PALVELUSOPIMUS – KANSALLINEN METATIETOVARANTO
PALVELUSOPIMUS – KANSALLINEN METATIETOVARANTO
1. SOPIJAOSAPUOLET
Kansalliskirjasto
PL 26 (Kaikukatu 4)
00014 Helsingin yliopisto (jäljempänä Kansalliskirjasto)
Organisaation nimi osoitetiedot
[täytä y-tunnus]
Maakuntakirjasto allekirjoittaa sopimuksen lisäksi liitteessä A lueteltujen kunnankirjastojen nimissä ja lukuun valtuutuksen perusteella. Jäljempänä maakuntakirjasto ja kunnankirjastot kukin ”Kirjasto”. Kukin sopijaosapuoli vastaa sopimuksessa mainituista velvoitteista vain omalta osaltaan.
2. MÄÄRITELMIÄ
• Metatietovarannolla tarkoitetaan tämän sopimuksen solmineiden kirjastojen yhteistä kansallista metatiedon työskentely- ja toimintaympäristöä. Sen avulla tuotettu kirjastoaineistojen metatieto rikasteineen säilytetään yhdessä paikassa, joka on kirjastojärjestelmäarkkitehtuurissa taustajärjestelmässä sijaitseva keskitetty tietovaranto. Sen sisältämää metatietoa voidaan esittää asiakkaille eri asiakasliittymissä.
• Metatiedolla tarkoitetaan tiedon kontekstia, sisältöä ja/tai rakennetta sekä niiden hallintaa ja käsittelyä kuvaavaa tietoa. Tätä tietoa voidaan käyttää mm. aineiston hakuun, paikallistamiseen ja tunnistamiseen.
• Kuvailulla tarkoitetaan kuvailun kohteen identifiointia, bibliografista kuvailua, sisällönkuvailua ja auktoriteettivalvontaa. Kuvailun tehtävä on mahdollistaa halutun aineiston löytäminen, identifiointi, valinta, paikantaminen ja käyttöön saaminen. Kuvailussa käytetään kansainvälisiä ja näihin perustuvia kansallisia standardeja, jotka takaavat metatietojen yhteensopivuuden eri järjestelmissä.
• Auktoriteetilla tarkoitetaan termin tai nimen standardoitua, yhtenäistä muotoa. Yhdelle asialle on yksi hakumuoto tai useita hyväksyttyjä muotoja yhteenlinkitettynä. Auktoriteetti tallennetaan erilliseen tietueeseen, jossa on nimen tai termin ohjeellinen muoto sekä mahdolliset viittaukset ja lisätiedot. Auktoriteettien näyttämisessä ja vaihdossa huomioidaan tietosuojalainsäädäntö teknisiä menetelmiä käyttäen. Auktoriteetteja tuotetaan metatietovarannon yhteydessä toimivassa tietokannassa, joka mahdollistaa auktoriteettien keskitetyn kansallisen tuotannon ja hyödyntämisen sekä kansallisen ja kansainvälisen vaihdettavuuden muiden organisaatioiden kanssa.
• Kansalliskirjaston asiakastietojärjestelmällä tarkoitetaan järjestelmää, jossa ylläpidetään Kansalliskirjaston asiakaskirjastojen ja näiden yhteyshenkilöiden yhteys- ym. tietoja. Kirjastolla on pääsy asiakastietojärjestelmään.
• Kansallisbibliografia-aineistolla tarkoitetaan Suomen kansallisbibliografiaa eli luetteloa suomalaisesta julkaisutuotannosta: kirjoista vuodesta 1488 lähtien, lehdistä vuodesta 1771, sarjajulkaisuista, kartoista, äänitteistä, nuoteista sekä audiovisuaalisesta ja elektronisesta aineistosta. Kansallisbibliografian tiedot sisältyvät kansalliseen metatietovarantoon lukuun ottamatta kansallisdiskografia-aineistoa.
