KIRJE
KIRJE
24.11.2011
Sopimuspalokunnat
SOPIMUSPALOKUNTIEN PIENAVUSTUSHANKKEET (alle 10 000 €)
Palosuojelurahasto on valtion talousarvion ulkopuolinen rahasto, josta voidaan myöntää harkinnanvaraisesti valtionavustuksia. Palosuojelurahaston toiminta perustuu palosuoje- lurahastolakiin (306/2003) ja valtioneuvoston asetukseen palosuojelurahastosta (625/2003). Palosuojelurahastolain 1 §:n mukaan tulipalojen ehkäisyn ja pelastustoimin- nan edistämiseksi on Suomessa olevasta palovakuutetusta kiinteästä ja irtaimesta omai- suudesta vuosittain suoritettava palosuojelumaksu. Palosuojelurahasto on sisäasiainmi- nisteriön hoidossa ja valvonnassa ja sen hallinnosta sekä talouden ja toiminnan asianmu- kaisesta järjestämisestä huolehtii rahaston hallitus.
Palosuojelurahastolain 14 §:n mukaan rahastosta voidaan myöntää lain tarkoituksen to- teuttamiseksi rahaston varojen ja vuosittaisen käyttösuunnitelman puitteissa yleisavus- tusta ja erityisavustuksia pelastusalan järjestöille ja muille vastaaville yhteisöille sekä erityisavustuksia kunnille, pelastustoimen alueille ja sopimuspalokunnille.
Avustuksen myöntämisen edellytykset
Sopimuspalokunnille myönnettävien erityisavustusten osalta noudatetaan hankinnan tai hankkeen 10 000 euron (sis. alv 23 %) hintarajaa. Hintaraja tarkoittaa kaluston tai muun hankinnan yksikköhintaa. Varuste- ja kalustohankintojen osalta yhteenlasketut kustan- nukset voivat kuitenkin ylittää 10 000 euroa, mikäli minkään yksittäisen hankinnan kus- tannus ei ylitä 10 000 euroa (sis. alv 23 %). Rakennuksen hankintaan (kalustovaja, kont- ti, rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen paloasemakäyttöön), paloaseman pe- rusparannukseen (esim. työturvallisuuteen vaikuttavan haitan poistaminen) tai aseman toiminnallisuuden parantamiseen kohdistuvissa hakemuksissa hintarajalla tarkoitetaan hankkeen yhteenlaskettuja kustannuksia. Avustusta haetaan ilman määräaikaa ympäri vuoden.
Sopimuspalokuntien pienavustushakemukset on tarkoitettu sopimus-, tehdas- ja laitos- palokunnille, joilla on voimassa oleva palokuntasopimus. Tehdas- ja laitospalokuntien osalta avustusta määriteltäessä huomioidaan palokunnan osuus toiminnasta pelastustoi- men alueen sopimuspalokuntana. Avustuksilla tuetaan hälytysvalmiuden tehostamista tai työturvallisuuden parantamista tukevia varuste- ja kalustohankintoja. Avustusta myönne- tään myös sellaisiin hankintoihin, joilla turvataan VPK-toiminnan jatkuvuutta ja toimin- taedellytyksiä. Avustukset haetaan jälkikäteen toteutuneiden kustannusten perusteella viimeistään vuoden kuluessa hankinnan maksamisesta.
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin 071 878 0171 | |
PL 26 | Kirkkokatu 12 | Fax 000 000 0000 |
1
Avustus on 40 % hankkeen tai hankinnan hyväksyttävistä kustannuksista. Avustusta ei myönnetä, mikäli pelastuslaitos ei ole puoltanut hankintaa tai hankinta on palokuntaso- pimuksen mukaisesti pelastuslaitoksen vastuulla.
Valtionavustuslain 7 §:n mukaan avustusta voidaan myöntää rahaston varojen puitteissa, jos:
1) tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä;
2) valtionavustuksen myöntäminen on perusteltua valtionavustuksen käytölle asetet- tujen tavoitteiden kannalta;
3) valtionavustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena valtionavustuksen haki- jan saama muu julkinen tuki sekä valtionavustuksen kohteena olevan hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen; sekä
4) valtionavustuksen myöntämisen ei arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpai- lua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa.
Avustuksen myöntämisen erityisenä edellytyksenä on, että avustettava toiminta tai hanke kohdistuu tulipalojen ehkäisyyn tai pelastustoimintaan ja sen harkitaan edistävän riittä- västi niitä.
Avustuksen hakijan tulee hakemuksen yhteydessä antaa Palosuojelurahastolle oikeat ja riittävät tiedot avustuksen käyttötarkoituksesta sekä niistä muista seikoista, joita Palo- suojelurahasto tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi.
Valtioavustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan valtionavustus ei saa yhdessä muiden jul- kisten tukien kanssa ylittää valtionavustuksen tai muun julkisen tuen enimmäismäärää. Muu julkinen tuki ja Palosuojelurahaston myöntämä tuki yhdessä eivät saa ylittää 75 prosenttia hankintakustannuksista. Muulla julkisella tuella tarkoitetaan valtion, kunnan, pelastustoimen alueen tai muun julkisyhteisön myöntämää avustusta. Pelastustoimen alueen ja palokunnan väliseen palokuntasopimukseen perustuva vuotuinen sopimuskor- vaus, joka on tarkoitettu palokunnan toiminnan tukemiseen yleisesti, ei ole tässä tarkoi- tettu muu julkinen tuki.
Mikäli sopimuspalokunta on saanut hankintaan muuta julkista tukea, vähennetään se hankinnan kokonaiskustannuksista ja jäljelle jäävistä hyväksyttävistä kustannuksista avustus on 40 prosenttia.
Alueen pelastustoimen lausunnot sopimuspalokuntien hakkeisiin sekä muut liitteet
Avustuksenhakuohjeen mukaan sopimuspalokuntien tulee pyytää varuste- ja kalustehan- kintoihin sekä pienrakennushankkeita koskeviin hakemuksiinsa alueen pelastustoimen lausunto ennen hakemuksen lähettämistä Palosuojelurahastoon. Lausunto ja muut vaa- dittavat liitteet toimitetaan rahastoon samanaikaisesti hakemuksen lähettämisen kanssa. Ajoneuvorekisteriotteesta toimitetaan rahastoon vain kopio.
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin 071 878 0171 | |
PL 26 | Kirkkokatu 12 | Fax 000 000 0000 |
2
Liitteet ovat hakemuskohtaisia ja ne tulee aina liittää vireille tulevaan hakemukseen. Pa- losuojelurahastossa on käytössä sähköinen asianhallintajärjestelmä, josta sähköisiä asia- kirjoja ei voida erottaa toiseen hakemukseen.
Sopimuspalokuntien pienavustusten hyväksyttävät hankinnat
Avustukset ovat aina harkinnanvaraisia. Avustusta myönnetään muun muassa:
• hälytysosastojen työturvallisuutta ja hälytysvalmiutta parantaviin varuste- ja kalustohan- kintoihin
• todennetun työturvallisuuteen vaikuttavan haitan poistamiseen
• rakennuksen käyttötarkoituksen muuttaminen paloasemakäyttöön
• ajoneuvopaikkojen lisäämiseen
• autotallin ovien korottamiseen (mikäli tarpeen korkean pelastusajoneuvon vuoksi)
• ajoneuvojen peruskorjauskustannuksiin (ajoneuvon käyttöiän selkeään pidentämiseen)
• ajoneuvojen hankintaan (alle 10 000 euroa, sis. alv 23 %)
• erikoistumiseen (esim. vesipelastus, eläinpelastus)
• nuoriso-osaston suojavarusteisiin
• harkinnanvaraisesti voidaan myöntää avustusta myös muihin perusteltuihin hankintoihin tai korjaustoimenpiteisiin, joilla aseman toiminnallisuutta parannetaan merkittävästi
Avustusta ei myönnetä:
• hankkeisiin, jolla parannetaan yksinomaan paloasemarakennusten energiatehokkuutta tai kiinteistön tekniikkaa (lämpöeristykset, lämmitysjärjestelmät, vesijohtojen tai sähköjär- jestelmien uusiminen)
• paloasemarakennusten vuosi-/huoltokorjauksiin
• hankintoihin tai hankkeisiin, joilla edistetään palokunnan yleistä toimintaa
• ajoneuvojen ja muun kaluston tavanomaisesta korjauksesta ja huollosta aiheutuneisiin kustannuksiin
• viranomaismaksuihin (tulli- tai huolintamaksut, kuljetusmaksut)
• yksinomaan asemalla käytettäviin työkaluihin
• paloasemien toimistojen varusteisiin (tietotekniikka, tietokoneohjelmat, äänentoisto- tai tallennusvälineet ym.)
• palokuntapukujen ja juhla-asusteiden hankintaan
• kulttuuritoimintaan (perinnehuoneet, vuosijuhlat, orkesterit ym.)
• koulutukseen liittyviin kustannuksiin ja kurssimaksuihin
• valistustoimintaan liittyviin hankkeisiin, materiaaleihin ja välineisiin
• kuntoiluvälineisiin
• nuorten leirivarusteisiin
• sosiaalitilojen tai muiden kuin paloasemakäytössä olevien tilojen korjauksiin
• tiloihin tai hankintoihin, joita käytetään ensisijaisesti varainhankintatarkoituksiin tai joi- ta vuokrataan ulkopuolisten käyttöön
• hankkeisiin, jotka eivät kohdistu palosuojelurahastolain 1 ja 14 §:n mukaisesti tulipalo- jen ehkäisyn ja pelastustoiminnan edistämiseen
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin 071 878 0171 | |
PL 26 | Kirkkokatu 12 | Fax 000 000 0000 |
3
Hakemusten lähettäminen
Avustusta haetaan sähköisillä lomakkeilla ja niihin liittyvillä liitelomakkeilla. Palosuoje- lurahaston nettisivulta osoitteesta xxx.xxx.xx/xxxxxxxxxxxxxx löytyvät hakulomake ja ha- kemuksen täyttöohjeet sekä pelastustoimen lausuntolomake täyttöohjeineen.
Samasta hankintakokonaisuudesta laaditaan vain yksi hakemus ja tarvittaessa hankinta- erittelyä jatketaan lisälomakkeella. Samaan hankintaan liittyvä avustus ratkaistaan aina yhdellä päätöksellä. Hakemukset toimitetaan joko postitse tai sähköpostitse rahastoon.
Postitse toimitettavat hakemukset lähetetään osoitteeseen:
Palosuojelurahasto, PL 26, 00023 Valtioneuvosto
Sähköpostitse toimitettavat hakemukset lähetetään osoitteeseen: xxx@xxxxxxxx.xx. Mikäli hakija ei saa sähköpostin lähettämisestä automaattista kuittausta, hakijan tulee varmistaa se, ovatko hakemusasiakirjat saapuneet rahastoon perille.
Sähköisen avustushaun ohjeistus:
Hakulomakkeet voidaan täyttää ja tallentaa sähköisesti (doc- tai pdf -tiedostona) ja toi- mittaa liitteineen sähköpostitse Palosuojelurahastoon osoitteella xxx@xxxxxxxx.xx. Alle- kirjoitettua hakemuslomaketta ei tarvitse lähettää.
Myös lähetetty sähköpostiviesti on virallinen asiakirja. Yhdessä sähköpostiviestissä saa olla vain yksi hakemus. Sähköposti tulee otsikoida seuraavasti: Sopimuspalokunnan ni- mi, pienavustushakemus. Sähköpostiviestissä tulee ilmoittaa sähköpostissa olevat liite- tiedostot sekä hakemuksen yhteyshenkilön ja sopimuspalokunnan täydelliset yhteystie- dot.
Hakemusten täydentäminen:
Mikäli toimitettu hakemus on puutteellinen, rahasto pyytää tarvittaessa hakijaa täyden- tämään hakemustaan. Täydennyspyynnössä ilmoitetaan miltä osin hakemusta on täyden- nettävä. Hakija voi myös omasta aloitteestaan täydentää sekä toimittaa rahastolle asian ratkaisemisen kannalta tarpeellisia asiakirjoja. Jo toimitettuja asiakirjoja ei kuitenkaan voida korvata uusilla.
Lisätietoa sopimuspalokuntien pienavustushausta:
tarkastaja Xxxx Xxxxxxxxx p. 071 87 88461 tai xxx.xxx.xx/xxxxxxxxxxxxxx
Palosuojelurahaston hallitus 24.11.2011
Tiedoksi Aluehallintovirastot
Pelastustoimen alueet Ahvenanmaan maakunnan hallitus
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin 071 878 0171 | |
PL 26 | Kirkkokatu 12 | Fax 000 000 0000 |
4