YLEISET SOPIMUSEHDOT TALENOM 23
YLEISET SOPIMUSEHDOT TALENOM 23
Talenomin palveluihin, tarjouksiin, tilausvahvistuksiin ja palveluiden toimitussopimuksiin sovelletaan näitä sopimusehtoja.
Tarjous
1. Talenomin tarjous on voimassa 30 päivää tarjouksen päiväyksestä, jos tarjouksessa ei muuta mainita.
Sopimuksen voimaantulo
2. Sopimus tulee voimaan, kun osapuolet ovat allekirjoittaneet toimeksiantosopimuksen, asiakas on hyväksynyt Talenomin tarjouksen tai Talenom on vahvistanut asiakkaan tilauksen.
Palvelut
3. Talenomin tehtäväksi sovitut tehtävät ovat sopimuksen liitteenä olevassa Palveluerittelyssä tai muussa asiakirjassa tehtäväksi yhdessä sovitut palvelut (jäljempänä Palvelut). Mikäli Xxxxxxx hyväksyy asiakkaan tilauksesta tehtäväkseen muitakin kuin liitteessä mainittuja palveluja, myös niihin sovelletaan näitä ehtoja.
Talenom aloittaa Palvelun viipymättä sen jälkeen, kun asiakas on antanut Talenomille tarvittavat tiedot ja aineiston sekä maksanut mahdollisesti sovitun ennakkomaksun. Talenomin tulee huolehtia Palveluista huolellisesti ja ammattitaitoisesti Talenomin työ- ja raportointimenetelmien mukaan.
Perustiedot
4. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että Talenomilla on asiakkaasta aina ajan tasalla olevat perustiedot (jäljempänä Perustiedot). Tällaisia tietoja ovat yhteys-, henkilö-, tilikausi-, ja kaupparekisteritiedot, toimiala, kotipaikka, kansallisuus, hallituksen jäsenet, tosiasialliset edunsaajat sekä muut tarvittavat tiedot ja toimenpideohjeet. Asiakas nimeää ja valtuuttaa yhteyshenkilön antamaan Talenomille tarvittavat Palveluihin liittyvät tiedot ja päätökset. Osapuolet ilmoittavat toisilleen yhteyshenkilön vaihtumisesta.
Tietojen ja toimenpideohjeiden antaminen
5. Palvelujen suorittamiseksi tarvittavat tiedot ja aineisto on annettava Talenomille niin hyvissä ajoin, että Talenom voi tehdä tehtävänsä asianmukaisesti normaalina työaikana.
Aikataulut, joilla asiakkaan tulee toimittaa kirjanpito-, palkanlaskenta- tms. aineisto Talenomin käytettäväksi, on määritelty kunkin palvelun osalta toimeksiantosopimuksen liiteasiakirjoissa.
Asiakas myötävaikuttaa Palvelujen tuottamiseen ja täyttää omat tehtävänsä huolellisesti sopimuksen ehtojen sekä viranomaisten ja Talenomin ohjeiden ja suositusten mukaisesti. Talenomin tiedusteluihin ja tarkistuspyyntöihin on vastattava viipymättä.
Luottamuksellisuus
6. Osapuolen on pidettävä salassa tietoon saamansa toisen osapuolen liikesalaisuudet ja muut luottamukselliset tiedot. Niitä ei saa käyttää muutoin kuin sopimuksen täyttämiseksi. Talenomin tarjous, tilausvahvistus ja sopimus ehtoineen sekä niihin sisältyvät suunnitelmat ja muu aineisto ovat luottamuksellisia tietoja. Salassapitovelvollisuus jatkuu myös sopimuksen päätyttyä. Osapuolet huolehtivat siitä, että myös heidän henkilöstönsä ja alihankkijansa sitoutuvat salassapitoon.
Sopimuksen voimassaolo
7. Sopimus on voimassa toistaiseksi kahden (2) kuukauden irtisanomisajoin, ellei muuta ole sovittu. Jos kumpikaan osapuoli ei irtisano määräaikaista sopimusta vähintään kaksi (2) kuukautta ennen sovitun määräajan päättymistä, sopimuksen voimassaolo jatkuu toistaiseksi kahden (2) kuukauden irtisanomisajoin.
Sopimuksen päättyessä palvelu saattaa olla palvelun luonteen mukaisesti kesken sopimuksen aikana kuluneelta tai kulumassa olleelta palveluiden käsittelykaudelta. Tätä on käsitelty jäljempänä 11. kohdassa.
Palveluiden keskeyttäminen ja sopimuksen purku
8. Talenomilla on oikeus keskeyttää Palvelut, jos
a. asiakkaan maksu Talenomille viivästyy yli seitsemän (7) päivää,
b. asiakas ei toimita tarvittavia tietoja tai aineistoa ajallaan tai ei muutoin asianmukaisesti myötävaikuta Palvelujen tuottamiseen,
c. asiakas rikkoo sopimusta muutoin tai palvelujen tuottamiselle merkityksellisiä lakeja tai viranomaisten määräyksiä, ohjeita tai suosituksia, tai
d. asiakas kieltäytyy noudattamasta Talenomin kirjausohjeita tilanteessa, josta voi seurata rikos tai siviilioikeudellisia seuraamuksia osapuolille.