• CC0-lisenssillä tarkoitetaan CC0 1.0 Universaali -lisenssiä xxxxx://xxxxxxxxxxxxxxx.xxx/xxxxxxxxxxxx/xxxx/0.0/xxxx.xx), jolla metatiedon alkuperäinen julkaisija luopuu kaikista aineistoon mahdollisesti liittyvistä oikeuksista. Metatietoja voi sen jälkeen käyttää kuka tahansa haluamallaan tavalla, myös kaupallisiin tarkoituksiin. Myös aineistojen alkuperäinen julkaisija voi edelleen käyttää metatietoja haluamallaan tavalla.
• Rajoitetulla käyttöoikeudella tarkoitetaan oikeutta tallentaa metatieto metatietovarantoon Kansalliskirjaston sekä muiden metatietovarantoa hyödyntävien kirjastojen käyttöön (ml. muokattavaksi) sekä vapaasti haettavaksi internetissä.
3. SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS
Suomesta on puuttunut kirjastojen yhteinen kansallinen tietokanta, joka kirjastojen yhteisenä tietovarantona rakentaa perustan kansallisille kirjastopalveluille. Kukin kirjasto on huolehtinut oman aineistonsa kuvailusta omaan paikalliseen tietokantaansa. Tämän sopimuksen tarkoituksena on luoda kansallinen metatietovaranto, joka sisältää keskitetysti kirjastoaineistojen metatiedot. Kansallinen metatietovaranto toimii sopimuksen solmineiden kirjastojen metatiedon varantona. Se mahdollistaa aineistoja kuvailevien metatietojen kansallisen ja kansainvälisen yhteiskäytön, jonka kautta muiden kirjastojen tekemän kuvailutyön täysipainoinen hyödyntäminen helpottuu ja erilliset kuvailutarpeet vähenevät. Keskitetyt palvelinratkaisut ja hyvä tietoturva tuovat toimintaan kustannussäästöjä ja tehokkuutta. Lisäksi kuvailu yhdenmukaistuu ja metatiedon laatu paranee. Metatietovarannon pohjalta on nykyistä helpompi luoda muita uusia kansallisia verkkopalveluita ja vaihtaa metatietoja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa silloin, kun metatiedon käyttöoikeudet sen mahdollistavat.
4. SOPIMUKSEN KOHDE
Tällä sopimuksella sovitaan metatietovarannon ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyvästä yhteistyöstä, sopijaosapuolten tehtävistä ja vastuista sekä metatietovarannon käytöstä.
5. METATIETOVARANTOON LIITTYVÄÄN SOPIMUKSEEN SITOUTUMINEN
Metatietovaranto on vapaassa hakukäytössä internetissä, mutta sen käyttäminen kuvailevan metatiedon tuotantoympäristönä edellyttää ohjelmistolisenssiä ja palvelinympäristön ylläpitosopimuksen solmimista.
Sopimuksen solmimisen hetkellä voimassaoleva palvelinympäristön ylläpitosopimus on liitteenä 1.
Allekirjoittamalla tämän palvelusopimuksen Kirjasto sitoutuu noudattamaan edellä mainittua sopimusta ja sen päivityksiä.
Mikäli Kirjasto ei halua sitoutua em. sopimuksen päivitykseen, on sillä kohdassa 17 kuvattu oikeus irtisanoa tämä sopimus.
6. KUSTANNUKSET
Ohjelmistolisenssin hankintakustannus, ohjelmiston tuki- ja ylläpitomaksut, palvelinympäristön ylläpitoon liittyvät kustannukset sekä palvelun kehittäminen ja tuki Kansalliskirjastossa katetaan opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella (perus- ja täydentävää rahoitusta) edellyttäen, että eduskunta myöntää tarvittavan rahoituksen, eikä niistä aiheudu kuluja Kirjastolle. Muutoin kumpikin sopijaosapuoli vastaa kustannuksistaan itse.
Kansalliskirjasto tiedottaa rahoituksessa tapahtuvista mahdollisista muutoksista heti tiedon saatuaan ja neuvottelee kirjastojen kanssa ratkaisuvaihtoehdoista. Mikäli rahoittaja muuttaa metatietovarannon rahoitusta olennaisesti, tarkistetaan sopimusta vastaamaan uutta tilannetta. Mikäli neuvotteluissa ei päästä yhteisymmärrykseen, on molemmilla sopijaosapuolilla kohdassa 17 kuvattu oikeus irtisanoa tämä sopimus.
