AHVENANMAAN VUODEN 1921 DEMILITARISOINTISOPIMUS JA ITÄMEREN SOTILAALLISEN TURVALLISUUSYMPÄRISTÖN MUU- TOS

MAANPUOLUSTUSKORKEAKOULU

AHVENANMAAN VUODEN 1921 DEMILITARISOINTISOPIMUS JA ITÄMEREN SOTILAALLISEN TURVALLISUUSYMPÄRISTÖN MUU- TOS

Pro gradu -tutkielma Yliluutnantti

Xxxxxx Xxxxxxxx

Sotatieteiden maisterikurssi 7 Panssariopintosuunta

Huhtikuu 2018

Kurssi Sotatieteiden maisterikurssi 7	Linja Maavoimat
Xxxxxx Yliluutnantti Xxxxxx Xxxxxxxx
Opinnäytetyön nimi Ahvenanmaan vuoden 1921 demilitarisointisopimus ja Itämeren sotilaallisen turvallisuus- ympäristön muutos
Oppiaine, johon työ liittyy Strategia	Säilytyspaikka Maanpuolustuskorkeakoulun kirjasto
Aika Huhtikuu 2018	Tekstisivuja 105 Liitesivuja 2
TIIVISTELMÄ Tässä teorialähtöisessä ja laadullisessa asiakirja-analyysissä tarkastellaan poliittisen realismin näkökulmasta, millaisia sotilaallisia toimintamahdollisuuksia vuonna 1921 solmittu Ahvenan- maan demilitarisointisopimus Suomelle sallii ja millaisia muutoksia Itämeren sotilaallisessa tur- vallisuusympäristössä sekä sodan kuvassa on 2010-luvun aikana tapahtunut. Tutkimustehtävänä on pohtia, millaisia keinoja Suomella olisi Ahvenanmaan sotilaalliseen puolustamiseen, mikäli Itämeren alueella kehittyisi Venäjän ja Naton välinen sotilaallinen konflikti. Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä Naton ja Venäjän välisiä ulkopoliittisia suhteita Itämeren alueella tutkitaan hyök- käyksellisen realismin teorioin ja Suomen asemaa suurvaltavoimien vaikutuspiirissä tarkastel- laan pienvaltiorealistisesta näkökulmasta. Tutkimuksen lähdeaineistona käytetään pääasiassa länsimaista ja suomalaista tutkimuskirjalli- suutta, selvityksiä, raportteja, selontekoja ja uutislähteitä. Ahvenanmaan demilitarisoitua ja neutraalia asemaa tutkitaan muutamien kansainvälisten sopimusten perusteella, joista keskeisin on vuoden 1921 demilitarisointisopimus. Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on 2010-luvun aikana heikentynyt, eikä Ahvenan- maan demilitarisointisopimus takaa alueen koskemattomuutta sodan aikana. Venäjä käyttää ei- sotilaallisia ja sotilaallisia keinoja estääkseen Yhdysvaltojen ja Naton vaikutusvallan kasvun lä- hialueillaan. Venäjän pienempien valtioiden koskemattomuudesta ja kansainvälisistä sopimuk- sista piittaamaton voimapolitiikka haastaa eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän ja Suomen lähialueiden turvallisuusrakenteen. Sodan kuvan muutos yhä monimutkaisemmaksi luo Suomen lähialueille uudenlaisia ja vaikeasti ennakoitavia turvallisuusuhkia. Suomella on vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen perusteella käytössään neljä sotilaallista toimintamahdollisuutta Ahvenanmaan puolustamiseksi. Puolustusjärjestelyt olisi aloitettava si- säministeriön henkilöstöllä. Puolustusvoimien tulisi antaa muille viranomaisille sotilaallista virka-apua tehtävään koulutetulla ja järjestystä ylläpitävällä sotilasosastolla konfliktin kehitty- essä. Ahvenanmaan aluevesien käyttö olisi mahdollista kiistää merivoimien toiminnalla ja mii- noittamisella kriisin alkuvaiheessa. Nämä toimintamahdollisuudet ovat tutkimuksessa demilita- risointisopimuksesta tehdyn analyysin perusteella sallittuja. Suomen tulee ylläpitää uskottavaa ja itsenäistä puolustusta myös Ahvenanmaan osalta, koska Suomi ei voi perustaa puolustustaan Naton tai ulkovaltojen apuun. Ahvenanmaan turvallisuuskysymys on monimutkainen ja jatku- vasti muuttuvan turvallisuusympäristön vaikutuksen alainen. Ahvenanmaan puolustuksen nyky- problematiikka perustuu jatkuvasti monimutkaisempien ja vaikeammin tunnistettavien uhkien lisääntymiseen. Suomen tulee valmistautua Ahvenanmaan sotilaalliseen puolustukseen tilan- teessa, jossa varsinaista uhkaa aluetta kohtaan ei ole olemassa tai ainakaan selkeästi tunnistetta- vissa.
AVAINSANAT Ahvenanmaa, demilitarisointisopimus, sodan kuvan muutos, hybridiuhkat, Venäjä, Nato

Sisällys

1 JOHDANTO 1

1.1 Tutkimuksen taustaa ja aiheen ajankohtaisuus 1

1.2 Aikaisempi tutkimus 5

1.3 Tutkimuskysymykset 9

1.4 Rakenne 10

1.5 Käsitteet ja rajaukset 11

1.6 Tutkimusmenetelmä ja -ongelma 16

1.7 Lähteet ja niiden kriittinen tarkastelu 19

2 TUTKIMUSTEORIAT 23

2.1 Poliittinen realismi 24

2.2 Hyökkäyksellinen realismi 26

2.3 Pienvaltiorealismi 29

3 AHVENANMAAN SOTILAALLINEN MERKITYS JA SEN ERITYISASEMAA MÄÄRITTÄVÄT KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET 34

3.1 Ahvenanmaan sotilaallinen merkitys ja kansallinen keskustelu 34

3.2 Ahvenanmaata koskevat kansainväliset sopimukset 40

3.3 Vuoden 1921 Ahvenanmaan linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus 44

3.4 Sopimuksen Suomelle sallimat sotilaalliset toimintamahdollisuudet 51

4 AHVENANMAAN KANNALTA MERKITTÄVÄT ITÄMEREN SOTILAALLISEN TURVALLISUUSYMPÄRISTÖN MUUTOKSET 59

4.1 Sodan kuvan muutos 2010-luvulla 59

4.2 Venäjä, Nato ja Yhdysvallat Itämeren sotilaallisina toimijoina 67

4.2.1 Venäjä 68

4.2.2 Nato ja Yhdysvallat 77

4.3 Suomi osana itämerellistä suurvaltojen valtakamppailua 80

4.4 Itämerellinen sotilaallinen konflikti – teoreettinen malli 85

5 JOHTOPÄÄTÖKSET 92

6 REFLEKTOINTI JA MAHDOLLINEN JATKOTUTKIMUS 103

LÄHTEET 106

AHVENANMAAN VUODEN 1921 DEMILITARISOINTISOPIMUS JA ITÄMEREN SOTILAALLISEN TURVALLISUUSYMPÄRISTÖN MUU- TOS

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen taustaa ja aiheen ajankohtaisuus

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutoksia 2010-luvulla sekä vuonna 1921 laadittua Ahvenanmaan demilitarisointisopimusta1 muiden Ah- venanmaan demilitarisoitua asemaa määrittävien kansainvälisten sopimusten kontekstissa. Tut- kimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia sotilaallisia turvallisuusympäristön ja sodan kuvan muutoksia Itämeren alueella on kehittynyt 2010-luvun aikana ja pohtia, miten muutokset vai- kuttavat Suomen sotilaallisiin toimintamahdollisuuksiin vuoden 1921 demilitarisointisopimuk- sen viitekehyksessä.

Ahvenanmaa on Suomeen kuuluva ruotsinkielinen maakunta, jolla on itsehallinto. Sen koko- naispinta-ala on 6787 neliökilometriä2. Ahvenanmaa muodostuu saariryhmästä, joka on osa Suomen ja Ruotsin valtiorajaa. Ahvenanmaan kokoa kuvaa se, että sen suurin pituus on noin 50 kilometriä ja suurin leveys on noin 40 kilometriä. Saariryhmän ominaispiirteisiin kuuluvat syvälle tunkeutuvat lahdekkeet, jotka jakavat alueen kahteen osaan. Ahvenanmaalla on suhteel- lisen tiheä ja hyvässä kunnossa oleva tieverkosto3. Ahvenanmaahan kuuluu 6757 yli 0,25 heh- taarin kokoista saarta, joista 60 on asutettuja4.

1 Vuoden 1921 Ahvenanmaan linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskevalla sopimuksella ja demilitari- sointisopimuksella tarkoitetaan samaa asiakirjaa.

2 Visit Åland: Tärkeitä tietoja Ahvenanmaasta. [xxxx://xxx.xxxxxxxxxx.xxx/xx/xxxx-xxxxxx], luettu 26.10.2016.

3 Sauramo, L. J.: Ahvenanmaan sotilaallinen ja sotilaspoliittinen merkitys, Tiede ja Ase. 1937, s. 204.

4 Ks. Liite 1; Statistics and Research Åland: Statistics. s. 3, [xxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxx/xxxxxx00xx.xxx], luettu 26.10.2016.

Tutkimuksessa Ahvenanmaata tarkastellaan vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen määritel- män mukaisesti, koska sopimuksessa on määritetty tarkasti se alue, joka on kansainvälisin so- pimuksin demilitarisoitu ja neutraali. Ahvenanmaata voisi tarkastella myös vain maa-alueiden, karien ja luotojen perusteella, mutta se ei olisi tässä tutkimuksessa perusteltua, koska vuoden 1921 sopimuksen mukaan Ahvenanmaahan kuuluvat myös vesialueet. Sopimuksen mukaan demilitarisoitu vyöhyke muodostuu Ahvenanmaan saarista ja niistä kolmen meripeninkulman eli noin viiden ja puolen kilometrin päähän ulottuvista aluevesistä5.

Ahvenanmaa on ollut useiden valtiosopimusten perusteella demilitarisoitu ja neutraali alue lä- hes sadan vuoden ajan. Vuonna 1921 Genevessä laaditussa demilitarisointisopimuksessa Suomi sitoutui muiden sopijaosapuolien tavoin kunnioittamaan Ahvenanmaan demilitarisoitua ase- maa. Suomi ei ole saanut sopimuksen nojalla sijoittaa saariryhmän alueelle sotilaita tai mitään sotilaallisia järjestelmiä, rakennuksia tai laitteita. Myöskään sotilaallisten toimien harjoittelu tai valmistelu ei ole rauhan aikana mahdollista. Tästä huolimatta sopimus velvoittaa Suomea puo- lustamaan Ahvenanmaata sotilaallisesti, mikäli Itämeren alueella kehittyy sotilaallinen kriisi, joka uhkaa Ahvenanmaan koskemattomuutta.6 Suomen asema on alueen puolustajana sotilaal- lisen kriisin syntyessä haastava, koska demilitarisointi helpottaa hyökkäystä ja vaikeuttaa puo- lustusta sekä sen valmistelua7.

Asiantuntijat, sotilaat ja päättäjät ovat keskustelleet Ahvenanmaan asemasta useiden vuosikym- menien ajan. Joissakin kansallisissa puheenvuoroissa Ahvenanmaata pidetään sotilaallisena tyhjiönä, jonka koskemattomuus olisi vaarassa itämerellisessä sotilaallisessa konfliktissa8.

5 Maanmittauslaitos: Ahvenanmaan sopimuksen rajojen tekninen määritys. 2012, s. 1, [xxxx://xxxxxx.xxx- xxxx.xx/Xxxxxx/xxxxxxx.xxxx?xxxxxxx00000&xxxxxxxxxxx0&xxxxxxxxxx-XX#Xxxxxxxxxx_xxxxxxxx], luettu 1.2.2018. 6 Xxxxxxxxx, Xxxxxx: Åland in the New Europe: A Case of Post-Sovereign Political Life, Autonomy and Demilita- risation in International Law: The Åland Islands in a Changing Europe. Xxxxx Xxxxxxxxxxx & Xxxxx Xxxx, Kluwer Law International, Hague 1997, s. 10.

7 Xxxxxx, Xxxxx: Yhteinen uhka ja puolustus. 2016, [xxxx://xxxxxxxxxxx.xxxxxxxx.xx/0000/00/xxxxxxx-0000000- yhteinen-uhka-ja.html], luettu 24.2.2018.

8 Yle uutiset: Puolustusministeri Niinistö: Demilitarisoituna Ahvenanmaa muodostaa sotilaallisen tyhjiön. 2016, [xxxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-0000000], luettu 31.1.2018.

Ahvenanmaa on ollut historiassa sotilasstrategisesti tärkeä ja sillä olisi edelleen sotilaallisesti merkittävä rooli Itämeren hallinnassa. Saariryhmä sopii mainiosti tukikohdaksi koko Itämeren alueella toteutettaviin hyökkäys- ja puolustusoperaatioihin, mikä saattaa etenkin kriisin alku- vaiheessa kiinnostaa useita eri sodan toimijoita9. Ahvenanmaan asemasta on sovittu useilla kan- sainvälisillä sopimuksilla, mutta ne eivät välttämättä takaa alueen koskemattomuutta. Sodan syttyessä voi kukin osapuolista kokea kansainvälisten sopimusten rikkomisen Itämeren alueen hallinnan kustannuksella kannattavaksi vaihtoehdoksi10. Tällöin Suomi on velvollinen puolus- tamaan Ahvenanmaata hyökkääjää vastaan ja saattaa tulla samalla ajautuneeksi mukaan suu- rempaan konfliktiin.

2010-luvulla Itämeren turvallisuustilanteessa on tapahtunut nopeita ja arvaamattomia muutok- sia. Naton ja Venäjän välisestä kilpavarustelusta ja alueellisesta valtakamppailusta johtuva vas- takkainasettelu Itämeren alueella on luonut Suomen lähialueille uudenlaisia sotilaallisia jännit- teitä, joiden kehitystä on vaikea ennakoida. Venäjä on osoittanut toistuvasti halunsa turvata Itämeren alueen intressejään samaan aikaan, kun Naton sotilaallinen voima muun muassa Bal- tian maissa on kasvanut. Valtioneuvoston vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selon- teossa todetaan seuraavasti: ”Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiselle toimintaympäristölle ovat ominaisia muutoksen nopeus ja ennustamattomuus.”11 Vaikka sotilaallinen jännite Itämerellä kasvaisi edelleen, on epätodennäköistä, että Suomi rikkoisi yksipuolisesti Ahvenanmaan demi- litarisointisopimusta12. Toisaalta saariryhmän onnistunut puolustus vaatisi sotilaallisia valmis- teluja ja ennakointia. Suomen tulisi kyetä valmistelemaan puolustus jo rauhan aikana rikko- matta kansainvälisiä sopimuksia. Tämä ristiriita on yksi keskeinen peruste tämän tutkimuksen tekemiselle.

9 Sauramo (1937), s. 204.

10 Blombergs, Fred: Johdatus Suomen turvallisuuspolitiikkaan kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa, Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia. Xxxx Xxxxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu 2016a, s. 7.

11 Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko 7/2016. Helsinki 2016, s. 10.

12 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 648–651.

Ahvenanmaa on Itämeren alueen käytön kannalta sotilaallisesti tärkeä, mutta sen roolia kan- sainvälisen politiikan toimintakentässä ei tulisi liioitella. Venäjän haastaessa koko Euroopan ja arktisen alueen turvallisuusjärjestelmän, ovat Itämeri ja Ahvenanmaa sivunäyttämöitä. Tästä huolimatta Itämeri on tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen, koska se on pieni sisämeri Poh- jolassa, jonka taloudellinen ja logistinen merkitys on etenkin Suomelle suuri13. Itämeri on pai- kallisesti merkityksellinen, mutta suurvaltojen valtakamppailussa yksi monista kilpailun näyt- tämöistä. Tämä huomio suhteuttaa Itämeren turvallisuusympäristön muutosten tutkimuksen muuhun kansainvälisten suhteiden ja strategian tutkimuksen kenttään.

Itämeren turvallisuuteen liittyvässä keskustelussa on esitetty pohdintoja siitä, joutuisiko Suomi osallistumaan joka tapauksessa Itämeren alueella syntyvään sotaan. Vuonna 2016 ilmesty- neessä ulkoasianministeriön tilaamassa selvityksessä ”Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäse- nyyden vaikutuksista” todetaan, että Suomi ja Ruotsi olisivat Euroopan unionin ja kahdenvä- listen sopimusten nojalla todennäköisesti osallisena sotilaallisessa konfliktissa Itämeren alu- eella14. Vaikka selvitys on neljän arvostetun tutkijan ja entisen diplomaatin tuotos, se saattaa poliittisesta luonteestaan johtuen sisältää myös tavoitteellisia päätelmiä15. Työryhmän näkemys kuitenkin muistuttaa, että Itämeren turvallisuusympäristön heikentymisellä on Suomelle nega- tiivisia turvallisuuspoliittisia seuraamuksia. Myös muissa valtiollisissa turvallisuusalan julkai- suissa ja selvityksissä maalaillaan synkkiä kuvia Itämeren turvallisuustilanteen kehityksestä16. Useissa lähteissä turvallisuustilanteen heikkenemisen syyksi todetaan Venäjä. Muun muassa vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan suoraan: ”Euroopan ja Itä- meren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt. Venäjä valtasi Krimin ja synnytti Itä-Ukrai- nassa konfliktin. On syntynyt negatiivinen kierre, jonka vaikutuksesta jännite Itämeren alueella on kasvanut ja sotilaallinen toiminta lisääntynyt.”17

13 Valtioneuvoston kanslia: Valtioneuvoston puolustusselonteko 5/2017. Helsinki 2017, s. 8.

14 Xxxxxxxxx, Xxxx; Xxxxxxxx Xxxxxxxxx, Xxxx Xxxxxx & Xxxxx Xxxxxxxxxxx: Arvio Suomen mahdollisen NATO- jäsenyyden vaikutuksista. Ulkoasianministeriö, Helsinki 2016, s. 50.

15 Nokkala, Arto: Itämeren piiri ja sodan pelit, Osa 2, 2016, s. 2, [xxxx://xxx.xxxxxxx.xx/xxxxx.xxx/00-xxxxxxx- taista/blokit-2/27-arto-nokkala], luettu 31.1.2018.

16 Puolustusselonteko (5/2017), s. 8–10.

17 VNS (7/2016), s. 13.

Venäjä on toteuttanut 2000-luvun aikana lähialueillaan sotilaallisia operaatioita omien intres- siensä edistämiseksi. Venäjä kävi vuonna 2008 lyhyen sodan Georgian kanssa ja valloitti vuonna 2014 Krimin niemimaan Ukrainalta vastoin kansainvälisiä sopimuksia. Georgian ja Uk- rainan konfliktit sekä Krimin miehitys ovat aiheuttaneet viime vuosina keskustelua myös Ah- venanmaan mahdollisesta kohtalosta. Venäjän peitetty sotilasoperaatio Krimin niemimaan val- loittamiseksi osoittaa, ettei nykyaikaisissa sotilaallisissa konflikteissa välttämättä käytetä vain perinteisiä sodankäynnin keinoja eivätkä kansainväliset sopimukset takaa valtioiden tai aluei- den koskemattomuutta. Uudet asejärjestelmät, kyber- ja informaatiosodankäynnin keinot sekä muut hybridisodankäynnin muodot haastavat käsityksen perinteisestä sodankäynnistä. Sodan kuvan muutos ja vaikuttamisen keinojen merkittävä lisääntyminen asettavat Suomen kannalta Ahvenanmaan sotilaallisen puolustamisen ja siihen valmistautumisen yhä monimuotoisempien ja laaja-alaisempien uhkien ja haasteiden alaiseksi.

Historia on osoittanut, että Itämeri on sotilaallisesti tärkeä alue Suomen ja myös Ruotsin puo- lustukselle. Historiasta on myös löydettävissä toinen tämän tutkimuksen kannalta mielenkiin- toinen havainto. Ahvenanmaa ei ole välttynyt viimeisen sadan vuoden aikana Itämerellä vai- kuttaneissa sodissa kertaakaan sotilaallisilta toimilta – kansainvälisistä sopimuksista huoli- matta18. Toisessa maailmansodassa sekä Saksalla että Neuvostoliitolla oli suunnitelmat Ahve- nanmaan valtaamiseksi19. Edellä esitettyjen havaintojen perusteella voi todeta, että Xxxxxxx- maan demilitarisointisopimuksen tarkastelu Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muu- tosten kontekstissa on ajankohtaista ja tarpeellista20.

1.2 Aikaisempi tutkimus

Ahvenanmaan erityisasemaa kohtaan on ollut tutkimuksellista kiinnostusta monesta suunnasta niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla jo 1920-luvulta lähtien. Ahvenanmaan erityis- asemaa on tarkasteltu historiallisista, turvallisuuspoliittisista, kansainvälisoikeudellisista sekä sotilasstrategisista näkökulmista. Tutkimuksellisen kiinnostuksen pysyvyys ja tieteenalat ylit- tävä laajuus osoittavat, että Ahvenanmaan asema on ollut ja on edelleen merkityksellinen niin Suomelle kuin koko Itämeren alueen turvallisuuspoliittiselle dynamiikalle.

18 Xxxxx, Xxxxx: The Åland Islands as a Demilitarised and Neutralised Zone, Autonomy and Demilitarisation in the International Law: The Åland Islands in a Changing Europe. Xxxxx Xxxxxxxxxxx & Xxxxx Xxxx, Kluwer Law International, Hague 1997, s. 24.

19 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 618.

20 VNS (7/2016), s. 13.

Suomessa on tutkittu Ahvenanmaan demilitarisoitua asemaa sekä sotilas- että siviilioppilaitok- sissa. Etenkin Maanpuolustuskorkeakoulussa ja Åbo Akademissa Ahvenanmaa on ollut useiden tutkimusten kohteena21. Suomessa tehdyt tutkimukset voidaan jaotella juridiseen, poliittiseen ja sotilasstrategiseen ulottuvuuteen22. Kaikkia tutkimuksia yhdistää havainto siitä, että Ahve- nanmaan pitkään jatkunut rooli demilitarisoituna ja neutraalina alueena ei ole yksinkertainen alati muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Tutkimusten erilaisista näkökulmista ja tutkimus- asetelmista johtuen myös niiden johtopäätökset eroavat toisistaan.

Yksi osoitus Ahvenanmaan erityisasemaa kohtaan pitkään jatkuneesta mielenkiinnosta on kap- teeni L. J. Sauramon ”Tiede ja Ase”-lehdessä vuonna 1937 julkaistu artikkeli ”Ahvenanmaan sotilaallinen ja sotilaspoliittinen merkitys”. Hän päätyi työssään johtopäätöksiin, joiden mukaan demilitarisointisopimuksen merkitystä rauhan turvaamisen kannalta tulee vakavasti epäillä. Hä- nen mielestään sopimuksen takuuarvo on muuttuneiden valtiollisten olosuhteiden takia pienen- tynyt. Sauramon työssään tekemät päätelmät eivät ole ikänsä puolesta enää välttämättä päteviä, koska tuon ajan maailmanpoliittinen tilanne oli toisenlainen kuin nykyaikana. Toisaalta Saura- mon tekstistä on löydettävissä yhtäläisyyksiä nykyhetkeen, mikä tekee hänen ajattomista ha- vainnoistaan vähintään mielenkiintoisia.23

Maanpuolustuskorkeakoulun vuonna 1995 julkaisemassa Xxxxxx Xxxxxxxxxx strategian tutki- mustyössä ”Åland Islands – A Strategic Survey” tarkastellaan Ahvenanmaan saariryhmän so- tilasstrategista merkitystä niin Suomelle, Ruotsille, Venäjälle kuin Natolle ja Yhdysvalloille. Xxxxxxxxxx työn arvoa kuvaa se, että tutkimus on julkaistu Maanpuolustuskorkeakoulun julkai- susarjassa ”Finnish Defence Studies”, joka edustaa Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikan tutkimuksen kärkeä. Tutkimus on laaja ja tarkka historiaan pohjautuva analyysi Ahvenanmaan sotilaallisesta merkityksestä, mikä on auttanut tämän tutkimuksen toteutusta. Tutkimuksen ai- noa merkittävä puute on sen ikä. Yli 20 vuotta vanhassa tutkimuksessa ei kyetä ottamaan huo- mioon 2000-luvulla tapahtuneita aseteknologisia harppauksia ja sodankäynnin muutoksia. Tästä huolimatta tutkimuksen analyysi on kattavaa ja se sisältää Sauramon tekstin tapaan paljon ajattomia havaintoja Ahvenanmaan sotilaallisesta merkityksestä Itämeren alueen toimijoille.24

21 Xxxxxxxx, Xxxxxxxxx: Valmiuden kohottaminen Ahvenanmaan demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Maan- puolustuskorkeakoulu 2014, s. 3.

22 Källman (2007), s. 15.

23 Sauramo (1937), s. 227–230.

24 Xxxxxxxx, Xxxxxx: Åland Island – A Strategic Survey. Maanpuolustuskorkeakoulu, Finnish Defence Studies 8, Helsinki 1995.

Muita maininnan ansaitsevia Maanpuolustuskorkeakoulussa laadittuja Ahvenanmaa -tutkimuk- sia ovat Xxxxx Xxxxxxxxx tutkimus ”Ahvenanmaan strateginen merkitys”, kapteeniluutnantti Xxxxx Xxxxxxx tutkimus ”Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi – Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointien vertailu” sekä kapteeniluutnantti Xxxxxxxxx Xxxxxxxxxx tut- kimus ”Valmiuden kohottaminen Ahvenanmaan demilitarisoidulla vyöhykkeellä”. Källman pohtii työssään geopoliittisen analyysin ja voimavara-analyysin keinoin Ahvenanmaata koske- via kansainvälisiä sopimuksia sen hetkisen turvallisuustilanteen näkökulmasta. Tutkimus pai- nottuu strategisen merkityksen pohdintaan pitkällä aikavälillä. Tutkimus on tehty vuonna 2007, minkä vuoksi työssä esitetty analyysi Itämeren turvallisuusympäristön tilasta on osittain van- hentunut.25 Roponen esittää työssään kolme erilaista turvallisuuskehityksen suuntaa ja vertailee niiden perusteella Suomen ja Ruotsin turvallisuusarviointeja. Hänen mielestään keskeisin Itä- meren epäsuotuisan kehityssuunnan aiheuttaja on Venäjä ja sen harjoittama ulkopolitiikka.26 Xxxxxxxx päätyy vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessaan johtopäätökseen, jonka mukaan vuo- den 1921 demilitarisointisopimus mahdollistaa valmiuden kohottamisen Ahvenanmaalla, mutta sotilaallisen valmiuden kohottaminen on oltava oikeudellisesti kestävällä tavalla perusteltu val- litsevaan ulkopoliittiseen tilanteeseen nähden. Hän toteaa, että valmiuden kohottamisen keino- valikoima on laaja ja demilitarisointisopimus sisältää tulkinnanvaraisuutta.27

Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuusympäristön muutoksien kontekstissa Ahvenanmaa- tutkimusta ovat tehneet muun muassa Xxxxxxxx Xxxxxxx Xxxxx sekä Xxxxxxx Xxxxxxxxx. Vuori on tutkinut Ahvenanmaan turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä laajan turvallisuuden näkökul- masta vuonna 2004 tutkimuksessaan ”Ahvenanmaan asema ´turvallisuusarkkitehtuurin´ mur- roksessa: Ahvenanmaan turvallisuuskysymykset laajan turvallisuuskäsityksen pohjalta”. Tut- kimuksessa tarkastellaan Ahvenanmaan turvallisuutta kokonaisvaltaisesti kylmän sodan jälkei- senä aikana.28 Scarpullan tutkimus ”The Constitutional Framework for the Autonomy of Åland” on sekä historiallinen että kansainvälisoikeudellinen katsaus Ahvenanmaan erityisase- masta. Hänen työssään Ahvenanmaan autonomista ja demilitarisoitua asemaa tarkastellaan Eu- roopan unionin integraation näkökulmasta.29

25 Källman (2007), s. 59–63.

26 Roponen, Hannu: Itämeren alueen turvallisuuskehitystä koskeva ennakointi – Suomen ja Ruotsin turvallisuus- arviointien vertailu. Maapuolustuskorkeakoulu 2010, s. 40.

27 Xxxxxxxx (2014), s. 36.

28 Vuori, Xxxxxxx Xxxxxxxx: Ahvenanmaan asema ”turvallisuusarkkitehtuurin” murroksessa: Ahvenanmaan tur- vallisuuskysymykset laajan turvallisuuskäsityksen pohjalta. Helsingin yliopisto, Helsinki 2004.

29 Xxxxxxxxx, Xxxxxxx: The Constitutional Framework for the Autonomy of Åland: A Survey of the Status of an Autonomous Region in the throes of European Integration. Second revised edition, Åland högskola, Maarianha- mina 2002.

Ulkomaisista historiallisista ja kansainvälisoikeudellisista Ahvenanmaa -tutkimuksista keskei- simpiä ovat Xxxxx Xxxxxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx ”Autonomy and Demilitarisation in Internati- onal Law: The Åland Islands in a Changing Europe”, Xxxxxxx Xxxxxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxx ”Ålandsöarnas demilitarisering och neutralisering” sekä Xxxxx Xxxxxxxxxxx vuonna 1994 ilmes- tynyt artikkeli ”The Continued Validity of the Demilitarised and Neutralised Status of the Åland Islands”30. Näiden töiden vaikutusta Ahvenanmaan kansainvälisoikeudelliseen tutki- mukseen ei voi ohittaa, koska ne kaikki sisältävät ansiokasta tulkintaa Ahvenanmaan erityis- asemasta osana muuttuvaa eurooppalaista turvallisuusrakennetta.

Kaikissa journalismia laadukkaammissa Ahvenanmaahan liittyvissä kansallisissa ja kansainvä- lisissä julkaisuissa yhdistyy käsitys siitä, että Ahvenanmaan asemaa määrittävät historialliset, kansainvälisoikeudelliset, sotilaalliset ja poliittiset lainalaisuudet, jotka ovat muodostuneet pää- asiassa viimeisen sadan vuoden aikana. Nämä eri suunnista tulevat tutkimukselliset virtaukset osoittavat Ahvenanmaan ainutlaatuisen ja monimutkaisen aseman osana Suomen turvallisuus- ympäristön kehitystä.

Kaikissa yllä mainituissa tutkimuksissa tuodaan esille, että Ahvenanmaa on ympäröivän toi- mintaympäristön muutoksien vaikutusten alainen, eikä sitä voida tarkastella Itämeren turvalli- suusympäristöstä irrallisena. Kaikki Ahvenanmaan asemasta laaditut tutkimukset ovat tämän työn kannalta hyödyllisiä, mutta ne myös osoittavat, että aiheen lisätutkimukseen on tarvetta. Mikään tutkimuksista ei ole niin tuore, että siinä otettaisiin huomioon 2010-luvun aikana ta- pahtunut Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön kehitys ja sodan kuvan muutokset31.

30 Xxxxxxxxxxx, Xxxxx & Xxxx, Xxxxx: Autonomy and Demilitarisation in the International Law: The Åland Is- lands in a Changing Europe. Kluwer Law International, Hague 1997; Björkholm, Mikaela & Rosas, Xxxxx: Ålandsöarnas demilitarisering och neutralisering. Åbo Akademi, Turku 1990; Xxxxxxxxxxx, Xxxxx: The Contin- ued Validity of the Demilitarised and Neutralised Status of the Åland Islands, Zeitschrift Für ausländisches und öffentliches Recht und Völkerrecht. Max-Planck-Institut Für ausländisches öffentliches Recht und Völkerrecht, Heidelberg 1994.

31 Puolustusselonteko (5/2017), s. 10.

Lisäksi vuonna 2015 ilmestynyt puolustusministeriön hankkeeseen liittynyt selvitys ”Puolus- tusvoimille säädettyjen, muiden viranomaisten tukemiseen liittyvien tehtävien toimeenpano Ahvenanmaalla” viestii, ettei Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellinen asema osana Suomen turvallisuusympäristön muutoksia ja sotilaallisen puolustuksen valmistelua ole välttämättä täy- sin selkeä edes valtiollisella tasolla32. Näin ollen tämän työn tutkimusasetelma on ajankohtai- nen, tarpeellinen ja perusteltu. Lisäksi tämä tutkimus liittyy luonnolliseksi jatkumoksi aikai- sempien tutkimusten joukkoon.

1.3 Tutkimuskysymykset

Ahvenanmaan demilitarisointisopimus on Suomea rajoittava, velvoittava ja oikeuttava asia- kirja, joka määrittää Suomen sotilaallisia toimintamahdollisuuksia niin rauhan kuin sodan ai- kana. Asiakirja ja sen puolustusvelvoite ovat säilyneet muuttumattomina jo lähes sata vuotta, vaikka Itämeren ja Suomen lähialueet ovat kokeneet monenlaisia turvallisuusympäristön myrs- kyjä. 2010-luvun aikana Itämeren kiristynyt sotilaallinen turvallisuustilanne ja sodan kuvan muutos yhä monimutkaisemmaksi asettavat demilitarisointisopimuksen uudenlaisten paineiden alaiseksi.33 Näin ollen tämän tutkimuksen tutkimuskysymykset ovat:

Päätutkimuskysymys:

- Miten Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutokset vaikuttavat Ahvenan- maan demilitarisointisopimuksen Suomelle sallimien sotilaallisten toimintamahdolli- suuksien hyödyntämiseen?

Alatutkimuskysymykset:

- Millaisia sotilaallisia toimintamahdollisuuksia Ahvenanmaan demilitarisointisopimus Suomelle sallii?

- Miten Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on muuttunut 2010-luvulla ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet?

32 Puolustusministeriö: Puolustusvoimille säädettyjen, muiden viranomaisten tukemiseen liittyvien tehtävien toi- meenpano Ahvenanmaalla. Selvitys, 2015, [xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxx/0000/Xxxxxxxxxx_xxxxxxxx.xxx], luettu 18.1.2018; selvityksen päätelmissä ehdotetaan, että puolustusvoimien virka-avun antamisesta Ahvenanmaalla laadittaisiin valtioneuvoston yhteinen ja laajempi selvitys, koska kansainvälisten sopimusten rajoitteista puolus- tusvoimien läsnäoloon Ahvenanmaalla vallitsee erilaisia käsityksiä.

33 VNS (7/2016), s. 16.

1.4 Rakenne

Kuten päätutkimuskysymyksestä käy ilmi, tämän tutkimuksen rakenne perustuu siihen, että vuoden 1921 Ahvenanmaan demilitarisointisopimuksen Suomelle sallimia sotilaallisia toimin- tamahdollisuuksia verrataan Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutoksiin. Tutki- muksen rakenne on kolmiosainen.

Ensimmäisenä tarkastellaan Ahvenanmaan demilitarisointisopimusta muiden Ahvenanmaata koskevien kansainvälisten sopimusten yhteydessä ja määritellään sisällönanalyysin ja luokitte- lun keinoin sopimuksen Suomelle asettamat sotilaalliset rajoitukset, velvoitteet ja oikeudet. Nämä yhdistämällä muodostetaan Suomen sotilaalliset toimintamahdollisuudet ja vastataan tut- kimuskysymykseen: ”Millaisia sotilaallisia toimintamahdollisuuksia Ahvenanmaan demilita- risointisopimus Suomelle sallii?”.

Toisena tarkastellaan Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön kehitystä 2010-luvulla so- dan kuvan muutoksen kontekstissa. Tutkimusaineistoa analysoidaan valituista teoreettisista nä- kökulmista ja muodostetaan vastaus tutkimuskysymykseen: ”Miten Itämeren sotilaallinen tur- vallisuusympäristö on muuttunut 2010-luvulla ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet?”. Kol- men kansainvälisen tutkimusraportin avulla luodaan yksi itämerellisen sotilaallisen konfliktin malli, jonka perustella pohditaan, millaisia uhkakuvia Ahvenanmaata kohtaan saattaisi Itäme- rellä tapahtuvan konfliktin yhteydessä kohdistua.

Viimeisenä yhdistetään aikaisemmissa luvuissa tehdyt havainnot ja muodostetaan vastaus pää- tutkimuskysymykseen: ”Miten Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutokset vaikut- tavat Ahvenanmaan demilitarisointisopimuksen Suomelle sallimien sotilaallisten toimintamah- dollisuuksien hyödyntämiseen?”. Seuraava kuva havainnollistaa tutkimuksen rakennetta:

Kuva 1: Tutkimuksen rakenne

Aikaisemmin tehdyn Ahvenanmaa -tutkimuksen laajuuden perusteella on todettava, että Ahve- nanmaan turvallisuuspoliittisesta asemasta ei ole mahdollista muodostaa tässä tutkimuksessa tyhjentävää vastausta. Mikäli Ahvenanmaan kokonaisvaltaisesta asemasta osana Itämeren tur- vallisuuskehitystä haluaisi muodostaa kaiken kattavan käsityksen, tulisi sitä tarkastella histori- allisista, sotilaallisista, kansainvälisoikeudellisista, poliittisista ja mahdollisesti myös yhteis- kunnallisista näkökulmista. Kaikkien eri tutkimuksellisten suuntien huomioiminen ei kuiten- kaan ole tämän työn rajallisuudesta johtuen mahdollista. Tutkimuksen rajauksia tarkastellaan tarkemmin seuraavassa luvussa.

1.5 Käsitteet ja rajaukset

Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön tutkiminen on monimutkaista, koska se sisältää monia eri tasoja ja ulottuvuuksia. Turvallisuus on käsitteenä tulkinnanvarainen, kontekstisidon- nainen ja sitä voidaan tarkastella useasta eri näkökulmasta yksilön turvallisuudesta globaaliin turvallisuuteen34.

34 Xxxxx, Xxx: Theory of World Security. Cambridge University Press, Cambridge 2007, s. 97; Xxxxxxx, Xxxxx:

Suomen uhkakuvapolitiikka 2000-luvun alussa. Xxxxx Xxxxx Oy, Helsinki 2009, s. 44–45.

Tässä tutkimuksessa turvallisuutta tarkastellaan Suomen valtion näkökulmasta osana kansain- välistä turvallisuuskehitystä. Valtion turvallisuus voidaan nähdä rakentuvan alueellisesta kos- kemattomuudesta, suvereniteetin säilyttämisestä ja tärkeimpien valtiollisten intressien turvaa- misesta35. Näin ollen Suomen turvallisuuspolitiikalla tarkoitetaan niitä ulko- ja puolustuspoli- tiikan toimia, joilla turvataan Suomen valtion ja yhteiskunnan turvallisuus kaikissa oloissa36. Valtioneuvoston selonteon mukaan Suomi pyrkii varmistamaan valtiollisen turvallisuutensa säilymisen muun muassa ylläpitämällä ja kehittämällä uskottavia sotilaallisia suorituskykyjä, syventämällä kansainvälisiä suhteita ja yhteistyötä sekä seuraamalla tarkasti erityisesti lähialu- een toimijoiden sotilaallisia kykyjä ja aikomuksia37.

Turvallisuuden käsitteeseen liittyy keskeisesti uhkan käsite. Ne eivät välttämättä ole toistensa vastakohtia, mutta niiden välillä vallitsee vuorovaikutus. Turvallisuuden kasvattamisella pyri- tään poistamaan uhkia tai minimoimaan niiden vaikutuksia, ja uhkat heikentävät turvallisuutta. Perinteisesti valtion turvallisuuspolitiikassa uhkan määritelmä on liittynyt sotilaallisiin uh- kiin38. Puolustusvoimien kenttäohjesääntö määrittelee uhkan olevan poliittisen tahdon ja soti- laallisen kyvyn yhdistelmä39. Potentiaalisella uhkaajalla tulee olla sotilaallisen kyvyn lisäksi myös tahtoa sotilaalliseen toimintaan40. Esimerkiksi Venäjän sotilaallinen kyky on viime vuo- sien aikana kasvanut ja sen tulevaisuuden kehitystä on mahdollista arvioida pidemmällä aika- välillä. Vaikka sotilaallisen kyvyn ennustettavuus on yleensä hyvä, valtion poliittinen tahto voi muuttua nopeasti, jolloin se voi muodostaa uhkan toista valtiota kohtaan yllättäen. Lisäksi voi- daan väittää, että poliittinen tahto on peruste asevoimien käytölle ja sota on politiikan jatkamista eri keinoin41.

35 Xxxxxxx, Xxxx & Xxxxx, Xxxxxxxxx: International relations. Oxford University Press 2016, s. 155.

36 Kadettikunta Ry: Turvallisuuspolitiikan käsite. Turvallisuuspolitiikan tietopankki, 2016, [xxxx://xxx.xxxxx- xxxxxx.xx/xx/xxxxx.xxx/xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxx], luettu 18.1.2018.

37 VNS (7/2016), s. 15–16.

38 Xxxxxxx, Xxxxx: Uhka käsitteenä. Maanpuolustuskorkeakoulu 2011, s. 1.

39 Puolustusvoimat: Kenttäohjesääntö – yleinen osa – puolustusjärjestelmän toiminnan perusteet. Xxxxx Xxxxx Oy, Helsinki 2007, s. 27.

40 Xxxxxxxxx, Jyri & Xxxxxx, Xxxxxx: Mikä Suomea uhkaa? Laaja turvallisuuskäsitys ja uhkakuvapolitiikka näkö- kulmina Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Xxxxx Xxxxx Oy, Helsinki 2007, s. 10.

41 Xxxxxxxxxx, Xxxx xxx: Vom Kriege. [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xxx/xxxxxx/xxxxxx/x/xxxxxxxxxx000000.xxxx], luettu 10.11.2016.

Kansainvälisellä oikeudella tarkoitetaan yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä ja käytänteitä, joita noudatetaan valtioiden, järjestöjen ja organisaatioiden välisessä kansainvälisessä kanssakäymi- sessä. Kansainvälisen oikeuden tehokkuuden ja toimivuuden edellytys on se, että valtiot tun- nustavat sen olemassaolon ja noudattavat sitä. Mikään yksittäinen valtio ei ole kansainvälisen oikeuden yläpuolella.42

Demilitarisaatiolla eli linnoittamattomuudella tarkoitetaan sitä, ettei minkäänlaisia linnoitteita tai sotilaallisia rakennelmia saa rakentaa tai ylläpitää määritetyllä alueella. Demilitarisoinnin tavoitteena on estää taistelut ja muu sotilaallinen toiminta sopimuksessa määritetyllä alueella tai vyöhykkeellä.43

Neutraliteetilla eli puolueettomuudella tarkoitetaan sitä, ettei sopimuksessa määritetyllä alu- eella saa toteuttaa sotilaallisia toimia, edes sodan aikana. Neutraali valtio tai Ahvenanmaan tapauksessa itsehallinnollinen maakunta ei myöskään tunnusta olevansa minkään sotilasliiton tai liittouman jäsen, eikä kansainvälisoikeudellisella tasolla velvoita itseään toimimaan sodan tai sotilaallisen konfliktin osapuolena.44

Hybridivaikuttamisella tarkoitetaan toimintaa ”- -, jolla pyritään erilaisia, toisiaan täydentäviä keinoja käyttäen ja kohteen heikkouksia hyödyntäen saavuttamaan omat tavoitteet.”45 Hybridi- sodankäynnissä yhdistellään sotilaallisia, taloudellisia, poliittisia ja muita ei-fyysisiä toimia po- liittisten päämäärien saavuttamiseksi. Vuoden 2014 Krimin valtaus oli joidenkin tutkijoiden mielestä malliesimerkki hybridisodankäynnistä, koska se sisälsi ennennäkemättömän laajaa so- tilaallisten ja ei-sotilaallisten keinojen käyttöä. Kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ei ole yhtenäistä käsitystä siitä, mitä hybridisodankäynnillä tai hybridivaikuttamisella tarkoitetaan. Eräät tutkijat kritisoivat hybridi-käsitteen käyttöä ja toteavat, että nykyaikaisissa konflikteissa käytetään kaikkia tilanteen vaatimia keinoja kuten ennenkin46.

42 Xxxxxxx & Xxxxx (2016), s. 5.

43 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 616; tässä tutkimuksessa demilitarisaatiolla ja linnoittamattomuudella on sama merki- tys.

44 Ibid. s. 616; tässä tutkimuksessa neutraliteetilla ja puolueettomuudella on sama merkitys.

45 Turvallisuuskomitea: Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017, Valtioneuvoston periaatepäätös. Helsinki 2017, s. 96.

46 Visuri, Xxxxx: Geopoliittinen kamppailu Euroopassa ja Suomen turvallisuus. Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia. Xxxx Xxxxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 4, Hel- sinki 2016, s. 475.

Informaatiovaikuttamisella tarkoitetaan suunnitelmallista toimintaa ” - -, jonka tavoitteena on informaatiota muokkaamalla saada aikaan omien tavoitteiden mukaisia muutoksia kohteen in- formaatio- ja mielipideympäristössä.”47

Valtio voidaan määritellä pieneksi valtioksi, jos sen valtaresurssit ovat pienemmät kuin yhden tai useamman sen naapurivaltioista tai lähialueen valtioista48. Valittujen teoreettisten näkökul- mien perusteella Suomi on pieni valtio. Kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ei ole yksi- selitteistä määritelmää sille, miten valtio määritellään suurvallaksi tai pieneksi valtioksi. Pien- ten valtioiden keskeisiä piirteitä ovat sotilaallinen heikkous verrattuna suurvaltoihin, riippuvuus muiden valtioiden sotilaallisesta avusta sekä kyvyttömyys luoda yksin sellaista sotilaallista pe- lotetta, joka estäisi suurvaltaa hyökkäämästä sen alueelle.49

Itämeren turvallisuusympäristön muodostumiseen vaikuttaa paljon sellaisia tekijöitä ja muuttu- jia, jotka ovat tässä tutkimuksessa jätetty tarkastelun ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tutkimuksessa tunnustettaisi muiden turvallisuuden osatekijöiden ja toimijoiden vai- kutusta sotilaallisen turvallisuusympäristön kehitykseen. Itämeren turvallisuuden kokonaisuus rakentuu niin valtiollisista kuin ei-valtiollisista tekijöistä.

Tutkimuksessa Itämeren alueen toimijoina tarkastellaan Suomen lisäksi Yhdysvaltoja, Natoa ja Venäjää. Yhdysvaltoja ja Venäjää tarkastellaan yksittäisinä toimijoina ja suurvaltoina, koska poliittisen realismin näkökulmasta kansainvälisen järjestelmän tärkein yksittäinen toimija on omaa etuaan ajava valtio. Yhdysvallat tulee lisäksi ymmärtää merkittävänä sotilaallisena toimi- xxxx Xxxxxxx.

Toimijoiden valintaa perustellaan kahdella argumentilla. Ensimmäiseksi, Itämeren alueen pie- nempien toimijoiden käyttäytyminen heijastelee suurvaltojen, kuten Venäjän ja Yhdysvaltojen, toimia50. Toiseksi, valintaa ohjaavat tutkimuksessa käytettävät poliittisen realismin tieteenteo- riat, jotka keskittyvät tarkastelemaan kansainvälistä järjestelmää suurvaltojen näkökulmasta. Itämeren turvallisuuskehitykseen vaikuttavat suurvaltojen ja Naton lisäksi myös muun muassa Ruotsi, Baltian maat, Puola, Saksa, Euroopan unioni ja erilaiset järjestöt, mutta kaikkien näiden toimijoiden tarkastelu ei ole työn rajauksista johtuen mahdollista.

47 Turvallisuuskomitea (2017), s. 96.

48 Xxxxxxx, Xxxx Xxxxxxxx: Sharing Borders with a Great Power: An Examination of Small State Predicaments. Oslo 1992, s. 6.

49 Xxxxx, Xxxxx: The Survival of Small States: Studies in the Small Power / Great Power Conflict. University Press, Oxford 1971, s. 18–20; Xxxxxxxxx (2016a), s. 6.

50 Xxxxxxxxxxx, Xxxx X.: The Tragedy of Great Power Politics. New York - London 2001, s. 17–19.

Suomen kannalta merkittävin lähialueen toimija on Venäjä, koska se on Suomen naapurivaltio, suurvalta ja sillä on aina olemassa potentiaalinen mahdollisuus sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea kohtaan51. Xxxx Xxxxxxxxxxxxx mukaan suurvallat ja niiden sotilaalliset voimat mää- rittävät koko kansainvälisen järjestelmän rakenteen, tasapainon ja turvallisuuden, mikä puoltaa edellä muodostettua rajausta52.

Venäjään ja sen sotilaalliseen toimintaan liittyy länsimaissa paljon vahvoja ja tunnesidonnaisia mielipiteitä. Venäjä koetaan sotilaallisesti arvaamattomana ja vaikeasti ennustettavana toimi- jana, mikä saattaa johtaa haluun pelkistää ja yksinkertaistaa asioita, jotka eivät ole todellisuu- dessa yksinkertaisia. Venäjää ja sen ulkopoliittisia ratkaisuja tarkasteltaessa on huomioitava, että valtionjohdon toiminta ei edusta kaikkia venäläisiä.

Venäjä on viime vuosina osoittanut vaikeasti ennakoitavaa ja jopa aggressiivista ulkopoliittista ja sotilaallista toimintaa lähialueillaan, kuten Georgiassa ja Ukrainassa. Georgian ja Ukrainan konfliktit luovat syyn pohtia, millaisia sotilaallisia uhkakuvia Venäjän toimet voivat aiheuttaa Itämeren alueelle. Toisaalta myös Yhdysvaltojen ja Naton sotilaallisen voiman kasvu Itämeren alueella ja Baltian maissa voidaan tulkita sotilaalliseksi uhkaksi. Suomi on kylmän sodan jäl- keen osoittanut halunsa olla osa läntistä arvoyhteisöä, minkä takia esimerkiksi Yhdysvaltojen sotilaallisen voiman kasvu lähialueilla koetaan harvoin uhkaksi, pikemminkin turvallisuuden lisääjäksi. Poliittisen realismin näkökulmasta Yhdysvallat ajaa Itämerellä ja Baltiassa valtapo- liittisia etujaan, jopa pienempien valtioiden kustannuksella53. Suomi ja Ahvenanmaa saattavat joutua sotilaallisen painostuksen tai toimien kohteeksi suurvallan tavoitteiden varjossa. Xxxx Xxxxxxxxx toteaa teoksessa ”Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia” seuraavasti: ”Voimakkaat suurvallat ovat valmiit rikkomaan kansainvälisen oikeuden periaatteita edistääk- seen kansallisia intressejään.”54 Tämän realistisen näkemyksen perusteella Venäjää ei tulisi kapeakatseisesti pitää ainoana sotilaallisten uhkien aiheuttajana Suomen lähialueilla.

51 Limnéll (2009), s. 53.

52 Mearsheimer (2001), s. 3–5.

53 Ibid. s. 3; Valtapolitiikalla tarkoitetaan politiikkaa, joka tähtää vallan lisäämiseen erilaisilla keinoilla sotilaalli- sen voiman käytöstä ei-sotilaallisiin keinoihin.

54 Xxxxxxxxx, Xxxx: Suomen turvallisuuspoliittinen dilemma. Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökoh- tia. Xxxx Xxxxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Helsinki 2016b, s. 513.

Suomen turvallisuusympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Tämä tutkimus on ajallisesti rajalli- nen ja tekohetkeen sidonnainen katsaus Itämeren turvallisuusympäristöstä. Tutkimuksen ajalli- nen rajaus alkaa 2010-luvun alusta ja päättyy vuoden 2018 huhtikuuhun. Rajauksen perusteena on se, että 2000-luvun selonteoista vuoden 2009 selonteko oli ensimmäinen, jossa tunnustettiin Suomen turvallisuusympäristön yllättävä heikentyminen ja Venäjän arvaamaton voimankäyttö. Muutos liittyi vuoden 2008 elokuussa puhjenneeseen konfliktiin Venäjän ja Georgian välillä55. Ajallinen rajaus kohdistuu pääasiassa Itämeren turvallisuusympäristön tarkasteluun, koska Ah- venanmaan demilitarisointisopimus on luonteeltaan ajaton. Se on asiakirjana olemassa sellai- senaan, ympäröivän maailman muutoksista huolimatta. Sopimusta tulee kuitenkin tarkastella dynaamisesti muuttuneissa olosuhteissa sen oman elinvoimaisuuden turvaamiseksi.

Tutkimuksessa käytettävät lähteet muodostavat luonnollisen rajauksen aiheen tarkasteluun. Lähdemateriaali on pääasiassa kotimaista tutkimuskirjallisuutta, valtioneuvoston selontekoja ja selvityksiä sekä virallisia asiakirjoja ja raportteja. Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu kotimaisia uutislähteitä ja muutamia länsimaisia, kansainvälistä turvallisuutta käsitteleviä raportteja ja tut- kimuksia. Lähteiden rajaus on tarpeellista, mutta myös sen vaikutus on otettava huomioon. Mi- käli lähdemateriaaliin kuuluisi vain venäläistä tai yhdysvaltalaista tutkimuskirjallisuutta, muo- dostuisivat havainnot ja päätelmät todennäköisesti erilaisiksi tai jopa ristiriitaisiksi. Täysin puo- lueetonta lähdemateriaalia ei ole olemassa, koska jokaisella tekstillä on kirjoittaja, jolla on oma käsitys asioiden tilasta ja olemuksesta. Näin ollen tämän tutkimuksen lähteiden rajauksella on myös vaikutusta työn näkökulmaan ja johtopäätöksiin. Tästä huolimatta tutkimuksen johtopää- tökset muodostetaan mahdollisimman objektiivisesti esiin nousseiden havaintojen perusteella.

1.6 Tutkimusmenetelmä ja -ongelma

Tutkimusmenetelmänä käytetään teorialähtöistä ja laadullista asiakirja-analyysia. Tämä tarkoit- taa sitä, että valitusta aineistosta nostetaan esille tutkimustehtävään liittyviä havaintoja, joita analysoidaan valittujen teoreettisten näkökulmien avulla. Tutkimusmenetelmä ja käytettävä lähdeaineisto tarjoavat hyvän mahdollisuuden tarkastella lähes sadan vuoden ajan voimassa ol- lutta kansainvälistä sopimusta osana alati muuttuvaa eurooppalaista turvallisuuskehitystä. Ta- pauskohtaisesti käsiteltävän demilitarisointisopimuksen analysointi antaa myös vahvan pohjan sopimuksen tulkinnalle tulevaisuudessa tarkemmin, mikäli Itämeren sotilaallinen turvallisuus- tilanne jatkaa heikkenemistään.

55 Valtioneuvoston kanslia: Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009. Valtioneuvoston selonteko 11/2009, s. 13.

Tutkimus voidaan jakaa menetelmällisesti kahteen osaan. Ensin tarkastellaan sisällönanalyysin ja luokittelun keinoin Ahvenanmaan asemaa määrittäviä kansainvälisiä sopimuksia ja vuoden 1921 Ahvenanmaan demilitarisointisopimusta, jonka perusteella selvitetään, millaisia sotilaal- lisia toimintamahdollisuuksia se Suomelle sallii. Toiseksi analysoidaan Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutoksia vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon, vuo- den 2017 puolustusselonteon, asiantuntijalausuntojen ja turvallisuusalan raporttien ja selvitys- ten avulla sodan kuvan muutoksen kontekstissa.

Valittu tutkimusmenetelmä asettaa työlle haasteita ja mahdollisuuksia. Itämeren sotilaallinen turvallisuustilanne on jatkuvassa muutoksessa, joten 2010-luvun aikana tapahtuneet turvalli- suusympäristön muutokset ovat vain kapea leikkaus käsiteltävään ilmiöön. Mikäli tutkimuk- sella haluttaisiin saavuttaa kattavampi ja mahdollisesti tulevaisuuden kehitystä ennustava kat- saus Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön kehityksestä, tulisi ilmiön ja siihen liittyvän tutkimusaineiston ajallinen otos olla pidempi.

Toinen haaste liittyy valitun tutkimusaineiston luokitteluun ja arviointiin. Kirjallisuutta ja ai- kaisempia tutkimuksia aiheesta on runsaasti, joten kattavan ja laadukkaan aineiston kerääminen ja valinta on vaikeaa. On mahdollista, että tutkijan lähdeaineistolle asettamat vaatimukset ja valintakriteerit ovat ristiriitaisia tutkimuskohteen tai -tehtävän kanssa. Tässä tutkimuksessa pri- määrilähteiden valinta on yksinkertainen, joten tutkimusaineiston valintaan tai luokitteluun liit- tyvä kritiikki kohdistuu pääasiassa tutkimuksen sekundäärilähteisiin.

Kolmanneksi on tiedostettava, että tutkimuksessa käytettävä länsimainen ja pääasiassa kotimai- nen tutkimuskirjallisuus sekä valtiolliset ulko- ja turvallisuuspoliittiset julkaisut edustavat suh- teellisen subjektiivista ja rajoittunutta tulkintaa tutkittavasta ilmiöstä. Suomen ulko- ja turvalli- suuspoliittiset sekä puolustuspoliittiset selonteot ovat tutkimuskohteena kiinnostavia ja koko- naisvaltaisia, mutta myös ympäripyöreitä ja epäselviä. Tämä ristiriita asettaa laadukkaan sisäl- lönanalyysin luomiselle haasteita, mutta myös mahdollisuuksia.

Minkään yksittäisen tutkimusmenetelmän tai -teorian avulla ei voi täydellisesti ymmärtää tut- kittavaa ilmiötä, eikä tutkimusmenetelmiä tai -teorioita voida yleisesti asettaa paremmuusjär- jestykseen. Laadullinen asiakirja-analyysi valikoitui tämän tutkimuksen menetelmäksi, koska Itämeren turvallisuusympäristön muutoksista ja Ahvenanmaan kansainvälisoikeudellisesta ase- masta on saatavilla useita ajankohtaisia selvityksiä, raportteja ja selontekoja.

Tutkimuksen voisi toteuttaa myös toisenlaisin tutkimusmenetelmin, jotka tuottaisivat todennä- köisesti erilaisia näkökulmia ja päätelmiä. Eräs mielenkiintoinen tapa Itämeren sotilaallisen tur- vallisuusympäristön kehityksen ja Ahvenanmaan aseman tutkimukseen olisi asiantuntijoiden, sotilaiden ja päättäjien haastattelut.

Haastattelu tutkimusmenetelmänä nostaisi erilaisten näkökulmien lisäksi esille Ahvenanmaan demilitarisoituun asemaan liittyvät tunnesidonnaiset mielipiteet ja olettamukset, jotka ovat esiintyneet Ahvenanmaahan liittyvässä suomalaisessa keskustelussa vuosikymmenien ajan. Tästä syystä haastattelu ei myöskään valikoitunut tämän tutkimuksen menetelmäksi. Haastatel- tavien omiin kokemuksiin ja tietoihin perustuvat vastaukset eivät kertoisi Ahvenanmaan todel- lisesta asemasta Itämeren turvallisuusympäristössä, vaan pikemminkin niistä tunteista ja mieli- kuvista, joita suomalaisilla Ahvenanmaahan ja sen puolustukseen liittyy. Toisaalta laadullinen valtiollisiin selontekoihin ja selvityksiin kohdistuva asiakirja-analyysi saattaa lähdeaineiston poliittisuudesta johtuen korostaa toista ääripäätä. Näin ollen on todettava, että tutkimuksen tu- losten muodostumiseen vaikuttaa työn teoreettisten valintojen lisäksi myös käytetty tutkimus- menetelmä. Työn poliittisen realismin näkökulma määrittää osin myös tutkimusmenetelmäl- listä valintaa. Poliittisen realismin keskittyessä tarkastelemaan turvallisuusympäristön kehitystä valtion näkökulmasta, on loogista, että tutkimusmenetelmäksi on valikoitunut laadullinen, val- tiollisiin asiakirjoihin ja selvityksiin kohdistuva asiakirja-analyysi.

Tutkimus on luonteeltaan tapaustutkimus, jossa on pitkittäistutkimuksellisia piirteitä. Pitkittäis- tutkimuksella tarkoitetaan sitä, että ilmiötä tarkastellaan useiden vuosien tai vuosikymmenien ajan, jolloin analyysi perustuu ajallisesti pitkään otokseen56. Ahvenanmaan vuoden 1921 demi- litarisointisopimus ja sen Suomelle sallimat sotilaalliset toimintamahdollisuudet edustavat yk- sittäistä tapausta ja Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on pitkittäinen sekä jatkuvasti kehittyvä ilmiö sen ympärillä. Ahvenanmaan historiallista erityisasemaa ei analysoida pitkit- täistutkimuksellisesti, vaikka yhtymäkohdat pitkittäistutkimukseen perustuvat Ahvenanmaan sotilaallista historiaa ja sodan kuvan muutosta käsitteleviin lukuihin. Vaikka tutkimuksessa on pitkittäistutkimuksellisia piirteitä, kyseessä ei ole tutkimus, jossa pitkä ajallinen ulottuvuus olisi korostunut. Toisin sanoen Ahvenanmaan asemaa ei käsitellä historian jatkuva tulkintana, mutta historialliset vaikutukset Ahvenanmaan aseman muodostumiseen otetaan huomioon.

56 Jyväskylän yliopisto: Pitkittäistutkimus. [xxxxx://xxxxx.xxx.xx/xxxxxxx/xxx/xxxxxxxxxxxxxxxx/xxxxxxxxx- polku/tutkimusstrategiat/pitkittaistutkimus], luettu 17.3.2018.

Tutkimuksessa oletetaan, että demilitarisointisopimuksen ja Itämeren sotilaallisen turvallisuus- ympäristön välillä vallitsee keskinäisriippuvuus, joten on perustelua esittää tutkimuksen luonne edellä mainitulla tavalla. Tutkimuksen keskiössä on demilitarisointisopimuksen Suomelle sal- limat sotilaalliset toimintamahdollisuudet. Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön kehi- tystä verrataan näihin toimintamahdollisuuksiin. Sodan kuvan muutoksesta johtuen mahdolli- sessa itämerellisessä sotilaallisessa konfliktissa saattaisi esiintyä vaikeasti ennakoitavia soti- laallisia uhkia, joihin Suomen olisi Ahvenanmaan puolustuksen yhteydessä valmistauduttava vastaamaan. Nämä uhkat haastavat demilitarisointisopimuksen Suomelle sallimat sotilaalliset toimintamahdollisuudet. Seuraava kuva havainnollistaa kuvattua tutkimusongelmaa:

Kuva 2: Tutkimusongelma

1.7 Lähteet ja niiden kriittinen tarkastelu

Tutkimuksen primäärilähteitä ovat Ahvenanmaan demilitarisointisopimus vuodelta 1921 sekä Suomen ja Neuvostoliiton välillä vuonna 1940 solmittu sopimus Ahvenanmaasta. Muita pri- määrilähteiksi luokiteltavia julkaisuja ovat valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen se- lonteko vuodelta 2016, puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2017, puolustusministeriön ja oikeusministeriön yhteistyönä vuonna 2015 julkaistu selvitys ”Puolustusvoimille säädettyjen, muiden viranomaisten tukemiseen liittyvien tehtävien toimeenpano Ahvenanmaalla”.

Primäärilähteillä tarkoitetaan lähteitä, joita tutkija analysoi ilman muiden tekemää tulkintaa ky- seisestä asiakirjasta tai julkaisusta. Primäärilähteet sisältävät vastauksia esitettyihin tutkimus- kysymyksiin. Tutkijan tehtävä on tulkita ja selventää tutkittavaa ilmiötä primäärilähteiden avulla niin, että vastaukset nousevat esiin. Primäärilähteistä muodostettuja päätelmiä tuetaan ja haastetaan valituilla sekundäärilähteillä eli julkaisuilla, jotka ottavat kantaa primäärilähteisiin tai tutkittavaan ilmiöön. Toisin sanoen sekundäärilähteet ovat linkki tutkijan ja primäärilähtei- den välillä, joten ne vaikuttavat primäärilähteistä muodostettaviin päätelmiin. Sekundääriläh- teitä tässä tutkimuksessa ovat Ahvenanmaahan, Itämeren turvallisuusympäristöön, Venäjän muuttuneeseen rooliin Itämerellä ja sodan kuvan muutokseen liittyvät ulko- ja kotimaiset tut- kimukset, selvitykset, artikkelit ja uutislähteet.

Valtion ulko- ja turvallisuuspoliittisia sekä puolustuspoliittisia selontekoja tutkittaessa täytyy ymmärtää niiden poliittinen ja kokonaisvaltainen luonne. Valtiollinen ja julkisuuteen tarkoitettu asiakirja on lähteenä haasteellinen, koska se sisältää usein poliittisia tavoitteita ja tulkinnanva- raisia ilmaisuja Suomen turvallisuusympäristön kehityksestä. Koska selonteko on julkinen asia- kirja, se ei sisällä arkaluontoisia tai tarkkoja toimintasuunnitelmia, vaan turvallisuusympäristöä kuvataan hyvin yleisellä ja laaja-alaisella tasolla. Selonteon tehtävä on ohjata julkista turvalli- suus- ja puolustuspoliittista keskustelua ja luoda yleiskatsaus turvallisuus- ja puolustuspoliitti- seen tilanteeseen. Se ei välttämättä pysty käsittelemään uhkia täysin avoimesti, koska sen sa- nomalla on niin kansallisia kuin kansainvälisiä vaikutuksia. Lähteenä selonteko on arvokas ja sen tieteellinen tarkastelu on tuloksellista, vaikka se ei välttämättä pysty julkisuutensa takia pureutumaan esimerkiksi Itämeren turvallisuusympäristön muutoksien tarkasteluun niin rehel- lisesti ja avoimesti kuin olisi mahdollista.

Ulko- ja turvallisuuspoliittiset sekä puolustuspoliittiset selonteot luovat pohjan muille turvalli- suuden alan asiakirjoille, joten ne ovat sekä kansainvälisen politiikan tutkijoiden että asiantun- tijoiden joukossa arvostettuja julkaisuja. Arvostus perustuu siihen, että selontekojen keinoin Suomi viestii noin neljän vuoden välein omille kansalaisilleen ja ulkovalloilleen, mitä mieltä Suomi on tapahtuneista turvallisuusympäristön muutoksista ja miten se pyrkii niihin tulevai- suudessa vastaamaan. Selonteot ovat selkeitä, mutta samalla epämääräisiä valtiollisia kannan- ottoja turvallisuusympäristön kehityksestä. Selontekojen ristiriitainen, mutta merkityksellinen luonne tekee niistä mielenkiintoisia primäärilähteitä, jotka perusteellisesti ja lähdekriittisesti tulkittuna antavat vastauksia esitettyihin tutkimuskysymyksiin.

Vuoden 1921 Ahvenanmaan demilitarisointisopimus on primäärilähteenä erityinen ikänsä vuoksi. 1900-luvun alun ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä kansainvälisessä valtiojärjes- telmässä vallitsivat erilaiset säännönalaisuudet kuin nykyaikana. Vuoden 1921 sopimuksesta on aistittavissa halu rauhanomaiseen kehitykseen ja sovintoon, mikä johtuu todennäköisesti en- simmäisen maailmansodan tuoreista kokemuksista. Sopimuksen ikä ei kuitenkaan heikennä sen kansainvälisoikeudellista statusta, koska sopimusta noudatetaan edelleen osana kansainvälistä oikeutta ja sen aseman on pohdittu olevan jopa ”pysyvä ratkaisu”57. Sopimuksen ikää kuvaa muun muassa se, että Kansainliittoa58 ei ole enää olemassa.

Sekundäärilähteenä tutkimuksessa hyödynnetty Martikaisen, Pynnöniemen, Saaren ja Ulkopo- liittisen instituutin työryhmän laatima selvitys ”Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla” saattaa sisältää asenteellisia ja poliittisia painotuksia, jotka ovat ohjanneet tässä tutkimuksessa Venäjästä muodostettuja havaintoja. Raportti on valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimin- nan puitteissa tehty selvitystyö, ei akateeminen tutkimus. Raportissa on kuitenkin pyritty nou- dattamaan tiedon läpinäkyvyyttä selkeälle tutkimukselle tyypillisellä viittaustekniikalla ja läh- dekriittistä lähestymistapaa käyttämällä. Raportin rakenteesta ja runsaista asiantuntijahaastat- teluista johtuen tekstiä tulee lukea eri henkilöiden mielipiteinä ja henkilökohtaisina näkemyk- sinä, ei faktatietona.59

Vastaavalla, lähdekritiikkiä painottavalla asenteella tulee suhtautua myös muihin tässä tutki- muksessa hyödynnettyihin eri työryhmien ja organisaatioiden laatimiin selvityksiin, raporttei- hin ja uutisiin. Ajatushautomoiden tutkijoiden ja uutistoimistojen toimittajien kirjoittamat teks- tit sisältävät satunnaisesti sanavirheitä ja saattavat antaa jopa tarkoituksellisesti virheellistä tie- toa. Tässä tutkimuksessa käytettyjen uutisten sisältö on tarkistettu muista uutislähteistä ja py- ritty siten varmistamaan tiedon oikeellisuus. Esimerkiksi presidentti Xxxxx Xxxxxxxxx Itämereen ja Ahvenanmaahan liittyviä haastattelukommentteja on vaikea saada kirjallisesti muualta, joten muun muassa Ilta-Sanomat tai Ylen uutiset ovat lähteinä hyödyllisiä.

57 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 626.

58 Kansainliitto (League of Nations) perustettiin Versaillesin rauhansopimusasiakirjassa vuonna 1919. Ensim- mäisen maailmansodan voittajavaltiot perustivat organisaation, jonka tarkoitus oli olla ylikansallinen sovittelun ja aseistariisunnan kanava. Kansainliitto lakkautettiin vuonna 1946.

59 Xxxxxxxxxxx, Toivo; Xxxxx Xxxxxxxxxx; Xxxxxxxxx Xxxxx & Ulkopoliittisen instituutin työryhmä: Venäjän muut- tuva rooli Suomen lähialueilla. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 34/2016, Helsinki 2016, s. 9.

Lähdeaineistosta on kokonaisuutena havaittavissa Itämeren turvallisuusympäristön tulkinnan selkeä muutos. Havainnollistavin esimerkki on Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selon- teon turvallisuusarvioiden muutos edellisestä selonteosta. Vuoden 2012 turvallisuus- ja puolus- tuspoliittisessa selonteossa korostuvat globalisaation myötä lisääntynyt valtioiden keskinäis- riippuvuus, väestönkasvun haasteet ja ilmastonmuutos60. Neljä vuotta myöhemmin ilmesty- neessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa huomio on siirtynyt Venäjään. Selonteon mukaan kansainvälisen turvallisuusympäristön muutos, Venäjän paluu voimapoliittisen ajatte- luun ja sen sisäinen kehitys sekä sotilaallisen kyvyn kasvu ja aktivoituminen haastavat euroop- palaisen turvallisuusjärjestelmän perusteet ja luovat epävakautta Suomen lähialueille61.

Useissa selvityksissä ja raporteissa Itämeren turvallisuuden koetaan muuttuneen heikompaan suuntaan. Syiksi nousevat liki yksipuolisesti Venäjän sotilaalliset toimet Ukrainassa ja myös Itämeren alueella. Lähdeaineiston länsimaisuus korostaa asetelmaa, jossa Venäjän koetaan läh- tökohtaisesti Itämeren alueen sotilaallisen jännitteen aiheuttajana ja Yhdysvallat sekä Nato pa- haa vastustavina hyväntekijöinä.

60 Valtioneuvoston kanslia: Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012. Valtioneuvoston selonteko 5/2012,

s. 8.

61 VNS (7/2016), s. 13.

2 TUTKIMUSTEORIAT

Tämä tutkimus edustaa perinteistä strategian tutkimusta. Itämeren sotilaallinen turvallisuusym- päristö ja Ahvenanmaan demilitarisointisopimus liittyvät Suomen turvallisuuden kokonaisuu- teen ja luovat yhdessä kiinnostavan tutkimusasetelman. Työn juridinen ulottuvuus luo poik- keavuuden muuhun strategian tutkimukseen, koska kansainvälisten valtiosopimusten analy- sointi ei ole yleistä strategian tutkimuksessa. Tutkimuksen valtiosopimuksiin kohdistuvaa ana- lyysia voidaan pitää tutkijan taustat ja kansainvälisten sopimusten juridisen tulkinnan sensitii- visyys huomioiden haasteena. Haasteellisuus johtuu myös tutkimusasetelman aiheuttamasta tutkijaan kohdistuvasta paineesta, joka ajoittain painostaa ”valitsemaan puolen” strategian teo- rioiden ja juridiikan välillä. Objektiivisuuden kannalta tutkimuksessa on pyritty noudattamaan hyvälle tieteelliselle kirjoittamiselle ominaisia periaatteita, mutta on mahdollista, että ilmiön tulkinnassa on tutkijaan kohdistuvien ristiriitaisten paineiden aiheuttamia vääristymiä tai vir- heellisiä painotuksia.

Tutkimusteorioiden kentässä on ristiriitaisuutta ja päällekkäisyyttä, eikä yksittäinen kansainvä- listen suhteiden teoreettinen lähestymistapa pysty ymmärtämään tai selittämään mitään ilmiötä täydellisesti62. Kuitenkin tutkimusteoreettinen näkökulma on valittava, koska tutkimuksente- koon ei ole olemassa näkökulmaa, joka olisi ”ei mikään”63. Kansainvälisten toimijoiden suh- teiden monimutkaisuus tekee yksinkertaiset ratkaisut ja luotettavat ennusteet mahdottomiksi64. Selittäville teorioille on ominaista halu luoda ilmiölle yksinkertaistettu malli, vaikka sellaista ei todellisuudessa olisi olemassa. Toisaalta teorioita tarvitaan, jotta ympäröivää maailmaa ja sen muutoksia voidaan arvioida ja analysoida65.

62 Xxxxxxxxx, Xxxx: Realismi ja strategian tutkimus, Suomalaisia näkökulmia strategian tutkimukseen. Xxxxx Xxxxxxx, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia No 33, Maanpuolustuskorkeakoulu 2013a, s. 5.

63 Xxxxx, Xxxxxx: The View From Nowhere. Oxford University Press, New York & Oxford 1986, s. 1–10.

64 Xxxxxxx, Xxxxx: Kriisipäätöksenteon rationaalisuus ja Ukrainan kriisi, Tiede ja Ase. Vol. 73, Tampere 2015, s. 13.

65 Mearsheimer (2001), s. 8–9.

2.1 Poliittinen realismi

Poliittinen realismi on konstruktivismin ja liberalismin rinnalla yksi kansainvälisen politiikan tutkimuksen keskeisimmistä tutkimussuuntauksista. Vaikka poliittiseen realismiin on suhtau- duttu osin ohitettuna teoreettisena vaiheena ja suurin osa kansainvälisen politiikan tutkijoista edustaa jotain toista lähestymistapaa, se sopii selittämään suurvaltojen välisten suhteiden heik- kenemistä ja kansainvälisen turvallisuustilanteen muutoksia.66 Kylmän sodan jälkeinen Euroo- pan integraatio ja Neuvostoliiton uhkan katoaminen ovat haastaneet realistisen käsityksen kan- sainvälisen järjestelmän toimintatavoista. Tästä huolimatta valtioiden väliset sodat ovat olleet keskeinen piirre nykymuotoisessa valtiojärjestelmässä. Poliittisen realismin periaatteiden pe- rusteella Suomen on turvallisuuspolitiikassaan edelleen varauduttava toisen valtion sotilaalli- seen hyökkäykseen.67

Poliittisella realismilla on muiden kansainvälisen politiikan tulkintatapojen tapaan omat vah- vuutensa ja heikkoutensa. Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutosta voisi tarkas- tella monista eri teoreettisista näkökulmista, jotka tuottaisivat erilaisia tutkimustuloksia68. Suo- men asema Itämeren turvallisuusympäristössä selittyisi myös esimerkiksi feminististen teorioi- den avulla. Poliittinen realismi ja siitä johdetut hyökkäyksellinen realismi sekä pienvaltiorea- lismi valikoituivat tämän tutkimuksen teorioiksi, koska tutkijan valintoihin vaikuttavat sotilas- oppilaitoksessa saatu strategian opetus ja maailmankatsomus.

Poliittisen realismin koulukunta näkee globaalin yhteisön anarkkisena suurvaltojen valtakamp- pailun pelikenttänä, jossa ei ole ”tuomaria”. Näkemyksen perusteella kansainvälisessä politii- kassa suvereenit valtiot ajavat rationaalisesti omia kansallisia etujaan ja käyvät keskenään jat- kuvaa valtakamppailua. Kamppailu vallasta on poliittisen realismin mukaan syy valtioiden vä- lisiin sotiin ja siten jatkuvaan sotilaalliseen varautumiseen. Tämä pessimistinen näkemys kan- sainvälisen valtiojärjestelmän luonteesta erottaa poliittisen realismin muista kansainvälisen po- litiikan tulkintasuunnista.69

66 Blombergs (2013a), s. 5.

67 Xxxxxxxxx (2016a), s. 3.

68 Ibid. s. 40.

69 Blombergs (2013a), s. 6.

Poliittisen realismin mukaan suurvallat hallitsevat ja määrittävät kansainvälistä politiikkaa, jo- ten realismia voidaan pitää teoriana suurvaltojen valtapolitiikasta70. Pienet valtiot eivät pysty käyttäytymään kansainvälisessä politiikassa sellaisella tavalla, jolla poliittinen realismi olettaa suurempien valtioiden käyttäytyvän. Tämän tutkimuksen kannalta poliittisen realismin yleis- olettamusten heikko sovellettavuus pienten valtioiden käyttäytymiseen ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kyseisellä teorialla voisi selittää Suomen ulkopoliittista käyttäytymistä. Vaikka poliit- tisen realismin teoriat ohjaavat tutkimuskohteeksi pääasiassa suurvaltojen valtapolitiikan, sopii realismi selittämään myös pienten valtioiden käyttäytymistä ja arvioimaan niihin kohdistuvien turvallisuusuhkien voimakkuuksia.71

Toinen poliittiseen realismiin liittyvä kritiikki on kohdistunut sen kylmän sodan aikaisten lain- alaisuuksien korostamiseen. Kylmän sodan aikana suurvaltojen välillä vallinnut epäluottamuk- sen ilmapiiri korosti asetelmaa, jossa valtiot eivät koskaan voineet olla varmoja toistensa todel- lisista aikeista. Kylmä sota korosti järjestelmien välistä kilpailua ja kansallisesta edusta huoleh- timista tarvittaessa äärimmäisen sotilaallisen voiman eli ydinaseen käytöllä. Kylmän sodan pää- tyttyä poliittinen realismi kuitenkin säilyi osana kansainvälisen politiikan tulkintaa ja valtio- suhteita, koska pitkään jatkunutta epäluuloa oli vaikea muuttaa luottamukseksi hetkessä.72 Li- beralistisen kansainvälisen politiikan tulkintasuunnan saadessa Euroopan integraation myötä yhä enemmän kannatusta, poliittiseen realismiin ryhdyttiin vähitellen suhtautumaan ohitettuna kansainvälisen politiikan teoriana. Viime vuosien Venäjän ja länsimaiden ulkopoliittisten suh- teiden heikkeneminen ja Venäjän aggressiivinen valtapolitiikka lähialueillaan ovat kuitenkin tuoneet poliittisen realismin takaisin osaksi kansainvälisen politiikan tulkintaa.

70 Ks. Limnéll (2009), s. 50–52.

71 Blombergs (2013a), s. 7–8.

72 Kadettikunta Ry: Suomi kylmässä sodassa: Poliittinen realismi. [xxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xx/xxxxx.xxx/xxxxxxx- vioita-kylman-sodan-ajasta/poliittinen-realismi], luettu 31.1.2018.

Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu kahden poliittisen realismin tulkintasuuntauksen, hyökkäyksellisen realismin ja pienvaltiorealismin teorioiden ympärille. Tarkastelussa olevat suurvaltojen väliset suhteet ja Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön kehitys selittyvät hyökkäyksellisen realismin teorian avulla. Suomen asemaa suurvaltojen välisessä valtakamp- pailussa tarkastellaan pienvaltiorealistisesta näkökulmasta. Valitut teoriat eivät ole keskenään ristiriidassa tai kiellä toistensa väittämiä, vaan ne pikemminkin täydentävät toisiaan. Näiden teoreettisten näkökulmien käyttö aiheuttaa tutkimukselle haasteita, joiden vaikutukset otetaan huomioon tutkimuksen reflektoinnin yhteydessä. Teoreettisen viitekehyksen rajallisuuden takia tässä tutkimuksessa ei keskitytä pohtimaan muun muassa Euroopan unionin, Yhdistyneiden kansakuntien tai Ahvenanmaan omien turvallisuusintressien vaikutuksia Suomen turvallisuus- politiikkaan tai Itämeren turvallisuusympäristöön.

2.2 Hyökkäyksellinen realismi

Hyökkäyksellinen realismi korostaa kansainvälisen järjestelmän rakenteen mahdollistamaa suurvaltojen välistä jatkuvaa valta- ja turvallisuuskamppailua sekä aggressiivista käyttäyty- mistä73. Hyökkäyksellisen realismin teoreetikko Xxxx Xxxxxxxxxxx kuvaa näkemystään kan- sainvälisen politiikan luonteesta hyökkäyksellisen realismin pääteoksessa ”The Tragedy of Great Power Politics”. Xxxxxxxxxxxxx pidetään hyökkäyksellisen realismin teorian kehittäjänä, joten hänen tulkintansa kansainvälisen politiikan luonteesta saa tässä tutkimuksessa keskeisen roolin74.

