Contract
§ 646
Sisco Tec Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus HKR- Rakennuttajan rakennuttamistoimisto 2:n toimistopäällikön päätöksestä Rakennustöiden puitesopimus 2012-2013, vesikatto- ja julkisivukorjaukset, tarjoajien valinta
HEL 2011-005293 T 02 08 02 00
Päätös
Perustelu
Yleisten töiden xxxxxxxxxx päätti hylätä Sisco Tec Oy:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen HKR-Rakennuttajan rakennuttamistoimisto 2:n toimistopäällikön päätöksestä 19.10.2011, 10014 §.
Sisco Tec Oy ei ole osallistumishakemuksessaan toimittanut hankintailmoituksessa edellytettyä hakijan kelpoisuuden osoittavaa RALA-todistusta (RALA-pätevyys työlajit 2.1 tai 2.4 tai 2.7) tai osoittanut referenssitiedoin (eriteltynä tärkeimmät vastaavat vesikatto- ja julkisivukorjauksen referenssit, niiden kokonaisarvot ja vastaanottajatiedot viideltä viime vuodelta) vastaavaa pätevyyttä.
Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 80 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen.
Hankintalain 81 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Pöytäkirjanote HKR-Rakennuttajan rakennuttamistoimisto 2:n toimistopäällikön päätöksestä 19.10.2011, 10014 § on lähetetty Sisco Tec Oy:lle 8.11.2011.
Sisco Tec Oy:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut Helsingin kaupungin kirjaamoon 11.11.2011, joten hankintaoikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Päätös ja hankintaoikaisuvaatimus ovat esityslistan tämän asian liitteinä 1 ja 2.
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
Hankintaoikaisuvaatimuksessa Sisco Tec Oy pyytää oikaisemaan päätöstä niin, että Sisco Tec Oy valitaan mukaan tarjoamaan puite- sopimuksen mukaisia töitä.
Sisco Tec Oy:n mukaan yritys on toimittanut referenssit hakemuksen liitteenä (osallistumishakemuksen liitteet ansioluettelo Xxxxx Xxxxxxxx ja ansioluettelo Xxxxxx Xxxxx) ja otsikoinut ne hivenen sekavasti otsikon ”ansioluettelo” alle.
Tarjoajan valintapäätös
Toimistopäällikkö päätti pyytää Rakennustöiden puitesopimuksen 2012-2013, vesikatto- ja julkisivukorjauksien tarjoukset seuraavilta osallistumishakemuksensa jättäneiltä kahdeltatoista urakoitsijalta:
Xxxxxxx Oy, Xxxxxxxx Xx Xxxxx X. Ahola, Suomen Kiipeilytekniikka Oy, Rkl R. Muhonen Oy, U-H Rakennus Oy, Halmesvaara Oy, Nordic Waterproofing Oy, VRJ Etelä-Suomi Oy, Rakennus Omera Oy, ATL- Rakennushuolto Oy, R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy, Rakennustoimisto Xxxxx Xxxxx Oy
Saadut osallistumishakemukset:
1. Mijorak Oy
2. Rakennus Oy Xxxxx X. Ahola
3. Suomen Kiipeilytekniikka Oy
4. Rkl R. Muhonen Oy
5. U-H Rakennus Oy
6. Halmesvaara Oy
7. Nordic Waterproofing Oy
8. Ginola Oy
9. VRJ Etelä-Suomi Oy
10. Suomen Rakennuspinnoitus Oy
11. Rakennus Omera Oy
12. Eristysmestarit Oy
13. Rakennus- ja maalausliike Helkar Oy
14. Sisco Tec Oy

15. ATL-Rakennushuolto Oy
16. AP-Urakointi Oy
17. R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy
18. Rakennustoimisto Xxxxx Xxxxx Oy
19. Tarik Oy
Hankintailmoituksen mukaisesti HKR-Rakennuttajan työryhmä on tarkistanut osallistumishakemuksen jättäneiden urakoitsijoiden todistukset ja selvitykset. Tulokset on esitetty tarjoajien valintakaavakkeella, josta selviävät myös osallistumishakemuksissa olleet puutteet (liite 3).
