TAVOITTEELLISTEN TULKINTASÄÄNTÖJEN MERKITYKSESTÄ LIIKESOPIMUSTEN TULKINNASSA

Defensor Legis N:o 6/2013

Referee-artikkeli

TAVOITTEELLISTEN TULKINTASÄÄNTÖJEN MERKITYKSESTÄ LIIKESOPIMUSTEN TULKINNASSA

(Die Bedeutung von zweckdienlichen Auslegungsregeln in der Auslegung von kaufmännischen Verträgen)

1 Tutkimuskohde ja kysymyksenasettelu

Huomattava osa liike-elämä sopimusriidoista koskee sopimuksen tulkintaa. Tästä huolimatta aihe on saanut Suomessa yllättävän vähän huomiota niin lain valmistelussa kuin oikeuskirjallisuudessakin1. Ensimmäinen Suomessa julkaistu laajempi sopi- muksen tulkintaa koskeva tutkimus on Xxxxx X. Ahon ”Varallisuusoikeudellisen oikeustoimen tul- kinnasta” (1968), joka iäkkyydestään huolimatta sisältää edelleen käyttökelpoista tietoa sekä tutki-

muksen että käytännön oikeudenhoidon näkökul- masta. Ahon väitöskirjan lisäksi sopimuksen tul- kintaa on käsitelty lukuisissa sopimusoikeudelli- sissa yleisesityksissä, joista voidaan mainita tässä yhteydessä professoreiden Xxxx Xxxxxx, T. M. Xxxxxxxx, Xxx Xxxxxxxxxxxx, K. A. Xxxxxxxxxx, Xxxxxx Xxxxxxxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxxxx kirjoi- tukset2.3 Edelleen sopimuksen tulkintakysymykset ovat saaneet huomiota lukuisissa muissa sopimus- oikeudellisissa tutkimuksissa. Nämä tutkimukset ovat tyypillisesti koskeneet tiettyä sopimustyyppiä,

1 Sen sijaan muissa pohjoismaissa sopimuksen tulkintaa on käsitelty oikeustutkimuksessa hyvin laajasti. Aihetta koskevia kirjoja ja artikkeleita on olemassa niin paljon, että niiden luettelointi tässä olisi epätarkoituksenmukaista. Jäljempänä poh- joismaista oikeustutkimusta tullaan hyödyntämään siltä osin kuin se on kirjoituksen teema huomioon ottaen tarpeen. Tässä yhteydessä on tosin huomautettava, ettei sopimuksen tulkintaa koskeva pohjoismainen kirjallisuus ole kauttaaltaan tasalaatuista. Itse asiassa joissakin yhteyksissä sinänsä melko yksinkertaisia ja vakiintuneita tulkintaoppeja on puettu vain uusiin vaatteisiin tarkoituksena luoda moderneja ”pseudotieteellisiä” tulkintaoppeja. Toisin sanoen oikeuskirjallisuudessa on toisinaan syyllistytty sopimuksen tulkintaoppien osalta sellaisten asioiden tutkimiseen ja problematisointiin, joihin ei ole liittynyt aitoa tieteellistä tiedonintressiä. Toinen tulkintakirjallisuutta vaivaava ongelma on se, että monesti siinä on tyydytty vain toistamaan jo useita kertoja esitettyjä yleisiä pohdintoja sopimuksen tulkinnasta ilman, että tulkintadoktriiniin on tuotu mitään uutta. Tästä syystä jäljempänä on tietyissä yhteyksissä suosittu vanhempaa oikeustutkimusta uudempien nimikkeiden sijasta.

2 Ks. Hemmo, Xxxx: Sopimusoikeus I. 2., uudistettu painos. Jyväskylä 2003 s. 561–664 (myöhemmin ”Hemmo 2003a”)ja Sopimusoikeus III. Jyväskylä 2005 s. 103–115, Xxxxxxxx, T. M. – Ylöstalo, Xxxxx: Suomen siviilioikeuden oppikirja. Yleinen osa. Juva 1981 s. 317–325, Saarnilehto, Ari: Sopimusoikeuden perusteet. 7. uudistettu painos. Hämeenlinna 2009 s. 145–160, Telaranta, K. A.: Sopimusoikeus. Vammala 1990 s. 90–118 sekä Xxxxxxxxxxx, Xxxxxx: Vakiosopimus ja kohtuuttomat sopi- musehdot. Hämeenlinna 2008 s. 88–103.

3 Varsinkin Hemmon kontribuutio modernille suomalaiselle sopimuksentulkintadoktriinille on ollut huomattava. Esitän hänelle lämpimän kiitoksen tämän kirjoituksen kommentoimisesta.

minkä takia niissä tulkintaoppien käsittely on vah- vasti sidottu sopimustyyppikohtaisiin erityispiir- teisiin.4

Lainvalmistelussa sopimuksen tulkintakysymyk- set ovat saaneet huomiota lähinnä vuonna 1990 an- netussa oikeustoimilakitoimikunnan mietinnössä (KM 1990:20)5. Mietinnössä ehdotettiin varallisuus- oikeudellisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, myöhemmin ”OikTL” tai ”oikeustoimilaki”) uudis- tamista monilta osin. Mietintö ei lopulta johtanut odotettuihin muutostoimenpiteisiin, mutta siitä huo- limatta asiakirja sisältää, myös tässä kirjoituksessa hyödynnettävää, tärkeää tietoa sopimuksen tulkin- nasta. Lisäksi huomion arvoista mietinnössä on se, ettei siinä ehdotettu – epäselvyyssääntöä lukuun ot- tamatta – oikeustoimen tulkintasääntöjen ottamis- ta lakiin. Tätä perusteltiin lähinnä ”tulkintasään- nöksen ongelmallisilla vaikutuksilla”6.

Tulkinnalla tarkoitetaan joko vaikeaselkoisen tai usealla tavalla ymmärrettävän asian merkityksen tai tarkoituksen täsmentämistä7. Asian ymmärtä-

minen yksittäistapauksessa riippuu tulkitsijasta, jonka käsityksenmuodostus on aina subjektiivista. Näin ollen tulkinnan tulos on aina yksittäisen sub- jektin käsitys tietystä asiantilasta.8

Sopimuksen tulkinnalla viitataan puolestaan oikeustoimen sisällön ja ehtojen täsmentämiseen (tulkinta ”suppeassa merkityksessä”)9. Tällöin ei edellytetä, että sopimuksen oikeusvaikutuksista tai sisällöstä vallitsisi epäselvyyttä10, joskin tyypilli- sesti tulkinnan tarve korostuu juuri silloin, kun sopijapuolten sopimuksen sisällölle antamat mer- kitykset eivät vastaa toisiaan. Sopimuksen tulkin- nassa voidaan tästä syystä sanoa olevan kyse mer- kityssisällön antamisesta, ei sen toteamisesta11. Tulkinnalla vahvistetaan sopimukselle sopijapuol- ten yhteistä tahtoa vastaava merkityssisältö, ja mikä- li osapuolet eivät pääse tulkintaerimielisyydessä yhteisymmärrykseen, asian ratkaisee viime kädes- sä tuomioistuin12. Tulkinnan pääasiallisen tavoitteen voidaan siten kiteyttää olevan sopijapuolten sopi-

4 Ks. mm. Xxxxx, Xxxx: Sopimus, laki ja vakuutustoiminta. Jyväskylä 1996 s. 209–212 (vakuutussopimus), Xxxxxxxxx- Xxxx, Xxxxx: Vanhoille ja sairaille sopivaa? Omaishoitosopimus hoivan instrumenttina. Vammala 2007 s. 193–209 (omaishoi- tosopimus), Lehtinen, Tuomas: Kansainvälisen kaupan liikesopimus ja remburssi. Vammala 2006 s. 126–148 (liikesopimus yleisesti), Mäenpää, Olli: Hallintosopimus. Hallintoviranomaisen sopimustoiminnan oikeudellisia ongelmia. Vammala 1989

s. 188–218 (hallintosopimus), Nystén-Haarala, Soili: The long-term contract. Contract law and contracting. Jyväskylä 1998

s. 163–168 (pitkäkestoinen sopimus yleisesti), Pönkä, Ville: Osakassopimuksen tavoitteet ja voimassaolon hallinta. Helsinki 2008 s. 70–84 (osakassopimus) ja Vedenkannas, Matti: Tukikirje vakuutena. Jyväskylä 2007 s. 159–246 (tukikirje). Vaikka yhtiöjärjestys ei ole sopimus, myös sen sisällön tulkinnassa on hyödynnetty oikeustoimiopillisia tulkintasääntöjä. Ks. Helmi- nen, Sakari: Osakeyhtiön yhtiöjärjestys. Hämeenlinna 2006 s. 157–174.

5 KM 1990:20 s. 12–33.

6 KM 1990:20 s. 32–33.

7 Hoppu, Esko – Xxxxx, Kari: Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet. Porvoo 2003 s. 68.

8 Aho 1968 s. 11.

9 Ks. mm. KM 1990:20 s. 12–15, jossa sopimuksen tulkinta on määritelty järkevästi. Sopimuksen tulkintaa voidaan luonnehtia joko sisäiseksi tai ulkoiseksi tulkinnaksi riippuen siitä, suorittaako tulkinnan sopijapuoli vai ulkopuolinen taho. Ks. mm. Lehti- nen 2006 s. 126 ja 127, jonka mukaan vain sopimuksen ulkoisessa tulkinnassa on kyse ”aidosta” tai ”klassisesta” tulkinnasta.

10 Aho 1968 s. 52.

11 Xxxxxxxx, Xxxxxx: Luentoja yleisestä oikeustieteestä. Helsinki 1998 s. 117. Ks. samansuuntaisesti Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981 s. 317. On tosin pidettävä mielessä, ettei sopimuksen tulkinta saisi tarkoittaa sopimuksen jälkikäteistä uudelleenkir- joittamista. Xxxxxxx, Xxxxx X.: Globalisoitunut sopimuskäytäntö ja sopimusoikeudelliset periaatteet. Helsinki 2003 s. 209.

12 Sopimusoikeus perustuukin paljolti olettamaan, että tuomioistuin ratkaisee sopimussuhteeseen liittyvät ongelmat. Viimeis- ten vuosikymmenten aikana vaihtoehtoiset riidanratkaisumenetelmän – kuten sovintoneuvottelut – ovat kuitenkin kasvattaneet suosiotaan liike-elämän erimielisyyksissä. Ervasti, Kaijus: Vaihtoehtoinen konfliktinratkaisu ja tuomioistuinsovittelu. Teoksessa Turunen, Santtu (toim.): Conflict Management – Riidanratkaisun uusi maailma. Helsinki 2005 s. 231–267, s. 231–238 ja Hemmo 2005 s. 366. Sanotusta huolimatta välimiesmenettelyn merkitystä liikesopimusten riidanratkaisukanavana voi tuskin ylikorostaa.

muksentekohetkisen tahdon ja tarkoituksen selvit- täminen13.14

Toisaalta on pidettävä mielessä, että sopimuk- sen tulkinnassa on kyse myös sopimuksen pätevyy- den (ts. sopimuksen olemassaolon) selvittämisestä sekä erilaisten sitovuuskysymysten harkinnasta. Esi- merkiksi Aho on ilmaissut asian osuvasti toteamal- la sopimuksen tulkinnassa olevan kyse ”oikeustoi- men tai sellaiseksi väitetyn ilmiön tulkinnasta”15. ”Sellaiseksi väitetyn ilmiön” tulkinnalla Aho viit- taa sen selvittämiseen, onko tarkastelun kohteena oleva sopimus ylipäätänsä sitova (tulkinta ”laajas- sa merkityksessä”). Varsinainen sopimuksen sisäl- lön ja ehtojen täsmentäminen on mahdollista vasta tämän jälkeen.

Puhuttaessa sopimuksen tulkinnasta törmätään usein sen rinnakkaisilmiöön eli sopimuksen täyden- tämiseen. Oikeustieteessä nämä ilmiöt on pidetty usein erillään toisistaan, koska tulkinta kohdistuu sopimuksessa olevan epäselvyyden selvittämiseen, täydentäminen puolestaan sopimuksessa olevan au- kon ”paikkaamiseen”16. Käytännössä sopimuksen tulkinnan ja täydentämisen erottelu on kuitenkin monessa tilanteessa hankalaa17. Kyse on näet usein saman prosessin eri vaiheista18 ja keskeisin erotta-

va tekijä tulkinnan ja täydentämisen välillä on pro- sessissa käytettävä materiaali19.

Sopimuksen tulkinta perustuu lähinnä oikeus- tutkimuksessa ja -käytännössä kehittyneisiin tul- kintaoppeihin. Aihetta koskevaa kattavaa yleissään- telyä ei ole20, joskin sopimustyyppikohtaisissa laeissa samoin kuin itsesääntelynormistoissa sopi- muksen tulkinnasta on olemassa erinäisiä määräyk- siä. Esimerkkinä lakiperusteisen sääntelyn osalta voidaan mainita kuluttajansuojalain (38/1978, myö- hemmin ”KSL”) 4:3:ään kirjattu epäselvyyssääntö21 ja itsesääntelyn osalta rakennusurakan yleisiin sopi- musehtoihin (YSE 1998) perustuvat tulkintapykä- lät22. Kuten todettu, myös korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöllä on ollut keskeinen rooli sopi- muksentulkintadoktriinin kehittymisessä23.

Liikesopimuksen tulkinnan peruslähtökohdat ovat niin Suomessa kuin muissakin pohjoismaissa melko vakiintuneet24. Sopimuksen tulkinnan pää- määränä on sopijapuolten yhteisen tahdon ja tar- koituksen selvittäminen. Tulkinnassa on sopimuk-

13 Ks. mm. KKO 2005:13.

14 Pohdittaessa yleisesti, mitä sopimuksen tulkinta oikeastaan on, on nopeasti havaittavissa, että kyse on lain tulkintaa läheisesti muistuttavasta ilmiöstä. Sekä sopimuksen että lain tulkinnassahan on viime kädessä kyse sopijapuolten / lainsäätä- jän tahdon ja tarkoituksen selvittämisestä. Xxxxxx, Xxxxxxxx – Xxxxxxxx, Xxxx Xxxxx Xxxxx – Xxxxxxx, Xxxxxx: Almindelig kontraktsret. 3. Udgave. København 2009 s. 269 ja Ramberg, Xxx – Xxxxxxx, Xxxxxxxxx: Allmän avtalsrätt. Åttonde upplagan. Vällingby 2010 s. 148.

15 Aho 1968 s. 19.

16 KM 1990:20 s. 13–14.

17 Ks. samansuuntaisesti mm. Xxxxxx – Xxxxxxxx – Ørgaard 2009 s. 264–265, KM 1990:20 s. 14 ja Ramberg – Ramberg 2010 s. 147–148. Ks. sopimuksen tulkinnan ja täydentämisen suhteesta laajasti Xxxxxxxxxx, Xxxx: Tolkning och utfyllning. Undersökningar kring ett förmögenhetsrättsteoretiskt tema. Uppsala 2008 s. 232–266.

