Luottamusmiehelle annettavat tiedot Luottamusmiehellä on oikeus pyynnöstään saada kirjallisesti tai muulla sovittavalla tavalla seuraavat edustamiansa työntekijöitä koskevat tiedot: 1. Työntekijän suku- ja etunimet. 2. Palvelukseen tuloaika uusista työntekijöistä. 3. Määräaikaisten työsuhteiden työsuhteen sovittu kestoaika. 4. Tiedot irtisanotuista ja lomautetuista työntekijöistä. 5. Palkkaryhmä tai vastaava, johon työntekijä tai hänen suorittamansa työ kuuluu. 6. Koko- ja osa-aikatyöntekijäin lukumäärä kaksi kertaa vuodessa. Kohdissa 1–5 tarkoitetut tiedot on luottamusmiehellä oikeus saada kerran vuodessa työehtosopimuksen tultua alalla solmituksi ja sen aiheuttamien muutosten tultua yrityksessä toteutetuksi tänä ajankohtana yritykseen työsuhteessa olevista työntekijöistä. Uusien työntekijöiden osalta on luottamusmiehellä oikeus saada kohdissa 1, 2, 3 ja 5 mainitut tiedot pyynnöstään uuden työsuhteen alettua tai sovituin määräajoin. Luottamusmiehelle annetaan hänen pyynnöstään selvitys siitä, millaisia tietoja työhönoton yhteydessä kerätään. Luottamusmiehellä on sama oikeus kuin lain mukaan on lakisääteisellä luottamusmiehellä perehtyä hätä- ja ylityöstä ja niistä maksetusta korotetusta palkasta laadittuun luetteloon. Luottamusmiehen on pidettävä tehtäviensä hoitamista varten saamansa tiedot luottamuksellisina. Uuden työntekijän työhön ottamisesta on ilmoitettava luottamusmiehelle. Osana perehdytystä uudelle työntekijälle annetaan työnantajan edustajan, luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun yhteinen opastus yrityksen yhteistoimintajärjestelmistä, paikallisista sopimuksista ja niiden mahdollisuuksista työehtosopimuksessa.
Korvausrajoitukset Vakuutuksesta ei korvata - vahinkoa, joka on aiheutunut käyttäjän huolimattomuudesta, kuten hanan auki jättämisestä tai veden pääsyn estämisestä viemäriin - vahinkoa, joka on aiheutunut vedeneristeen läpi tai vedeneristeen läpivientien tai vedeneristeen liitosten kautta rakenteisiin vuotaneesta nesteestä - vahinkoa, joka on aiheutunut lattiakaivon tai sen liitosten tai läpivientien tai lattiakaivon korokerenkaan tai sen liitosten tai läpivientien kautta rakenteisiin vuotaneesta nesteestä. Tällaiseksi liitokseksi katsotaan myös lattiakaivon tai sen korokerenkaan ja lattian vedeneristeen liitos. - vahinkoa, joka on aiheutunut altaan tai ammeen poistoventtiilin, -putken tai -letkun tai sen liitoksen vuotamisesta - vahinkoa, joka on aiheutunut siitä, että lattiakaivolla varustettua tilaa ei ole vedeneristetty - vahinkoa, joka on aiheutunut kattokouruista, rakennuksen ulkopuolisista syöksytorvista, sadevesiviemäreistä tai muualta virranneesta sade- tai sulamisvedestä - vahinkoa, joka on aiheutunut viemärikaivon tai -putkiston tulvimisesta rankkasateen, lumen tai jään sulamisen tai tulvan yhteydessä - vahinkoa, joka on aiheutunut salaojitusjärjestelmän, pohjaveden poistoon tarkoitetun tai muun maaperän kuivana pitoon tarkoitetun laitteen tai järjestelmän tukkeutumisesta, sortumisesta, rikkoutumisesta tai toimimattomuudesta - vahinkoa, joka on aiheutunut kunnallisen tai muun yleisen vesi- tai viemärijohdon vaurioitumisesta, tukkeutumisesta, alimitoituksesta tai muusta toimimattomuudesta - vahinkoa, joka on aiheutunut jäätymisestä, ellei jäätyminen ole ollut välitön ja väistämätön seuraus rakennuksen lämmitys- tai lämmönsäätölaitteen äkillisestä ja ennalta arvaamattomasta rikkoutumisesta tai ennalta ilmoittamattomasta katkoksesta sähkön, kaukolämmön tai kaasun jakelussa - vahinkoa, joka on aiheutunut lumen tai jään liikkumisesta tai painosta - vahinkoa, joka on aiheutunut kondenssivedestä tai kosteuden aiheuttamasta mätänemisestä, sienettymisestä, homeesta tai hajusta, ellei tämä ole välitön ja väistämätön seuraus korvattavasta vuotovahingosta - kustannuksia, jotka ovat aiheutuneet putkiston, säiliön tai laitteen korjaamisesta tai uusimisesta - hukkaan vuotanutta nestettä eikä lisääntynyttä energian kulutusta - vahinkoa, joka on aiheutunut vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden suunnittelu-, valmistus-, materiaali-, rakennus- tai asennusvirheestä tai rakentamismääräysten, -ohjeiden tai hyvän rakentamistavan vastaisesta rakentamisesta tai vakuutuksen kohteena olevaa omaisuutta käsiteltäessä tehdystä työvirheestä.
