Common use of Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut Clause in Contracts

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 2 contracts

Samples: cdn.nettivuokraus.com, www.kylpytynnyri.net

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Kylpytynnyri on oltava peruspuhdistettu käytön jälkeen. Puhdistukseen kuuluu tyhjennys, sisäpintojen pyyhkiminen ja huuhtelu, kaminan tyhjennys sekä tynnyrin ulkoinen siistiminen. Jos asiakas rikkoo tätä sopimusehtoa, häneltä tullaan laskuttamaan kylpytynnyrin siivouksesta 50€ / h, kuitenkin vähintään 50€. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinenvastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen • Ylikuormaus, perävaunun kuljettaminen siten, että tynnyrissä on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus vettä • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 2 contracts

Samples: cdn.nettivuokraus.com, huovindata.files.wordpress.com

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella Vuokraajalla ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen Vuokraaja on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niinniin huolellisesti, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia tavallista kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen Vuokrasopimuksen allekirjoittanut henkilö sitoutuu itse hinaamaan laitetta. Hän saa luovuttaa laitteen toisen henkilön hinattavaksi vain jos vuokrasopimukseen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet erikseen kirjoitettu lupa siihen. Laitteen hinaajalla tulee olla voimassa oleva asiaan soveltuva ajokortti. Lisäksi kuljettajalla tulee olla tarpeeksi pitkä ajokokemus suoriutuakseen hinauksesta. Vuokraajan tulee antaa vuokrasopimuksen sisällöstä tieto, sille jolle vuokrakohde on tämän sopimuksen puitteissa luovutettu. Ilman erillilistä kirjallista lupaa, vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle. Vuokraaja on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinenniihin rinnastettavista syistä aiheutuneista vahingoista kokonaisuudessaan: • Korvaamaan korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat osat, varusteet ja lisävarusteet lisävarusteet. Suorittamaan suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. vuorokaudelta Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen vahinkona • ylikuormaus, perävaunun kuljettaminen siten, että tynnyrissä on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: vettä Ylikuormaus • Ajaminen ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingotlumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpoltontupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ja/tai laitteella ajamiseen • Ajaminen ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteostavahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle vesi- ja lämmitysjärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen sopimusehtoja Vuokraaja vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen Vuokraaja on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-vuokra- aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- leiriytymis- ja pysäköintivirhemaksut, yksityisen pysäköinninvalvonnan maksuista, ylikuorma-, ylinopeussakko-, sakko-, rike- ja muut maksutliikennerikoksen tai rikkomuksen maksut sekä tietullit sekä ruuhkamaksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen Allekirjoittaessaan tämän vuokrasopimuksen vuokraaja on velvollinen korjauttamaan renkaan oikeuttanut vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssaantamaan viranomaisille henkilötietonsa edellä todettujen seuraamusmaksujen määräämiseksi.

Appears in 1 contract

Samples: www.viljamaanlomamokit.net

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: Ylikuormaus Ajaminen tyhjillä renkailla Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: enontekionvpk.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite auto luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viatviat vuokrasopimukseen. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen Vuokralainen on velvollinen hoitamaan autoa varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä Vuokraaja on velvollinen huolehtimaan autosta yhtä hyvin kuin huolellinen henkilö omastaan, sekä noudattamaan ajaessaan erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Vuokraaja sitoutuu käyttämään autoa vain sille tarkoitetulla tavanomaisella tavalla. Vuokraajan on vuokra-aikana huolehdittava auton kunnon normaalista tarkkailusta kuten rengaspaineista sekä öljy- ja muiden nestemäärien riittävästä täytöstä. Auton jäädessä hetkeksikin pysäköidyksi, se on ehdottomasti lukittava. Vuokraaja sitoutuu itse kuljettamaan autoa. Hän saa luovuttaa auton toiselle tai muu vikatoisen kuljetettavaksi vain jos vuokrasopimukseen on erikseen merkitty lupa siihen. Vuokraaja on velvollinen antamaan tiedon tämän sopimuksen sisällöstä sille henkilölle, jolle hän tämän sopimuksen puitteissa vuokrakohteen luovuttaa. Auton käyttäminen lainvastaisiin tarkoituksiin, hinaukseen, kilpailuihin tai niiden harjoituksiin, ajo-opetukseen, sekä jäällä ajamiseen on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajallekielletty. Vuokralainen voi Huomioi auton mitat ja pyri välttämään auton ajamista ahtaisiin paikkoihin, liian mataliin katoksiin kuten bensa-asemat ja tarkista myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajallealikulkusiltojen korkeudet. Älä myöskään aja autoa esim. kapealle metsätielle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkelläjos on mahdollista, että puiden oksat aiheuttavat raapimisjälkiä. Peruutettaessa ajoneuvoa varmista aina että auton takana on riittävästi vapaata tilaa. Muista lukita auto huolellisesti, kun poistut autosta. Leirintäalueilla turvaväli toiseen ajoneuvoon ja sen varusteisiin on vähintään 4 m. Autossa olevia asiakirjoja, kuten rekisteriotetta, käyttöohjeita ja mahdollisia muita asiakirjoja on käsiteltävä huolella. Mahdolliset vahingot veloitetaan vuokralaiselta. Vuokralainen on sopimukseen merkityn vuokra-aikana velvollinen huolehtimaan matkailuauton normaaleista tarkistuksista ja huolehtimaan, että käyttää auton sähkölaitteita niin, että auton akut eivät pääse tyhjenemään. Jos auton starttiakku on tyhjentynyt vuokraajan omasta huolimattomuudesta esim. ajovalojen päälle jättämisestä parkkeerattuun autoon tai auton kojelaudan 12V pistokkeiden liiallisesta käytöstä auton ollessa sammutettuna, on vuokraaja velvollinen itse hoitamaan auton käynnistyksen/akkujen lataamisen niin, että auto saadaan käyntiin. Tupakointi vuokratussa autossa on ehdottomasti kielletty! Laiminlyönnistä peritään 500 € lisämaksu. Lemmikkieläinten mukaan ottaminen on myös kielletty. Autoa ei saada viedä festareille Vuokrattua autoa ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle Vuokralainen on omavastuun ylärajaan 1200 € saakka velvollinen: - Korvaamaan laitteelle autolle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot - Korvaamaan hinattavasta laitteesta autosta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on kokonaisuudessaan vastuussa omavastuusta riippumatta niistä autolle ja sen varusteille aiheuttamistaan vahingoista, joita auton kaskovakuutus ei korvaa. Tällaisia vahinkoja ovat mm. seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaanaiheutuneet vahingot: - Ylikuormaus • Ajaminen tai ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot- Vääränlaisen polttoaineen tankkaaminen autoon - Tupakanpolton, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpoltonlemmikkieläinten, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat verhoilu- ja muut vahingot - Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, sellaisilla alueilla joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä - Pakkasen auton vesijärjestelmälle tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle saniteettivälineille aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen - Auton käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena alaisena, rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Erityisesti todetaan, että Vuokranantajalla on oikeus, silloin kun peruste tähän on olemassa, veloittaa vuokrasopimuksessa yksilöidyltä Vuokraajalta sopimuksen mukaisen vuokran lisäksi lisäveloituksia seuraavista asioista: sopimuksen mukainen perusomavastuu, polttoaineveloitukset, vuokra-ajan pidentymisestä johtuvat vuokrat ja maksut, auton toimitus- ja noutoveloitukset, auton käytöstä vuokra-ajan aikana aiheutuneet pysäköintivirhemaksut, yksityisen pysäköinninvalvonnan maksut, rikemaksut, sakot, ylikuormamaksut ja muut vastaavat maksut hallintokuluineen. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen auton käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: eb780a45ea.clvaw-cdnwnd.com

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. vahinkopäivästä Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.promorent.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen Vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.sahkotyoheiskanen.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Laitetta ei saa vuokrata kolmannelle osapuolelle - Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaaulkopuolelle. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa - Laite täytyy palauttaa vuokranantajalle täysin samassa kunnossa kuin luovutushetkellä vuokrahetkellä, normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä huomioimatta - Laite täytyy tarkistaa vuokraajan toimesta luovutus hetkellä ja kirjattava yhdessä kirjata ylös vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai Jos vikoja ei ole havaittu tai kirjattu, on vuokralainen vastuussa vuokraaja velvollinen korvaaman näistä vioista sikäliaiheutuvat kulut, kuin sillä ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, - Vuokranantajalla on tästä viipymättä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalleteknisistä vioista. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi - Vika tapauksissa vuokralainen on oikeutettu palauttamaan laite vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. luovutushetkellä Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot velvollinen • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet lisävarusteet. • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista vahingoista, mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.ykkosmyynti.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä Lumivahingot • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Ajaminen täysinäisellä altaalla • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin altaan vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen väärinkäytöstä tai huolimattomuudesta aiheutuneita vahinkoja. Näistä vahingoista vuokraaja on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.vastuussa niiden täydestä arvosta

Appears in 1 contract

Samples: efa81ab75e.clvaw-cdnwnd.com

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta ajoneuvoa varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat se on palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamattase oli luovutushetkellä. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite ajoneuvo luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viatviat vuokrasopimukseen. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vikaVuokralaisen on liikkeelle lähdettäessä varmistettava, että ajoneuvon ikkunat, ovet ja kattoluukut ovat suljettuna sekä portaat nostettuna sisään. Sateella on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajallehuolehdittava ikkunoiden, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkelläovien ja kattoluukkujen sulkemisesta siten, ettei ajoneuvoon pääse satamaan sisälle. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle vuokra-aikana velvollinen huolehtimaan ajoneuvon normaaleista tarkistuksista ja huolehtimaan, että käyttää sähkölaitteita niin, etteivät akut pääse tyhjenemään. Jos ajoneuvon starttiakku on tyhjentynyt vuokraajan omasta huolimattomuudesta esim. ajovalojen päälle jättämisestä parkkeerattuun ajoneuvoon tai ajoneuvon kojelaudan 12V pistokkeiden liiallisesta käytöstä ajoneuvon ollessa sammutettuna, on vuokraaja velvollinen itse hoitamaan ajoneuvon käynnistyksen/akkujen lataamisen niin, että ajoneuvo saadaan käyntiin. Vuokraajaa suositellaan kytkemään ajoneuvo leiriytyessä verkkovirtaan, jolloin sähkölaitteiden toimivuus ja akkujen latautuminen voidaan parhaiten varmistaa. Vahinko- tai katoamistapaukset Vuokralainen on velvollinen korvaamaan ajoneuvolle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta sekä korvaamaan ajoneuvosta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudeltalisävarusteet. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästäAsiakkaan omavastuu on 1000 €/vahinkotapahtuma (Pohjoismaat) ajoneuvon kasko- ja liikennevakuutuksesta korvattavissa vahingoissa. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkonaPohjoismaiden ulkopuolella omavastuu on 2000 €/vahinkotapahtuma. Vuokralainen Asiakas on kokonaisuudessaan vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueillavahingoista, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä ajoneuvon vakuutukset eivät korvaa. Tällaisia vahinkoja ovat esimerkiksi markiisivahingot, auton sisätiloille aiheutut vahingot tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle väärän polttoaineen käyttämisestä aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtojavahingot. Vuokranantaja voi vähentää aiheutuneet kustannukset takuumaksusta. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen ajoneuvon käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, tiemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen Tupakointi ja lemmikkien pito ajoneuvossa on velvollinen korjauttamaan renkaan ehdottomasti kielletty, laiminlyönnistä peritään 500 € lisämaksu. Ajoneuvoa ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssakirjallista lupaa. Ajoneuvoja ei vuokrata Itä-Eurooppaan tai Euroopan ulkopuolelle suuntautuville matkoille. Vuokralaisella ei ole oikeutta luovuttaa ajoneuvoa kenenkään muun kuin vuokrasopimuksessa mainittujen henkilöiden käyttöön.

Appears in 1 contract

Samples: www.reatalo.net

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta ajoneuvoa varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat huolellisesti. palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamattase oli luovutushetkellä. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite ajoneuvo luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös tai valokuvattava mahdolliset puutteet tai viatviat vuokrasopimukseen. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, siltä osin kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vikaTarkastukseen osallistuu vuokranantaja sekä vuokralainen. Vuokralaisen on liikkeelle lähdettäessä varmistettava, että ajoneuvon ikkunat, ovet ja kattoluukut ovat suljettuna sekä portaat nostettuna sisään. Sateella on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajallehuolehdittava ikkunoiden, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkelläovien ja kattoluukkujen sulkemisesta siten, ettei ajoneuvoon pääse satamaan sisälle. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle vuokra-aikana velvollinen huolehtimaan ajoneuvon normaaleista tarkistuksista ja huolehtimaan, että käyttää sähkölaitteita niin, etteivät akut pääse tyhjenemään. Jos ajoneuvon starttiakku on tyhjentynyt vuokraajan omasta huolimattomuudesta esim. ajovalojen päälle jättämisestä parkkeerattuun ajoneuvoon tai ajoneuvon kojelaudan 12V pistokkeiden liiallisesta käytöstä ajoneuvon ollessa sammutettuna, on vuokraaja velvollinen itse hoitamaan ajoneuvon käynnistyksen/akkujen lataamisen niin, että ajoneuvo saadaan käyntiin. Vuokraajaa suositellaan kytkemään ajoneuvo leiriytyessä verkkovirtaan, jolloin sähkölaitteiden toimivuus ja akkujen latautuminen voidaan parhaiten varmistaa. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan ajoneuvolle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta sekä korvaamaan ajoneuvosta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudeltalisävarusteet. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästäAsiakkaan omavastuu on 1.000,00 e/vahinkotapahtuma (Pohjoismaat) ajoneuvon kasko- ja liikennevakuutuksesta korvattavissa vahingoissa. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkonaPohjoismaiden ulkopuolella omavastuu on 2000 €/vahinkotapahtuma. Vuokralainen Asiakas on kokonaisuudessaan vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueillavahingoista, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteostaajoneuvon vakuutukset eivät korvaa. Tällaisia vahinkoja ovat esimerkiksi markiisivahingot, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle auton sisätiloille aiheutetut vahingot ja väärän polttoaineen tankkaamisesta aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtojavahingot. Vuokranantaja voi vähentää aiheutuneet kustannukset takuumaksusta. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen ajoneuvon käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen Tupakointi ajoneuvossa on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien ehdottomasti kielletty, laiminlyönnistä peritään 500 € lisämaksu. Lemmikkieläinten mukaan tästä ensin ottamisesta sovitaan erikseen vuokranantajan kanssa. Ajoneuvoa ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Ajoneuvoja ei vuokrata Itä-Eurooppaan tai Euroopan ulkopuolelle suuntautuville matkoille. Vuokralaisella ei ole oikeutta luovuttaa ajoneuvoa kenenkään muun kuin vuokrasopimuksessa mainittujen henkilöiden käyttöön.

Appears in 1 contract

Samples: www.iur.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: asiakas.kotisivukone.com

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös ylo s mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi välitto mästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista vahingoista, mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: ccldesign.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • - Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot - Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet - Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. - Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. - Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • vahinkona - Ylikuormaus - Ajaminen tyhjillä renkailla - Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä - Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot - Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa - Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen - Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten - Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä - Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. - Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen Vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa. Vuokralaisen toimenpiteet virhe-, vahinko- ja varkaustapauksissa Vuokralaisen on välittömästi ilmoitettava vuokranantajalle laitteessa ilmenneestä virheestä tai siihen kohdanneesta vahingosta tai varkaudesta. Varkaudesta on tehtävä viipymättä ilmoitus poliisille. Vuokranantajan on tämän jälkeen ilmoitettava vuokralaiselle, mihin toimenpiteisiin tapahtuneen johdosta on ryhdyttävä. Vuokralainen saa kuitenkin vuokranantajalle ilmoittamatta korjauttaa laitetta vuokranantajan lukuun enintään 50,00 € arvosta, jos se matkan jatkumisen kannalta on välttämätöntä. Tällöin vuokralaisen on hankittava laitteen korjanneelta liikkeeltä todistus tehdystä korjauksesta sekä yksilöity tosite suoritetusta maksusta. Liikennevahingon sattuessa vuokralainen on aina velvollinen tekemään viipymättä vahinkoilmoituksen vuokranantajalle. Syyllisyyden ollessa vähänkään epäselvä, on vuokralaisen ilmoitettava asiasta poliisille. Ilmoitus poliisille tehdään aina, kun kyseessä on henkilövahinko. Myös hirvieläinvahingoissa vuokralaisen on aina tehtävä ilmoitus poliisille sekä toimitettava vuokranantajalle poliisin antama todistus tehdystä ilmoituksesta. Jos vuokralainen laiminlyö edellä mainittujen ilmoitusten tekemisen, hän vastaa vuokranantajalle siitä syntyneestä vahingosta.

Appears in 1 contract

Samples: www.kuljetushonka.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: Ylikuormaus Ajaminen tyhjillä renkailla Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: paljuparoni.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtojasopimusehtoja tai kylpytynnyrin käytön ohjeistusta. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.vuokrapaikka.com

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa palauttaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Paljun kuljetuksen aikana kansi oltava sidottuna kuormaliinoilla, sekä kamiinan tuhkaluukku oltava sijoitettuna kamiinan tulipesän sisälle. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai ja viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen vika tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Paljun tuhkaluukku on oltava palautushetkellä tyhjennettynä. Pesemme ja desinfioimme itse paljun jokaisen käytön jälkeen. Sinun ei tarvitse pestä paljua, kunhan irtoroskat yms. on poistettu. Jos joudumme siivoamaan paljun irtoroskista, veloitamme 50 € siivousmaksun. Vuokralainen on sopimukseen merkityn merkittyyn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet aiheutuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. vahinkopäivästä Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. vahinkona Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita aiheutuneista vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä Lumivahingot • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen laiteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Ajaminen täysinäisellä paljulla • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä laiminlyönneistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen laiteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. sopimusehtoja Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vahingosta vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- rike ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: parikkalanvpk.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralaisen itse järjestäessä laitteen kuljetuksen ja kuljetusmatkan ollessa yli 45km laitteen noutopaikasta, mahdollisessa vikatilanteessa laitteen ollessa vetokelvoton on vuokralainen velvollinen järjestämään laitteen takaisinkuljetuksen viipymättä ja velvollinen kustantamaan kaikki laitteen takaisinkuljettamisesta koituvat kulut täysimääräisesti. Takaisinkuljetus tulee järjestää tavalla, joka ei aiheuta lisävahinkoja laitteelle. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla muualla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin laitteen vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: Vuokra Aika

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölleeteenpäin. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niinhuoltamaan kylpytynnyriä oheistarvikkeineen siten, että ne ovat palautettaessa kokonaisuus on samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamattaluovutushetkellä. Vuokralaisen Kylpytynnyrin normaalista käytössä kulumisesta vastaa vuokranantaja. Vuokralle luovutuksen yhteydessä vuokralainen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viatvelvollinen tarkistamaan kylpytynnyrin niin yleisen kunnon kuin liikennekelpoisuuden osalta. Mikäli Jos vuokraaja havaitsee kylpytynnyrissä puutteita tai vikoja vikoja, on ne kirjattava vuokraajan kanssa erikseen ylös. Jos kirjauksia ei ole kirjattutehty, vuokraaja on vuokralainen yksin vastuussa näistä vioista sikäli, vikojen kunnostuksesta siltä osin kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Vuokralainen on itse vastuussa vuokra-ajalla aiheutuvista pysäköinti-, leirintä-, pysäköintivirhe- ja sakkomaksuista. Käytön jälkeen vuokralainen on velvollinen suorittamaan kylpytynnyrille peruspuhdistuksen (tyhjennys, irtoroskien poisto ja näkyvän lian huuhtelu sisä- ja ulkopuolelta, kamiinan tyhjennys). Jos siivousta ei ole tehty, vuokraajalla on oikeus laskuttaa erillinen siivousmaksu (50€/alkava tunti). Jos kylpytynnyrissä (sisä- tai ulkopuolella) on minkäänlaisia eritteitä tai kylpytynnyri on muutoin huomattavan epäsiisti, siivousmaksu on 150€/alkava tunti, minimiveloitus 300€. Mikäli laitteeseen kylpytynnyriin tulee tekninen tai muu vikavuokra-aikana minkäänlaisia vikoja, niistä on tästä ilmoitettava viipymättä mahdollisimman nopeasti vuokranantajalle. Vuokralainen Jos esiintyvät viat estävät tynnyrin normaalin käytön vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalleetuajassa vuokraajalle, jolloin myös vuokrasopimus päättyy luovutushetkelläpäättyy. Jos esiintyvä vika on kiistatta vuokraajasta riippumaton vuokranantaja hyvittää jäljellä olevan vuokra-ajan jyvitettynä kokonaissumman ja -ajan suhteessa. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinenkorvausvastuussa kokonaisuudessaan kylpytynnyrille tai sen oheistarvikkeille aiheutuneista vahingoista, esimerkiksi: • Korvaamaan laitteelle Ylikuormauksesta aiheutuvat vahingot (tynnyrissä vettä tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet muita esineitä) • Tyhjillä/vajailla renkailla siirrossa aiheutuvat vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat Siirrossa aiheutuvat vahingot (kylpytynnyrin osuminen esim. lumipenkkaan, kiviin tai ympäröiviin rakenteisiin) • Kamiinan vaurioituminen liian pienellä vesimäärällä lämmitettäessä • Pakkasvauriot kylpytynnyriin (veden jäätyminen kamiinaan/putkistoon) niiltä osin kun vahingot aiheutuvat vuokralaisen laiminlyönneistä tai huolimattomuudesta • Kylpytynnyriin tulevat viillot ja lisävarusteet muut vauriot esim. terävien esineiden, tupakanpolton tms. seurauksena Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta Hukkaantuneet tulpat, lämpömittarit ym. tarvikkeet Korvausvastuuseen kuuluu korvaus hukkaantuneiden varusteiden uusimisesta tai rikkimenneiden osien korjaamisesta tai vaihtamisesta ja tähän kuluvasta työajasta (50€/alkava tunti). Lisäksi korvausvastuuseen kuuluu korjauksiin kuluvalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin kohtuullinen vuorokausimaksu (enintään 30 vuorokaudeltavrk). Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästäkatsotaan alkavaksi vahingon tapahtumispäivästä. Normaalia kulumista Normaalista kulumisesta aiheutuvaa seisonta-aikaa ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksutlasketa vuokraajan vahingoksi. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla lukuun. Vuokraajan on mahdollisuuksien mukaan tästä ensin neuvoteltava vuokranantajan kanssakanssa ennen rengasvaurion korjaamista. Vuokralainen vapautuu korvausvastuusta, jos vuokranantaja saa korvauksen kokonaisuudessaan vakuutuksen tai vahingon aiheuttajan toimesta.

Appears in 1 contract

Samples: vuokratynnyri.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa palautettaessasamassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana vuokraaikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa. Vuokralaisen toimenpiteet virhe-, vahinko- ja varkaustapauksissa Vuokralaisen on välittömästi ilmoitettava vuokranantajalle laitteessa ilmenneestä virheestä tai siihen kohdanneesta vahingosta tai varkaudesta. Varkaudesta on tehtävä viipymättä ilmoitus poliisille. Vuokrattavissa kylpytynnyreissä on gps seuranta. Seuranta tiedot luovutetaan ainoastaan viranomaisille. Vuokranantajan on tämän jälkeen ilmoitettava vuokralaiselle, mihin toimenpiteisiin tapahtuneen johdosta on ryhdyttävä. Vuokralainen saa kuitenkin vuokranantajalle ilmoittamatta korjauttaa laitetta vuokranantajan lukuun enintään 50,00€ arvosta, jos se matkan jatkumisen kannalta on välttämätöntä. Tällöin vuokralaisen on hankittava laitteen korjanneelta liikkeeltä todistus tehdystä korjauksesta sekä yksilöity tosite suoritetusta maksusta. Liikennevahingon sattuessa vuokralainen on aina velvollinen tekemään viipymättä vahinkoilmoituksen vuokranantajalle. Syyllisyyden ollessa vähänkään epäselvä, on vuokralaisen ilmoitettava asiasta poliisille. Ilmoitus poliisille tehdään aina, kun kyseessä on henkilö vahinko.Myös hirvieläinvahingoissa vuokralaisen on aina tehtävä ilmoitus poliisille sekä toimitettava vuokranantajalle poliisin antama todistus tehdystä ilmoituksesta. Jos vuokralainen laiminlyö edellä mainittujen ilmoitusten tekemisen, hän vastaa vuokranantajalle siitä syntyneestä vahingosta. Vuokranantajan velvollisuudet Vuokranantaja vastaa, että vuokrattu hinattava laite on teknisesti luovutushetkellä siinä kunnossa, että sitä voidaan käyttää sopimuksessa tarkoitettuun toimintaan. Mikäli laitteessa ilmenee vuokra-aikana tekninen vika tai muu virhe, on vuokralaisella oikeus vaatia virhettä vastaavaa vuokranalennusta. Jos laitteen kunnosta johtuva virhe on olennainen, vuokralainen voi vaatia vuokrasopimuksen purkua. Vuokranantaja ei vastaa laitteen rikkoutumisen tai vian aiheuttamasta vahingoista vuokralaiselle, vuokralaisen omaisuudelle, liikennevälineille tai muille henkilöille kuin enintään vuokran määrään saakka. Tämä koskee myös mikäli laite ei ole vuokra-ajan alkaessa teknisesti siinä kunnossa, että se voidaan vuokrata asiakkaalle. Vuokralle antaja ei vastaa siitä välittömästä tai välillisestä vahingosta, joka rikkoutumisesta ja keskeytymisestä vuokralle ottajalle saattaa aiheutua.

Appears in 1 contract

Samples: www.wanna.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-Seisonta- aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: Ylikuormaus Ajaminen tyhjillä renkailla Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.konepalvelujarvinen.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölleosapuolelle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Kylpytynnyri on oltava peruspuhdistettu käytön jälkeen. Puhdistukseen kuuluu tyhjennys, sisäpintojen harjaaminen mäntysuovalla ja huuhtelu, sekä kamiinan tyhjennys. Jos asiakas rikkoo tätä sopimusehtoa, häneltä tullaan laskuttamaan kylpytynnyrin siivouksesta 50€. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinenvastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneista vahingoista kokonaisuudessaan: Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • vahingot. − Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • lisävarusteet. − Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen − Ylikuormaus, perävaunun kuljettaminen siten, että tynnyrissä on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • vettä. − Ajaminen tyhjillä renkailla tai ylinopeudella (80km/h). − Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • merkillä. − Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • vahingot. − Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • paikoissa. − Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • ajamiseen. − Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • alueella. − Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • tietäen. − Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista vahingoista, mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • laiminlyönnistä. − Jos laitteelle tai vuokraajalle vuokranantajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena alaisena, rikolliseen tarkoitukseen taikka tai siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-yli- kuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin lukuun, neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: hottubheinola.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viat. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralaisen itse järjestäessä laitteen kuljetuksen ja kuljetusmatkan ollessa yli 45km laitteen noutopaikasta, mahdollisessa vikatilanteessa laitteen ollessa vetokelvoton on vuokralainen velvollinen järjestämään laitteen takaisinkuljetuksen viipymättä ja velvollinen kustantamaan kaikki laitteen takaisinkuljettamisesta koituvat kulut täysimääräisesti. Takaisinkuljetus tulee järjestää tavalla, joka ei aiheuta lisävahinkoja laitteelle. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin laitteen vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssa.

Appears in 1 contract

Samples: www.tynnyripojat.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaa. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta kolmannelle henkilölle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta ajoneuvoa varusteineen huolellisesti niin, että ne ovat se on palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamattase oli luovutushetkellä. Vuokralaisen on tarkistettava vuokrattava laite ajoneuvo luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viatviat vuokrasopimukseen. Mikäli puutteita tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen tulee tekninen tai muu vikaVuokralaisen on liikkeelle lähdettäessä varmistettava, että ajoneuvon ikkunat, ovet ja kattoluukut ovat suljettuna sekä portaat nostettuna sisään. Sateella on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajallehuolehdittava ikkunoiden, ovien ja kattoluukkujen sulkemisesta siten, ettei ajoneuvoon pääse satamaan sisälle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkelläMarkiisia ei saa talvikaudella käyttää. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle vuokra-aikana velvollinen huolehtimaan ajoneuvon normaaleista tarkistuksista ja huolehtimaan, että käyttää sähkölaitteita niin, etteivät akut pääse tyhjenemään. Jos ajoneuvon starttiakku on tyhjentynyt vuokraajan omasta huolimattomuudesta esim. ajovalojen päälle jättämisestä parkkeerattuun ajoneuvoon tai ajoneuvon kojelaudan 12V pistokkeiden liiallisesta käytöstä ajoneuvon ollessa sammutettuna, on vuokraaja velvollinen itse hoitamaan ajoneuvon käynnistyksen/akkujen lataamisen niin, että ajoneuvo saadaan käyntiin. Vuokraajaa suositellaan kytkemään ajoneuvo leiriytyessä verkkovirtaan, jolloin sähkölaitteiden toimivuus ja akkujen latautuminen voidaan parhaiten varmistaa. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan ajoneuvolle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta sekä korvaamaan ajoneuvosta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet lisävarusteet. Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudeltaAsiakkaan omavastuu on 1.200,00 € / vahinkotapahtuma (Pohjoismaat) ajoneuvon kasko- ja liikennevakuutuksesta korvattavissa vahingoissa. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästäPohjoismaiden ulkopuolella omavastuu on 2.000,00 € / vahinkotapahtuma. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkona. Vuokralainen • Asiakas on kokonaisuudessaan vastuussa omavastuusta riippumatta seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueillavahingoista, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen ajoneuvon vakuutukset eivät korvaa. Tällaisia vahinkoja ovat esimerkiksi markiisivahingot, auton sisätiloille aiheutut vahingot tai väärän polttoaineen käyttämisestä aiheutuneet vahingot. Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella Vuokranantaja voi vähentää aiheutuneet kustannukset takuumaksusta. Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudesta, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella tai vahingon aiheuttajalta. Vuokralainen on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen ajoneuvon käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksut, tiemaksut, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen Tupakointi ajoneuvossa on velvollinen korjauttamaan renkaan ehdottomasti kielletty, laiminlyönnistä peritään 500,00 € lisämaksu. Ajoneuvoa ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssakirjallista lupaa. Ajoneuvoja ei vuokrata Itä-Eurooppaan tai Euroopan ulkopuolelle suuntautuville matkoille. Vuokralaisella ei ole oikeutta luovuttaa ajoneuvoa kenenkään muun kuin vuokrasopimuksessa mainittujen henkilöiden käyttöön.

Appears in 1 contract

Samples: hytinrasa.fi

Vuokralaisen velvollisuudet ja vastuut. Vuokrattua laitetta ei saa viedä Suomen rajojen ulkopuolelle ilman vuokranantajan kirjallista lupaaVuokralainen on itse vastuussa vuokrauksen aikaisesta turvallisuudesta ja ohjeiden noudattamisesta. Tällä sopimuksella kaikki vastuu siirtyy täysimääräisenä vuokralaiselle. Vuokralaisella ei ole oikeutta vuokrata laitetta seurataloa kolmannelle henkilölleosapuolelle. Vuokralainen on velvollinen hoitamaan laitetta varusteineen huolellisesti huolehtimaan vuokrauksen aikana vuokrattavista tiloista niin, että ne ovat palautettaessa samassa kunnossa kuin luovutushetkellä normaalia kulumista lukuun ottamatta. Vuokralaisen Mikäli vuokraaja ei ole itse siivonnut tilaa ja lopputarkastuksen yhteydessä huomataan selvästi vuokraajan laiminlyönti koskien siivousta, on tarkistettava vuokrattava laite luovutushetkellä ja kirjattava yhdessä vuokranantajan kanssa ylös mahdolliset puutteet tai viatvuokraaja velvollinen maksamaan 150€ siivousmaksun. Siivousmaksu lähetetään laskuna vuokraajalle. Mikäli puutteita seuratalon lämmitys-, tiski- tai vikoja ei ole kirjattu, on vuokralainen vastuussa näistä vioista sikäli, kuin ne ovat olleet vuokralaisen havaittavissa tarkastushetkellä. Mikäli laitteeseen muihin laitteistoihin tulee tekninen vika tai muu vika, on tästä ilmoitettava viipymättä vuokranantajalle. Vuokralainen voi myös palauttaa laitteen vikatapauksessa välittömästi vuokranantajalle, jolloin vuokrasopimus päättyy luovutushetkellä. Vuokralainen on sopimukseen merkityn omavastuun ylärajaan saakka velvollinen: • Korvaamaan laitteelle tai sen varusteille vuokra-aikana sattuneet vahingot • Korvaamaan hinattavasta laitteesta vuokra-aikana kadonneet osat ja lisävarusteet • Suorittamaan itse aiheuttamiensa vahinkojen aiheuttamalta seisonta-ajalta kohtuullisen vuorokausimaksun, kuitenkin enintään 30 vuorokaudelta. Seisonta-aika alkaa kulua vahinkopäivästä. Normaalia kulumista ei kuitenkaan pidetä vahinkonakyläyhdistykselle. Vuokralainen on vastuussa omavastuusta riippumatta ja korvaamisvelvollinen seuraavista tai niihin rinnastettavista syistä aiheutuneita aiheutuneista vahingoista kokonaisuudessaan: • Ylikuormaus • Ajaminen tyhjillä renkailla • Lumivahingot, jos niistä on varoitettu merkillä • Tupakanpolton, likaisten esineiden tai viiltojen Tupakanpolton ja kynttilöiden/lyhtyjen aiheuttamat vahingot • Ajaminen hinattavan laitteen ulkomitat huomioiden liian ahtaissa paikoissa • Ajaminen teiden ulkopuolella tai alueilla, joita ei ole tarkoitettu autolla ajamiseen • Ajaminen jään päällä tai veden peittämällä tiellä tai muulla alueella • vahingot. Vahingonteosta, jonka on aiheuttanut muu henkilö kuin vuokralainen tämän tieten • Pakkasen kylpytynnyrin vesijärjestelmälle aiheuttamista vahingoista mikäli vahinko on aiheutunut huolimattomuudesta Jos seuratalolle tai laiminlyönnistä • Jos laitteelle tai vuokraajalle sen irtaimistolle aiheutuneet vahingot ovat seurausta vuokralaisen tahallisuudesta, törkeästä tuottamuksesta, laitteen laitteistojen käyttämisestä alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena rikolliseen tarkoitukseen taikka siitä, että vuokralainen muutoin oleellisesti rikkoo sopimusehtoja. Vuokralainen vapautuu korvausvelvollisuudestaVirhe-, jos vuokranantaja saa täyden korvauksen vahingoista vakuutuksen perusteella vahinko- ja varkaustapauksissa vuokralaisen on välittömästi ilmoitettava kyläyhdistykselle seuratalossa ilmenneestä virheestä tai vahingon aiheuttajaltasiihen kohdanneesta vahingosta tai varkaudesta. Vuokralainen Varkaudesta on velvollinen maksamaan kaikkine kustannuksineen vuokra-aikana sen käyttämisestä aiheutuvat leiriytymis-tehtävä viipymättä ilmoitus myös poliisille. Kyläyhdistyksen on tämän jälkeen ilmoitettava vuokralaiselle, pysäköinti- ja pysäköintivirhemaksutmihin toimenpiteisiin tapahtuneen johdosta on ryhdyttävä. Jos vuokralainen laiminlyö edellä mainittujen ilmoitusten tekemisen, ylikuorma-, sakko-, rike- ja muut maksut. Rengasvaurion sattuessa vuokralainen on velvollinen korjauttamaan renkaan vuokranantajan lukuun kuitenkin neuvottelemalla mahdollisuuksien mukaan tästä ensin vuokranantajan kanssahän vastaa kyläyhdistykselle laiminlyönnistä aiheutuneesta vahingosta.

Appears in 1 contract

Samples: www.kimola.net