18 Telaranta 1990 s. 117.

19 Xxxxxxxx, Xxxxx: Avtaler. Bergen 2006 s. 96.

20 Erilaisissa kansainvälisissä sopimusoikeudellisissa periaatekokoelmissa on sen sijaan määräyksiä sopimuksen tulkin- nasta. Ks. mm. Principles of European Contract Law (myöhemmin ”PECL”) Chapter 5; Principles, Definitions and Model Rules of European Private Law – Draft Common Frame of Reference (myöhemmin ”DCFR”) Book I, Chapter 8 (s. 553–575) ja UNIDROIT Principles of International Commercial Contracts (myöhemmin ”UNIDROIT PICC”) Chapter 4 (s. 137–147). 21 ”Jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on laadittu etukäteen ilman, että kuluttaja on voinut vaikuttaa sen sisältöön,

ja ehdon merkityksestä syntyy epätietoisuutta, ehtoa on tulkittava kuluttajan hyväksi.”

22 Ks. YSE 1998 13 ja 89 §:t.

23 Ks. sopimuksen tulkintaa koskevasta korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä kootusti Saarnilehto 2009 s. 145–160. Ks. myös Giertsen 2006 s. 97, jonka mukaan ”(r)etningslinjer for tolkning av avtaler er først och fremst utviklet gjennom rettspraksis”.

24 Sopimuksen tulkintaopit ja tulkintakäytännöt ovat eri maissa varsin samanlaisia, vaikka tulkintaoppien vertailu saat- taisi ensisilmäyksellä johtaa päinvastaiseen päätelmään. Annola, Vesa: Sopimustulkinnan subjektiivisuus ja objektiivisuus. Xxxxxxxxx Xxxxxxxx, Tatu – Xxxxxxxxx, Xxxxx (toim.): Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta 50 vuotta. Turku 2011 s. 175–190, s. 176.

sen sanamuodon ohella otettava huomioon kaikki muukin tulkinta-aineisto, jolla on merkitystä sopi- japuolten alkuperäisen sopimustahdon määrittämi- sessä25. Silloin, kun kyse on liikesopimuksen tul- kinnasta, sopimuksen sanamuodon sivuuttaminen muun tulkinta-aineiston perusteella on kuitenkin hankalaa, koska olettamana on, että sopimus on syntynyt huolellisen valmistelun lopputuloksena. Liikesopimusten tulkinnassa sopimuksen sitovuu- den periaate nostetaan siis keskeiselle sijalle, sillä vain tällöin sopimus voi tuoda sillä tavoiteltua enna- koitavuutta vaihdantaan. Toisaalta esitetty sääntö on ainoastaan yleinen lähtökohta eli myös liikeso- pimuksen sanamuodosta poikkeaminen on erityi- sissä olosuhteissa mahdollista. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä esimerkiksi silloin, kun aktuali- soitunut tulkintakysymys koskee seikkaa, jota sopi- japuolet eivät ole lainkaan ottaneet huomioon sopi- musta laadittaessa.

Se, minkälainen prosessi sopimuksen tulkinta

on käytännössä, mitä materiaalia tulkinnassa on mahdollista ottaa huomioon ja minkälaisten tulkin- taoppien varaan sopimusoikeudellinen tulkintadokt- riini rakentuu, jää tarkoituksellisesti tässä yhteydessä tarkastelun ulkopuolelle. Tätä voidaan perustella lainaamalla Xxxxxxx Xxxxxxxx (sopimusoikeudelli- sessa kirjallisuudessa paljon siteerattua) toteamus- ta: ”…det ligger en viss fara i alla försök till syste-

matisering av tolkningsförfarandet”26. Se, miten sopimuksen tulkinta käytännössä tapahtuu ja mihin ”oppiin” tulkintatulos perustuu, jääkin monesti hämärän peittoon27. Toisaalta tässä yhteydessä on pidettävä mielessä myös se tosiasia, ettei sopimuk- sen tulkinnan ole tarkoituskaan perustua orjallises- ti mihinkään määrättyyn tulkintadoktriiniin. Erilais- ten tulkintaoppien ja systematisointien sijasta voi- neekin olla tarkoituksenmukaisempaa hyväksyä eräänlainen tulkintasääntöjen ja -menetelmien kaa- os ja jättää sopimuksen tulkitsijalle vapaus etsiä tästä kaaoksesta käsillä olevan tulkintaongelman ratkaisemiseen parhaiten sopivat työkalut.

Liike-elämän sopimusriidat ovat tyypillisesti hyvin monimutkaisia ja ei ole mitenkään poikkeuk- sellista, että riidan molemmat osapuolet pystyvät esittämään vahvaa evidenssiä omien tulkintakan- nanottojensa tueksi. Koska riidan häviämiseen liit- tyy huomattavia taloudellisia riskejä, on selvää, että varsinkin suuryhtiöiden välisissä sopimusrii- doissa osapuolten erimielisyys koskee usein aitoa epäselvyyttä28. Tällaisessa tilanteessa luotettavan selvityksen saaminen sopijapuolten alkuperäisestä tahdosta ja tarkoituksesta saattaa olla vaikeaa, jos- kus jopa mahdotonta29. Tästä syystä liikesopimuk- sen tulkinnassa joudutaan toisinaan turvautumaan niin sanottuun tavoitteelliseen tulkintaan osapuo- lisuuntautuneen tulkinnan sijasta30.

25 Ks. mm. KKO 2001:34.

26 Xxxxxx, Xxxxxxx: Avtal och tolkning. Stockholm 1966 s. 249.

27 Ks. mm. Xxxxx, Xxxxxxxx: Avtaletolkning. En innføring i avtaletolkningslærens alminnelihe del. Bergen 1983 s. 37, joka on sarkastisesti – mutta osuvasti – katsonut sopimuksen tulkinnassa usein noudatettavan niin sanottua ”mustan laatikon -metodia”: sopimuksen tulkinta-aineisto syötetään ”mustaan laatikkoon”, minkä jälkeen valmiit tulkintatulokset tulevat ulos laatikosta ilman, että kukaan ymmärtää, mitä laatikossa oikein tapahtui. Neoklassisessa teoriassa yritys on mielletty vastaavalla tavalla ”mustaksi (tai pimeäksi) laatikoksi”, jonka sisäisistä tapahtumista ulkopuolisilla ei ole tietoa. Ks. mm. Xxxxxxx, Xxxxxx: The Firm in Economic Theory: A Quiet Revolution. The American Economic Review 1997 s. 426–429, s. 426.

28 Oikeudenkäymiskaaren (4/1734) 21 luvun säännösten mukaisesti riidan hävinnyt asianosainen on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Liike-elämän sopimusriidoissa on kuitenkin varsin yleistä, että riidan osapuolet saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan, jos riidan lopulta (osittain tai kokonaan) hävinnyt osapuoli on aloittanut prosessin aiheesta.

29 Tässä yhteydessä on muistettava, että sopijapuolten yhteisen tahdon löytämisen mahdottomuus saattaa johtua siitä, että sopijapuolten tavoitteet ovat alkujaankin olleet ristiriitaiset ja tätä ristiriitaa ei ole joko tiedostettu sopimuksen laadintavaihees- sa tai se on tiedostettu, mutta siihen ei ole haluttu puuttua. Lisäksi on toki mahdollista, ettei jollain ehdolla ole ollut mitään erityistä tarkoitusta. Tällainen ehto on saattanut ”eksyä” sopimukseen esimerkiksi tilanteessa, jossa sopimuksen pohjana on käytetty valmista mallia.

30 Käsitteet määritellään tarkemmin seuraavassa luvussa.

Tämän artikkelin kohteena on tavoitteellisten tulkintasääntöjen merkityksen arviointi liikesopi- musten kohdalla. Kirjoitus on rakennettu siten, että sen toisessa luvussa vastataan tiivistetysti kysy- mykseen mitä tarkoitetaan sopimuksen tavoitteel- lisella tulkinnalla? Luvussa kolme arvioidaan puo- lestaan erilaisten tavoitteellisten tulkintasääntöjen merkitystä liikesopimusten tulkinnassa. Artikkelil- le asetetun sivumäärärajauksen takia arvioinnissa joudutaan pitäytymään melko yleisellä tasolla, mut- ta väitteitä pyritään mahdollisuuksien mukaan havainnollistamaan käytännön esimerkein. Kirjoi- tuksen tutkimustulokset esitetään lopuksi luvussa neljä yhteenvedon muodossa.

Ennen kuin siirrytään käsittelemään tavoitteel- lisia tulkintasääntöjä, on esitettävä eräs tarkentava huomio kirjoituksen käsitteistöstä. Kirjoituksessa käsitellään liikesopimuksia, joilla viitataan tässä yh- teydessä väljästi erilaisiin elinkeinon harjoittami- sessa käytettyihin sopimustyyppeihin, kuten kaup- pa- ja yhteistyösopimuksiin. Liikesopimuksen täs- mällinen määrittely olisi mahdoton tehtävä, minkä takia käsite ei saa enempää huomiota tässä yhtey- dessä. Olennaista on ainoastaan liikesopimuksen ja kuluttajasopimuksen eron painottaminen31 ja sen pitäminen mielessä, että sopimustyypillä saattaa ol- la huomattavaakin vaikutusta sopimuksen tulkin- taan.

2 Tavoitteellisesta tulkinnasta

Sopimuksen tulkintatavat voidaan jakaa kahteen pääryhmään sen perusteella, millaista tulkinta- aineistoa niissä hyödynnetään ja millaisia oikeus- poliittisia päämääriä tulkinnalla halutaan edistää. Suomen oikeuskirjallisuudessa Hemmo on ruotsa- laisia tulkintaoppeja seuraten kutsunut sopimuksen tulkinnan primäärisääntöä niin sanotuksi osapuo- lisuuntautuneeksi tulkinnaksi. Osapuolisuuntautu-

neessa tulkinnassa lähtökohdaksi otetaan sopija- puolten yhteisen tahdon selvittäminen kohdista- malla huomio osapuolten käyttäytymiseen ja heidän tuottamaansa tulkinta-aineistoon.32 Varsinkin liike- sopimusten tulkinnassa tarkastelu kohdistuu ennen kaikkea sopimusasiakirjan sanamuotoon ja toissi- jaisesti muuhun sopijapuolten tarkoitusta osoitta- vaan aineistoon, kuten muuhun kirjalliseen mate- riaaliin (markkinointiaineistoon, sopimuksen liit- teisiin, sähköpostikirjeenvaihtoon jne.) ja osapuol- ten käyttäytymiseen33.

Sopimuksen toista tulkintatapaa Hemmo kutsuu tavoitteelliseksi tulkinnaksi. Kyseiseen tulkintata- paan kuuluvat erilaiset tulkintasäännöt sisältävät tietyn toivottavan sopimussisällön suuntaa koskevan kannanoton. Hemmo luonnehtii sopimuksen tavoit- teellista tulkintaa oikeuspoliittisesti värittyneeksi ja sopimuksen sisältöä ohjaavaksi.34 Sopimuksen tavoitteellinen tulkinta tulee kyseeseen yleensä vain, jos osapuolisuuntautunut tulkinta ei ole mahdollis- ta.

Kuvattua taustaa vasten osapuolisuuntautuneen ja tavoitteellisen tulkinnan keskeisen eron voidaan nähdä liittyvän tulkinnan päämäärään: Kun ensik- si mainitussa se on sopijapuolten tahdon ja tarkoi- tuksen selvittäminen, jälkimmäisessä tärkeäksi tavoitteeksi nousee tietyn ennalta määritetyn ”suun- nan” vahvistaminen sopimukselle tätä suuntaa par- haiten tukevan tulkintavaihtoehdon omaksumisel- la. Lisäksi tulkintatapojen ero tulee esiin siinä, että osapuolisuuntautuneessa tulkinnassa huomio koh- distuu sopimuksen sisältöön, kun taas tavoitteelli- nen tulkinta on sopimuksen yksilöllisestä sisällös- tä riippumattomampaa35.

Tavoitteellinen tulkinta ei ole oikeuskirjallisuu- dessa mitenkään vakiintunut käsite ja kuten Hem- mo on omissa viittauksissaankin osoittanut, tulkin-

31 Ks. kuluttajasopimusten ja elinkeinoelämän sopimusten erottelusta mm. Xxxxxx, Xxxxxx – Xxxxx, Xxxx: Sopimustyypit.

2., uudistettu painos. Hämeenlinna 2008 s. 5–8.

32 Hemmo 2003a s. 602.

33 Esimerkiksi sillä, miten sopijapuolet lähtevät käytännössä täyttämään sopimusvelvoitteitaan, saattaa olla ratkaisevaa merkitystä myöhemmin syntyvässä tulkintariidassa. Tällöin osapuolten sopimuksen solmimisen jälkeen omaksuma toiminta- tapa saattaa tarjota vahvaa evidenssiä heidän sopimuksentekohetkisestä tahtotilastaan.

34 Hemmo 2003a s. 603.

35 Annola, Vesa Antero: Sopimuksen dynaamisuus. Talousoikeudellinen rakennetutkimus sopimuksen täydentymisestä ja täydentymisen ohjaamisesta. Vaasa 2003 s. 329.

takirjallisuudessa osapuolisuuntautuneen ja tavoit- teellisen tulkinnan käsitteet ymmärretään kirjoitta- jasta riippuen hieman eri tavoin36. Muualla oikeus- kirjallisuudessa ruotsalaisen Xxxx Xxxxxxxxxxxxx jä- sentämistapa (”partsorienterade tolkning / samhälls- orienterade tolkning”) muistuttaa läheisesti Hem- mon jäsennystä37. Myös oikeustoimilakitoimikun- nan vuonna 1990 antamassa mietinnössä ”täyden- tävät tulkintasäännöt” (epäselvyyssääntö ja mini- misääntö) on erotettu osapuolisuuntautuneesta tul- kinnasta38. Toisinaan tavoitteellisia tulkintasääntö- jä on kutsuttu ”pakkotulkintanormeiksi”39 tai ”pre- sumptioperiaatteiksi”40. Sillä, mitä nimitystä edel- lä kuvatuista tulkintatavoista käytetään, ei ole kui- tenkaan muuta kuin pedagogista merkitystä. Poh- joismaista sopimuksentulkintakirjallisuutta tarkas- telemalla voidaankin perustellusti sanoa, että eri- laisia tulkintatapojen tai -metodien systematisoin- teja on lähes yhtä paljon kuin kirjoittajia.

Kuten edellisessä luvussa tuotiin esiin, tarve liikesopimuksen tavoitteelliselle tulkintatavalle joh- tuu siitä, että luotettavan selvityksen saaminen sopi- japuolten alkuperäisestä tahdosta ja tarkoituksesta saattaa olla vaikeaa tai jopa mahdotonta eikä mitään eritystä tahtoa ja tarkoitusta ole välttämättä sopi- musta laadittaessa edes ollut. Kun riitaa ratkaise- valla tuomarilla – oli sitten kyse yleisestä tuomio- istuinmenettelystä tai välimiesmenettelystä – on asiassa ratkaisupakko, sopimuksen tulkitsijalla on

oltava jokin peruste, johon tulkintaratkaisu voidaan hyväksyttävästi ankkuroida. Tätä varten tarvitaan toissijaisia tulkintasääntöjä, joita tässä siis kutsutaan tavoitteellisiksi tulkintasäännöiksi.41

Sovellettaessa tavoitteellisia tulkintasääntöjä on kuitenkin varottava kirjoittamasta sopimusta uudel- leen tavalla, joka on ilmeisessä ristiriidassa sopi- japuolten tarkoituksen kanssa. Noudatettaessa tavoitteellista tulkintatapaa tulkitsijan on varsinkin liikesopimusten kohdalla oltava varma siitä, ettei osapuolisuuntautuneen tulkintatavan omaksuminen ole mahdollista. Sen sijaan tiettyjen säänneltyjen sopimustyyppien, kuten kuluttaja- ja työsopimusten, kohdalla tavoiteorientoituneen tulkintametodin soveltaminen on liikesopimuksia helpommin perus- teltavissa. Tällöinhän tulkinnan tavoite – lainsää- täjän tarkoitus – on usein varsin helposti todennet- tavissa. Esimerkiksi mainittujen kuluttaja- ja työ- sopimusten tulkinnassa heikomman suojaamisen oikeuspoliittisella tavoitteella on korostunut mer- kitys42.

Liikesopimuksen tulkinnassa tulisi pitää mie- lessä taloudellisen tehokkuuden edistämisen tavoi- te. Tämä tavoite toteutuu yleensä parhaiten kun- nioittamalla sopimuksen sitovuuden periaatetta.43 Jos liikesopimuksen tulkinnassa erkaannutaan liian kevyin perustein sopimuksen sanamuotoon nojau-

36 Ks. Hemmo 2003a s. 602–603 alaviitteet 1 ja 3.

37 Xxxxxxxxxxx, Xxxx: Avtalsrätt II. Femte upplagan. Lund 2001 s. 12. Suomalaisessa oikeustutkimuksessa mm. Xxxxx Xxxxxxxxx-Xxxx ja Xxxxx Xxxxxxxxxxx ovat soveltaneet väitöskirjoissaan Hemmon jäsentämistapaa. Xxxxxxxxx-Xxxx 2007 s. 194–208 ja Vedenkannas 2007 s. 232–243.

38 KM 1990:20 s. 28–30. Mm. Xxxxx 1983 s. 370 on niin ikään kutsunut tavoitteellisia tulkintasääntöjä täydentäviksi tulkintasäännöiksi.

39 Aho 1968 s. 236.

40 Annola 2003 s. 329.

41 Vahlén on tiivistänyt erilaisten ”tulkintastandardien” tarpeellisuuden hyvin osuvalla tavalla: ”…tolkningsstandarderna normalt få större betydelse ju mindre omfattande det föreliggande tolkningsmaterialet är.” Vahlén 1966 s. 220.

42 Ks. mm. Pönkä, Ville: Yhdenvertaisuus osakeyhtiössä. Helsinki 2012 s. 103–109.

43 Taloudellisen tehokkuuden merkityksen korostaminen oikeudenalalla, jossa ”pehmeämpien arvojen” merkityksen tutkimus on ollut perinteisesti suosittua (ks. mm. Mononen, Marko: Sopimusoikeuden materiaalisuudesta. Helsinki 2001), on helposti omiaan herättämään kritiikkiä tutkijayhteisössä. Tässä yhteydessä on kuitenkin pidettävä mielessä, että toimintaympäristö vaikuttaa keskeisesti siihen, mitkä arvot on missäkin tilanteessa priorisoitava. Liike-elämässä taloudellisen tehokkuuden edistämisen tavoite on luonnollisesti keskeisellä sijalla, joskin oikeustutkimuksessa on monessa yhteydessä katsottu, etteivät tehokkuus ja oikeudenmukaisuus ole muutenkaan ristiriitaisia tavoitteita oikeudessa. Ks. erit. Oker-Blom, Max: Effektivitet eller solidaritet – beröringspunkter mellan rättsekonomi och social civilrätt. Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Fin- land 2002 s. 452–468, s. 466 ja Pönkä m.t.s. 105–109. Viimeksi mainittu kirjoittaja on pitänyt taloudellisen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden tavoitteiden onnistuneesta yhteensovituksesta hyvänä esimerkkinä osakeyhtiöoikeudellista vähemmis- tösuojajärjestelmää.

tuvasta tulkintatavasta, sopimustoimintaan liittyvä ennakoitavuus heikkenee. Tällaisessa tulkintakult- tuurissa sopimisesta aiheutuvat transaktiokustan- nukset kasvaisivat olennaisesti ja sopimustoiminta monimutkaistuisi muutenkin epätarkoituksenmu- kaisesti. Sopimuksen laadinnassa tulisi näet tällöin varautua ”ylihuolellisesti” kaikkiin mahdollisiin tulkintaerimielisyyksiin44.

Sanotusta huolimatta on tietenkin selvää, että taloudellisen tehokkuuden lisäksi myös kohtuus- periaatteella on liikesopimusten sitovuuden arvioin- nissa oma sijansa. On tosin muistettava, ettei liike- sopimuksen tulkinta saisi tarkoittaa asiallisesti sopimuksen sovittelua, ellei tulkintariidan osapuo- li ole nimenomaisesti vaatinut kohtuullistamista45. Siinäkin tilanteessa, että sovittelua on vaadittu ja riidanratkaisija päätyy sovittelemaan sopimusta, kohtuullistaminen olisi pidettävä erillään tulkin- nasta46, koska tulkinnan tarkoituksena on sopimuk- sen sisällön vahvistaminen, kohtuullistamisen puo- lestaan vahvistettujen sopimusvelvoitteiden ”oikai- seminen”47.

On sinänsä ilmeistä, että sovittelua koskevan ”ohennetun väittämistaakan” takia sovittelua toivo- van sopijapuolen ei tarvitse nimenomaisesti ilmais- ta vaativansa sopimuksen sovittelua OikTL 36 §:n nojalla, vaan on riittävää, että hän on kiistänyt kan- teen ja esittänyt kohtuuttomuutta osoittavia näkö- kohtia48. Liikesopimusten kohdalla – ja varsinkin, jos sopijapuolet ovat oikeushenkilöitä – lienee kui- tenkin lähdettävä siitä, että sovittelua on nimen- omaisesti vaadittava, jos riidanratkaisijan toivotaan

kohtuullistavan sopimusta. Muussa tapauksessa vaa- rana on, että liike-elämän riidanratkaisussa keskei- sellä sijalla oleva objektiivisuusolettama kärsii ja saa turhia asianajollisia piirteitä.

Esitetty kanta ei kuitenkaan vaikuttaisi saavan ainakaan oikeuskäytännön tukea. Korkeimman oikeu- den ratkaisussa 2008:77 oli kyse välimiesten toimi- vallan ulkorajojen arvioimisesta ja asiassa otettiin nimenomaisesti kantaa sopimuksen sovittelunäkö- kulmaan: ”…(J)oissakin tilanteissa ratkaisu voidaan perustaa oikeustoimilain 36 §:ään, vaikkei asian- osainen ole nimenomaisesti vaatinut sovittelua tai nimenomaisesti vedonnut kohtuuttomuuteen. Täl- lainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun vaatimus on perustettu sopimuksen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen sellaisen seikan nojalla, joka voi muodostaa myös sovitteluperusteen. Välimie- het eivät muutenkaan ole olleet sidottuja niihin oi- keudellisiin näkökohtiin, joihin asianosaiset ovat perustaneet vaatimuksensa.” Tämän kirjoituksen teeman kannalta on kuitenkin huomattava, ettei kor- keimman oikeuden perusteluissa oteta kantaa oi- keustoimen kohtuullistamisen ja tulkinnan rajan- käyntiin.

Erilaisia tavoitteellisia tulkintasääntöjä on lukui- sia. Suomen oikeuskirjallisuudessa Aho ja Hemmo ovat yksilöineet tällaisina sääntöinä epäselvyys- säännön, minimisäännön, tavallisuussäännön, koh- tuussäännön, pätevyyssäännön ja eräiden sopimus- ehtojen suppean tulkinnan. Lisäksi tahdonvaltai- sella sääntelyllä on toisinaan vaikutusta liikesopi- musten tulkintaan49.50 Näitä tulkintasääntöjä ja niiden merkitystä liikesopimusten tulkinnassa käsi- tellään tarkemmin seuraavassa luvussa.

44 Kaikki sopimukset ovat oikeustaloustieteellistä käsitteistöä mukaillen ”epätäydellisiä” ja täydellisyyteen pyrkiminen sopimuksen laadinnassa olisikin taloudellisesti ajateltuna epärationaalista. Tästä syystä sopimuksen tulkintakulttuurin kes- keiseksi tavoitteeksi on asetettava ennakoitavuuden ylläpitäminen. Muuten sopimuksen laadinnassa osapuolia kannustetaan utopististen päämäärien tavoitteluun. Ks. samansuuntaisesti Hemmo 2005 s. 104–105. Ks. sopimusten epätäydellisyydestä mm. Määttä, Xxxxx: Epätäydellinen sopimus. Teoksessa Kanniainen, Vesa – Xxxxxx, Xxxxx (toim.): Näkökulmia oikeustalous- tieteeseen 2. Helsinki 1998 s. 53–79.

45 Ks. samansuuntaisesti Aho 1968 s. 123–124 ja 256: ”…ei oikeustoimen tulkinnan tehtävänä ole kohtuuttomien sopimus- ehtojen tarkastaminen.” Vrt. KM 1990:20 s. 25.

46 Saarnilehto, Ari: Sopimuksen tulkinta. Teoksessa Xxxxxxxxxxx, Xxx – Xxxxx, Xxxx – Xxxxxx, Xxxxx (toim.): Varallisuus- oikeus. Juva 2001 s. 414.

47 Sanotusta huolimatta sopimuksen tulkinta ja kohtuullistaminen ovat oikeustutkimuksessa toisinaan sekoittuneet keske- nään. Ks. mm. Lehtinen 2006 s. 138–143.

48 Ks. mm. Hemmo, Xxxx: Sopimusoikeus II. 2., uudistettu painos. Jyväskylä 2003 s. 94–95 (myöhemmin ”Hemmo 2003b”) ja KKO 1990:148.

49 Sen sijaan pakottavalla sääntelyllä – joka siis kohdistuu pääasiassa kuluttajasopimuksiin – ei ole periaatteessa merkitystä sopimuksen tulkinnassa.

50 Aho 1968 s. 255–261 ja Hemmo 2003a s. 656.

Mainittujen sääntöjen lisäksi oikeuskirjallisuu- dessa esiintyy lukematon määrä erilaisia muitakin tavoiteorientoituneita tulkintasääntöjä. Näiden kaik- kien sääntöjen esittely ei tässä kirjoituksessa ole luonnollisestikaan mahdollista, minkä takia jäljem- pänä keskitytään vain mainittuihin tavoitteellisiin tulkintasääntöihin. Esimerkkinä tarkastelun ulko- puolelle jäävästä säännöstä voidaan mainita niin sa- nottu balanssisääntö, jonka mukaan epäselvyysti- lanteessa sopimusehdoille olisi annettava sellainen merkitys, että sopijapuolten erilaiset oikeudet ja velvoitteet muodostaisivat mahdollisimman tasa- painoisen kokonaisuuden51. Käytännössä kyseinen sääntö muistuttaa läheisesti jäljempänä luvussa 3.5 käsiteltävää kohtuussääntöä.

3 Tavoitteelliset tulkintasäännöt ja niiden merkitys liikesopimusten tulkinnassa‌

3.1 Yleishuomioita

Ennen kuin siirrytään käsittelemään tavoitteel- lisia tulkintasääntöjä, on esitettävä muutama aihee- seen johdatteleva yleishuomio. Ensinnäkin on muis- tettava, että tavoitteellisilla tulkintasäännöillä on jossain määrin eri merkitys eri sopimustyyppien ja

-ehtojen kohdalla: kaikki säännöt eivät sovi kaik- kien sopimustyyppien ja -ehtojen tulkintaan52. Toi- seksi, myös tapauskohtaisilla olosuhteilla on pai- noarvoa erilaisten tulkintasääntöjen soveltumishar- kinnassa. Esimerkkinä voidaan käyttää osakasso- pimusta. Jos kyse on kahden suuryhtiön yhteisyri- tystä koskevan osakassopimuksen tulkinnasta, esimerkiksi epäselvyyssäännön soveltumiseen tuli- si lähtökohtaisesti suhtautua pidättyvästi. Sen sijaan tilanteessa, jossa osakassopimuksen osapuolina on

pääasiassa tai yksinomaan luonnollisia henkilöitä ja sopimus on yksin enemmistöosakkeenomistajan laatima, epäselvyyssäännöllä saattaa olla ratkaise- va merkitys sopimuksen tulkinnassa.53 Tavoitteel- liset tulkintasäännöt eivät ole siis mitään absoluut- tisia – ja tiettyä keskinäistä hierarkiaa orjallisesti noudattavia – tulkintanormeja, vaan ennemminkin ”työkaluja”, joita tulkitsija voi käyttää siinä määrin kuin kokee sen tapauskohtaisesti tarkoituksenmu- kaiseksi.

Puhuttaessa tulkinnasta – oli sitten kyse lain tai oikeustoimen tulkinnasta –, on nykyaikana vaikea sivuuttaa perusoikeuskeskustelua54. Varsinkin omaksuttaessa ”Xxxx Xxxxxxxxxxxx” ”oikeuden- mukaisiin yhteisöllisiin käytäntöihin sitoutuva ajat- telumalli”, sopimuksen tulkinnassakin keskeiselle sijalle nouseva oikeudenmukaisuuskriteeri saa sisäl- tönsä perusoikeusjärjestelmästä55. Tällöin herää kysymys siitä, tulisiko sopimuksen tulkintaa pitää eräänlaisena perusoikeuksien heijastamien yhteis- kunnallisten arvojen sisäänajoväylänä yksityisoi- keudellisten toimijoiden välisiin oikeussuhteisiin? Toisin sanoen kyse on siitä, tulisiko ”sopimuksen perusoikeusmyönteinen tulkinta” nostaa erääksi

– ja käytännössä melko keskeiseksi – tavoitteelli- seksi tulkintasäännöksi?

Vastaus kysymykseen on tässä yhteydessä kiel- teinen. Vaikka perusoikeuksilla on kiistatta oma tärkeä merkityksensä myös yksityisoikeudellisten toimijoiden välisten oikeussuhteiden arvioinnissa, ne ovat kuitenkin ensisijassa yksityisten oikeus- subjektien ”puolustautumisoikeuksia julkista valtaa vastaan”56. Sopimuksen tulkinnassa yksityisauto- nomian kunnioittaminen on nostettava keskeiselle

51 Giertsen 2006 s. 116.

52 Annola 2003 s. 329.

53 Ks. tavoitteellisten tulkintasääntöjen soveltumisesta osakassopimuksen tulkintaan Pönkä 2008 s. 72 ja Ämmälä, Tuula: Osakassopimuksen tulkinnasta. Teoksessa Xxxxxxxxxxx, Xxx (toim.): Osakassopimuksesta. Turku 1995 s. 35–88, s. 64–67.

54 Ks. mm. Lehtinen 2006 s. 142–143, joka on avannut liikesopimuksen tulkintaa koskevan perusoikeuskeskustelun, mutta jättänyt aiheen lopulta käsittelemättä.

55 Ks. Xxxxxxxx, Xxxx: Uusi varallisuusoikeus. Saarijärvi 2003 passim.

56 Ks. mm. Euroopan unionin tuomioistuimen vuonna 2009 antama ratkaisu Audiolux C-101/08, kohta 77. On myös pidettävä mielessä, ettei kansallinen oikeuskäytäntökään sisällä merkkejä perusoikeuksien välittömästä merkityksestä sopimussuhteiden arvioinnissa. Hemmo 2003a s. 60–61. Perusoikeudet eivät ole mainitun lähdeteoksen ilmestymisenkään olleet jälkeen esille sopimusoikeudellisissa prejudikaateissa. Sen sijaan keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden lunastamista koskevassa ratkaisussa KKO 2012:64 on arvioitu omaisuudensuojan merkitystä osakkeen lunastusinstituution justifikaation kannalta.

sijalle ja niin sanottua ”perusoikeusfundalismia”57 olisi vältettävä tulkintaoppien kehittelyssä. Se, ettei perusoikeuksilla ole lähtökohtaisesti vaikutusta sopimuksen tulkintaan on kuitenkin vain pääsään- tö ja eräiden sopimustyyppien kohdalla niiden tul- kintavaikutusta onkin pidettävä lähes itsestäänsel- vyytenä58.

3.2 Epäselvyyssääntö

Tavoitteellisten tulkintasääntöjen käsittely on luontevaa aloittaa epäselvyyssäännöstä (eli ns. in dubio contra stipulatorem -säännöstä), joka on epäi- lyksittä mainituista säännöistä parhaiten tunnettu59. Kuten todettu, Suomessa epäselvyyssäännön nor- matiivinen perusta on kuluttajasopimusten osalta KSL 4:3:ssä60, mutta liikesopimusten osalta sääntö perustuu ainoastaan lakiin kirjoittamattomiin sopi- musoikeudellisiin tulkintaoppeihin61. Kansainväli- sissä sopimusoikeudellisissa periaatekokoelmissa epäselvyyssäännöstä on sen sijaan erinäisiä mää- räyksiä.

DCFR II. – 8:103: ”(1) Where there is doubt about the meaning of a term not individually nego- tiated, an interpretation of the term against the par- ty who supplied it is to be preferred. (2) Where there

is doubt about the meaning of any other term, and that term has been established under the dominant influence of one party, an interpretation of the term against that party is to be preferred.”

PECL 5:103: ”Where there is doubt about the meaning of a contract term not individually nego- tiated, an interpretation of the term against the par- ty who supplied it is to be preferred.”

UNIDROIT PICC Art. 4.6: ”If contract terms supplied by one party are unclear, an interpretation against that party is preferred.”

Kuten mainituista periaatekokoelmista ilmenee, epäselvyyssäännön ydinsisällöstä vallitsee varsin laaja yksimielisyys: epäselvää ehtoa on tulkittava sen laatijan vahingoksi. Koska niin sanotut yksi- lölliset sopimukset ovat – enemmän tai vähemmän

– sopijapuolten yhdessä laatimia, epäselvyyssään- nöllä on merkitystä ennen kaikkea vakioehdoin laadittujen sopimusten tulkinnassa62. Sanotusta huolimatta ei ole tietenkään mitään estettä sille, etteikö epäselvyyssääntöä olisi mahdollista sovel- taa myös yksilöllisesti laadittuun sopimukseen63. Olennaista epäselvyyssäännön soveltumisen kan- nalta onkin se, että tulkittava ehto on yksin toisen osapuolen laatima64 ja on toki mahdollista, että osa sopimusehdoista on sopijapuolten yhdessä luon- nostelemia, osa toisen yksin sanelemia. Viimeksi

57 ”Perusoikesfundamentalismilla” viitataan perusoikeuksien merkitystä ylikorostavaan ajatteluun. Ks. Xxxxx, Markku: Perusoikeuksilla argumentoinnista. Teoksessa Xxxx, Tero (toim.): Varallisuus, vakuudet ja velkojat. Juhlajulkaisu Xxxxx Xxx- misto 1952 – 9/6 – 2012. Jyväskylä 2012 s. 11–30, s. 21–22.

58 Esimerkkinä tällaisesta sopimustyypistä voidaan mainita omaishoitosopimus. Kalliomaa-Puha 2007 s. 197. Ks. myös luku 3.6, jossa perusoikeusnäkökulma on otettu huomioon tiettyjen negatiivisten velvoitteiden tulkinnassa.

59 Epäselvyyssääntöä ja seuraavassa luvussa käsiteltävää minimisääntöä voidaan luonnehtia ”klassisiksi” tulkintasäännöiksi.

Niistä on mainintoja jo 1700-luvun alkupuolen ruotsalaisessa oikeustutkimuksessa. Adlercreutz 2001 s. 97.

60 Ks. luku 1.

61 Korkein oikeus on muutamissa ennakkopäätöksissä soveltanut epäselvyyssääntöä. Ks. näistä ratkaisuista kootusti Xxx- xxxxxxxx 2008 s. 98–102. Epäselvyyssääntö on teoksen ilmestymisen jälkeen ollut esillä ainakin ratkaisuissa KKO 2008:53 ja 2011:13. Tarkastelemalla epäselvyyssääntöä koskevaa korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä voidaan tehdä ainakin kaksi tärkeää yleishavaintoa: 1. Vielä 1960-luvulla kyse oli oikeuskäytännössä tuntemattomasta ilmiöstä (ks. mm. Aho 1968) ja vasta 1970-luvulta lähtien epäselvyyssääntö on alkanut esiintyä ratkaisuperusteena (ks. mm. Hemmo 2003a s. 638). 2. Epäselvyys- sääntöä koskeva oikeuskäytäntö koskee lähes yksinomaan kuluttajasopimussuhteita (vrt. KKO 2008:53). Sääntöä on sovellettu varsinkin vakuutussopimuksiin ja takauksiin. Epäselvyyssääntöä on ollut keskeisellä sijalla myös esimerkiksi monissa arvo- paperilautakunnan antamissa suosituksissa, vaikka sääntö ei välttämättä tule eksplisiittisesti esiin suositusten perusteluista.

62 Ks. erit. Xxxxxxxxxxx m.t.s. 97–103. Epäselvyyssäännön osalta eräänlaisena vastakkaisena ääripäänä voidaan mainita yhtiöjärjestys, jonka tulkinnassa säännön merkitystä on pidetty hyvin vähäisenä. Ks. mm. Xxxxxxx, Tore: Personklausuler i aksjeselskaper. Om vedtektsmessig regulering av aksjonærenes disposisjons- og forvaltningsrettigheter ved krav til deres egenskaper m.v. Oslo 1996 s. 159 ja Helminen 2006 s. 172.

63 Ks. mm. KKO 1996:19.

64 Hemmo 2003a s. 640. Vrt. Giertsen 2006 s. 119, joka pitää epäselvyyssäännön soveltamisen kannalta riittävänä, että toinen sopijapuoli on voinut vaikuttaa epäselvän ehdon muotoiluun vain vähäisessä määrin.

mainitussa tilanteessa – siis tilanteessa, jossa vain osa sopimusehdoista on yksin toisen sopijapuolen laatimia – epäselvyyssäännön soveltumiseen tulisi kuitenkin suhtautua lähtökohtaisesti pidättyvästi.

Sopimusehdoista poikkeaminen niiden laatijan vahingoksi liittyy olennaisesti sopimusehtojen ylei- sempään kohtuullisuuspunnintaan65 – eräänlaiseen ”sanktioajatteluun”66 –, minkä takia liikesopimus- ten kohdalla epäselvyyssäännön soveltamisessa tulisi noudattaa maltillisuutta. Sanotusta huolimat- ta pohjoismaisessa doktriinissa on puollettu epä- selvyyssäännön laajentavaa tulkintaa siten, että epäselviä sopimusehtoja olisi tulkittava sen osa- puolen vahingoksi, jolla on ollut parhaat mahdol- lisuudet epäselvyyden poistamiseen67. Kyseinen tulkinta on jossain määrin – tosin poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa – hyväksytty myös Suomen oikeuskäytännössä.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2003:26 oli kyse konsulttiyritys A:n ja seurakunta B:n välillä solmitusta rakennuttamis- ja valvontatehtäviä kos- kevasta sopimuksesta. Sopimuksessa oli viitattu kon- sulttitoiminnan yleisiin sopimusehtoihin (KSE 1983), joiden mukaan konsultin vahingonkorvauksen ylä- raja määrättäisiin sopimuksessa ja mikäli tällainen määräys puuttuisi, vahingonkorvaus olisi enintään konsulttipalkkion suuruinen, tässä tapauksessa 46.000 markkaa. Lisäksi sopimuksen kohtaan ”Muut eh- dot” oli – KSE 1983 ehtoihin kohdistuvan viittauk- sen ohella – otettu seuraava maininta: ”Lisäksi kon- sultti sitoutuu pitämään voimassa sopimuksen kes- toajan 5.000.000 markan konsulttivastuuvakuutuk- sen.”

B:lle oli A:n laiminlyöntien takia aiheutunut sit- temmin huomattavia vahinkoja. A:n mukaan tämän vastuu näistä vahingoista rajoittui mainittuun 46.000 markan korvaukseen, kun taas B vetosi sopimuk- sen sisältämään mainintaan 5.000.000 markan kon- sulttivakuutuksesta ja vaati tätä pidettävän korvaus- vastuun ylärajana.

Korkein oikeus painotti asiassa sitä, että A oli yksin laatinut sopimuksen ja oli sopimusta tehtäes- sä ollut asiantuntemuksensa perusteella muutenkin selvästi paremmassa asemassa arvioimaan sopimus- tekstin sisältöä kuin B. Tästä syystä korkein oikeus katsoi, että sopimusta tulkittaessa oli annettava eri- tyistä painoa sille, minkä perustellun käsityksen so- pimuksen sisällöstä A:n tarjoama sopimusteksti an- toi seurakunnalle. Ratkaisussa toisin sanoen paino- tettiin sitä, että epäselvää sopimusehtoa oli tulkit- tava laatijan vahingoksi, koska tällä oli ollut par- haat mahdollisuudet epäselvyyden poistamiseen.

Ajattelu on varmasti jossain määrin sovelletta- vissa kuluttajasuhteisiin, jolloin epäselvyyssään- nöllä on selvä yhteys sovelias vastuunkantaja -ajat- teluun68. Liikesopimusten kohdalla epäselvyyssään- nön kuvatunlaiseen laajentavaan tulkintaan olisi kuitenkin suhtauduttava – kuten epäselvyyssäännön soveltamiseen yleensäkin – varauksellisesti. Kulut- tajasuhteissa on mahdollista – ja usein tarkoituk- senmukaistakin – lähteä siitä, että epäselvän ehdon laatijaa (elinkeinonharjoittajaa) ”rangaistaan” siitä, ettei tämä ole kirjoittanut tulkittavaa ehtoa selvem- pään muotoon. Kyseinen tulkintakäytäntö on omiaan edistämään kuluttajaoikeudessa keskeistä heikomman suojaamisen tavoitetta. Liikesopimus- suhteissa osapuolilta voidaan sen sijaan edellyttää suurempaa huolellisuutta (selonottoa) ja tilantees- sa, jossa sopimukseen on eksynyt epäselvä ehto, sopijapuolen olisi puututtava siihen siitä riippumat- ta, onko ehto yhdessä suunniteltu vai yksin toisen osapuolen laatima. Tällöin joudutaan siis yhtäältä ottamaan huomioon se, ettei epäselvän ehdon laa- tijan tulisi saada tulkinnallista etua aiheuttamansa epäselvyyden perusteella, toisaalta vastapuolen velvollisuus huolehtia siitä, että hän käy sopimuk- sen perusteellisesti läpi ja ymmärtää kaikkien sopi- musehtojen merkityksen. Liikesopimussuhteissa

65 Giertsen m.t.s. 118–119 ja Xxxxxxxxxxx 2008 s. 98.

66 Ks. mm. Adlercreutz 2001 s. 100, Hemmo 2003a s. 638 ja Woxholth, Geir: Avtalerett. 7. utgave. Oslo 2009 s. 435. Vrt. Kurkela 2003 s. 214, joka näkee epäselvyyssääntöön liittyvän sanktioajattelun käänteisesti. Hänen mukaansa sopimuksen ”lukijan” tulisi olla sopimuksen laadintavaiheessa aktiivinen ja korjata sopimuksessa havaitsemansa virheet ja epäselvyydet. Jos lukija ei näin tee, hänen tulisi kantaa siitä seuraavan riskin.

67 Ks. mm. Xxxxxxx, Xxxx Xxxxx: Lærebok i avtalerett. Oslo 1969 s. 36, Xxxxx 1983 s. 561 ja Xxxxxxx, Xxx Xxxxxx: Kon- traktstolkning. Særlig om tolkningsstiler ved fortolkning av skriftlige kontrakter. Oslo 2006 s. 296–297.

68 Giertsen 2006 s. 119. Ks. sovelias vastuunkantaja -argumentin merkityksestä sopimusoikeudessa yleisesti Hemmo

2003a s. 58–59.

epäselvyyssäännön soveltaminen edellyttää siis mainittujen näkökohtien huolellista puntarointia. Tapauskohtaisten olosuhteiden merkitystä ratkai- suharkinnassa voi tässä yhteydessä tuskin yliko- rostaa.

Epäselvyyssääntöä on sovellettu leasingsopimuk- sen tulkintaan verrattain tuoreessa korkeimman oikeu- den ratkaisussa 2008:5369. Ratkaisussa arvioitiin vuokralleantajan virhevastuuta vuokrakohteesta ja vuokralleottajan oikeutta purkaa leasingsopimus vuokrakohteessa olevan virheen perusteella. Kor- kein oikeus katsoi asiassa, että leasingsopimus oli yksin vuokralleantajan laatima. Tästä syystä sen si- sältämiä epäselviä, virhevastuuta ja sopimuksen pur- kamista koskevia, ehtoja oli tulkittava niiden laati- jan vahingoksi. Ratkaisun perusteluissa ei kuiten- kaan arvioitu yleisemmin epäselvyyssäännön mer- kitystä liikesopimussuhteissa.

Korkeimman oikeuden ratkaisu havainnollistaa osuvasti sitä, että epäselvyyssäännöllä on aidosti merkitystä myös vakiosopimusluontoisten liikeso- pimusten tulkinnassa. Kyseisessä tapauksessa on tosin huomattava, että kaksi oikeusneuvosta oli asiassa eri mieltä enemmistön kanssa. He katsoivat leasing- sopimuksen epäselvien sopimusehtojen olevan – vaikealukuisina ja huonosti jäsenneltyinäkin – so- pusoinnussa rahoitusleasingissa yleisesti noudatet- tujen periaatteiden kanssa. Tästä syystä eri mieltä olleet oikeusneuvokset katsoivat, että epäselvää so- pimusehtoa olisi pitänyt tulkita alalla vakiintuneen käytännön mukaisesti. Tällöin kyse olisi ollut asial- lisesti jäljempänä luvussa 3.4 käsiteltävän tavalli- suussäännön soveltamisesta.

Yksilöllisesti laadituissa liikesopimuksissa tör- mätään toisinaan tilanteeseen, jossa sopimus on pääosin osapuolten yhdessä laatima, mutta jonkin yksittäisen ehdon osalta voidaan osoittaa, että se on yksin toisen osapuolen muotoilema. Tällöin se taho, joka ei ole osallistunut ehdon kirjoittamiseen, haluaa erimielisyystilanteessa luonnollisesti vedo- ta epäselvyyssäännön tarjoamaan tulkintaetuun. Jos yksittäisen sopimusehdon laatija pystytään tun-

nistamaan, ei ole mitään kategorista estettä sille, etteikö epäselvyyssääntö voisi tulla sovellettavak- si. Tulkintariidassa sopimuksen ”pilkkominen” erillisiin osiin – siis sopimuksen eräänlainen ”pis- temäinen tulkinta” – saattaa kuitenkin johtaa sat- tumanvaraiseen lopputulokseen70, koska useinhan tilanne on se, että sopijapuolet ovat vaikuttaneet vuorotellen määräävästi eri sopimuskohtiin71. Tar- kastelemalla sopimusta ja sen laadinta-aineistoa kokonaisuutena, saatetaankin päätyä siihen loppu- tulokseen, että epäselvä ja yksin toisen osapuolen laatima sopimusehto on sopimuskokonaisuuteen suhteutettuna tarkoituksenmukainen.

Kun edellä on pyritty osoittamaan, ettei epäsel- vyyssäännölle tulisi antaa liiallista painoarvoa lii- kesopimusten tulkinnassa, jää lopuksi pohdittavak- si se, minkälaisissa tilanteissa sääntöön tukeutumi- nen saattaa olla tarkoituksenmukaista. Olemassa olevasta oikeuskäytännöstä ei tässä tarkastelussa ole juuri apua, koska kyseiset ratkaisut koskevat pääosin kuluttajasopimuksia. Oikeuskäytäntö antaa kuitenkin tukea käsitykselle, jonka mukaan epäsel- vyyssääntö olisi sovellettavissa muun muassa sel- laiseen liikesopimukseen, jossa toinen osapuolista rinnastuu tosiasiallisesti kuluttajaan tai on muuten selvästi heikommassa asemassa vastapuoleen näh- den72. Tällainen asetelma vallitsee usein muun muassa franchising-antajan ja franchising-yrittäjän välillä. Toisena esimerkkinä vastaavanlaisesta vah- vempi-heikompi sopijapuoli -asetelmasta voidaan mainita osakassopimus, jonka keskeisenä funktio- na on turvata ankarin kontrolli- ja exit-kovenantein pääomasijoittajan asemaa kohdeyhtiössä. Epäsel- vyyssäännön käyttökelpoisuuteen liikesopimusten kohdalla vaikuttaa siis ainakin se, missä asemassa sopijapuolet ovat suhteessa toisiinsa.

Edelleen se, minkälaiseen sopimusehtoon epä-

selvyys kohdistuu, saattaa vaikuttaa epäselvyys- säännön soveltamisharkintaan. Jos kyse on epäsel-

69 Oikeuskirjallisuudessa ratkaisua kommentoinut Xxxx Xxxxxx on katsonut, ettei tapauksen suora soveltamisala ole kovin laaja. Norros, Olli: KKO 2008:53: Leasingsopimuksen vastuunrajoituksen tulkinta. Xxxxxxxxx Xxxxxxx, Xxxxx (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein I 2008. Jyväskylä 2008 s. 410–421, s. 414.

70 Grönfors, Xxxx: Tolkning av fraktavtal. Göteborg 1989 s. 27.

71 Hemmo 2003a s. 641 alaviite 28. Ks. samansuuntaisesti Xxxxxxxx 2009 s. 436, joka on huomauttanut, että epäselvyyden aiheuttaneen tahon tunnistaminen on monesti mahdotonta.

72 KKO 1996:19, 2003:26 ja 2008:53.

vän sopimusehdon laatijan asemaa olennaisesti parantavasta (ja siis vastaavasti toisen sopijapuolen asemaa olennaisesti heikentävästä) ehdosta, kuten vastuunrajoitusehdosta, epäselvyyssäännölle voi- taneen antaa enemmän painoarvoa kuin tilanteessa, jossa säännön soveltamatta jättäminen ei vaikuta samalla tavalla merkittävästi siihen vetoavan oikeuksiin73. Epäselvyyssäännön tämän tapainen soveltaminen muistuttaa läheisesti jäljempänä luvussa 3.6 käsiteltävää suppeaa tulkintaa.

UNIDROIT PICC Art. 4.6:n kommentti sisältää hyvän esimerkin viimeksi mainitusta tulkintatilan- teesta: ”A contract between A, a contractor, and B for the construction of an industrial plant contains a provision drafted by A and not discussed further stating that ”[t]he Contractor shall be liable for and shall indemnify the Purchaser for all loses, expens- es and claims in respect of any loss of or damage to physical property (other than the works), death or personal injury caused be negligence of the Con- tractor it’s employees or agents”. On of A’s employ- ees plays around with some of B’s equipment after working hours and damages it. A denies liability, contending that the provision in question covers on- ly cases where A’s employees act within the scope of their employment. In the absence of any indica- tion to the contrary, the provision will be interpret- ed in the manner which is less favourable to A, i.e. as also covering cases where his employees are not acting within the scope of their employment.”

Toisaalta tällaisia kannanottoja esitettäessä on muistettava, että esimerkiksi vastuunrajoitusehdon epäselvyyteen vetoava saattaa pyrkiä hyötymään opportunistisesti ainoastaan näennäisestä epäsel- vyydestä. Kuten todettu, epäselvyyssäännön sovel- tamisessa on siis aina noudatettava varovaisuutta, vaikka monissa tilanteissa se saattaisikin tarjota yksinkertaisen ratkaisun käsillä olevaan tulkinta- erimielisyyteen.

Eräänä erikoistilanteena epäselvyyssäännön so- veltamisen kannalta voidaan mainita tukikirje. Tu- kikirje on instrumentti, jonka eräs distinktiivisim- mistä ominaispiirteistä on epäselvyys: tukikirjeen antajan – yleensä konsernin emoyhtiön – päämää- ränä on antaa rahoittajaa vakuuttava ”kannanotto” rahoitettavasta tahosta – yleensä samaan konserniin kuuluvasta tytäryhtiöstä – muotoilemalla takaussi- toumusta koskeva osa kirjeestä sillä tavalla epäsel- väksi, ettei takausvastuun perustaminen siihen ole mahdollista. Tätä taustaa vasten epäselvyyssään- nön soveltaminen tukikirjeen tulkintaan vaikuttai- si houkuttelevalta vaihtoehdolta. Koska tukikirjeen epäselvyys on molempien sopijapuolten tiedosta- maa ja hyväksymää ja koska tukikirjeen vastaanot- taja on yleensä erittäin ammattimainen taho, tulkin- tariskin asettaminen kirjeen laatijalle olisi kuiten- kin ongelmallista. Oikeuskirjallisuudessa epäsel- vyyssäännöllä onkin nähty olevan vain vähäistä mer- kitystä tukikirjeen tulkinnassa.74

3.3 Minimisääntö

Minimisäännöllä (eli ns. in dubio minimus -sään- nöllä) tarkoitetaan sääntöä, jonka mukaan eri tul- kintavaihtoehdoista on valittava velvoittautuneen osapuolen kannalta edullisin tulkinta75. Kyseisen säännön rationa on ajatus siitä, ettei velvoitteelle tule antaa sellaista laajentavaa sisältöä, josta ei ole riittävän selvästi sovittu.76 Toisaalta tällaisen ajat- telutavan omaksumiseen liittyy riski velvoitteiden epätarkoituksenmukaisen suppeasta tulkinnasta. Koska sopimuksen funktiona on ennalta sovitun riskinjaon ylläpitäminen, tulkinta ei saisi tarkoittaa osapuolten alkujaan hyväksymästä sopimustasa- painosta poikkeamista. Minimisäännön soveltami- nen voi siis käytännössä tulla kyseeseen vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa77.

Käytännössä minimisääntö muistuttaa varsin lä- heisesti epäselvyyssääntöä. Toisinaan säännöt ovat

73 Ks. Giertsen 2006 s. 120 ja kirjoittajan mainitsemat vanhat norjalaiset ennakkopäätökset. Ks. samansuuntaisesti myös

Wilhelmsson 2008 s. 102.

74 Ks. mm. Annola, Vesa: Epäselvyyssäännöstä erityisesti tukikirjeen tulkinnassa. Teoksessa Saarnilehto, Xxx (toim.): Xxxxxxxxx suojasta: yksityisoikeudellisia kirjoituksia. Turku 1995 s. 5–21, s. 16–17 sekä Vedenkannas 2007 s. 233 ja 236. 75 Vrt. Xxxxxxx – Xxxxxxx 2010 s. 154, jotka pitävät minimisäännön mukaisena sitä, että sopimuksessa poiketaan mah-

dollisimman vähän tahdonvaltaisesta oikeudesta.

76 Hemmo 2003a s. 647–648 ja Krüger, Kai: Norsk kontrakstrett. Bergen 1989 s. 533.

77 Xxxxxx m.t.s. 534.

oikeustutkimuksessa sekoittuneet keskenään78. On myös mahdollista, että minimisääntö ja epäselvyys- sääntö johtavat samassa tapauksessa erilaiseen tul- kintaan. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä esi- merkiksi silloin, kun tulkittava ehto on yksin toi- sen sopijapuolen laatima ja asettaa tälle erityisiä velvoitteita: epäselvyyssäännön mukaan ehtoa ei voida tulkita laatijansa kannalta edullisella tavalla, kun taas minimisäännön soveltaminen tarkoittaisi velvoittautuneen (ja siis ehdon laatineen) osapuo- len kannalta myönteisen tulkintalinjan omaksumis- ta.79 Ainakin vakioehtojen kohdalla epäselvyyssään- tö on mainituista tulkintasäännöistä painavampi80.

Oikeuskirjallisuudessa velvoittautuneen osa- puolen asemaa suojaavan tulkintasäännön keskei- simpänä soveltamisalana on pidetty yksipuolisia ja vastikkeettomia oikeustoimia. Esimerkkeinä tällai- sista oikeustoimista voidaan mainita lahja ja testa- mentti. Kaupallisessa toimintaympäristössä mini- misääntö on puolestaan liitetty lähinnä takaus- ja vierasvelkapanttausehtojen tulkintaan81, koska kyseisten oikeustointen kohdalla osapuolten vel- voitteet ovat oletusarvoisesti epätasapainossa. Toi- saalta liike-elämässä takausten ja vierasvelkapant- tausten mieltäminen vastikkeettomiksi sitoumuk- siksi on yleensä hankalaa, koska lahjanluontoisiin velvoitteisiin sitoutuminen on luonnollisesti liike- taloudellisesti epärationaalista. Esimerkiksi kon- sernisuhteessa emoyhtiön tytäryhtiön velasta anta- ma vakuus – samoin kuin esimerkiksi konserni- avustus – on emoyhtiön näkökulmasta liiketoimin- tapäätös, johon sisältyy odotus tytäryhtiölle tulevan voiton kanavoitumisesta emoyhtiön hyödyksi.82

Minimisääntöä voidaan joissain tilanteissa sovel-

taa myös eräiden negatiivisten velvoitteiden, kuten kilpailukielto- ja salassapitovelvoitteiden, tulkin- taan. Tällöin joudutaan tosin kiinnittämään erityis-

tä huomiota siihen, miten tärkeää intressiä velvoi- te suojaa. Esimerkiksi kilpailukieltojen osalta mini- misääntöä voitaneen soveltaa lähinnä silloin, kun kielto on epäselvä eikä siihen vetoava voi osoittaa erityistä perustetta sopimusehdon ”normaalille” tai laajentavalle tulkinnalle. Negatiivisten velvoitteiden osalta minimisäännön soveltaminen johtaa asialli- sesti samaan lopputulokseen kuin sopimusehdon suppea tulkinta, jota käsitellään tarkemmin jäljem- pänä luvussa 3.6.

Minimisäännön soveltamiseen liittyy olennainen riski neuvottelutaidon merkityksen vesittämisestä83. Taloudellisesti kannattavien (siis käytännössä ”epä- tasapainoisten”) sopimusten tekeminen on keskei- nen tavoite elinkeinonharjoittamisessa eikä sopi- muksen tulkinta saisi johtaa hyvien neuvottelutai- tojen mukanaan tuoman etuuden menettämiseen84. Eri asia on tietenkin se, jos neuvotteluissa on käy- tetty hylättäviä keinoja, kuten epäasianmukaista painostamista tai toisen osapuolen erehdyttämistä. Tällaisiin vääristymiin pitäisi kuitenkin puuttua oikeustoimen pätemättömyysperusteiden ja sovit- telumahdollisuuden nojalla, ei sopimuksen tulkin- nalla.

Lopuksi jää pohdittavaksi, missä tilanteessa minimisäännön hyödyntäminen liikesopimuksen tulkinnassa on mahdollista. Koska minimisäännön soveltaminen ei saisi tasavertaisten sopijapuolten keskinäisessä suhteessa johtaa oikeustoimen koh- tuullistamiseen – siis velvoittautuneen osapuolen sopimusvelvoitteiden keventämiseen –85, säännöl- lä lienee merkitystä lähinnä silloin, kun toinen sopi- japuolista on rinnastettavissa kuluttajaan. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä esimerkiksi silloin, kun osakassopimuksessa pienosakkeenomistajalle on asetettu epäselviksi osoittautuvia lisärahoitusvel-

78 Ks. mm. Aho 1968 s. 255.

79 Adlercreutz 2001 s. 101 ja Hemmo 2003s s. 650. Ks. epäselvyyssäännön ja minimisäännön suhteesta laajasti Høgberg

2006 s. 317–320.

80 Aho 1968 s. 259–260. Ks. myös Xxxxx 1983 s. 567 ja 572–573, jonka mukaan epäselvyyssäännön ja minimisäännön suhde olisi ratkaistava siten, että ensiksi mainitulle annetaan kategorisesti etusija viimeksi mainittuun nähden.

81 Hemmo 2003a s. 649.

82 Ks. samansuuntaisesti Annola 1995 s. 14 ja 2003 s. 341 sekä Vedenkannas 2007 s. 237.

83 Hemmo 2003a s. 648 alaviite 37.

84 Ks. samansuuntaisesti Xxxxxxx 2006 s. 330.

85 Ks. samansuuntaisesti Ämmälä 1995 s. 67.

voitteita yhtiötä kohtaan. Tällaisessakin tulkintati- lanteessa olisi perusteltua harkita tulkinnan (siis epäselvän ehdon sisällön täsmentämisen) ja sopi- muksen sovittelun erillään pitämistä86. Liikesopi- muksen tulkitsija liikkuu näet ohuella jäällä aina, kun sopimuksen tulkinta johtaa ilman nimenomai- sen sovitteluvaatimuksen esittämistä sopimusvel- voitteiden kohtuullistamista muistuttavaan loppu- tulokseen.

3.4 Tavallisuussääntö

Tavallisuussäännöllä tarkoitetaan sääntöä, jon- ka mukaan epäselvässä tilanteessa tulisi omaksua ”yleistä käytäntöä” vastaava tulkinta87. Tavallisuus- säännön rationa on oletus siitä, että epäselvän sopi- musehdon laatineet osapuolet ovat alkujaan tarkoit- taneet noudattaa yleisessä käytössä olevia sopimus- määräyksiä, ellei olosuhteista ole muuta pääteltä- vissä88. Tavallisuussäännön soveltaminen siis edel- lyttää, että 1. on olemassa sopimussuhdetta koske- vaa ”yleistä käytäntöä” ja että 2. tällainen kyseinen käytäntö perustuu tasavahvojen osapuolten välillä muodostuneisiin menettelytapoihin. Jos käytäntö nojautuu yksinomaan yhden tai muutaman mää- räävässä asemassa olevan toimijan omaksumiin menettelytapoihin, käytännöllä ei voi olla mainittua tulkintavaikutusta.89 Tavallisuussääntöä voitaneen soveltaa myös silloin, kun sopijapuolten välillä on muodostunut yhteistä käytäntöä ja myöhemmin tästä vakiintuneesta käytännöstä poiketaan epäsel- vällä sopimusehdolla. Jos sopimuksen taustaolo- suhteissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, tavallisuussäännön soveltaminen on usein turval- linen kompromissiratkaisu.

Esimerkkinä osapuolten välillä vakiintuneen käy- tännön merkityksestä sopimuksen tulkinnassa voi- daan esittää seuraava tilanne: A on toistuvasti toi- mittanut B:lle toimistotarvikkeita A:n ja B:n yhdes- sä laatiman toimitussopimuksen perusteella. Sopi- musta on sittemmin muutettu X ehdon osalta, min- kä tulkinnasta syntyy A:n ja B:n välille erimieli- syys. Jos 1. X ehdon sisällöstä vallitsee aito epäsel- vyys, 2. ehdon laatijaa ei pystytä luotettavasti tun- nistamaan ja 3. olosuhteista ei ole muuten päätel- tävissä, että osapuolten nimenomaisena tarkoituk- sena on ollut ehto X:n osalta vakiintuneen käytän- nön muuttaminen, tavallisuussäännön mukainen tul- kinta – siis A:n ja B:n välillä vakiintuneen sopimus- käytännön mukainen tulkinta – saattaa tarjota koh- tuullisen kompromissiratkaisun asiassa.

Tavallisuussääntöä koskevaa oikeuskäytäntöä ei tiettävästi ole, eli säännön olemassaolo perustuu lähinnä oikeuskirjallisuudessa esitettyihin näke- myksiin. Tavallisuussäännöllä operoiminen johtaa- kin helposti kysymään, onko säännössä tosiasial- lisesti kyse muusta kuin sopimuksen tulkinnan peruslähtökohtien uudelleen muotoilusta: muun selvityksen puuttuessa epäselville ilmaisuille (tai sopimusehdoille) on annettava tavallista kielen- käyttöä (tai ”yleistä käytäntöä”) vastaava sisältö90. Tässä yhteydessä tavallisuussäännön – jos tällainen sääntö siis ylipäätänsä mielletään tavoitteelliseksi tulkintasäännöksi – kehittely ei ole mahdollista.

3.5 Pätevyyssääntö

Pätevyyssäännöstä on epäselvyyssäännön tavoin mainintoja kansainvälisissä sopimusoikeudellisis- sa periaatekokoelmissa.

DCFR II. – 8:106 ja PECL 5:106: ”An interpre-

tation which renders the terms of the contract law-

86 Ks. luku 2.

87 Aho 1968 s. 255, Hemmo 2003a s. 650 ja Saarnilehto 2001 s. 414. Oikeuskirjallisuudessa Xxxxxx Xxxxxxxx on katsonut tavallisuussäännön sisältävän ”toissijaisten tulkintalähteiden mukaisen tulkinnan periaatteen”. Toissijaisilla tulkintalähteillä Helminen viittaa tahdonvaltaiseen oikeuteen, oikeuskäytäntöön ja tapaoikeuteen. Helminen 2006 s. 169. Ks. samansuuntai- sesti Xxxxxxxxxxx m.t.s. 414.

88 Xxxxx 1983 s. 542.

89 Hemmo 2003a s. 650–651. Yleiseen käytäntöön sopimuksen tulkinnassa vetoavalle on oikeuskäytännössä asetettu näyt- tötaakka tällaisen käytännön olemassaolosta ja sisällöstä. KKO 2008:53.

90 KM 1990:20 s. 22.

ful, or effective, is to be preferred to one which would not.”

UNIDROIT PICC Art. 4.6: ”Contract terms shall be interpreted so as to give effect to all the terms rather than to deprive some of them of effect.”

Pätevyyssäännön mukaan erilaisista tulkinta- vaihtoehdoista on valittava se, joka pitää sopimuk- sen tai tietyn sopimusehdon voimassa91. Pätevyys- säännön rationa on oletus siitä, etteivät sopijapuo- let ole tarkoittaneet tehdä sellaista sopimusta tai ottaa sopimukseen sellaisia ehtoja, joilla ei ole käy- tännössä mitään merkitystä. Tehottomiksi tarkoi- tettujen sopimusehtojen kirjoittaminen sopimukseen olisi yleensä sekä käytännön järjen vastaista että taloudellisesti kannattamatonta (siis sopimisesta aiheutuvia kustannuksia epärationaalisesti paisut- tavaa).

Pätevyyssääntö on ollut esillä edellä luvussa 3.2 referoidussa korkeimman oikeuden ratkaisussa 2003:26. Ratkaisun perusteluissa ei ole nimenomai- sesti mainittu pätevyyssääntöä, mutta sillä oli epäi- lyksittä merkitystä ratkaisun lopputuloksen kannal- ta. Tapauksessa oli siis kyse yleisiin sopimusehtoi- hin sisältyvää vastuunrajoitusta täydentävästä, mer- kitykseltään epäselvästä, viittauksesta 5.000.000 markan konsulttivastuuvakuutukseen. Asiassa oli siis epäselvyyttä siitä, oliko mainitun viittauksen tarkoituksena poiketa yleisistä sopimusehdoista si- ten, että vastuun yläraja olisikin 5.000.000 mark- kaa 46.000 markan sijasta. Ratkaisun perusteluis- sa korkein oikeus lausui seuraavasti: ”Konsulttivas- tuuvakuutuksen tarkoituksena on … korvata vahin- ko, jonka konsultti toiminnassaan aiheuttaa sopija- puolelleen. Vakuutusta koskevalla ehdolla on siten ollut kiinteä yhteys yhtiön korvausvastuuseen. … Tällaisen ehdon sisällyttäminen sopimukseen ei oli- si ollut mielekästä, jos yhtiön vastuu olisi rajoittu- nut vain sovitun kokonaispalkkion määrään 46.000

markkaan. Ehto on ollut omiaan antamaan seura- kunnalle aiheen otaksua, että yhtiö oli tarjouksen- sa perusteella sitoutunut siihen, että vahingonkor- vausvastuun yläraja oli 5.000.000 markkaa” (kur- sivointi tässä).

Pätevyyssäännön oikeuspoliittisena tavoitteena on sopimuksen sitovuuden periaatteen korostami- nen sopimuksen tulkinnassa92. Pätevyyssääntöhän kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa, että sopi- musta – siis kaikkia sopimusehtoja – on noudatet- tava, ellei osapuolten muunlaisesta yhteisestä tar- koituksesta ole näyttöä. Toisin sanoen, pätevyys- sääntö edellyttää sopimusta tulkittavan sellaisena kokonaisuutena, ettei yksikään sen ehdoista kävisi kokonaan vaikutuksettomaksi. Sopimuksen sito- vuuden periaatteen korostamistavoitteen takia päte- vyyssäännöllä on kiistatta oma painoarvonsa epä- selvien liikesopimusten tulkinnassa. Tätä tosiasiaa havainnollistavat myös edellä mainitut kansainvä- liset sopimusoikeudelliset periaatekokoelmat. Lisäksi pätevyyssäännön taustatavoitteena voidaan pitää epätarkoituksenmukaisten pätemättömyys- seuraamusten välttämistä93, millä on ollut merki- tystä muun muassa yhtiöjärjestyksessä sallittujen lunastussäännösten muotoilussa94.

Pätevyyssäännöllä vaikuttaisi olevan yhtäläisyyk- siä valeoikeustoimiopin kanssa. Niin sanotulla va- leoikeustoimella (tai dissimuloidulla oikeustoimel- la) tarkoitetaan ulkoisesti arvioiden normaalia oi- keustointa, jonka tosiasiallisia oikeusvaikutuksia ei ole kuitenkaan tarkoitettu saatettavan voimaan. Jos molemmat osapuolet ovat yhtä mieltä oikeustoimen ”valeluonteesta”, järjestely on heidän välillään si- tomaton. Jos taas kyse on niin sanotusta ”yksipuo- lisesta peitellystä varauksesta” tai ”mentaalireser- vaatiosta”, eli tilanteesta, jossa vain toinen osapuo-

91 Ks. mm. Aho 1968 s. 257, Hedwall, Xxxxxxx: Tolkning av kommersiella avtal. Stockholm 1994 s. 52, Hemmo 2003a

s. 652, Saarnilehto 2001 s. 414, Xxxxxx, Xxxx Xxxx: Avtalsrättens normer. Åbo 1987 s. 75 ja Vahlen 1966 s. 276. Vrt. Annola 2003 s. 339 ja Vedenkannas 2007 s. 239, joiden mukaan pätevyyssääntö voidaan ymmärtää myös siten, että se edellyttää oikeustointa tulkittavan niin, että sillä on merkitystä.

92 Ks. samansuuntaisesti Hemmo m.t.s. 653 ja Annola m.t.s. 339.

93 Tässä yhteydessä on kuitenkin muistutettava, ettei pätevyyssääntö estä sellaisen pätemättömyysperusteen soveltamista, jonka tarkoituksena on suojata pätemättömyyteen vetoavaa tahoa. Aho 1968 s. 257.

94 Ks. mm. Helminen 2006 s. 168–169, joka on katsonut pätevyyssäännön vastaisten – ja käytännössä hyvin epätarkoituk- senmukaisten – yhtiöjärjestysperusteisia lunastuslausekkeita koskeneiden prejudikaattien johtaneen osakeyhtiölain (624/2006) lunastussäännösten muuttamiseen.

lista mieltää järjestelyn valeoikeustoimeksi, oikeus- toimi on sitova, mikäli vastapuoli on ollut maini- tusta tarkoituksesta perustellusti tietämätön.95 Pä- tevyyssäännön soveltaminen johtaa siis samaan lop- putulokseen valeoikeustoimiopin kanssa: Jos sopi- muksen osapuolet ovat alkujaan tarkoittaneet sopi- muksen – tai sen yksittäisen ehdon – sitomattomak- si, kyse on ”valesopimuksesta” – tai ”vale-ehdos- ta” –, joka ei sido inter partes. Jos taas ainoastaan toinen sopijapuolista väittää sopimusta – tai sen yk- sittäistä ehtoa – sitomattomaksi, väite voi menes- tyä vain, jos vastapuoli oli samassa käsityksessä asiantilasta.

Varsinkin taloudelliselta merkitykseltään huo- mattavissa sopimussuhteissa on oletettavaa, että sopijapuolet ovat harkinneet sopimusehtoja tarkas- ti ja väite, jonka mukaan jokin sopimusehto olisi tarkoitettu alkujaan merkityksettömäksi, voi ilman painavaa näyttöä tuskin menestyä. Pätevyyssääntö on käyttökelpoinen esimerkiksi seuraavanlaisessa tilanteessa: A ja B ovat laatineet yhteistoimintaso- pimuksen, jonka mukaan A:lla on tiettyjä erityis- oikeuksia B:hen nähden. Sopimusta on sittemmin täydennetty muutossopimuksella, jossa ei ole otet- tu kantaa alkuperäisen sopimuksen voimassa pysy- miseen. B esittää muutossopimuksen laatimisen jälkeen tulkinnan, jonka mukaan A:n alkuperäiseen sopimukseen perustuvat erityisoikeudet ovat lakan- neet olemasta. Jos 1. muutossopimus ei sisällä A:n erityisoikeuksia kumoavia/päällekkäisiä määräyk- siä, 2. olosuhteista ei ole muuten pääteltävissä, että osapuolet olisivat tarkoittaneet muutossopimuksel- la lakkauttaa A:n erityisoikeudet ja 3. muutossopi- musta on mahdollista tulkita myös siten, että A:n erityisoikeudet pysyvät voimassa, pätevyyssäännön nojalla eri tulkintavaihtoehdoista olisi valittava se, joka tukee kaikkien sopimusehtojen sitovuutta eli se, joka pysyttää A:n oikeudet voimassa.

Myös UNIDROIT PICC Art. 4.5:n kommentti sisältää hyvän esimerkin pätevyyssäännön käytän- nöllisestä merkityksestä: ”A, a commercial televi- sion network, enters into an agreement with B, a film distributor, for the periodic supply of a certain number of films to be transmitted on A’s network in the afternoon, when only those films that are ad- missible for all viewers may be transmitted. Ac- cording to the contract the films submitted must ”have passed the admission test” of the competent censorship commission. A dispute rises between A and B as to the meaning of this term. B maintains that it implies only that the films must have been released for circulation, even if they are X-rated, while A insists that they must have been classified as admissible for everybody. If it is not possible otherwise to establish the meaning to be attached to the term in question, A’s understanding prevails since B’s interpretation would deprive the provi- sion of any effect.”

Oikeuskirjallisuudessa pätevyyssäännöllä ei ole nähty olevan erityistä painoarvoa minkään tietyn sopimustyypin tai sopimusehdon kohdalla. Poik- keuksen sanotusta muodostaa välityssopimus – tai välityslauseke –, jonka tulkinnassa pätevyyssääntöä on pidetty merkityksellisenä. Perinteisesti välitys- sopimusta on suositettu tulkittavan suppeasti96, mutta nykyaikana kyseisen tulkintatavan ”ideolo- gisen perustan” on väitetty murentuneen97. Varsin- kin kansainvälistä välimiesmenettelyä koskevassa keskustelussa ”patologisen” välityssopimuksen98 eräänä vakiintuneena tulkintaperiaatteena on käy- tetty pätevyyssääntöä muistuttavaa in favorem vali- ditatis -periaatetta99. Pätevyyssääntöä voidaan käyt- tää tiettyä varovaisuutta noudattaen sekä sen rat- kaisemiseen, ovatko sopijapuolet tarkoittaneet riitansa ratkaistavan välimiesmenettelyssä että (ja olettaen, että vastaus ensimmäiseen kysymykseen on myönteinen) epäselvien välitysehtojen tulkin-

95 Ks. mm. Xxxxxxxxx, Erkki: Valeoikeustoimen tunnusmerkistöstä. Lakimies 1980 s. 205–229, s. 205–208, Hemmo 2003a s. 428–429 ja Telaranta 1990 s. 284–285.

96 Ks. mm. Xxxxxx, Xxxxxx: Välityssopimuksen tekemisestä ja tulkinnasta. Defensor Xxxxx 1984 s. 352–374, s. 374 ja Välimiesmenettelyn perusteet. Helsinki 1997 s. 30 sekä Tirkkonen, Tauno: Välimiesmenettely. Vammala 1943 s. 101–102.

97 Koulu, Risto: Välityssopimus välimiesmenettelyn perustana. Helsinki 2008 s. 189. Ks. samansuuntaisesti Hemmo 2005 s. 380–381.

98 Patologisella välityssopimuksella tarkoitetaan sopimusta, jonka sisältämä puute tai ristiriitaisuus uhkaa tehdä välimies- menettelyn käymisen mahdottomaksi.

99 Ks. mm. Xxxxxxxx, Xxxx: Drafting Arbitration Agreements. Arbitration International 2008 s. 561–570, s. 567.

taan. Välityssopimuksen tulkinta on niin laaja ja monimutkainen kysymys, ettei siihen voida ottaa tässä yhteydessä laajemmin kantaa.

Kuten todettu, pätevyyssääntö on varsin käyt- tökelpoinen sääntö liikesopimuksen tulkinnassa. Pätevyyssäännön keskeisintä soveltamisalaa lienee

– sinänsä varsin yleinen – tilanne, jossa sopimusta on sittemmin muutettu tai täydennetty eikä muutos/ täydennystilanteessa ole kiinnitetty riittävästi huo- miota alkuperäiseen sopimukseen perustuviin mää- räyksiin. Sopimuskokonaisuuden sisäisten ristirii- tojen ratkaisemisessa pätevyyssääntö tukee näke- mystä, jonka mukaan ne alkuperäisen sopimuksen ehdot, joihin muutostoimenpide ei ole kohdistunut, pysyvät voimassa, ellei olosuhteista ole pääteltä- vissä sopijapuolten tarkoittaneen muuta.

Hieman vastaavanlainen tilanne tulee toisinaan vastaan osakassopimusten kohdalla silloin, kun joku sopimuksen osapuolista (A) on siirtänyt sopi- muksen kohteena olevan yhtiön osakkeet kolman- nelle (B), mutta ilman, että sopimuksen siirtymi- sestä tai A:n velvoitteiden lakkaamisesta on sovit- tu nimenomaisesti. Jos osakassopimus sisältää esimerkiksi lisärahoitusta koskevia velvoitteita, on selvää, että muut sopijapuolet (C) haluava joko A:n tai B:n osallistuvan lisärahoituskierroksille. A:lla tähän ei tietenkään ole kannustinta, koska hänen taloudellinen intressiyhteytensä yhtiöön on katken- nut. B sen sijaan vetoaa todennäköisesti siihen, ettei osakassopimus sido erityisseuraannossa osakkeiden siirronsaajaa, mikäli sopimuksen siirtymisestä ei ole sovittu nimenomaisesti100. Jos A vetoaa olosuh- teiden muuttumiseen perustuvaan sopimuksen rau- keamiseen, pätevyyssäännön avulla on mahdollis- ta argumentoida sen puolesta, etteivät A:n talou- delliset velvoitteet yhtiötä kohtaan ole lakanneet.

Eräiden sopimustyyppien kohdalla pätevyyssään- nön soveltamiseen on suhtauduttava lähtökohtai- sesti kielteisesti. Esimerkkinä tällaisesta sopimus- tyypistä voidaan mainita tukikirje. Kuten edellä lu-

vussa 3.2 on tuotu esiin, epäselvyyssäännön sovel- tamista tukikirjeen tulkintaan on pidetty hankala- na, koska instrumentin epäselvyys on yleensä mo- lempien osapuolten tiedostamaa. Vastaavaa argu- mentaatiota voitaneen soveltaa myös pätevyyssään- nön kohdalla: Koska sekä tukikirjeen antaja että sen vastaanottaja ovat hyväksyneet tukikirjeen tuotta- mien oikeusvaikutusten epäselvyyden, tukikirjeen ymmärtäminen esimerkiksi päteväksi takaussitou- mukseksi pätevyyssäännön tuella lienee mahdoton- ta.

3.6 Eräiden sopimusehtojen suppea tulkinta

Sopimusehtojen suppea tulkinta on tapana liit- tää sellaisiin sopimusmääräyksiin, jotka edistävät selvästi ja yksipuolisesti toisen sopijapuolen intres- sejä101. Eräiden sopimusehtojen suppea tulkinta muistuttaa siis oikeuspoliittisilta tavoitteiltaan lähei- sesti sekä epäselvyyssääntöä että minimisääntöä. Yhtäläisyydet varsinkin epäselvyyssääntöön on huomattu myös oikeustutkimuksessa ja on esitetty, ettei suppeaa tulkintaa ja epäselvyyssääntöä ole välttämättä tarkoituksenmukaista pitää erillisinä tulkintasääntöinä102. Käytännössä monessa tilan- teessa suppean tulkinnan ja epäselvyyssäännön soveltaminen johtavatkin asiallisesti samanlaisiin lopputuloksiin.

Suppeaa tulkintaa on pidetty varteenotettavana tulkintasääntönä vastuuvapauslausekkeiden, yksi- puolisten muutosoikeusehtojen, tulkintayksinoi- keusehtojen ja muiden vastaavien, hyvin voimak- kaasti ja yksipuolisesti toisen sopijapuolen intres- sejä palvelevien, sopimusmääräysten tulkinnassa103. Vastuuvapauslausekkeiden osalta korkeimman oikeuden ratkaisussa 1992:178 suppeaa tulkintaa onkin pidetty ”yleisenä tulkintaperiaatteena”, jos lausekkeet ovat yksipuolisesti laadittuja ja sisällöl- tään epäselviä tai ylimalkaisia. Toiselle sopijapuo- lelle huomattavia etuuksia antavia – ja vastaavasti vastapuolen oikeuksia huomattavasti rajoittavia –

100 Ks. aiheesta Pönkä 2008 s. 342–367.

101 Hemmo 2003a s. 653.

102 Hemmo m.t.s. 655. On tosin muistettava, että suppea tulkinta – toisin kuin epäselvyyssääntö – voi periaatteessa hyö- dyttää myös ehdon laatijaa.

103 Hemmo m.t.s. 654–655.

sopimusehtoja arvioitaessa on lisäksi kiinnitettävä huomiota tyyppikohtuuttomuusnäkökohtiin104. Toi- sinaan sellaiset liikesopimusehdot, joiden kohdal- la suppea tulkinta voi tulla epäilyksittä kyseeseen, kuuluvat harmaalle alueelle, jossa myös tyyppikoh- tuuttomuusväitteillä on mahdollisuuksia menestyä. Esimerkkinä tyyppikohtuuttomasta sopimusehdos- ta voidaan mainita ehto, jonka mukaan toisella sopijapuolella on epäselvyystilanteessa yksinoikeus määrätä sopimuksen tulkintatavasta105.

Eräiden negatiivisten sopimusvelvoitteiden koh- dalla suppean tulkinnan vaatimus on johdettavissa suoraan perusoikeuksista. Tämä tietenkin edellyt- tää, että velvoite tosiasiallisesti rajoittaa perusoi- keutena suojattua oikeutta. Oikeuskirjallisuudessa esimerkkeinä perusoikeusherkistä negatiivisista sopimusvelvoitteista on mainittu kilpailukieltovel- voite ja salassapitovelvoite106. Näistä ensimmäinen voidaan ymmärtää elinkeinovapauden (Suomen perustuslaki 731/1999, myöhemmin ”PL”, 18 §) ja jälkimmäinen sananvapauden (PL 12 §) rajoituk- seksi. Toisaalta perusoikeusmyönteisessä sopimus- ehtojen tulkinnassa on muistettava, että negatiivinen velvoite saattaa myös turvata velvoitteen suojaaman tahon perusoikeuksia, kuten oikeutta yksityiselä- mään (PL 10 §) tai oikeutta liikesalaisuuden (siis omaisuuden) suojaan (PL 15 §)107.

Sopimusehtojen suppeaan tulkintaan liittyy ris- ki sopimuksen uudelleen kirjoittamisesta tavalla, joka ei vastaa sopijapuolten alkuperäistä tahtoa ja tarkoitusta. Varisinkin liikesopimusten kohdalla suppean tulkinnan tosiasiallisena päämääränä ei voi olla sopimusehtojen kohtuullistaminen.108 Sup- pea tulkinta voi siis tulla kyseeseen vain silloin, kun kyse on edellä mainitun kaltaisesta yksipuoli- sesta ja epäselvästä sopimusehdosta. Tällöinkin

tulkinnassa on varottava vääristämästä sopijapuol- ten nimenomaisesti hyväksymää riskinjakoa. Sopi- musehdon suppeassa tulkinnassa onkin kiinnitet- tävä tarkasti huomiota sopimukseen kokonaisuu- dessaan ja pohdittava, miten tulkintalinjan omak- suminen vaikuttaa sopijapuolten alkujaan tarkoit- tamaan oikeuksien ja velvoitteiden tasapainoon.

Oikeuskäytännössä liikesopimukseen otetun ir- tisanomisehdon suppea tulkinta on ollut esillä rat- kaisussa KKO 2010:69. Tapauksessa A Ky oli har- joittanut huoltoasematoimintaa ja siihen liittyvää kahvilatoimintaa Kesoil Oy:n kanssa vuosina 1987 ja 1989 tehtyjen sopimusten perusteella. Kesoil Oy:n huoltoasematoiminta oli sittemmin siirtynyt Neste Markkinointi Oy:lle, joka vuonna 2004 irtisanoi A Ky:n kanssa tehdyt sopimukset. Irtisanominen liit- tyi huoltoasemaketjun liiketoiminnan uudelleenjär- jestelyyn. A Ky:n ja Kesoil Oy:n tekemän yhteis- toimintasopimuksen mukaan sopimus oli toistai- seksi voimassa, ja Kesoil Oy sai irtisanoa sen päät- tymään vain pätevästä syystä. Tällaisina syinä so- pimuksessa mainittiin muun muassa huoltoasema- toiminnan kannattamattomuus ja se, ettei sopimuk- sen tarkoitusta saavuteta.

A Ky katsoi, ettei Neste Markkinointi Oy:llä ol- lut mainituilla perusteilla oikeutta yhteistoiminta- suhteen päättämiseen. Korkein oikeus kiinnitti asias- sa huomiota muun muassa siihen, että sopimuseh- dot – joihin Neste Markkinointi Oy siis vetosi – oli- vat yksin Kesoil Oy:n laatimia sekä siihen, että A Ky:tä oli pidettävä sopimussuhteen heikompana osa- puolena. Edelleen korkein oikeus katsoi, ettei so- pimuksessa ollut mainittu liiketoiminnan uudelleen- järjestelyä irtisanomisperusteena, minkä lisäksi lii- ketoiminnan strategiavalinnat olisi ensisijaisesti so- peutettava sopimusten rajaamiin puitteisiin eikä päin- vastoin. Korkein oikeus katsoi lopulta, ettei Neste Markkinointi Oy:llä ollut oikeutta irtisanoa yhteis- toimintasopimusta.

Kyseisessä tapauksessa korkein oikeus olisi voi- nut tulkita yhteistoimintasopimukseen otettua irti-

104 Tyyppikohtuuttomilla sopimusehdoilla tarkoitetaan sellaisia ehtoja, joita voidaan pitää siinä määrin kohtuuttomina, että ne on katsottava sellaisenaan kohtuuttomiksi. HE 247/1981 Eduskunnalle oikeustoimen kohtuullistamista koskevaksi lainsäädännöksi s. 12. Tyyppikohtuuttomat ehdot ovat siis kohtuuttomia riippumatta muista harkintaan vaikuttavista tekijöistä. Mononen 2001 s. 312. Tyyppikohtuuttomuudesta on kyse tyypillisesti silloin, kun sopimusehto antaa ilman järkevää perustetta toiselle sopijapuolelle oikeuden käyttää mielivaltaa vastapuolta kohtaan.

105 Pönkä 2008 s. 74.

106 Norros, Olli: Velvoiteoikeus. Helsinki 2012 s. 124.

107 Norros m.t.s. 125.

108 Oikeuskirjallisuudessa Xxxxxx 1966 s. 276–277 on pitänyt supistavan tulkinnan ongelmana sitä, että sen soveltaminen tarkoittaa käytännössä aina sopijapuolten tarkoituksesta poikkeamista ja sopimusehdon kohtuullistamista.

sanomisehtoa myös siten, että ehdossa mainittujen esimerkkien olisi ymmärretty ainoastaan havain- nollistavan niitä tilanteita, joissa – muiden muassa

– sopimuksen irtisanomiselle olisi pätevä syy. Täs- sä yhteydessä ei ole mahdollista spekuloida laajem- min sitä, olisiko Neste Markkinointi Oy:llä ollut sopimuksessa tarkoitettu pätevä syy irtisanomisel- le ilman esimerkkiluetteloa109. Olennaista on sen sijaan se, että korkein oikeus tulkitsi irtisanomiseh- toa suppeasti ja painotti tulkinnassa seuraavia seik- koja: 1. sopimusehto oli monitulkintainen ja koski yksipuolisesti ehtoon vetoavan oikeutta, 2. ehdon tulkinnanvaraisuus oli johtunut yksin siihen vetoa- vasta tahosta ja 3. toinen sopijapuolista oli identi- fioitavissa sopimussuhteen heikommaksi osapuo- leksi.

3.7 Tahdonvaltaisen sääntelyn tulkintavaikutuksesta

Liikesopimuksia koskevaa pakottavaa sääntelyä ei juuri ole. Sen sijaan tahdonvaltaisella lakiperus- teisella sääntelyllä ja itsesääntelyllä on eräiden lii- kesopimustyyppien kohdalla varsin huomattavaa painoarvoa. Esimerkkeinä tällaisista sopimustyy- peistä voidaan mainita irtaimen esineen kauppaso- pimus (kauppalaki 355/1987) ja rakennusurakka- sopimus (YSE 1998).

