1. Toimeksiantaja
Taksi Helsinki Oy (myöhemmin “Yhtiö”,”Taksi Helsinki” tai Välityskeskus) Y-tunnus: 0838031-9
2. Liikenteenharjoittaja
1.1. Tällä sopimuksella osapuolet sopivat Kela-suorakorvauskuljetusten välittämisestä ja ajoista ja osapuolten velvollisuuksista ja oikeuksista niiden osalta. Sopimus perustuu Kelan ja Taksi Helsinki Oy:n väliseen sopimukseen Lapin maakunnan Kela- suorakorvauskuljetusten hoitamisesta.
1.2. Taksi Helsinki Oy välittää Yhtiön välityskeskukseen tulleita kuljetuspyyntöjä Liikenteenharjoittajalle. Yhtiö välittää kuljetuspyyntöjä Liikenteenharjoittajalle edellyttäen, että Liikenteenharjoittaja on täyttänyt tässä sopimuksessa määritellyt vaatimukset ja velvollisuudet. Yhtiö ei vastaa kolmannen osapuolen aiheuttamista tietoliikenne- ja järjestelmäkatkoksista.
2.1. Yhtiön ja Liikenteenharjoittajan välisen tiedonvaihdon ensisijaisena kanavana käytetään sähköpostia. Liikenteenharjoittaja on velvollinen ilmoittamaan toimivan sähköpostiosoitteensa, ylläpitämään yhteystietoja ja seuraamaan sähköpostiliikennettä. Henkilö- ja muiden luottamuksellisten tietojen välittämiseen ei sähköpostia voi kuitenkaan käyttää salaamatta.
2.2. Yhtiö tiedottaa liikenteenharjoittajia yleisesti myös Taksi Helsinki Oy:n internetsivujen kautta. Liikenteenharjoittaja on velvollinen seuraamaan Yhtiön tiedottamista internetsivuilla ja muissa yleisissä viestintäkanavissa.
2.3. Yhtiö järjestää liikenteenharjoittajille puhelinnumeron, joka on avoinna 24/7 ja johon Liikenteenharjoittaja tai sen kuljettaja voi ilmoittaa Kela-matkoihin liittyvistä muutoksista kuten aikataulu- tai reittimuutoksista.
2.4. Liikenteenharjoittaja on velvollinen ilmoittamaan Yhtiölle kuljetuksia hoitavan auton puhelinnumeron ja huolehtimaan, että Yhtiön välityskeskuksella on aina tiedossa oikea numero.
2.5. Maksuliikenteen hoitamisessa ja sitä koskevassa yhteydenpidossa Taksi Helsinki
3.1. Liikenteenharjoittaja sitoutuu vastaamaan tämän sopimuksen alaisista kuljetuksista kokonaisvastuullisesti.
3.2. Toteuttaessaan tämän sopimuksen alaisia kuljetuksia Liikenteenharjoittajan tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin kohtuullisiin toimenpiteisiin, joilla voidaan välttää tai minimoida häiriöt, keskeytykset ja virheet kuljetuksen toteuttamisessa sekä saavuttaa hyvä asiakastyytyväisyys.
3.3. Kuljetusten tason, Liikenteenharjoittajan toimintatapojen sekä palvelun tason tulee vastata koko sopimuksen voimassaolon ajan vähintään sitä mitä tässä sopimuksessa ja sen liitteissä on esitetty tai muutoin sovittu ja sitä mitä kuljetusalan korkealuokkaiselta ammattilaiselta voidaan kullakin hetkellä odottaa. Liikenteenharjoittajalla on oltava voimassa oleva taksiliikenne- tai henkilöliikennelupa viimeistään aloittaessaan tämän sopimuksen mukaisen liikenteen.
3.4. Liikenteenharjoittaja sitoutuu noudattamaan tämän sopimuksen liitteessä 1 kuvattuja Kelan palvelunkuvauksen mukaisia tehtäviä ja velvollisuuksia. Liikenteenharjoittaja vastaa, että myös hänen palveluksessaan oleva henkilöstö noudattaa tämän sopimuksen ehtoja suorittaessaan tämän sopimuksen mukaisia kuljetuksia.
3.5. Liikenteenharjoittaja ja hänen palveluksessaan oleva henkilöstö sitoutuu noudattamaan sovittua ja etenkin liitteessä 1 kuvattua laatutasoa ja sitoutuu pyrkimään parhaaseen mahdolliseen asiakastyytyväisyyteen tuottamalla palvelua ystävällisesti ja asiallisesti. Liikenteenharjoittaja sitoutuu suorittamaan kuljetukset erityisen huolellisesti ja turval- lisesti. Liikenteenharjoittaja sitoutuu yhtiön pyytäessä toimittamaan historiatietoa kokemuksestaan ja aikaisemmasta toiminnastaan taksialalla.
3.6. Liikenteenharjoittajan on täytettävä Tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:n edellytykset. Liikenteenharjoittaja sitoutuu liittymään Luotettava Kumppani -palveluun. Mikäli tämä ei erityisen painavasta syystä ole mahdollista Liikenteenharjoittaja sitoutuu toimittamaan selvitykset edellä mainitun lain edellytysten täyttymisestä ennen liikenteen aloittamista. Lisäksi Liikenteenharjoittaja sitoutuu toimittamaan kyseiset selvitykset aina pyydettäessä, kuitenkin korkeintaan kolmen (3) kuukauden välein.