Tätä ehtoa sovelletaan, vaikka kyse olisi vain osapuolten erilaisesta tulkinnasta lain, määräyksen, suosituksen tai ohjeen sisällöstä tai merkityksestä, kuten esimerkiksi tulojen ja niihin kohdistuvien menojen jaksottamisesta tai varojen ja velkojen arvostamisesta kirjanpidossa tai tilinpäätöksessä.
Jos asiakas ei oikaise tilannetta seitsemän (7) päivän kuluessa Talenomin kirjallisesta huomautuksesta, Talenomilla on oikeus purkaa sopimus.
9. Asiakkaalla on oikeus purkaa sopimus, jos Talenom rikkoo sopimusta olennaisesti eikä ryhdy oikaisemaan tilannetta seitsemän (7) päivän kuluessa asiakkaan kirjallisesta huomautuksesta.
10. Osapuoli saa purkaa sopimuksen, jos toinen osapuoli hakee velkojiltaan akordia, toisen osapuolen omaisuutta on haettu konkurssiin luovutettavaksi tai sitä haetaan yrityssaneeraus- tai velkajärjestelymenettelyyn.
Palvelut sopimuksen päättyessä
11. Jos sopimus päättyy ennen kuin sopimuksen aikana päättyneen tilikauden tilinpäätös on tehty, Talenom laatii tilinpäätöksen, jos asiakas maksaa siitä ennakkomaksun ja toimittaa Talenomille tilinpäätöstä varten tarvittavat tiedot ja aineiston.
Jos sopimus päättyy kesken tilikauden, ennakkomaksun saatuaan Talenom laatii käytettävissään olevien tietojen perusteella tasetilien erittelyt. Vastaavasti Xxxxxxx huolehtii palkanlaskennan ja palkkakirjanpidon kannalta tarpeelliset erittelyt. Talenom veloittaa edellä mainituista Palveluista kustannukset ja palkkion käytäntönsä mukaan.
Oikeudet aineistoon, aineiston pidätysoikeus ja aineiston luovuttaminen asiakkaalle
12. Talenomin tuottaman aineiston, tietokantojen ja automaatioratkaisujen kaikki oikeudet kuuluvat Talenomille, kun palvelut on tuotettu Talenomin käyttöönsä hankkimalla tai sen
omalla ohjelmistolla. Tällä ehdolla ei ole vaikutusta niihin oikeuksiin, jotka asiakkaalla on Talenomille antamaansa aineistoon. Muilla kuin Talenomilla ei ole ilman Talenomin lupaa oikeutta hyödyntää kaupallisesti tietokantoja. Kaupallisena hyödyntämisenä ei pidetä lainsäädännöllisten velvoitteiden, kuten tilintarkastuksen tai tietosuojaa koskevien lakien edellyttämän auditoinnin toteuttamista.
Kun palvelu tuotetaan asiakkaan käyttöönsä hankkimalla tai sen omalla ohjelmistolla, johon se on antanut Talenomille käyttöoikeuden palvelun tuottamiseksi, kuuluvat aineiston ja tietokantojen oikeudet asiakkaalle.
Talenomilla on oikeus tuottaa ja julkaista erilaisia toimialakohtaisia, yritysmuotokohtaisia tai muita vastaavia tunnuslukuja yhdistämällä eri asiakkaiden tietoja siten, että yksittäisen asiakkaan, asiakkaan henkilökunnan ja asiakkaan yhteistyökumppaneiden tietoja ei voida tunnistaa ja liikesalaisuudet säilytetään, riippumatta siitä kummalle osapuolelle tietokantojen oikeudet kuuluvat. Talenom tuottaa ja julkaisee tietoja vain kilpailulainsäädännön sallimissa tilanteissa. Talenomilla on myös oikeus käyttää asiakkaan tietoja siten, että Talenom tarjoaa niiden perusteella asiakkaalle Talenomin palveluihin liittyviä lisäpalveluja ja/tai palvelujen optimointia.
Talenomilla on oikeus pitää hallussaan olevat asiakkaan toimittaman aineiston perusteella tai muutoin asiakasta varten laatimansa aineistot, kunnes kaikki Talenomin asiakkaalta olevat saatavat on maksettu, ellei konkurssi- tai muusta pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Talenom luovuttaa maksun saatuaan asiakkaan aineiston viipymättä asiakkaalle. Asiakas huolehtii kustannuksellaan aineiston noutamisesta. Jos asiakas ei nouda aineistoa Talenomin ilmoittamaan määräaikaan mennessä, Talenom lähettää sen kirjattuna postiennakkolähetyksenä, ellei toisin sovita. Talenomilla on oikeus periä asiakkaan aineiston säilyttämisestä eri maksu.
Talenomilla on oikeus säilyttää kopiot laatimastaan aineistosta myös sopimuksen päätyttyä, eikä se ole velvollinen poistamaan asiakkaan tietoja tietokannastaan, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Perustiedot Talenom säilyttää vähintään viisi (5) vuotta sopimuksen päättymisestä.
Maksut
13. Talenomin palkkio määräytyy kussakin toimeksiannossa toimitettavien palvelujen valikoiman ja niiden laadun mukaan.
Talenomilla on oikeus vaatia asiakkaalta ennakkomaksu, jos siitä on asiakkaan kanssa sovittu taikka, jos se voidaan tapauksen olosuhteissa muutoin katsoa perustelluksi. Palkkion lisäksi Talenomilla on oikeus veloittaa tarpeelliset ja kohtuulliset suoranaiset matka- ja muut kustannukset.