Xxxxxxxxxxxxx mukaan kansainvälinen politiikka on aina ollut ja tulee aina olemaan armotonta ja vaarallista. Hänen mielestään suurvallat elävät jatkuvassa pelon, epäluulon ja voimakilpailun tilassa. Suurvaltojen tavoitteena on jatkuva vallan kasvattaminen muiden valtioiden kustannuk- sella. Suurvalta tavoittelee tilaa, jossa se on ainoa hegemoninen suurvalta muiden valtioiden joukossa, koska silloin mikään muu valtio ei todellisesti pysty uhkaamaan sen olemassaoloa.75 Sotilaallisen voiman kasvattaminen ja sen avulla saavutettavan vallan maksimointi ovat hyök- käyksellisen realismin mukaan parhaita keinoja taata valtion turvallisuus76. Hegemoniaa tavoit- televa suurvalta ei kaihda sotilaallisten keinojen käyttöä, mikäli se on kannattavaa ja tarpeel- lista.

73 Blombergs (2013a), s. 21.

74 Ks. Xxxx, Xxxx X: Beyond Victory: Offensive Realism and the Expansion of War Aims, Security Studies. Xxxxx Xxxx, London 1997, s. 1–49.

75 Mearsheimer (2001), s. 3–5.

76 Blombergs (2013a), s. 21.

Xxxxxxx Xxxxxxxx mukaan hyökkäykselliselle realismille on ominaista tulkita suurvaltojen ta- voittelevan tilaa, jossa ne voivat käyttää sotilaallista voimaa edistääkseen turvallisuuttansa77. Xxxxxxxxxxx selittää rauhaa sillä, että on aikoja, jolloin valtatasapainon horjuttamisen riskit ovat liian korkeat. Silloin suurvallat tyytyvät odottamaan suosiollisempia olosuhteita. Suurval- lan vallantavoittelu on jatkuvaa, ja tavoitteena on saavuttaa ylivalta sekä täydellinen hegemo- nia. Koska on hyvin epätodennäköistä, että mikään suurvalta tulee saavuttamaan maailmanlaa- juisen hegemonian, valtioiden välinen valtakamppailu tulee olemaan jatkuvaa.78 Mearsheime- rin käsityksen mukaan suurvallat käyttäytyvät edellä esitetyllä tavalla kolmesta syystä:

1. Kansainvälisessä järjestelmässä ei ole olemassa ylempää auktoriteettia, joka ohjaisi suurvaltojen toimintaa.

2. Valtioilla on aina jonkinlainen kyky hyökkäykselliseen sotilastoimintaan, joten valtiot suhtautuvat toisiinsa varauksella.

3. Valtio ei voi koskaan olla varma toisen valtion aikomuksista.79

Mearsheimerin tarkastelun kohteena ovat suurvallat, joten kaikkia käyttäytymismalleja ei voi soveltaa Suomeen. Esimerkiksi missään todellisessa mallissa ei voisi olettaa Suomen uhkaavan Venäjän suvereniteettia. Mearsheimerin näkemysten avulla voi kuitenkin selittää Itämeren tur- vallisuusympäristön muutosta. Suurvaltojen ja sotilaallisten liittoutumien välisten suhteiden ja aluepoliittisten tavoitteiden tarkastelu ei ole yksioikoista eikä niitä voida täydellisesti selittää millään yksittäisellä teorialla.

Hyökkäyksellinen realismi sopii Itämeren turvallisuustilanteen tarkasteluun, koska sen mukaan valtiot, etenkin suurvallat, ovat tärkeimpiä kansainvälistä järjestelmää muokkaavia tekijöitä. Teorian perusteella Itämeren alueen turvallisuuskehityksen keskeisimmät määrittäjät ovat Yh- dysvallat ja Venäjä. Myöskään Naton vaikutusta Itämeren turvallisuuteen ei voi ohittaa. Lisäksi on todettava, että myös Euroopan unionilla on vaikutusta Itämeren turvallisuuskehitykseen, vaikka sitä ei toimijana tässä tutkimuksessa tarkastella. Yhdysvaltojen, Naton ja Venäjän ulko- poliittiset suhteet ja toimenpiteet vaikuttavat siihen, millaisena Itämeren alueen turvallisuusti- lanne Suomelle ja muille Itämeren alueen valtioille näyttäytyy.

77 Xxxxxx, Xxxxxxx: Security in International Politics: Traditional Approaches, Contemporary Security Studies. Xxxxx Xxxxxxx, Oxford University Press, Oxford 2007, s. 22.

78 Mearsheimer (2001), s. 3–5.

79 Ibid.

Hyökkäyksellisen realismin mukaan valtion aseellinen voima on sen tärkein vaikuttamisen vä- line kansainvälisessä järjestelmässä, mikä antaa selityksen Itämeren alueen sotilaallisen jännit- teen kasvulle80. Teorian perusteella Venäjä pyrkii asevoimiensa avulla osoittamaan Yhdysval- loille, Natolle ja Euroopan valtioille, että Itämeri kuuluu Venäjän etupiiriin eikä Yhdysvaltojen tai sen liittolaisten tulisi haastaa tätä asetelmaa. Hyökkäyksellisen realismin mukaan valtiot toi- mivat rationaalisesti eivätkä ne käytä aseellista voimaa sattumanvaraisesti. Voidaan siis pää- tellä, että Venäjä ei koe itseään vielä riittävän vahvaksi haastaakseen Yhdysvaltoja tai Natoa Itämeren alueella sodan keinoin, vaan se tyytyy käyttämään laajaa sotilaallista ja ei-sotilaallista keinovalikoimaa sekä opportunistista nollasummapeliä81 rajoittaakseen Yhdysvaltojen ja Naton vallankasvua lähialueillaan.

Xxxx Xxxxxxxxxxx mukaan omaan valtapoliittiseen asemaan tyytymättömät revisionistiset suur- vallat pyrkivät edistämään valta-asemaansa hyökkäyksellisten strategioiden avulla82. Xxxx- xxxxx nostaa esiin Xxxxxxx Xxxxxxxxxx teorian, jonka mukaan revisionistisilla ja status quo - suurvalloilla on erilaiset valtapoliittiset tavoitteet, minkä takia ne käyttäytyvät eri tavoin kan- sainvälisessä politiikassa. Status quo -suurvaltojen pyrkiessä säilyttämään vallitsevan kansain- välisen tilanteen, revisionistiset suurvallat turvautuvat hyökkäyksellisiin strategioihin horjut- taakseen vallitsevaa asetelmaa.83 Yhdysvaltojen voidaan Scwellerin teorian perusteella tulkita olevan Itämeren alueella status quo -asetelman säilyttämistä tavoitteleva suurvalta, joka pystyy Naton ja Euroopan alueen kumppanivaltioiden avulla rajoittamaan Venäjän vallan kasvua. Ve- näjän revisionistinen ja merkittäviä ulkopoliittisia riskejä sisältävä valtapolitiikka on teorian mukaan osa sen hyökkäyksellistä strategiaa, jonka tavoitteena on Yhdysvaltojen ja Naton vallan rajoittaminen ja vähentäminen lähialueillaan.

Mikäli Venäjä jatkaa vahvistumistaan, hyökkäyksellisen realismin näkökulmasta se saattaa tu- levaisuudessa haastaa sotilaallisesti Yhdysvaltojen eurooppalaista valta-asetelmaa, jolloin to- dennäköisesti myös Itämeren turvallisuustilanne heikentyisi entisestään. Jos Itämeren alue ajau- tuisi suurvaltojen välisten ristiriitojen ratkaisukentäksi, Suomeen ja Ahvenanmaahan kohdis- tuisi mahdollisesti sotilaallisen voiman käyttöä tai vähintään sillä uhkaamista.

80 Mearsheimer (2001), s. 5.

81 Nollasummapelillä tarkoitetaan kansainvälisessä politiikassa tilannetta, jossa yhden toimijan voitot ovat aina pois muilta toimijoilta. Kaikkien toimijoiden tappioiden ja voittojen summa on aina nolla. Jotta joku voi voittaa, toisen/toisten täytyy hävitä valtaa, alueita tai resursseja. Venäjän yhteydessä opportunistisella nollasummapelillä tarkoitetaan sitä, että Venäjä on ollut valmis ottamaan tilaisuuden tullen suuriakin ulkopoliittisia riskejä kasvat- taakseen valtaansa. Esimerkkinä on Ukrainan sota, jossa Venäjä ei voinut olla varma lännen vastatoimenpiteistä, mutta päätti silti käyttää sotilaallista voimaansa estääkseen Ukrainan luisumisen pois vaikutuspiiristään.

82 Blombergs (2016a), s. 16.

83 Blombergs (2013a), s. 23.

Seuraavassa alaluvussa esitetään teoria, joka selittää pienten valtioiden käyttäytymistä kansain- välisessä järjestelmässä, jossa suurvallat ajavat normeista, arvoista ja kansainvälisistä laeista välittämättä omia etujaan, tarvittaessa sotilaallisin keinoin84.

2.3 Pienvaltiorealismi

Venäjä on viime vuosina harjoittanut suurvalloille tyypillistä etupiiriajattelua ja aggressiivista valtapolitiikkaa, mikä osoittaa Suomen ulkopolitiikan avainkysymyksen olevan yhä sen suhde Venäjään85. Suomi ei pysty pienenä valtiona yksin tasapainottamaan Venäjää. Suomen pysy- essä toistaiseksi sotilasliittojen ulkopuolella, joutuu se käyttämään muita keinoja säilyttääkseen suvereniteettinsa.

Suomen pienvaltiorealistisella ulkopolitiikalla on pitkät perinteet. Maaliskuussa 1939 Suomen ja Neuvostoliiton välisissä neuvotteluissa Xxxxx Xxxxxx totesi, ettei Suomi mahda maantieteelleen mitään. Xxxxxx pelkäsi Iso-Britannian tai Saksan hyökkäystä Suomen suunnasta, ei niinkään Suomen toimesta.86 Myös Mannerheim totesi talvisodan jälkeen, että Tarton rauhansopimuksen mukainen raja Kannaksella on liian lähellä Pietaria ja olisi Suomen etujen mukaista, jos rajaa siirrettäisiin Suomen aloitteesta lähemmäs Viipuria87. Xxxxxxxxxxxx pienvaltiorealismille tyy- pillisen ajatuksen taustalla vaikutti Suomen turvallisuuden lujittaminen edistämällä Neuvosto- liiton intressejä ja takaamalla, että Suomen suunnalta ei kohdistu uhkaa Pietaria kohtaan.

84 Ks. The Ulkopolitist: Pienvaltiorealismi ja tasapainottaminen. [xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxx.xx/0000/00/00/xxxx- valtiorealismi-ja-tasapainottaminen/], luettu 7.8.2017.

85 Blombergs (2016a), s. 5.

86 Paasikivi, Xxxx Xxxxx: Toimintani Moskovassa ja Suomessa 1939–1941. WSOY, Porvoo 1959, s. 42–46; Xx- xxxx (2016), s. 455.

87 Mannerheim, Xxxx Xxxxxx Xxxx: Muistelmat II. Otava, Helsinki 1951, s. 96–97; Visuri (2016), s. 455.

Pienvaltiorealismin käsitettä voidaan lähestyä kahdesta suunnasta. Yleisesti pienvaltiorealis- milla on tarkoitettu Suomen kylmän sodan aikaista ulkopoliittista linjaa suhteessa Neuvostoliit- toon. Toisaalta pienvaltiorealismiin voidaan suhtautua kansainvälisen politiikan tulkintatapana, jonka keskiössä on pienen valtion selviytyminen suurvaltojen valtakamppailun keskellä. Tämän tutkimuksen yhteydessä pienvaltiorealismi nähdään kansainvälisen politiikan teoriana, ei his- toriallisena katsauksena Suomen ulkopolitiikkaan. Pienvaltiorealismia on tosin vaikea täysin erottaa Suomen ulkopoliittisesta historiasta, koska ”- - keskeiset ajattelua muovaavat kokemuk- set liittyvät ennen kaikkea sotien opetuksiin ja kylmän sodan ulkopolitiikan gloriaan.”88 Pien- valtiorealismi ei ole kansainvälisen politiikan lähestymistapana erityisen tunnettu, eikä nykyai- kana kansainvälisen politiikan tutkijoiden keskuudessa suosittu. Xxxxx Xxxx toteaa, ettei hän tiedä yhtään nuorta suomalaista ulkopolitiikan tai kansainvälisen politiikan tutkijaa, joka am- mentaisi käsitystään kansainvälisestä politiikasta pienvaltiorealismin näkökulmasta89.

Kuten aikaisemmin todettiin, suurvallat ovat poliittisen realismin mukaan keskeisimpiä toimi- joita kansainvälisessä järjestelmässä ja vaikuttavat turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutoksiin. Pienet valtiot ovat siten suurvaltojen valtapolitiikan kohteita, ja niiden on mukau- duttava kansainvälispoliittiseen valtarakenteeseen. Pienten valtioiden todellisen vaikutusvallan puutteen vuoksi ne korostavat pienvaltiorealismin mukaan vaarattomuuden, liittoutumattomuu- den, kansainvälisen oikeuden, normien ja valtioiden välisten sopimusten sekä yhteistyön mer- kityksiä.90 Pienen valtion ulkopolitiikkaan kuuluu ennaltaehkäisevä diplomatia, jolla se pyrkii estämään turvallisuutta heikentävien kansainvälisten kriisien puhkeamisen lähialueillaan91. Pie- nen valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteena on ennen kaikkea välttää sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi joutumista92.

88 Pesu, Xxxxx: Pienvaltiorealismi kuihtuu: suomalaisen ulkopoliittisen ajattelun murros. 2016, The Ulkopolitist, [xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxx.xx/0000/00/00/xxxxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxx-xxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxx- ros/], luettu 7.8.2017.

89 Ibid.

90 Blombergs (2016a), s. 6–7.

91 Xxxxxx, Xxxxxxx: Weak States in the International System. Xxxxx Xxxx & XX.XXX. London 1990, s. 30–54.

92 Blombergs (2016a), s. 21–22.

Pienvaltiorealistisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisin tehtävä on vähentää to- dennäköisyyttä joutua mukaan kansainvälisiin konflikteihin, joissa Venäjä ja johtavat länsimaat ovat ajautuneet erimielisyyksiin. Xxxxx Xxxxxx täsmentää, että Xxxxxxxx tärkeintä on edistää ennen kaikkea Itämeren alueen pysymistä rauhallisena. Hänen mukaansa Itämeren alueen va- kauttamiseen on käytössä kaksi tapaa. Suomen on ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan huomioi- tava Venäjän intressit ja vakuutettava Venäjä siitä, että Suomi ei anna aluettaan käytettäväksi hyökkäyksiin Venäjää vastaan. Toinen keino Itämeren vakauden säilyttämiseen on Visurin mu- kaan huolehtia omasta puolustuskyvystä ja siitä, että Suomen ja Venäjän turvallisuusedut yhty- vät. Xxxxxxx mielestä se edellyttää aktiivisten ulkopoliittisten toimien lisäksi oman alueen val- vontaa ja alueloukkausten torjuntakyvyn ylläpitoa sekä valmiutta koko maan puolustukseen.93

Visurin näkemysten mukaan on perustelua väittää, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ydin on myös nykypäivänä Venäjän turvallisuusintressien ensisijaisuus. Suomen alueelta ei saa muodostua sotilaallista uhkaa Venäjän suuntaan eli Suomen tulee olla erityisesti kriisitilan- teessa vain Suomen hallussa. Pienvaltiorealistisen teorian perusteella vain liittoutumattomuu- della ja ylläpitämällä luottamuksellisia kahdenvälisiä suhteita Venäjään Suomi voi säilyttää su- vereniteettinsa.94 Xxxxx Xxxxxxxx ja Xxxxxx Xxxxxxxxxxx jakavat tämän näkemyksen. Perintei- sen poliittisen realismin uskoessa sotilaallisen ylivallan tasapainottamismahdollisuuksiin esi- merkiksi liittoutumisen avulla, he toteavat, että pienvaltiorealistisesti Suomen on mahdollista selviytyä vain tiukalla kahdenvälisellä luotettavuudella, sotilaallisella vaarattomuudella sekä tarpeen vaatiessa omista eduista tinkimisellä suhteessa Venäjään.95

Pienvaltiorealismin pitkistä valtiollisista perinteistä huolimatta Suomi on viime vuosikymme- ninä hitaasti lähestynyt länttä ja siten osittain irtautunut pienvaltiorealistisen ulkopolitiikan pe- rinteistä. Historiallisesti muutos on ollut merkittävä. Xxxxx Xxxxxxxx mukaan Suomi pyrkii si- touttamaan Yhdysvaltojen sotilaallista läsnäoloa Itämeren alueella vastoin kylmän sodan ajan etäännyttämisen periaatteita, joilla Itämeren alue pyrittiin pitämään sotilaallisten jännitteiden ulkopuolella96.

93 Visuri (2016), s. 483.

94 Ibid. s. 482–483; Pesu (2016).

95 Ks. Haukkala, Hiski & Vaahtoranta, Tapani: Suomen turvallisuuspolitiikan linjat ja koulukunnat, Suomen tur- vallisuuspoliittisen ratkaisun lähtökohtia. Xxxx Xxxxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutki- muksia nro 4, Helsinki 2016, s. 57.

96Juntunen, Tapio: Kun rotta hyppäsi häkistä ulos: muutoksesta ja jatkuvuudesta Suomen ulkopolitiikassa. 2016.

s. 75–76, [xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxx.xxx/xxxxxxxxxxx/000000000_Xxx_xxxxx_xxxxxxx_xxxxxxx_xxxx_xxxxxx- sesta_ja_jatkuvuudesta_Suomen_ulkopolitiikassa], luettu 7.8.2017.

Suomen ulkopoliittisen linjan kallistuminen yhä enemmän Yhdysvaltoja myötäileväksi saattaa tulevaisuudessa merkitä Suomen lähialueiden sotilaallisen turvallisuusympäristön tasapainon muutoksia ja yllättäviä notkahduksia. Juntusen näkökulman mukaan Itämeren viimeaikaisen turvallisuusympäristön heikkenemisen voidaan nähdä johtuvan Naton ja Yhdysvaltojen vaiku- tusvallan kasvusta ja Venäjän vastareaktioista alueella, joka on aikaisemmin onnistuttu muun muassa Suomen ulkopoliittisen linjan ansiosta pitämään sotilaallisten suurvaltajännitteiden ul- kopuolella. Tämä tulkinta ei kuitenkaan noudattele linjaa, jota Suomen valtionjohto ja ulko- ja turvallisuuspoliittiset selonteot ovat 2010-luvulla edustaneet. Suomi on 2010-luvulla avoimesti ilmaissut olevansa osa läntistä valtiorintamaa, mistä osoituksina ovat muun muassa Venäjälle Euroopan unionin viitekehyksessä asetetut talouspakotteet ja venäläisdiplomaatin karkotus Sa- lisburyn hermokaasuepäilyn takia97. Xxxxx Xxxxxx kuitenkin väittää, että Suomen nykyiset tur- vallisuuspoliittiset peruslinjaukset eivät ole ratkaisevasti muuttuneet sodanjälkeisestä ajasta98.

Visurin mielestä Suomen turvallisuuspoliittinen peruslinja on jatkunut samanlaisena jo 70 vuo- den ajan. Hänen mielestään siihen yhdistyvät erityisesti Paasikiven ja Xxxxxxxx nimet. Näiden kahden pienvaltiorealismia noudattaneen presidentin seuraajat ovat Xxxxxxx mukaan sitoutuneet vahvasti samanlaisten linjausten ylläpitämiseen, tosin vain olosuhteiden muutoksia myötäil- len.99 Pesu lähestyy asiaa täysin toisenlaisesta näkökulmasta. Hänen mielestään Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on noudatellut viimeisen vajaan neljännesvuosisadan pääasiassa glo- balismin ja euroatlantismin näkemyksiä. Kiristynyt turvallisuuspoliittinen tilanne ei ole Pesun mukaan nostanut kylmän sodan aikana hegemonisessa asemassa ollutta pienvaltiorealismia ta- kaisin uuteen loistoonsa. Pesu toteaa pienvaltiorealismin olevan ajautumassa lähes marginaali- seen asemaan.100

97 Yle uutiset: EU hyväksyi tiukat Venäjän-vastaiset talouspakotteet. [xxxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-0000000], luettu 27.3.2018; Yle uutiset: Suomi karkottaa venäläisen diplomaatin Xxxxxxxxxx hermomyrkkyiskun vuoksi – Asian- tuntija: Suomi osoittaa kuuluvansa länteen. [xxxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-00000000], luettu 27.3.2018.

