Contract
Kouvolan kaupungin ja Kouvolan Vesi Oy:n välinen sopimus yleisten alueiden huleveden viemäröinnin korvauksista ja muista huleveden viemäröinnin mak- suista
(vesihuoltolain 19 a §:n mukainen sopimus)
1 § Sopijapuolet ja yhteyshenkilöt
Kouvolan kaupunki, PL 00, Xxxxxxxx 00, 00000 Xxxxxxx (kaupunki) Kouvolan Vesi Oy, Xxxxxxxxxxxxx 00, 00000 Xxxxxxx (Yhtiö)
Sopijapuolten yhteyshenkilöt ovat kaupungininsinööri Xxxx Xxxxxxxxx (kaupunki) ja suunnittelupäällikkö Xxxxx Xxxxxxx (Yhtiö)
2 § Sopijapuolten tehtävät ja yhteistoiminta
Sopijapuolten tehtävänä on seurata ja valvoa tämän sopimuksen toteutumista ja tiedottaa sopimuksen toteutumiseen liittyvistä asioista. Sopijapuolen on viivy- tyksettä ilmoitettava kirjallisesti yhteyshenkilön vaihtumisesta toisen sopijapuo- len yhteyshenkilöille.
Yhteyshenkilöt vastaavat sopijapuolten välisen huleveden viemäröintiä koskevan tapaamisen järjestämisestä. Tapaaminen on vähintään kerran vuodessa elo- syyskuussa. Tapaamisessa osapuolet arvioivat sopimuksen toteutumista, kus- tannusten ennusteita sekä niiden muutoksia.
3 § Sopimuksen kohde
Erillisellä sopimuksella on sovittu, että Yhtiö huolehtii huleveden viemäröinnistä teknisen lautakunnan päättämällä alueella.
Tällä sopimuksella sovitaan vesihuoltolain 19 a §:n mukaisista yleisten alueiden huleveden viemäröinnin korvauksista ja muista huleveden viemäröinnin mak- suista.
4 § Korvaukset yleisten alueiden huleveden viemäröinnistä ja muut maksut
Käyttötalouden kustannukset
Yhtiö perii kaupungilta kustannuksia vastaavan korvauksen yleisiltä alueilta yh- tiön hulevesiviemäriin johdettavan huleveden viemäröinnistä. (VHL 19 a §)
Lisäksi Yhtiö perii huleveden viemäröinnistä maksuja viemäröintiin liittyneiltä kiinteistöiltä. Maksujen tulee olla kohtuulliset ja tasapuoliset. Yhtiö määrittelee maksujen suuruudet itsenäisesti. Maksuina voidaan periä käyttömaksua, liitty- mismaksua sekä perusmaksua. (VHL 19 §)
Koska kiinteistöiltä perittävillä kohtuuhintaisilla maksuilla ei saada katettua Yh- tiön hulevesien käyttö-, hallinto- ja ylläpitokustannuksia, kaupunki maksaa Yh- tiölle korvauksia yleisten alueiden hulevesien viemäröinnistä (käyttö-, hallinto- ja ylläpitokustannuksista osalta) siten, että yhteissumma vastaa 50 % Yhtiön huleveden viemäröinnin kuluista.
Vuoden 2023 osalta kaupunki maksaa korvaushintana 3 050,00 euroa / johtoki- lometri. Yhtiöllä on hulevesiverkostoa tämän sopimuksen tekohetkellä 253 km.
Mikäli Yhtiön huleveden viemäröinnin kustannusten 50 %:n osuus ja kaupungin suorittaman korvauksen poikkeama on yli ±5 %, tarkistetaan kaupungin maksa- maa korvaussummaa yhtiön kustannuksia vastaavaksi.
Kuluvaa vuotta koskevat huleveden viemäröinnistä Yhtiölle aiheutuvat kustan- nukset sekä kaupungin suorittaman verkostopituuteen perustuvan korvauksen seuraavan vuoden laskutusperuste tarkistetaan vuosittain elo-syyskuun kokouk- sessa.
Edellä mainittu korvaus sidotaan maksua edeltävän vuoden elokuun maaraken- nuskustannusindeksiin (kunnallistekniset järjestelmät). Vuoden 2024 korvaus- summa tarkennetaan elokuun 2023 (8/2023) indeksillä (2015=100). Seuraavina vuosina korotus tehdään vastaavalla tavalla. Vertailulukuna on heinäkuun 2022 indeksiluku 129,18.
Kaupungilta laskutettava korvaus maksetaan laskuja vastaan kesäkuun ja jou- lukuun alussa sekä mahdollinen tasauslasku helmikuussa, ellei laskutusajankoh- dasta yhdessä muuta sovita. Yhtiö ilmoittaa kaupungille hulevesiverkoston ko- konaispituuden vuosittain helmikuun loppuun mennessä, jonka perusteella Yhtiö laskuttaa kaupunkia seuraavana vuotena. Laskelma kustannuksista on lähetet- tävä kaupungin hyväksyttäväksi kuukautta ennen laskutusta tasauslaskun osalta.
Investointikustannukset
Yhtiö ilmoittaa kaupungille viimeistään elo-syyskuun kokouksessa arvionsa kau- pungin maksuosuudesta seuraavan vuoden hulevesien viemäröinnin investointi- kustannuksista jaoteltuna uus- ja korvausinvestointeihin.
Kaupunki korvaa Yhtiölle huleveden viemäröinnin rakentamiskustannukset yleis- ten alueiden kuivatusta varten rakennettavien tai saneerattavien hulevesijärjes- telmien osalta. Laskentaperiaatteet on esitetty liitteessä 1.
Investointihankkeen suunnittelija määrittää hankealueella yleisiltä alueilta hule- vesiviemäriin johdettavien hulevesien osuuden, jonka perusteella yhtiö laskuttaa kaupunkia hulevesiviemärin rakentamiskustannuksista. Laskelmassa ei huomi- oida hankealueen ulkopuolelta muodostuvia hulevesiä. Laskelmissa käytetään yleisesti alalla käytössä olevia valuntakertoimia. Mikäli hankealueella ei ole sel- keästi tunnistettavaa yleisten alueiden ja korttelialueiden jakoa (esim. huleve- siviemärin purkuosuudet), käytetään yleisten alueiden osuutena kustannuksista 23 %.
Yhtiö hyväksyttää kaupungilla kohdekohtaiset laskelmat huleveden viemäröinnin osuudesta vesihuollon rakennuskustannuksista ennen urakoiden hankintapää- tösten tekemistä. Mahdolliset hankkeen lisätöiden kustannukset laskutetaan sa- malla periaatteella kuin hankkeen muut huleveden investointikustannukset.
Kaupungin ja Yhtiön vastuut eri järjestelmistä on esitetty huleveden viemäröin- nistä tehdyn sopimuksen liitteessä 2.
Investointikustannukset laskutetaan kohdekohtaisesti vuosittain marraskuussa tai jos kohde valmistuu jo aiemmin, sen valmistuttua. Yhtiön on ilmoitettava viimeistään elo-syyskuun kokouksessa kuluvan vuoden tarkempi arvio laskutet- tavasta yhteissummasta eriteltynä uus- ja korvausinvestointeihin.
5 § Tiedonantovelvollisuus
Sopijapuolet ovat velvollisia antamaan välittömästi tiedot toisilleen huleveden viemäröinnin korvauksiin ja kustannuksiin mahdollisesti vaikuttavista muutok- sista toiminnassaan. Tämän sopimuksen mukaisella tiedonantovelvollisuudella ei tarkoiteta vesihuoltolain 16 §:n mukaista tiedottamisvelvollisuutta, vaan sopija- puolten välistä tiedonantovelvollisuutta tähän sopimukseen liittyvissä asioissa.
6 § Ylivoimainen este
Vapauttamisperusteeksi (ylivoimainen este, YSE 20 §) katsotaan sellainen sopi- japuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella oleva este, jota sopijapuoli ei ole voinut kohtuudella ottaa huomioon sopimusta tehtäessä ja jonka seurauksia so- pijapuoli ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voittaa.
Kumpikaan sopijapuoli ei vastaa viivästyksestä tai suorituksen estymisestä, joka johtuu ylivoimaisesta esteestä.
Sopijapuolen, joka haluaa vedota ylivoimaiseen esteeseen, tulee viipymättä il- moittaa kirjallisesti ylivoimaisesta esteestä ja sen ennakoitavissa olevista vaiku-
tuksista toiselle Sopijapuolelle. Sopijapuolten on viipymättä ilmoitettava ylivoi- maisesta esteestä toiselle sopijapuolelle samoin kuin esteen lakkaamisesta.
7 § Sopimuksen voimaantulo ja voimassaolo
Sopimus tulee voimaan 1.1.2023.
Tämä sopimus korvaa aiemman kaupungin ja yhtiön välisen sopimuksen huleve- den viemäröinnistä (allekirjoitettu Kouvolassa 28.7.2017), jossa on sovittu myös yleisten alueiden hulevesien viemäröinnin korvauksista.
Sopimus on voimassa toistaiseksi.
8 § Sopimuksen muuttaminen
Sopimuksen sisällön tarkistamisesta ja muuttamisesta on lisäksi neuvoteltava, jos jompikumpi sopijapuolista sitä esittää. Muutokset on tehtävä kirjallisesti ol- lakseen päteviä ja ne tulee vahvistaa sopijapuolten allekirjoituksin. Muutokset on liitettävä tämän sopimuksen liitteiksi.
9 § Sopimuksen päättäminen ja irtisanominen
Sopijapuolet voivat päättää sopimuksen sopimalla yhteisesti asiasta.
Sopijapuolet voivat irtisanoa sopimuksen, jos olosuhteet ovat muuttuneet olen- naisesti sopimuksen solmimisen jälkeen. Muutoksella on oltava vaikutusta sopi- muksen toteuttamiseen.
Sopimus on voimassa irtisanomisen jälkeen siihen asti, että kaupunki on tehnyt uuden 17 a §:n mukaisen päätöksen huleveden viemäröinnistä.
10 § Erimielisyydet
Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan ensisijaisesti kahden väli- sissä neuvotteluissa. Viime kädessä erimielisyydet jätetään ensiasteena ratkais- tavaksi vastaajapuolen kotipaikkakunnan käräjäoikeuteen.
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.
11 § Allekirjoitukset
Tämä sopimus allekirjoitetaan sähköisesti. Kaupungin puolesta sopimuksen al- lekirjoittaa tekninen johtaja Xxxxx Xxxxx. Kouvolan Vesi Oy:n puolesta sopimuk- sen allekirjoittaa toimitusjohtaja Xxx Xxxxxxx.
Liite 1 Investointikustannusten laskentaperusteet
Liite 2 Vastuunjako rakenteiden ja laitteiden osalta
Liite 1: Investointikustannusten laskentaperusteet
Liitteessä 1 on kuvattu esimerkkilaskelma investointihankkeen hulevesiviemärin rakentamiskustannusten jakamisesta kaupungin ja Yhtiön välillä. Esimerkkilas- kelmassa kaupungin osuudeksi hulevesiviemärin rakentamiskustannuksista on saatu 34 % ja Yhtiön osuudeksi 66 %.
Liite 2: Vastuujako rakenteiden ja laitteiden osalta
Tässä liitteessä kuvataan vastuujako huleveden hallinnassa kaupungin ja yhtiön välillä rakenteiden ja laitteiden, kuten erilaisten kaivojen osalta (kaavio 1 ja 2). Lisäksi liitteen kaaviossa 2 kuvataan vastuujakoa yhtiön ja kiinteistön välillä. Xxxxxx 2 on tyypiltään selittävä.
Kaaviossa 1 esitetään huleveden viemäröinnin yleisimmät rakenteet ja nii- den liittyminen muihin huleveden hallinnan rakenteisiin. Yhtiön huolehti- misvastuun piiriin kuuluvat kaavion mukaiset rakenteet ja laitteet on mer- kitty taulukkoon 1. Mikäli yhtiön vastuulla on myös muun tyyppisiä raken- teita kuin mitä kaaviossa on esitetty, ne on kirjallisesti kuvattu taulukossa 1.
Lista on tyhjentävä ainoastaan yhtiön osalta. Kunnan vastuulla voi olla myös muun tyyppisiä huleveden hallintaan liittyviä rakenteita kuin mitä kaaviossa 1 on esitetty. Kiinteistön haltijan vastuulla olevat rakenteet on eritelty yhtiön ja liittyjän välisessä liittymissopimuksessa.
Taulukko 1. Rasti ensimmäisessä sarakkeessa tarkoittaa, että rakenne tai laite kuuluu yhtiön huolehtimisvastuun piiriin. Lisätiedot-sarakkeessa voidaan antaa tarkentavia tietoja tai rajata vain tietyt rakenteet tai laitteet kuulumaan yhtiön huolehtimisvastuun piiriin.
Kaavion 1 mukainen rakenne | Lisätiedot | |
1 Pumppaamo ja liitosputki purkukaivoon | Poikkeus: erillisellä sopimuksella (7.4.2015) yhtiön kun- nossapitoon siirretyt hulevesipumppaamot 5 kpl. Koria Alakyläntie, Kouvola Ojamaantie, Koria Vilppulantie, Koria Metsäkulmantie (Urheilukenttä) ja Koria Asessorinraitti. | |
x | 2 Tarkastuskaivo runkolinjassa | |
3 Kitakaivo ja liitosputki | Vastuu johtokarttatiedon ylläpidosta kuuluu yhtiölle, kustannuksista vastaa kaupunki | |
x | 4 Runkolinja | Pois lukien rungot, jotka yhdistävät ritiläkaivot toisiinsa. |
5 Ritiläkaivo ja liitosputki | Vastuu johtokarttatiedon ylläpidosta kuuluu yhtiölle, kustannuksista vastaa kaupunki. | |
6 Avo-oja | Katujen sivuojat ovat kaupungin vastuulla. | |
x | 7 Rumpu runkolinjassa | |
x | 8 Purkukaivo ja liitosputki avo- ojaan | |
x | 9 Välppä | Kaikkien välppien sijainti ei ole sopimuksen tekohetkellä tiedossa. Kaupunki vastaa välppien kartoituksesta ja tie- don siirtämisestä yhtiölle. Yhtiö vastaa niiden välppien kunnossapidosta, joiden osalta sijaintitieto on kartoitettu. |
10 Viivytys- tai imeytysrakenne | Poikkeus: Keskuspuiston rakenteen kunnossapitovastuu on yhtiöllä, kustannuksista vastaa kaupunki. | |
11 Avo-oja tontin rajalla | ||
12 Purkukaivo ja liitosputki run- koviemäriin | ||
Muut rakenteet | Lisätiedot | |
1 Kadun salaojaputki (ja liitosputki runkoviemäriin), joka on liitettynä hulevesirunkoon |
Kaavio 1
Kaavio 2
Tässä kaaviossa esitetään kiinteistöjen vastuulle kuuluvat huleveden vie- märöintijärjestelmään kuuluvat laitteet ja rakenteet. Vastuu katu- ja ylei- sillä alueilla sijaitsevista laitteista ja rakenteista jakautuu kunnan ja vesi- huoltolaitoksen välille tämän liitteen mukaisesti. Kiinteistöjen vastuulla voi lisäksi olla kunnan hulevesijärjestelmään hulevettä johtavia rakenteita ja laitteita.