Talenomilla on oikeus veloittaa Xxxxxxxxx käytännön mukaiset eri korvaukset lisätöistä, ellei toisin sovita.
Eri maksullista lisätyötä on esimerkiksi viivästyneen aineiston käsittely, lainmuutoksesta tai viranomaismääräyksestä tai käyttöön otettavasta alan suosituksesta johtuva tilikarttojen tai muun aineiston muutostyö sekä viranomaisen tiedonanto tai muusta kehotuksesta johtuva tai muu Talenomista riippumaton lisätyö, kuten esimerkiksi tietosuojalainsäädännöstä ja sen muutoksista johtuva työ. Jos viranomaisen tiedonanto tai muu kehotus johtuu Talenomin virheestä tai laiminlyönnistä, kehotuksesta johtuvasta lisätyöstä ei kuitenkaan ole oikeutta periä eri maksua.
Maksut eivät sisällä arvonlisäveroa, joka kulloinkin voimassa olevana samoin kuin muut välilliset verot ja lain edellyttämät sekä viranomaisten määräämät maksut lisätään eriteltyinä maksuihin.
Talenom on varautunut ja panostanut palveluiden tuottamiseen sopimuksen päättymiseen saakka. Talenomilla on oikeus saada edelleen palkkiota ja mahdolliset suoranaiset kustannukset myös irtisanomisajalta, vaikka Talenomilla ei olisi teetetty Palveluja irtisanomisaikana.
Laskuerittelyt, maksuehto, viivästysseuraamukset
14. Talenom veloittaa palveluistaan tehdyn sopimuksen ja hinnastonsa mukaisesti. Palvelu- ja kuluveloitukset tulee eritellä sovitun hinnoitteluperusteen mukaisesti.
Jos muuta ei ilmene Talenomin hinnastosta taikka ei ole muutoin sovittu toisin, maksuehto on neljätoista (14) päivää laskun päiväyksestä ja viivästyskorkoa on maksettava korkolain mukaan. Talenomilla on oikeus veloittaa viivästyneen maksun perimiskulut.
Huomautukset laskuista
15. Huomautukset laskuista on tehtävä kirjallisesti kymmenen (10) päivän kuluessa laskun päiväyksestä.
Maksujen ja yleisten sopimusehtojen muutokset
16. Mikäli työvoimakustannukset tai muut maksujen määräytymisperusteet muuttuvat, Talenomilla on oikeus muuttaa maksuja vastaavasti.
17. Talenomilla on oikeus muuttaa näitä yleisiä sopimusehtoja korvaamalla ehdot muutetuilla yleisillä sopimusehdoilla.
18. Talenomin on ilmoitettava maksujen ja sopimusehtojen muutoksista asiakkaalle kirjallisesti viimeistään kolmekymmentä
(30) päivää ennen muutoksen voimaantuloa. Tällöin asiakkaalla on oikeus neljäntoista (14) päivän kuluessa ilmoituksen päiväyksestä kirjallisesti irtisanoa sopimus päättymään muutoksen voimaantulopäivänä.
19. Mikäli lainmuutoksen tai viranomaismääräyksen vuoksi maksut tai maksujen perusteet muuttuvat, Talenomilla on oikeus muuttaa maksuja vastaavasti. Muutoksista on ilmoitettava viimeistään neljätoista (14) päivää ennen muutoksen voimaantuloa.
Osapuolten vastuista
20. Asiakas on kirjanpitovelvollisena vastuussa kirjanpidostaan, verovelvollisena veroistaan ja henkilöstönsä työnantajana työantajavelvoitteistaan sekä rekisterinpitäjänä rekisterinpitäjän velvollisuuksistaan. Asiakas vastaa työnantajana lakien, työehtosopimusten ja muiden sopimusten tulkinnasta sekä niihin liittyvästä päätöksenteosta. Asiakas vastaa työaikakirjanpidosta. Asiakas on vastuussa asianmukaisten valvonta- ja viranomaisilmoitusten tekemisestä ja tarpeellisten lupien hankkimisesta. Nämä vastuut eivät siirry Talenomille.
Asiakas huolehtii siitä, että liiketapahtumia kuvaava asianmukainen aineisto kootaan, säilytetään ja toimitetaan Talenomille. Vastuu Talenomille toimitettujen tilikauden ja sen jälkeisiä tapahtumia kuvaavien tietojen ja aineiston ajantasaisuudesta, riittävyydestä, oikeellisuudesta, täydellisyydestä ja kuulumisesta kirjanpitoon on asiakkaalla. Asiakas päättää, mitä laskelmia ja raportteja tehdään ja miten niitä hyödynnetään.
21. Talenom antaa Xxxxxxxx ja asiantuntemuksensa asiakkaan käytettäväksi sopimuksen ja näiden sopimusehtojen mukaisesti. Talenomin on ilmoitettava asiakkaalle tämän toimittamassa aineistossa havaitsemistaan virheistä. Talenom ei kuitenkaan ole velvollinen tarkkailemaan tai korjaamaan asiakkaan toimittaman aineiston mahdollisia lasku tai muita virheitä tai tarkastamaan asiakkaan antamia tietoja, ellei toisin ole sovittu.