Rajoitukset Vakuutus ei kata: 3.1. Mitään korvausvaatimusta tapahtumasta, joka on tapahtunut Vakuutuskauden ulkopuolella. 3.2. Vakuutettua tuotettasi, jos: a) Vakuutetusta tuotteestasi on poistettu, turmeltu tai muutettu sarjanumeroa tai IMEI-tunnusta; b) Kyseessä on mikä tahansa olemassa oleva vaurio, jota ei voida liittää korvausvaatimuksen perustana olevaan tapahtumaan; c) Vakuutuksen ostamisen hetkellä olit tietoinen jostain, jonka perusteella voisit esittää korvausvaatimuksen; d) Kyseessä on suunnittelu-, valmistus- tai muu virhe koskien Vakuutetun tuotteen turvallisuutta; e) Vakuutettua tuotettasi on muutettu, muunneltu tai korjattu muun kuin Samsungin Valtuutetun Palvelukeskuksen toimesta, mukaan lukien sisäosien tai käyttöjärjestelmän muuttaminen tai muunteleminen (kuten, muun muassa, laitteen lukituksen avaaminen, jotta se toimisi toisella alueella); f) Ilmenee vika, joka johtuu materiaaleissa ja työn laadussa olevista virheistä. Nämä viat voivat olla katettu Samsungin kahden vuoden rajoitetussa takuussa ja/tai Sinulla voi olla niiden perusteella lakisääteisiä oikeuksia; g) Ilmenee kosmeettisia vaurioita, jotka eivät vaikuta Vakuutetun tuotteen toimintaan, kuten naarmuja, kolhuja, värinmuutoksia ja pieniä halkeamia; h) Ilmenee vaurio, joka esiintyy luonnollisesti ja väistämättä normaalin kulumisen myötä; i) Vakuutettua tuotettasi ei ole asennettu tai käytetty Samsungin ohjeiden mukaisesti; j) Vakuutetussa tuotteessasi tapahtuu sähköinen tai mekaaninen hajoaminen; k) Korjauksia on tehty ilman Meidän hyväksyntäämme; l) Minkä tahansa sisällön, kuten tietojen, musiikin, kuvien, sovellusten tai ohjelmistojen asentamista tai uudelleen ostamista Korvattuun Vakuutettuun tuotteeseen, ellei sen ole erikseen mainittu kuuluvan korvauksen piiriin; m) Vakuutettu tuotteesi on ostettu Asuinmaasi ulkopuolella. 3.3. Vahinkoja ja kustannuksia, jotka johtuvat suoraan tai epäsuoraan seuraavien tapahtumien tai tilanteiden johdosta, ei korvata tästä Vakuutuksesta: a) Väärinkäyttö, mukaan lukien tahallaan aiheutettu vahinko ja Vakuutetun tuotteen käyttö tavalla, johon sitä ei ole alunperin tarkoitettu; b) Rutiininomaiset puhdistus-, palvelu- ja huolto- tai logistiikkakustannukset, jos vikoja, joista Sinä olet vastuussa, ei löydy; c) Törkeä huolimattomuus, joka johtaa korvausvaatimuksen tekemiseen. Sinun tai Vakuutetun tuotteen käyttäjän tietoinen ja vapaaehtoinen piittaamattomuus toimia kohtuullisella huolellisuudella. d) Toimit lainvastaisesti tai rikot hallinnollisia kieltoja tai määräyksiä. e) Kohtuullisten varotoimenpiteiden puute estääksesi vahinkojen tapahtumisen Vakuutetulle tuotteellesi. f) Varkaus tai laitteen hävittäminen.
Käyttörajoitukset Palvelua voi käyttää ainoastaan silloin, kun ajoneuvosi ei liiku, kuljettajan puoleinen ovi on kiinni, virta on kytketty pois päältä ja avain ei ole virtalukossa. Palvelun käytölle saatetaan lisäksi asettaa maakohtaisia rajoituksia.
Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat Ammattikorkeakoulun määrittelemät vahvuusalat ovat terveys ja yhteiskunnallinen eheys, palveluliiketoiminta sekä yhtenäinen turvallisuus. Uudet nousevat alat ovat palvelumuotoilu ja Lean-menetelmä tuottavuuden kehittäjänä, uudet teknologiat ja robotiikka erityisesti sosiaali- ja terveysalalla sekä sisäinen turvallisuus avoimessa yhteiskunnassa. Laurean vahvuusalat ovat yhteiskunnallisesti relevantteja. Terveys ja yhteiskunnallinen eheys, palveluliiketoiminta sekä yhtenäinen turvallisuus muodostavat pohjan koulutus- sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle. Erityisesti mainittujen vahvuusalueiden rajapinnoilta syntyy kysyntää uusille avauksille niin TKI-toiminnassa kuin koulutuksessakin. Digitaalisuus ja virtuaalisuus ovat vahvasi mukana kaikessa TKI-työssä. TKI-hankkeet, kuten "Robotit helpottamassa hoitohenkilön arkea sairaaloissa" ja "SotePeda24/7", edistävät teknologian hyödyntämiseen liittyvien vahvojen rakentamista. Lisäksi yhteiskehittämistä vahvistetaan Laurean profiloitumisessa, josta esimerkkinä OKM:n rahoituksen saanut hanke " Co-creation Orchestration (CCO)" Uusien nousevien alojen osalta palvelumuotoilun ja yhteiskehittämisen tarve yhteiskunnan eri alueilla kasvaa edelleen ja Laurea on tutkintoon johtavan koulutuksen ja täydennyskoulutuksen kautta kouluttanut opiskelijoita ja organisaatioasiakkaitaan palvelumuotoilun osaajiksi. Digitalisaatio ja kiertotalous ovat voimakkaasti nousseet esille palvelumuotoilualueella. Robotiikkaa on viety suunnitelmallisesti myös opetukseen sekä yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön. Palvelurobotiikan lisäksi ohjelmistorobotiikkaa sekä tekoälysovelluksia on hyödynnetty oman toiminnan kehittämisessä. Turvallisuus avoimessa yhteiskunnassa - osaamisalueella Laurealla on keskeinen rooli uuden osaamisen tuottamisessa koulutus- ja TKI- toiminnan kautta yhteiskunnan turvallisuuteen. Osaamisen kehittymisen perustana ovat olleet ja ovat kansallista ja kansainvälistä rahoitusta saaneet useat turvallisuusalan hankkeet ja hankkeiden integroiminen opetukseen. Hankkeiden rahoitus on suurimmaksi osaksi saatu Euroopan Komissiosta, ja siksi hankkeisiin sisältyy vahvasti Suomen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden näkökulma. Laurealla on vahva osaaminen raja- ja meriturvallisuuden sekä kriisinhallinnan ja pelastustoimen hankkeissa. Uusia nousevia vahvuusaloja ovat arktinen ja kyber-turvallisuus sekä radikalisoitumisen ehkäisy. Laurean tutkimukselliset vahvuudet turvallisuusalan hankkeissa keskittyvät tiedonvaihtoon, toiminnan evaluointiin ja kehittämiseen, eettisten näkökulmien ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointiin.
Immateriaalioikeudet 9.1. Palvelun omistus- ja immateriaalioikeudet kuuluvat toimittajalle tai kolmannelle osapuolelle. Palvelun katsotaan tätä sopimuskohtaa 9 sovellettaessa sisältävän myös palveluun mahdollisesti liittyvät käyttöohjeet, asiakirjat tai muun aineiston. 9.2. Ellei kirjallisesti ole toisin sovittu, asiakas saa palveluun rajoitetun käyttöoikeuden sopimuksen voimassaoloajaksi. Ohjelmiston käyttöoikeus koskee ainoastaan ohjelmiston konekielistä versiota. 9.3. Asiakkaalla ei ole ilman toimittajan etukäteen antamaa kirjallista suostumusta oikeutta jäljentää, kääntää tai muuttaa palvelua taikka jälleenmyydä tai muuten luovuttaa palvelua kolmannelle osapuolelle, ellei lainsäädännöstä muuta johdu. 9.4. Toimittaja vastaa siitä, ettei palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia Suomessa. Toimittaja on velvollinen puolustamaan kustannuksellaan asiakasta, jos asiakasta vastaan esitetään väite siitä, että palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia Suomessa, edellyttäen, että asiakas viipymättä ilmoittaa kirjallisesti toimittajalle esitetystä väitteestä ja antaa toimittajan käyttää vastaajan puhevaltaa sekä antaa toimittajalle tämän pyynnöstä ja kustannuksella kaikki saatavissa olevat tarpeelliset tiedot ja avun sekä tarpeelliset valtuutukset. Toimittaja vastaa tuomittujen tai sovittujen korvausten maksamisesta kolmannelle osapuolelle, jos asiakas on menetellyt edellä kerrotun mukaisesti. 