Etsintäkustannukset Mallilausekkeet

Etsintäkustannukset. Etsintäkustannukset ja maksulliset lisäpalvelut veloitetaan kulloinkin voimassa olevien hintojen ja taksojen mukaisesti.

Related to Etsintäkustannukset

  • Kustannukset Vapaaehtoisesti laitoshoitoon hakeutuneelle maksetaan hoidon ajalta sairausajan palkkaa, jos hoidosta on etukäteen sovittu työnantajan kanssa. Hoitomaksuista on ensisijaisesti vastuussa asianomainen itse. Hoitosopimuksella voi- daan sopia kustannuksista tarkemmin.

  • Matkakustannukset Matkakustannuksina pidetään niitä ylimääräisiä menoja, joita asianomaisel- la on ollut matkan johdosta. Työntekijälle maksetaan matkasta näiden sopimusmääräysten mukaisesti matkakustannusten korvauksena matkustamiskustannusten korvausta, päivärahaa, ateriakorvausta, majoittumis- tai hotellikorvausta ja yömatka- rahaa sekä oppikurssien ajalta kurssipäivärahaa. Lisäksi maksetaan eräitä erilliskorvauksia.

  • Muut kustannukset Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut Vuotuinen viivästyskorko erääntyneistä ja maksamattomista Maksujen maksamatta jättämisellä voi osamaksueristä ja muista saatavista määräytyy Korkolain olla vakavia seurauksia (esimerkiksi (633/82) ja lakiin myöhemmin tehtyjen muutosten mukaisesti. pakkomyynti) ja luoton saaminen voi Lisäksi ostaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset peri- vaikeutua. miskulut.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Luoton kustannukset Nostopalkkio: Nostopalkkio 14 % nostettavan luoton määrästä. Lainakorko: 60,00 % vuotuinen nimelliskorko Todellinen vuosikorko: Kokonaiskustannukset ilmaistuina vuosikorkona luoton kokonaismäärälle. Todellisen vuosikoron perusteella on helpompi vertailla erilaisia tarjouksia. Luoton kokonaismäärälle takaisinmaksuohjelman mukaisesti laskettu todellinen kuluttajasuojalain mukainen vuosikorko on 2000 euron luotolle 112,81 % ja 3000 euron luotolle 108,58 %. 2000 euron luotolle vuoden maksuajalla todellinen vuosikorko on 135,62 %. Onko luoton saamiseksi yleensä tai markkinoiduin ehdoin otettava luoton vakuudeksi vakuutus: tehtävä muu lisäpalvelua koskeva sopimus: Jos näiden palvelujen kustannukset eivät ole luotonantajan tiedossa, ne eivät sisälly todelliseen vuosikorkoon. Ei. Ei. Muut kustannukset: Edellytykset, joiden mukaisesti edellä mainittuja luottosopimuksen kustannuksia voidaan muuttaa: Luotonantajalla on oikeus muuttaa luoton sopimusehtoja ilmoittamalla muutoksista luotonsaajalle kirjallisesti etukäteen silloin, kun muutos ei lisää luotonsaajan velvollisuuksia eikä vähennä hänen oikeuksiaan tai johtuu lain muutoksesta tai viranomaisen päätöksestä. Luotonsaajalle ilmoitetaan muutoksesta vähintään kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa. Maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut: Maksujen maksamatta jättämisellä voi olla vakavia seurauksia (esimerkiksi pakkomyynti) ja luoton saaminen voi vaikeutua. Luotonsaajalta veloitetaan maksun viivästyessä korkolain mukaista viivästyskorkoa. Mikäli luotonantajan perimä korko on korkolain mukaista viivästyskorkoa suurempi, on luotonantajalla oikeus periä viivästyskorkona tätä korkoa 180 vuorokauden ajan siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt, kuitenkin enintään luottoa koskevan tuomioistuimen tuomion antamiseen saakka. Tämän jälkeen peritään korkolain mukaista viivästyskorkoa. Lisäksi luotonsaaja on velvollinen maksamaan kohtuulliset perimiskulut. Maksumuistutus viivästyneestä suorituksesta on 5,00 euroa/maksumuistutus.

  • Korvattavat kustannukset Vakuutuksesta korvataan vakuutustapahtumasta aiheutuneet vakuutetun välttämättömät ja kohtuulliset asianajo- ja oikeudenkäyntikulut seuraavasti:

  • Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.

  • Allekirjoitukset Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin osapuolelle.

  • Lakiviittaukset Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia (334/07) sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia (44/2006), jotka eivät ole tämän sopimuksen osia.

  • Tietoturvaloukkaukset 8.1. Palveluntuottajan on ilmoitettava Tilaajalle kirjallisesti tietoonsa tulleesta henkilötietojen tie- toturvaloukkauksesta ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi Palveluntuottaja sitoutuu ilmoitta- maan Tilaajalle ilman aiheetonta viivytystä muista palvelun häiriö- tai ongelmatilanteista, joilla voi olla vaikutuksia rekisteröityjen asemaan ja oikeuksiin. 8.2. Palveluntuottajan on annettava Tilaajalle vähintään seuraavat tiedot tietoturvaloukkauksesta: i. tapahtuneen tietoturvaloukkauksen kuvaus, mukaan lukien asianomaisten rekisteröityjen ryhmät ja arvioidut lukumäärät sekä henkilötietotyyppien ryhmät ja arvioidut lukumäärät sillä tarkkuudella kuin nämä ovat tiedossa; ii. tietosuojavastaavan tai muun vastuuhenkilön nimi ja yhteystiedot, jolta voi saada asiassa lisätietoja; iii. kuvaus tietoturvaloukkauksen todennäköisistä seurauksista; ja iv. kuvaus toimenpiteistä, joita Palveluntuottaja ehdottaa tai joita se on jo toteuttanut tietoturvaloukkauksen johdosta, ja tarvittaessa toimenpiteet mahdollisten haittavaikutusten lieventämiseksi. 8.3. Henkilötietojen tietoturvaloukkauksen havaittuaan Palveluntuottaja ryhtyy viipymättä sopi- muksessa sovittuihin toimenpiteisiin tietoturvaloukkauksen poistamiseksi ja sen vaikutusten rajoittamiseksi ja korjaamiseksi.