YLEISET LIITTYMÄEHDOT
Ritasjärven Vesiosuuskunta
YLEISET LIITTYMÄEHDOT
1. Nämä ehdot ovat osa liittymäsopimusta ja koskevat kaikkia liittymiä. Sopimuksen tekijä on jatkossa ”liittyjä”, Ritasjärven Vesiosuuskunta ”Osuuskunta.”
2. Osuuskunta rakentaa kustannuksellaan Osuuskunnan kokouksessa määritellyn runkoputken. Lisäksi Osuuskunnan kustannuksella rakennetaan yksi kaivanto edellä määritellyn runkoputken ja kiinteistön alkuperäisen tai rakennettavan jätevesikaivon välillä Osuuskunnalle edullisinta reittiä. Kuitenkaan Osuuskunnan maksama osuus runkoputken ja kiinteistön välillä ei voi ylittää 30%:a liittymän hinnasta.
3. Osuuskunta ei vastaa piha-alueille asennettavien liittyjän liittymään kuuluvien pakollisten rakenteiden asentamisesta aiheutuneista vahingoista.
4. Liittyjä noudattaa vesihuoltolakia ja osuuskuntalakia
5. Liittyjä maksaa Osuuskunnan toimittamista palveluista kulloinkin voimassa olevan taksan mukaiset maksut, sekä kiinteistölle kohdistuvat Osuuskunnan kokouksen määräämät jyvitysperusteiset lainanhoitomaksut, sekä sääntöjen mukaiset muut mahdolliset maksut ja velvoitteet.
6. Vesimittarin ja paineenalennusventtiilin paikka ja asennus on hyväksytettävä Osuuskunnalla. Mittarin ja venttiilin toimittaa Osuuskunta, asentamisen hoitaa liittyjä.
7. Osuuskunta vastaa rakenteista osuuskunnan hyväksymään paikkaan asennettuun paineenalennusventtiiliin saakka.
8. Sopimus koskee vain asumisjätevesiä, jotka eivät sisällä Hyvinkään Veden kulloinkin voimassa olevien määräysten vastaisia aineita. Liittyjän on viipymättä ilmoitettava Hyvinkään Veden määrittelemien korkeamman jätevesitaksan omaavien jätevesien laskeminen viemäriin laadultaan ja määrältään, sekä korvaamaan aiheutuneet ylimääräiset kustannukset.
9. Mikäli kiinteistössä käsitellään ongelmajätteitä, joilla on mahdollisuus joutua viemäriin, on Osuuskunnalle ilmoitettava asiasta ja järjestettävä mahdollisuus kiinteistökohtaiseen jäteveden näytteenottoon ilman ennakkovaroitusta.
10. Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan mahdollisesta ongelmajätepäästöstä välittömästi Hyvinkään Vedelle ja Osuuskunnalle vahinkojen minimoimiseksi. Liittyjä vastaa yksin siitä, että kiinteistön jätevesi täyttää Hyvinkään Veden jätevesille asettamat laatuvaatimukset ja on velvollinen korvaamaan Osuuskunnalle mahdollisesti aiheuttamansa vahingot.
11. Osuuskunnalla on oikeus tulouttaa siirto- ja palautuskelpoista liittymämaksua putkiston arvon alenemisen takia. Tuloutus voi vuosittain olla enintään kirjanpidossa tehtyjen poistojen suuruinen.
12. Mikäli Osuuskunta muuttaa hinnoittelupolitiikkaansa, sovelletaan uusia hintoja muutoksen hyväksyneen vuosikokouksen jälkeen tehtyihin sopimuksiin. Mikäli enemmän kuin yhden liittymän sopimuksia jaetaan, jää alkuperäisen sopimuksen tekijälle oikeus aikaisempiin sopimusehtoihin. Jakamisessa syntyvä uusi sopimus tehdään kulloinkin voimassa olevan hinnaston mukaisesti.
13. Mahdollisista lisäehdoista ja poikkeamista yleisiin ehtoihin tehdään merkintä liittymäsopimuksen muihin ehtoihin.