22. Talenom vastaa näiden yleisten sopimusehtojen mukaisin rajoituksin sopimusrikkomuksestaan, virheestä Palvelussaan ja laiminlyönnistään asiakkaalle aiheutuneesta vahingosta. Talenom on velvollinen korvaamaan vahingon vain sikäli ja siltä osin kuin asiakas osoittaa, että Talenomin asianmukaisesti ja ajallaan suorittama sopimuksen mukainen toimenpide olisi estänyt vahingon tai rajoittanut sitä.
Talenomin virheestä ilmoittaminen ja sen korjaaminen
23. Jos Talenomin asiakkaalle toimittamassa Palvelussa ilmenee virhe, asiakkaan on viipymättä ilmoitettava siitä Talenomille. Talenomilla on tällöin oikeus ja velvollisuus korjata aiheuttamansa virhe veloituksetta niin pian kuin olosuhteet sallivat. Jos asiakas laiminlyö ilmoittaa virheestä, jonka tämä on havainnut tai tämän olisi pitänyt kohtuudella havaita, asiakkaalla ei ole oikeutta esittää virheen perusteella vaatimuksia.
Mikäli Talenomilla ei asiakkaan reklamoidessa ole enää pääsyä asiakkaan tietojärjestelmään asiakkaan tulee avata omalla kustannuksellaan Talenomille pääsy tietojärjestelmään, jotta tämä voi vastata reklamaatioon. Jos Talenom käyttää oikeuttaan tai täyttää velvollisuuttaan korjata aiheuttamansa virhe, Talenom vastaa tietojärjestelmään pääsyn avaamisen kustannuksista.
Talenom vastaa vain omasta toiminnastaan
24. Talenom ei vastaa asiakkaan veroista eikä muista kuin edellä 22. kohdassa mainituista vahingoista. Talenom ei ole korvausvelvollinen, jos vahinko on aiheutunut asiakkaan antamien tietojen tai ohjeiden taikka toimitetun aineiston puutteellisuudesta, virheellisyydestä tai viivästymisestä tai muutoin asiakkaan syystä tai, mikäli vahingon on aiheuttanut asiakkaan puolesta tai lukuun toiminut muu kuin Talenomin henkilö. Talenom ei vastaa vahingosta, joka johtuu siitä, että asiakas tai tämän lukuun toiminut muu kuin Talenomin henkilö ei ole noudattanut Palvelulle suoraan tai välillisesti merkityksellisiä lakeja tai viranomaismääräyksiä taikka sovittuja ehtoja.
Talenom ei milloinkaan vastaa liiketoiminnallisista tai liikkeenjohdollisista ratkaisuista, vaan niistä päättää ja vastaa asiakas.
Talenomin vastuun rajoitus välittömiin vahinkoihin ja enimmäismäärään, sekä vahingon laatua koskeva vastuunrajoitus
25.
a. Talenom ei vastaa välillisistä vahingoista, kuten tulon, liikevaihdon tai markkinoiden menetyksestä, tuotannon tai palvelun keskeytymisestä, saamatta jääneestä voitosta taikka muusta niihin verrattavasta vahingosta.
Talenom vastaa vain huolimattomuudestaan johtuvista välittömistä vahingoista. Talenomin vastuun enimmäismäärä on kuitenkin aina enintään 10.000 euroa yhdessä vahinkotapahtumassa ja saman tilikauden aikana ilmenneistä vahinkotapahtumista yhteensä enintään
20.000 euroa, ellei muusta enimmäismäärästä ole nimenomaisesti sopimuksessa sovittu. Vahinko katsotaan yhdeksi vahinkotapahtumaksi, vaikka siihen olisi vaikuttanut saman virheen toistuminen ja vaikka se vaikuttaisi useampaan tilikauteen. Vahingon katsotaan ilmenneen kokonaan sen tilikauden aikana, jolloin se olennaisilta osiltaan ilmeni, vaikka jokin vahingon osa ilmenisi muuna tilikautena.
Sopimusrikkomus, virhe tai laiminlyönti Palvelujen suorittamisessa eivät aiheuta Talenomille muuta seuraamusta kuin mitä edellä on todettu.
b. Talenom ei halua asiakkailtaan sellaisia käyttöoikeuksia pankkitileihin, jossa laskun maksun tai muun maksusuorituksen teko on mahdollinen Talenomin työntekijän toimesta ilman asiakkaan hyväksyntää. Jos
asiakas tästä toimintatavasta ja suosituksesta huolimatta välttämättä haluaa antaa Talenomin työntekijälle valtuuden suorittaa tileiltä maksusuorituksia ilman asiakkaan hyväksyntää, asiakas vastaa kaikilta osin tällaisen valtuuden perusteella tehdyn mahdollisen virheellisen tilisiirron aiheuttamasta vahingosta, eikä Talenomilla ole tällaisen tilisiirron/ maksun osalta mitään korvausvastuuta edes työntekijän väärinkäytöstilanteessa.
