Palovakuutus. Näitä vakuutusehtoja sovelletaan, jos vakuutus on liitetty vakuu- tussopimukseen ja merkitty vakuutuskirjaan.
Palovakuutus. Palovakuutuksesta korvataan Vahinko, jonka on aiheutta- nut irti päässyt tuli, salamanisku tai Vakuutuksen kohteen sähkölaitteessa tapahtunut oikosulku. Palovakuutuksesta ei korvata: x Akussa, sähkömoottorissa tai muussa sähkölait- teessa tapahtuneesta oikosulusta tai moottorissa ja pakoputkistossa tapahtuneesta palosta tai rä- jähdyksestä niille itselleen aiheutunutta vahinkoa; eikä x Ajoneuvon osan kuumenemisesta sille itselleen tai ajoneuvon muille osille aiheutunutta vahinkoa.
Palovakuutus. Palovakuutuksesta korvataan vahinko, jonka on aiheut- tanut
1. irtipäässyt tuli
2. suoraan ajoneuvoon osunut salamanisku
1. sähköjärjestelmässä tapahtuneesta oikosulusta tai yhtäkkisestä jännitteen muutoksesta
2. kun ajoneuvoa on käytetty kilpailuun tai sen harjoit- teluun
3. väitetyn luvattoman käytön aikana, ellei näytetä toteen, että tätä ennen oli tapahtunut kohdassa 3.5 kuvattu vakuutustapahtuma
4. ajoneuvon osan kuumenemisesta osalle itselleen tai ajoneuvon muille osille
5. ydinvastuulaissa kuvatusta ydinvahingosta, riippumat- ta siitä, missä ydinvahinko on sattunut
6. sodasta, kapinasta, terrorismista, vallankumouksesta tai muusta sen kaltaisesta syystä
7. maahantuojan tai ajoneuvon myyneen tai korjanneen liikkeen takuun tai virhevastuun piiriin kuuluvasta tapahtumasta.
8. pakoputkiston sisällä tapahtuneesta palosta tai räjähdyksestä sille itselleen.
Palovakuutus. Voimassa 1.7.2017 alkaen Näitä vakuutusehtoja sovelletaan, jos vakuutus on liitetty vakuutussopi- mukseen ja merkitty vakuutuskirjaan.
Palovakuutus. Palovakuutuksesta korvataan vahinko, jonka on aiheuttanut
1. irtipäässyt tuli
2. suoraan ajoneuvoon osunut salamanisku. Palovakuutuksesta korvattava vahinko ei aiheuta bo- nusmenetystä. Omavastuu on merkitty vakuutuskirjaan. 1.1.2015 jälkeen käyttöönotettujen linja-autojen (ajo- neuvoluokka M3, M3G) moottori- ja lisälämmitystilat tulee varustaa vakuutusyhtiön hyväksymällä auto- maattisella sammutusjärjestelmällä. Moottorityökoneet tulee aina varustaa vakuutusyhti- ön hyväksymällä sammutusjärjestelmällä kun,
1. työkone kuuluu FA127B-suojeluohjeen mukaiseen turvallisuusluokkaan 1 tai 2 2. työkonetta käytetään palovaarallisessa tai muu- toin riskialttiissa ympäristössä kuten metsässä, sahalla, puutavaratehtaalla, turvesuolla, turpeen tai energiajakeen käsittelyalueella, maalivaras- tolla, petrokemian tai kemian teollisuuslaitoksella, voimalaitoksella, louhoksella, maanalaisissa kui- luissa ja kaivoksissa
3. työkoneella käsitellään palovaarallisia materiaa- leja, kuten puuhaketta, puupurua, turvetta, puuta, energiajaetta, paperi- tai öljytuotteita. Sammutusjärjestelmä on huollettava ja pidettävä kunnossa valmistajan ohjeen mukaisesti. Kunnossapi- totoimenpiteet on merkittävä kunnossapitopäiväkir- jaan ja tarkastuksesta on laadittava tarkastusseloste. Mikäli linja-autojen ja moottorityökoneiden osalta ei ole noudatettu edellä mainittuja ehtokohtia, sovelle- taan palovahingoissa kohdan 5.5.6.1 mukaista poikke- avaa omavastuuta.
Palovakuutus. Kunta palovakuuttaa toimitilan täydestä jälleenhankinta-arvosta. Vakuutus otetaan kunnan nimiin. Yritys suorittaa vakuuttamisesta aiheutuvat kustannukset suoraan vakuutusyhtiölle. Yritys toimittaa kuntaan palovakuutuksen maksusuoritusten seurantatiedot kerran vuodessa. Mikäli toimitila tuhoutuu vahinkotapahtumassa kokonaan tai muutoin siten, että maksettu vakuutus- korvaus vastaa toimitilan täyttä arvoa, tämä sopimus katsotaan purkautuneeksi, elleivät osapuolet sovi toimitilan kuntoon saattamisesta ja sopimuksen jatkamisesta. Mikäli toimitila tuhoutuu vahinkotapahtumassa vain osittain, vakuutuskorvaus käytetään ensisijai- sesti toimitilan kunnostamiseen.
Palovakuutus. Palovakuutuksesta korvataan vahinko, joka on aiheutunut irtipäässeestä tulesta tai vakuu- tuksen kohteen sähkölaitteissa tapahtuneesta oikosulusta.
Palovakuutus. Voimassa 1.1.2021 alkaen Näitä vakuutusehtoja sovelletaan, jos vakuutus on liitetty vakuutussopi- mukseen ja merkitty vakuutuskirjaan.
Palovakuutus. Vakuutuksesta korvataan suoranainen esinevahinko Tur- van Autovakuutus yrityksille -ehtojen kohdan 5.4 mukai- sesti.
Palovakuutus. Palovakuutuksesta korvataan esinevahinko, jonka on aiheuttanut
1. irtipäässyt tuli
2. salamanisku
3. sähkölaitteessa tapahtunut oikosulku tai yhtäk- kinen jännitteen kohoaminen.