3.7. Liikenteenharjoittaja esittää pyydättäessä yrityksen vastuuhenkilöiden rikosrekisteriotteet ennen Kela-liikenteen aloittamista.
3.8. Liikenteenharjoittajan on pidettävä koko sopimuskauden ajan voimassa toiminnan vastuuvakuutus, jonka maksimi korvaussumman on oltava vähintään 500.000 euroa.
3.9. Liikenteenharjoittaja vastaa omasta henkilöstöstään, heidän perehdytyksestään ja tarvittavasta koulutuksesta. Liikenteenharjoittaja vastaa myös siitä, että hän ja hänen Kela-kuljetuksia ajava henkilöstönsä suorittavat Xxxxx Helsingin määrittelemän Kela- kuljettajakoulutuksen hyväksytysti sekä siitä, että kuljettajat ovat suorittaneet vapaaehtoisen erityisryhmien kuljettajakoulutuksen viimeistään 1.1.2024.
3.10. Liikenteenharjoittaja vastaa myös siitä, että käyttämänsä henkilöstö noudattaa tätä
4.1. Liikenteenharjoittaja sitoutuu hoitamaan hyväksymänsä kuljetukset ja niihin kohdistetut reittimuutokset tämän sopimuksen ja välitetyn toimeksiannon mukaisesti.
4.2. Liikenteenharjoittaja sitoutuu hoitamaan Yhtiön tarjoamat ajotarjoukset, ellei Liikenteenharjoittajalla ole perusteltua syytä kieltäytyä kuljetuksesta ollessaan kirjautuneena Taksi Helsingin Kela-tilausvälitykseen. Perusteltuna syynä kuljetuksesta kieltäytymiseen voidaan pitää esimerkiksi ajoneuvon rikkoutumista, kuljettajan äkillistä sairastumista ja kuljettajan työajan päättymistä kesken kuljetuksen. Yhtiöllä on oikeus purkaa sopimus, jos Liikenteenharjoittaja on hylännyt ajotarjouksia toistuvasti ja perusteettomasti.
4.3. Liikenteenharjoittaja sitoutuu noudattamaan Yhtiön henkilökunnan antamia ohjeita tämän sopimuksen mukaisissa kuljetuksissa.
4.4. Liikenteenharjoittaja on velvollinen tiedottamaan Yhtiötä havaitsemistaan reitti- tai osoitevirheistä.
4.5. Liikenteenharjoittaja sitoutuu tarkistamaan kaikkien kuljetusasiakkaiden henkilöllisyyden.
4.6. Liikenteenharjoittaja sitoutuu järjestämään vakiotaksiasiakkuuden saaneelle Kelan vakuutusasiakkaalle tarvittaessa vakiotaksikuljettajan.
4.7. Liikenteenharjoittaja ja hänen henkilöstönsä sitoutuu noudattamaan ehdotonta vaitioloa suorittaessaan tämän sopimuksen mukaisia kuljetuksia. Henkilötiedot (nimi, osoite, terveydentila ym.) ovat luottamuksellisia tietoja ja niiden käsittelyssä on noudatettava voimassa olevia lakeja ja asetuksia. Liikenteenharjoittaja vastaa myös siitä, että tietoja käsittelevät ja niihin pääsevät vain ne henkilöt, joiden työtehtävien kannalta se on välttämätöntä sekä siitä, että tietoja käsittelevät ja niihin pääsevät henkilöt noudattavat vaitiolovelvollisuutta myös työsuhteensa päättymisen jälkeen.
tilausvälityspääte. Liikenteenharjoittaja on velvollinen käyttämään tilausvälityspäätettä Yhtiön ohjeiden mukaisesti. Liikenteenharjoittaja vastaa auton tilausvälityslaitteiden hankinnasta, ylläpidosta ja kustannuksista.
5.3. Liikenteenharjoittaja sitoutuu huolehtimaan siitä, että Yhtiöllä on aina ajantasaiset tiedot käytettävistä kuljettajista, kalustosta ja sen ominaisuuksista.
5.4. Liikenteenharjoittaja sitoutuu suorittamaan tilatun kuljetuksen ainoastaan Yhtiölle ilmoittamallaan kalustolla. Liikenteenharjoittajalla ei ole oikeutta siirtää tilausta toiselle
5.5. Muiden kuin esteettömien ajoneuvojen osalta edellytetään E6- päästöluokkaa 1.1.2022 alkaen. Esteettömien ajoneuvojen kohdalla edellytetään E5 päästöluokkaa ajalla 1.1.2022
- 31.12.2023. Esteettömien ajoneuvojen kohdalla edellytetään E6-päästöluokkaa 1.1.2024 alkaen.