7. KANSALLISKIRJASTON VELVOLLISUUDET JA OIKEUDET
7.1. Metatietovarannon ylläpito
7.1.1. Tekninen ylläpito
Kansalliskirjasto ylläpitää ja päivittää soveltuvin osin yhteistyössä kolmansien osapuolten kanssa metatietovarannon tietojärjestelmää ja siihen liittyviä sovellusohjelmistoja.
Kansalliskirjasto vastaa ohjelmistopäivitysten koordinoinnista.
Kansalliskirjasto seuraa yhteistyössä palvelinympäristön ylläpitäjän kanssa palvelinympäristön kapasiteettia ja kehittää palvelinympäristön toimivuutta.
7.1.2. Laadullinen ylläpito
Kansalliskirjasto huoltaa metatietovarantoa säännöllisesti esim. yhdistämällä tuplatietueita ja erottelemalla väärinyhdistyneitä tietueita. Näin Kansalliskirjasto pyrkii varmistamaan, että teosta tai aineistoa koskeva metatieto tallennetaan tietovarantoon vain kerran. Kansalliskirjasto myös huolehtii keskitetysti suuremmista massakorjauksista kuten esim. formaattikonversioista.
7.1.3. Sisällöllinen ylläpito
Kansalliskirjasto on vastuussa kansallisbibliografia-aineiston ja kansallisten auktoriteettien tuotannosta metatietovarantoon.
7.1.4. Sopimusten ylläpito
Kansalliskirjasto päivittää ja hallinnoi ohjelmistolisenssi- ja palvelinympäristön ylläpitoa koskevia sopimuksia.
7.2 Metatietovarantoa koskeva ohjeistus
Kansalliskirjasto ylläpitää yhteistyössä kirjastojen kanssa kuvailu-, luettelointi- ja teknisiä ohjeita verkossa ja tiedottaa niiden muutoksista.
7.3. Kehittämistehtävät
Kansalliskirjasto seuraa metatietovarantoon vaikuttavien kansainvälisten standardien kehitystä. Kansalliskirjasto päivittää kohdassa 7.2. tarkoitettuja ohjeita vastaamaan standardeissa tapahtuneita muutoksia.
7.4. Koulutus
Kansalliskirjasto tarjoaa aineistojen kuvailun ja tiedontallennusformaattien koulutusta.
7.5. Metatiedon käyttöön asettaminen
7.5.1. Kansalliskirjastolla on oikeus käyttää Kirjaston CC0-lisenssillä tallentama metatieto (kohta 8.1.2.) CC0- lisenssiehtojen mukaisesti.
7.5.2. Kansalliskirjastolla on oikeus tarjota Kirjaston rajoitetulla käyttöoikeudella tallentama metatieto (kohta 8.1.3) kirjastojen käyttöön kohdan 8.2.2. mukaisesti. Kansalliskirjastolla on oikeus tarjota metatieto vapaaseen hakukäyttöön internetissä.
7.6. Sopimusta täydentävistä liitteistä ilmoittaminen
Kansalliskirjasto ilmoittaa Kirjastolle tähän sopimuksen lisättävistä sopimusta täydentävistä liitteistä ja liitteiden muutoksista ja tiedottaa Kirjastolle kunkin liitteen sisällöstä ja merkityksestä. Liitteiden lisääminen ja liitteiden muuttaminen on kuvattu kohdassa 18.
8. KIRJASTON VELVOLLISUUDET JA OIKEUDET
8.1. Metatiedon tuottaminen/toimittaminen metatietovarantoon
8.1.1 Kirjastolla on velvollisuus tallentaa (tuottaa, toimittaa ja/tai täydentää) kokoelmiinsa kuuluvaan aineistoon liittyvää metatietoa metatietovarantoon noudattaen kohdassa 7.2. tarkoitettuja kulloinkin voimassa olevia ohjeita. Kirjaston tulee ilmoittaa metatiedon käyttöoikeudet CC0 (8.1.2.) tai rajoitettu käyttöoikeus (8.1.3.) Kansalliskirjaston antaman ohjeistuksen mukaisesti.
