Sopimus teoksen asettamisesta verkkokäyttöön
Sopimus teoksen asettamisesta verkkokäyttöön
1. Sopijapuolet
TE OK SEN TEKIJ Ä
Nimi |
Ar vo t ai ammatti |
Osoite |
JULKAISIJ A
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, PL 21210, 00076 AALTO
2. Teos
TE OK SEN NIMI J A SARJ A
Sarja
Nimi
Jäljempänä teos
3. Sopimuksen tarkoitus
Tekijä antaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle oikeuden saattaa teoksensa avoimen tietoverkon välityk- sellä yleisön saataville selailtavaksi ja tulostettavaksi.
4. Tekijän velvollisuudet
Tekijän tulee luovuttaa teos elektronisten julkaisujen verkkopalvelun edellyttämässä muodossa (PDF- tiedostona). Tekijä voi myös valtuuttaa kirjapainon lähettämään teoksen Aalto-yliopiston kauppakorkeakou- lulle palvelun edellyttämässä muodossa (PDF-tiedostona).
Tekijä vastaa siitä, että hänen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle luovuttamansa elektroninen teos- kappale on samansisältöinen kuin hänen Kauppakorkeakoululle luovuttamansa opinnäyte, edellyttäen että tällaiselle julkaisemiselle ei ole rajoitteita esim. artikkeliväitöskirjan osalta aikaisemmin julkaistujen artikke- leita koskien.
Tekijä vastaa itse julkaisun sisällöstä ja oikeuksistaan siihen. Xxxxxx vakuuttaa, että hänellä on kuviin ja muuhun mahdolliseen oheisaineistoon tämän sopimuksen tekemiseen tarvittavat oikeudet. Mahdollisista kolmansien osapuolten vaateista vastaa tekijä.
5. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun velvollisuudet
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu huolehtii siitä, että teos rekisteröidään asianmukaiseen kirjaston tieto- kantaan / tietokantoihin ja tarjoaa pääsyn itse julkaisuun. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu huolehtii teoskappaleen saatavuudesta verkossa ja julkaisee tekijänoikeuden alaisen aineiston käyttöön liittyvän huomautuksen palvelun yhteydessä.
6. Korvaukset
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ei suorita tekijälle korvausta teoksen käytöstä. Sopijapuolet eivät peri yleisöltä maksua tai korvausta julkaisun verkkokäytöstä tai omatoimisesta paperitulostuskappaleen valmis- tamisesta.
7. Tekijänoikeus
Teoksen tekijänoikeudet kuuluvat tekijälle. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on pysyvä oikeus muuntaa tai kopioida teos pitkäaikaissäilytyksen mahdollistamiseksi. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla on oikeus jakaa teosta elektronisessa muodossa verkkopalvelun kautta niin kauan kuin tämä sopimus on voimassa.
8. Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu voi purkaa sopimuksen välittömästi, mikäli osoittautuu, että tekijä on antanut pykälän 4 toisen kappaleen osalta harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. Sopimuksen purkaminen ei vapauta tekijää vastuustaan ja mahdollisista vahingonkorvausvelvollisuuksistaan.
Sopimuksen irtisanomisen jälkeen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululla ei ole oikeutta pitää julkaisua avoimessa tietoverkossa yleisesti saatavilla, mutta Aalto-yliopiston kirjasto saa pitää hallussaan teoksen elektronisen arkistokappaleen. Arkistokappaleet ovat käytettävissä muun elektronisen vapaakappaleaineiston tavoin vapaakappalekirjastoissa olevilta, tämän aineiston käyttöön varatuilta laitteilta.
9. Riitojen ratkaisu
Tämän sopimuksen tulkinnasta aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti neuvotteluin. Mikäli näin ei päästä ratkaisuun, riita saatetaan Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
10. Sopimuskappaleet
Tämä sopimus on tehty kahtena samasanaisena kappaleena, yksi kummallekin sopijapuolelle.
Helsingissä päivänä kuuta 20
Päiväys
Teoksen tekijä Tekijän sähköpostiosoite
TEKIJ ÄN ALLEKIRJOITT AMA SOPIMUSL OMAKE P A L A UTET AAN OSOITTEELL A