Saatujen osallistumishakemusten ja ilmoituksessa esitettyjen kriteereiden perusteella esitettiin valittavaksi 12 urakoitsijaehdokasta, jotka täyttävät hankintailmoituksessa esitetyt vähimmäisvaatimukset.
Kelpoisuusehdot hankintailmoituksessa
HKR-Rakennuttajan 26.8.2011 päivätyn hankintailmoituksen mukaan ehdokkaiden soveltuvuutta koskevat vaatimukset ovat seuraavat:
Liikevaihdon viimeksi kuluneelta tilikaudelta oltava vähintään 1 milj. euroa:
1) RALA-pätevyys, työlajit 2.1 tai 2.4 tai 2.7 tai referenssein osoitettu vastaava pätevyys.
2) Urakoitsijan vastuullisella työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusmestarin koulutus ja hänen tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.
Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaisvaatimukset sekä yleiset sopimusehdot YSE 98 ja sivu-urakan alistamismenettelyt siinä laajuudessa mitä vastuullisen työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää. Vastuulliselta työnjohtajalta, työnjohdolta sekä urakoitsijan hankkeeseen osallistuvilta muilta avainhenkilöiltä edellytetään tyydyttävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Hankintailmoituksen mukaan osallistumishakemukseen tulee liittää seuraavat todistukset ja selvitykset, joiden perusteella soveltuvuuden täyttyminen arvioidaan:
1) RALA-todistus tai referenssitiedoin (eriteltyinä tärkeimmät vastaavat vesikatto- ja julkisivukorjauksen referenssit, niiden kokonaisarvot ja vastaanottajatiedot viideltä viime vuodelta) osoitettu vastaava pätevyys.

2) selvitykset (esim. ansioluettelot) tuleviin hankkeisiin ajateltujen vastuunalaisten henkilöiden koulutuksesta ja pätevyydestä.
3) kaupparekisteriote.
4) RALA-yritysraportti sisältäen tilaajavastuulain mukaiset tiedot tai vaihtoehtoisesti.
- selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverollisten rekisteriin,
- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus maksusuunnitelmineen,
- todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden maksujen maksusuunnitelmasta,
- todistus edellisen tilikauden liikevaihdosta ko. toimialalla. Mikäli viimeisen päättyneen tilikauden tilinpäätöstiedot eivät ole
RALA:n sivuilla, on näiden tilinpäätöstietojen oltava ilmoittautumisessa mukana erikseen.
Lisäksi hankintailmoituksessa todetaan, että saatujen todistusten ja selvitysten perusteella tarkastetaan täyttääkö osallistujaehdokas asetetut vaatimukset ja, että kaikille osallistujaehdokkaille, jotka täyttävät kohdan ”hankintamenettelyn tarkemmat ehdot” vaatimukset, lähetetään tarjouspyyntöasiakirjat.
Sisco Tec Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen väitteet
Sisco Tec Oy:n johto pahoittelee hankintaoikaisuvaatimuksessaan, että on nimennyt yritysreferenssit sekavasti ansioluetteloksi, jolloin ne yrityksen johdon mielestä jäävät helposti huomaamatta ja pyytää hankintayksikköä harkitsemaan päätöstä uudelleen vaatimuksessa esiin tulleiden asioiden myötä. Lisäksi Sisco Tec Oy pyytää kohteliaimmin oikaisemaan päätöstä niin, että Sisco Tec Oy valitaan mukaan tarjoamaan puitesopimuksen mukaisia töitä.
Hankintaoikaisuvaatimuksen väitteistä
HKR-Rakennuttaja haluaa kohdella osallistumishakemuksen antajia yhdenvertaisesti. Tämän vuoksi HKR-Rakennuttaja on edellyttänyt, että kaikki osallistumishakemuksensa jättäneet tarjoajat ovat toimittaneet hankintailmoituksessa vaaditut selvitykset ja todistukset.