8.1.2. Metatieto CC0-lisenssillä: Kirjasto on velvollinen tallentamaan metatietovarantoon CC0-lisenssillä metatiedon
- jonka Kirjasto on tuottanut itse,
- jonka Kirjasto on saanut kolmannelta osapuolelta CC0-lisenssillä.
8.1.3. Metatieto rajoitetulla käyttöoikeudella: Muun kuin CC0-lisenssillä metatietovarantoon tallentamansa metatiedon Kirjasto on velvollinen antamaan metatietovarantoon osallistuvien kirjastojen sekä Kansalliskirjaston muokattavaksi ja hyödynnettäväksi kohtien 7.1.2. (laadullinen ylläpito), 7.5.2 (metatiedon käyttöön asettaminen), ja 8.2.2. (metatiedon hyödyntäminen) mukaisesti.
8.1.4. Kirjasto vastaa siitä, että sillä on oikeus tallentaa metatieto metatietovarantoon ilmoituksensa mukaisesti (8.1.2. tai 8.1.3.) eivätkä lainsäädäntö tai esim. sen kolmansien osapuolten kanssa solmimat sopimukset estä, kiellä tai muuten rajoita tätä.
Kirjasto vastaa lisäksi siitä, että sen metatietovarantoon tallentama aineisto ei loukkaa kolmannen osapuolen oikeuksia tai yksityisyyttä taikka sisällä lainvastaista materiaalia. Mikäli Kirjasto havaitsee mahdollisen oikeudenloukkaus- tai lainvastaisen tilanteen tulee Kirjaston ottaa viipymättä yhteyttä Kansalliskirjastoon.
8.2. Metatiedon hyödyntäminen
8.2.1. CC0-lisenssillä tallennettu metatieto on Kirjaston käytettävissä CC0-ehdoin.
8.2.2. Rajoitetutulla käyttöoikeudella tallennettu metatieto (kohta 8.1.3): Kirjastolla on oikeus saada käyttöönsä tarvitsemansa osa omiin kokoelmiinsa sisältyvään aineistoon liittyvästä metatiedosta. Kirjastolla on pysyvä oikeus käyttää metatietoja omissa kokoelmatietokannoissaan.
8.2.3. Kirjastolla ei ole oikeutta mahdollistaa kolmannelle osapuolelle pääsyä metatietovarantoon oman kirjastojärjestelmänsä, jonkin muun ylläpitämänsä järjestelmän kautta tai muulla tavoin.
8.3. Tekninen ylläpito
Kirjasto vastaa itse tarvittavien asiakasohjelmistojen asennuksesta ja konfiguroinnista omille laitteilleen. Jos Kirjaston rajapintoihin ja järjestelmiin, joiden kautta tietoa siirretään metatietovarannon ja paikalliskannan välillä (esim. IP-osoitteisiin tai palomuurimäärityksiin) tehdään muutoksia, tulee Kirjaston tiedottaa asiasta Kansalliskirjastolle.
Kirjasto vastaa omien järjestelmiensä tietoturvasta.
8.4. Kehitystyö
Kirjastolla on oikeus osallistua metatietovarannon kehittämiseen kohdassa 9 mainittujen työryhmien kautta tai tekemällä kehittämisehdotuksia suoraan Kansalliskirjastolle.
8.5. Asiakastietojen ylläpito
Kirjasto ylläpitää ajantasaisia yhteyshenkilö- ja osoitetietoja Kansalliskirjaston asiakastietojärjestelmässä ja henkilökuntansa käyttäjätunnuksia metatietovarannon käyttäjähallintajärjestelmässä.
8.6. Henkilökunnan koulutus
Kirjasto antaa tarvittaessa omalle henkilöstölleen aineistojen kuvailun ja tiedontallennusformaattien koulutusta.