98 Visuri (2016), s. 452.

99 Ibid. s. 480.

100 Pesu (2016).

Visurin ja Pesun näkemykset ovat vahvassa ristiriidassa. Visurin nähdessä pienvaltiorealismin olevan edelleen vahvasti läsnä Suomen ulkopolitiikassa, kokee Pesu sen lähes kokonaan ka- donneen. Haukkala ja Vaahtoranta tunnustavat sekä Visurin että Pesun näkemykset pohtiessaan Suomen ulkopolitiikan rakentuvan ”koulukuntien kolmiosta” eli pienvaltiorealismista, libera- lismista ja globalismista. Heidän mukaansa näiden koulukuntien välinen tasapaino myötäilee Suomen turvallisuusympäristön muutoksia.101 Venäjän revisionistinen valtapolitiikka ja Ukrai- nan konflikti ovat horjuttaneet viime vuosikymmenet vakaana pysynyttä perusasetelmaa. Suo- men turvallisuusympäristön yllättävä heikentyminen on palauttanut pienvaltiorealismin var- teenotettavaksi Suomen ulkopolitiikan tulkintateoriaksi.

Tutkimuksen kannalta olennaista on näin ollen kysyä, mikä pienvaltiorealismissa on tutkimus- ongelman kannalta olennaista ja miksi se sopii Itämeren turvallisuusympäristön tarkasteluun. Pienvaltiorealismin näkökulmasta Suomi on pienen kokonsa ja rajallisten vaikuttamismahdol- lisuuksiensa takia lähes kahlittu toimimaan Venäjän etujen mukaisesti. Suomi ei pysty irtautu- maan kahleistaan eli omasta geopoliittisesta asemastaan suurvallan naapurissa. Teorian perus- teella Suomen selviytyminen kansainvälisessä järjestelmässä nähdään jopa ihmeenä, joka vaatii tarkkaa ulkopoliittista tasapainoilua ja diplomaattista älykkyyttä. Kun tässä tutkimuksessa tar- kastelun kohteena on Venäjän lisäksi myös Yhdysvallat, on keskeistä todeta, että pienvaltiorea- lismi suhtautuu epäluuloisesti kaikkiin suurvaltoihin. Suurvaltojen toiminnassa ei nähdä laadul- lisia eroja, vaan ne ajavat ulkopoliittisia intressejään pienten valtioiden kustannuksella, tarvit- taessa sotilaallisin keinoin102. Pienvaltiorealismin teorian oletuksena on, että Venäjän Suomeen liittyvät intressit ovat puolustuksellisia. Mikäli Suomi pystyy vakuuttamaan Venäjän siitä, ettei Suomi tule antamaan aluettaan Venäjän vihollisten käyttöön, edellytykset koskemattomuuden jatkumiselle ovat olemassa.103

Suomen solmittua Euroopan unionin ja Naton kanssa sotilaallisen avunannon sopimuksia, on Suomen asema pienvaltiorealistisesti vaikea. Tutkimuksen kannalta keskeisintä on näin ollen pienvaltiorealismin puitteissa pohtia, miten entistä länsi- ja Nato -myönteisempi Suomi pystyy jatkossa tasapainoilemaan idän ja lännen välisissä kiistoissa, joihin saattaa sisältyä Venäjälle kriittisiä Itämeren alueen intressejä.

101 Haukkala & Vaahtoranta (2016), s. 55–73.

102 Pesu (2016).

103 Visuri (2016), s. 456.

3 AHVENANMAAN SOTILAALLINEN MERKITYS JA SEN ERITYIS- ASEMAA MÄÄRITTÄVÄT KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

Tässä luvussa tarkastellaan Ahvenanmaan sotilaallista historiaa 1800-luvun alusta lähtien, 2010-luvun Ahvenanmaahan liittyvää kansallista keskustelua ja Ahvenanmaan erityisasemaa määrittäviä kansainvälisiä valtiosopimuksia. Historian ja kansallisen keskustelun perusteella pohditaan Ahvenanmaan sotilaallista merkitystä Itämeren alueelle nykypäivänä. Vaikka tutki- muksen tarkoituksena ei ole analysoida Ahvenanmaan sotilaallista historiaa, otetaan tämä nä- kökulma huomioon, jotta ymmärretään sopimuksen tulkitsemistarpeita nykyisessä turvallisuus- poliittisessa tilanteessa.

Ahvenanmaan erityistä asemaa Suomen turvallisuuspoliittisessa toimintaympäristössä määrit- tävät historian lisäksi useat kansainväliset sopimukset, joista vuonna 1921 laadittu demilitari- sointisopimus on tämän tutkimuksen kannalta keskeisin. Sopimusta tarkastellaan tässä luvussa muiden Ahvenanmaan asemaa määrittävien kansainvälisten sopimusten yhteydessä ja pohdi- taan, millaisia sotilaallisia rajoituksia, velvollisuuksia ja oikeuksia vuoden 1921 valtiosopimus Suomelle asettaa. Rajoitusten, velvollisuuksien ja oikeuksien perusteella muodostetaan sotilaal- liset toimintamahdollisuudet, jotka Suomella olisi 1921 sopimuksen perusteella käytössä tilan- teessa, jossa Suomi joutuisi puolustamaan Ahvenanmaan aluetta sotilaallisesti.

3.1 Ahvenanmaan sotilaallinen merkitys ja kansallinen keskustelu

Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu alue vuodesta 1856 sekä neutraali eli puolueeton alue vuo- desta 1921. Ahvenanmaa on viimeisen kahdensadan vuoden aikana kuulunut kolmelle eri val- tiolle. Vuoteen 1809 saakka Ahvenanmaa kuului Ruotsille, vuosina 1809–1917 Venäjälle ja sen jälkeen Ahvenanmaa on kuulunut autonomisena, ruotsinkielisenä alueena Xxxxxxxx.000

104 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 614.

Maaliskuussa 1809 venäläinen sotilasosasto hyökkäsi Ahvenanmaalle tarkoituksenaan jatkaa hyökkäystä Ruotsin mantereelle saakka. Vaikka Venäjän keisarin käskyä Ruotsiin jatkamisesta ei noudatettu, Ahvenanmaa päätyi syyskuussa 1809 Haminan rauhansopimuksen jälkeen venä- läisten hallintaan. Ruotsi menetti saariryhmän ja sai samalla ensimmäisen osoituksen Ahvenan- maan merkityksestä Ruotsin ja Tukholman puolustukselle. Rauhansopimuksen jälkeen Venäjä aloitti saarella linnoitustyöt. 1830-luvun alussa Englanti huolestui Venäjän lisääntyneistä lin- noitustöistä. Xxxxx osoittautui myöhemmin aiheelliseksi, ja Krimin sodassa Britannian ja Rans- kan laivastot toimivat Itämerellä tuhoten Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla105. Sodan jälkeen liittoutuneet tarjosivat Ahvenanmaan saaria Ruotsille, joka kuitenkin kieltäytyi tarjouk- sesta, koska se olisi merkinnyt Ruotsin ja Venäjän välien rikkoutumista. Ruotsi ei kuitenkaan halunnut sodan tappiollisen osapuolen, Venäjän saavan jatkossa rakentaa saarille mitään soti- laallisia rakennelmia. Sodan jälkeen Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1856 Venäjä allekir- joitti sopimuksen, jossa se sitoutui olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata.

Xxxxxxx toteaa artikkelissaan ”Ahvenanmaan sotilaallinen ja sotilaspoliittinen merkitys”, että venäläisten mielipide Ahvenanmaasta oli ”Suomi ilman Ahvenanmaata on kuin laukku ilman lukkoa.”106 Venäjä tulkitsi vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan syttyessä velvoitteensa linnoittamattomuudesta aiheettomaksi ja ryhtyi linnoitustöihin. Linnoitetusta Ahvenanmaasta muodostui osa Venäjän ulointa linnoituksellista kehää. Linnoitteet perusteltiin puolustukselli- sina ja niiden tarkoitus oli pitää saariryhmä venäläisten hallussa saksalaisten hyökkäysten va- ralta. Ruotsi katsoi linnoitusten olevan hyökkäyksellisiä ja suuntautuvan Ruotsia vastaan. Ruot- sin mielestä linnoitukset soveltuivat tukikohdaksi hyökkäyksessä Ruotsiin.107 Tämä ajatus on ruotsalaisten keskuudessa mielenkiintoisella tavalla esillä myös nykypäivänä108.

105 Blombergs (2016a), s. 9; Krimin sotaa (1853–1856) käytiin Venäjän sekä Ottomaanien imperiumin, Britan- nian, Ranskan ja Sardinian liittoutuman välillä myös Itämerellä. Sota päättyi Venäjän tappioon.

106 Sauramo (1937), s. 196–197.

107 Ibid. s. 195–198.

108 Expressen Nyheter: Finland kan placera militärer på Åland. 2016, [xxxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxx- land-kan-placera-militarer-pa-aland/], luettu 8.1.2018.

Venäjän vallankumouksen puhjettua vuonna 1917 Ahvenanmaa oli väliaikaisesti ruotsalaisten ja saksalaisten hallussa, kunnes kyseisen vuoden loppupuolella Saksan ja Venäjän välillä alka- neissa rauhanneuvotteluissa sovittiin linnoitusten hävittämisestä. Ruotsin hallituksen toimet saivat aikaan sen, että vuoden 1919 loppuun mennessä kaikki linnoitukset oli Ruotsin, Saksan ja Venäjän sotilaskomissioiden valvonnassa hävitetty. Ruotsi pyrki vielä vuonna 1919 Versail- lesin rauhansopimuksen yhteydessä liittämään Ahvenanmaan valtakuntaansa. Xxxx siirtyi kui- tenkin Englannin hallituksen esityksestä Kansainliiton käsiteltäväksi. Kansainliiton mukaan alue kuului Suomelle. Kansainliitto katsoi vuoden 1856 sopimukset demilitarisoinnista olevan edelleen voimassa. Tämän lisäksi Genevessä allekirjoitettiin 20. lokakuuta 1921 sopimus, jossa Ahvenanmaa määritettiin linnoittamattomaksi ja neutraaliksi alueeksi. Suomi ratifioi sopimuk- sen 28. tammikuuta 1922. Suomelle asetettiin Ahvenanmaan puolustamiseen liittyviä velvoit- teita, mutta samalla sen sotilaallisia oikeuksia rajattiin merkittävästi.109

Ahvenanmaalla on ollut Itämerellä vaikuttaneissa sotatoimissa merkittävä rooli. Krimin sodan ja ensimmäisen maailmansodan seurauksena saariryhmän sotilasstrateginen merkitys viimeis- tään korostui.110 Se on maantieteellisen sijaintinsa takia ollut sotilaallisesti merkityksellinen Suomelle, Ruotsille ja Venäjälle. Sotilasstrategista merkitystä ovat pohtineet Xxxxx Xxxxxxx pro gradu-tutkielmassaan ”Ahvenanmaan strateginen merkitys” ja Xxxxxx Xxxxxxxx tutkimuk- sessaan ”Åland Islands – A Strategic Survey”. Molemmat päätyvät tutkimuksissaan päätel- mään, jonka mukaan Ahvenanmaan sotilaallinen merkitys Suomelle ja Ruotsille ei ole asetek- nologisesta kehityksestä huolimatta poistunut.

Ahvenanmaa mahdollistaa puolustus- ja hyökkäysoperaatioiden toteuttamisen koko Itämeren alueella ja Pohjanlahdelle menevän meritien sulkemisen. Saaristosta pystyy toteuttamaan ope- raatioita Suomen ja Ruotsin rannikoille tiheän saariverkoston kautta. Sadat saaret tarjoavat suo- jan suurelle määrälle sota-aluksia. Vaikka nykyinen tutkateknologia on kehittynyttä, voi sota- aluksia häiveteknologian ja naamioinnin avulla operoida saaristossa osittain tutkakatveessa. Ahvenanmaan tiheä saariverkosto tarjoaa hyvän suojan myös sukellusveneille. Vihollisen tu- hoaminen syvältä Suomen luoteissaaristosta ja Perämereltä vaatisi Suomen merivoimilta toden- näköisesti merkittäviä uhrauksia111. Merellisten haasteiden lisäksi vihollisen hallussa oleva Ah- venanmaa vaikeuttaisi sekä Suomen että Ruotsin ilmavoimien toimintaa alueella. Toisaalta mi- käli Suomi pystyisi siirtämään Ahvenanmaalle tutka- ja ilmatorjuntasuorituskykyjään, tarjoaisi saariryhmä parannusta Suomen Itämeren ilmavalvonnalle ja -torjunnalle.

109 Sauramo (1937), s. 198–203.

110 Rosas (1997), s. 24–25.

111 Ks. Xxxxxxxx (1995), s. 33–34.

Xxxxxx Xxxxxxxxxx mukaan Suomi ja Ruotsi kykenisivät osittain puolustamaan Ahvenanmaan aluetta mantereelta myös siten, ettei kansainvälisiä sopimuksia rikottaisi. Näkemystään hän pe- rustelee kehittyneimpien asejärjestelmien tarkkuudella ja kasvaneilla ampumaetäisyyksillä.112 Teknisesti hänen näkemyksensä lienee oikea, mutta käytännössä Suomi ja Ruotsi eivät toden- näköisesti pystyisi sitouttamaan tärkeimpiä sotilaallisia suorituskykyjään Ahvenanmaan puo- lustukseen, mikäli konfliktin vastapuolena olisi suurvalta, joka kohdistaisi sotilaallista voi- maansa Suomeen tai Ruotsiin myös mantereen kautta. Xxxxxxxx ottaa tämän huomioon tutki- muksessaan toteamalla, että vihollinen saattaisi tarkoituksellisesti hyökätä sekä Pohjois- että Etelä-Suomeen sitoakseen puolustajan joukkoja ja eristääkseen tärkeitä huoltoreittejä113.

Xxxxx Xxxxxxxxxxx näkemyksen mukaan Ruotsi on ollut Ahvenanmaan demilitarisoidun aseman vahvin puolestapuhuja, koska Ahvenanmaan kautta hyökkääjä pystyisi uhkaamaan koko Ruot- sin itärannikkoa ja Tukholmaa. Lisäksi Xxxxxxxxxxx toteaa Ahvenanmaan olevan Venäjälle so- tilaallisesti merkityksellinen, koska Venäjä kokisi Ahvenanmaata hallitsevan vihollisen voivan uhata Pietaria ja Itämeren laivastoa.000 Xxxx Xxxxxxxx on päätynyt tutkimuksessaan vastaaviin tuloksiin115. Hannikaisen havainto on merkittävä, koska Ahvenanmaalle sijoitetuilla kauaskan- toisilla asejärjestelmillä116, huoltokeskuksilla sekä valvonta- ja häirintäkalustolla olisi selkeä vaikutus itämerellisen sodan voimasuhteisiin. Ahvenanmaa on kriittinen Suomelle myös itäme- rellisen huoltovarmuuden ja ulkomaankaupan kannalta, joiden toiminnan jatkuvuus olisi kes- keistä sodan aikana.

112 Gardberg (1995), s. 59–63; Xxxxxxxxxx aseteknologiseen kehitykseen liittyvien näkemysten yhteydessä on huomioitava, että hänen havaintonsa ovat 28 vuotta vanhoja. Aseteknologiassa tapahtuu 28 vuodessa suuria muutoksia.

113 Ibid. s. 42–43.

114 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 615.

115 Ks. Xxxxxxxx (1995), s. 39.

116 Esimerkiksi Suomen merivoimien käytössä olevan ruotsalaisvalmisteisen RBS-15 meritorjuntaohjusjärjestel- män kantama on noin 100 kilometriä.

Ahvenanmaan sotilaallinen merkitys perustuu nykyaikana ennen kaikkea sen sijaintiin. Saari- ryhmä ja sen vesialueet muodostavat sulun Pohjanlahden suulle ja ne soveltuvat käytettäväksi tukikohtana monen tyyppisiin sotilasoperaatioihin pohjoisen Itämeren alueelle117. Ahvenan- maahan on historiassa liittynyt ja tullee jatkossakin liittymään sekä Ruotsin, Suomen että Ve- näjän sotilasstrategisia intressejä. Jatkuva aseteknologinen kehitys on mahdollistanut kauaskan- toisempien ja tarkempien asejärjestelmien käytön, minkä toisaalta voidaan katsoa vähentäneen tai ainakin muuttaneen Ahvenanmaan sotilaallista merkitystä. Muutos liittyy pääosin siihen, ettei Ahvenanmaan puolustaminen vaadi välttämättä nykyaikana vahvaa sotilaallista läsnäoloa saariryhmän alueella tai tukikohtia Ahvenanmaalla vaan viholliselta voidaan ainakin osittain kiistää alueen sotilaallinen käyttö kauempaa. Tähän asetelmaan luo haasteen vuoden 1921 de- militarisointisopimus, joka velvoittaa Suomea aloittamaan vyöhykkeellä sotilaalliset vastatoi- met, mikäli Ahvenanmaata kohtaan kohdistuu hyökkäys. Sopimuksessa ei tarkemmin määri- tellä, millaisiin vastatoimiin Suomen tulisi ryhtyä. Ahvenanmaata koskevia kansainvälisiä so- pimuksia analysoidaan tarkemmin seuraavissa alaluvuissa.

Viime vuosien Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön muutokset ovat nostaneet Ahve- nanmaan aseman uudelleen kansallisen keskustelun aiheeksi. Keskusteluun ovat osallistuneet niin asiantuntijat, sotilaat kuin valtionjohto, mikä viestii Ahvenanmaan puolustuskysymyksellä olevan edelleen Suomelle merkitystä.

Lokakuussa 2016 puolustusministeri Xxxxx Xxxxxxxx esitti näkemyksen, jonka mukaan Xxxxxxx- maa muodostaa sotilaallisen tyhjiön. Kommentti aiheutti laajaa julkista keskustelua, johon rea- goivat monet tahot. Osa syytti keskustelunaloitusta turhaksi provokaatioksi. Ahvenanmaan maakunnan hallituksen johtaja Xxxxx Xxxxxxx vastasi Niinistön näkemykseen toteamalla, että keskustelu Ahvenanmaan demilitarisoidusta asemasta on turhaa, koska demilitarisointi on Itä- meren turvallisuutta lisäävä tekijä118. Sjögrenin mielipide kaipaa perusteluja.

117 Sauramo (1937), s. 204.

118 Kaleva uutiset: Ahvenanmaalla kiukkua ministerin demilitarisointipuheista. 2016, [xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxx- set/kotimaa/ahvenanmaalla-kiukkua-ministerin-demilitarisointipuheista/741702/], luettu 7.1.2018.

Xxxxx Xxxxxx totesi Ilta-Sanomien haastattelussa 18.10.2016 seuraavasti: ”Demilitarisointi toi- mii päinvastoin kuin romantikot kuvittelevat. He kuvittelevat, että se varmistaa rauhan pysymi- sen, kun se päinvastoin vetää sotaa puoleensa.”119 Tarkan mielestä Itämeren sotilaallinen tur- vallisuustilanne on kehittynyt suuntaan, jonka mukaan aseelliseen toimintaan valmistautumi- nen olisi perustelua. Hän ei myöskään usko vuoden 1921 sopimuksen voimaan. Xxxxxx Xxxx- xxxx-Xxxxxxxxxxx mukaan nykytilassa Ahvenanmaan demilitarisointi hyödyttää ennen muuta Venäjää. Hänen mielestään Suomi voisi ottaa täyden vastuun Ahvenanmaan sotilaallisesta puo- lustuksesta kansainvälisten sopimusten kustannuksella.120 Salonius-Xxxxxxxxx jättää tosin täs- mentämättä, mitä hän tarkoittaa ”täydellä vastuulla” ja mitä nykyinen Ahvenanmaahan liittyvä toiminta hänen mielestään edustaa. Edellä esitetyt kannanotot ilmentävät Ahvenanmaa -kes- kustelun ristiriitaisia ja tunnesidonnaisia näkemyksiä sekä heikkoa argumentointia. Perusteltu- jakin puheenvuoroja esiintyy. Erään näkökulman mukaan Ahvenanmaan pysyminen sotilaal- listen toimien ulkopuolella ei perustu nykytilassa vain kansainvälisiin sopimuksiin, vaan siitä on tullut osa Itämeren alueen kansainvälistä tapaoikeutta ja Euroopan turvallisuusjärjestel- mää121.

Presidentti Xxxxx Xxxxxxxx rauhoitti kansallista keskustelua toteamalla, että Ahvenanmaan soti- laspoliittisen aseman määrittävät kansainväliset sopimukset, eikä Suomi voi niitä yksipuolisesti rikkoa122. Niinistön näkemys pohjautuu kansainvälisen oikeuden noudattamiseen ja pienvaltio- realistiseen, sovittelevaan ulkopolitiikkaan. Hän on julkisilla kommenteillaan korostanut Suo- mea osana kansainvälistä yhteisöä, jossa valtion yksipuolinen päätös sopimusten rikkomisesta ei ole kannattavaa. Suomi osallistuu keskusteluun kansainvälisen oikeuden kehittämisestä ja sen täytäntöönpanon edistämisestä, jolloin päätös demilitarisointisopimuksen rikkomisesta ei noudattaisi Suomen ulkopoliittista linjaa.123

119 Ilta-Sanomat: Pitäisikö Ahvenanmaa aseistaa? Tutkija: Nykyisellään vetää hyökkääjiä puoleensa. 2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxx-0000000000000.xxxx], luettu 27.10.2016.

120 Yle uutiset: Tutkija Ahvenanmaasta: Miksi epäröisimme vähentää Venäjän kykyä uhota?. 2016, [xxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-0000000], luettu 28.10.2016.

121 Xxxxxxxxxxx, Xxxxx: Vahva sopimusjärjestelmä Ahvenanmaan sotilaallisen erityisaseman tukena. 2016, [xxxx://xxx.xxx.xx/xxxx/00000], luettu 27.2.2017.

122 Ilta-Sanomat: Presidentti Xxxxxxxx: Kansainvälinen sopimus estää joukkojen siirtämisen Ahvenanmaalle.

2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxx-0000000000000.xxxx], luettu 27.10.2016.

123 Ulkoministeriö: Kansainvälinen oikeus. [xxxx://xxxxxx.xxxxxxx.xx/xxxxxx/xxxxxxx.xxxx?xxxxxxxxxx000000], lu- ettu 28.10.2016.

3.2 Ahvenanmaata koskevat kansainväliset sopimukset

Keskeisimmät valtiosopimukset, jotka määrittävät Ahvenanmaan erityisaseman ovat vuonna 1856 Pariisin rauhansopimuksen yhteydessä laadittu sopimus Ahvenanmaan demilitarisoin- nista, vuonna 1921 laadittu Ahvenanmaan linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus, vuoden 1940 Suomen ja Neuvostoliiton välinen sopimus Ahvenanmaan saarista sekä vuonna 1947 laadittu Rauhansopimus Suomen kanssa. Näistä sopimuksista Suomen sotilaallis- ten toimintamahdollisuuksien kannalta keskeisin on vuoden 1856 sopimukseen pohjautuva vuonna 1921 laadittu demilitarisointisopimus, jossa Suomelle määritetään sotilaallisia rajoituk- sia, velvollisuuksia sekä oikeuksia.124 Vuoden 1940 valtiosopimus on itsenäinen kahdenvälinen sopimus125, jonka perusteella Suomi vahvisti noudattavansa Ahvenanmaan demilitarisointia ja Neuvostoliitto sai tuoda alueelle sopimuksen noudattamista valvovan konsulinviraston. Vuo- den 1947 valtiosopimus on luonteeltaan täydentävä. Siinä todetaan Ahvenanmaan demilitari- soinnin olevan edelleen voimassa. Muut Ahvenanmaata koskevat sopimukset ovat täydentäviä ja tarkentavia asiakirjoja.126

Xxxxx Xxxxxxx on koonnut tutkimuksessaan yhteen Ahvenanmaata koskevat keskeisimmät kansainväliset sopimukset. Kaikkia sopimuksia yhdistää tarkoitus varmistaa Ahvenanmaan lin- noittamattomuus ja puolueettomuus. Lisäksi Euroopan unionissa on tehty muutamia sopimuk- sia ja päätöksiä, jotka vaikuttavat Ahvenanmaan erityisasemaan. Kaikki Euroopan unionissa tehdyt sopimukset eivät ole tämän tutkimuksen kannalta merkityksellisiä127, joten pääosin ne on rajattu työn tarkastelusta pois. Ahvenanmaata koskevat kansainväliset sopimukset luetellaan seuraavassa:

124 Hannikainen (2016).

125 Neuvostoliitto ei ole vuoden 1921 sopimuksen osapuoli. Näin ollen vuoden 1940 valtiosopimus Neuvostolii- ton ja Suomen välillä on itsenäinen, eikä se pohjaudu vuoden 1921 sopimukseen.

126 Xxxxxxxxxxx (1994), s. 615.

127 Pois lukien Euroopan unionissa tehty Lissabonin sopimus, jonka vaikutusta pohditaan lyhyesti luvussa 4.3.

Kuva 3: Ahvenanmaan aseman määrittävät kansainväliset sopimukset128

Ahvenanmaan asemaa määrittävien sopimusten voimassaolosta on käyty keskustelua vuosi- kymmenien ajan. Xxxxx Xxxxx toteaa artikkelissaan, että vuoden 1921 demilitarisointisopimus, vuonna 1940 Neuvostoliiton ja Suomen välillä solmittu sopimus sekä vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen yhteydessä tehty sopimus vaikuttavat yhä kansainvälisesti voimassaolevilta. Hänen mukaan tästä on osoituksena vuonna 1992 tehty asiakirja, jossa Venäjä ja Suomi totesi- vat kahdenvälisten Ahvenanmaan asemaa koskevien sopimusten olevan edelleen voimassa.129

Xxxxx Xxxxxxxxxxx toteaa artikkelissaan ”The Demilitarised and Neutralised status of the Åland Islands”, että ei ole syytä kyseenalaistaa vuosien 1921, 1940 ja 1947 valtiosopimusten voimas- saoloa130. Hän esittää oletuksen, jonka mukaan myös vuoden 1856 valtiosopimus olisi voimas- saoleva: ”The 1856 Conventation apparently is still in force, but all three parties to it have later conventional obligations.”131 Xxxxxxx ja Hannikaisen tulkinnat osoittavat, että sopimuksia tulee tulkita joustavasti toimintaympäristön muutokset ja sopimusten tarkoitus huomioiden.

128 Källman (2007), s. 10–11.

129 Rosas (1997), s. 25.

130 Hannikainen (1994), s. 625.

131 Ibid. s. 619.

Vuonna 1940 Suomi ja Neuvostoliitto solmivat kahdenvälisen sopimuksen Ahvenanmaan saa- rista. Sopimuksen ensimmäisessä artiklassa ”Suomi sitoutuu demilitarisoimaan Ahvenanmaan saaret, olemaan linnoittamatta niitä sekä olemaan asettamatta niitä muiden valtioiden aseel- listen voimien käytettäväksi.” Lisäksi ensimmäisessä artiklassa täsmennetään, että ”Tämä mer- kitsee myöskin, ettei Suomi eivätkä muutkaan valtiot saa Ahvenanmaan saarten vyöhykkeellä tai sinne rakentaa mitään sotilas- tai laivastorakennusta tai –tukikohtaa, mitään sotilasilmai- lurakennusta tai –tukikohtaa eikä mitään muutakaan sotilastarkoituksiin käytettävää laitetta ja että saarilla olevat tykkiperustat on hävitettävä.”132 Sopimuksen perusteella Suomi ei saa antaa Ahvenanmaan aluetta muiden valtioiden sotavoimien käyttöön, mikäli Suomi vastaanottaisi ul- komaista sotilaallista apua itämerellisessä sotilaallisessa konfliktissa.

Sopimuksen toisessa artiklassa määritetään alue, jota sopimus koskee. Kolmannessa artiklassa todetaan, että Neuvostoliitolle myönnetään oikeus pitää Ahvenanmaan saarilla oma konsulin- virasto. Viraston tehtävänä on valvoa, että sopimuksessa tehtyjä sitoumuksia noudatetaan133. Xxxxx Xxxxxx mielestä Venäjän Ahvenanmaan konsulitoimintaan nähden ylimitoitettu konsu- laatin henkilöstömäärä osoittaa, että Ahvenanmaa on sotilaallisesti tärkeä Venäjälle. Hänen kä- sityksensä mukaan Venäjä on viime vuosina lisännyt konsulaatin henkilöstömäärää kylmän so- dan jälkeisistä ajoista.134 Gardberg tuo tutkimuksessaan ilmi tulkinnan, jonka mukaan Venäjän konsulinviraston tehtävä on ollut toimia naamioituna tiedustelukeskuksena mahdollisen itäme- rellisen sodan ja Ahvenanmaan valloittamisen varalta135. Valitettavasti Riesin ja Gardbergin näkemyksiä ei ole mahdollista vahvistaa muista lähteistä, mutta toisaalta voidaan kysyä, miksi Venäjä ei hyödyntäisi konsulinvirastoaan myös sotilaallisessa tarkoituksessa, mikäli se edistäisi Venäjän Itämeren alueen sotilaallisia intressejä.

132 Finlex: Sopimus Suomen ja Sosialistisen Neuvostotasavaltain Liiton välillä Ahvenanmaan saarista.

[xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxxxxxxxx/xxxxxxxxxx/0000/00000000], luettu 3.1.2017.

133 Ibid.

134 Ilta-Sanomat: Asiantuntija: Venäjä entistä aktiivisempi Ahvenanmaalla. 2016, [xxxxx://xxx.xx.xx/xxxx- maat/art-2000001937802.html], luettu 8.1.2018.

135 Gardberg (1995), s. 14.

Vuoden 1940 kahdenvälisessä sopimuksessa vahvistetaan Ahvenanmaan saarten demilitari- soitu asema. Suomi on sopimuksen ainoa osapuoli, johon demilitarisoinnin säilyttämiseen liit- tyvät vaatimukset kohdistuvat. Sopimuksessa Neuvostoliitto ei sitoudu olemaan linnoittamatta Ahvenanmaan saaria. Tämä tarkoittaa sitä, että se ei ole sopimuksen mukaan velvollinen jättä- mään Ahvenanmaata sotatoimiensa ulkopuolelle, vaikka sopimuksen perusteella Suomen tulee estää alueen sotilaallinen käyttö muilta valtioilta. Xxxxx Xxxxxx tulkinnan mukaan ennen vuo- den 1940 sopimuksen solmimista Neuvostoliiton johto oli hyväksynyt Itämeren alueen sota- suunnitelmansa, johon kuului Ahvenanmaan miehitys136. Venäjä on Neuvostoliiton hajottua il- moittanut perivänsä sopimuksen velvoitteet ja oikeudet Neuvostoliitolta137. Sopimuksessa ei mainita mitään irtisanomisoikeuksista138.

Sopimuksen perusteella Suomi on ainoa Itämeren valtio, joka voi puolustaa Ahvenanmaata sii- hen kohdistuvia sotilaallisia toimia vastaan. Sopimuksessa viitataan kuitenkin vain muihin val- tioihin eikä se siten kiellä tai erikseen salli alueen antamista sotilasliiton tai kansainvälisen jär- jestön käyttöön. Asiakirjan sanamuotojen perusteella jää epäselväksi, millaisessa tilanteessa Euroopan unionin tai Naton joukot voisivat toimia alueella. Tähän Xxxxxxx Xxxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxx esittävät tulkintansa, jonka mukaan Suomi voisi vastaanottaa ulkopuolisen valtion soti- laallisen avun Ahvenanmaan puolustamiseksi, mikäli joukot toimisivat Suomen puolustusvoi- mien alaisuudessa. Xxxxxx mukaan tämä menettely ei rikkoisi vuoden 1940 Neuvostoliiton kanssa solmittua sopimusta.139 Tulkinta lienee oikeansuuntainen, mutta teoreettinen, koska Wienin valtiosopimusoikeutta koskeva yleissopimus määrittää sopimustulkinnan perusteet. Muiden valtioiden sotilaiden toimiminen puolustusvoimien alaisuudessa Ahvenanmaan demi- litarisoidulla vyöhykkeellä aiheuttaisi todennäköisesti kiristyneitä ulkopoliittisia suhteita Ve- näjään eikä välttämättä edesauttaisi millään tavalla alueen turvallisuuden takaamista.

Vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksessa vahvistetaan aikaisempien valtiosopimusten voi- massaolo toisen maailmansodan jälkeen140. Sopimuksen viidennessä artiklassa todetaan: ”Ah- venanmaan saaret jäävät demilitarisoiduiksi nykyisin vallitsevan tilanteen mukaisesti.”141 So- pimuksessa ei oteta muuten kantaa Ahvenanmaahan.

136 Tarkka (2016).

137 Källman (2007), s. 11.

138 Hannikainen (2016).

139 Björkholm & Rosas (1990), s. 100–101.

140 Källman (2007), s. 13.

141 Finlex: Rauhansopimus Suomen kanssa. [xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxxxxxxxx/xxxxxxxxxx/0000/00000000], lu- ettu 3.1.2017.

3.3 Vuoden 1921 Ahvenanmaan linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta kos- keva sopimus

Ahvenanmaan saarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus eli niin sa- nottu demilitarisointisopimus laadittiin ensimmäisen maailmansodan jälkitilassa 24. kesäkuuta 1921. Sopimuksen osapuolina olivat Saksa, Tanska, Suomi, Viro, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Latvia, Puola ja Ruotsi. Sopimuksella täydennettiin Venäjän, Ranskan ja Iso-Britannian vuoden 1856 valtiosopimusta Ahvenanmaan demilitarisoinnista, joskaan Venäjä ei ollut vuoden 1921 sopimuksen allekirjoittajien joukossa.142 Neuvostoliitto tai Venäjä eivät ole allekirjoittaneet so- pimusta. Miksi Venäjä ei ollut sopimuksen osapuoli? Källman toteaa tutkimuksessaan seuraa- vasti: ”Asiasta on eri näkemyksiä, joista yhden mukaan Neuvostoliitto oli vallankumouksellinen ja epävakaa valtio, eikä sitä kelpuutettu mukaan. Toinen näkemys painottaa, ettei Neuvosto- liitto itse halunnut mukaan, sillä valtiosopimuksen henki ei ollut sen kansallisen intressin mu- kainen.”143 Källman ei tuo tutkimuksessaan ilmi esittämiensä väitteiden lähteitä. Xxxxx Xxxxx- kosken mukaan Venäjä ei ollut sopimuksen osapuoli, koska Neuvosto-Venäjää ei tuolloin ollut tunnustettu eikä siten myöskään hyväksytty Kansainliiton jäseneksi144.

Sopimuksen tavoite kirjattiin seuraavasti: ”- - jotta saataisiin takeet siitä, etteivät nämä saaret koskaan tule aiheuttamaan vaaraa sotilaalliselta kannalta.”. Voidaan olettaa, että turvallisuutta haluttiin kasvattaa yhteisöllisesti, koska ensimmäisen maailmansodan tragedia oli vielä tuo- reessa muistissa. Kansainliiton virallisena tavoitteena oli lisätä ylikansallista yhteistyötä ja rau- haa, mikä puoltaa tätä oletusta145. Toisaalta voidaan myös perustellusti väittää, että valtiot aja- vat kansainvälisten sopimusten avulla omia etujaan. Etenkin poliittisen realismin ajatusten mu- kaan valtiot toimivat itsekkäästi ja kansainvälisten sopimusten todellinen tarkoitus on edistää valtioiden omia tavoitteita. Vuoden 1921 sopimukseen on saattanut liittyä valmistautuminen tuleviin sotiin. Esimerkiksi Saksa ja Ruotsi saattoivat tavoitella Ahvenanmaan sotilaallisen käy- tön estämistä muilta valtioilta ja siten omien sotavoimien vapaampaa käyttöä Itämerellä. Poliit- tisen realismin näkemyksen mukaan edellä mainittu vaihtoehto on luonnollinen. Toisaalta libe- ralistisen tulkinnan mukaan sopimuksen todellinen tavoite on ollut edistää yhteistyötä ja rauhaa. Näkemyserojen perusteella on mahdotonta sanoa, millaisia tavoitteita vuoden 1921 Ahvenan- maan demilitarisointisopimuksen allekirjoittamiseen on eri valtioilla liittynyt.

142 Puolustusministeriö (2015), s. 6.

143 Källman (2007), s. 12.

144 Heinikoski, Saila: Ahvenanmaan asema ei ole vain puolustuspoliittinen kysymys. 2016, [xxxx://xxxxxxx- xxxxx.xx/xxxxxxxxxxx-xxxxx-xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxx/], luettu 7.2.2018.

145 Pedanet: Tietoa Kansainliitosta. [xxxx://xxx.xxxx.xxx/xxxxxxxxxxx/xxxxx/xxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxxx?xxxxx- tent&a_id=371 luettu], luettu 9.1.2017.

Sopimuksessa mainitaan: ”- - ovat tässä tarkoituksessa päättäneet täydentää sen sitoumuksen sisällystä, jonka Venäjä on antanut 30 päivänä maaliskuuta 1856 Parisissa solmittuun trak- taattiin liitetyssä Ahvenanmaan saaria koskevassa sopimuksessa, mainittua sitoumusta kuiten- kaan loukkaamatta.”146 Sopimus määritti vuoden 1856 Versaillesin rauhansopimuksen Ahve- nanmaan linnoittamattomuudesta olevan edelleen voimassa ja velvoittavan Venäjää. Demilita- risoinnin lisäksi Ahvenanmaa määritettiin sopimuksessa myös neutraaliksi eli puolueettomaksi alueeksi. Sopimus sisältää 10 artiklaa, jotka esitellään ja analysoidaan seuraavaksi. Artiklojen sisältöä tarkastellaan sotilaallisesta näkökulmasta, eikä niiden oikeudellista tulkintaa arvioida.

Asiakirjan ensimmäisessä artiklassa Suomi vahvistaa Venäjän vuonna 1856 antaman traktaatin Ahvenanmaan saarista ja sitoutuu olemaan linnoittamatta ” - - Ahvenanmaan saariksi nimitettyä Suomen saariston osaa.”147 Kapteeniluutnantti Xxxxxxxxx Xxxxxxxx toteaa tutkielmassaan, että tämä oli tärkeää, koska ” - - oli epäselvää, missä määrin Venäjän vuonna 1856 tekemä sopimus velvoitti itsenäistä Suomea.”148 Xxxxxxxxxx huomio on aiheellinen. Juuri itsenäistynyt Suomi vahvisti vuoden 1921 sopimuksessa perivänsä Venäjän velvoitteet Ahvenanmaan linnoittamat- tomuudesta, vaikka Venäjä ei ollut vuoden 1921 sopimuksen allekirjoittaja. Suomi peri Venäjän vuoden 1856 lupauksen saariryhmän linnoittamattomuudesta, mutta ei saanut myöhemmin vuonna 1921 Venäjän vakuutusta saarten jättämisestä mahdollisten sotatoimien ulkopuolelle149. Tämä ei ole välttämättä osoittautunut Suomen sotilasstrategisten etujen mukaiseksi.

Venäjä ei todennäköisesti ole ollut myöhemmin halukas myöntämään Ahvenanmaan neutrali- teettia, koska nykyisen asetelman voidaan tulkita olevan Venäjän kannalta hyödyllisempi, mi- käli se ajautuisi Itämeren alueella sotilaalliseen konfliktiin esimerkiksi Naton kanssa. Venäjä saattaisi olettaa, että Suomen ja Venäjän välisessä sotilaallisessa konfliktissa Suomi saisi soti- laallista apua kolmannelta osapuolelta, jonka hallussa oleva Ahvenanmaa vaarantaisi Venäjän Itämeren laivaston toimintaa sekä Pietarin ja Kaliningradin turvallisuutta. Tosin on epäselvää, onko Venäjän kanssa yritetty avata neuvotteluja Ahvenanmaan oikeudellisen aseman lujitta- miseksi.

146 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921, [xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxxxxxxxx/xxxxxxxxxx/0000/00000000], luettu 26.10.2016.

147 Ibid.

148 Xxxxxxxx (2014), s. 9.

149 Venäjä on vuoden 1940 kahdenvälisessä sopimuksessa tunnustanut Ahvenanmaan demilitarisoidun aseman, mutta ei neutraliteettia. Toisin sanoen Venäjä ei ole sitoutunut jättämään Ahvenanmaan aluetta sotatoimiensa ulkopuolelle.

Toisessa artiklassa määritetään kulmapisteet, joiden rajaamaa aluetta demilitarisointisopimus koskettaa. Alueeseen sisältyvät kaikki saaret, luodot ja karit, jotka jäävät sopimuksen määrittä- män alueen sisäpuolelle.

Vuonna 2006 Suomen oikeusministeriön rajatyöryhmä katsoi koordinaattien ja rajojen olevan tulkinnanvaraisia. Työryhmä totesi sopimuksen tekohetken karttamateriaalista ja maakuntara- jalla tapahtuneiden maanmittaustoimitusten aiheuttamista siirtymistä johtuen virallisen ja sopi- muksessa olevan maakuntarajan eroavan toisistaan. Työryhmä ehdotti selvityksessään, että Ah- venanmaan sopimuksen koordinaatit muutetaan nykyaikaisen järjestelmän mukaisiksi ja asia tiedotetaan alkuperäisen sopimuksen allekirjoittaneille valtioille ja Venäjälle.150

Työryhmän havainnot eivät heikennä sopimuksen voimaa, mutta osoittavat, millaisia vaikutuk- sia sopimuksen iällä on. Liki sata vuotta voimassaollut sopimus sisältää myös muita tulkinnan- varaisuuksia. Maailma on muuttunut sadan vuoden aikana sopimuksen ympärillä merkittävästi. Sopimuksen ikä ei kuitenkaan vaikuta sopimusartiklojen sisältöön.

