Common use of Työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet Clause in Contracts

Työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet. Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton. Työnantajan ja työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään työsopimuslaissa ja muussa työlainsäädännössä. Henkilökohtaisen avustajan työtehtäviin kuuluu vammaisen henkilön avustaminen tämän kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallises- sa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Avustaminen kohdistuu kotona ja kodin ulkopuolella niihin teknisiin toimiin, jotka vammainen henki- lö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avustajan työ ei ole sairaanhoitoa eikä hoito- ja hoivatyötä. Työ ei ole myöskään tavanomaista kotitaloustyötä. Henkilökohtaisen avustajan tehtäviin saattaa kuitenkin sisältyä myös näihin liittyviä, vammaisen henkilön vastuulla olevia ja ohjaamia toimintoja, joita hän ei itse pysty vammansa vuoksi suorittamaan. Henkilökohtaisen avustajan työn sisältö vaihtelee työnantajan vamman ja sen vaikutusten, yksilölli- sen elämäntilanteen ja –tavan, valinnanvapauden, ammatin, sosiaalisen aseman ja muiden tekijöi- den mukaan. Työtehtävät, niiden toteutustavan sekä hyväksyttävän laadun määrittää työnantaja. Mikäli työsopimus tehdään työnantajana toimivan vammaisen henkilön edustajan ja henkilökohtai- sen avustajan välillä, on työsopimuksessa mainittava, miten työnjohto-oikeus jaetaan työnantajan ja avustettavan vammaisen henkilön välillä. Työntekijän pääasialliset tehtävät kirjataan työsopimukseen.

Appears in 2 contracts

Samples: Henkilökohtaisia Avustajia Koskeva Valtakunnallinen Työehtosopimus, www.avustajakeskus.fi

Työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet. Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton. Työnantajan ja työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään työsopimuslaissa ja muussa työlainsäädännössä. Henkilökohtaisen avustajan työtehtäviin kuuluu vammaisen henkilön avustaminen tämän kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallises- sa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Avustaminen kohdistuu kotona ja kodin ulkopuolella niihin teknisiin toimiintehtäviin, jotka vammainen henki- lö henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avustajan työ ei ole sairaanhoitoa eikä sairaanhoitoa, hoito- ja hoivatyötä. Työ ei ole hoivatyötä eikä myöskään tavanomaista tavan- omaista kotitaloustyötä. Henkilökohtaisen avustajan tehtäviin saattaa kuitenkin sisältyä myös näihin näi- hin liittyviä, vammaisen henkilön vastuulla olevia ja ohjaamia toimintoja, joita hän ei itse pysty vammansa vuoksi suorittamaan. Henkilökohtaisen avustajan työn sisältö vaihtelee työnantajan vamman ja sen vaikutusten, yksilölli- sen yksilöl- lisen elämäntilanteen ja –tavan, valinnanvapauden, ammatin, sosiaalisen aseman ja muiden tekijöi- den teki- jöiden mukaan. Työtehtävät, niiden toteutustavan sekä hyväksyttävän laadun määrittää työnantaja. Mikäli työsopimus tehdään työnantajana toimivan vammaisen henkilön edustajan ja henkilökohtai- sen avustajan välillä, on työsopimuksessa mainittava, miten työnjohto-oikeus jaetaan työnantajan ja avustettavan vammaisen henkilön välillä. Työntekijän pääasialliset tehtävät kirjataan työsopimukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Henkilökohtaisia Avustajia Koskeva Valtakunnal Linen Työehtosopimus

Työnantajan ja työntekijän oikeudet ja velvollisuudet. Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton. Työnantajan ja työntekijän oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään työsopimuslaissa ja muussa työlainsäädännössä. Henkilökohtaisen avustajan työtehtäviin kuuluu vammaisen henkilön avustaminen tämän kotona ja kodin ulkopuolella päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallises- sa yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä. Avustaminen kohdistuu kotona ja kodin ulkopuolella niihin teknisiin toimiin, jotka vammainen henki- lö henkilö tekisi itse, mutta ei niistä vamman tai sairauden vuoksi selviä. Henkilökohtaisen avustajan työ ei ole sairaanhoitoa eikä hoito- ja hoivatyötä. Työ ei ole myöskään tavanomaista kotitaloustyötä. Henkilökohtaisen avustajan tehtäviin saattaa kuitenkin sisältyä myös näihin liittyviä, vammaisen henkilön vastuulla olevia ja ohjaamia toimintoja, joita hän ei itse pysty vammansa vuoksi suorittamaan. Henkilökohtaisen avustajan työn sisältö vaihtelee työnantajan vamman ja sen vaikutusten, yksilölli- sen yksilöllisen elämäntilanteen ja –tavan, valinnanvapauden, ammatin, sosiaalisen aseman ja muiden tekijöi- den tekijöiden mukaan. Työtehtävät, niiden toteutustavan sekä hyväksyttävän laadun määrittää työnantaja. Mikäli työsopimus tehdään työnantajana toimivan vammaisen henkilön edustajan ja henkilökohtai- sen henkilökohtaisen avustajan välillä, on työsopimuksessa mainittava, miten työnjohto-oikeus jaetaan työnantajan ja avustettavan vammaisen henkilön välillä. Työntekijän pääasialliset tehtävät kirjataan työsopimukseen.

Appears in 1 contract

Samples: Henkilökohtaisia Avustajia Koskeva Valtakunnallinen Työehtosopimus