5.6. Esteettömän auton vaatimukset Esteettömien ajoneuvojen tulee täyttää Liikenteen turvallisuusviraston 15.6.2018 annetun määräyksen autojen ja niiden perävaunujen teknisistä vaatimuksista (TRAFI/437519/00.00.00.00/0000) kohdassa 3.11 esitetyt vaatimukset. Edellä mainitusta poiketen suurissa esteettömissä ajoneuvoissa tulee pyörätuolia varten olla nostin. Matalalattiaisissa suurissa esteettömissä ajoneuvoissa voi kuitenkin olla nostimen sijasta rakenteeltaan leveyssuunnassa yhtenäinen kulkuluiska, jonka kaltevuus on enintään 8 prosenttia. Suurissa esteettömissä ajoneuvoissa tulee olla vähintään kaksi pyörätuolipaikkaa. Esteettömäksi ajoneuvoksi luetaan myös ennen edellä mainitun liikenteen turvallisuusviraston määräyksen voimaantuloa esteettömiksi takseiksi rekisteröidyt ajoneuvot
5.7. Paarikuljetuksiin käytettävän auton on täytettävä Traficomin suositus TRAFI/242411/00.00.00.00/0000 mukaiset määrittelyt kuitenkin siten, että ennen vuotta 2017 paaritaksiksi muutoskatsastetut autot voivat suorittaa paarikuljetuksia.
5.8 Liikenteenharjoittaja vastaa siitä, että Liikenteenharjoittajan henkilöstö täyttää koko sopimuksen voimassaolon ajan tässä sopimuksessa ja liitteissä esitetyt vaatimukset. Liikenteenharjoittajan ja tämän henkilöstön tulee noudattaa tämän sopimuksen ja Kelan palvelukuvauksen mukaisia sääntöjä sekä muutenkin olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta, tarjota hyvää asiakaspalvelua, tehdä tarvittavat sijaisjärjestelyt mahdollisten sairaustapausten tai muiden yllättävien poissaolojen varalle, varmistua riittävästä kielitaidosta sekä siitä, että asiakkaita kohdellaan kohteliaasti ja asiakkaiden erityiset tarpeet otetaan huomioon.
Liikenteenharjoittaja vastaa siitä, että
- nimetty liikenteestä vastaava hallitsee riittävästi vähintään toista Suomen virallista kieltä tehtävän edellyttämällä tavalla,
- nimetyllä liikenteestä vastaavalla henkilöllä on voimassa oleva taksinkuljettajan ajolupa tai riittävä ammattipätevyys hoitaa liikenteestä vastaavan tehtävää,
- nimetty liikenteestä vastaava henkilö on suorittanut yrittäjäkurssin tai pyydettäessä perustelee, miksi sitä ei ole suoritettu.
6.1. Liikenteenharjoittajalla ei ole oikeutta teettää tämän sopimuksen mukaisia tehtäviä kolmansilla osapuolilla ilman Yhtiön kirjallista lupaa.
6.2. Luvan saatuaan, Liikenteenharjoittaja vastaa käyttämänsä alihankkijan velvollisuuksista, velvoitteista ja tekemisistä kuin omistaan. Liikenteenharjoittaja vastaa alihankkijan
6.3. Yhtiöllä on oikeus käyttää alihankintaa tämän sopimuksen tai sen osan mukaisten palvelujen tuottamiseen.
6.4. Sopimuksen osapuolet vastaavat, että alihankkija noudattaa kaikkia tämän sopimuksen mukaisia velvoitteita.
7.1. Liikenteenharjoittaja sitoutuu noudattamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 tietosuoja-asetusta käsitellessään tämän sopimuksen mukaisten palvelujen tuottamisessa asiakkaiden henkilötietoja. Yhtiö sitoutuu noudattamaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 tietosuoja-asetusta käsitellessään tämän sopimuksen mukaisten palvelujen tuottamisessa asiakkaiden sekä Liikenteenharjoittajien henkilötietoja.
7.2. Yhtiö siirtää Liikenteenharjoittajalle henkilötietoja ja Liikenteenharjoittaja käsittelee Yhtiön henkilötietoja osana palvelun tuottamista, Osapuolet sitoutuvat noudattamaan tässä kohdassa kuvattuja tietosuojavelvoitteita. Yhtiö on tietosuojalainsäädännön mukainen rekisterinpitäjä tai Kela-kuljetuksiin liittyvien henkilötietojen osalta käsittelijä sen hallinnoimien henkilötietojen osalta. Liikenteenharjoittaja on tällöin tietosuojalainsäädännön mukainen Yhtiön henkilötietojen käsittelijä tai alikäsittelijä, joka käsittelee Yhtiön tai Kelan henkilötietoja Yhtiön tai Kelan puolesta ja lukuun. Liikenteenharjoittaja ja hänen henkilöstönsä ei käytä Yhtiön sille siirtämiä henkilötietoja muuhun tarkoitukseen kuin ainoastaan kyseisen palvelun tuottamiseen Yhtiölle.
7.3. Liikenteenharjoittajalla ja hänen henkilöstöllään on salassapitovelvollisuus asiakkaiden henkilö-, yhteys- ja terveystietojen sisällöstä. Liikenteenharjoittajalla eikä hänen käyttämällään henkilöstöllä ole oikeutta pitää omia rekistereitä Yhtiön hallinnoimista asiakastiedoista.