Vaatimusten esittämisen määräaika
26. Vaatimukset Talenomille on tehtävä kirjallisesti viipymättä. Jos virhe tai puute havaitaan tai on havaittavissa välittömästi, huomautus on tehtävä heti ja viimeistään neljäntoista (14) päivän kuluessa. Jos eriteltyä vaatimusta ei ole tehty Talenomille kuuden
(6) kuukauden kuluessa vahingon toteamisesta, ei korvausta makseta. Korvausta ei myöskään makseta, jos vaatimus tehdään, kun on kulunut yli kolme (3) vuotta kyseisen Palvelun toimittamisesta. Jos vahinko kuitenkin johtuu sellaisesta Talenomin vastuulle kuuluvasta virheestä, joka on tehty asiakkaan jälkiverotarkastettavissa olevassa kirjanpidossa tai suoraan siihen perustuvassa Palvelussa, kuten veroilmoituksessa tai muussa suoraan asiakkaan verotukseen vaikuttavassa laskelmassa, edellä mainitun kolmen (3) vuoden sijasta noudatetaan kuuden (6) vuoden määräaikaa kyseisen Palvelun toimittamisesta.
Kolmansien osapuolten vaatimukset
27. Jos kolmas osapuoli tekee osapuolelle Palveluiden tai toimeksiantosopimuksen perusteella korvausvaatimuksen, siitä on ilmoitettava toiselle osapuolelle viipymättä. Jos Xxxxxxx joutuu maksamaan kolmannelle osapuolelle vahingonkorvausta, asiakkaan on hyvitettävä Talenomille tästä aiheutunut menetys sikäli kuin se ei johdu Talenomin virheestä tai laiminlyönnistä sopimusehtojen noudattamisessa. Talenomin vastuunrajoitukset soveltuvat myös kolmansien vaatimuksiin Talenomin ja asiakkaan välisessä suhteessa.
Alihankkijat ja henkilöstö
28. Jos toisin ei ole sovittu eikä pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu, osapuolet saavat käyttää alihankkijoita. Osapuoli vastaa alihankkijansa suorituksesta kuin omastaan. Asiakkaan velvoitteet Talenomille ja ehdot Talenomin vastuunrajoituksista ovat voimassa myös Talenomin alihankkijan, henkilöstön, osakkaiden ja johtohenkilöiden hyväksi.
Talenomin vastuuvakuutus
29. Talenom ylläpitää kustannuksellaan asianmukaisen vastuuvakuutuksen. Vahinkotapahtuman sattuessa asiakkaan tulee osaltaan antaa vakuutusyhtiölle tarpeelliset selvitykset ja varata tälle mahdollisuus vahingon määrän ja laadun arvioimiseen.
Ylivoimainen este; vapauttamisperusteet
30. Mikäli osapuolen sopimusvelvoitteiden täyttäminen estyy, vaikeutuu tai viivästyy tämän vaikutuspiirin ulkopuolisesta seikasta (ylivoimainen este), kuten lakosta, työsulusta tai muusta työselkkauksesta, tulipalosta, muusta onnettomuudesta tai kriisitilanteesta, ukkosvauriosta tai muusta luonnontapahtumasta taikka viestintäyhteys- tai sähköhäiriön vuoksi, osapuoli vapautuu sopimusvelvoitteidensa täyttämisestä ja seuraamuksista niin pitkäksi aikaa kuin olosuhteet edellyttävät. Vapauttamisperusteeksi katsotaan myös viranomaisen tai pankin virhe tai viivästys, laitteisto- ja ohjelmistovika, tietoliikenteen tai yhteyksien katkeaminen, keskeytys ja häiriö sekä verkkolaskuoperaattorin toimenpide.
31. Ylivoimaisesta esteestä ja sen päättymisestä on viipymättä ilmoitettava toiselle osapuolelle.
Ilmoitukset
32. Sopimuksen irtisanominen tai purkaminen samoin kuin muut sopimuksen mukaiset huomautukset ja ilmoitukset on tehtävä todisteellisesti. Ellei toisin ole sovittu, ilmoitukset katsotaan tehdyiksi ja tulleen vastaanottajan tietoon viimeistään seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun ne on jätetty postin kuljetettavaksi osoitettuna sopimuksessa mainittuun tai osapuolen myöhemmin kirjallisesti ilmoittamaan osoitteeseen. Jos ilmoitus on lähetetty sopimuksessa mainittuun tai osapuolen kirjallisesti myöhemmin ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen, se katsotaan tehdyksi ja tulleen vastaanottajan tietoon sähköpostin lähettämispäivänä.
Sähköinen viestintä
33. Osapuolet vastaavat kumpikin osaltaan tietoturvallisuudesta ja huolehtivat viruksentorjunta- ja muiden suojausjärjestelmiensä kunnosta ja ajanmukaisuudesta. Osapuolet tietävät ja hyväksyvät, että tästä huolimatta sähköinen viestintä voi häiriytyä. Osapuolet saavat lähettää toisilleen sähköpostitse viestejä ja liitetiedostoja niitä salaamatta, jos muuta ei ole sovittu. Osapuoli ei vastaa siitä, että hänelle sähköisen viestintäjärjestelmän kautta lähetetty viesti tai liiteaineisto on vastaanotettu muuttumattomana tai viivytyksettä.