9. YHTEISTYÖN ORGANISOINTI
Metatietovarannon kehittämistä varten on perustettu ohjausryhmä sekä työryhmiä. Kansalliskirjasto vastaa kansallisen metatietovarannon toiminnasta ja kehittämisestä ohjausryhmän linjausten mukaisesti. Metatietovarannon ylläpitäjänä Kansalliskirjasto tekee viime kädessä siihen liittyvät päätökset kirjastojen kanssa neuvoteltuaan, pois lukien opetus- ja kulttuuriministeriön tekemät rahoituspäätökset.
10. IMMATERIAALIOIKEUDET
Kirjasto siirtää pysyvästi ja vastikkeetta Kansalliskirjastolle sille mahdollisesti syntyvät tekijänoikeuslakiin perustuvat oikeutensa (TekijäL 49§). Kirjastolla olevat metatiedon käyttöoikeudet on määritelty kohdassa 8.2.
11. VASTUU OIKEUDENLOUKKAUKSISTA
Jos jompaakumpaa sopijaosapuolta vastaan esitetään metatietovarantoon tai sen sisältämän metatiedon käyttöön perustuvia immateriaalioikeuksiin liittyviä vaatimuksia tai muita vaatimuksia, se sopijaosapuoli jonka sopimusrikkomukseen tai toimittamaan aineistoon vaatimus perustuu, on velvollinen vastamaan vaatimuksiin toisen sopijaosapuolen puolesta omalla kustannuksellaan. Sopijaosapuoli vastaa siitä, ettei immateriaalioikeuksia koskevista vaatimuksista tai muista vaatimuksista aiheudu toiselle sopijaosapuolelle oikeudenkäyntikuluja eikä vahingonkorvaus- tai muita kolmannelle osapuolelle maksettavia kustannuksia tai muita vastuita kolmatta osapuolta kohtaan.
Tämä pykälä jää voimaan sopimuksen päättymisestä huolimatta.
12. VASTUUVAPAUS
Metatietovaranto toteutetaan Kansalliskirjaston, kirjastojen ja ulkopuolisten toimijoiden yhteistyönä. Tästä syystä Kansalliskirjasto ei vastaa siitä että metatietovarannon sisältö on virheetöntä tai kattavaa.
Metatietovaranto ja sen tuotantoympäristö toteutetaan osittain kolmansien osapuolten ohjelmistoilla ja palveluilla. Kansalliskirjasto sitoutuu siihen, että em. ohjelmistojen ja palvelujen soveltuvuus pyritään varmistamaan vaatimusmäärittelyjen ja testauksen avulla. Kansalliskirjasto ei vastaa em. ohjelmistojen tai palvelujen soveltuvuudesta, toiminnasta tai toiminnallisuuksista.
13. SOPIMUSRIKKOMUS JA SEN SEURAAMUKSET
Sopimus voidaan purkaa, jos jompikumpi sopijaosapuoli olennaisesti rikkoo tämän sopimuksen ehtoja, eikä korjaa rikkomustaan kuukauden kuluessa siitä, kun toinen sopijaosapuoli on kirjallisesti siitä huomauttanut. Mikäli rikkomusta ei ole mahdollista korjata, on toisella sopijaosapuolella oikeus purkaa sopimus välittömästi.
Kansalliskirjastolla on myös oikeus poistaa käyttöoikeus Kirjastolta tai sen toimipisteeltä, jos Kirjasto rikkoo sopimuksen kohdassa 8.1. (metatiedon tuottaminen/toimittaminen) ja 8.2. (metatiedon hyödyntäminen) määriteltyjä ehtoja. Käyttöoikeus voidaan palauttaa jos voidaan varmistua siitä, ettei sopimusrikkomuksia jatkossa enää tapahdu. Muutoin sopimus puretaan.
14. VAHINKOJEN KORVAAMINEN
Sopijaosapuolet rajoittavat tämän sopimuksen rikkomisesta mahdollisesti aiheutuvien vahingonkorvausten määrän toiselle sopijaosapuolelle aiheutuneeseen välittömään vahinkoon. Näin ollen vahingonkorvauksen ulkopuolelle jäävät kaikki välilliset ja epäsuorat vahingot. Kansalliskirjaston enimmäisvastuu Kirjastolle tämän sopimuksen perusteella on 500 €.
