Tutustu erityisesti vakuutuksen rajoitusehtoihin.
Laaja terveysturva -vakuutus
Vakuutusehdot 1.1.2016
330 435 f 04.16
Tutustu erityisesti vakuutuksen rajoitusehtoihin.
Sisällysluettelo
LAAJA TERVEYSTURVA -VAKUUTUS 1
1 Vakuutettu 1
2 Vakuutuksen sisältö 1
3 Vakuutuksen voimassaolo ja keskeiset käsitteet 1
4 Hoitokuluturva 1
5 Terveystarkastusturva 3
6 Korvauksen hakeminen hoitokuluturvasta ja terveystarkastus- turvasta 4
YLEISET SOPIMUSEHDOT 4
LAAJA TERVEYSTURVA -VAKUUTUS
Vakuutusehdot sisältävät kaksi osaa, nämä vakuutusehdot ja ylei- set sopimusehdot.
1 Vakuutettu
Vakuutettuna on vakuutuskirjassa mainittu henkilö.
2 Vakuutuksen sisältö
Vakuutuksessa on kaksi turvaa
● hoitokuluturva ja
● terveystarkastusturva
Terveystarkastusturva on Laaja Terveysturva -vakuutuksessa va- linnainen turva ja sisältyy vakuutukseen vain, jos siitä on tehty merkintä vakuutuskirjaan.
3 Vakuutuksen voimassaolo ja keskeiset käsitteet
Vakuutussopimus on voimassa siten kuin yleisissä sopimuseh- doissa on kerrottu.
Vakuutetun osalta vakuutusturva päättyy seuraavissa tapauksissa:
● Vakuutus päättyy vakuutetun osalta sen vakuutuskauden lo- pussa, jonka aikana vakuutettu on täyttänyt 80 vuotta.
● Vakuutus päättyy vakuutetun osalta sinä päivänä, kun vakuu- tettu muuttaa Suomesta tai hänen Kela-korttinsa on viimeistä päivää voimassa.
● Vakuutus päättyy vakuutetun osalta, kun vakuutetun hyväksi on maksettu korvauksia vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä.
● Vakuutus päättyy vakuutetun osalta, kun vakuutetun työ- tai virkasuhde vakuutuksenottajaan lakkaa. Vakuutuksen viimei- nen voimassaolopäivä on vakuutetun työsuhteen viimeinen päivä.
● Vakuutus päättyy vakuutetun kuollessa.
Vakuutetun osalta vakuutus päättyy muissa kuin edellä mainituis-
sa tapauksissa kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutuksenottaja tai vakuutusyhtiö lähetti vakuutetulle ilmoituksen päättymisestä.
Vakuutuksesta maksetaan korvausta vain Suomessa tehdystä ja annetusta tutkimuksesta ja hoidosta.
Tapaturman ja sairauden käsitteet
Tapaturma on äkillinen, ulkoinen ja ruumiinvamman aiheuttava tapahtuma, joka sattuu vakuutetun tahtomatta.
Tapaturmana pidetään myös vakuutetun tahtomatta sattunutta hukkumista, lämpöhalvausta, auringonpistoa, paleltumista, pai- neen huomattavasta vaihtelusta aiheutunutta vammautumista ja kaasumyrkytystä sekä vakuutetun erehdyksessä nauttiman ai- neen aiheuttamaa myrkytystä.
Sairaudella tarkoitetaan sellaista sairaanhoitoa vaativaa tilaa, jon- ka saadun selvityksen perusteella on todettu syntyneen muutoin kuin tapaturmaisesti ja joka virallisen taudinmäärityksen mukaan luokitellaan sairaudeksi.
Vakuutetun sairaudet tai tapaturman aiheuttamat vammat, joilla on selkeä lääketieteellinen yhteys, katsotaan yhdeksi sairaudeksi tai vammaksi.
Tapaturmana tai sairautena ei korvata vammaa tai sairautta, joka on aiheutunut itsemurhasta tai sen yrityksestä
Tutkimus
Tutkimuksella tarkoitetaan lääketieteellistä tutkimusta.
4 Hoitokuluturva
4.1 Hoitokuluturvasta korvataan
4.1.1 Hoitokuluturva korvaa kuluja, jotka aiheutuvat erikoislää- kärin tekemästä tai määräämästä tutkimuksesta ja hoidosta, joka aiheutuu vakuutetun sairaudesta tai tapaturman aiheuttamasta vammasta. Vakuutetun sairauden tulee alkaa ja tapaturman sattua turvan voimassaoloaikana.
4.1.2 Tutkimus ja hoito tulee tehdä vakuutusyhtiön nimeämässä tai erikseen hyväksymässä hoitolaitoksessa. Myös apuväline tulee hankkia vakuutusyhtiön nimeämästä tai erikseen hyväksymästä liikkeestä tai paikasta.
4.1.3 Erikoislääkärin vastaanottokäyntiä varten tulee olla yleislää- kärin lähete. Erikoislääkärin vastaanottokäynti saman sairauden tai tapaturman aiheuttaman vamman jatkohoidon vuoksi ei edel- lytä uutta yleislääkärin lähetettä.
4.1.4 Kulun korvaamisen edellytys on, että sairauden tai tapatur- man aiheuttaman vamman tutkimus tai hoito on erikoislääkärin suorittama tai määräämä. Lisäksi tutkimusten ja hoitojen tulee olla yleisesti hyväksytyn lääketieteellisen käsityksen mukaisia ja kysymyksessä olevan sairauden tai tapaturman aiheuttaman vam- man hoidon kannalta välttämättömiä. Näistä kuluista korvataan
a) maksut terveydenhuoltoalan ammattihenkilön tekemistä tut- kimus- ja hoitotoimenpiteistä
b) maksut apteekista myytävistä lääkevalmisteista ja haavasidok- sista, ellei vakuutuskirjalla ole toisin sovittu. Lääkevalmisteet korvataan myös, kun erikoislääkärin aloittamaa lääkehoitoa jatketaan yleislääkärin toimesta.
c) sairaalan hoitopäivämaksut vakuutuskirjan mukaiseen päivit- täiseen enimmäismäärään saakka. Hoitopäivämaksulla tarkoi- tetaan hoitolaitoksen veloittamaa maksua, joka perustuu sii- hen, että vakuutettu on ollut kirjattuna laitospaikalle yön yli. Jos vakuutuksesta korvataan hoitopäivämaksua, vakuutuskir- jan mukainen enimmäismäärä vuorokautta kohti maksetaan ensimmäiseltä hoitovuorokaudelta ja sitä seuraavilta täysiltä tai erikseen veloitettavalta alkavalta hoitovuorokaudelta.
d) maksut tapaturman aiheuttaman hammasvamman tutkimuk- sesta ja hoidosta
e) kustannukset leikkaus- tai kipsaushoidosta toipumisen vaati- masta fysioterapiasta. Turvasta korvataan leikkaus- tai kip- saushoitoa kohti enintään yksi fysioterapiajakso, johon voi sisältyä kymmenen (10) käyntikertaa.
f) maksut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Val- vira) hyväksymän psykoterapeutin antamasta psykoterapias- ta. Tätä psykoterapiaa maksetaan korkeintaan 20 hoitokertaa vakuutettua kohti hoitokuluturvan voimassaoloaikana.
g) vuokrat leikkauksen jälkihoidon vaatimista toipumiseen tar- vittavista väliaikaisista lääkinnällisistä apuvälineistä. Vuokria korvataan korkeintaan kolmelta kuukaudelta. Pysyvään tai pitkäaikaiseen käyttöön määrätyn apuvälineen vuokria ei kor- vata.
h) kustannukset ortopedisen tuen tai ortopedisen sidoksen han- kinnasta, jos kyseessä on korvattavan leikkauksen tai korvat- tavan tapaturman vuoksi hankittu ensimmäinen ortopedinen tuki tai ortopedinen sidos. Tässä tilanteessa korvataan enin- tään 500 euroa leikkausta tai tapaturmaa kohti.
Jos vakuutetun korvattavan sairauden tai tapaturman aiheutta- man vamman leikkaushoito vaatii elin- tai kudosluovutuksen toi- selta henkilöltä, turvasta korvataan enintään jäljellä olevan va- kuutusmäärän puitteissa myös tämän toisen henkilön Suomessa toteutuneita leikkauskuluja ja siihen liittyviä välittömiä sairaala- hoidon kustannuksia seuraavasti:
● maksut lääkärin suorittamasta xxxx- xxx kudosluovuttajan leik- kaustoimenpiteestä
● maksut sairaalahoidosta välittömästi leikkauksen yhteydessä Lisäksi todetun vakavan sairauden yhteydessä korvataan:
i) maksut fysioterapiasta korkeintaan 20 hoitokerralta vakuutet- tua kohti hoitokuluturvan voimassaoloaikana
j) maksut Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Val- vira) hyväksymän psykoterapeutin antamasta psykoterapias-
ta. Tätä terapiaa korvataan korkeintaan 20 hoitokertaa vakuu- tettua kohti hoitokuluturvan voimassaoloaikana
k) maksut terveydenhuoltoalan ammattihenkilön antamasta neu- ropsyko-, toiminta- ja puheterapiasta. Näitä terapioita mak- setaan kutakin korkeintaan 20 hoitokertaa vakuutettua kohti hoitokuluturvan voimassaoloaikana.