Palvelun tuotantoon yhteiskäytössä käytettyjen tietojärjestelmien käyttö
34. Palveluntuotannossa käytetyn sovellusohjelmiston käyttöoikeus voi olla a) asiakkaan Talenomille antama käyttöoikeus asiakkaan omaan tai sen hankkimaan ohjelmistoon tai b) Talenomin myös osittain asiakkaalle antama rajoitettu etäkäyttöoikeus Talenomin käyttöoikeudella hankkimaan tai sen omaan ohjelmistoon. Tilanteen a) ehdot on kuvattu kohdassa 34a. Tilanteen b) ehdot on kuvattu kohdassa 34b.
a. Jos Talenom tuottaa osan tai kaikki sovitut kirjanpito-, laskenta-, tai muut Palvelut käyttäen asiakkaan hankkimaa sovellusohjelmistoa esimerkiksi tietoverkon välityksellä, noudatetaan tähän käyttöön seuraavaa, ellei muuta sovita:
Talenomin käyttöoikeus
Asiakas myöntää/hankkii omalla kustannuksellaan Talenomille alihankkijoineen sujuvan palvelutuotannon edellyttämän maksuttoman käyttöoikeuden käyttämäänsä sovellusohjelmistoon.
Talenomin tulee noudattaa asiakkaan ja/tai kolmannen osapuolen, kuten ohjelmiston valmistajan, antamia ohjeita ja käyttöehtoja ja käyttää käyttöoikeuttaan vain sovittuun tarkoitukseen. Talenomilla ei ole oikeutta ilman asiakkaan kirjallista suostumusta luovuttaa käyttöoikeutta edelleen.
Asiakas toimittaa Talenomille tarpeelliset käyttäjätunnukset. Talenomin on säilytettävä saamiaan tunnuksia huolellisesti ja Talenomin on huolehdittava siitä, että toimitettuja tunnuksia saa käyttää vain Talenomin valtuuttama käyttäjä (tai käyttäjät). Talenomin tulee käyttää asianmukaista virustorjuntaa, palomuuria sekä muita tarvittavia tietoturvaratkaisuja.
Asiakkaan vastuu
Sovellusohjelmisto sijaitsee asiakkaan tai käyttöoikeuden asiakkaalle luovuttaneen ohjelmistotoimittajan nimeämällä työasemalla tai palvelimella. Asiakas vastaa sovellusohjelmiston ylläpidosta sekä siitä, että sovellusohjelmistoon on mahdollista ottaa yhteys tavanomaisin teknisin menetelmin. Asiakas vastaa tietoliikenneyhteyden rakentamisen ja tietojen siirron kustannuksista pois lukien Talenomin oman internetyhteyden kustannukset.
Asiakas vastaa omasta ohjelmiston käytöstään ja sen avulla luomansa materiaalin sisällöstä, oikeellisuudesta ja asianmukaisuudesta. Asiakkaan näin tuottama aineisto katsotaan asiakkaan Talenomille palvelun tuottamiseksi luovuttamaksi kirjanpitoaineistoksi.
Immateriaalioikeuden loukkaus
Asiakas vastaa siitä, että Talenomin ohjelmiston käyttö ei loukkaa kolmannen osapuolen voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Asiakas ei vastaa oikeudenloukkauksesta, joka johtuu siitä, että Xxxxxxx ei ole noudattanut asiakkaan antamia asianmukaisia ohjeita.
Menettely immateriaalioikeuden loukkaustilanteissa
Jos kolmas osapuoli katsoo, että Xxxxxxx loukkaa hänen immateriaalioikeuttaan ohjelmiston käytöllä, Talenomin on ilmoitettava vaatimuksesta kirjallisesti asiakkaalle viipymättä. Jos Talenom valtuuttaa asiakkaan puolestaan vastaamaan kolmannen osapuolen vaatimuksiin ja antaa asiakkaalle asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot ja avun, asiakkaan tulee huolehtia siitä parhaaksi katsomallaan tavalla omalla kustannuksellaan ja vastaa Talenomin maksettavaksi mahdollisesti tulevista korvauksista.
Jos vaatimus on lainvoimaisesti hyväksytty tai asiakas katsoo vaatimuksen oikeutetuksi, asiakkaalla on oikeus harkintansa mukaan
-hankkia omalla kustannuksellaan oikeus käytön tai sen osan jatkamiseen,
-muuttaa käyttöoikeutta niin, ettei kolmannen oikeuksia loukata tai
-korvata ohjelmisto toisella toiminnallisesti vastaavalla.
Häiriöt ja muutokset sovellusohjelmiston käytettävyydessä
Talenomin Palveluiden tuottaminen edellyttää asianmukaisen ohjelmiston käyttömahdollisuutta. Asiakas vastaa ohjelmiston käytössä ilmenneistä häiriöistä, katkoksista tai tietojen menetyksestä johtuvista ylimääräisistä Talenomin työkustannuksista, elleivät nämä johdu Talenomin toiminnasta tai Talenomin oman internetyhteyden katkoksista. Asiakas pyrkii ratkaisemaan ongelman niin pian kuin häiriön tai tilanteen laatu kohtuudella edellyttää ja ratkaiseminen on mahdollista.
Talenom ei vastaa ohjelmiston käyttöoikeuden mahdollisesta keskeytymisestä, päättymisestä tai viivästyksestä asiakkaalle aiheutuvista vahingoista eikä viivästyksistä.
