Takuukorjaukset Mallilausekkeet

Takuukorjaukset. Toimittaja on velvollinen viipymättä tiedon saatuaan kustannuksellaan poistamaan toimittamistaan Tavaroista kaikki takuuaikana ilmenevät viat tai virheet. Vian tai virheen poistaminen tapahtuu joko korjaamalla Tavara tai toi- mittamalla uusi Tavara viallisen tai virheellisen tilalle tai sijasta. Takuukorjaus ei poista Toimittajan takuuvastuuta. Toimittajan vastuu ei ulotu vikoihin tai virheisiin, jotka ovat aiheutuneet tavanomaisesta kulumisesta tai Asiakkaan tuottamuksesta. Tämä vastuunrajoitus edellyttää, että tällaiset viat tai virheet eivät ole aiheutuneet välillisestikään Tavaran huonosta laadusta tai Toimittajan antamasta virheellisestä tai puutteellisesta Dokumentaatiosta. Toimittaja on velvollinen korvaamaan takuunalaisen vian tai virheen sekä sen korjaamisen Asiakkaalle aiheuttamat kulut ja vahingot. Tämä korvausvastuu tarkoittaa kaikkia Asiakkaalle, hänen henkilökunnalleen sekä kolmannelle osapuolelle aiheutuvia tai maksettavia korvauksia / kustannuksia. Jos Toimittaja osaksi tai kokonaan laiminlyö korjausvelvollisuutensa tai ei tee korjauksia viivytyksettä, Asiakkaalla on oikeus harkintansa mukaan joko teettää korjaukset tai uudet osat kolmannella osapuolella Toimittajan kustan- nuksella ja vastuulla tai vaatia uutta toimitusta tai vaatia hinnanalennusta ja vahingonkorvausta tai purkaa Sopimus kokonaan tai osittain.
Takuukorjaukset. 1. Vain Valmistaja tai sen valtuuttama voi suorittaa takuukorjauksia. Valtuutettujen päivitetty lista on nähtävissä sivuilla xxx.xxxxxxxx.xx. 2. Takuukorjaus tarkoittaa suoritettua korjaustyötä, riippumatta vaihdettavien osien määrästä. 3. Takuukorjauksen suorittaminen edellyttää, että korjauksen suorittajalle esitetään laitteen takuukirja, johon on merkitty: a. laitteen myyntipäivämäärä b. laitteen myyjän leima ja allekirjoitus c. laitteen sarjanumero d. laitteen ostajan allekirjoitus e. yli 2 vuoden mutta alle 3,5 vuoden kuluttua kohdassa a. tarkoitetusta myyntipäivästä, Valmistajan tai sen valtuuttaman varmennus, että laitteelle on suoritettu kohdassa I.6. tarkoitettu tekninen tarkastus f. yli 3,5 vuoden mutta alle 5 vuoden kuluttua kohdassa a. tarkoitetusta myyntipäivästä, Valmistajan tai sen valtuuttaman varmennukset, että laitteelle on suoritettu kohdassa I.6. ja kohdassa I.7. tarkoitetut tekniset tarkastukset. 4. Laite tulee toimittaa korjauksen suorittajalle tai laitteen ollessa kiinteästi asennettuna korjauksen suorittajalle tulee varata riittävästi aikaa sekä tarpeellinen tila korjauksen suorittamiseen. 5. Velvollisuus suorittaa takuukorjaus ja takuu raukeavat: a. mikäli laitteesta on poistettu sarjanumero tai se puuttuu; b. mikäli joku muu kuin Valmistaja tai sen valtuuttama on suunnitellut järjestelmän, johon laite on liitetty tai tehnyt asennuksen tai laitteelle korjauksia tai säätöjä siten, että niitä ei voida pitää ammattimaisesti ja ammattitaitoisesti tehtyinä; c. laite on rikottu mekaanisesti tai sille on aiheutettu korroosiota; d. laitetta ei ole käytetty normaalisti ja käyttöohjeiden sekä voimassa olevien määräysten mukaisesti. 6. Takuukorjaukseen käytetty aika lisätään takuuaikaan. 7. Takuu ei kata laitteen aiheuttamia tai takuukorjauksesta aiheutuvia välillisiä vahinkoja eikä laitteen irrottamisesta, lähettämisestä eikä uudelleenasentamisesta aiheutuvia menoja. 8. Takuu ei kata hehkulamppuja, polttimoita, suodattimia, vetohihnoja, vaihteistoöljyä tms. osia, joihin kohdistuu kulumista laitteen normaalin käytön seurauksena ja jotka on tarkoitettu vaihdettaviksi säännönmukaisen huollon yhteydessä. Varaosaluettelo ja varaosahinnasto päivitettynä on nähtävissä sivuilla xxx.xxxxxxxx.xx . Valmistajalta voi tiedustella myös sellaisia osia, joita ei ole mainittu luettelossa.

