Keuruun Vesi liikelaitos SOPIMUSEHDOT 01.10.2020
Keuruun Vesi liikelaitos SOPIMUSEHDOT 01.10.2020
Yleistä
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön halti- jaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omista- jan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asia- kasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehtoja, laitoksen kulloinkin voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja ja laitoksen hinnastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassa oleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttösopimus tehdään samanaikaisesti ja samalla asiakirjalla kuin liittymissopimus.
4 § Laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuksensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erääntyneitä mak- suja koskevia saatavia. Lisäksi kiinteistöä koskevan liittymismaksun tulee olla mak- settu.
Pääsääntöisesti laitos ei tee käyttösopimusta muun kuin liittyjän eli kiinteistön omis- tajan kanssa.
Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
5 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2 §:ssä tarkoitettujen maksujen suoritta- misesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, perus- ja käyttömaksusta. Silloin kun laitos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteistön haltijan kanssa, vastuu maksuista jakaantuu niin, ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiinteistön liittymismak- susta ja laitoksen kanssa käyttösopimuksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö- ja pe- rusmaksusta. Liittyjä vastaa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitoksen tak- san tai hinnaston mukaisesti.
6 § Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimitta- minen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti tai sähköisesti viimeis- tään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa tai keskeytyk- sen ajankohtaa.
Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot
7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin sen mukaan kuin so- pimuksessa tarkemmin sanotaan. Laitos ei ota vastaan hulevesiä.
Tonttivesijohdon liittämiskohta ja jäteveden johtamiseen tarkoitettu tonttiviemärin liit- tämiskohta ja -korkeus, tonttiviemärin sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittä- miskohdassa sekä kiinteistölle määritelty jätevesiviemärin padotuskorkeus ilmenee tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.
Jäljempänä näissä sopimusehdoissa jäteveden johtamiseen tarkoitetusta tontti- viemäristä käytetään lyhennettä ”jäteveden tonttiviemäri”. Tonttivesijohto ja edellä mainittu tonttiviemäri ovat kiinteistön tonttijohtoja.
8 § Ennen kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen (kvv-laitteistojen) asentamista on niitä koskevat suunnitelmat esitettävä laitosta koskevalta osalta laitokselle. Suunnitel- miin tulee kuulua tässä sopimuksessa luetellut piirustukset.
9 § Mahdollisesta rakentamisaikaisesta veden toimittamisesta sekä jäteveden johtami- sesta sekä näiden laskutuksesta sovitaan erikseen.
10 § Tonttivesijohdon ja jäteveden tonttiviemärin rakentamisen, kunnossapidon, uudel- leenrakentamisen ja maanrakennustyöt, suorittaa kustannuksellaan liittyjä.
Tonttivesijohdon hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liittyjä tai laitos. Jos liit- tyjä suorittaa tonttivesijohdon hankinnan ja asentamisen, laitos määrää ja hyväksyy tonttivesijohdon aineen, koon ja sijoituksen. Liitostyön tekee aina laitos.
Laitos laskuttaa liittyjää tekemistään hankinnoista, asennuksista ja töistä laitoksen hinnaston mukaisesti.
Liittyjä sitoutuu tonttijohtojen rakentamisessa ja tonttivesijohdon maanrakennus- töissä, hankinnassa ja asennuksessa noudattamaan laitoksen antamia ohjeita.
11 § Asiakas ilmoittaa laitokselle, jos liittymissopimuksen tekemisen jälkeen kiinteistöllä olevaa rakennusta laajennetaan tai sinne rakennetaan uusi rakennus. Asiakas il- moittaa laitokselle myös, jos kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu tai sen vedentarve tai viemäriveden määrä kasvaa tai sen viemäriveden laatu muuttuu olennaisesti siitä, mitä on sovittu kiinteistön liittyessä.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kiinteistön tai rakennuksen käyttötar- koituksen muuttumisesta, rakennuksen laajentamista tai lisärakentamisesta vähin- tään kuukautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos muuten tapahtuu.
12 § Liittyjä ilmoittaa luovutuksensaajalle erääntyneistä maksuista ennen kuin kiinteistön luovutuksesta on sovittu.
Liittyjä ilmoittaa kirjallisesti tai sähköisesti laitokselle kiinteistön luovutuksesta kuu- kauden kuluessa luovutuspäivästä. Liittyjä sitoutuu sisällyttämään luovutuskirjaan ehdon, jonka nojalla liittyjän sopimus siirretään luovutuksensaajalle ja jonka nojalla luovutuksensaaja sitoutuu noudattamaan kaikkia sen ehtoja.
Luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun laitos on hyväksynyt sopimuksen siir- ron. Xxxxxx ilmoittaa luovutuksensaajalle siirron hyväksymisestä. Siirron hyväksymi- nen edellyttää, että liittymismaksu on maksettu ja muut sopimuksen ehdot täytetty tai luovutuksensaaja on ottanut edellä mainitut velvoitteet nimenomaisesti vastatta- vakseen. Muussa tapauksessa luovutuksensaaja katsotaan uudeksi liittyjäksi, jonka kanssa tehdään uusi liittymis- ja käyttösopimus ja jolta veloitetaan liittymismaksu.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seurauk- sena kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
13 § Kun kiinteistö luovutetaan, tämä sopimus ja siihen perustuva liittymismaksu siirre- tään luovutuksensaajalle.
Kun liittymän avaaminen ja sitä koskevan liittymismaksun maksaminen ovat molem- mat tapahtuneet 1.4.2004 tai sen jälkeen, liittymismaksu on palautuskelpoinen. Liit- tymismaksu palautetaan, kun laitoksen palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä pysy- västi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymis- ja käyttösopimus irtisanotaan. Liit- tymismaksu palautetaan sen suuruisena kuin se on maksettu eikä sille lasketa in- deksikorotuksia tai korkoja. Palautuksen yhteydessä asiakkaalta veloitetaan erik- seen liittymän purkamisesta aiheutuvat mahdollisesti arvonlisäveron alaiset palve- lut.
Liittymissopimuksen irtisanomiseen sovelletaan vesihuoltolaitoksen yleisiä toimitus- ehtoja ja vesihuoltolain säännöksiä verkostoon liittämistä koskevan sopimuksen irti- sanomisesta. Sitä, mitä edellä sanotaan liittymismaksusta, sovelletaan myös lisäliit- tymismaksuun. Lisäliittymismaksu on kuitenkin palautuskelpoinen silloin, kun sen peruste on syntynyt ja se on maksettu 1.4.2004 tai sen jälkeen.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot
14 § Laitos toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajäte- vettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä tätä sopimusta ja lai- toksen voimassa olevia vesihuollon toimitusehtoja noudattaen.
15 § Jollei toisin sovita, asiakas toimittaa laskutusta varten mekaanisen vesimittarin lu- kematiedot laitoksen kirjallisesta pyynnöstä 1 kertaa vuodessa.
16 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitokselle kiinteistön vedenkulutuksesta ja viemärivesien johtamisesta aiheutuvista maksuista vesimitta- rin lukemiseen saakka. Asiakas ilmoittaa vesimittarilukeman kirjallisesti tai sähköi- sesti viimeistään kahden viikon kuluessa asiakkaan vaihtumisesta tai kiinteistön eroamisesta. Muilta osin noudatetaan mitä erääntyneen saatavan perinnästä on säädetty.
17 § Kun laitos tekee kiinteistön haltijan kanssa käyttösopimuksen, sitä noudatetaan lai- toksen ja liittyjän välisen käyttösopimuksen sijasta niin kauan kuin se on voimassa. Kun kiinteistön haltijan ja laitoksen välisen käyttösopimuksen voimassaolo päättyy, noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä sopimusta ilman eri toimenpiteitä päättymis- päivästä alkaen.
Saatuaan kiinteistön haltijalta ilmoituksen käyttösopimuksen irtisanomisesta laitos ilmoittaa tästä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että kiinteistön halti- jan käyttösopimuksen päätyttyä noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopi- musta.
18 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen laitoksen voimassaolevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja sekä laitoksen hinnaston.
19 § Tämä sopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet.
20 § Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopija- puolelle.