Kortin kielletty käyttö Mallilausekkeet

Kortin kielletty käyttö. Kortti ja yksilölliset tunnistetiedot ovat henkilökohtaisia. Niitä ei saa luovuttaa toiselle henkilölle, eikä toinen henkilö saa käyttää korttia. Kortti ja yksilölliset tunnistetiedot ovat arvoesineitä, joita on välittömästi niiden vastaanottamisen jälkeen säilytettävä ja käsiteltävä turvallisesti siten, ettei kukaan muu voi käyttää niitä tai korttitietoja. Korttia tai korttitietoja ei saa esimerkiksi jättää ilman valvontaa hotellihuoneeseen, ajoneuvoon, laukkuun, takin taskuun tai vastaavaan paikkaan. Kortista on huolehdittava tarkasti julkisilla paikoilla, joihin katsotaan liittyvän erityisen suuri varkausriski. Tällaisia erityistä tarkkaavaisuutta vaativia paikkoja ovat esimerkiksi ravintolat, yökerhot, kaupat, odotushuoneet, pukuhuoneet, julkiset kulkuneuvot, uimarannat ja torit. Jos korttitiedot tallennetaan mobiililaitteeseen, kyseinen laite on pidettävä hyvässä tallessa ja valvonnassa. Kortinhaltijan on ryhdyttävä kaikkiin kohtuullisiksi katsottaviin toimiin mobiililaitteen suojaamiseksi. Kortinhaltija on tunnettava käytettävissä olevat tietoturvaominaisuudet ja noudatettava erityistä valppautta syöttäessään korttitietoja sovelluksiin, mobiililaitteisiin ja muihin laitteisiin sekä tarkistaa säännöllisesti, että korttitiedot ovat turvassa. Kortin käyttö on kielletty, jos: (a) kortinhaltija on rikkonut sopimusta, (b) jos erääntynyttä korttivelkaa ei ole maksettu kohdan 11 (Maksuvelvollisuus ja korttivelan maksaminen) mukaisesti, (c) kortinhaltija on maksukyvytön, hakenut velkajärjestelyä tai joutunut perintätoimien kohteeksi, (d) kortti tai korttitiedot on ilmoitettu kadonneeksi tai varastetuksi, (e) kortin voimassaoloaika on päättynyt, tai (f) sopimus on irtisanottu tai purettu. Jos kortinhaltija yrittää käyttää korttia, jonka käyttö on kielletty, maksunsaajalla on oikeus takavarikoida kortti kortinmyöntäjän pyynnöstä. Maksunsaajalle kortin takavarikoinnista maksettava palkkio veloitetaan kortilta hinnaston mukaisesti, jos kortin käyttökielto johtuu kortinhaltijasta. Korttia tai korttitietoja ei saa käyttää lentolippujen ostamiseen, jos liput on tarkoitus myydä edelleen. Korttia ei saa käyttää minkään sovellettavan lain vastaisesti.
Kortin kielletty käyttö. Korttia tai korttitietoja ei saa luovuttaa kortinhaltijalta toiselle henkilölle, eikä toinen henkilö saa käyttää korttia tai korttitietoja. Kortilla tai korttitiedoilla ei saa hankkia tuotteita tai palveluita, jos niiden ostaminen on lainsäädännön vastaista, eikä saa hankkia tavaroita ja/tai palveluita (esimerkiksi lentolippuja) jälleenmyyntiin. Kortinhaltija ei saa maksaa kortilla tai korttitiedoilla ostoksia, jotka on tarkoitettu kortinhaltijan omaan käyttöön. Kortin käyttö on kielletty, jos: (a) tilinhaltija ja/tai kortinhaltija on rikkonut sopimusta, (b) jos erääntynyttä saatavaa ei ole maksettu sopimuksen mukaisesti, (c) tilinhaltijaa koskeva konkurssi- tai muu maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu, (d) kortti tai korttitiedot on ilmoitettu kadonneeksi tai varastetuksi, (e) kortin voimassaoloaika on päättynyt, (f) kortin käyttö on estetty, tai

Related to Kortin kielletty käyttö

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Erimielisyydet ja sovellettava laki 24.1 Hankintasopimusta koskevat asiat ratkaistaan ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin. 24.2 Jos kiistakysymys ei ratkea neuvotteluin, erimielisyydet jätetään ratkaistavaksi ensi- asteena tilaajan kotipaikan yleiseen alioikeuteen. 24.3 Hankintasopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Hankintasopimukseen ei kuitenkaan sovelleta Suomen lain lainvalintaa koskevia säännöksiä.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Matkakustannusten korvaukset Matkakustannusten korvausten määrät määräytyvät sopimuskauden aikana verohallituksen niitä koskevien päätösten mukaisesti.

  • Sovellettava laki ja erimielisyydet Tähän sopimukseen ja sen tulkintaan sovelletaan Suomen lakia. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan kaikki erimielisyytensä neuvottelemalla. Mikäli Osapuolet eivät pääse neuvottelemalla sovintoon, ratkaistaan tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat Helsingin käräjäoikeudessa.

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Vakuutusyhtiön velvollisuudet Vakuutusyhtiö selvittää, onko vakuutetulla vahingonkor- vausvelvollisuutta ilmoitetusta, vakuutuksen korvauspiiriin kuuluvasta vahingosta, jonka määrä ylittää vakuutuksen omavastuun ja neuvottelee korvauksen vaatijan kanssa. Jos vakuutuksenottaja korvaa vahingon, sopii siitä tai hyväksyy vaatimuksen, ei tämä sido vakuutusyhtiötä, ellei korvauksen määrä ja peruste ole ilmeisesti oikea. Jos vakuutusyhtiö on päässyt vahingonkärsijän kanssa sopimukseen vahinkojen korvaamisesta eikä vakuutuk- senottaja tai vakuutettu tähän suostu, vakuutusyhtiö ei ole tämän jälkeen velvollinen korvaamaan sen jälkeen aiheu- tuneita kustannuksia eikä korvaamaan enempää kuin se edellä mainitun sopimuksen perusteella olisi korvannut. Vakuutusyhtiö ei myöskään ole velvollinen selvittämään asiaa enempää.