7.4. Liikenteenharjoittaja noudattaa Yhtiön henkilötietojen käsittelyssä Yhtiön antamia ja Kelan palvelukuvauksen sisältämiä ohjeita. Yhtiön antamissa ja Kelan palvelukuvauksen ohjeissa on kuvattu käsittelyn kohde ja kesto (kuljetuksen kohteena olevat henkilöt ja yhteisöt; sopimuksen kesto), käsittelyn luonne ja tarkoitus (palveluiden ja myynnin toteuttaminen), henkilötietojen tyyppi ja rekisteröityjen ryhmät (Yhtiön mahdolliset ja nykyiset asiakkaat ja muut markkinoinnin kohteet). Yhtiö voi halutessaan muuttaa tai täydentää Liikenteenharjoittajalle antamiaan ohjeita. Liikenteenharjoittaja toteuttaa palvelunsa yhteydessä tekniset ja organisatoriset toimenpiteet henkilötietojen käsittelyn turvallisuuden varmistamiseksi, ja Liikenteenharjoittajalla on oikeus ja velvollisuus kehittää ja päivittää kyseisiä teknisiä ja organisatorisia toimenpiteitä asianmukaiseksi katsomallaan tavalla.
7.5. Yhtiö ylläpitää Liikenteenharjoittajista sellaisia tietoja, jotka ovat välttämättömiä palveluntuottamisen kannalta. Näistä muodostuu henkilötietorekistereitä, jotka koostuvat auton rekisterinumerosta ja auton omistavan yrityksen tiedoista. Lisäksi jokaisesta autosta kerätään sijaintitietoa, jolla voidaan reklamaatiotilanteissa esimerkiksi tarkistaa Kela-ajon oikeellisuus. Autojen kuljettajat tunnistetaan vuorojen aloituksissa henkilökohtaisilla kuljettajanumeroilla. Liikenteenharjoittajista ja heidän Kela-ajoja
suorittavista kuljettajistaan koostetaan oma erillinen rekisteri tapahtuneista reklamaatioista.
7.6. Rekisteröidyillä henkilöillä on oikeus pyytää Yhtiöltä selvitystä omista tiedoistaan ja niiden sisällöstä. Pyyntö tulee esittää kirjallisesti ja henkilökohtaisesti.
7.7. Liikenteenharjoittaja varmistaa, että kaikki henkilöt, joilla on oikeus osana Liikenteenharjoittajan palvelua käsitellä Yhtiön henkilötietoja, ovat sitoutuneet noudattamaan salassapitovelvollisuutta tai heitä koskee asianmukainen lakisääteinen salassapitovelvollisuus. Lisäksi Liikenteenharjoittaja varmistaa, että kaikki henkilöt, joilla on oikeus osana palvelua käsitellä Yhtiön henkilötietoja, käsittelevät niitä ainoastaan sen ohjeiden ja sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Liikenteenharjoittaja ei saa ilman lupaa käyttää henkilötietojen käsittelyssä alihankkijoita ja Liikenteenharjoittaja vastaa alihankkijoista tietosuojan osalta kuin omistaan.
7.8. Liikenteenharjoittaja huolehtii siitä, että sen palveluissa käyttämät laitteet sekä palvelutuotannon tilat on asianmukaisesti suojattu tietoturvariskejä vastaan ja että suojaukseen ja tiedonvarmistukseen liittyviä menettelyjä noudatetaan.
7.9. Liikenteenharjoittaja ilmoittaa ilman aiheetonta viivytystä Yhtiölle rekisteröityjen pyynnöistä, jotka koskevat tietosuojalainsäädännön mukaisten rekisteröidyn oikeuksien käyttämistä. Lisäksi Liikenteenharjoittaja avustaa tietosuojan vaikutustenarvioinnin ja ennakkokuulemisen toteuttamisessa ilman erillistä korvausta. Liikenteenharjoittaja ilmoittaa Yhtiölle kirjallisesti esimerkiksi sähköpostia käyttäen henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä ja viimeistään 12 tunnin kuluessa saatuaan sen tietoonsa.
7.10. Yhtiöllä on halutessaan oikeus varmistaa, että Liikenteenharjoittaja ja sen tarjoama palvelu täyttävät tietosuojalainsäädännössä ja muussa mahdollisesti sovellettavassa lainsäädännössä asetetut sekä Yhtiön että Kelan ohjeissaan asettamat vaatimukset, ja että Liikenteenharjoittaja on toteuttanut asianmukaiset tekniset ja organisatoriset toimenpiteet Yhtiön ja Kelan henkilötietojen käsittelyn turvallisuuden takaamiseksi. Liikenteenharjoittaja antaa näistä aiheista pyydettäessä tietoja ja Liikenteenharjoittaja sallii Yhtiön, Kelan tai näiden valtuuttaman auditoijan suorittamat auditoinnit palvelua ja sen tietosuojaa koskien ja osallistuu niihin.
7.11. Liikenteenharjoittaja sitoutuu siihen, että sopimuksen päättyessä tai purkautuessa henkilötiedot ja muut tarvittavat tiedot siirretään veloituksetta Yhtiön tai Kelan käyttöön. Liikenteenharjoittaja huolehtii omien tiedostojensa ja mahdollisten kopiokappaleiden asianmukaisesta hävittämisestä.
8.1. Yhtiöllä on oikeus valvoa Liikenteenharjoittajan sekä tämän henkilöstön toimintaa tähän sopimukseen liittyvissä tilanteissa ja tarvittaessa puuttua välittömästi ilmenneisiin puutteisiin ja rikkomuksiin.
8.2. Yhtiöllä on oikeus keskeyttää kyydinvälitys välittömästi, jos Liikenteenharjoittaja tai hänen käyttämänsä henkilöstö ei tuota palvelua tämän sopimuksen ja sen liitteiden
mukaisesti. Kyydinvälitys voidaan keskeyttää määräajaksi tai pysyvästi. Jos palvelu keskeytetään pysyvästi, sopimus katsotaan irtisanotuksi.
8.3. Liikenteenharjoittajan on annettava selvitys epäselvästä kuljetustapahtumasta viiden (5) päivän kuluessa selvityspyynnöstä. Jos selvitystä ei saada ajoissa, on Yhtiöllä oikeus keskeyttää tämän sopimuksen mukaisten palvelujen tuottaminen. Yhtiöllä on oikeus veloittaa selvitystyöstä hinnaston mukainen palkkio, jos Liikenteenharjoittajan toiminta on ollut tämän sopimuksen tai annettujen sääntöjen vastaista.
8.4. Liikenteenharjoittajan laiminlyödessä tämän sopimuksen mukaisten maksujen maksamisen on Yhtiöllä oikeus keskeyttää palvelun tuottaminen välittömästi. Palvelun uudelleen kytkemisestä on Yhtiöllä oikeus periä hinnaston mukainen korvaus.
9.1. Yhtiöllä on oikeus järjestää liikenne parhaaksi katsomallaan tavalla siten, että Kela- kuljetuspalveluiden välittäminen voidaan toteuttaa Yhtiön ja Kelan välisten sopimusvelvoitteiden ja Palvelunkuvauksen mukaisesti. Kuljetusten jako voi vaihdella tilanne- ja tapauskohtaisesti, eikä Yhtiöllä ole velvollisuutta avata eikä käsitellä niiden perusteita yksittäistapauksissa, kuitenkin siten, että tasapuolisuusvelvoitetta noudatetaan.
10.1. Liikenteenharjoittaja sitoutuu Yhtiön voimassa olevaan hinnoitteluun (liite 3).
10.2. Liikenteenharjoittaja vastaa siitä, että käytettävässä taksimittarissa on hintaliitteen mukaiset taksat ja siitä, että niitä käytetään aina oikein.
10.3. Yhtiöllä on oikeus tarkistaa hintojaan sopimuskauden aikana ilmoittamalla siitä kirjallisesti Liikenteenharjoittajalle vähintään kolme (3) kuukautta ennen hintojen voimaan astumista. Hintojen noustessa on Liikenteenharjoittajalla oikeus purkaa sopimus päättymään hintojen tarkistuspäivänä, kun hän ilmoittaa siitä viimeistään kaksi (2) kuukautta ennen hintojen tarkistuspäivää.
10.4. Arvonlisäverokannan muutos huomioidaan muuttamalla hintoja arvonlisäveron osuudella, ilman edellä mainittua sopimuksenpurkuoikeutta.
11.1. Yhtiö maksaa kuljetuskorvaukset Liikenteen harjoittajalle hintaliitteen (liite 3) mukaisesti.
11.2. Yhtiöllä on oikeus vähentää suoraan hintaliitteessä ilmoitetut provisiot Liikenteenharjoittajalle suoritettavasta tilityksestä.
11.3. Yhtiö sitoutuu suorittamaan kuljetuskorvaukset Liikenteenharjoittajalle 14 vuorokauden kuluessa siitä hetkestä, kun se on vastaanottanut Kelan maksamat kuljetuskorvaukset.
12.1. Laiminlyödessään tämän sopimuksen mukaisen hänen tai henkilöstönsä vaitiolo- ja salassapitovelvollisuuden, on Liikenteenharjoittaja velvollinen suorittamaan sopimussakkona Yhtiölle 1000 euroa.
12.2. Jos Liikenteenharjoittajan toiminnan tai laiminlyönnin vuoksi asiakkaan tilaama tai asiakkaan puolesta tilattu kuljetus saapuu noutamaan asiakasta yli tunnin (60 minuuttia) myöhässä tilauksen yhteydessä sovitusta ajankohdasta, on Liikenteenharjoittaja velvollinen maksamaan Yhtiölle sopimussakkona 100 euroa.
12.3. Jos Liikenteenharjoittajan tai hänen käyttämänsä henkilöstön toiminta on toistuvasti tämän sopimuksen ja/tai Yhtiö antamien ohjeiden vastaista, Yhtiöllä on oikeus 200 euron sopimussakkoon. Jos Liikenteenharjoittaja ei ole saanut toimintaansa korjattua 30 päivän kuluessa siitä, kun Yhtiö on vaatinut 200 euron sopimussakkoa, Yhtiöllä on oikeus 400 euron lisäsopimussakkoon. Toistuvana voidaan pitää sitä, että Yhtiö on huomauttanut Liikenteenharjoittajalle tämän sopimuksen ja/tai Yhtiön antamien ohjeiden vastaisuudesta vähintään kaksi kertaa yhden (1) kuukauden aikana.
12.4. Liikenteenharjoittaja on velvollinen suorittamaan toistuvista perusteettomista Kela- kyytien hylkäämisistä sopimussakkona 250 euroa. Toistuvana perusteettomana hylkäämisenä voidaan pitää kolmea perusteetonta hylkäystä yhden (1) vuorokauden aikana.
12.5. Liikenteenharjoittajan on laiminlyödessään kuljetuspalvelua käyttävän asiakkaan henkilötietojen tarkistuksen velvollinen suorittamaan Yhtiölle sopimussakkona 200 euroa.
12.6. Liikenteenharjoittaja on käyttäessään muita kuin hintaliitteen (liite 3) mukaisia taksoja velvollinen korvaamaan Yhtiölle sopimussakkona 500 euroa per rikkomus. Lisäksi Liikenteenharjoittaja on velvollinen korvaamaan Yhtiölle ja kolmannelle osapuolelle väärästä hinnoittelusta aiheutuneet menetykset.
12.7. Edellä sovitut sopimussakot eivät rajaa Yhtiön oikeutta vaatia korvausta sopimussakon ylittävän vahingon osalta tai käyttämättä muita soveltuvia oikeuskeinoja.
13.1. Osapuolet vastaavat toisilleen aiheuttamistaan välittömistä vahingoista. Saamatta jäänyttä tuloa ei katsota vahingoksi.
13.2. Osapuolet eivät vastaa toisilleen aiheuttamista välillisistä vahingoista.
13.3. Osapuolet eivät vastaa vahingosta, joka aiheutuu osapuolesta riippumattomasta seikasta tai ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisesta esteestä on ilmoitettava toiselle osapuolelle viipymättä ja ylivoimaisen esteen olemassaolon näyttövelvollisuus on siihen vetoavalla osapuolella.
13.4. Vahingonkorvauksissa noudatetaan yleisiä vahingonkorvausperiaatteita, kuten vahingonkärsijän velvollisuutta olla myötävaikuttamatta vahinkoon sekä velvollisuutta rajoittaa vahinkoa.
13.5. Osapuolten on pyrittävä minimoimaan vahingon syntymisen riskiä ja vahingon tapahduttua informoitava toista osapuolta heti vahingon huomattuaan.
13.6. Yhtiö ei vastaa kuljetusten peruuntumisista aiheutuneista menetyksistä tai muista välillisistä vahingoista.
13.7. Xxx Xxxxx on Liikenteenharjoittajasta tai hänen henkilöstöstään johtuvasta syystä velvollinen maksamaan kolmannelle osapuolelle korvauksen, on Liikenteenharjoittaja velvollinen korvaamaan vastaavan summan viivästyskorkoineen Yhtiölle.
13.8. Jos vahinko on aiheutettu tahallisesti tai törkeän tuottamuksellisesti, on osapuolilla korvausvelvollisuus kaikesta aiheutuneesta vahingosta.
14.1. Sopimus tulee voimaan, kun kumpikin osapuoli on sen allekirjoittanut.
14.2. Sopimuksen mukainen palvelutoiminta alkaa aikaisintaan 1.1.2022.
14.3. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
14.4. Sopimus voidaan irtisanoa kummankin osapuolen yksipuolisella kirjallisella irtisanomisella kolmen (3) kuukauden irtisanomisajalla. Ensimmäinen mahdollinen irtisanomispäivämäärä on 1.1.2022.
14.5. Sopimus voidaan välittömästi purkaa, jos toinen osapuoli olennaisesti rikkoo tätä sopimusta.
14.6. Mikäli Kela päättää sopimuksen Yhtiön kanssa välittömin vaikutuksin, myös tämä sopimus voidaan purkaa.
15.1. Tätä sopimusta koskevat riidat pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti osapuolten välisin neuvotteluin.
15.2. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, käsitellään tätä sopimusta koskeva riita-asia Helsingin käräjäoikeudessa.
Liite 2 Kela-kuljettajan laatusitoumus
Liite 1
KELAN PALVELUKUVAUS
xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx/xxx/xxxxxxx/0000/00/Xxxx_Xxxxxxxxxxxxx_0000.xxx
Tällä sitoumuksella Kela-ajoja suorittava kuljettaja (jäljempänä Kuljettaja), jolla viitataan liikenteenharjoittajaan tai hänen palveluksessaan olevaan kuljettajaan, sitoutuu alla lueteltujen Taksi Helsingin asiakaspalvelun laatujärjestelmään liittyvien toimintatapojen ja velvoitteiden noudattamiseen. Liikenteenharjoittaja vastaa siitä, hänen kuljettajansa noudattavat tätä laatusitoumusta ja sen ehtoja.
Liikenteenharjoittaja ja hänen kuljettajansa voidaan hyväksyä Taksi Helsingin välittämien Kela-ajojen kuljettajaksi, mikäli Kuljettaja täyttää Kelan palvelukuvauksen vaatimukset ja osoittanut ammattitaitonsa suorittamalla
Taksi Helsingin Kela-kuljettajakoulutuksen hyväksytysti.
Taksi Helsingin valtuuttamalla laatutoimielimellä, taksitarkastajilla ja laadunvalvontahenkilöstöllä on oikeus valvoa, varmistaa ja tarkastaa alla mainittujen laatusitoumusten toteutuminen käytännössä.
Taksi Helsingin Kela-tilausvälityksessä toimivien kuljettajan laatusitoumukset
✓ Noudatan sopimusta Kelan sairasvakuutuksesta korvaamien matkojen hoidosta sekä voimassa olevia lakeja ja asetuksia.
✓ Noudatan aina Taksi Helsingin Kela-hinnastoa.
✓ Xxxxx vastineen Xxxxx Helsingin minulta pyytämään selvitykseen viiden (5) vuorokauden kuluessa.
✓ Seuraan aktiivisesti Xxxxx Helsingin tiedotusta uusista ohjeista ja säännöistä sekä noudatan niitä.
✓ Kuljettamani taksiajoneuvo on vuoron alussa sisältä ja ulkoa moitteettoman puhdas.
✓ Minä ja työasuni ovat vuoron alussa moitteettoman siistit ja puhtaat.
✓ Kuljettamassani taksiajoneuvossa ei tupakoida.
✓ Luen tilausvälitysjärjestelmästä hyväksymäni tilauksen sisällön välittömästi kokonaan ja noudatan sitä.
✓ Xxx en saa hyväksymäni tilauksen tietoja, otan välittömästi yhteyttä Xxxxx Helsingin Kela-palvelukeskukseen.
✓ Vastaan asiakaspuheluihin välittömästi ja kohteliaasti.
✓ Soitan Xxxxx Helsingin Kela-palvelukeskukseen vain välttämättömissä asioissa.
✓ Tilauspaikalle saavuttuani tarkistan asiakkaan henkilöllisyyden ja varmistan, että hän on oikea asiakas.
✓ Hoidan hyväksymäni tilauksen alusta loppuun asti. Ongelmista tilauksista on ilmoitettava Kela-palvelukeskukseen.
✓ Selvitän itse alueen tavanomaisten osoitteiden sijainnin ja tarvittavat ajoreitit.
✓ Valitsen edullisimman tai tarkoituksenmukaisimman reitin.
✓ Hyväksyn omavastuun maksamisen yleisimmillä maksuvälineillä, kuten maksukorteilla ja käteisellä.
✓ Jos minulla ei ole omavastuun maksuun riittävää vaihtorahaa, ehdotan asiakkaalle korttimaksua tai alennusta.
✓ Tarjoan asiakkaalle aina kuittia omavastuuosuudesta, myös käteismaksusta.
✓ Noudatan liikennesääntöjä, ennakoivaa ajotapaa ja olosuhteiden edellyttämää varovaisuutta.
✓ Osaan käyttää kaikkia taksamittarin Kela-ajoihin vaadittavia ominaisuuksia.
✓ Käyttäydyn asiallisesti ja kohteliaasti kaikissa tilanteissa.
✓ Pyrin kaikkien kykyjeni mukaan selvittämään ongelmatilanteet.
✓ Noudatan täydellistä vaitiolovelvollisuutta asiakkaan yksityisyyden turvaamiseksi.
✓ Tarjoan asiakkaalle apua autoon siirtymisessä ja autosta poistumisessa.
✓ Tarjoan apuani asiakkaan apuvälineiden ja muiden tavaroiden lastaamisessa sekä purkamisessa.
✓ Huolehdin asiakkaan autossa olevasta omaisuudesta asiakkaan poistuessa tilapäisesti autosta.
✓ Palautan asiakkaan autoon jättämän omaisuuden asiakkaalle tai käsittelen sen löytötavaroita koskevan lain mukaisesti.
✓ En käytä puhelinta tai muita mobiililaitteita kyytiin liittymättömien asioiden hoitoon asiakkaan kyydissä ollessa.
✓ Soitan asiakkaalle vain asiakkaan tilaukseen välittömästi liittyvien asioiden johdosta.
✓ Annan asiakkaalle matkarauhan, jos asiakas ei ole keskustelussa aloitteellinen.
✓ En aloita keskustelua arkaluontoisista aiheista (esim. asiakkaan terveydentila, politiikka, uskonto).
✓ En estä asiakasta istumasta etupenkillä ilman pätevää syytä.
✓ Teen yhteistyötä tämän sitoumuksen toteutumista valvomaan valtuutettujen henkilöiden ja xxxxxxx kanssa.
Kuljettajan laatusitoumusten rikkomisesta aiheutuvat käytännöt
Taksi Helsingin em. tahot laadunvalvontaan valtuutetut tahot voivat määrätä Liikenteenharjoittajalle ja/tai Kuljettajalle yllä mainittujen laatusitoumusten rikkomisesta ja niitä vastaavista rikkeistä seuraavia sanktioita:
- huomautus
- kirjallinen varoitus
- ohjaava ja opastava keskustelu Taksi Helsingin valtuuttaman laadunvalvojan kanssa
- Taksi Helsingin valtakunnallisen kuljettajakoulutuksen suorittaminen hyväksytysti
- Kela-tilausvälityskielto (=Taksi Helsinki ei välitä Kela-tilauksia kuljettajalle, liikenteenharjoittajalle
tai liikenteenharjoittajan autoon). Kela-tilausvälityskieltojen pituus riippuu rikkeestä, sen vakavuudesta ja toistuvuudesta.
Taksi Helsinki sitoutuu käsittelemään laatusitoumuksen vastaiset rikkomukset säännöllisesti, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Liikenteenharjoittaja voi antaa Xxxxx Xxxxxxxxxxx oman näkemyksensä tai vastineensa asiasta. Taksi Helsinki käsittelee vastineen 21 vuorokauden kuluessa vastineen saapumisesta.
Tiedot laatusitoumusrikkomuksista ja niistä aiheutuneista sanktioista kirjataan Taksi Helsingin kuljettajarekisteriin, jonka rekisteriseloste on nähtävissä Taksi Helsinki Oy:n www-sivuilla.
PALVELUHINNASTO LAPPI 1.7. – 31.12.2022
Autoilijalle maksettavat korvaukset (sis. alv 10 %)
Perusmaksu |
Arkipäivänä klo 6:n ja 20:n välisenä aikana taikka klo 6:n ja 16:n välisenä aikana lauantaina tai kirkkolain (1054/1993) 4 luvun 3 §:n mukaisten juhlapäivien, vapunpäivän tai itsenäisyyspäivän aattona | 5,03 | € |
Muina aikoina ja sunnuntain ollessa aattopäivä | 7,69 | € |
Ajomatkamaksu |
Taksaluokka I (1-4 henkilöä) | 1,38 | €/km |
Taksaluokka II (yli 4 henkilöä tai paarikuljetus) | 1,76 | €/km |
Odotusmaksu |
Odotusmaksu | 40,18 | €/tunti |
Avustamislisä |
Avustaminen noutokohteesta autoon tai kuljetuksen päätepisteessä autosta sisätilaan ja kuljettaminen on edellyttänyt invataksia tai esteetöntä taksiautoa | 13,41 | € |
Avustaminen edellä mainittujen edellytysten lisäksi kantamalla käsivoimin tai erityisen CE-merkityn porraskiipijän avulla rakennuksen vähintään neljä askelmaa käsittävässä portaikossa tai asiakasta on avustettu CE- merkityillä paareilla ja asiakkaan kuljettaminen on edellyttänyt paarivarustettua ajoneuvoa | 25,69 | € |
Autoilijalta perittävät autokohtaiset kustannukset LIITTYMINEN KELA-VÄLITYKSEEN
Uusi autoilija:
Liittymismaksu 250,00 € (alv. 0%) ja
Tilausvälityspääte + KELA-ohjelmisto: 599,00 € (alv. 0%)
Autoilijan halutessa liittyä Lapin lisäksi muille alueille,
liittymismaksu muilta alueilta on 0 euroa, mutta hänen tulee hankkia erillinen tilausvälityspääte + KELA-ohjelmisto hintaan 599,00 € (alv. 0 %) per muu alue.
Autoilija on tällä hetkellä Taksi Helsingin välityksessä:
Liittymismaksu 250,00 € (alv. 0%) ja
KELA-ohjelmisto 100,00 € (alv. 0%)
Autoilijan halutessa liittyä Lapin lisäksi muille alueille,
liittymismaksu muilta alueilta on 0 euroa, mutta hänen tulee hankkia erillinen tilausvälityspääte + KELA-ohjelmisto hintaan 599,00 € (alv. 0 %) per muu alue.
KUUKAUSIMAKSUT JA TAKSI HELSINGIN PROVISIO 1.1. – 31.8.2022
Autoilija voi valita kuukausimaksun ja Taksi Helsingin provision yhdistelmän kahdesta mallista.
Hintamalli 1
Kuukausimaksu 180 € / kk (alv. 0%)
Taksi Helsingin provisio 1,00 % (alv. 0%) Kela-matkatietojen hakeminen Semelin mittarilla ajavilta 8 € / kk (alv. 0%)
Hintamalli 2
Kuukausimaksu 60 € / kk (alv. 0%)
Taksi Helsingin provisio 4,98 % (alv. 0%) Kela-matkatietojen hakeminen Semelin mittarilla ajavilta 8 € / kk (alv. 0%)
Taksi Helsingin provisiot lasketaan arvonlisäverottomasta koko Kela-matkan hinnasta. Provision perusteeseen kuuluu myös mahdollinen matkan omavastuuosuus.
MUUT MAKSUT (alv. 0%)
Paperilasku 5,00 € / kpl
Selvitystyö 65,00 € / h
Liikenteenharjoittajasta johtuva 150,00 € / kpl välityspalvelun uudelleen kytkentä
KUUKAUSIMAKSUT JA TAKSI HELSINGIN PROVISIO 1.9.2022 alkaen
Autoilija voi valita kuukausimaksun ja Taksi Helsingin provision yhdistelmän kahdesta mallista.
Hintamalli 1
Kuukausimaksu 200 € / kk (alv. 0%)
Taksi Helsingin provisio 1,00 % (alv. 0%) Kela-matkatietojen hakeminen Semelin mittarilla ajavilta 8 € / kk (alv. 0%)
Hintamalli 2
Kuukausimaksu 80 € / kk (alv. 0%)
Taksi Helsingin provisio 4,98 % (alv. 0%) Kela-matkatietojen hakeminen Semelin mittarilla ajavilta 8 € / kk (alv. 0%)
Taksi Helsingin provisiot lasketaan arvonlisäverottomasta koko Kela-matkan hinnasta. Provision perusteeseen kuuluu myös mahdollinen matkan omavastuuosuus.
MUUT MAKSUT (alv. 0%)
Paperilasku 5,00 € / kpl
Selvitystyö 65,00 € / h
Liikenteenharjoittajasta johtuva 150,00 € / kpl välityspalvelun uudelleen kytkentä