Kirjaston enimmäisvastuu Kansalliskirjastolle on 5000 €.
Edellä mainittuja vahingonkorvausvastuun rajoituksia ei sovelleta:
- jos vahingonkorvausvastuu perustuu kolmannen osapuolen kanssa solmitun sopimuksen rikkomiseen,
- jos sopijaosapuoli on aiheuttanut vahingon tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella, rikkonut salassapitositoumusta, kopioinut tai käyttänyt ohjelmistoa sopimuksen vastaisesti,
- jos vahinko on aiheutunut siitä, että aineisto loukkaa kolmannen osapuolen oikeuksia, yksityisyyttä tai sisältää lainvastaista materiaalia
- jos kyseessä on kohdassa 11 tarkoitettu tilanne.
15. YLIVOIMAINEN ESTE
Sopijaosapuoli vapautuu velvoitteistaan sellaisten seikkojen vuoksi, joiden se osoittaa aiheutuneen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota sen ei kohtuudella voida edellyttää ottaneen huomioon sopimuksen tekohetkellä ja jonka seurauksia sopijaosapuoli ei myöskään ole kohtuudella voinut estää.
Jos sopimusvelvoitteen viivästyminen johtuu yllämainitusta ylivoimaisesta esteestä, sopimusvelvoitteen täyttämisaikaa jatketaan niin paljon kuin kaikki tapaukseen vaikuttavat olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä kohtuullisena.
Sopijaosapuolen on viipymättä ilmoitettava ylivoimaisesta esteestä kirjallisesti toiselle sopijaosapuolelle, samoin kuin esteen lakkaamisesta.
16. TIETOJEN LUOTTAMUKSELLISUUS
Sopijaosapuolet vastaavat siitä, että toisen sopijaosapuolen luovuttamia tietoja käsitellään luottamuksellisina, eikä asiakaskohtaisia yksittäisiä tietoja luovuteta, käytetä tai julkaista tämän sopimuksen voimassaoloaikana tai sen jälkeen muuta kuin sopimusvelvoitteiden täyttämisen vaatimiin tarkoituksiin ja laajuudessa.
Luottamuksellisena tietona ei kuitenkaan pidetä tietoa, joka on:
- julkisuuslainsäädännön nojalla ilmaistava
- luovutushetkellä yleisesti tunnettua
- saatavilla julkisista lähteistä
- tullut luovutushetken jälkeen yleisesti tunnetuksi tai saataville muutoin kuin tiedon vastaanottaneen sopijaosapuolen toimien tai laiminlyöntien tähden
- ennen tiedon luovutusta tiedon vastaanottaneen sopijaosapuolen tiedossa ilman että se on saatu suoraan tai epäsuoraan toiselta sopijaosapuolelta.
17. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO JA UUDISTAMINEN
Tämä sopimus tulee voimaan kun molemmat sopijaosapuolet ovat sen asianmukaisesti allekirjoittaneet. Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Kummallakin sopijaosapuolella on oikeus irtisanoa sopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla.
Sekä Kansalliskirjastolla että Kirjastolla on oikeus irtisanoa sopimus kahden (2) kuukauden irtisanomisajalla, mikäli kohdan kuusi viimeisen kappaleen mukaisissa neuvotteluissa ei päästä yksimielisyyteen.
Mikäli Kirjasto ei hyväksy kohdan 18 mukaista liitteellä tehtyä sopimusmuutosta, Kirjastolla on oikeus ennen muutoksen voimaantuloa irtisanoa sopimus päättymään välittömästi. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti Kansalliskirjaston sopimusyhteyshenkilölle.
Sopimus voidaan myös purkaa kohdan 13 mukaisesti.
Sopimuksen päättymisestä huolimatta metatietovarantoon tallennettu metatieto jää pysyvästi metatietovarantoon osallistuvien kirjastojen ja Kansalliskirjaston käytettäväksi samoin ehdoin kuin tämän sopimuksen voimassa ollessa.