Sisco Tec Oy:n osallistumishakemuksen liitteenä nro 6 on Xxxxx Xxxxxxxxx ansioluettelo (ei hankintailmoituksessa vaadittavaa koulutusta) ja nro 7 Xxxxxx Xxxxxx ansioluettelo (ei hankintailmoituksessa vaadittavaa koulutusta).

Esittelijä
Lisätiedot
Liitteet
Otteet
Päätösehdotus
Sisco Tec Oy ei ole toimittanut yrityksen referenssiluetteloa eikä näin ollen eritellyt referenssiluetteloon tärkeimpiä vastaavia sisäpuolisen korjausrakentamisen referenssejä, niiden kokonaisarvoja ja vastaanottajatietoja viideltä viime vuodelta.
Koska Sisco Tec Oy ei ole toimittanut kaikkia osallistumishakemuksessa vaadittuja todistuksia ja selvityksiä, on Sisco Tec Oy voitu sulkea pois valittujen tarjoajien joukosta.
Lisäksi HKR-Rakennuttaja toteaa, että hankintayksikkö voi hankintalain 56 §:n mukaan pyytää ehdokkaita tai tarjoajia täydentämään tai täsmentämään tarjoajan soveltuvuutta koskevia selvityksiä tai muita asiakirjoja. Hankintayksiköllä on siis hankintalain mukaan oikeus, mutta ei velvollisuutta, pyytää täydennyksiä ehdokkaan tai tarjoajan soveltuvuuteen liittyviin seikkoihin.
tulosryhmän johtaja Xxxxx Xxxxx
Xxxxx Xxxxx, tulosryhmän johtaja, puhelin: 310 38805
olavi.tikka(a)xxx.xx
1 Rakennustöiden puitesopimus 2012-2013, vesikatto- ja julkisivukorjaukset, tarjoajien valinta
2 Oikaisuvaatimus HKR Rakennuttajan toimistopäällikön päätöksestä 19.10.2011 § 10014
3 Rakennustöiden puitesopimus 2012-2013 vesikatto- ja julkisivukorjaukset tarjoajien yhteenveto.pdf
Ote Otteen liitteet
HKR-Rakennuttaja
Yritys Muutoksenhakukielto, hankinnat
Yleisten töiden lautakunta päättänee hylätä Sisco Tec Oy:n tekemän hankintaoikaisuvaatimuksen HKR-Rakennuttajan rakennuttamistoimisto 2:n toimistopäällikön päätöksestä 19.10.2011, 10014 §.
Sisco Tec Oy ei ole osallistumishakemuksessaan toimittanut hankintailmoituksessa edellytettyä hakijan kelpoisuuden osoittavaa RALA-todistusta (RALA-pätevyys työlajit 2.1 tai 2.4 tai 2.7) tai osoittanut referenssitiedoin (eriteltynä tärkeimmät vastaavat vesikatto-
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
Perustelu
ja julkisivukorjauksen referenssit, niiden kokonaisarvot ja vastaanottajatiedot viideltä viime vuodelta) vastaavaa pätevyyttä.
Julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) 80 §:ssä säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Sen mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun
hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan, ja ratkaista asian
uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen
virheeseen.
Hankintalain 81 §:n mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta. Asianosaisen on esitettävä vaatimus 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta.
Pöytäkirjanote HKR-Rakennuttajan rakennuttamistoimisto 2:n toimistopäällikön päätöksestä 19.10.2011, 10014 § on lähetetty Sisco Tec Oy:lle 8.11.2011.
Sisco Tec Oy:n hankintaoikaisuvaatimus on saapunut Helsingin kaupungin kirjaamoon 11.11.2011, joten hankintaoikaisuvaatimus on tehty määräajassa. Päätös ja hankintaoikaisuvaatimus ovat esityslistan tämän asian liitteinä 1 ja 2.
Hankintaoikaisuvaatimuksessa Sisco Tec Oy pyytää oikaisemaan päätöstä niin, että Sisco Tec Oy valitaan mukaan tarjoamaan puite- sopimuksen mukaisia töitä.
Sisco Tec Oy:n mukaan yritys on toimittanut referenssit hakemuksen liitteenä (osallistumishakemuksen liitteet ansioluettelo Xxxxx Xxxxxxxx ja ansioluettelo Xxxxxx Xxxxx) ja otsikoinut ne hivenen sekavasti otsikon ”ansioluettelo” alle.
Tarjoajan valintapäätös
Toimistopäällikkö päätti pyytää Rakennustöiden puitesopimuksen 2012-2013, vesikatto- ja julkisivukorjauksien tarjoukset seuraavilta osallistumishakemuksensa jättäneiltä kahdeltatoista urakoitsijalta:
Xxxxxxx Oy, Xxxxxxxx Xx Xxxxx X. Ahola, Suomen Kiipeilytekniikka Oy, Rkl R. Muhonen Oy, U-H Rakennus Oy, Halmesvaara Oy, Nordic
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
Waterproofing Oy, VRJ Etelä-Suomi Oy, Rakennus Omera Oy, ATL- Rakennushuolto Oy, R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy, Rakennustoimisto Xxxxx Xxxxx Oy
Saadut osallistumishakemukset:
1. Mijorak Oy
2. Rakennus Oy Xxxxx X. Ahola
3. Suomen Kiipeilytekniikka Oy
4. Rkl R. Muhonen Oy
5. U-H Rakennus Oy
6. Halmesvaara Oy
7. Nordic Waterproofing Oy
8. Ginola Oy
9. VRJ Etelä-Suomi Oy
10. Suomen Rakennuspinnoitus Oy
11. Rakennus Omera Oy
12. Eristysmestarit Oy
13. Rakennus- ja maalausliike Helkar Oy
14. Sisco Tec Oy
15. ATL-Rakennushuolto Oy
16. AP-Urakointi Oy
17. R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy
18. Rakennustoimisto Xxxxx Xxxxx Oy
19. Tarik Oy
Hankintailmoituksen mukaisesti HKR-Rakennuttajan työryhmä on tarkistanut osallistumishakemuksen jättäneiden urakoitsijoiden todistukset ja selvitykset. Tulokset on esitetty tarjoajien valintakaavakkeella, josta selviävät myös osallistumishakemuksissa olleet puutteet (liite 3).
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
Saatujen osallistumishakemusten ja ilmoituksessa esitettyjen kriteereiden perusteella esitettiin valittavaksi 12 urakoitsijaehdokasta, jotka täyttävät hankintailmoituksessa esitetyt vähimmäisvaatimukset.
Kelpoisuusehdot hankintailmoituksessa
HKR-Rakennuttajan 26.8.2011 päivätyn hankintailmoituksen mukaan ehdokkaiden soveltuvuutta koskevat vaatimukset ovat seuraavat:
Liikevaihdon viimeksi kuluneelta tilikaudelta oltava vähintään 1 milj. euroa:
1) RALA-pätevyys, työlajit 2.1 tai 2.4 tai 2.7 tai referenssein osoitettu vastaava pätevyys.
2) Urakoitsijan vastuullisella työnjohtajalla tulee olla vähintään rakennusmestarin koulutus ja hänen tulee olla suorassa työsuhteessa urakoitsijaan.
Vastuullisella työnjohtajalla tulee olla näyttöä siitä, että hän tuntee Suomen rakentamismääräykset ja viranomaisvaatimukset sekä yleiset sopimusehdot YSE 98 ja sivu-urakan alistamismenettelyt siinä laajuudessa mitä vastuullisen työnjohtajan tehtävien hoitaminen edellyttää. Vastuulliselta työnjohtajalta, työnjohdolta sekä urakoitsijan hankkeeseen osallistuvilta muilta avainhenkilöiltä edellytetään tyydyttävää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.
Hankintailmoituksen mukaan osallistumishakemukseen tulee liittää seuraavat todistukset ja selvitykset, joiden perusteella soveltuvuuden täyttyminen arvioidaan:
1) RALA-todistus tai referenssitiedoin (eriteltyinä tärkeimmät vastaavat vesikatto- ja julkisivukorjauksen referenssit, niiden kokonaisarvot ja vastaanottajatiedot viideltä viime vuodelta) osoitettu vastaava pätevyys.
