rovaniemen kaupungille. Päiväkodin johtajan vaihtumisesta ja yhteystietojen muutoksesta tulee viipymättä ilmoittaa varhaiskasvatuksen palvelualuepäällikölle. Palvelujen tuottaja vastaa myös alihankkijoidensa toiminnasta. Päiväkodissa tulee noudattaa voimassa olevia työehtosopimuksia. Kunna...
Yleiset vaatimukset. Palvelun on vastattava jatkuvasti vähintään sitä tasoa, jota vastaavalta kunnalliselta toiminnalta edellytetään. Palvelun tulee vastata sitä, mitä laissa sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuk- sista annetun lain 4 §:ssä vaaditaan sekä mitä laissa potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 3 §:ssä vaaditaan. Mikäli muunkielisten asioimiseen tarvitaan tulkkia, kunta huolehtii tulkkauskustannuk- sista. Tulkin tilaamisesta sovitaan yhdessä kunnan ja palveluntuottajan kanssa. Sairaanhoidollinen asiantuntemus tulee olla käytettävissä ympärivuorokautisesti. Palveluyksikön toiminnan tulee huomioida laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tu- kemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista ja sen tulee muutoinkin nou- dattaa yleisesti hyväksyttyjä sekä voimassa olevia ikäihmisten hoitoa ja palvelua kos- kevia suosituksia.
Yleiset vaatimukset. 1. Tässä pöytäkirjassa tarkoitetut alkuperätuotteet saavat osapuolen alueelle tuotaessa sopimuksen mukaiset etuudet, jos niistä esitetään joko:
a) liitteessä III esitetyn mallin mukainen EUR.1-tavaratodistus; tai
b) jäljempänä 22 artiklan 1 kohdassa eritellyissä tapauksissa liitteessä IV esitetyn mallin mukainen ilmoitus, jonka viejä antaa kauppalaskussa, lähetysluettelossa tai muussa sellai- sessa kaupallisessa asiakirjassa, jossa tuotteiden kuvaus on riittävän yksityiskohtainen niiden tunnistamiseksi (jäljem- pänä ’kauppalaskuilmoitus’).
2. Sen estämättä, mitä 1 kohdassa määrätään, tässä pöytä- kirjassa tarkoitetut alkuperätuotteet saavat 27 artiklassa eritel- lyissä tapauksissa tämän sopimuksen mukaiset etuudet ilman, että on tarpeen esittää mitään edellä tarkoitetuista asiakirjoista.
Yleiset vaatimukset. 1. Liitteessä V esitettyjä kaupallista yhteistyötä koskevia
Yleiset vaatimukset. 1. Yhteisön alkuperätuotteet saavat Etelä- Afrikkaan tuotaessa ja Etelä-Afrikan alkupe- rätuotteet saavat yhteisöön tuotaessa sopi- muksen mukaiset etuudet, jos niistä esitetään joko:
a) liitteessä III esitetyn mallin mukainen EUR.1-tavaratodistus; tai
Yleiset vaatimukset. Vuokraamisen samoin kuin palauttamisen tulee olla tilaajalle helppoa ja vaivatonta. Tarjoajalla tulee olla asiantuntevaa ja palvelualtista, koneet ja laitteet tuntevaa henkilökuntaa, jotka osaavat tarvittaessa opastaa koneiden ja laitteiden käyttöön liittyvissä asioissa. Tarjoajan tulee järjestää tarvittaessa koneiden ja laitteiden käytönopastusta. Opastuksen tulee sisältyä vuokrahintaan eikä siitä saa veloittaa erikseen.
Yleiset vaatimukset. 1. Sopimusta sovellettaessa seuraavia tuot- teita pidetään yhteisön alkuperätuotteina:
a) tämän pöytäkirjan 4 artiklan mukaiset yhteisössä kokonaan tuotetut tuotteet;
Yleiset vaatimukset. 2.1.1. Hotellin tulee sijaita miehistöjen turvallisuuden ja riittävän levon kannalta tarkoituksenmukaisessa paikassa, jonka osapuolet ovat yhteisesti hyväksyneet. Mikäli kohde on esim. lomasaari, käytettävän hotellin sijainnista sovitaan yhdessä. (Yhtiön ja yhdistyksen edustaja) Tapauskohtaisista poikkeuksista voidaan perustelluista syistä yhtiön ja yhdistyksen kesken yhdessä sopia.
Yleiset vaatimukset. Palveluntuottaja on palvelusetelijärjestelmän puitteissa yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetussa laissa (603/1996) tarkoitettu palveluntuottaja sitoutuu täyttämään seuraavat palvelusetelilain (569/2009) 5 §:n mukaiset yleiset ehdot ja päivähoitolain (36/1973) ja – asetuksen (239/1973) edellytykset. Lisäksi toimintaa ohjaavat sääntökirjan kohdassa 14 mainitut lainkohdat. Kunnalla on oikeus vaatia palvelujentuottajaa toimittamaan kirjalliset todistukset tai muun riittävän näytön siitä, että tässä kohdassa mainitut yleiset edellytykset täyttyvät.
Yleiset vaatimukset. Sopimusrekisteröijä sitoutuu toteuttamaan riittävät tekniset ja organisatoriset toimenpiteet, joita tarvitaan Traficomin aineiston suojaamiseksi luvattomalta tietoihin pääsyltä tai tietojen tuhoutumiselta tai muuttumiselta. Traficom on määrittänyt Palveluun ja Sopimusrekisteröijän toimintaan liittyvät tietoturvavaatimukset, jotka Sopimusrekisteröijän tulee täyttää. Vaatimukset on esitetty tässä sopimuksessa. Vaatimukset asettavat vähimmäistason Palvelun tietoturvallisuudelle. Lisäksi Sopimusrekisteröijän tulee säännönmukaisesti arvioida Rekisteröintitoimintaan liittyvän toimintansa riskejä, toteuttaa lisähallintakeinoja ja seurattava niiden vaikuttavuutta. Sopimusrekisteröijä sitoutuu noudattamaan tiedonhallintalain ja asiakirjojen turvallisuusluokittelusta valtionhallinnossa annetun asetuksen mukaisia käsittelysääntöjä. Sopimusrekisteröijä on velvollinen ilmoittamaan Traficomille, jos Sopimusrekisteröijän on noudatettava sopimuksen mukaisessa toiminnassaan muuta kuin Suomen tai Euroopan unionin lainsäädäntöä, joka voi muodostaa ristiriidan tämän sopimuksen ehtojen kanssa.