9.5. Jos oikeudenkäynnissä on todettu tai toimittaja muuten perustellusti katsoo, että palvelu loukkaa kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksia, toimittajalla on oikeus kustannuksellaan (a) hankkia asiakkaalle oikeus jatkaa palvelun käyttämistä, (b) vaihtaa palvelu sitä vastaavaan toiseen palveluun taikka (c) muuttaa palvelua siten, että oikeudenloukkaus lakkaa ja muutettu palvelu vastaa sopimuksen kohteena ollutta palvelua. Jos mikään edellä mainituista vaihtoehdoista ei ole mahdollista toimittajalle kohtuullisin ehdoin, asiakkaan on toimittajan pyynnöstä lopetettava palvelun käyttö ja palautettava mahdollinen laite, ohjelmisto tai muu hyödyke ja palveluun mahdollisesti liittyvät käyttöohjeet, asiakirjat tai muu aineisto, ja toimittajan on asiakkaan pyynnöstä hyvitettävä asiakkaan palvelusta maksama hinta toteutunutta käyttöaikaa vastaavalla osuudella vähennettynä. 9.6. Toimittaja ei vastaa väitteestä, joka (a) tehdään sellaisen tahon toimesta, jolla on kirjanpitolain mukainen tai tosiasiallinen määräysvalta asiakkaaseen tai johon asiakkaalla on vastaava määräysvalta; (b) johtuu asiakkaan palveluun tekemästä tai teettämästä muutoksesta tai asiakkaan antamien ohjeiden noudattamisesta; (c) johtuu palvelun käyttämisestä yhdessä muun kuin toimittajan toimittaman tai hyväksymän palvelun kanssa; (d) johtuu siitä, että palvelua on käytetty vastoin sopimusta tai tarkoitukseen, johon sitä ei ole suunniteltu tai tarkoitettu; taikka (e) olisi voitu välttää käyttämällä sellaista toimittajan asiakkaan käyttöön ilman erillistä veloitusta tarjoamaa palvelua, joka vastaa sopimuksen kohteena olevaa palvelua. 9.7. Toimittajan vastuu palvelun immateriaalioikeuksien loukkauksista rajoittuu tässä sopimuskohdassa 9 sovittuun.
Sosiaaliset edut Osallistuminen sopimuksessa tarkoitettuun ay-koulutustilaisuuteen ei yhden kuukauden rajaan asti aiheuta vuosiloma-, eläke- tai muiden niihin verrattavien etuuksien vähenemistä.
Keskeytyksistä ja rajoituksista tiedottaminen Ennalta arvaamattomista ja äkillisesti syntyneistä vedentoimituksen tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa olosuhteet huomioon ottaen viipymättä asiakkaalle. Huolto-, korjaus- ym. töiden takia tapahtuvista, etukäteen tiedossa olevista keskeytyksistä tai rajoituksista laitos tiedottaa hyvissä ajoin ennen töiden aloittamista: rajoitettuja alueita koskevista keskeytyksistä ja rajoituksista liittyjäkohtaisesti ja laaja-alaisista keskeytyksistä ja rajoituksista lehdistön välityksellä.
Muuta Kerhon toimintakertomus tai vuosikirja talvisäilytystilastoineen on lähetettävä vuosittain ulkoilupalveluille. Jos vuokralainen laiminlyö tässä sopimuksessa maksettavaksi määrättyjen maksujen suorittamisen, tai ellei vuokralainen muutoin noudata vuokrasopimuksen ehtoja taikka sopimuksen nojalla annettuja kirjallisia määräyksiä tai ohjeita, vuokraoikeus on menetetty, mikäli vuokranantaja niin päättää. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle tai kolmannelle aiheuttamansa vahingon. Päätöksen laatimisen yhteydessä vuokralaisen nimi, osoite, y-tunnus, korvauksen määrä, vuokra- aika sekä yhteyshenkilön nimi-, osoite-, puhelin- ja sähköpostitiedot rekisteröidään liikuntapalvelukokonaisuuden vuokrasopimusrekistereihin ja laskutusta varten vastaavat tiedot luovutetaan Helsingin kaupungin taloushallintopalveluiden laskutusosaston käyttöön. Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia ja sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan Helsingin käräjäoikeudessa, mikäli jompikumpi sopijapuolista niin vaatii. Muutoin sopimussuhteessa noudatetaan soveltuvin osin maanvuokrauksesta säädetyn lain säännöksiä. Kaupunki ei vastaa vuokralaiselle aiheutuneista kustannuksista, mikäli tätä vuokrasopimusta koskeva päätös oikaisuvaatimuksen, kunnallisvalituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuu tai kumoutuu.
Vuokranantaja Helsingin kaupunki, jota edustaa kaupunkiympäristölautakunta. Vuokranantajalla tarkoitetaan myös maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelua.