Contract
Yhteinen ja uskottava rahapolitiikka johtaa todennäköisesti suomalaistyyppisten yhteiskuntasopimusten poliittisen tilauksen voimistumiseen euro- maissa. Liian alhainen inflaatiotavoite voi kuitenkin olla työlli- syyden ja hyvinvoinnin kannalta vahingollinen.
Xxxxxx Xxxxxxxxxx siirtyi viime syksynä kahdeksi vuodeksi Palkansaajien tutkimuslai- toksesta Ruotsin ay-liikkeen tutkimuslaitokseen.
Euroopan keskuspankin rahapolitiikka ja työmarkkinat1
Xxxxxx Xxxxxxxxxx Fackföreningsrörelsens Institut för Ekonomisk Forskning (FIEF), Tukholma
Työmarkkinoiden toiminta on onnis- tunut Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaissa keskimäärin huonosti. Työttömyyslukuja nostavat ylöspäin
mi. Nämä erot ilmenevät oheisesta tau- lukosta 1, johon on koottu OECD:n Employment Outlookista vertailukel- poisia lukuja vuodelta 2001. Maat on
eritoten suuret Emu-maat. Työllisyy-
Yhtei s &kunta
den hoito on onnistunut pienissä so- pimusyhteiskunnissa paremmin – ai- noana surullisena poikkeuksena Suo-
1 Esitelmä Palkansaajien tutkimuslaitok- sen seminaarissa “Euroalueen talouspoli- tiikka valinkauhassa” 24.2.2003.
jaettu kahteen ryhmään, “pieniin so- pimusyhteiskuntiin” ja “suuriin mai- hin”. Ensin mainituissa pyritään koor- dinoimaan palkanmuodostusta jon- kinlaisen tulopolitiikan avulla. Suuret maat on valittu kokonsa perusteella, mutta niille on myös tyypillistä heik- ko kansantalouden tasoinen palkka- koordinaatio.
Vertailun ulkopuolelle jäävät Belgia, Portugali, Kreikka, Luxemburg ja Ir- lanti, joista neljää ensimmäistä ei par- haalla tahdollakaan voi pitää “sopimus- yhteiskuntina”. Irlanti on rajatapaus, jonka luokittelu on vaikeaa. Tanska ja Xxxxxx eivät kuulu rahaliittoon, mutta sopeutuminen alhaiseen inflaatioon ja uskottavaan rahapolitiikkaan on ollut niille samanlainen haaste kuin Emu- maillekin. Lisäksi Xxxxxx on sitonut kruununsa arvon euroon, joten sen ta- louspolitiikkaa rajoittavat lähes samat vaatimukset kuin rahaliiton jäseniäkin.
Palkkasopimusten koordi- nointi edelleen hyvästä?
Ensimmäisen aallon rahaliittotutkimuk- sessa ja Suomen Emu-keskustelussa monet olettivat, että Emu-jäsenyys saattaa suomalaistyyppisen palkka- koordinaation vaikeuksiin. Ehkä yksin- kertaisin intuitio tämän käsityksen tu- eksi seurasi suoraan suositusta Calm-
forsin ja Driffillin (1988) mallista, jos- sa hyvät lopputulokset saavutetaan joko keskittämisen tai hajauttamisen kautta. Koska suuressa Emu-taloudes- sa keskittämisvaihtoehtoa ei ole, niin vaihtoehdoiksi jäävät vain “hyvä” ha- jauttaminen ja “huono” välivaihtoeh- to, joka samastettiin nyt kansalliseen koordinointiin ikään kuin ajatellen, että kansalliset keskusjärjestöt edustavat suuressa Emu-taloudessa jotakin sa- mantapaista kuin “liitot” eli välitaso Xxxxxxxx-Driffill-mallissa.
Tuoreempi tutkimus on kuitenkin muuttanut tämän käsityksen. Kansal- listen ammatillisten keskusjärjestöjen samastaminen Xxxxxxxx-Driffill-mallin “ammattiliittoihin” ei osoittautunut ko- vin hyväksi intuitioksi, ja uudemmissa teoreettisissa tarkasteluissa syntyykin yleensä palkkakoordinoinnin siunauk- sellisuutta korostavia lopputuloksia. Esimerkkinä tällaisesta tarkastelusta on Xxxxxxxx Xxxxxxxxxx, Xxxx Xxxxxxxxxxx ja Xxxxxxx Xxxxxxxxx (2000) artikke- li, jonka teoreettinen malli on tälle kir- jallisuudelle tyypillinen. Siinä keskus- pankki voi painottaa inflaatio- ja työl- lisyystavoitteita niin, että inflaatiotavoit- teen suhteellista painoa kutsutaan “konservatiivisuudeksi”. Palkanmuo- dostus taas voi tapahtua yritys-, am- mattiliitto- tai kansallisella tasolla. Ra- hapolitiikan ja palkanmuodostuksen strateginen vuorovaikutus syntyy sii-
tä, että keskuspankki voi uhata kor- kojen nostolla, jos palkat kohoavat lii- kaa.
Taulukko 1. OECD:n standardoidut työttömyysasteet vuonna 2001 eräis- sä EU-maissa.
Maa
Alankomaat Itävalta Ruotsi Suomi Tanska
Pienten sopimusyhteiskuntien keskiarvo
Työttömyysaste 2001
2,4
3,6
5,1
9,1
4,3
4,9
Espanja Italia Ranska Saksa
Suurten euromaiden keskiarvo
13,0
9,5
8,6
7,9
9,7
Mallissa ensinnäkin työllisyys on sitä korkeampi mitä konservatiivisempi on keskuspankki ja mitä enemmän palkkaneuvotteluja koordinoidaan. On siis aina hyödyllistä palkata kes- kuspankkiin inflaatiohaukka ja lisätä palkkaneuvottelujen koordinointia. Jos sitä vastoin keskuspankki on “leväpe- räinen” eli vastaa korkeisiin palkanko- rotuksiin rahapolitiikkaa keventämäl- lä, ammattiliitot todennäköisesti esit- tävätkin korkeita vaatimuksia, jolloin työllisyys jää alhaiseksi.
Toiseksi keskuspankin konservatii- visuuden suhteellinen hyöty on suu- rin silloin, kun palkkaneuvottelujen koordinointi on keskitasoa. Tämän voi ymmärtää niin, että aivan kattava keskusjärjestö joka tapauksessa sisäis- tää korkeiden palkkavaatimusten kaik- ki mahdolliset ulkoisvaikutukset (esi- merkiksi työllisyyteen), jolloin keskus- pankin erityistä kurituksen uhkaa ei edes tarvita. Jos sitä vastoin palkan- muodostuksen koordinointi tapahtuu välitasolla (liittotasolla), tämä “koston” mahdollisuus on hyödyllinen palkka- vaateiden hillitsijä.
Työttömyyslukujen ristiintaulukointi
rahapolitiikan strategian ja neuvotte- lujen keskittyneisyyden kanssa näyttäi- sikin tarjoavan empiiristä tukea jälkim- mäiselle tulokselle. Xxxxx Xxxxxxx (1999) on osoittanut vuosia 1973– 1993 koskevassa vertailussaan, pe- räänantamaton rahapolitiikka näyttäi- si parantavan työllisyyttä erityisesti sel- laisissa maissa, joissa palkkaneuvotte- lujen koordinointi on vähäistä.
Palkkaneuvottelujen koordinointi näyttäisi siis hyödylliseltä rahaliitonkin oloissa. Teoriamallien johtopäätökset pitää kuitenkin aina tulkita vain suun- taa antaviksi. Niistä ei ainakaan näytä seuraavan mitään sellaista vahvaa joh- topäätöstä, että tulopolitiikasta olisi syy- tä luopua.
Tälle teoriakirjallisuudelle tyypilliset matemaattiset oletukset tosin tekevät sen johtopäätöksistä ehkä turhankin suosiollisia palkanmuodostuksen koor-
Yhtei s &kunta
dinaatiolle. Koordinaatio näet tuottaa niissä usein jopa paremman lopputu- loksen kuin täysin kilpailulliset työ- markkinat, joilla palkkaneuvottelut käydään yksilötasolla. Tämä on mie- lestäni epäuskottavaa ja johtuu siitä, että malleissa oletetaan tyypillisesti ns. monopolistinen kilpailu eli että kaik- kien yritysten tuotteet ovat erilaisia. On kuitenkin uskottavaa, että aivan hie- nojakoisimmalla neuvottelutasolla toi- mii yrityksiä, joiden tuotteet ovat lä- hes samanlaisia (täydellisiä substituut- teja), ja tällöin koordi-
Kansallisella tasol- la rahapolitiikan pelotteen puuttu- minen on korvat- tava palkkaneu- vottelujen koordi- naatiolla.
nointi ei voine koskaan
olla aidosti parempi kuin täydellinen kilpailu.
Joka tapauksessa raha- liiton aiheuttama muu- tos palkkaneuvottelujen ja rahapolitiikan väliseen interaktioon on järkevää tulkita niin, että kansal- lisella tasolla pelote heikkenee eli rahapoli- tiikka muuttuu myötäi-
levämmäksi, samalla kun konservatii- visuus pikemminkin voimistuu koko euroaluetta ajatellen. Tämän voi tul- kita niin, että pelote on korvattava kansallisella koordinaatiolla.
Onko koordinointi toden- näköistä?
Vaikka koordinointi olisi suotavaa, sitä ei välttämättä kyetä ylläpitämään. Ky- symys koordinoinnin tarpeellisuudes- ta on siis eri asia kuin kysymys sen kan- nustimista ja eri neuvottelusääntöjen houkuttelevuudesta työmarkkinajärjes- töjen näkökulmasta. Toisaalta kuiten- kin peliteoreettiset intuitiomme kerto- vat, että sikäli kuin palkkakoordinoin- ti on hyödyllistä, on todennäköistä, että se myös saavutetaan. Tätä näkemystä tukevat peliteorian monet ns. Folk-teo- reemat.
Työmarkkinoita ja ammattiliittojen välistä kilpailuasetelmaa voidaan aja- tella toistettuna pelinä, jossa kukin ammattiliitto voi saavuttaa hetkellistä hyötyä luopumalla palkkamaltista,
Yhtei s &kunta
mutta kaikille osapuolille olisi pitkällä aikavälillä hyödyllistä, jos kaikki olisi- vat mukana maltillisessa tulopolitiikas- sa. Peliteorian Folk-teoreemat sanovat suunnilleen sen, että tällaisessa asetel- massa on yleensä mahdollista päästä suotuisaan lopputulokseen. Tämä edellyttää, että pelaajat eli tässä tapa- uksessa ammattiliitot kykenevät ha- vaitsemaan, mitä toiset pelaajat teke- vät, ja ne kykenevät tarvittaessa uh- kaamaan myös jonkinlaisella “kostol- la” sitä, joka lipeää yhteisestä linjasta.
Lipeämisen houkuttele- vuutta vähentää se, että jokainen tietää sen joh- tavan palkkamaltin ylei- seen repeämiseen, mis- tä puolestaan seuraa korkeampi inflaatio, heikompi kilpailukyky ja korkeampi työttömyys. Palkkakoordinoinnin kannustimia ja rahaliit- toa analysoinut norjalai- nen tutkija Steinar Hol-
den (2001a) tulee juuri tähän loppu- tulokseen. Hänen artikkelissaan työ- markkinat koostuvat ammattiliitoista, jotka voivat valita joko palkkamaltin tai omien jäsentensä palkkojen suuren korotuksen. Jälkimmäinen vaihtoehto tuo välitöntä hyötyä mutta johtaa palk- kamaltin yleiseen romahdukseen. Palk- kamalttia voidaan siis ylläpitää ns. ali- pelitäydellisenä tasapainona toistetus- sa pelissä. Jos kansallisen tason raha- politiikka poistuu, palkkamaltin yllä- pitäminen helpottuu, koska koordinoi- mattomasta vaihtoehdosta tulee niin huono. “Kaikki kaikkia vastaan”-peli toimii siis omana pelotteenaan, ja kan- sallisen rahapoliittisen pelotteen pois- tuminen muuttaakin siis koordinoin- nin kannustimia suosiollisemmiksi.
Holdenin teoria voi kuvata Suomen-
kin tilannetta. Mielestäni on uskotta- vaa, että Suomessa yleinen vannomi- nen palkkamaltin ja tulopolitiikan ni- miin heijastaa juuri pelkoja siitä, mi- ten huonosti meille kävisikään, jos ajauduttaisiin ammattiliittojen väliseen lyhytnäköiseen palkkakilpailuun.
Alhainen inflaatio ja rahaliittoyhteis-
työ näyttäisivät teoriakirjallisuuden va- lossa siis tukevan ajatusta, että palk- kasopimusten koordinaatiota a) kan- nattaa jatkaa ja b) tullaan jatkamaan, jos instituutiot sen mahdollistavat. Hie- man kärjistäen voisi sanoa: jos koor- dinoinnin instituutiot ovat hyvässä kun- nossa, niin Emu-jäsenyys onnistuu paremmin. Olisiko tämä yksi selitys yllä olevan taulukon työttömyysluvuil- le?
Xxxx Xxxxxxxxxx käyrä
Sekä talouspolitiikan päättäjien että kansantaloustieteen tutkijoiden paris- sa hyväksyttiin 1980-luvulla yleisesti ajatus, ettei korkea inflaatio voi taata pysyvästi korkeampaa työllisyyttä. Näin hylättiin (perustellusti) vanha Xxxxxxx- sin käyrä, jonka mukaan olisi mahdol- lista valita korkeamman inflaation ja korkeamman työllisyyden välillä. Xxxx- xxxxxx käyrä perustui siihen kyseenalai- seen olettamukseen, että korkeaa in- flaatiota ylläpitämällä voitaisiin jatku- vasti “huijata” osaa taloudenpitäjistä hyväksymään alhaisemmat reaalipalkat kuin mitä oltaisiin valmiita hyväksy- mään, jos inflaatio olisi alhainen.
Xxxxxxxxxx käyrä-ajattelu edellytti siis,
etteivät kansalaiset huomaa inflaatio- ta, mikä on kyseenalainen oletus. Sik- si nyt uskotaan ns. pystysuoraan Phil- lips-käyrään, jolla rakenteellinen työt- tömyys on riippumaton inflaatiosta.
On kuitenkin olemassa tuoretta em- piiristä ja teoreettista näyttöä siitä, että liian alhainen, lähellä nollaa oleva in- flaatio voi olla työllisyydelle vahingol- linen. Tämän ns. uuden Phillipsin käy- rän (kuvio 1)mukaan pystysuora Xxxx- xxxxxx käyrä tarjoaa suunnilleen oikean kuvan taloudesta, kunhan siihen teh- dään pieni mutta tärkeä “reunahuo- mautus”: jos inflaatio painetaan liian lähelle nollaa, työllisyys kärsii. Tällä “hyvin alhaisen”, esimerkiksi 0 tai 1 prosentin inflaation alueella voikin val- lita perinteisen Phillipsin käyrän mu- kainen suhde inflaation ja työttömyy- den välillä (Xxxxxxx & Xxxxxxx & Per- ry 2000, Xxxxxx 1994 ja 2002, Lund-
borg & Sacklén 2002, Xxxxxx & Xxxx 2001).
Teoreettisia selityksiä tälle ilmiölle on haettu kahdelta suunnalta. Osa niistä perustuu oletukseen, että hintoja kos- keva tieto ei kulje täydellisen sutjak- kaasti, vaikka kaikki taloudenpitäjät olisivatkin rationaalisia (esim. Man- kiw & Xxxx 2001). Toinen, saman- suuntainen selitys on, että hintainfor- maation täydellinen huomioonottami- nen on yrityksille kallis-
EKP näyttää tavoittelevan työllisyyden kan- nalta liian alhais- ta inflaatiota.
ta. Jos inflaatio on esi- merkiksi 2–3 prosent- tia, osa yrityksistä toi- mii sellaisen työhypotee- sin varassa, että hinnat eivät muutu. Tällöin pieni inflaatio laskee re- aalipalkkoja ja työllisyys kohenee. Jos vanha Xxxxxxxxxx käyrä perus-
tui siihen, että kaikkia taloudenpitäjiä voidaan “huijata” jatkuvasti ja paljon, uusi Xxxxxxxxxx käyrä näyttää olettavan, että joitakuita voidaan “huijata ihan pikkuisen” (esim. Xxxxxxx & Xxxxxxx & Xxxxx 2000 ja Xxxxxxxx & Sack- lén 2002). Nämä teoriat eivät välttä- mättä oleta, että yritykset ovat irra- tionaalisia. Pikemminkin voi ajatella, että hintainformaation tarkka seuraa- minen on kallista. Kuvio 1 esittää
Xxxxxxxxxx ja Xxxxxxxxx teorian mu- kaan piirrettyä Xxxxxxxx-käyrää.
Toinen, mielestäni uskottavampi teo- reettinen selitysmalli uudelle Xxxxxxxxxx käyrälle lähtee työmarkkinoiden sopi- muskäytännöistä. Se perustuu siihen, että nimellispalkkojen alentaminen edellyttää yleensä aina neuvotteluja, kun taas palkkojen nostaminen onnis- tuu yrityksen yksipuolisin toimenpitein. Palkkojen nostaminen edellyttää, että
työntekijät ryhtyvät xxx- xxxxxxxxxx painostustoi- miin, mikä on aina xxx- xxxx määrin vaivalloista tai kallista. Lisäksi van- ha palkkasopimus toimii monissa yrityksissä läh- tökohtana ennen kuin uusi sopimus saadaan aikaan. Jos inflaatio on korkea, vanha sopimus
on kuitenkin yleensä irrelevantti, ja uusi sopimus neuvotellaan puhtaalta pöydältä.
Holden (1994, 2002) on tältä poh- jalta osoittanut täsmällisesti, että työl- lisyys on nollainflaation regiimissä al- haisempi kuin hieman korkeamman inflaation maailmassa. Holdenin teo- ria perustuu siihen, että palkkasopi- muksen muuttaminen toisen osapuo- len tahtoa vastaan vaatii aina jonkin-
laista uhkaa työsulun tai lakon käyn- nistämisestä. Tällaisista taistelutoimis- ta syntyy aina kustannuksia, kun taas helpointa olisi jatkaa vanhaa sopimus- ta. Korkean inflaation aikana vanha sopimus on aina työntekijöille heik- ko, joten jää työntekijöiden harteille koettaa parantaa sitä. Alhaisen inflaa- tion ja heikon suhdannetilanteen ai- kana puolestaan yritysten on käynnis- tettävä palkkojen alentamistoimet. Siksi alhaisen inflaation maailmassa työntekijöiden neuvotteluvoima on työllisyyden kannalta “liiankin hyvä” ja reaalipalkka keskimäärin korkeam- pi.
Kuvio 1. Xxxx Xxxxxxxxxx käyrä.
Inflaatio
Työttömyys- aste
Oli uuden Xxxxxxxxxx käyrän teoreet-
tinen perustelu mikä tahansa, se olisi kyettävä vahvistamaan empiirisesti. Xxxxxxx & Xxxxxxx & Xxxxx (2000), Wyplosz (2001) ja Xxxxxxxx & Sack- lén (2002) ovat kyenneet löytämään empiiristä tukea xxxxxxx Xxxxxxxxxx käy- rälle. Akerlofin ym. mukaan työllisyy- den kannalta optimaalinen inflaatio- vauhti voisi olla noin 1,5–4 prosent- tia, kun taas Wyplosz päätyy lähes 5
%:n tasoon. Xxxxxxxx & Sacklén pää- tyvät välille 2,5–4 %. Tällaiset inflaa- tiotavoitteet ovat keskimäärin korke- ampia kuin mitä EKP tällä hetkellä ta- voittelee.2
Jos uusi Xxxxxxxxxx käyrä on pätevä, siitä seuraa tietysti kiinnostavia johto- päätöksiä EKP:n toiminnan kannalta. Edellyttääkö euroalueen inflaation pai- naminen 2 %:n alle tarpeettoman suu- ria työpaikkojen menetyksiä? Kiinnos- tavaa on sekin, että EKP on tällä het- kellä arvioimassa uudelleen rahapoliit- tista strategiaansa.
Pidän erityisesti jälkimmäistä sopi- musperäistä selitystä Xxxxxxxxxx käyräl- le periaatteessa uskottavana. Sen olet- taminen ei vaadi uskomaan, että ku- kaan on epärationaalinen tai että in- formaatio kulkee hitaasti. Se perustuu vain ajatukseen, että yrityksen ja työn-
2 EKP:n tavoite on väli 0–2 %. Rahan kiertonopeutta ja sen määrää koskevista estimaateista ja tavoitteista on päätelty, että EKP:n todellinen piste-estimaattita- voite on 1,5%.
Yhtei s &kunta
tekijän välisen työsopimuksen olemas- saolo merkitsee jotakin aitoa eroa suh- teessa sellaiseen tilaan, jossa työsopi- musta ei ole olemassa. Toisin ilmais- tuna yrityksen nykyinen palkkataso vaikuttaa siihen, mikä on sen ensi vuo- den palkkataso, eikä jokaista neuvot- telukierrosta käydä puhtaalta pöydäl- tä.
Holdenin alhaisen inflaation kritiik- ki eli teoria sopimusperäisestä Phil- lips-käyrästä ontuu ehkä kuitenkin pienten “sopimusyhteiskuntien” koh- xxxxx Xxxxxxxx teoriahan perustuu pai- kallisiin neuvotteluihin. Suomen kal- taisessa taloudessa on kuitenkin aina yritysten ulkopuolella sovittu yleisko- rotuksesta, joka on vastannut inflaa- tiota ja tuottavuuden nousua. Inflaa- tion hidastuminen on yksinkertaisesti alentanut yleiskorotuksia vastaavasti, eikä yritystason asetelma siten ole muuttunut inflaation alentuessa. Sik- si uskoisin, että “työehtosopimusve- toisen” talouden suhteellinen suoritus- kyky ei heikkene inflaatiovauhdin ale- nemisen myötä samalla tavalla kuin teorian mukaan suurissa hajautettu- jen työmarkkinoiden maissa tapahtuu. Tämäkin saattaisi selittää alussa esit- tämääni havaintoa, jonka mukaan suuret maat ovat kärsineet inflaation
tiovauhdin alentami- nen tulee muuttamaan myös Euroopan mai- den sopimusmuotoja. Hänen mallissaan yri- tykset voivat valita, tar- joavatko ne henkilös- tölleen kiinteän palk- kasopimuksen, jota ei voi irtisanoa, vai sellai- sen joustavan palkka- sopimuksen, joka on yksipuolisesti irtisanot- tavissa. Kun työntekijä palkataan, yritys ei tie- dä etukäteen, miten hyvin tämä soveltuu työhönsä. Niinpä työn- tekijän tuottavuus sel- viää vasta tietyn ajan kuluttua.
Kummassakin sopi-
mustyypissä on omat etunsa ja haittansa. Kiinteä sopimus tarjo- aa paremmat kannus- timet koulutusinves- tointeihin, kun taas joustava sopimus mah- dollistaa irtisanomiset ja lisää siten tehokasta liikkuvuutta (minkä voi
Xxxxxx Xxxxxxxxxx katsoo, että Euroopan kokemusten valos- sa tulopolitiikkaa kannattaa jatkaa.
alenemisesta enemmän kuin pienet
sopimusyhteiskunnat.
Inflaatio ja työsopimusten muoto
Sopimusperäinen Xxxxxxxxxx käyrän teo- ria voi selittää myös Euroopan ja USA:n välistä eroa työmarkkinoiden suorituskyvyssä. Nehän eroavat toisis- taan työmarkkinoiden sopimusoikeu- den suhteen. USA:ssa kumpikin osa- puoli voi irtisanoa työsopimuksen il- man erityisiä perusteita, kun taas Eu- roopan maissa sopimuksen muuttami- nen ja irtisanominen vaativat neuvot- teluja ja perusteluja. Siksi USA:n ta- lous kykenee ehkä sopeutumaan pa- remmin alhaiseen inflaatioon.
Xxxxxxx Xxxxxx (2001b) on esittänyt kiinnostavan teorian siitä, miten inflaa-
Yhtei s &kunta
tässä mallissa tulkita niin, että se lisää
työllisyyttä). Kiinnostavaa on kuiten- kin, että eri sopimustyyppien keski- näinen paremmuus riippuu inflaatio- vauhdista. Hyvin korkea tai hyvin al- hainen inflaatio merkitsevät sitä, että joustavat sopimukset ovat yrityksille houkuttelevampia. Korkean inflaation aikana kiinteä sopimus on irrelevantti, koska se jää aina jälkeen tuottavuu- den ja hintojen nousun vauhdista. Hyvin matalan inflaation aikana kiin- teä sopimus tulee puolestaan yrityksil- le kalliiksi, koska niiden on vaikea päästä eroon huonoksi osoittautunees- ta työsuhteesta. Hyvin matalan ja hy- vin korkean inflaation välissä on kui- tenkin kohtuullisen inflaation alue, jos- sa osa yrityksistä (ne joissa koulutuk- sella on suurempi tuotto) tarjoaa mie- luummin kiinteitä sopimuksia. Kun inflaatio painuu lähelle nollaa, tulevat
joustavat sopimukset kuitenkin suh-
teellisesti houkuttelevammiksi, ja vain sellaiset yritykset, joissa sisäisen kou- lutuksen tuotto on erityisen korkea, tarjoavat kiinteitä sopimuksia.