Tahdonvaltainen oikeus mielletään sopimusoi- keudessa eräänlaiseksi lainsäätäjän tarjoamaksi ”mallisopimukseksi” tai ”vakiosopimukseksi”. Dis- positiivisen sääntelyn tarkoituksena on yhtäältä vähentää sopimisesta aiheutuvia transaktiokustan- nuksia, toisaalta kodifioida lainsäätäjän tai muun tahon (esimerkiksi tietyn elinkeinoalan etujärjes- töjen) suositeltaviksi katsomia menettelytapoja. Tahdonvaltaiset säännökset ovat toisin sanoen usein miellettävissä ”oikeuspoliittisesti perustelluiksi

normaaliratkaisuiksi”110, eräänlaisiksi sopimussuh- teen eri intressit yhteen sovittaviksi kompromis- seiksi.

Taloudellisen tehokkuuden nimissä sopijapuo- lilla on oltava oikeus poiketa tahdonvaltaisesta sääntelystä. Tästä huolimatta täydellinen irrottau- tuminen dispositiivisista normeista ei ole liikeso- pimussuhteissakaan usein mahdollista. Tahdonval- taisesta sääntelystä poikkeamiseen liittyy ensinnä- kin riski sopimuksen sovittelualttiuden kasvami- sesta111 ja hieman kärjistäen onkin ajateltavissa, että mitä pidemmälle tällaisesta sääntelystä erkaan- nutaan, sitä suuremmaksi sovitteluvaatimuksen menestymismahdollisuus kasvaa. Toiseksi, tahdon- valtaisella sääntelyllä saattaa olla välillistä tai välit- tömämpää vaikutusta liikesopimuksen tulkintaan. Dispositiivisten normien on katsottu saaneen enenevässä määrin painoarvoa sopimuksen tulkin- nassa112 ja on jopa esitetty, että tällaisesta säänte- lystä poikkeavaan ehtoon vetoavan tulisi esittää menettelyn perusteltavuutta koskevaa erityistä näyt- töä, jotta poikkeamista voitaisiin pitää vastapuolta sitovana113. Tahdonvaltaisen sääntelyn tulkintavai- kutus lienee korostunein vakiosopimusten – ja laa- jemmin vakioituneen vaihdannan – kohdalla, kun taas yksilöllisesti laadituissa sopimuksissa sen mer-

kitys on yleensä vähäisempi114.

Liikesopimusten osalta tahdonvaltaisen säänte- lyn tulkintavaikutuksen arvioinnissa on otettava huomioon ainakin se, 1. onko sopimustyyppiä kos- kevaa tahdonvaltaista lainsäädäntöä ylipäätänsä olemassa ja 2. jos on, mikä on ollut sopijapuolten alkuperäinen (hypoteettinen) suhtautuminen tah- donvaltaisen sääntelyn merkitykseen kyseisessä sopimussuhteessa. Jos sopimuksessa on määrätty, tai jos olosuhteiden perusteella sopijapuolten voi-

109 Oikeuskirjallisuudessa esimerkiksi Xxxxx on katsonut korkeimman oikeuden perusteluja voitavan tulkita siten, että Neste Markkinointi Oy:llä olisi saattanut olla kyseisissä olosuhteissa irtisanomisoikeus, jos sopimuksessa olisi ollut vain maininta pätevän syyn vaatimuksesta ilman sitä konkretisoivia esimerkkejä. Tällaista tulkintakäytäntöä Xxxxx on kuitenkin pitänyt ongelmallisena. Xxxxx, Xxxx: KKO 2010:69: Yritysten yhteistoimintasopimuksen irtisanomisen edellytykset. Xxxx- xxxxx Xxxxxxx, Xxxxx (toim.): Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein II 2010. Helsinki 2011 s. 172–184, s. 174–175.

110 Hemmo 2003a s. 635.

111 Ks. mm. Hemmo 2003b s. 60 ja HE 247/1981 s. 14.

112 Grönfors 1989 ja Hemmo 2003a s. 635.

113 Xxxxxxxxxxx 2008 s. 105. Ks. samansuuntaisesti Grönfors m.t.s. 24–25 ja 30–31.

114 Hemmo 2003a s. 636.

daan muuten katsoa tarkoittaneen, ettei sopimuk- seen sovelleta tahdonvaltaista sääntelyä, sen tul- kintavaikutukseen olisi suhtauduttava pidättyvästi. Tällöin sopimuksen tulkinnassa ja täydentämises- sä olisi ensisijaisesti tukeuduttava muuhun tulkin- ta-aineistoon, esimerkiksi osapuolten sopimussuh- teelle asettamiin päämääriin. Edelleen on mahdol- lista, ettei juuri kyseistä sopimustyyppiä koskevaa tahdonvaltaista sääntelyä ole olemassa, mutta sopi- mus muistuttaa – osittain tai kokonaan – säänneltyä sopimustyyppiä115. Tällöin tulkinta-analogian mah- dollisuus saattaa tulla poikkeuksellisesti kyseeseen, joskin huomattavaa varovaisuutta noudattaen.

Toisinaan tahdonvaltaisen oikeuden tulkintavai- kutuksen mahdollisuus tulee liikesopimuksissa esille silloin, kun sopijapuolet ovat käyttäneet sopi- muksessa legaalitermiä, eli termiä, jolle on lain- säädännössä annettu täsmennetty määritelmä. Oikeuskirjallisuudessa Hemmo on katsonut legaa- limääritelmällä olevan painoarvoa ilmaisun sisällön määrittämisessä. Hän on tosin huomauttanut, että tällaisen tulkintavaikutuksen mahdollisuutta saattaa heikentää se, että toisinaan sama ilmaisu on mää- ritelty eri laeissa eri tavalla, minkä lisäksi tietyt käsitteet saavat eri oikeudenaloilla erilaisen mer- kityksen.116 Esimerkkinä sopimustyypistä, jonka kohdalla legaalimääritelmillä on kiistatta painoar- voa, voidaan mainita osakassopimus. Kun osakas- sopimuksen tarkoituksena on yleensä täydentää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä, osakassopimuksessa käytetyille käsitteille on ole- tusarvoisesti tarkoitettu annettavan osakeyhtiölain käsitteiden kanssa yhdenmukainen sisältö.

4 Kokoavia näkökohtia

Edellisissä luvuissa on tarkasteltu tavoitteellis- ten tulkintasääntöjen merkitystä liikesopimusten tulkinnassa. Tarkastelussa ulkopuolelle ovat rajau- tuneet kuluttajasopimukset, koska niiden kohdalla

kyseisillä tulkintasäännöillä on usein olennaisesti erilainen merkitys kuin liikesopimuksissa. Tavoit- teellisina tulkintasääntöinä on edellä viitattu epä- selvyyssääntöön (luku 3.2), minimisääntöön (luku 3.3), tavallisuussääntöön (luku 3.4), pätevyyssään- töön (luku 3.5) ja eräiden ehtojen suppeaan tulkin- taan (luku 3.6). Lisäksi tavoitteelliseksi tulkinta- säännöksi on kutsuttu tahdonvaltaisen oikeuden tulkintavaikutusta (luku 3.7).

Tässä kirjoituksessa esitetyt keskeiset tutkimus- tulokset voidaan tiivistää seuraavasti:

1. Tavoitteellisia tulkintasääntöjä on liikesopi- musten kohdalla pidettävä toissijaisina tulkinta- sääntöinä. Monessa tilanteessa kyseisen säännön

– kuten epäselvyys- tai minimisäännön – sovelta- minen tarjoaisi helpon ja houkuttelevan ratkaisun tulkintaerimielisyyteen, mutta liikesopimuksen tul- kinnassa sopimuksen sitovuuden periaatteen hen- gessä osapuolten alkuperäisen tahdon ja tarkoituk- sen selvittäminen tulisi aina nostaa ensisijaiseksi tavoitteeksi. Vain silloin, kun sopijapuolten tarkoi- tuksesta ei ole saatavissa riittävän luotettavaa sel- vitystä – eli vain sen jälkeen, kun ”viimeinenkin kivi on käännetty” – tulisi turvautua osapuolisuun- tautuneen tulkintatavan sijasta tavoitteelliseen tul- kintaan.

2. Tavoitteellisilla tulkintasäännöillä ei ole mitään keskinäistä etusijajärjestystä. Ne ovat sopi- muksen tulkitsijan ”työkaluja”, eivät mitään abso- luuttisia tulkintanormeja. Tavoitteelliset tulkinta- säännöt soveltuvat eri tavoin ja erilaisin painotuk- sin eri sopimuksiin. Sekä sopimustyyppi että tapauskohtaiset olosuhteet vaikuttavat olennaises- ti siihen, mikä tavoitteellinen tulkintasääntö on milloinkin soveliain.

3. Tavoitteellisia tulkintasääntöjä kutsutaan ”tavoitteellisiksi” sen takia, että ne pitävät sisällään tietyn oikeuspoliittisen päämäärän, jota tulkinnal- la halutaan edistää. Tämä päämäärä on syytä tuoda sopimuksen tulkinnassa avoimesti esille, jottei tul-

115 Esimerkiksi osakassopimusten osalta on katsottu, että osakeyhtiölailla saattaisi olla sopimuksen tulkinnassa merkitystä, vaikka osakeyhtiölaki koskee ainoastaan yhtiöjärjestystä eikä siinä ole lainkaan osakassopimuksia koskevia määräyksiä. Ks. mm. Xxxxxx, Xxxxxxx – Xxxx, Xxxxx Xxxxxxx – Xxxxxxxxx, Geir: Aksjonæravtaler. Oslo 1993 s. 29, Pönkä 2008 s. 79–84 ja Ämmälä 51–52.

116 Hemmo 2003a s. 637.

kinta herättäisi epäilyksiä tulkitsijan subjektiivisten mieltymysten värittämien ”piilotavoitteiden” edis- tämisestä. Tällainen tyypillinen piilotavoite on koh- tuullisuus (tai heikomman suojaaminen), jolla on huomattavaa painoarvoa sopimusoikeudessa. Koh- tuullisuuden tärkeydestä huolimatta liikesopimuk- sen tulkinta ei saisi tarkoittaa asiallisesti sopimuk- sen sovittelua. Sopimuksen tulkinnan tarkoitukse- na on sopimusvelvoitteiden vahvistaminen ja sovit- telun näistä vahvistetuista velvoitteista poikkeami- nen. Sopimuksen tulkinta ja sovittelu tulisi varsin- kin liikesopimusten kohdalla pitää toimenpiteinä erillään toisistaan. Käytännössä liikesopimusten tulkintaa koskevat uudemmat prejudikaatit sisältä- vät kuitenkin viitteitä sosiaalisena sopimusoikeu- tena tunnetun ajattelun vahvistumisesta elinkeino- harjoittajien välisten sopimussuhteiden arvioinnis- sa117.

4. Oikeustieteessä on perinteisesti korostettu epäselvyyssäännön merkitystä sopimuksen tulkin- nassa. Liikesopimusten tulkinnassa epäselvyys- säännön painoarvo on kuitenkin melko vähäinen, eikä sitä tulisi korostaa suhteessa muihin tulkinta- periaatteisiin118. Liikesopimusten kohdalla epäsel- vyyssäännöllä lieneekin ennen kaikkea huolima- tonta sopimustoimintaa ja ”tulkintaopportunismia” ennaltaehkäisevää vaikutusta119.

5. Minimisäännöllä on hyvin vähän merkitystä liikesopimusten tulkinnassa, eikä sitä voida muu- toinkaan pitää erityisen täsmällisenä ja tarkkara- jaisena sääntönä120. Minimisääntö onkin miellettä- vissä ennemminkin eräänlaiseksi todistustaakkaa koskevien prosessisääntöjen sopimusoikeudelli- seksi ilmentymäksi: ”(M)inimisääntö merkitsee, että se osapuolista, joka oikeustoimen riidanalaisen kohdan mukaan ottaa kannettavakseen rasituksen, saa vedota häntä vähemmän rasittavaan tulkin-

toon”121. Muutoin minimisäännön soveltamisen tulisi rajoittua sellaisiin tilanteisiin, joissa oikeus- toimi on tosiasiallisesti – ei vain näennäisesti – vastikkeeton122. Liike-elämässä tosiasiallisesti vas- tikkeettomat oikeustoimet ovat hyvin harvinaisia.

6. Tässä kirjoituksessa pätevyyssääntö on nos- tettu liikesopimusten kannalta tärkeimmäksi tavoit- teelliseksi tulkintasäännöksi. Tämä johtuu siitä, että säännöllä on selvä yhteys sopimuksen sitovuuden edistämisen tavoitteeseen, mikä on keskeinen pää- määrä liikesopimusjuridiikassa. Pätevyyssäännön keskeisenä sisältönä on sopimuskokonaisuuden kaikkien osien huomioon ottaminen ja niiden sito- vuuden tunnustaminen. Pätevyyssääntö on käyttö- kelpoinen muun muassa tilanteessa, jossa sopimus- ta on muutettu tai täydennetty ja alkuperäisen sopi- muksen ehtojen pätevyydestä vallitsee epäselvyys.

7. Tavallisuussäännön merkitys itsenäisenä tavoitteellisena tulkintasääntönä on kyseenalainen. Sääntö pitää näet sisällään sopimuksen tulkinnan peruslähtökohtiin kuuluvan ajatuksen ”yleistä käy- täntöä” vastaavan normaaliratkaisun etsimisestä. Tavallisuussäännöllä on selvä yhteys tahdonvaltai- sen sääntelyn (tai laajemmin tahdonvaltaisen oikeu- den) tulkintavaikutusta koskevaan keskusteluun. Molemmissahan on viime kädessä kyse siitä, mikä merkitys yleiselle käytännölle tai tahdonvaltaiselle sääntelylle olisi annettava sopimuksen tulkinnassa.

8. Eräiden sopimusehtojen suppea tulkinta muis- tuttaa läheisesti sekä epäselvyyssääntöä että mini- misääntöä. Suppea tulkinta nousee tyypillisesti esille yksipuolisten ja toiselle osapuolelle huomat- tavia etuuksia antavien sopimusehtojen kohdalla. Sovellettaessa suppeaa tulkintatapaa on varottava sovittelemasta sopimusta tavalla, joka ei vastaa sopijapuolten alkujaan hyväksymää riskinjakoa.

Xxxxx Xxxxx

117 Ks. KKO 2008:53 ja 2010:69.

118 Ks. samansuuntaisesti KM 1990:20 s. 29–30.

119 Ks. samansuuntaisesti Xxxxxxx 2006 s. 298.

120 KM 1990:20 s. 30.

121 Aho 1968 s. 255. Ks. myös mm. Xxxxxx – Xxxxxxxx – Ørgaard 2009 s. 272–273, Lehrberg 1995 s. 108 ja Woxholth

2009 s. 436.

122 Annola 2003 s. 342.