Common use of Poikkeavat omavastuut omaisuusrikosvakuutuksessa Clause in Contracts

Poikkeavat omavastuut omaisuusrikosvakuutuksessa. Vakuutuksenottajan omavastuu on 25 % vahingon määrästä, kuitenkin vähintään 2 000 euroa tai va- kuutuskirjaan merkitty tätä suurempi omavastuu, kun • omaisuutta on anastettu ulkona olevasta ajo- neuvosta, veneestä, perävaunusta, varastokon- tista tai sellaisesta työkohteesta, jossa ei ole ra- kennus- tai asennustyön lisäksi muuta toimin- taa (esimerkiksi rakennus-, korjaus- tai asen- nustyömaan työmaavarasto tai uudisrakennus- työmaan työkohde) • vahinko kohdistuu omaisuuteen, joka on ulko- na (ks. kohta Omaisuusrikosvakuutuksen kor- vausrajoitukset) • tilaa, johon rahojen ja arvopapereiden säilytys- yksikkö on sijoitettu tai arvosäilytysyksikköä ei ole varustettu vaaditulla murtohälytysjärjes- telmällä • vahinko muodostuu yksinomaan rakennuksen, rakennelmien tai muiden rakenteiden pintojen tahallisesta turmelemisesta • omalla konevoimalla liikkuvan työkoneen va- kuutus on voimassa ja vahinko tapahtuu Poh- joismaiden ulkopuolella. Pintojen tahallista turmelemista ovat esimerkiksi graffitit tai muu piirtäminen, likaaminen, naarmut- taminen, kolhiminen tai muu vastaava vaurioitta- minen.

Appears in 3 contracts

Samples: Vuokratuottokeskeytysvakuutus, Vuokratuottokeskeytysvakuutus, www.rettavakuutuspalvelut.fi

Poikkeavat omavastuut omaisuusrikosvakuutuksessa. Vakuutuksenottajan omavastuu on 25 % vahingon määrästä, kuitenkin vähintään 2 000 euroa tai va- kuutuskirjaan vakuu- tuskirjaan merkitty tätä suurempi omavastuu, kun • omaisuutta on anastettu ulkona olevasta ajo- neuvosta, veneestä, perävaunusta, varastokon- tista varastokontista tai sellaisesta työkohteesta, jossa ei ole ra- kennus- rakennus- tai asennustyön lisäksi muuta toimin- taa toimintaa (esimerkiksi esimer- kiksi rakennus-, korjaus- tai asen- nustyömaan työmaavarasto asennustyömaan työ- maavarasto tai uudisrakennus- työmaan uudisrakennustyömaan työkohde) • vahinko kohdistuu omaisuuteen, joka on ulko- na ulkona (ks. kohta Omaisuusrikosvakuutuksen kor- vausrajoituksetkorvaus- rajoitukset) • tilaa, johon rahojen ja arvopapereiden säilytys- yksikkö on sijoitettu tai arvosäilytysyksikköä ei ole varustettu vaaditulla murtohälytysjärjes- telmällä murtohälytysjärjestelmällä • vahinko muodostuu yksinomaan rakennuksen, rakennelmien tai muiden rakenteiden pintojen tahallisesta turmelemisesta • omalla konevoimalla liikkuvan työkoneen va- kuutus vakuutus on voimassa ja vahinko tapahtuu Poh- joismaiden Pohjoismaiden ulkopuolella. Pintojen tahallista turmelemista ovat esimerkiksi graffitit tai muu piirtäminen, likaaminen, naarmut- taminennaarmutta- minen, kolhiminen tai muu vastaava vaurioitta- minenvaurioittaminen.

Appears in 1 contract

Samples: Vuokratuottokeskeytysvakuutus