2) selvitykset (esim. ansioluettelot) tuleviin hankkeisiin ajateltujen vastuunalaisten henkilöiden koulutuksesta ja pätevyydestä.
3) kaupparekisteriote.
4) RALA-yritysraportti sisältäen tilaajavastuulain mukaiset tiedot tai vaihtoehtoisesti.
- selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin sekä arvonlisäverollisten rekisteriin,
- todistus verojen maksamisesta tai verovelkatodistus maksusuunnitelmineen,
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
- todistus eläkevakuutusmaksujen suorittamisesta tai selvitys erääntyneiden maksujen maksusuunnitelmasta,
- todistus edellisen tilikauden liikevaihdosta ko. toimialalla. Mikäli viimeisen päättyneen tilikauden tilinpäätöstiedot eivät ole
RALA:n sivuilla, on näiden tilinpäätöstietojen oltava ilmoittautumisessa mukana erikseen.
Lisäksi hankintailmoituksessa todetaan, että saatujen todistusten ja selvitysten perusteella tarkastetaan täyttääkö osallistujaehdokas asetetut vaatimukset ja, että kaikille osallistujaehdokkaille, jotka täyttävät kohdan ”hankintamenettelyn tarkemmat ehdot” vaatimukset, lähetetään tarjouspyyntöasiakirjat.
Sisco Tec Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen väitteet
Sisco Tec Oy:n johto pahoittelee hankintaoikaisuvaatimuksessaan, että on nimennyt yritysreferenssit sekavasti ansioluetteloksi, jolloin ne yrityksen johdon mielestä jäävät helposti huomaamatta ja pyytää hankintayksikköä harkitsemaan päätöstä uudelleen vaatimuksessa esiin tulleiden asioiden myötä. Lisäksi Sisco Tec Oy pyytää kohteliaimmin oikaisemaan päätöstä niin, että Sisco Tec Oy valitaan mukaan tarjoamaan puitesopimuksen mukaisia töitä.
Hankintaoikaisuvaatimuksen väitteistä
HKR-Rakennuttaja haluaa kohdella osallistumishakemuksen antajia yhdenvertaisesti. Tämän vuoksi HKR-Rakennuttaja on edellyttänyt, että kaikki osallistumishakemuksensa jättäneet tarjoajat ovat toimittaneet hankintailmoituksessa vaaditut selvitykset ja todistukset.
Sisco Tec Oy:n osallistumishakemuksen liitteenä nro 6 on Xxxxx Xxxxxxxxx ansioluettelo (ei hankintailmoituksessa vaadittavaa koulutusta) ja nro 7 Xxxxxx Xxxxxx ansioluettelo (ei hankintailmoituksessa vaadittavaa koulutusta).
Sisco Tec Oy ei ole toimittanut yrityksen referenssiluetteloa eikä näin ollen eritellyt referenssiluetteloon tärkeimpiä vastaavia sisäpuolisen korjausrakentamisen referenssejä, niiden kokonaisarvoja ja vastaanottajatietoja viideltä viime vuodelta.
Koska Sisco Tec Oy ei ole toimittanut kaikkia osallistumishakemuksessa vaadittuja todistuksia ja selvityksiä, on Sisco Tec Oy voitu sulkea pois valittujen tarjoajien joukosta.
Lisäksi HKR-Rakennuttaja toteaa, että hankintayksikkö voi hankintalain 56 §:n mukaan pyytää ehdokkaita tai tarjoajia täydentämään tai täsmentämään tarjoajan soveltuvuutta koskevia
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
Esittelijä
Lisätiedot
Liitteet
Otteet
selvityksiä tai muita asiakirjoja. Hankintayksiköllä on siis hankintalain mukaan oikeus, mutta ei velvollisuutta, pyytää täydennyksiä ehdokkaan tai tarjoajan soveltuvuuteen liittyviin seikkoihin.
tulosryhmän johtaja Xxxxx Xxxxx
Xxxxx Xxxxx, tulosryhmän johtaja, puhelin: 310 38805
olavi.tikka(a)xxx.xx
1 Rakennustöiden puitesopimus 2012-2013, vesikatto- ja julkisivukorjaukset, tarjoajien valinta
2 Oikaisuvaatimus HKR Rakennuttajan toimistopäällikön päätöksestä 19.10.2011 § 10014
3 Rakennustöiden puitesopimus 2012-2013 vesikatto- ja julkisivukorjaukset tarjoajien yhteenveto.pdf
Ote Otteen liitteet
HKR-Rakennuttaja
Yritys Muutoksenhakukielto, hankinnat
Päätöshistoria
Toimistopäällikkö RAT 2 19.10.2011
HEL 2011-005293 T 02 08 02 00
Päätös
Toimistopäällikkö päätti pyytää Rakennustöiden puitesopimuksen 2012-2013, vesikatto- ja julkisivukorjauksien tarjoukset seuraavilta osallistumishakemuksensa jättäneiltä kahdeltatoista urakoitsijalta:
Xxxxxxx Oy, Xxxxxxxx Xx Xxxxx X. Ahola, Suomen Kiipeilytekniikka Oy, Rkl R. Muhonen Oy, U-H Rakennus Oy, Halmesvaara Oy, Nordic Waterproofing Oy, VRJ Etelä-Suomi Oy, Rakennus Omera Oy, ATL- Rakennushuolto Oy, R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy, Rakennustoimisto Xxxxx Xxxxx Oy
Päätöksen perustelut
Hankkeen puitesopimuksesta jätettiin rajoitettuun hankintamenettelyyn perustuva hankintailmoitus TEM:n ylläpitämässä sähköisessä ilmoituskanava ”HILMA”:ssa, pvm. 26.8.2011. Hankintailmoituksen mukaan tarjousmenettelyyn kutsutaan kaikki osallistumisehdot täyttävät
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Faksi | Y-tunnus |
PL 1540, (Xxxxxxxxxxx 00) | Xxxxxxxxxxx 00 | x000 0 000 0000 | x000 0 000 00000 | 0000000-0 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 13 | Tilinro | Alv.nro |
Lisätiedot
osallistujaehdokkaat. Tarjoajilta vaaditut vähimmäisvaatimukset ovat sisältyneet hankintailmoitukseen.
Saadut osallistumishakemukset:
1. Mijorak Oy
2. Rakennus Oy Xxxxx X. Ahola
3. Suomen Kiipeilytekniikka Oy
4. Rkl R. Muhonen Oy
5. U-H Rakennus Oy
6. Halmesvaara Oy
7. Nordic Waterproofing Oy
8. Ginola Oy
9. VRJ Etelä-Suomi Oy
10. Suomen Rakennuspinnoitus Oy
11. Rakennus Omera Oy
12. Eristysmestarit Oy
13. Rakennus- ja maalausliike Helkar Oy
14. Sisco Tec Oy
15. ATL-Rakennushuolto Oy
16. AP-Urakointi Oy
17. R&A Maalaus- ja Saneeraus Oy
18. Rakennustoimisto Xxxxx Xxxxx Oy
19. Tarik Oy
Hankintailmoituksen mukaisesti HKR-Rakennuttajan työryhmä on tarkistanut osallistumishakemuksen jättäneiden urakoitsijoiden todistukset ja selvitykset. Tulokset on esitetty tarjoajien valintakaavakkeella, josta selviävät myös osallistumishakemuksissa olleet puutteet (liite 1).
Saatujen osallistumishakemusten ja ilmoituksessa esitettyjen kriteereiden perusteella esitetään valittavaksi 12 urakoitsijaehdokasta, jotka täyttävät hankintailmoituksessa esitetyt vähimmäisvaatimukset ja joille tullaan lähettämään tarjouspyynnöt.
Xxxxxxxx Xxxxx, kilpailutusinsinööri, puhelin: 310 39699
liisa.katajala(a)xxx.xx