Jos käytön tai käyttöoikeuden keskeytys, olennainen muutos, lakkaaminen tai toimintamallin muutos aiheuttaa muutoksia palveluntuotannon, esimerkiksi kirjanpito tai palkanlaskentapalvelun, työmääriin ja kustannuksiin, Talenomilla on oikeus muuttaa asiakkaalta perittäviä maksuja tätä vastaavasti.
Käyttöoikeuden voimassaolo ja päättyminen Etäkäyttöoikeus on voimassa enintään vain niin kauan kuin asiakkaalla on käyttöoikeus sovellusohjelmistoon. Etäkäyttöoikeus lakkaa viimeistään silloin, kun toimeksiantosopimus Palveluista päättyy.
b. Jos on sovittu siitä, että asiakas tuottaa osan kirjanpito-, laskenta-, tai muusta Palveluja koskevasta aineistosta etäkäyttäen Talenomin käyttöoikeudella hankkimaan tai sen omaa sovellusohjelmistoa tietoverkon välityksellä, noudatetaan tähän etäkäyttöön seuraavaa, ellei muuta sovita:
Asiakkaan käyttöoikeus
Talenom myöntää/hankkii eri maksusta asiakkaan käytettäväksi rajoitetun etäkäyttöoikeuden Talenomin käyttämään sovellusohjelmistoon. Asiakkaan tulee noudattaa Talenomin ja/tai kolmannen osapuolen, kuten ohjelmiston valmistajan, antamia ohjeita ja käyttöehtoja ja käyttää etäkäyttöoikeuttaan vain sovittuun tarkoitukseen. Asiakkaalla ei ole oikeutta ilman Talenomin kirjallista suostumusta luovuttaa etäkäyttöoikeutta edelleen, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Tyypillisiä pakottavasta lainsäädännöstä johtuvia luovutustilanteita ovat esimerkiksi luovutus tilintarkastukseen tai lainsäädännön määräämään viranomaistarkastukseen. Asiakas vastaa näistä pakottavan lainsäädännön perusteella luovutetuista etäkäyttöoikeuksista aiheutuvista kustannuksista.
Palveluntarjoaja toimittaa asiakkaalle käyttäjäkohtaiset käyttäjätunnukset. Asiakkaan on säilytettävä saamiaan tunnuksia huolellisesti ja jos muuta ei ole sovittu, tunnuksia saa käyttää vain asiakkaan henkilöstöön kuuluva nimetty käyttäjä (tai käyttäjät). Asiakas vastaa aina asiakkaalle annetuilla tunnuksilla tehdyistä toimenpiteistä.
Sovellusohjelmisto sijaitsee Talenomin, Talenomin alihankkijan tai käyttöoikeuden Talenomille luovuttaneen ohjelmistotoimittajan palvelimella. Asiakas vastaa oman tietoliikenneyhteyden hankkimisen ja tietojen siirron kustannuksista sekä käyttämiensä ohjelmistojen ja pääte- ja tietokonelaitteiden sopivuudesta, toimivuudesta ja kunnossapidosta suhteessa sovellusohjelmistoon. Asiakkaan tulee käyttää asianmukaista virustorjuntaa, palomuuria sekä muita tarvittavia tietoturvaratkaisuja. Ellei muuta ole erikseen sovittu, Talenom ei vastaa ohjelmiston toimivuudesta asiakkaan käyttöympäristössä eikä ohjelmistoon mahdollisesti tehtävien korjausten, päivitysten tai ylläpitotoimien aiheuttamista muutostarpeista asiakkaan käyttöympäristössä.
Asiakas vastaa omasta ohjelmiston käytöstään ja sen avulla luomansa materiaalin sisällöstä, oikeellisuudesta ja asianmukaisuudesta. Asiakkaan näin tuottama aineisto katsotaan asiakkaan Talenomlle luovuttamaksi kirjanpitoaineistoksi.
Immateriaalioikeuden loukkaus
Talenom vastaa siitä, että etäyhteyskäyttö ei sopimusta solmittaessa loukkaa kolmannen osapuolen Suomessa voimassa olevaa immateriaalioikeutta. Talenom ei vastaa oikeudenloukkauksesta, joka johtuu siitä, että asiakas ei ole etäkäytössä noudattanut sille annettuja ohjeita tai siitä, että asiakas on käyttänyt ohjelmistosovellusta muita kuin sovittuja tarkoituksia varten.
Menettely immateriaalioikeuden loukkaustilanteissa
Jos kolmas osapuoli katsoo, että asiakas loukkaa hänen immateriaalioikeuttaan etäyhteyskäytöllä, asiakkaan on ilmoitettava vaatimuksesta kirjallisesti Talenomille viipymättä. Jos asiakas valtuuttaa Talenomin puolestaan vastaamaan kolmannen osapuolen vaatimuksiin ja antaa Talenomille asian hoitamisen kannalta tarpeelliset tiedot ja avun, Talenom huolehtii siitä parhaaksi katsomallaan tavalla omalla kustannuksellaan ja vastaa asiakkaan maksettavaksi mahdollisesti tulevista korvauksista. Korvausten maksaminen edellyttää, että vastuu oikeudenloukkauksesta kuuluu näiden sopimusehtojen mukaisesti Talenomille.