Related to Takuukorjaukset

  • Vakuutukset 15.1 Palveluntuottajalla tulee olla lakisääteiset ja muut palvelun tuottamisen kannalta tarpeelliset vakuutukset. Vakuutusten tulee olla voimassa koko sopimuskauden ajan. 15.2 Ellei toisin ole sovittu, palveluntuottajan on hankittava toimintaansa varten vastuu- vakuutus, jonka tulee olla riittävä suhteessa palvelun tuottamiseen liittyviin riskeihin. Palveluntuottajan on tilaajan pyynnöstä toimitettava tilaajalle todistus vastuuvakuutuksen olemassaolosta.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Vakuutuksen kohde Vakuutuksen kohteena on jäljempänä mainittu omaisuus.

  • Yritysten ja julkisyhteisöjen vakuutukset LähiTapiolalla on oikeus irtisanoa vahinkovakuutusta kos- keva vakuutussopimus päättymään vakuutuskauden aikana, jos 1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on ennen vakuutuk- sen myöntämistä antanut vääriä tai puutteellisia tie- toja ja jos LähiTapiola oikean asianlaidan tuntien ei olisi myöntänyt vakuutusta 2) vakuutuksenottajan tai vakuutetun LähiTapiolalle sopi- musta solmittaessa ilmoittamissa olosuhteissa tai vakuutuskirjaan merkityssä asiantilassa on vakuutus- kauden aikana tapahtunut sellainen olennaisesti vahin- gonvaaraa lisäävä muutos, jota LähiTapiolan ei voida katsoa ottaneen lukuun sopimusta solmittaessa, 3) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai tör- keästä huolimattomuudesta laiminlyönyt suojeluohjeen noudattamisen 4) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta aiheuttanut vakuutus- tapahtuman; tai 5) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutustapahtu- man jälkeen vilpillisesti antanut LähiTapiolalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä LähiTapiolan vastuun arvioimisen kannalta tai 6) vakuutuksenottaja on todettu maksukyvyttömäksi tai asetettu konkurssiin. 7) sattuu vakuutuksesta korvattava vahinko. Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan kohdissa 1) – 6) sekä vakuutettua että vakuutuksenottajan tai vakuutetun edusta- jaa. Mikäli LähiTapiolalla on irtisanomisoikeus yhden vakuu- tuksen osalta ja vakuutuksenantaja tätä oikeuttaan käyt- tää, voi se samalla irtisanoa muutkin vakuutuksenottajan vakuutukset. LähiTapiola suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheetonta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perusteesta. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä. LähiTapiolan oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suorittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Vakuutussopimuksen Päättyminen Y-16.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjallisella ilmoituksella – yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä, – 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunkorotusta koskevan tiedon lähettämisestä tai – vakuutuksen kohteena olevan omaisuuden vaihtaessa omistajaa niin, että vakuutuksenottajan vakuuttamistarve lakkaa. (Vakuutus voidaan tällöin päättää omistusoikeuden siirtymispäivästä.) Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mitätön. Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutusta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.