Sopimuksen päättymisestä huolimatta Kirjaston käytössä ollut metatieto jää pysyvästi Kirjaston käytettäväksi samoin ehdoin kuin tämän sopimuksen voimassa ollessa.
18. SOPIMUKSEN MUUTTAMINEN
Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain molempien sopijaosapuolten asianmukaisesti allekirjoittamalla asiakirjalla lukuun ottamatta tilanteita, joissa alla kuvatun menettelyn mukaisesti sopimukseen lisätään uusi sopimusta täydentävä liite tai olemassa olevaa liitettä muutetaan: Kansalliskirjasto tiedottaa Kirjastolle uudesta liitteestä tai liitteen muutoksesta, jonka jälkeen kirjastot voivat kommentoida liitettä tai liitteen muutosta Kansalliskirjaston asettamassa määräajassa. Tämän jälkeen Kansalliskirjasto vie liitteen ohjausryhmän hyväksyttäväksi. Ohjausryhmän hyväksyttyä liitteen tai liitteen muutoksen Kansalliskirjasto ilmoittaa asiasta kirjallisesti Kirjaston sopimusyhteyshenkilölle ja liite tulee voimaan Kansalliskirjaston asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Selvyyden vuoksi todetaan, että kirjastolla on kohdan 17 mukainen irtisanomisoikeus muutostilanteessa.
19. SOPIMUKSEN SIIRTÄMINEN
Sopijaosapuolella ei ole oikeutta ilman toisen sopijaosapuolen suostumusta osaksikaan siirtää tätä sopimusta kolmannelle osapuolelle. Kansalliskirjastolla on kuitenkin oikeus siirtää sopimukseen liittyvät oikeutensa ja velvollisuutensa yksikölle, jolle Kansalliskirjaston tämän sopimuksen aihealueeseen liittyvät tehtävät siirtyvät.
Tilanteissa, joissa organisaatiot yhdistyvät, voidaan tehdä uusi sopimus tai Kansalliskirjaston suostumuksella siirtää sopimus.
20. SOVELLETTAVA LAKI
Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.
21. YHTEYSHENKILÖT
Kumpikin sopijaosapuoli nimeää yhteyshenkilön tätä sopimusta koskevien asioiden hoitoa varten. Yhteyshenkilön vaihtumisesta on ilmoitettava välittömästi toiselle sopijaosapuolelle.
Kansalliskirjaston sopimusyhteyshenkilönä toimii: Xxxx Xxxxxxx
Kansalliskirjaston kirjastoverkkopalvelut
PL 26 (Kaikukatu 4)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO
puhelin: 050 415 4844
s-posti: xxxx.xxxxxxx@xxxxxxxx.xx
Kirjaston sopimusyhteyshenkilönä toimii: [täytä nimi ja yhteystiedot tähän]
22. SOPIMUSKAPPALEET
Tätä sopimusta on laadittu kaksi yhdenmukaista kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle.
23. LIITTEET
Tähän sopimukseen kuuluu sen erottamattomana osana liitteet:
Sopimuksen allekirjoittamisen hetkellä sopimukseen kuuluvat liite 1: palvelinympäristön ylläpitosopimus ja liite 2: Melinda-rajapinnat Axiell Aurora -kirjastoille.
Kansalliskirjasto ylläpitää ajantasaista listaa sopimuksen liitteistä julkisilla verkkosivuillaan. Kansalliskirjasto ilmoittaa verkkosivun osoitteesta ja sen muutoksista Kirjastolle.
24. ALLEKIRJOITUKSET
Helsingissä, _____2017 , _2017
Kansalliskirjasto, Helsingin yliopisto Organisaation nimi
_ Xxxxxxxxx Xxxxxx-Xxxxxxxx [ nimen selvennys]
Johtaja [titteli]
Helsingissä, 2017
Kansalliskirjasto, Helsingin yliopisto
_ Xxx Xxxxxx
Ylikirjastonhoitaja