Jos vaatimus on lainvoimaisesti hyväksytty tai Talenom katsoo vaatimuksen oikeutetuksi, Talenomilla on oikeus harkintansa mukaan
-hankkia omalla kustannuksellaan oikeus käytön tai sen osan jatkamiseen,
-muuttaa etäkäyttöoikeutta niin, ettei kolmannen oikeuksia loukata,
-korvata etäkäyttöoikeus toisella toiminnallisesti vastaavaan ohjelmistoon annettavalla etäkäyttöoikeudella tai
-lopettaa etäkäyttöoikeus ilman irtisanomisaikaa.
Oikeudenloukkausta ei katsota Talenomin virheeksi tai viivästykseksi. Talenomin vastuu oikeudenloukkauksesta rajoittuu tämän kohdan mukaisiin toimenpiteisiin.
Häiriöt ja muutokset sovellusohjelmiston käytettävyydessä
Talenom ei takaa sovellusohjelmiston virheetöntä tai jatkuvaa toimintaa, ellei erikseen ole muuta sovittu. Talenom ei vastaa häiriöistä, katkoksista tai tietojen menetyksestä johtuvista vahingoista. Asiakkaan tulee ilmoittaa Talenomille häiriöistä yksilöidysti ja Talenom pyrkii ratkaisemaan ongelman niin pian kuin häiriön laatu kohtuudella edellyttää ja ratkaiseminen on mahdollista. Korjaus voidaan tehdä esimerkiksi antamalla ohjeet ongelman kiertämiseksi. Jos häiriö johtuu muusta kuin Talenomin vastattavasta seikasta, Talenomilla on oikeus saada selvitystyöstä eri korvaus.
Etäkäyttöoikeuden voimassaolo ja päättyminen Etäkäyttöoikeus on voimassa enintään vain niin kauan kuin Talenomilla on käyttöoikeus sovellusohjelmistoon. Etäkäyttöoikeus lakkaa viimeistään silloin, kun toimeksiantosopimus Palveluista päättyy.
Muutokset
Jos etäkäytön lakkaaminen tai toimintamallin muutos aiheuttaa muutoksia palveluntuotannon, esimerkiksi kirjanpito- tai palkanlaskentapalvelun työmääriin, Talenomilla on oikeus muuttaa asiakkaalta veloitettavia maksuja.
Rekrytointirajoitus
35. Kumpikaan osapuoli ei saa ilman toisen osapuolen suostumusta ottaa palvelukseensa toisen palveluksessa olevaa henkilöä tai ollutta henkilöä, joka on tehnyt keskeisiä Palvelun tarkoittamia tehtäviä eikä sopia muustakaan järjestelystä tällaisen henkilön työpanoksen hankkimiseksi, ennen kuin on kulunut kuusi kuukautta Palveluista tehdyn sopimuksen päättymisestä. Ellei muuta ole sovittu, rekrytointirajoitusta rikkoneen osapuolen on maksettava toiselle osapuolelle kyseisen henkilön kuuden kuukauden bruttopalkan suuruinen korvaus. Rekrytointirajoitus ei ole voimassa, jos työsuhde on päättynyt työnantajasta johtuvasta syystä.
Sopimuksen siirto
36. Sopimuksen siirto on sallittu vain toisen osapuolen kirjallisella suostumuksella. Talenomilla on kuitenkin siirtäessään liiketoimintansa, johon Palvelut kuuluvat, oikeus siirtää sopimus oikeuksineen ja velvoitteineen liiketoiminnan luovutuksensaajalle, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu.
Sopimuksen muuttaminen
37. Muut kuin 16-19, ja 34a ja 34b kohdissa mainitut muutokset sopimukseen on tehtävä yhteisellä päätöksellä kirjallisesti.
Aiemmat sopimukset
38. Sopimus, joka sisältää nämä sopimusehdot, syrjäyttää kaikki aikaisemmat osapuolten välillä tehdyt sopimuksen tarkoittamia Palveluja koskevat sopimukset sekä suulliset ja kirjalliset ilmoitukset.
Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen
39. Sopimukseen, sen liitteisiin, näihin yleisiin sopimusehtoihin sekä Palveluihin sovelletaan Suomen lakia lukuunottamatta sen lainvalintasäännöksiä.
Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan erimielisyydet neuvotteluin. Osapuolet saattavat tästä sopimuksesta aiheutuvat riitaisuudet ensisijaisesti ratkaistavaksi sovinnollisesti tuomioistuinsovittelussa. Muutoin riitaisuudet ratkaistaan vastaajan kotipaikan käräjäoikeudessa.
Muut ehdot
40. Sopimukseen sovelletaan näitä yleisiä ehtoja ja muita sopimuksessa mainittuja asiakirjoja Suomen lain mukaan. Talenomin esitteissä, hinnastoissa ja muussa aineistossa olevat tiedot ovat sopimuksen osa vain, jos tarjouksessa, tilausvahvistuksessa tai sopimuksessa on niin erikseen mainittu.
Soveltamisjärjestys
41. Mikäli sopimusasiakirjat ovat sisällöltään ristiriitaiset, asiakirjoja sovelletaan seuraavassa etusijajärjestyksessä: Toimeksiantosopimus
Palveluerittely ja muut sopimuksen liitteet numerojärjestyksessä Nämä yleiset sopimusehdot.