Sopimus sijoituksesta SVOP-rahastoon
Sopimus sijoituksesta SVOP-rahastoon
Osapuolet:
Sijoituksen vastaanottaja
(jäljempänä ’Yhtiö’): Railgate Finland Oy Y-tunnus [•]
Sijoituksen tekijä
(jäljempänä ’Sijoittaja’): Kouvolan kaupunki
Y-tunnus 0161075-9
Sopimuksen tarkoitus ja ehdot:
Tällä sopimuksella Sijoittaja tekee 500 000 euron rahamääräisen pääomasijoituksen (”Sijoitus”) Yhtiöön. Sijoitus maksetaan Yhtiön pankkitilille viimeistään [•pp.kk.2021•].
Sijoitus merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön taseeseen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon ja kirjataan erilliselle tilille.
Sijoitus tehdään vastikkeetta, eikä sille makseta korkoa tai muuta hyvitystä, eikä sitä vastaan anneta osakkeita tai muita oikeuksia.
Sijoitusta voidaan palauttaa osakeyhtiölain säännösten mukaisesti.
Sijoittaja ja Yhtiö sopivat yhdessä Sijoituksen julkistamisesta. Selvyyden vuoksi todetaan, että salassapidon ja Sijoituksen julkisuuden osalta noudatetaan aina julkisuuslakia.
Sijoittaja ja Yhtiö yhdessä toteavat, että Sijoituksen tekeminen edellyttää, että Sijoittajan kunnallinen päätös asiaa koskien on saanut lainvoiman.
Paikka ja päivämäärä:
Kouvolassa, 2021
Allekirjoitukset:
Railgate Finland Oy Kouvolan kaupunki
[•Nimi•], [•asema•] [•Nimi•], [•asema•]