Ammatillinen koulutus Mallilausekkeet

Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys keskituntiansion mukaan laskettuna, ellei ao. työehtosopimuksessa ole toisin sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Se, että kysymyksessä on tämän pykälän mukainen koulutus, todetaan ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan matkakustannuksia, kurssimaksuja, kustannuksia kurssiohjelman mukaisesta opetusmateriaalista, internaattikurssien täysihoitomaksua ja muiden kuin internaattikurssien osalta ao. työehtosopimuksen mukaan määräytyviä matkakustannusten korvauksia. Säännöllisen työajan ansionmenetys korvataan sekä kurssi- että matka-ajan osalta. Työajan ulkopuolella koulutukseen tai sen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta. Viikko- ja kuukausipalkkaisen henkilön palkkaa ei kurssin eikä sen vaatimien matkojen ajalta vähennetä.
Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toimihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vähennetä ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan kurssimaksuja, kurssiaineistosta aiheutuvia kustannuksia ja matkakustannuksia. Matkakustannusten korvaukset suoritetaan työehtosopimuksen 22 §:n mukaisesti lukuunottamatta matka-ajan korvausta ellei työnantajan ja toimihenkilön kesken toisin sovita. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimihenkilö joutuu tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa-aika. Mikäli kurssille osallistuminen tapahtuu toimihenkilön säännöllisenä työaikana, ei hänen palkkaansa sen vuoksi vähennetä. Milloin edellä tarkoitettuun koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä sopijapuolet toteavat, että koulutukseen osallistumisen korvausperusteista sovitaan tarvittaessa paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenkilöille tulee riittävän pitkä päivittäinen lepoaika.
Ammatillinen koulutus. 1 Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toimihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin kou- lutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suora- naiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vähennetä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työ- ajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kus- tannukset. Suoranaisilla kustannuksilla tarkoitetaan kurssi- maksuja, kurssiaineistosta aiheutuvia kustannuksia sekä matka- ja elinkustannuksia sekä tavanomaista suurempia kustannuksia, jotka aiheutuvat esim. normaalista poikkeavis- ta lapsenhoitojärjestelyistä. Työajan ulkopuolella koulutuk- seen tai sen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei kor- vausta suoriteta ja matkakustannusten korvaukset määräyty- vät työehtosopimuksen mukaisesti.
Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toimihenkilön hä- nen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vähennetä, ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapah- tuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Suora- naisilla kustannuksilla tarkoitetaan kurssimaksuja, kurssiaineistosta aiheutuvia kustannuksia, matka- ja elinkustannuksia sekä tavanomaista suurempia kustannuksia, jotka aiheutuvat esim. normaalista poikkeavista lapsenhoitojärjestelyistä. Työajan ulkopuolella koulutukseen tai sen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta ja matkakustannusten korvauk- set määräytyvät työehtosopimuksen matkakorvaussäännöstön mukaisesti. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että toimihenkilö joutuu tulemaan ao. tilai- suuteen työvuoronsa päättymisen jälkeen saman vuorokauden ajalle sijoittuvalla vapaa-ajal- laan, on hänelle tältä ajalta maksettava peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava muul- loin vastaava vapaa–aika. Jos koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön säännölli- senä työaikana, ei hänen palkkaansa sen vuoksi vähennetä. Koulutustilaisuuksiin liittyviltä matkoilta ei makseta matka–ajan palkkaa. Jos koulutukseen osallistuminen tapahtuu toimihenkilön vapaapäivänä, sovitaan koulutukseen osallistumisen korvausperusteista tarvittaessa paikallisesti. Koulutustilaisuuksia järjestettäessä on huolehdittava siitä, että ao. toimihenkilöille tulee riittä- vän pitkä päivittäinen lepoaika. Em. kustannusten korvaamisesta on mahdollisuuksien mukaan aina sovittava etukäteen. Koulutukset eivät pääsääntöisesti ole työaikaa eikä niiltä makseta matka-ajan palkkaa. Poikkeustilanteissa koulutukset voivat olla soveltamisohjeen mukaisesti työaikaa ja sil- loin niiltä maksetaan matka-ajan palkkaa siten kuin työmatkoilta maksetaan.
Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettäessä toimihen- kilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheutta- mat suoranaiset kustannukset eikä toimihenkilön palkkaa vähennetä. Jos koulutus ta- pahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannuk- set. Työajan ulkopuolella koulutukseen tai sen edellyttämiin matkoihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta, mikäli asiasta ei paikallisesti toisin sovita. Matkakustan- nusten korvaukset määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti. Jos koulutustilaisuus järjestetään sellaiseen aikaan, että esim. yövuorossa oleva toimi- henkilö joutuu tulemaan vapaa-aikanaan ao. tilaisuuteen, on hänelle tältä ajalta mak- settava peruspalkan mukainen korvaus taikka annettava muulloin vastaava vapaa- aika. Em. kustannusten korvaamisesta on mahdollisuuksien mukaan aina sovittava etukä- teen.
Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa toimihenkilölle ammatillista koulutusta tai lähettä- essä toimihenkilön hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset eikä toimi- henkilön kuukausipalkkaa (peruspalkka mahdollisine kiinteine kuukausi- korvauksineen) vähennetä ellei toisin ole sovittu. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kus- tannukset. Työajan ulkopuolella koulutukseen tai sen edellyttämiin mat- koihin käytetystä ajasta ei korvausta suoriteta ellei alakohtaisesti muuta sovita. Matkakustannusten korvaukset määräytyvät työehtosopimuksen mukaisesti.
Ammatillinen koulutus. Työsuojeluvaltuutetun tehtävien päättymisen jälkeen tulee hänen ja yrityksen yhteisesti selvittää, edellyttääkö hänen ammattitaitonsa ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa tulee kiinnittää huomiota työstä vapautukseen, työsuo- jeluvaltuutetun tehtävien kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutok- siin.
Ammatillinen koulutus. Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työ- ajan ansionmenetys keskituntiansion mukaan. Se, että kysymyksessä on tämän pykälän mukainen koulutus, todetaan ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista. Koulutusta annettaessa on koulutukseen halukkaista asentajista valittava työnantajan kannalta tarkoituksenmukaisimmat työntekijät. Koulutusta haluaville työntekijöille varataan vuorollaan mahdollisuus osallistua hä- nen tehtäviensä kannalta tarkoituksenmukaisimpaan koulutukseen. Vaikka työajan ulkopuolella tapahtuvasta koulutuksen korvauksesta on sovittu, se ei saa johtaa siihen, että yritykset järjestävät koulutusta yksin- omaan työajan ulkopuolella. Mikäli työntekijä osallistuu työnantajan järjestämään ammattiinsa liit- tyvään koulutukseen, katsotaan tähän säännöllisenä työaikana käytetty aika työaikaan rinnastettavaksi ajaksi laskettaessa sekä viikoittaista että vuorokautista ylityötä
Ammatillinen koulutus. Liitot korostavat henkilöstön suunnitelmallisen kehittämisen tärkeyttä. Työnantaja varaa tarvittaessa toimihenkilölle mahdollisuuden vuosittain osallistua ammatilli- seen koulutukseen, joka mahdollistaa hänen ammattitaitonsa ylläpitämisen ja ke- hittämisen. Koulutustarve voidaan todeta esimerkiksi työnantajan ja ylemmän toi- mihenkilön välisessä kehityskeskustelussa. Työnantaja voi osoittaa ylemmälle toimihenkilölle säännöllisen vuosittaisen työajan lisäksi työn suorittamisen kannalta tarpeellista lisä-, täydennys-, laitteisto-, työhy- vinvointi- tai turvallisuuskoulutusta tai tuottavuuden, tehokkuuden ja laadun paran- tamiseksi työpaikalla tai työnantajan osoittamassa paikassa järjestettäviä kehit- tämistilaisuuksia enintään 8 tuntia kalenterivuodessa. Koulutusta tai kehittämisti- laisuutta osoitettaessa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon ylemmän toi- mihenkilön henkilökohtaiset työaikatarpeet. Tämä aika on säännöllistä työaikaa, joka voidaan teettää työehtosopimuksessa sovitun säännöllisen vuosittaisen työajan lisäksi. Koulutuksen tai kehittämistilai- suuden ajalta maksetaan peruspalkan mukainen korvaus. Koulutus tai kehittämis- tilaisuus voidaan toteuttaa myös kokonaisena päivänä. Koulutusta tai kehittämisti- laisuutta ei voida sijoittaa arkipyhäpäiville.
Ammatillinen koulutus. Lähtökohtana on luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun yhtäläiset mahdol- lisuudet kehittyä ammatissa kuin muilla toimihenkilöillä. Työnantajan ja luotta- musmiehen/työsuojeluvaltuutetun on selvitettävä luottamustehtävän aikana, edellyttääkö hänen ammattitaitonsa ylläpitäminen sellaisen ammatillisen koulu- tuksen antamista, jota järjestetään myös muille toimihenkilöille. Vastaava selvi- tys on tehtävä luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun toimikauden jälkeen.