Suomenkin työmarkkinoilla viime vuosina tapahtuneet palkkaustapojen ja sopimuskäytäntöjen muutokset hei- jastavat näitä pyrkimyksiä. Erityisesti tulee mieleen kolme havaintoa. Yhtääl- tä tulospalkat ovat yleistyneet, ja teol- lisuudesta tekemäni laskelmat osoitta- vat, että ne ovat erityisesti toimihenki- löiden kohdalla alaspäin joustava palk- kaerä (työntekijöillä ei samaa efektiä juuri näy). Toisaalta määräaikaiset työ- suhteet yleistyivät nopeasti 1990-luvul- la niin, että niiden piirissä oli vuonna 1997 vajaat 20 prosenttia työvoimasta (Kauhanen 2002). Tämä kertoo sa- manlaisesta pyrkimyksestä joustavien sopimustyyppien lisäämiseen. Kolman-
tena voi ottaa esille työsopimuslain tuoreen muutoksen, joka mahdollistaa tietyissä oloissa yksipuolisen palkan- alennuksen. Suomalaiset työmarkkinat sopeutuvat tähän alhaisen inflaation ja suuremman nimellisjoustavuuden maa- ilmaan niin, että joustavuus kasvaa mutta sopimusjärjestelmä ei muutu dramaattisesti.
Johtopäätöksiä
Läpikäymäni kirjallisuus tukee siis seu- raavanlaisia näkemyksiä:
1) Rahapolitiikan uskottava tiukkuus (eli se, että keskuspankki ei kevennä rahapolitiikkaa, jos palkkojen nousu- vauhti kiihtyy) on hyödyllistä. Tiukka keskuspankki, joka uhkaa kostaa ko- roilla ja korkojen kanssa kaikenlaiset palkkavaatimusten ylilyönnit, on paras pelote ammattiyhdistyksille, myös nii- den itsensä ja niiden jäsenistön kan- nalta.
2) Oli keskuspankin tiukkuus mikä tahansa, järjestäytyneillä työmarkkinoil- la toimii parhaimmin sellainen palkan- muodostus, jossa koordinointi on voi- makasta. Mitä enemmän on koordi- nointia, sitä enemmän sisäistetään ul- koisvaikutuksia ja sitä alhaisempi on työttömyys.
3) Vaikka tiukka rahapolitiikka on hyvästä, tiukkuus tarkoittaa uskotta- vaa peräänantamattomuutta inflaatio- tavoitteen ajamisessa eikä sitä, että in- flaatiovauhti on mahdollisimman alhai- nen.
4) Uusi Xxxxxxxxxx käyrä-kirjallisuus väittää, että sallimalla hieman korke- ampi inflaatiotavoite saavutetaan myös parempi työllisyys. Tämä kritiikki on syytä ottaa vakavasti, koska ei ole mi- tään tutkimuksellista näyttöä siitä, että siirtyminen esimerkiksi 3 prosentin inflaatiotavoitteeseen aiheuttaisi mene- tyksiä kenellekään.
5) Sekä palkkapolitiikan koordinoin- nin hyödyllisyys että sopimusperäinen Xxxxxxxxxx käyrä-teoria tarjoavat peri- aatteessa perusteluja sille, miksi pien- ten “sopimusyhteiskuntien” työmark- kinat ovat toimineet paremmin. Palk-
kaneuvottelujen koordinointi on niis- sä helpompaa, ja työehtosopimusten yleiskorotukset ottavat yleensä huomi- oon inflaatiovauhdin muutokset niin, etteivät ne vaikuta yritystason neuvot- teluasetelmaan.
Pieni inflaatiotavoitteen löysääminen voisi siis tuoda “ilmaisen lounaan”. Monet näyttävät ajattelevan, että kes- kuspankin “konservatiivisuuden” on merkittävä myös mahdollisimman al- haista inflaatiotavoitetta. On kuitenkin mahdollista ajatella, että inflaatiota- voitteen löysääminen ja finanssipolitii- kan kireänä pitäminen olisi tällä het- kellä parasta talouspolitiikkaa euroalu- eella. Euroalueen politiikassa on ikä- vän todennäköisenä ilmassa aivan toi- senlainenkin suunta, joka tuo mieleen Xxxxx Xxxxxxxxxx – ajan keskustelut: finanssipolitiikka on poliittisista syistä herpaantumassa ekspansiivisempaan suuntaan, samalla kun EKP:ssa ehkä ajatellaan, että kannustimet rakenteel- lisiin muutoksiin ovat suuremmat, jos korko pidetään korkealla.
Vaikka koordinointi on suurissa
maissa vaikeaa, pyrkimyksistä siihen on kuitenkin paljon näyttöä viime vuosil- ta. Tämän voi mielestäni myös tulkita yllä esiteltyjen teorioiden tueksi. Vii- meisen 5 vuoden aikana on nähty enemmän erilaisia “yhteiskuntasopi- muksia” sellaisissakin maissa, joissa tällaisesta ei ole perinteitä. Saksalainen, työelämää hyvin tunteva sosiologi Xxxx Xxxxxx (2002) on korostanut sitä, mi- ten Euroopassa palkkasopimuksista on tullut suorastaan hallitusten makrota- louspolitiikan pelikenttä perinteisen työehtosopimustoiminnan ja minimi- palkkojen kustannuksella. Tällainen palkkaneuvottelujen politisoituminen on yksi rahaliiton vääjäämätön seura- us, mutta se voi aiheuttaa myös suuria poliittisia ristiriitoja. Suurissa maissa kuten Ranskassa tämä on merkinnyt hallitusvallan taajaa vaihtumista ja ly- hytnäköistä kilpalaulantaa julkisen sek- torin palkoista sekä eläkkeistä. Joka tapauksessa palkanmuodostus tulee rahaliiton alkuvuosina edelleenkin ole- maan useimmissa maissa poliittisen esityslistan kärkipäässä.
KIRJALLISUUS
Xxxxxxx, X.X. & Xxxxxxx, X. & Xxxxx,
G.L. (1996), The Macroeconomics of Low Inflation, Brookings Papers on Eco- nomic Activity, 1996:1, 1–59.
Xxxxxxx, X.X. & Xxxxxxx, X. & Xxxxx,
G.L. (2000), Near-Rational Wage and Price Setting and the Long Run Phillips Curve, Brookings Papers on Economic Activity, 2000:1, 1–44.
Xxxxxxxx, X. & Xxxxxxxx, X. (1988), Bar- gaining Structure, Corporatism and Macroeconomic Performance, Econo- mic Policy, 6, 13–61.
Xxxxxxxxx, X. & Xxxxxxxxx, X. & Dal- xxxxx, X. (2000), Monetary Institutions, Monopolistic Competition, Unionized Labour Markets and Economic Perfor- mance, Moniste, Tel-Aviv University.
Xxxxxx, X (2002), A New Going Wage Rate? Co-ordinated Wage Bargaining in Europe, teoksessa P. Pochet (toim.), Wage Policy in the Eurozone, Brussels: OSE.
Xxxxxx, X. (1994), Wage Bargaining and Nominal Rigidities, European Eco- nomic Review, 38, 1021–1039.
Xxxxxx, X. (2001a), Monetary Regi- mes and the Co-ordination of Wage Set- ting, Moniste, Department of Economics, University of Oslo.
Xxxxxx, X. (2001b), Does Price Stabi- lity Exacerbate Labour Market Rigidi- ties in the EMU? Moniste, Department of Economics, University of Oslo.
Xxxxxx, X. (2002), The Costs of Price Stability – Downward Nominal Wage Rigidity in Europe, Moniste, Department of Economics, University of Oslo.
Xxxxxxx, X. (1999), Contested Econo- mic Institutions: The Politics of Macroe- conomics and Wage Bargaining in Ad- vanced Democracies, Cambridge, U.K: Cambridge University Press.
Kauhanen, Merja (2002), Määräai- kaiset työsuhteet ja toimeentulon riskit, Helsinki: Kela, Sosiaali- ja terveystur- van tutkimuksia 69.
Xxxxxxxx, X. & Xxxxxxx, X. (2001), Is There a Long-Run Unemployment-In- flation Tradeoff in Sweden? FIEF Wor- king Paper No. 173.
Wyplosz, C. (2001), Do We Know How Low Inflation Should Be? Moniste, Gra- duate Institute for International Studies, Geneve.
Yhtei s &kunta