Ajoneuvon kuljetuskustannukset Mallilausekkeet

Ajoneuvon kuljetuskustannukset. Mikäli ajoneuvo on vaurioitunut ja se joudutaan jättämään ulkomailla vahinkopaikkakunnalle korjattavaksi, korvataan korjatun ajoneuvon noutamisesta määrä- tai lähtöpaikkakunnalle yhden henkilön matkalippu vahinkopaikkakunnalle halvimmalla kuljetusvälineellä. Mikäli ajokelvottomaksi vaurioituneen ajoneuvon korjausta ei voida suorittaa vahinkomaassa, suoritetaan korjaus vasta Suomessa tai sen muussa Pohjoismaissa olevalla kotipaikkakunnalla, korvataan tästä aiheutuneet ajoneuvon kuljetuskustannukset. Mikäli matkan keskeytys ulkomailla johtuu kuljettajan vammautumisesta, äkillisestä sairastumisesta tai kuolemasta, eikä matkustajalla ole ajokorttia, korvataan ajoneuvon kuljettaminen kotipaikkakunnalle.
Ajoneuvon kuljetuskustannukset. Vakuutuksesta korvataan kustannukset ajoneuvon tielle nostamisesta. Jos ajoneuvo on liikennekelvo- ton, korvataan lisäksi ajoneuvon kuljetus lähimpään sellaiseen korjaamoon, missä ajoneuvo voidaan asi- anmukaisesti korjata.
Ajoneuvon kuljetuskustannukset 

Related to Ajoneuvon kuljetuskustannukset

  • Matkakustannukset Matkakustannuksina pidetään niitä ylimääräisiä menoja, joita asianomaisel- la on ollut matkan johdosta. Työntekijälle maksetaan matkasta näiden sopimusmääräysten mukaisesti matkakustannusten korvauksena matkustamiskustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumis- tai hotellikorvausta ja yömatka- rahaa sekä oppikurssien ajalta kurssipäivärahaa. Lisäksi maksetaan eräitä erilliskorvauksia.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Luoton kustannukset Lainakorko: Kiinteä 41,16 %. Todellinen vuosikorko: Kokonaiskustannukset ilmaistuina vuosikorkona luoton kokonaismäärälle. Todellisen vuosikoron perusteella on helpompi vertailla erilaisia tarjouksia. 49,90 %. Lainan todellinen vuosikorko määräytyy valitun lainasumman, laina- ajan, koron ja kulujen perusteella. Onko luoton saamiseksi yleensä tai markkinoiduin ehdoin otettava luoton vakuudeksi vakuutus: tehtävä muu lisäpalvelua koskeva sopimus: Jos näiden palvelujen kustannukset eivät ole luotonantajan tiedossa, ne eivät sisälly todelliseen vuosikorkoon. Ei. Ei. Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut: Maksujen maksamatta jättämisellä voi olla vakavia seurauksia (esimerkiksi pakkomyynti) ja luoton saaminen voi vaikeutua. Luotonsaajalta veloitetaan maksun viivästyessä korkolain mukaista viivästyskorkoa. Mikäli luotonantajan perimä korko on korkolain mukaista viivästyskorkoa suurempi, on luotonantajalla oikeus periä viivästyskorkona tätä korkoa 180 vuorokauden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt, kuitenkin enintään luottoa koskevan tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Tämän jälkeen peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa. Lisäksi luotonsaaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset perimiskulut. Maksumuistutus viivästyneestä suorituksesta on 5,00 euroa/maksumuistutus.

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

  • Muut kustannukset Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut Vuotuinen viivästyskorko erääntyneistä ja maksamattomista Maksujen maksamatta jättämisellä voi osamaksueristä ja muista saatavista määräytyy Korkolain olla vakavia seurauksia (esimerkiksi (633/82) ja lakiin myöhemmin tehtyjen muutosten mukaisesti. pakkomyynti) ja luoton saaminen voi Lisäksi ostaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset peri- vaikeutua. miskulut.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Korvattavat vakuutustapahtumat Vakuutuksesta korvataan vakuutuksen voimassaoloaikana sattunut vakuutustapahtuma. Jos vakuutus kuitenkin vakuutustapahtuman sattuessa on ollut voimassa vähemmän kuin kaksi vuotta, tulee myös niiden seikkojen, joihin asiassa esitetty vaatimus tai syyte perustuu, olla syntynyt vakuutuksen voimassaoloaikana. Vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan tällöin se aika, jonka tämä vakuutus yksin tai peräkkäin yhdessä muiden, päättyneiden vastaavansisältöisten oikeusturvavakuutusten kanssa on vakuutetun osalta ollut yhtäjaksoisesti voimassa. Jos vakuutustapahtuman sattuessa on voimassa useampia oikeusturvavakuutuksia, vakuutuksen voimassaoloaikaan luetaan kuitenkin vain tämä vakuutus.

  • Sopimuksen voimassaoloaika Tämä sopimus tulee voimaan, kun kaikki osapuolet ovat allekirjoittaneet sopimuksen. Sopimus on voimassa 31.12.2018 asti. Sopijapuolet sitoutuvat aloittamaan uuden yhteistyösopimuksen neuvottelut vähintään 12 kuu- kautta ennen sopimuskauden päättymistä siten, että sopimus tulee voimaan 1.1.2019.

  • Kustannukset Vapaaehtoisesti laitoshoitoon hakeutuneelle maksetaan hoidon ajalta sairaus- ajan palkkaa, jos hoidosta on etukäteen sovittu työnantajan kanssa. Hoitomaksuista on ensisijaisesti vastuussa asianomainen itse. Hoitosopimuk- sella voidaan sopia kustannuksista tarkemmin.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.