Vakava sairaus
Vakavalla sairaudella tarkoitetaan jäljempänä määriteltyä sairaut- ta tai tapaturman aiheuttamaa vammaa, joka todetaan vakuute- tulla vakuutuksen ollessa voimassa.
Syöpä
Syövällä tarkoitetaan sairautta, joka ilmenee kasvaimena, jolle tunnusomaista on pahanlaatuisten solujen kontrolloimaton leviä- minen elimistöön. Syöpä käsittää myös leukemiat sekä Hodgkinin taudin ja malignit lymfoomat. Korvattavuus edellyttää, että taudin on osoitettu histologisesti kudos- tai solunäytteestä olevan vakuu- tetulla.
Korvauksen piiriin eivät kuulu ihosyöpä, paitsi invasiivinen ma- ligni melanoma, eivätkä histologisesti syövän esiasteisiin tai ca in situ -luokitellut kasvaimet tai ensimmäisen asteen Hodgkinin lym- fooma. Korvattavia ei myöskään ole eturauhassyövän esiaste joka histologisesti kuuluu TNM-luokitukseen T1 sekä kilpirauhasen tai virtsarakon papillaarinen mikrokarsinooma. Myöskään virus- infektioon liittyvät kasvaimet eivät kuulu korvauksen piiriin.
Sydäninfarkti
Sydäninfarktilla tarkoitetaan sydänlihaksen osan kuoliota, joka aiheutuu riittämättömästä verenkierrosta sydänlihakseen. Kor- vattavuus edellyttää hoitolaitoksessa akuutissa vaiheessa tehtyä diagnoosia, joka perustuu tyypillisiin rintakipuoireisiin, tuoreisiin sydänfilmimuutoksiin ja sydänperäisten merkkiaineiden nousuun.
I. Infarktin akuuttiin vaiheeseen sopivat kliiniset oireet
II. Infarktiin sopivat tuoreet EKG- muutokset
III. Infarktille tyypilliset entsyymimuutokset CK–Mbm:n nousu ja/tai troponiinitason tai muun infarktimerkkiaineen nousu.
Aivohalvaus
Aivohalvauksella tarkoitetaan todettua tuoretta aivoverenvuotoa tai aivokudoksen kuoliota (aivoinfarktia), joka on aiheutunut aivoverisuonen tukoksesta tai aivojen ulkopuolelta lähteneestä hyytymästä tai tapaturmasta. Korvattavuus edellyttää, että aivo- halvaus on todettu asianmukaisin kuvantamistutkimuksin eri- koislääkäritasoisessa sairaanhoidossa.
Ohimenevä, alle vuorokauden oirehtiva verenkierron häiriö (TIA) ei kuulu vakuutuksen piiriin.
MS-tauti
MS- taudilla tarkoitetaan tautia, jonka neurologian klinikka on diagnosoinut yleisesti hyväksytyn hyvän hoitokäytännön mukai- sesti MS-taudiksi.
4.2 Korvauksen enimmäismäärä
Kuluja korvataan hoitokuluturvan voimassaoloaikana yhteensä enintään vakuutuskirjaan merkitty vakuutusmäärä. Maksetut kor- vaukset vähentävät jäljellä olevaa vakuutusmäärää.
Vakuutetun samaa sairautta tai tapaturmaa kohti kuluja korva- taan korkeintaan vakuutuskirjaan merkitty enimmäiskorvaus- määrä. Vakuutetun sairaudet tai tapaturman aiheuttamat vammat joilla on selkeä lääketieteellinen yhteys, katsotaan yhdeksi sairau- deksi tai vammaksi.
4.3 Korvauksen maksamista koskevat rajoitukset
Kuluja korvataan siltä osin kuin niistä ei ole tai ei olisi ollut oi- keutta korvaukseen sairausvakuutuslain tai jonkin muun lain no- jalla.
Julkisen sairaanhoidon yksikössä tehdyistä tutkimuksista ja an- netusta hoidosta turva korvaa enintään vakuutetulta perityt po- tilasmaksut.
Korvausta maksetaan vain, mikäli kulut ovat syntyneet turvan voimassaoloaikana.
Vakuutuksesta ei korvata työnantajalle, yritykselle tai jollekin muulle kuin vakuutetulle aiheutuneita kuluja.
Hoitokuluturvasta ei korvata kuluja
● sellaisen henkilön tutkimuksesta tai hoidosta, joka ei ole työ- tai virkasuhteessa vakuutuksenottajaan
● tutkimuksesta tai hoidosta, joka kuuluu vakuutuksenottajan järjestämän muun työterveydenhuollon piiriin
● tutkimuksesta ja hoidosta, joka tehdään ilman yleislääkärin lähetettä
● tutkimuksesta tai hoidosta, joka kohdistuu hampaisiin tai ham- paiden tukikudoksiin taikka joka liittyy purennan korjaukseen tai hampaiden oikomiseen, ellei ole kyseessä tapaturman ai- heuttama hammasvamma. Tapaturmana ei korvata vammaa, joka on aiheutunut puremisesta hampaalle tai hammasprotee- sille, vaikka vahinkoon on vaikuttanut ulkopuolinenkin tekijä
● fysioterapeutin, jalkaterapeutin, kiropraktikon, osteopaatin, naprapaatin tai hierojan taikka näihin rinnastettavan muun terveydenhuoltoalan ammattihenkilön suorittamasta tutki- muksesta tai hoidosta, paitsi jos kyse on edellä kohdissa 4.1.4
e) tai i) tarkoitetusta hoidosta
● tutkimuksesta tai hoidosta, joka liittyy raskaudentilaan, ras- kauden ehkäisyyn, synnytykseen, raskauden keskeytykseen taikka lapsettomuuteen tai näihin liittyviin komplikaatioihin
● tutkimuksesta ja hoidosta, joka liittyy sairauteen tai tapatur- maan, joka on aiheutunut alkoholin, muun päihteen, lääkeai- neen tai huumaavan aineen käytöstä
● tutkimuksesta ja hoidosta, joka liittyy huumaavan aineen, al- koholin, lääkeaineen, nikotiinin tai muun aineen käytön riip- puvuuteen tai muuhun riippuvuuteen
● kuorsauksen hoidosta, ellei kyseessä ole unirekisteröinnillä varmistettu uniapnea
● kuntoutuksesta
● psyko-, neuropsyko-, toiminta- tai puheterapiasta taikka muus- ta näihin rinnastettavasta hoidosta, paitsi jos kyse on edellä kohdassa 4.1.4 f), j) ja k) tarkoitetusta hoidosta
● hivenaine-, kivennäisaine-, ravinto-, vitamiinivalmisteista tai perusvoiteesta taikka antroposofisesta tai homeopaattisesta tuotteesta
● silmien taittovirheen hoidosta
● ulkomuotoon tai ulkonäköön liittyvästä tutkimuksesta tai hoi- dosta
● tutkimuksista tai hoidoista, jotka liittyvät rintojen pienennyk- seen, suurennukseen tai muokkaukseen, ihonkuorintaan tai
-hiontaan taikka silmäluomien, silmänympäristön tai muun kasvojen alueen kohotukseen tai muokkaukseen
● lihavuuden lääkehoidosta, rasvaimusta, mahalaukun ohitus- tai kavennusleikkauksesta taikka muusta lihavuuden leikkaus- hoidosta tai muusta lihavuuden tutkimisesta tai hoidosta, ellei kyse ole liikalihavuuden leikkaushoidosta, jonka leikkauskri- teerit julkisessa terveydenhuollossa täyttyvät
● tutkimuksesta tai hoidosta, joka liittyy transsukupuolisuuteen, muuhun sukupuoli-identiteetin häiriöön tai sukupuoliseen kohdehäiriöön
● ensisijaisesti elämänlaatua parantavasta hoidosta, joiksi lue- taan esimerkiksi seksuaaliseen suorituskykyyn vaikuttavat lääkkeet. Rajoitusta ei kuitenkaan sovelleta, jos kyse on lää- kevalmisteesta, joka on korvattu sairaanhoidon kustannuksina sairausvakuutuslain perusteella
● tartuntatautiasetuksessa määritellyn yleisvaarallisen ja ilmoi- tettavan tartuntataudin tutkimuksesta tai hoidosta
● lääkinnällisen välineen tai muun apuvälineen taikka tekojäse- nen hankkimisesta, paitsi apuvälineistä ja tuista kohdassa
4.1.4 g) tai h) mainituissa tapauksissa.
● sellaisen sairauden tai tapaturman aiheuttaman vamman tut- kimuksesta tai hoidosta, joka on aiheutunut ydinvastuulaissa kuvatusta ydinvahingosta riippumatta siitä, missä ydinvahinko on sattunut
● sellaisen sairauden tai tapaturman aiheuttaman vamman tut- kimuksesta tai hoidosta, joka on aiheutunut sodasta tai aseel- lisesta selkkauksesta. Tätä rajoitusta ei sovelleta 10 päivän aikana aseellisten toimien alkamisesta, paitsi jos kyseessä on suursota tai vakuutettu on itse osallistunut sanottuihin toimiin.
Hoitokuluturvasta ei korvata
● lääkärinlausuntopalkkioita, jollei yhtiö ole pyytänyt lääkärin- lausuntoa.
● muita välillisiä kuluja, kuten matka- ja majoituskuluja.
Hoitokuluturvasta ei myöskään makseta kuluja tutkimuksesta tai hoidosta, jos sairaus tai tapaturman aiheuttama vamma on ai- heutunut
● urheiluliiton tai urheiluseuran järjestämissä kilpailuissa tai ot- teluissa tai valmennusohjelman mukaisissa taikka lajille omi- naisissa harjoituksissa
● seuraavissa urheilulajeissa tai toiminnoissa
● kamppailu-, kontakti- tai itsepuolustuslajit, kuten judo, pai- ni, nyrkkeily tai karate
● voimailulajit: voimanosto, painonnosto ja kehonrakennus
● moottoriurheilulajit
● ilmaurheilulajit, kuten laskuvarjohyppy, purjelento, kuu- mailmapallolento, riippuliito tai lento ultrakeveällä tai har- rasterakenteisella koneella
● benjihyppy
● kiipeilylajit, kuten vuori-, kallio- tai jääkiipeily
● laite- tai vapaasukellus
● freestylehiihto, nopeus- tai syöksylasku tai laskettelu hoi- tamattomilla rinteillä tai merkittyjen rinteiden ulkopuolella
● siipi- tai leijapurjehdus
● tuulitunnelilentäminen.
4.4 Kulujen kohtuullisuus
Jos on ilmeistä, että korvattavaksi haettu kustannus huomattavas- ti ylittää yleisesti hyväksytyn ja noudatetun kohtuullisen tason, vakuutusyhtiöllä on oikeus alentaa korvauksen määrää tältä osin, ei kuitenkaan alle kohtuullisen tason.
5 Terveystarkastusturva
Terveystarkastusturva on Laajassa Terveysturva -vakuutuksessa valinnainen turva ja sisältyy vakuutukseen vain, jos siitä on tehty merkintä vakuutuskirjaan.
5.1 Terveystarkastusturvasta korvataan
Terveystarkastusturva korvaa kuluja
● diabeteksen, verenpainetaudin, rasva-aineenvaihduntahäiriön
● suolistosyövän, kohdunkaulasyövän, rintasyövän, eturauhas- syövän ja
● psyykkisen sairauden ehkäisemiseksi tehtävästä vakuutetun terveystarkastuksesta.
Terveystarkastus tulee toteuttaa vakuutusyhtiön nimeämässä tai erikseen hyväksymässä hoitolaitoksessa.
Terveystarkastuksen laajuudesta riippumatta terveystarkastustur-
vasta korvataan enintään yksi terveystarkastus kerran kahdessa vuodessa vakuutettua kohti.
Diabeteksen, verenpainetaudin ja rasva-aineenvaihduntahäiriön terveystarkastukseen kuuluvat BM- indeksi-, vyötärönmittaus-, verenpaine-, verensokeri sekä lipidi-tutkimukset.
Suolistosyövän terveystarkastukseen kuuluu ulosteen veritut- kimus, kohdunkaulasyövän terveystarkastukseen kuuluu papa- tutkimus, rintasyövän terveystarkastukseen kuuluu mammogra- fia- tutkimus ja eturauhassyövän terveystarkastukseen kuuluu veriseerumin PSA- tutkimus.
Psyykkisen sairauden terveystarkastukseen kuuluu oireiden kar- toitus yhdellä vastaanottokerralla standardisoitua kyselylomaket- ta käyttäen tai kliininen haastattelu.
Terveystarkastuksen tulee olla yleisesti hyväksytyn lääketieteelli- sen käsityksen mukainen ja kysymyksessä olevan sairauden seu- lonnan kannalta tarpeellinen.
5.2 Korvauksen maksamista koskevat rajoitukset
Kuluja korvataan siltä osin kuin niistä ei ole tai ei olisi ollut oikeutta korvaukseen sairausvakuutuslain tai jonkin muun lain nojalla.
Julkisen sairaanhoidon yksikössä tehdystä terveystarkastuksesta turva korvaa enintään vakuutetulta perityt potilasmaksut.
Korvausta maksetaan vain, mikäli kulut ovat syntyneet turvan voimassa ollessa.
Vakuutuksesta ei korvata työnantajalle, yritykselle tai jollekin muulle kuin vakuutetulle aiheutuneita kuluja.
Terveystarkastusturvasta ei korvata kuluja
● sellaisen henkilön terveystarkastuksesta, joka ei ole työ- tai vir- kasuhteessa vakuutuksenottajaan
● tutkimuksesta, joka kuuluu vakuutuksenottajan järjestämän muun työterveydenhuollon piiriin.
Terveystarkastusturvasta ei korvata
● lääkärinlausuntopalkkioita
● välillisiä kuluja, kuten matka- ja majoituskuluja.
5.3 Kulujen kohtuullisuus
Jos on ilmeistä, että korvattavaksi haettu kustannus ylittää huo- mattavasti yleisesti hyväksytyn ja noudatetun kohtuullisen tason, vakuutusyhtiöllä on oikeus alentaa korvauksen määrää tältä osin, ei kuitenkaan alle kohtuullisen tason.
6 Korvauksen hakeminen hoitokuluturvasta ja terve- ystarkastusturvasta
6.1 Selvitys vakuutustapahtumasta
Korvauksen hakijan tulee toimittaa vakuutusyhtiölle kirjallinen selvitys vakuutustapahtumasta. Tämä on tehtävä täyttämällä va- kuutusyhtiön korvauksenhakulomake, jonka on oltava vakuutus- yhtiölle toimitettavien tositteiden mukana.
6.2 Korvaustositteet
Korvauksen hakijan tulee itse maksaa kulut ennen korvauksen ha- kemista vakuutusyhtiöltä. Kuitit maksusta on pyydettäessä toimitet- tava vakuutusyhtiölle alkuperäisenä.
Jos hoitokuluun liittyvää sairausvakuutuslain mukaista korvausta ei ole jo kulua maksettaessa vähennetty, hoitokuluista on haettava itse myös sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset ennen korva- uksen hakemista vakuutusyhtiöstä. Sairausvakuutuslain mukaiset korvaukset on haettava Kansaneläkelaitokselta kuuden kuukauden kuluessa kulujen maksamisesta. Korvauksen hakijan on pyydettä- essä toimitettava vakuutusyhtiölle Kansaneläkelaitoksen alkuperäi- nen tosite sen maksamista korvauksista ja kopiot Kansaneläkelai-
tokselle annetuista tositteista.
Jos vakuutetulla on käytössään suoralaskutuksen mahdollistava asiakaskortti, sen käyttö edellyttää, että terveyspalvelun tuottaja tai muu hoitokulun laskuttaja vähentää laskusta sairausvakuutus- lain mukaisen korvausosuuden, jonka jälkeen jäljelle jäävä osuus voidaan laskuttaa vakuutusyhtiöltä. Asiakaskorttia käytettäessä on samalla esitettävä voimassa oleva Kela-kortti. Lisäksi vakuu- tusyhtiölle tulee toimittaa tutkimuksia varten laadittu yleislääkä- rin lähete erikoislääkärille tai sen kopio.
6.3 Korvauksen hakuaika
Korvausta kuluista on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden kuluessa niiden syntymisestä
YLEISET SOPIMUSEHDOT
Yleiset sopimusehdot sisältävät olennaisilta osin vakuutussopi- muslain (543/94) määräyksiä. Vakuutussopimukseen sovelletaan myös niitä vakuutussopimuslain säännöksiä, joita ei näihin ylei- siin sopimusehtoihin ole kirjoitettu. Ryhmävakuutukseen sovelle- taan jäljempänä olevia ehtokohtia, jollei ryhmävakuutussopimuk- sessa tai ehdoissa ole jonkun asian kohdalla toisin sovittu.
Yritysten ja yhteisöjen vakuutuksissa noudatetaan yritysten ja yhteisöjen vakuutuksia koskevia ehtokohtia vakuutuksissa, jotka ovat alkaneet 1.1.2015 tai sen jälkeen. Jos vakuutus on alkanut ennen 1.1.2015 noudatetaan vakuutuksissa kuluttajien ja kulut- tajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutuksia koskevia ehtokohtia.
1 Keskeiset käsitteet
Henkilövakuutus on vakuutus, jonka kohteena on luonnollinen henkilö.
Vakuutussopimuksen keskeinen sisältö määritellään vakuutuskir- jassa ja vakuutusehdoissa.
Vakuutuksenottaja on se, joka on tehnyt vakuutuksenantajan kanssa vakuutussopimuksen.
Vakuutuksenantajana on OP Vakuutus Oy (jäljempänä vakuutus- yhtiö).
Vakuutettu on se, joka on henkilövakuutuksen kohteena.
Kuluttaja on henkilö, joka hankkii kulutushyödykkeitä pääasiassa muuhun tarkoitukseen kuin harjoittamaansa elinkeinotoimintaa varten.
Kuluttajaan rinnastettava vakuutuksenottaja on sellainen luon- nollinen henkilö tai oikeushenkilö, joka huomioon ottaen hänen elinkeinotoimintansa tai muun toimintansa laatu ja laajuus sekä olosuhteet muutoin on vakuutuksenantajan sopimuspuolena rin- nastettava kuluttajaan.
Vakuutuskausi on sovittu vakuutuskirjaan merkitty vakuutuksen voimassaoloaika. Vakuutussopimus jatkuu sovitun vakuutuskau- den kerrallaan, jollei jompikumpi sopimusosapuoli irtisano sopi- musta.
Vakuutusmaksukausi on ajanjakso, jolta vakuutusmaksu on sään- nöllisin väliajoin sovittu maksettavaksi.
Vakuutustapahtuma on se tapahtuma, jonka perusteella vakuutuk- sesta suoritetaan korvausta.
Ryhmävakuutus on vakuutus, jossa vakuutettuina ovat vakuutus- sopimuksessa mainitun ryhmän jäsenet ja, jonka koko vakuutus- maksun maksaa vakuutuksenottaja.
2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä
2.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus
Vakuutusyhtiö antaa ennen vakuutussopimuksen solmimista va- kuutuksen hakijalle vakuutustarpeen arvioimiseksi ja vakuutuk- sen valitsemiseksi tarpeelliset tiedot, kuten tietoja vakuutusyhtiön omista vakuutusmuodoista, vakuutusmaksuista ja vakuutuseh- doista.
Tietoja annettaessa kiinnitetään huomiota myös vakuutusturvan olennaisiin rajoituksiin.
2.1.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti
2.1.1.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Jos vakuutusyhtiö tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaes- sa antanut vakuutuksenottajalle puutteellisia, virheellisiä tai har- haanjohtavia tietoja, vakuutusyhtiö oikaisee väärät tiedot viipy- mättä virheen tultua havaituksi. Vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa oikaistujen tietojen mukaisena siitä alkaen, kun tieto oikaisusta on annettu vakuutuksenottajalle.
2.1.1.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenotta- jien vakuutukset
Jos vakuutusyhtiö tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt antamatta vakuutuksenottajalle tarpeellisia tietoja vakuu- tuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaan- johtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla on saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.
2.2 Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus
2.2.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä myös vakuutettua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa.
Vakuutuksenottajan tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutusyhtiön esittämiin kysy- myksiin sekä ilmoittaa muutkin tiedot, joilla vakuutuksenottaja käsitti tai hänen olisi pitänyt käsittää olevan merkitystä vakuu- tusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi ilman aiheetonta viivytystä vakuutuskau- den aikana oikaista vakuutusyhtiölle antamansa vääriksi tai puut- teelliseksi havaitsemansa tiedot.
2.2.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ennen vakuutuksen myöntämistä antaa oikeat ja täydelliset vastaukset vakuutusyhtiön esittämiin kysymyksiin, joilla voi olla merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta. Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee lisäksi vakuutuskauden aikana ilman aiheetonta viivytystä oikaista vakuutusyhtiölle antamansa, vääriksi tai puutteellisiksi havaitsemansa tiedot.
2.3 Tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti
2.3.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutuksenottajalla tarkoitetaan tässä kohdassa myös vakuutet- tua sekä vakuutuksenottajan tai vakuutetun edustajaa.
Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.
Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonan- tovelvollisuutensa vakuutuksessa ja vakuutusyhtiö ei olisi lain- kaan myöntänyt vakuutusta, jos oikeat ja täydelliset vastaukset
olisi annettu, on vakuutusyhtiö vastuusta vapaa. Vakuutusyhti- öllä on tällöin oikeus pitää suoritetut vakuutusmaksut. Jos va- kuutusyhtiö olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu, va- kuutusyhtiön vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa sovittua vakuu- tusmaksua tai niitä ehtoja, joilla vakuutus olisi myönnetty.
Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seu- raamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai vakuutuskorvauk- seen oikeutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voi- daan sovitella.
Vakuutusyhtiöllä on oikeus liittää yksittäisen vakuutetun vakuu- tusturvaan rajoitusehto, mikäli vakuutuksenottaja tai vakuutettu on antanut vakuutetun terveydentilasta vääriä tai puutteellisia tie- toja vakuutettua vakuutukseen liitettäessä.
2.3.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset
Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi.
Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedonan- tovelvollisuutensa vakuutuksessa ja vakuutusyhtiö ei olisi lain- kaan myöntänyt vakuutusta, jos oikeat ja täydelliset vastaukset olisi annettu, on vakuutusyhtiö vastuusta vapaa. Jos vakuutusyh- tiö olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla kuin oli sovittu, vakuutusyh- tiön vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa sovittua vakuutusmak- sua tai niitä ehtoja, joilla vakuutus olisi myönnetty.
Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seu- raamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai vakuutuskorvauk- seen oikeutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voi- daan sovitella.
Vakuutusyhtiöllä on oikeus liittää yksittäisen vakuutetun vakuu- tusturvaan rajoitusehto, mikäli vakuutuksenottaja tai vakuutettu on antanut vakuutetun terveydentilasta vääriä tai puutteellisia tie- toja vakuutettua vakuutukseen liitettäessä.
3 Vakuutusyhtiön vastuun alkaminen ja vakuutus- sopimuksen voimassaolo
3.1 Vakuutusyhtiön vastuun alkaminen
Vakuutusyhtiön vastuu alkaa, jollei muusta ajankohdasta ole yk- silöllisesti sovittu vakuutuksenottajan kanssa silloin, kun vakuu- tusyhtiö tai vakuutuksenottaja antaa tai lähettää hyväksyvän vas- tauksen toisen sopijapuolen tarjoukseen.
Vakuutusyhtiön vastuun alkamisen edellytyksenä on vakuutus- kautta koskevan vakuutusmaksun suorittaminen, kun siihen on erityisiä syitä esimerkiksi vakuutuksenottajan aikaisemman mak- sun laiminlyönnin vuoksi. Maksamisedellytyksestä tehdään mer- kintä vakuutusmaksua koskevaan laskuun.
Jos vakuutuksenottaja on antanut tai lähettänyt kirjallisen va- kuutushakemuksen vakuutusyhtiölle ja jos on ilmeistä, että va- kuutusyhtiö olisi hakemuksen hyväksynyt, vakuutusyhtiö vastaa myös hakemuksen antamisen tai lähettämisen jälkeen sattuneesta vakuutustapahtumasta.
Vakuutushakemus tai hyväksyvä vastaus, jonka vakuutuksenotta- ja on antanut tai lähettänyt vakuutusyhtiön edustajalle, katsotaan jätetyksi tai lähetetyksi vakuutusyhtiölle. Jollei ole selvitystä siitä, mihin vuorokauden aikaan vastaus tai hakemus on annettu tai lähetetty, katsotaan tämän tapahtuneen klo 24.00.
Yksittäisen vakuutetun osalta vakuutusturva alkaa vakuutetun vakuutuksen alkamispäivästä. Jos vakuutuksenottaja on myö-
xxxxxx tehnyt vakuutusyhtiölle ilmoituksen henkilön liittämi- sestä vakuutukseen, alkaa tämän vakuutetun vakuutusturva, kun kirjallinen ilmoitus on jätetty tai lähetetty vakuutusyhtiölle. Vakuutusturvan alkaminen edellyttää, että vakuutettu täyttää va- kuutusyhtiön soveltamien vastuuvalintaperiaatteiden mukaiset vakuutukseen liittämisen edellytykset. Erikseen voidaan sopia turvan alkamisesta myös jonain muuna ajankohtana.
3.2 Vakuutuksen myöntämisen perusteet
Vakuutusmaksu ja muut sopimusehdot määräytyvät vakuutus- sopimuksen vuosipäivän mukaan. Jos sopimukseen lisätään uusi turva tai vakuutus, tämän turvan tai vakuutuksen osalta vakuu- tusmaksu ja muut sopimusehdot määräytyvät lisätyn turvan tai vakuutuksen alkamisajankohdan mukaan.
Vakuutetun terveydentila arvioidaan terveys- tai työkykyisyyssel- vityksen jättämisen mukaisen ajankohdan perusteella.
Vakuutetun ikä vakuutuksen alkamishetkellä lasketaan vähentä- mällä vakuutetun vakuutuksen alkamisvuodesta vakuutetun syn- tymävuosi.
Vakuutusyhtiö ei hylkää henkilövakuutusta koskevaa hakemus- ta sillä perusteella, että vakuutustapahtuma on sattunut tai sen henkilön, jolle vakuutusta haetaan, terveydentila on huonontu- nut sen jälkeen, kun hakemusasiakirjat on annettu tai lähetetty vakuutusyhtiöön.
3.3 Vakuutussopimuksen voimassaolo
Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksen- ottaja tai vakuutusyhtiö irtisano sopimusta tai sen osaa.
Vakuutussopimus voi päättyä myös muista kohdissa 4.2 (vakuu- tusmaksun viivästyminen) ja 12 (vakuutuksen irtisanominen) mainituista syistä.
4 Vakuutusmaksu
4.1 Vakuutusmaksun suorittaminen
4.1.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuutusyhtiön lä- hettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuutusyhtiön vastuun al- kamista eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmak- sukauden tai vakuutuskauden alkamista. Poikkeuksena ovat koh- dan 3.1 tilanteet, joissa maksun suorittaminen on vakuutusyhtiön vastuun alkamisen edellytys. Jos vakuutusyhtiön vastuu alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista.
Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusyhti- ön vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutusyhtiöllä on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksil- laan lyhennetään.
Vakuutusmaksu määräytyy vakuutettujen henkilöiden ryhmän kokoonpanon ja vakuutusturvan suuruuden perusteella vakuu- tuksen laskuperusteiden mukaisesti.
4.1.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset
Vakuutusmaksu on suoritettava viimeistään vakuutusyhtiön lä- hettämässä laskussa mainittuna eräpäivänä. Ensimmäistä maksua ei kuitenkaan tarvitse suorittaa ennen vakuutusyhtiön vastuun al- kamista eikä myöhempiä maksuja ennen sovitun vakuutusmak- sukauden tai vakuutuskauden alkamista. Poikkeuksena ovat koh- dan 3.1 tilanteet, joissa maksun suorittaminen on vakuutusyhtiön vastuun alkamisen edellytys. Jos vakuutusyhtiön vastuu alkaa joltakin osin myöhemmin, tätä osaa koskevaa vakuutusmaksua ei tarvitse suorittaa ennen vastuun alkamista.
Jos vakuutuksenottajan suoritus ei riitä kaikkien vakuutusyhtiön vakuutusmaksusaatavien maksamiseen, vakuutuksenottajalla on oikeus määrätä, mitä vakuutusmaksusaatavia hänen suorituksil- laan lyhennetään.
Vakuutusmaksu käytetään kuitenkin sen vakuutussopimuksen hyväksi, jonka laskulla se on maksettu, ja tämän vakuutussopi- muksen vanhimman maksamatta olevan saatavan lyhentämiseen, ellei vakuutuksenottaja ole kirjallisesti erikseen toisin määrännyt.
Vakuutusmaksu määräytyy vakuutettujen henkilöiden ryhmän kokoonpanon ja vakuutusturvan suuruuden perusteella vakuu- tuksen laskuperusteiden mukaisesti.
4.2 Vakuutusmaksun viivästyminen
Jos vakuutuksenottaja on laiminlyönyt vakuutusmaksun suorit- tamisen osittain tai kokonaan edellä kohdassa 4.1 tarkoitetussa määräajassa, vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutus päät- tyväksi aikaisintaan 14 päivän kuluttua irtisanomisilmoituksen lähettämisestä.
Jos vakuutuksenottaja suorittaa koko vakuutusmaksun ennen ir- tisanomisajan päättymistä, vakuutus ei kuitenkaan pääty irtisano- misajan kuluttua. Vakuutusyhtiö mainitsee tästä mahdollisuudes- ta irtisanomista koskevassa ilmoituksessa.
Jos vakuutusmaksua ei suoriteta edellä kohdassa 4.1 tarkoitetus- sa määräajassa, myöhästymisajalta on suoritettava korkolain mu- kaista viivästyskorkoa.
Vakuutusyhtiö on oikeutettu korvauksiin vakuutusmaksun perin- nästä aiheutuneista kuluista perintälain mukaisesti. Jos vakuutus- maksu peritään oikeusteitse, on vakuutusyhtiö oikeutettu lisäksi lain mukaisiin oikeudenkäyntimaksuihin ja - kuluihin.
Vakuutusyhtiö voi siirtää saatavansa perittäväksi kolmannelle osapuolelle.
4.3 Päättyneen henkilövakuutuksen voimaansaattaminen
Jos vakuutuksenottaja suorittaa laiminlyödyn vakuutusmaksun kokonaisuudessaan sen jälkeen, kun vakuutus on päättynyt, vakuutusyhtiön vastuu alkaa maksun suorittamista seuraavasta päivästä. Vakuutus on tällöin voimassa alun perin sovitun vakuu- tuskauden loppuun siitä lukien, kun vakuutus tuli uudelleen voi- maan.
Jos vakuutusyhtiö ei kuitenkaan halua saattaa päättynyttä vakuu- tusta uudelleen voimaan, se ilmoittaa 14 päivän kuluessa vakuu- tusmaksun suorittamisesta vakuutuksenottajalle, ettei se suostu ottamaan maksua vastaan.
4.4 Vakuutusmaksun palauttaminen sopimuksen päättyessä
Jos vakuutus päättyy sovittua ajankohtaa aikaisemmin, vakuutus- yhtiöllä on oikeus vakuutusmaksuun vain siltä ajalta, jonka sen vastuu on ollut voimassa. Muu osa jo suoritetusta vakuutusmak- susta palautetaan vakuutuksenottajalle.
Palautettavaa vakuutusmaksua määrättäessä voimassaoloaika las- ketaan päivinä sen vakuutuskauden mukaan, jota vakuutusmak- su koskee.
Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta jäljempänä tässä koh- dassa mainituissa tilanteissa tai kun asiassa on menetelty vil- pillisesti kohdassa 2.2. tarkoitetuissa tilanteissa. Vakuutusmaksua ei kuitenkaan palauteta erikseen, jos palautettava maksu on vähemmän kuin vakuutussopimuslaissa mainittu summa.
Vakuutusyhtiö perii vakuutuskirjassa, vakuutusehdoissa tai muus- sa vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan välisessä sopimuksessa määritellyn vähimmäismaksun.
4.5 Kuittaus palautettavasta maksusta
Vakuutusyhtiö voi vähentää palautettavasta vakuutusmaksusta
maksamattomat erääntyneet vakuutusmaksut ja muut eräänty- neet saatavat.
5 Tietojen antaminen sopimuksen voimassaoloaikana
5.1 Vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuus
5.1.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutussopimuksen solmimisen jälkeen vakuutusyhtiö antaa vakuutuksenottajalle vakuutuskirjan, muun vakuutuksen sisältöä koskevan sopimuksen, mikäli sellainen on tehty sekä vakuutu- sehdot ellei vakuutusehtoja ole annettu jo aiemmin tai ellei toisin sovita.
Vakuutuksen voimassaoloaikana vakuutusyhtiö lähettää vakuu- tuksenottajalle vuosittain tiedon vakuutusmäärästä ja muista sel- laisista vakuutusta koskevista seikoista, joilla on vakuutuksenot- tajalle ilmeistä merkitystä.
Jos vakuutusyhtiö tai sen edustaja on vakuutuksen voimassa- oloaikana antanut vakuutuksesta puutteellisia, virheellisiä taik- ka harhaanjohtavia tietoja, vakuutusyhtiö oikaisee väärät tiedot viipymättä virheen tultua havaituksi. Vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa oikaistujen tietojen mukaisena siitä alkaen, kun tieto oikaisusta on annettu vakuutuksenottajalle.
Tietojen antamiseen vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen so- velletaan vakuutussopimuslain 9 §:n 2 momentin säännöstä.
5.1.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset.
Vakuutussopimuksen solmimisen jälkeen vakuutusyhtiö antaa vakuutuksenottajalle vakuutuskirjan sekä vakuutusehdot ellei vakuutusehtoja ole annettu jo aiemmin. Vakuutuksen voimassa- oloaikana vakuutusyhtiö lähettää vakuutuksenottajalle vuosittain tiedon vakuutusmäärästä ja muista sellaisista vakuutusta koske- vista seikoista, joilla on vakuutuksenottajalle ilmeistä merkitystä.
Jos vakuutusyhtiö tai sen edustaja on vakuutuksen voimassaolo- aikana antanut vakuutuksesta puutteellisia, virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamien- sa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää, jos tällaisten puut- teellisten, virheellisten taikka harhaanjohtavien tietojen voidaan katsoa vaikuttaneen vakuutuksenottajan menettelyyn. Tämä ei kuitenkaan koske tietoja, jotka vakuutusyhtiö tai sen edustaja on vakuutustapahtuman jälkeen antanut tulevasta korvauksesta.
5.2 Velvollisuus antaa tietoa vakuutetuille
Jos ryhmävakuutuksessa on sovittu, että vakuutusyhtiö pitää luet- teloa ryhmävakuutuksen vakuutetuista, antaa vakuutusyhtiö va- kuutetuille vakuutuksen tultua voimaan ja sen jälkeen kohtuulli- sin väliajoin tietoja vakuutusturvan laajuudesta, vakuutusturvan olennaisista rajoituksista, vakuutussopimukseen perustuvista va- kuutetun velvollisuuksista sekä siitä, millä tavalla vakuutuksen voimassaolo riippuu vakuutetun kuulumisesta ryhmävakuutusso- pimuksessa mainittuun ryhmään.
Jos vakuutusyhtiö ei pidä luetteloa vakuutetuista, annetaan edellä mainitut tiedot vakuutetuille sopivalla, ryhmävakuutussopimuk- sessa olosuhteet huomioon ottaen sovitulla tavalla.
5.3 Vakuutuksenottajan tiedonantovelvollisuus vaaran lisääntymisestä
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tulee ilmoittaa vakuutusyhti- ölle vakuutussopimusta tehtäessä ilmoitettujen ja vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta merkityksellisten vahingonvaaraa lisäävien seikkojen kuten ammatin, harrastusten ja asuinpaikan muutoksista tai muun vakuutusturvan päättymisestä.
Muutoksesta on ilmoitettava vakuutusyhtiölle viimeistään kuukau- den kuluttua muutosta seuraavan vuositiedotteen saamisesta. Ter-
veydentilan muutoksia ei tarvitse ilmoittaa. Vakuutusyhtiö muistut- taa vakuutuksenottajaa ilmoitusvelvollisuudesta vuositiedotteessa.
Jos vakuutuksenottaja on tahallisesti tai huolimattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt ilmoittaa edellä maini- tusta vaaran lisääntymisestä ja vakuutusyhtiö ei asiantilan muut- tumisen vuoksi olisi enää pitänyt vakuutusta voimassa, on vakuu- tusyhtiö vastuusta vapaa. Jos vakuutusyhtiö tosin olisi jatkanut vakuutusta, mutta ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla, vakuutusyhtiön vastuu rajoittuu siihen, mikä vastaa maksettua vakuutusmaksua tai niitä ehtoja, joilla va- kuutusta olisi jatkettu.
Jos edellä sanotut tiedonantovelvollisuuden laiminlyönnin seu- raamukset johtaisivat vakuutuksenottajan tai muun vakuutuskor- vaukseen oikeutetun kannalta ilmeiseen kohtuuttomuuteen, niitä voidaan sovitella.
5.4 Tiedon antaminen ryhmävakuutuksen päättymisestä
Jos ryhmävakuutus päättyy vakuutusyhtiön tai ryhmävakuutuksen ottajan toimenpiteiden johdosta, ilmoittaa vakuutusyhtiö vakuute- tuille vakuutuksen päättymisestä olosuhteet huomioon ottaen so- pivalla tavalla. Jos ryhmävakuutuksessa on sovittu, että vakuutus- yhtiö pitää luetteloa ryhmävakuutuksen vakuutetuista, lähetetään ilmoitus vakuutetuille vakuutuksen päättymisestä. Jos vakuutusyh- tiö ei pidä luetteloa vakuutetuista, annetaan ilmoitus päättymisestä samalla tavoin kuin ryhmävakuutussopimuksessa on sovittu mene- teltäväksi kohdassa 5.2. mainittujen tietojen antamisessa.
6 Vakuutustapahtuman aiheuttaminen
6.1 Vakuutustapahtuman aiheuttaminen
Vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa, jos vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeällä huolimattomuudella, vakuutusyhtiön vastuuta voidaan alentaa sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
6.2 Vakuutuskorvaukseen oikeutetun aiheuttama vakuutus- tapahtuma
Jos muu vakuutuskorvaukseen oikeutettu henkilö kuin vakuutet- tu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman, vakuutusyh- tiö on häneen nähden vastuusta vapaa.
Jos henkilö on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeällä huo- limattomuudella tai jos hän on ollut sellaisessa iässä tai mielen- tilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta, hän voi saada vakuutuskorvauksen tai osan siitä ainoastaan, jos se katsotaan kohtuulliseksi ottaen huomioon ne olosuhteet, joissa vakuutustapahtuma on aiheutettu.
7 Syyntakeettomuus ja pakkotila
Vakuutusyhtiö ei vastuusta vapautuakseen tai sen rajoittamiseksi vetoa edellä mainittuun kohtaan 6, jos vakuutettu aiheuttaessaan vakuutustapahtuman oli 12 vuotta nuorempi tai sellaisessa mie- lentilassa, ettei häntä olisi voitu tuomita rangaistukseen rikoksesta.
Vakuutusyhtiö ei vastuusta vapautuakseen tai sen rajoittamiseksi vetoa kohtiin 5 ja 6, jos vakuutettu aiheuttaessaan vaaran lisään- tymisen tai vakuutustapahtuman toimi henkilön tai omaisuuden vahingoittumisen ehkäisemiseksi sellaisissa olosuhteissa, että lai- minlyönti tai toimenpide oli puolustettavissa.
8 Korvausmenettely
8.1 Xxxxxxxxxx hakijan velvollisuudet
Xxxxxxxxxx hakijan tulee noudattaa kunkin henkilövakuutuksen ehdoissa korvauksen hakemisesta annettuja ohjeita ja toimittaa niissä mainitut asiakirjat vakuutusyhtiölle. Asiakirjat ja selvi-
tykset korvauksen hakijan on hankittava ja toimitettava yhtiölle omalla kustannuksellaan, ellei mainituissa ehdoissa tai muutoin ole toisin sovittu.
Korvauksen hakijan on annettava vakuutusyhtiölle sellaiset asia- kirjat ja tiedot, jotka ovat tarpeen vakuutusyhtiön vastuun sel- vittämiseksi. Tällaisia asiakirjoja ja tietoja ovat esimerkiksi ne, joiden avulla voidaan todeta, onko vakuutustapahtuma sattunut, kuinka suuri vahinko on syntynyt ja mihin toimenpiteisiin korva- us kohdistuu. Xxxxxxxxxx hakija on velvollinen hankkimaan ne selvitykset, jotka ovat parhaiten hänen saatavissaan ottaen kui- tenkin huomioon myös vakuutusyhtiön mahdollisuuden hankkia selvitystä.
Rikoksesta on viipymättä ilmoitettava tapahtumapaikan poliisivi- ranomaiselle.
Vakuutusyhtiö ei ole velvollinen suorittamaan korvausta ennen kuin se on saanut edellä mainitut ja erityisehdoista ilmenevät sel- vitykset.
Jos korvauksen hakija on vakuutustapahtuman jälkeen vilpillises- ti antanut vakuutusyhtiölle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta, voi- daan korvausta alentaa tai se voidaan evätä sen mukaan, kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
8.2 Korvausoikeuden vanhentuminen
Vakuutuskorvausta on haettava vakuutusyhtiöltä vuoden ku- luessa siitä, kun korvauksen hakija sai tietää vakuutuksen voi- massaolosta, vakuutustapahtumasta ja vakuutustapahtumasta aiheutuneesta vahinkoseuraamuksesta. Korvausvaatimus on joka tapauksessa esitettävä 10 vuoden kuluessa vakuutustapahtumasta tai vahinkoseuraamuksen aiheutumisesta. Korvausvaatimuksen esittämiseen rinnastetaan ilmoituksen tekeminen vakuutustapah- tumasta. Jos korvausvaatimusta ei esitetä tässä ajassa, korvauksen hakija menettää oikeutensa korvaukseen.
8.3 Vakuutusyhtiön velvollisuudet
Vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vakuutusyhtiö on vel- vollinen antamaan korvauksenhakijalle tietoja vakuutuksen si- sällöstä ja korvauksen hakemismenettelystä. Korvauksen hakijalle mahdollisesti annetut ennakkotiedot tulevasta korvauksesta, kor- vausmäärästä tai korvauksen suorittamistavasta eivät vaikuta va- kuutussopimuksen mukaiseen suoritusvelvollisuuteen.
Vakuutusyhtiö suorittaa vakuutustapahtumasta johtuvan vakuu- tussopimuksen mukaisen korvauksen tai ilmoittaa, ettei korvaus- ta suoriteta, joutuisasti ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun se on saanut vastuunsa selvittämisen kannalta tarpeelliset asiakirjat ja tiedot. Jos korvauksen määrä ei ole riidaton, vakuu- tusyhtiö suorittaa kuitenkin edellä mainitussa ajassa korvauksen riidattoman osan.
Viivästyneelle korvaukselle vakuutusyhtiö maksaa korkolaissa säädetyn viivästyskoron.
8.4 Kuittaus vakuutuskorvauksesta
Vakuutusyhtiö voi vähentää korvauksesta maksamattomat erään- tyneet vakuutusmaksut ja muut vakuutusyhtiön erääntyneet saa- tavat yleisten kuittausedellytysten mukaisesti, mikäli sen saajana olisi vakuutuksenottaja.
9 Muutoksenhaku vakuutusyhtiön päätökseen
Vakuutuksenottajalla tai korvauksenhakijalla on käytettävissään eri keinoja saadakseen muutosta vakuutusyhtiön päätökseen. Jos yhteydenotto vakuutusyhtiöön ei selvitä asiaa, hän voi kysyä neuvoa ja opastusta FINE:n Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta tai pyytää ratkaisusuositusta lautakunnista. Tyytymättömällä on myös mahdollisuus nostaa kanne oikeudessa vakuutusyhtiötä vastaan.
9.1 Itseoikaisu
Jos vakuutuksenottaja tai korvauksenhakija epäilee virhettä va- kuutusyhtiön päätöksessä, hänellä on oikeus saada lähempää tietoa seikoista, jotka ovat johtaneet ratkaisuun. Vakuutusyhtiö oikaisee päätöksen, jos uudet selvitykset antavat siihen aihetta.
9.2 Vakuutus- ja rahoitusneuvonta ja ratkaisuja antavat lautakunnat
Jos vakuutuksenottaja tai korvauksenhakija on tyytymätön va- kuutusyhtiön päätökseen, hän voi kysyä neuvoa ja opastusta Va- kuutus- ja rahoitusneuvonnasta.Toimisto on puolueeton elin, jon- ka tehtävänä on neuvoa kuluttajia vakuutus- ja korvausasioissa.
Vakuutusyhtiön päätös voidaan viedä Vakuutus- ja rahoitusneuvon- nan yhteydessä toimivaan Vakuutuslautakuntaan. Sen tehtävänä on antaa ratkaisusuosituksia erimielisyyksistä, jotka koskevat lain ja vakuutusehtojen tulkintaa ja soveltamista vakuutussuhteessa.
Lautakunnat eivät ota käsiteltäväksi asiaa, joka on käsitelty oikeu- dessa tai on siellä vireillä.
Neuvontapalvelut ja lautakuntien lausunnot ovat maksuttomia.
9.3 Käräjäoikeus
Jos vakuutuksenottaja, vakuutettu tai muu korvauksenhakija ei tyydy vakuutusyhtiön päätökseen, hän voi panna vireille kan- teen vakuutusyhtiötä vastaan Kanne voidaan panna vireille joko asianosaisen Suomessa olevan kotipaikan käräjäoikeudessa tai va- kuutusyhtiön kotipaikan taikka Suomessa olevan vahinkopaikan käräjäoikeudessa, jollei Suomen kansainvälisistä sopimuksista muuta johdu.
Kanne vakuutusyhtiön tekemän korvausta koskevan päätöksen johdosta on nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun asian- osainen sai kirjallisen tiedon vakuutusyhtiön päätöksestä ja tästä määräajasta. Määräajan kuluttua umpeen oikeutta kanteen nosta- miseen ei enää ole.
Lautakuntakäsittelyt katkaisevat kanneoikeuden vanhentumisen.
10 Vakuutusyhtiön takautumisoikeus
Vakuutetun oikeus korvaukseen sairauden tai tapaturman aiheut- tamista kustannuksista ja varallisuuden menetyksestä vahingosta korvausvakuussa olevalta kolmannelta henkilöltä siirtyy vakuu- tusyhtiölle sen suorittamaan korvausmäärään saakka.
Jos vahingon on aiheuttanut kolmas henkilö yksityishenkilönä, työntekijänä, virkamiehenä tai näihin vahingonkorvauslain 3 lu- vun mukaan rinnastettavana muuna henkilönä, syntyy vakuu- tusyhtiölle takautumisoikeus kyseistä henkilöä kohtaan vain, jos tämä on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti tai törke- ästä huolimattomuudesta tai jos hän on korvausvastuussa huoli- mattomuudestaan riippumatta.
11 Vakuutussopimuksen muuttaminen
11.1 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana
Vakuutusyhtiöllä on oikeus vakuutuskauden aikana muuttaa va- kuutusmaksua tai muita sopimusehtoja vastaamaan oikeita tai muuttuneita olosuhteita, jos
● vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimatto- muudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt kohdas- sa 2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa ja vakuutusyhtiö, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, olisi myöntänyt va- kuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muu- toin toisilla ehdoilla, kun oli sovittu
● vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään kohdassa 2.2 mainittua tiedonantovelvollisuut- taan ja vakuutus tästä huolimatta laiminlyönnin seuraamusten sovittelun vuoksi kohdan 2.2 mukaan sitoo vakuutusyhtiötä tai
● vakuutuksenottajan tai vakuutetun vakuutusyhtiölle sopimus- ta päätettäessä ilmoittamissa seikoissa on vakuutuskauden aikana tapahtunut kohdassa 5.3 tarkoitettu muutos ja vakuu- tusyhtiö olisi myöntänyt vakuutuksen ainoastaan korkeampaa maksua vastaan tai muutoin toisilla ehdoilla siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä.
Saatuaan tiedon edellä mainitusta seikasta vakuutusyhtiö lähettää vakuutuksenottajalle ilman aiheetonta viivytystä ilmoituksen va- kuutusmaksun tai ehtojen muutoksesta. Ilmoituksessa mainitaan, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus.
11.2 Sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden vaihtu- essa
11.2.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutusyhtiöllä on oikeus vakuutuskauden vaihtuessa muuttaa vakuutusehtoja, maksuja ja muita sopimusehtoja.
Muutoksia noudatetaan seuraavan vakuutuskauden alusta luki- en. Vakuutusyhtiön on ilmoitettava muutoksista viimeistään yhtä kuukautta ennen uuden vakuutuskauden alkua. Vakuutus jatkuu muutettuna, ellei vakuutuksenottaja irtisano vakuutusta kirjalli- sesti ennen uuden vakuutuskauden alkua.
11.2.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset
A. Ilmoitusmenettely
Vakuutusyhtiöllä on oikeus vakuutuskauden vaihtuessa muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksua sekä muita sopimusehtoja, kun perusteena on
● uusi tai muuttunut lainsäädäntö tai viranomaisen määräys,
● ennalta arvaamaton olosuhteiden muutos (esim. kansainväli- nen kriisi, poikkeuksellinen luonnontapahtuma, suuronnetto- muus),
● vakuutukseen vaikuttavan vakuutuskirjassa mainitun indeksin muutos,
● vakuutuksen korvausmenon muutos.
Vakuutusyhtiöllä on lisäksi oikeus tehdä vakuutusehtoihin ja mui- hin sopimusehtoihin vähäisiä muutoksia, joilla ei ole vaikutusta vakuutussopimuksen keskeiseen sisältöön.
Jos vakuutusyhtiö tekee vakuutussopimukseen edellä kuvattuja muutoksia, vakuutusyhtiö lähettää vakuutusmaksua koskevan laskun yhteydessä vakuutuksenottajalle ilmoituksen siitä, miten ja mistä ajankohdasta lukien vakuutusmaksu tai muut sopimus- ehdot muuttuvat. Ilmoituksessa mainitaan, että vakuutuksenotta- jalla on oikeus irtisanoa vakuutus.
Muutos tulee voimaan sen vakuutusmaksukauden tai, jos mak- sukaudesta ei ole sovittu, sen kalenterivuoden alusta lukien, joka ensiksi seuraa kuukauden kuluttua ilmoituksen lähettämisestä.
Vakuutussopimus voi lisäksi muuttua kohdan 11.3 indeksisääntö- jen mukaisesti.
B. Vakuutuksen irtisanomista edellyttävät muutokset
Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja tai muita sopimusehtoja muissa kuin edellä kohdassa A luetelluissa tapauksissa tai poistaa vakuutuksesta voimakkaasti markkinoi- dun edun, vakuutusyhtiön on irtisanottava vakuutus päättymään vakuutuskauden lopussa. Irtisanominen suoritetaan kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä.
Jos vakuutusyhtiö tekee vakuutussopimukseen edellä kuvattu- ja muutoksia, vakuutusyhtiö lähettää vakuutusmaksua koskevan laskun yhteydessä vakuutuksenottajalle ilmoituksen siitä, miten vakuutusmaksu ja muut sopimusehdot muuttuvat. Ilmoituksessa mainitaan, että vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa vakuutus.
11.3 Indeksin vaikutus
Vakuutusmaksua ja erityisehtojen mukaista jäljellä olevaa vakuu- tusmäärää korotetaan pääeräpäivittäin kuluttajahintaindeksin ter- veyden- ja sairaudenhoitohyödykeryhmän hintakehityksen nou- sua vastaavasti.
Korotus määräytyy syyskuun indeksiluvun perusteella.
12 Vakuutussopimuksen päättyminen
12.1 Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus
12.1.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutuksenottajalla on oikeus irtisanoa jatkuva vakuutus kirjal- lisella ilmoituksella
● yhtä kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä tai
● 30 vuorokauden kuluessa ehtojen muutoksesta tai maksunko- rotusta koskevan tiedon lähettämisestä.
Mikäli irtisanomista ei suoriteta kirjallisesti, irtisanominen on mi- tätön.
Määräaikainen vakuutus päättyy ilman irtisanomista määräajan kuluttua. Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta irtisanoa vakuutus- ta päättymään aiemmin, ellei toisin sovita.
12.1.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset
Vakuutuksenottajalla on oikeus milloin tahansa irtisanoa va- kuutus päättymään vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on suoritettava kirjallisesti. Muu irtisanominen on mitätön. Jos va- kuutuksenottaja ei ole määrännyt vakuutukseen myöhempää päättymisaikaa, vakuutus päättyy, kun irtisanomista koskeva il- moitus on jätetty tai lähetetty vakuutusyhtiölle.
12.2 Vakuutusyhtiön oikeus irtisanoa vakuutus vakuutuskau- den aikana
12.2.1 Yritysten ja yhteisöjen vakuutukset
Vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään va- kuutuskauden aikana, jos
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt koh- dassa 2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa ja vakuutus- yhtiö ei olisi lainkaan myöntänyt vakuutusta, jos oikeat tiedot olisi annettu.
2) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään kohdassa 2.2 mainittua tiedonantovelvollisuut- taan ja vakuutussopimus tästä huolimatta kyseisen kohdan perusteella sitoo vakuutusyhtiötä
3) vakuutuksenottajan tai vakuutetun vakuutusyhtiölle sopi- musta päätettäessä ilmoittamissa seikoissa on vakuutuskau- den aikana tapahtunut kohdassa 5.3 tarkoitettu muutos eikä vakuutusyhtiö olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä
4) vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman
5) vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen antanut vakuu- tusyhtiölle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta.
6) vakuutuksenottaja on asetettu konkurssiin.
Vakuutusyhtiö voi irtisanoa yksittäisen vakuutetun vakuutustur- van päättymään vakuutuskauden aikana, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutettua vakuutukseen liitettäessä antanut vakuutusyhtiölle vääriä tai puutteellisia tietoja eikä vakuutettua olisi liitetty vakuutukseen, jos oikeat tai täydelliset tiedot olisi an- nettu.
Vakuutusyhtiö suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheeton- ta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perus- teesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisano- misperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä.
Vakuutusyhtiön oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suo- rittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.
12.2.2 Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksen- ottajien vakuutukset
Vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutus päättymään va- kuutuskauden aikana, jos:
1) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huoli- mattomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt kohdassa 2.2 tarkoitetun tiedonantovelvollisuutensa ja vakuu- tusyhtiö ei olisi lainkaan myöntänyt vakuutusta, jos oikeat ja täydelliset vastaukset olisi annettu
2) vakuutuksenottaja tai vakuutettu on menetellyt vilpillisesti täyttäessään kohdassa 2.2 mainittua tiedonantovelvollisuut- taan ja vakuutussopimus tästä huolimatta kyseisen kohdan perusteella sitoo vakuutusyhtiötä
3) vakuutuksenottajan tai vakuutetun vakuutusyhtiölle sopi- musta päätettäessä ilmoittamissa seikoissa on vakuutuskau- den aikana tapahtunut kohdassa 5.3 tarkoitettu muutos eikä vakuutusyhtiö olisi myöntänyt vakuutusta siinä tapauksessa, että vakuutettuun liittyvä seikka olisi ollut muutosta vastaava jo vakuutusta myönnettäessä
4) vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman
5) vakuutettu on vakuutustapahtuman jälkeen antanut vakuu- tusyhtiölle vilpillisesti vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä vakuutusyhtiön vastuun arvioimisen kannalta.
Vakuutusyhtiö voi irtisanoa yksittäisen vakuutetun vakuutustur- van päättymään vakuutuskauden aikana, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on vakuutettua vakuutukseen liitettäessä antanut vakuutusyhtiölle vääriä tai puutteellisia tietoja eikä vakuutettua olisi liitetty vakuutukseen, jos oikeat tai täydelliset tiedot olisi an- nettu.
Vakuutusyhtiö suorittaa irtisanomisen kirjallisesti ilman aiheeton- ta viivytystä saatuaan tiedon irtisanomiseen oikeuttavasta perus- teesta. Irtisanomista koskevassa ilmoituksessa mainitaan irtisano- misperuste. Vakuutus päättyy kuukauden kuluttua irtisanomista koskevan ilmoituksen lähettämisestä.
Vakuutusyhtiön oikeus irtisanoa vakuutus vakuutusmaksun suo- rittamisen laiminlyönnin vuoksi määräytyy kohdan 4.2 mukaisesti.
12.3 Vakuutusyhtiön oikeus irtisanoa vakuutus vakuutus- kauden lopussa
Vakuutusyhtiöllä on oikeus irtisanoa vakuutus päättyväksi va- kuutuskauden lopussa. Jos vakuutuskausi on lyhyempi kuin yksi vuosi tai siitä ei ole sovittu, vakuutusyhtiöllä on vastaavasti oi- keus irtisanoa vakuutus päättyväksi kalenterivuoden lopussa. Ir- tisanominen suoritetaan kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä tai jos vakuutuskaudesta ei ole so- vittu, viimeistään kuukautta ennen kalenterivuoden päättymistä. Ilmoituksessa mainitaan irtisanomisperuste.
Vakuutusta ei saa kuitenkaan irtisanoa sen vuoksi, että vakuute- tun terveydentila on vakuutuksen ottamisen jälkeen huonontunut tai vakuutustapahtuma on sattunut.
12.4 Vakuutuksen päättyminen vakuutetun osalta
Vakuutusyhtiö ilmoittaa vakuutuksen päättymisestä vakuutetulle kirjallisesti tai kohdan 5.4 mukaisesta menettelyä käyttäen.
Vakuutetun osalta vakuutus päättyy kuukauden kuluttua siitä, kun vakuutusyhtiö on lähettänyt vakuutetulle ilmoituksen päät- tymisestä tai ilmoittanut ryhmävakuutuksessa sovitulla tavalla vakuutuksen päättymisestä.
13 Tietosuoja
Vakuutuksenottajana on yritys ja vakuutettuina vakuutuksenot- tajan kaikki työntekijät tai vakuutuskirjassa mainittu osa työnte- kijöistä.
Vakuutuksenottajalla ei ole oikeutta saada tietoonsa vakuutettu- jen terveydentilaa koskevia tietoja. Samasta syystä vakuutusyhtiö voi kieltäytyä perustelemasta ja selittämästä mahdollisia rajoituk- sia ja vakuutusmaksun korotuksia vakuutuksenottajalle.
14 Vakuutussopimus ja sovellettava laki
Vakuutussopimuksen sisältö määritellään vakuutuskirjassa sekä vakuutusehdoissa jotka sisältävät kaksi osaa: yleiset sopimuseh- dot ja erityisehdot. Näiden lisäksi sopimussuhteeseen sovelletaan vakuutussopimuslakia (543/94) ja muuta Suomen lainsäädäntöä.
15 Muita vakuutussopimuslaissa käsiteltäviä asioita Vakuutussopimuslaissa on säännöksiä myös seuraavista asioista: Soveltamisala (1 §)
Säännösten pakottavuus (3 §)
Virheellisten tietojen ja vaaran lisääntymisen merkityksettömyys (35 §)
Syyntakeettomuus ja pakkotila (36 §)
Vastuun rajoittaminen eräissä tapauksissa henkilövakuutuksessa (37 §)
Maksun suorittaminen pankkiin tai postiin (44 §) Vakuutusmaksusaatavan vanhentuminen (46 §) Edunsaaja (47-50 ja 53 §:t)
Ulosmittaus tapaturmavakuutuksessa ja sairausvakuutuksessa (55 §)
Takaisinsaanti konkurssipesään henkilövakuutuksessa (56 §) Yli- ja alivakuutus (57 ja 58 §:t)
Monivakuutus (59 ja 60 §:t) Maksu väärälle henkilölle (71 §)
Vakuutusyhtiön takautumisoikeus vakuutuksenottajaa, vakuutet- tua tai vakuutettuun samastettua kohtaan (75 § 4 momentti).
OP Vakuutus Oy, Gebhardinaukio 1 00013 OP, kotipaikka Helsinki, päätoimiala vakuutustoiminta. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin, Y-tunnus 1458359-3.
A-Vakuutus Oy, Gebhardinaukio 1 00013 Helsinki, kotipaikka Helsinki, päätoimiala vakuutustoiminta. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin, Y-tunnus 1715947-2.