SOPIMUS
SOPIMUS
KUNTAAN OSOITTAMISESTA JA KOTOUTUMISEN EDISTÄMISESTÄ
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELY-keskus) ja [kunta/kaupunki] (jäljempänä kunta/kaupunki) sopivat kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010, jäljempänä kotoutumislaki) 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta, kotoutumisen edistämisestä ja palveluiden käytöstä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta seuraavaa:
1. KOTOUTUMISEN EDISTÄMINEN PAIKALLISTASOLLA
Kotoutumislain 30 §:n mukaan kunnalla on yleis- ja yhteensovittamisvastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Lisäksi kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan palvelut soveltuvat myös maahanmuuttajille ja että kotoutumislaissa tarkoitetut toimenpiteet ja palvelut järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Kunnan on huolehdittava oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä kotoutumisen edistämisessä. Maahanmuuttajille tarkoitettuja toimenpiteitä ja palveluja voidaan järjestää myös kuntien välisenä yhteistyönä.
Kunnan tai useamman kunnan yhdessä on kotoutumislain 32 §:n mukaan laadittava kotoutumisen edistämiseksi ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseksi kotouttamisohjelma, joka hyväksytään kunkin kunnan kunnanvaltuustossa ja jota tarkistetaan vähintään kerran neljässä vuodessa. Ohjelma tulee ottaa huomioon kuntalain (365/1995) 65 §:n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. Kotouttamisohjelman sisällön linjaukset on määritetty kotoutumislain 33 §:ssä. ELY-keskuksen, työ- ja elinkeinotoimiston, Kansaneläkelaitoksen ja muiden kunnan alueella toimivien viranomaisten on kunnan aloitteesta osallistuttava oman toimialansa osalta ohjelman laadintaan, toteutukseen ja toimeenpanon seurantaan. Paikalliset maahanmuuttaja-, työntekijä- ja työnantajajärjestöt sekä uskonnolliset yhteisöt voivat tarvittavassa laajuudessa osallistua em. prosesseihin.
Kotoutumislain 44 §:n mukaan valtion maksamien kotoutumislaissa tarkoitettujen toimenpiteiden kustannusten korvaamisen edellytyksenä on, että kunta on laatinut 32 §:ssä tarkoitetun kunnan kotouttamisohjelman ja tehnyt 41 §:ssä tarkoitetun sopimuksen ELY-keskuksen kanssa. Tällä sopimuksella ELY-keskus ja [kunta/kaupunki] sopivat 41 §:n mukaisesti lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä.
UUDENMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS
Kutsunumero 020 636 0070 xxx.xxx-xxxxxx.xx/xxxxxxx
Asemapäällikönkatu 14
00520 Helsinki
PL 36
00521 Helsinki
[xx kunnan/kaupungin] kotouttamisohjelma on hyväksytty kunnan-
/kaupunginvaltuustossa [pvm.kk.vvvv].
2. HENKILÖPIIRI
Kotoutumislain luvussa 6 mainittujen korvausten piiriin kuuluvat kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaiset henkilöt.
Vastaanoton järjestäminen ja kuntaan sijoitettavat pakolaiset
Kunta varautuu järjestämään kotoutumista edistävät palvelut ja toimenpiteet kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisille, kuntaan osoitetuille ja sijoittuneille henkilöille.i
Tämä on kuntakohtainen osuus vastaanotettavien pakolaisten määrästä
Kunnan/kaupungin vuosittainen pakolaiskiintiö on kunnan/kaupungin toimielimen
päätöksen (xx.xx.20vv) mukaisesti [xx] henkilöä vuonna 2016 ja sen jälkeen
[vuodessa/joka toinen vuosi]. Pakolaiskiintiöllä tarkoitetaan ELY-keskuksen
kuntaan osoittamia kiintiöpakolaisia sekä myönteisen päätöksen saaneita, pakolaisten vastaanoton piiriin kuuluvia turvapaikanhakijoita. Pakolaiskiintiön lisäksi kuntaan saattaa sijoittua itsenäisesti pakolaisten henkilöpiiriin kuuluvia henkilöitä, mutta heitä ei lasketa kuuluvaksi kunnan pakolaiskiintiöön.
ELY-keskus ja [kunta/kaupunki] yhdessä arvioivat vuosittain kuntaan osoitettujen ja sijoittuneiden henkilöiden alkuvaiheen palveluihin, asumiseen sekä muihin kotouttamis- ja peruspalveluiden käyttöön kohdistuvat tarpeet. Neuvottelu järjestetään vuosittain ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana.
3. KUSTANNUSTEN KORVAAMINEN
3.1 Laskennalliset korvaukset
ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (jäljempänä KEHA-keskus) korvaa [kunnalle/kaupungille] kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentin mukaisista henkilöistä aiheutuneet lain 6 luvun mukaiset kustannukset valtion talousarvion rajoissa kotoutumislain 44 §:n, valtioneuvoston asetuksen 1393/2011 1§:n, tämän sopimuksen ja voimassaolevan ohjeen nojalla.
Kotoutumislain 45 §:n nojalla kaupungille maksetaan valtion varoista laskennallista korvausta lain 2 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitetun henkilön ohjauksesta, neuvonnasta ja muusta kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä. Korvausta maksetaan kolmen vuoden ajan 44 §:n 3 tai 4 momentin säädetystä ajankohdasta. Ulkomaalaislain 90 §:ssä tarkoitetussa pakolaiskiintiössä Suomeen otetusta henkilöstä sekä tämän perheenjäsenestä tai muusta omaisesta, joilla on ollut perheside ennen Suomeen tuloa, korvausta maksetaan kuitenkin neljän vuoden ajalta.
3.2 Todellisten kustannusten mukaan korvattavat kustannukset
Korvaus [kunnan/kaupungin] maksamasta toimeentulotuesta
[Kunnalle/Kaupungille] korvataan kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetulle henkilölle maksetusta toimeentulotuesta annetun lain mukaisesta toimeentulotuesta aiheutuneet kustannukset enintään kolmen vuoden ajalta.
Korvaus tulkitsemisen järjestämisestä
[kunnalle/kaupungille] korvataan kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetuille henkilöille järjestetystä tulkitsemisesta aiheutuneet kustannukset.
Korvaus erityiskustannuksista
[kunnalle/kaupungille] korvataan kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksina lain 49 §:n nojalla:
1) ilman huoltajaa olevan alaikäisen sijoittamisesta kotoutumislain 28 §:n mukaiseen perheryhmäkotiin tai muuhun asuinyksikköön sekä perhehoidosta, asumisen tukipalveluista ja muista lastensuojelun palveluihin rinnastettavista toimenpiteistä kunnalle aiheutuvat kustannukset siihen saakka kunnes nuori täyttää 21 vuotta;
2) vamman tai sairauden edellyttämän pitkäaikaisen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä kunnalle aiheutuvat huomattavat kustannukset, jos henkilö on ollut huollon tai hoidon tarpeessa Suomeen saapuessaan enintään kymmenen vuoden ajalta; sekä
3) erityisistä syistä muut kunnalle aiheutuneet kustannukset enintään kymmenen vuoden ajalta.
Lisäksi [kunnalle/kaupungille] voidaan korvata lain 53 §:n nojalla ihmiskaupan uhrille tämän asemasta johtuvien erityistarpeiden vuoksi järjestettävästä toimenpiteestä ja palvelusta, jotka liittyvät henkilön turvallisuuden takaamiseen sekä muuhun uhriasemaan liittyvään erityistarpeeseen.
3.3. Korvaus alkukartoituksen järjestämisestä
KEHA-keskus maksaa kunnalle laskennallisen korvauksen kotoutumislain 9 §:n mukaisen alkukartoituksen järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista. Kotoutumislain mukaan kunta käynnistää alkukartoituksen maahanmuuttajalle, joka saa muuten kuin tilapäisesti toimeentulotuesta annetun lain mukaista toimeentulotukea. Kunta voi käynnistää alkukartoituksen myös sitä pyytävälle maahanmuuttajalle, jos tämän arvioidaan sitä tarvitsevan. Korvaus alkukartoituksen järjestämisestä maksetaan, jos maahanmuuttaja ei kunnan alkuhaastattelua tehtäessä ollut aikeissa hakeutua työmarkkinoille ja TE-toimiston järjestämään alkukartoitukseen.
4. MENETTELY KORVAUSASIOISSA
Korvausajan alkaminen ja päättyminen
Korvausta maksetaan siitä alkaen, kun henkilölle, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, on rekisteröity ensimmäinen kotikunta väestötietojärjestelmään.
Jos henkilöllä, jonka kunnassa asumisen perusteella korvaus maksetaan, ei ole oleskelulupaa maahan tulleessaan, eikä hän voi oleskeluluvan saatuaan saada kotikuntalain (201/1994) mukaista kotikuntaan, korvausta maksetaan siitä alkaen, kun hänelle on myönnetty oleskelulupa.
Mikäli henkilö ennen KEHA-keskuksen kunnalle kohdistamassa korvauspäätöksessä määritettyä enimmäisaikaa saa Suomen kansalaisuuden, korvataan kustannukset kotoutumislain mukaisesti sen vuorokauden loppuun, jolloin henkilö ei ole Suomen kansalainen.
Korvauksen maksaminen
[Kunnan/Kaupungin] on haettava kotoutumislain 6 luvussa ja tämän sopimuksen kohdassa 3 tarkoitettua korvausta KEHA-keskukselle osoitetulla hakemuksella viimeistään kahden vuoden kuluttua sen kalenterivuoden päättymisestä, jonka aikana tapahtuneesta toiminnasta korvausta haetaan.
KEHA-keskus maksaa korvaukset kaupungille hakemuksen ja kustannusten korvaamista koskevan sopimuksen perusteella. Kotoutumislain mukaisten kustannusten korvaamista koskeva ohje samoin kuin sopimus- ja hakemusmenettelyssä käytettävät lomakkeet ovat sopimuksen liitteenä.
ELY-keskuksella tulee olla mahdollisuus tarkastaa korvattavat kustannukset paikan päällä tai pistokokein.
Maksetun korvauksen palautusvelvollisuus
KEHA-keskus voi kotoutumislain 55 §:n nojalla määrätä kaupungin palauttamaan valtion maksaman korvauksen tai osan siitä, jos korvauksen suorittamista varten on annettu virheellisiä tai erehdyttäviä tietoja tai jos muutoin käy selville, että korvaus on suoritettu perusteettomasti.
Palautettavalle määrälle on suoritettava korkolain (340/2002) 4 §:n 1 momentin mukaan määräytyvän korkokannan suuruinen viivästyskorko. KEHA-keskuksen päätös kunnalle perusteettomasti maksetun korvauksen palauttamisesta on tehtävä viimeistään viidentenä kalenterivuonna sen toimintavuoden päättymisestä, jolta korvaus on maksettu.
Korvausten muutoksenhaku
Kotoutumislain 6 lukuun perustuviin päätöksiin saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Tiedonsaantioikeus
Työ- ja elinkeinoministeriöllä, aluehallintovirastolla, ELY-keskuksella, KEHA- keskuksella, työ- ja elinkeinotoimistolla, kunnan viranomaisella sekä Kansaneläkelaitoksella on oikeus kotoutumislain 87 §:n (1251/2011) mukaan saada maksutta ja salassapitosäännösten estämättä tämän sopimuksen toteuttamiseksi välttämättömät tiedot toisiltaan, Maahanmuuttovirastolta, vastaanotto- ja järjestelykeskukselta, kotoutumista tukevien toimenpiteiden ja palvelujen tuottajalta sekä ilman huoltajaa olevalle lapselle määrätyltä edustajalta.
5. VOIMAANTULO, SOVELTAMINEN JA IRTISANOMINEN
Tämä sopimus astuu voimaan siitä päivästä alkaen, kun molemmat sopijaosapuolet ovat sen allekirjoittaneet.
Tämä sopimus liitteineen korvaa [alueviranomainen] ja [kunta/kaupunki] välillä xx.
kuuta [vuosi] tehdyn sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta.
Sopimus on voimassa toistaiseksi.
Jos tämä sopimus irtisanotaan, se päättyy 12 kuukauden kuluttua irtisanomis- päivästä.
Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.
Paikka kuun päivänä 2016
kunta/kaupunki
Allekirjoitus Allekirjoitus
Helsingissä kuun päivänä 2016 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Xxxxx Xxxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxxxxxx
Xxxxxxx Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
i Kuntaan osoitetuilla tarkoitetaan kiintiöpakolaisten tai oleskeluluvan saaneiden kuntapaikkoja. Sijoittuneilla henkilöillä tarkoitetaan itsenäisesti kuntaan muuttavia pakolaisen henkilöpiiriin kuuluvia.
Kansainvälistä suojelua saavien kotoutuminen Uudenmaan kuntiin
Kuntapaikkoja kaikille kansainvälistä suojelua saaville eli kiintiöpakolaisille, alaikäisenä yksin tulleille sekä muille oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille on tällä hetkellä aivan liian vähän. Vuoden 2015 aikana Suomeen saapui 32 476 turvapaikanhakijaa, ja arviolta 35 % eli noin 10 000 henkilöä heistä saanee myön- teisen oleskeluluvan. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan oleskelulupia myönnetään enenevässä määrin helmikuun lopusta 2016 alkaen. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on linjannut, että ELY-keskusten on sijoi- tettava myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat tasaisesti ympäri Suomea. Oleskeluluvan saa- neet turvapaikanhakijat tulevat joka tapauksessa muuttamaan kuntiin joko suunnitelmallisesti tai hankki- malla asunnon jostain kunnasta. Mikäli ELY-keskuksilla on osoittaa heille etukäteen kuntapaikat, muutto ja kotouttaminen voidaan järjestää suunnitelmallisemmin ja eri toimijoiden työpanosta hyödyntäen.
Uudellamaalla on tammikuussa 2016 noin 8052 turvapaikanhakijaa ja heistä alaikäisiä on 708. Kun arviolta noin 35% tulijoista tulee saamaan oleskeluluvan, on Uudenmaan osuus kuntiin sijoitettavista oleskeluluvan saaneista 2819 henkeä. Tämä luku on suhteutettu Uudenmaan alueen kuntiin väestöpohjan mukaisesti kui- tenkin siten, että pääkaupunkiseudun osalta määrää on pienennetty, koska alueella on pula varsinkin pienistä asunnoista ja pitkät jonot viranomaispalveluihin. Tämän lisäksi kotoutumiskoulutuksen jonot tulevat toden- näköisesti pitenemään erityisesti pääkaupunkiseudulla. Myös itsenäisen muuton ennakoidaan suuntautuvan erityisesti pääkaupunkiseudulle.
Koska pääkaupunkiseudun vetovoima on merkittävä, kuntien välisen taakan jakamiseksi muuttoa tulisi suun- nata myös Uudenmaan ympäristökuntiin. Tavoitteena onkin, että myönteisen luvan saaneet asettuisivat sa- moille ELY-alueille missä vastaanottokeskukset ja ryhmäkodit sijaitsevat, mutta erityisesti myös muualle kuin Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Mikäli työssä onnistutaan myös muilla ELY-keskusalueilla, tulijoita pysty- tään jakamaan tasaisemmin ja kokonaisuuden kannalta järkevämmin koko maahan.
Oheiseen taulukkoon on laskettu nykyiset kuntapaikat sekä jokaisen kunnan laskennallinen osuus tulevista kuntapaikoista myönteisen oleskelulupapäätöksen saaville turvapaikanhakijoille.
Lisätietoa myönteisen oleskelulupapäätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta ja ko- touttamisesta saatte Xxxxxxxxxxxxx.xx –sivustolta, joka on suunnattu ensisijaisesti kuntien virkamiehille ja päätöksentekijöille. Myös ELY-keskuksen työntekijät tukevat kuntien työtä ja ovat olleet mukana mm. ko- touttamisohjelmien laatimisprosesseissa.
Yhteyshenkilöt Uudenmaan ELY-keskuksessa
Maahanmuuttopäällikkö Xxxxx Xxxxxxxxxxx, xxxxx.xxxxxxxxxxx@xxx-xxxxxx.xx, 0295 021 160
Erikoissuunnittelija Xxxxx Xxxxxxxxxxx, xxxxx.xxxxxxxxxxx@xxx-xxxxxx.xx, 0295 016 009
- Sopimukset kuntien kanssa pakolaisten vastaanotosta, kuntien kotouttamisohjelmat
- Kuntapaikat ja niiden koordinointi yhteistyössä Maahanmuuttoviraston kanssa
- Etelä-Suomen ETNO:n koordinointi
Erikoissuunnittelija Xxxx Xxxx, xxxx.xxxx@xxx-xxxxxx.xx, 0295 021 083
- Kuntakorvaukset
- Laajamittaiseen maahantuloon varautuminen
- Alaikäisten kuntapaikat
Erikoissuunnittelija Xxx Xxxxxxxxxx, xxx.xxxxxxxxxx@xxx-xxxxxx.xx, 0295 021 102
- Kotoutumiskoulutus
Nykyiset kuntapaikat sekä jokaisen kunnan laskennallinen osuus tulevista kuntapaikoista myönteisen oles- kelulupapäätöksen saaville turvapaikanhakijoille.
Kunta | Kuntapaikat vuonna 2016 | ELY-keskuksen uusi esitys kuntapai- koista vuodelle 2016 |
Askola | 0 | 9 |
Espoo | 30 | 469 |
Hanko | 0 | 15 |
Helsinki | 10 | 795 |
Hyvinkää | 20 | 111 |
Inkoo | 0 | 13 |
Järvenpää | 15 | 98 |
Karkkila | 0 | 16 |
Kauniainen | 10 | 22 |
Kerava | 25 | 84 |
Kirkkonummi | 0 | 92 |
Lapinjärvi | 0 | 5 |
Lohja | 0 | 113 |
Loviisa | 25 | 36 |
Myrskylä | 0 | 3 |
Mäntsälä | 0 | 49 |
Nurmijärvi | 0 | 100 |
Pornainen | 0 | 9 |
Porvoo | 25 | 119 |
Pukkila | 11 | 3 |
Raasepori | 0 | 68 |
Sipoo | 15 | 46 |
Siuntio | 0 | 11 |
Tuusula | 0 | 91 |
Vantaa | 0 | 373 |
Vihti | 25 | 69 |
Yhteensä | 211 | 2819 |