Sarjavahinko Saman teon, laiminlyönnin tai olosuhteen aiheuttamat vahingot katsotaan yhdeksi vakuutustapahtumaksi siitä riippumatta, onko vahingot todettu yhden tai useamman vakuutuskauden aikana. Jos tällaiset vahingot todetaan eri vakuutuskausien aikana, katsotaan ne kohdistuneiksi siihen vakuutuskauteen, jonka aikana ensimmäinen vahinko on aiheutettu.
Vahinkovakuutus Yhtiö voi alentaa korvausta tai jättää sen kokonaan maksamatta, jos vakuutuksen- ottaja tai vakuutettu on laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa joko tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vä- häisenä. Tällöin otetaan huomioon, mikä merkitys väärällä tai puutteellisella tiedolla on ollut vahingon syntymiseen tai laajuu- teen. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antaman väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienem- mäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täy- delliset tiedot olisi annettu, otetaan kor- vausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmaksun suhde vakuutusmak- suun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat ol- leet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poik- keama annetun tiedon ja oikean ja täydel- lisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskorvauksen alentamiseen.
Ympäristövahinko Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, joka liittyy ympäristövahinkoon tai on seuraus ympäristövahingosta.
Pohjavesi Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa, jonka syynä on pohjaveden korkeuden muuttuminen.
Ylivakuutus ja rikastumiskielto Omaisuus tai etuus on ylivakuutettu, jos vakuutussopimukseen merkitty vakuutusmäärä on merkittävästi vakuutetun omaisuu- den tai etuuden oikeaa arvoa suurempi. Vakuutusyhtiö ei korvaa ylivakuutetulle omaisuudelle tai etuudel- le sattuneen vahingon johdosta enempää kuin vahingon peittä- miseksi tarvittavan määrän. Jos kuitenkin vakuutusmäärä olen- naisesti perustuu vakuutusyhtiön tai sen edustajan antamaan arvioon, korvaus suoritetaan vakuutusmäärän mukaisena, paitsi milloin vakuutuksenottajan tahallisesti antamat väärät tai puut- teelliset tiedot olivat vaikuttaneet arvioon.
Vahinkoilmoitus Joko vakuutuksenottajan tai vakuutetun pitää tehdä vahinkoilmoitus vakuutusyhtiölle välittömästi, kuitenkin viimeistään vuoden kuluessa siitä, kun hän on saanut tiedon mahdollisesta korvausvelvollisuudestaan. Vakuutusyhtiö ei korvaa edellä mainittujen määräaikojen jälkeen ilmoitettuja vahinkoja.
Vahinkotapahtuma Mikäli vuokra-alueella oleva vuokralaisen omistama rakennus tuhoutuu vahin- kotapahtumassa joko kokonaan tai osittain, vuokralaisen on rakennettava tu- houtuneen tilalle entistä vastaava rakennus. Rakennustyö on aloitettava yh- dessä vuodessa ja loppuunsaatettava kolmessa vuodessa vahinkotapahtu- masta lukien. Naantalin kaupunginhallitus voi hakemuksesta pidentää tässä tarkoitettuja määräaikoja.
Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat: 1. Lainhuutotodistus 2. Rasitustodistus
Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.
Vastuuvakuutus Vastuuvakuutuksessa ei korvausta vakuu- tetun huolimattomuuden takia alenneta eikä evätä. Jos vakuutettu on kuitenkin laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta, tai jos va- kuutetun alkoholin tai huumausaineen käyttö on vaikuttanut laiminlyöntiin, voi- daan korvausta alentaa tai se evätä. Jos vakuutettu on laiminlyönyt suojeluoh- jeen noudattamisen törkeästä huolimatto- muudesta tai jos vakuutetun alkoholin tai huumausaineiden käyttö on vaikuttanut laiminlyöntiin, Pohjantähti suorittaa kuiten- kin vastuuvakuutuksesta vahinkoa kärsi- neelle luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun mak- sukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi.