Vakuuttajan velvollisuudet. Vahingon sattumisen jälkeen vakuuttaja antaa korvauksen hakijalle tietoja vakuutuksen sisällöstä ja korvauksen hakemismenettelystä. Xxxxxxxxxx hakijalle mahdollisesti annetut ennakkotiedot tulevasta korvauksesta, korvausmäärästä tai korvauksen suorittamistavasta eivät vaikuta vakuutussopimuksen mukaiseen suoritusvelvollisuuteen. Vakuuttaja suorittaa vahingosta johtuvan vakuutussopimuksen mukaisen korvauksen tai ilmoittaa, ettei korvausta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut vastuunsa selvittämisen kannalta tarpeelliset asiakirjat ja tiedot. Jos korvauksen määrä ei ole riidaton, vakuuttaja suorittaa kuitenkin edellä mainitussa ajassa korvauksen riidattoman osan. Vastuuvakuutusta koskevasta korvauspäätöksestä vakuuttaja lähettää tiedon myös vahinkoa kärsineelle. Vakuuttaja ilmoittaa vajaavaltaisen kotikunnan holhousviranomaiselle vajaavaltaiselle suoritettavasta muusta kuin kustannusten tai varallisuuden menetyksen korvaamista koskevasta vakuutuskorvauksesta, jos korvausten kokonaismäärä on suurempi kuin 1 000 euroa. Viivästyneelle korvaukselle vakuuttaja maksaa viivästyskorkoa korkolain mukaan. Y-10.4 Kuittaus vakuutuskorvauksesta Korvauksesta voidaan vähentää maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut vakuuttajan erääntyneet saatavat. Mikäli maksettavasta korvauksesta ei voida kuitata kaikkia erääntyneitä saatavia, käytetään se saatavien suoritukseksi kohdassa 4.1 mainituilla tavoilla yleisten kuittaussäännösten mukaisesti.
Appears in 11 contracts
Samples: Dual Kiinteistövakuutus, Dual Kiinteistövakuutus, Dual Kiinteistövakuutus