Common use of ASIAKKAAN OIKEUDET JA VASTUUT Clause in Contracts

ASIAKKAAN OIKEUDET JA VASTUUT. Xxxxxxx saa tällä sopimuksella ei yksinomaisen käyttöoikeuden sopimuksessa mainittuihin Palveluihin. Asiakas vastaa siitä, että Xxxxxxx käyttää Palvelua vain tämän sopimuksen ehtojen mukaisesti. Asiakas vastaa sellaisten palveluiden ja laitteiden hankinnasta, ylläpidosta ja kustannuksista, jotka ovat tarpeen Palveluiden käyttämiseksi, mutta jotka eivät sisälly Palveluun. Asiakkaalla ei ole oikeutta jälleenmyydä tässä sopimuksessa kuvattua Palvelua eikä luovuttaa käyttöoikeuksia edelleen. Asiakas vastaa siitä, että hänellä on kaikki tarvittavat tekijän- ja muut oikeudet ja/tai oikeudenhaltijan suostumukset Palvelussa julkaisemaansa aineistoon sekä muuhun aineistoon, jota hän lähettää, välittää tai tallentaa Palveluun. Asiakas vastaa siitä, ettei sen lähettämä tai välittämä aineisto loukkaa kolmansien osapuolien tekijän- tai muita oikeuksia, hyvää tapaa tai lain tai viranomaisen määräyksiä ja ettei aineisto ole loukkaavaa, solvaavaa, herjaavaa, rikolliseen toimintaan liittyvää, epäsiveellistä tai Oikotielle, Palvelun muille käyttäjille tai kolmannelle osapuolelle haitallista tai vahingollista tai sellaista, joka voi aiheuttaa häiriöitä, tukoksia tai muita käyttökatkoksia Palveluun. Oikotiellä on oikeus Asiakasta kuulematta poistaa yllä mainittu aineisto tai estää sen käyttö. Asiakas vastaa siitä, että toimittaa henkilötietoja ainoastaan henkilötiedoille varatuissa kentissä. Asiakas vastaa virheellisesti toimitettujen henkilötietojen tietoturvaloukkauksista. Asiakkaalla on oikeus hakea Oikotie API-rajapinnan kautta yrityksen omia tietoja. Kaikissa muissa tapauksissa Asiakkaalla tulee olla erillinen sopimus rajapinnan käytöstä. Asiakkaalla ei ole oikeutta upottaa Oikotien sisältöä verkkosivuilleen (esimerkiksi iframe-tekniikalla) ilman Oikotien etukäteistä kirjallista suostumusta. Asiakkaan on sovittava tällaisesta käytöstä Xxxxxxxx kanssa erikseen. Asiakkaalla tulee olla lupa Palvelun käyttäjiltä tallentaessaan Palvelun käyttäjien tietoja, kuten yhteydenottopyyntöjä omiin järjestelmiin. Asiakas vastaa sekä Asiakkaan omista käyttäjistä että Palvelun kautta tulleista Palvelun käyttäjistä muodostuvasta henkilörekisteristä. Lisätietoja: Yhteydenottopyyntöjen tietosuojasopimusliite. Asiakas vastaa kaikista edellä mainitun kaltaisella toiminnalla aiheuttamistaan vahingoista.

Appears in 2 contracts

Samples: static.asunnot.oikotie.fi, static.asunnot.oikotie.fi

Appears in 1 contract

Samples: static.asunnot.oikotie.fi