Kolmannessa artiklassa mainitaan: ”Älköön mitään sotilas- tai laivastorakennusta tai tukikoh- taa, mitään sotilasilmailutoimen rakennusta tai tukikohtaa eikä mitään muutakaan sotatarkoi- tuksiin käytettävää laitetta ylläpidettäkö 2 artiklassa määrätyllä vyöhykkeellä tai sinne raken- nettako.”151 Kolmas artikla kieltää selkeästi kaikenlaisten sotilaallisten rakennelmien, tukikoh- tien ja laitteiden rakentamisen ja ylläpitämisen Ahvenanmaalla. Sopimuksessa huomioidaan maa-, meri- ja ilmaelementit sotilaallisessa toiminnassa.

150 Oikeusministeriö: Ahvenanmaan demilitarisoinnin rajoja koskeva selvitys. 2006, [xxxx://xxxxxxxxxxxxx- xxx.xx/xx/xxxxx/xxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxx/000000xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx.xxxxxxxxxx- mammietinto.html], luettu 28.10.2016.

151 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

Sopimuksen neljännessä artiklassa täsmennetään edelleen, etteivät minkään vallan maa-, meri- tai ilmavoimat saa tunkeutua tai oleskella sopimuksessa määritetyllä alueella. On kuitenkin otettava huomioon, että alueiden valtaamiseen ja haltuunottoon on olemassa muitakin kuin so- tilaallisia keinoja. Aseellisia ja tunnuksettomia sotilas- ja siviilihenkilöitä on käytetty muun muassa vuoden 2014 Krimin valtauksen yhteydessä. Ahvenanmaalle on mahdollista kuljettaa meriteitse materiaalia, joka saattaisi jäädä Suomelta huomaamatta. Siviiliasuisten sotilaiden suorittama sotilasoperaatio Ahvenanmaan valtaamiseksi ei välttämättä aiheuttaisi laukausta- kaan, mutta saattaisi Suomen ulkopoliittisesti vaikeaan asemaan. Suomen olisi reagoitava tilan- teeseen, koska sopimuskin sitä velvoittaa. Sotilaallinen vastaus saattaisi asettaa Suomen ase- maan, jossa siitä tulisi ensimmäinen valtiollinen sopimuksen rikkojaosapuoli, mikä hämärtäisi sotilaallisten toimien oikeutusta ja antaisi muille valtiolle syyn sotilaallisten vastatoimien käyn- nistämiselle.

Toinen mielenkiintoinen asia neljänteen artiklaan liittyen on rajavartiolaitoksen läsnäolo Ah- venanmaan demilitarisoidulla vyöhykkeellä. Rajavartiolaitos ei ole sotilaallinen organisaatio, ja se valvoo rauhan aikana Ahvenanmaan vesialueita. Rajavartiolaitos toimii sisäministeriön johdossa, toisin kuin puolustusvoimat. Xxxxx Xxxxx kirjoittaa artikkelissaan rajavartiolaitoksen toiminnasta Ahvenanmaan demilitarisoidulla alueella. Hänen näkemyksenä mukaan rajavartio- laitoksen alukset eivät ole sotilaallisia aluksia, koska ne eivät toimi puolustusvoimien alaisuu- dessa ja niissä on vain kevyttä aseistusta. Hänen mielestään Suomen pitkään harjoittama käy- täntö, jossa rajavartiolaitoksen aluksilla valvotaan ja turvataan Ahvenanmaan koskematto- muutta, on osoittautunut toimivaksi ja kansainvälisesti hyväksytyksi ratkaisuksi.152 Rajavartio- laitoksella voi olla Itämeren alueen kriisin alkuvaiheessa merkittävä vaikutus Ahvenanmaan alueen valvonnassa ja puolustusjärjestelyissä.

Sopimuksen neljännessä artiklassa kielletään myös aseiden ja sotatarpeiden valmistus, tuonti, kauttakuljetus ja vienti. Aseiden ja sotatarpeiden kieltoa voidaan tulkita sovellettavan vain so- tilaallisiin tarkoituksiin käytettäviin aseisiin.153 Näin ollen metsästykseen tarkoitetut ja muut siviiliaseet voivat olla Ahvenanmaalla sallittuja154.

152 Rosas (1997), s. 32.

153 Xxxxxxxx (2014), s. 9.

154 Xxxxxxx, Xxxxxxxxx: The State versus the Individual, The Unresolved Dilemma of Humanitarian Intervention.

Martinus Nijhoff Publishers, Leiden, Boston 2011, s. 17–30.

Neljäs artikla määrittää myös Suomea koskevia oikeuksia ja velvollisuuksia. Rauhan aikana Suomi voi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilyttämiseksi pitää alueella tarvittavia sään- nöllisiä poliisivoimia. 155 Sopimus ei määritä, mitä tarkoitetaan ”tarvittavilla” poliisivoimilla.

Lisäksi artiklassa mainitaan: ”Suomi voi poikkeuksellisten olosuhteiden vaatiessa viedä sinne ja väliaikaisesti siellä pitää muita sellaisia aseellisia voimia, jotka ovat välttämättömän tar- peelliset järjestyksen pitämiseksi.”156 Lause sisältää muutamia tulkinnanvaraisuuksia. Ensim- mäisenä esiin nousee tulkinta ”poikkeuksellisista oloista”. Täytyykö turvallisuustilanteen hei- ketä merkittävästi juuri Ahvenanmaalla, jotta sopimuksen kohtaa voidaan soveltaa vai riittääkö Itämeren turvallisuustilanteen heikkeneminen riittäväksi perusteeksi sotilaallisten voimien siir- rolle? Artiklan jättäessä poikkeuksellisten olosuhteiden vakavuuden ja paikan tarkemmin mää- rittämättä, on tulkintavastuu tässä asiassa Suomen valtiolla. Aseellisten voimien siirrosta tulisi hyvien käytänteiden mukaisesti ilmoittaa muille demilitarisointisopimuksen osapuolille.

Sopimuksen mukaan aseellisten voimien tulee olla sellaiset, jotka ovat välttämättömiä tarpeel- lisen järjestyksen pitämiseksi. Näin ollen Suomella on oikeus määrittää ne sotilaalliset voimat, jotka ovat ”välttämättömiä” järjestyksen takaamiseksi. Joukkojen määrää, varustusta tai laatua ei siten rajata.

Kolmantena nousee esiin sana ”väliaikaisesti”. Sopimus ei ota kantaa, kuinka pitkään Suomella olisi oikeus pitää Ahvenanmaalla aseellisia voimia. Näiden havaintojen perusteella voidaan to- deta, että sopimuksen neljännessä artiklassa on tulkinnanvaraa, mikä on Suomen ja Ahvenan- maan puolustuksen kannalta hyvä asia. Tulkinnanvaraisuus jättää Xxxxxxxx toimintamahdolli- suuksia Ahvenanmaan sotilaallisessa puolustuksessa ja joukkojen siirroissa. Aseellisia jouk- koja voidaan tarpeen vaatiessa siirtää alueelle järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi, siten ettei kansainvälisiä sopimuksia rikota.

155 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

156 Ibid.

Neljännen artiklan mukaan Suomella on oikeus käydä ”aika ajoin” tarkastamassa demilitari- soitu alue yhdellä tai kahdella vedenpinnalla kulkevalla sota-aluksella, jotka voidaan väliaikai- sesti ankkuroida. Lisäksi, jos ”erikoisen tärkeät seikat” vaativat, saa Suomi tuoda vyöhykkeen vesille ja väliaikaisesti pitää muitakin vedenpinnalla kulkevia laivoja, joiden kantavuus ei mis- sään tapauksessa saa olla suurempi kuin 6,000 tonnia.157 Sopimus jättää täsmentämättä, mitä tarkoitetaan ilmaisuilla ”aika ajoin” ja ”erikoisen tärkeät seikat”, mikä mahdollistaa merival- vonnan ja -puolustuksen vahvistamisen sotilaallisen kriisin varhaisessa vaiheessa. 6,000 tonnin kantavuusrajoitus ei ole Suomen merivoimien kannalta merkityksellinen, koska pääosa aluk- sista alittaa määritetyn rajan158.

Edellä mainittujen kohtien lisäksi neljännessä artiklassa mainitaan, ettei Xxxxxxxx ole oikeutta myötää lupaa saaristoon tulemiseen tai ankkuroimiseen kuin yhdelle muun valtion sotalaivalle. Lisäksi mainitaan, että Suomella on oikeus lentää sotilaskoneilla vyöhykkeen ylitse, mutta las- keutuminen on sallittua vain pakottavissa hätätilanteissa.159

Sopimuksen viides artikla antaa siviilialuksille luvan kulkea alueen läpi, mikäli läpikulku nou- dattelee kansainvälisiä sääntöjä ja tapoja160.

Kuudennessa artiklassa määritetään Ahvenanmaan neutraliteetti161. Artiklassa todetaan, että Ahvenanmaan aluetta pidetään puolueettomana alueena, eikä sitä saa missään tapauksessa käyt- tää sellaisiin toimiin, jotka ovat yhteydessä sotilaallisiin toimenpiteisiin. Näin ollen sopimus määrittelee Ahvenanmaan yksiselitteisesti alueeksi, jossa ei saa toteuttaa edes sotilaallisiin te- kijöihin yhteydessä olevia toimenpiteitä. Suomella on kuitenkin kuudennen artiklan osalta eri- tyisasema. Artiklassa mainitaan: ”Kuitenkin on Suomen, jos Itämeri joutuu sodan piiriin, sal- littu vyöhykkeen puolueettomuuden turvaamiseksi väliaikaisesti laskea miinoja tämän vesialu- eelle ja sitä varten ryhtyä sellaisiin laivastotoimenpiteisiin, jotka ovat aivan välttämättömiä.”162 Termiä ”sodan piiri” on vaikea määritellä tarkasti. Sopimuksesta ei voi suoranaisesti päätellä, voiko Suomi aloittaa Ahvenanmaan aluevesien miinoittamisen ennen kuin Itämeren alueella on käyty meritaisteluita. Suomella on artiklan perusteella laajat mahdollisuudet tulkita Itämeren turvallisuustilanteen muutoksia puolustuksellisesti edukseen.

157 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

158 Ks. Xxxxxxxx (1995), s. 48.

159 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

160 Ibid.

161 Xxxxxxxx (2014), s. 10.

162 Ks. Ibid. s. 36.

Asiakirjan seitsemännessä artiklassa mainitaan, että mikäli sopimusta rikottaisiin, tulisi sopi- muksen muiden osapuolien kääntyä Kansainliiton puoleen. Kansainliiton neuvosto määrittäisi toimenpiteet, joihin ryhdyttäisiin määräysten voimassapitämisen turvaamiseksi ja niiden louk- kaamisen estämiseksi. Sopimuksen rikkojavaltion ääntä ei otettaisi huomioon Kansainliiton neuvoston kokouksessa, johon muut sopimuksen allekirjoittajavaltiot ottaisivat osaa. Lisäksi todetaan, että toimenpiteiden käynnistämiseen riittäisi kaksi kolmasosaa äänistä.163 Seitsemän- nellä artiklalla on ainoastaan historiallista arvoa, koska Kansainliittoa ei ole enää olemassa. Tilanteessa, jossa joku sopimuksen osapuolista rikkoisi sopimusta, meneteltäisiin Wienin val- tiosopimusoikeutta koskevan yleissopimuksen mukaisesti164.

Seitsemännessä artiklassa määritetään Suomelle velvoite, jolla on suuri merkitys. Tekstissä to- detaan: ”Jos Ahvenanmaan saaria taikka niiden kautta Suomen mannermaata vastaan suun- nattu äkillinen hyökkäys saattaisi vyöhykkeen puolueettomuuden vaaraan, on Suomen ryhdyt- tävä vyöhykkeellä tarpeellisiin toimenpiteisiin hyökkääjän pysäyttämiseksi tai torjumiseksi, siksi kunnes Korkeat Sopimuksentekijät tämän sopimuksen määräysten mukaisesti saattavat puuttua asiaan puolueettomuuden arvossapitämiseksi.”165 Tämä kohta velvoittaa Suomea rea- goimaan Ahvenanmaata kohtaan suuntautuvaa sotilaallista toimintaa vastaan. Velvoitteen muo- toilun perusteella pelkkä sotilaallinen uhka ei vielä velvoita vastatoimien aloittamista, mutta se ei myöskään kiellä sitä. Artiklan sanamuodot antavat Suomelle tarvittaessa mahdollisuuden tul- kita jo ”vaara” riittäväksi perusteeksi puolustusjärjestelyjen aloittamiselle. Tätä havaintoa puoltaa myös artiklan kohta, jossa todetaan, että Suomen olisi ryhdyttävä tarpeellisiin toimen- piteisiin hyökkääjän ”torjumiseksi”. Tekstissä mainittujen ”Korkeiden Sopimuksentekijöiden” eli muiden sopimuksen allekirjoittajavaltioiden apuun Suomi tuskin voisi sopimuksen konteks- tissa luottaa.

Kahdeksannessa artiklassa mainitaan seuraavasti: ”Tämän sopimuksen määräykset pysyvät voi- massa tapahtukoonpa Itämeren nykyisessä status quossa mitä muutoksia tahansa.”166 Artiklan muotoilu ei jätä varaa tulkinnanvaraisuuksille, vaan määrittää selkeästi sopimuksen määräysten olevan voimassa kaikissa tilanteissa.

163 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

164 Finlex: Valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus. 33/1980, [xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxxxxx- set/sopsteksti/1980/19800033], luettu 3.1.2018.

165 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

166 Ibid.

Artikloissa 9 ja 10 täsmennetään sopimuksen voimassaoloa, ratifioimista ja saattamista kaik- kien allekirjoittajavaltioiden tietoon: ”- -, jotta kaikki yleisen rauhan vuoksi pitävät arvossa Ahvenanmaan saarilla, Suomen tasavallan erottamattomalla osalla, tämän sopimuksen mää- räysten mukaista oikeudellista asemaa niihin sääntöihin kuuluvana, jotka tunnustetaan halli- tusten toiminnan ohjeiksi.”167

3.4 Sopimuksen Suomelle sallimat sotilaalliset toimintamahdollisuudet

Tässä luvussa demilitarisointisopimuksen sisältö luokitellaan Suomen sotilaallisten toimien osalta kolmeen pääluokkaan. Pääluokat ovat sotilaalliset rajoitukset, velvoitteet ja oikeudet. Sotilaallisten toimien luokittelun perusteella analysoidaan, millaisia sotilaallisia toimintamah- dollisuuksia ne Suomelle sallivat. Seuraava kuva esittää edellä mainittua luokittelua:

Kuva 4: Suomen sotilaallisten toimintamahdollisuuksien luokittelu vuoden 1921 demi- litarisointisopimuksen perusteella

Sopimuksen Suomen sotilaallista toimintaa koskevat rajoitukset

1. Ei saa rakentaa tai ylläpitää sotilaallisia rakennelmia, tukikohtia tai laitteita vyöhyk- keellä.

2. Aseiden ja sotatarpeiden tuonti, valmistus, vienti ja kauttakuljetus on kielletty.

3. Sotilaallinen kauttakulku ja oleskelu on kielletty.

4. Vain yhden muun valtion sotalaivalle voi kerrallaan antaa luvan tulla alueelle.

5. Ei saa käyttää sodan aikana sotilaallisiin toimiin (kuitenkin Suomella velvollisuus puo- lustaa).

167 Finlex: Ahvenanmaansaarten linnoittamattomuutta ja puolueettomuutta koskeva sopimus. 1921.

Xxxxxxxx päätyi tutkimuksessaan tulokseen, jonka mukaan valmiuden kohottaminen Ahvenan- maalla on rauhan aikana kiellettyä. Hänen mukaan sopimus sulkee pois kaikki sotatarkoituk- selliset valmistelut.168 Hänen havaintonsa on oikea, mutta se ei ole yllättävä, koska rauhan ai- kana tehtävät sotavalmistelut kielletään sopimuksessa tarkasti ja jyrkin sanamuodoin. Sopimuk- sen artiklat 3 ja 4 kieltävät yksiselitteisesti kaiken sotilaallisen valmistelun, varustamisen ja läsnäolon. Tästä huolimatta sopimus muotoilee osan Ahvenanmaata koskevista asioista tulkin- nanvaraisesti. Sanamuodot eivät määritä täsmällisesti velvoitteita tai rajoitteita. Käsitteet kuten ”sodan piiri”, ”aivan välttämätön” ja ”aika ajoin” jättävät sopimuksen soveltamiseen vaihto- ehtoja.

Sopimuksessa esitetyt rajoitukset koskevat kaikkia allekirjoittajavaltioita, mutta Xxxxxxxx ase- tetaan samalla myös sellaisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka kumoavat osan rajoituksista. Oikeuksien vertaaminen rajoituksiin aiheuttaa ristiriitoja, mikä vaikeuttaa sopimuksen tulkintaa Suomen näkökulmasta. Esimerkiksi sopimuksessa kielletään yksiselitteisesti kaikki sotilaalli- nen toiminta vyöhykkeellä niin rauhan kuin sodan aikana. Tästä huolimatta Xxxxxxxx asetetaan velvoite, jonka mukaan sen täytyy torjua Ahvenanmaata kohtaan suuntautuva aseellinen hyök- käys. Puolustusvelvoite on Suomelle asetetuista velvoitteista keskeisin ja merkityksellisin. So- pimuksessa on myös muita kohtia, joiden perusteella Suomi on velvoitettu toimenpiteisiin so- tilaallisen uhkan torjumiseksi. Seuraavaksi tarkastellaan Suomelle asetettuja velvoitteita ja oi- keuksia tarkemmin.

Sopimuksen Suomen sotilaallista toimintaa koskevat velvoitteet

1. Suomen tulee noudattaa sopimusta.

2. Suomen on ryhdyttävä tarpeellisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin hyökkääjän pysäyttä- miseksi tai torjumiseksi.

3. Suomen on ilmoitettava sotilaallisesta toiminnastaan neuvostolle.169

4. Sopimus on voimassa kaikista olosuhdemuutoksista huolimatta.

168 Xxxxxxxx (2014), s. 10.

169 Tämä velvoite ei ole voimassa, koska Kansainliittoa ei ole enää olemassa.

Sopimuksen Suomen sotilaallista toimintaa koskevat oikeudet

1. Poliisivoimien ylläpito yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi vyöhyk- keellä on sallittu.

2. Suomi saa poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa viedä ja väliaikaisesti pitää alueella aseellisia voimia järjestyksen ylläpitämiseksi.

3. 1 tai 2 keveää vedenpinnalla kulkevaa sota-alusta saavat aika-ajoin tarkastaa alueen.

4. Suomi saa tuoda alueelle muitakin alle 6,000 tonnin sota-aluksia, jos erikoisen tärkeät seikat vaativat.

5. Ilmavoimat saavat lentää alueen yli ja laskeutua hätätapauksissa.

6. Suomi saa laskea sodan aikana alueen vesille miinoja väliaikaisesti ja ryhtyä sitä varten laivastotoimenpiteisiin.

Yllä esitettyihin, sopimuksen Suomelle sallimien sotilaallisten oikeuksien pitävyyteen on liit- tynyt ajan saatossa vaihtelevia tulkintoja. Puolustusministeriö asetti 25.9.2014 hankkeen, jossa selvitettiin puolustusvoimien osallistumista sille laissa säädettyihin virka-apu tehtäviin, jotka liittyvät muiden viranomaisten tukemiseen Ahvenanmaalla ottaen huomioon alueen erityisase- man. Selvitystyössä tehdyissä kuulemisissa selvisi, että vuoden 1921 demilitarisointisopimuk- sen 4. artiklaan ja sen Suomelle asettamiin oikeuksiin on liittynyt tulkintoja, joiden mukaan oikeudet olisivat ajan saatossa ja itämerellisen turvallisuustilanteen vakauduttua menettäneet merkityksensä. Selvityksessä kuitenkin huomautetaan, että Wienin yleissopimuksen mukaisesti olosuhteiden muutokset voisivat vaikuttaa koko sopimuksen pätevyyteen, eivätkä vain yhteen artiklaan.170 Wienin yleissopimuksen mukaan ”Valtiosopimusta on tulkittava vilpittömässä mielessä ja antamalla valtiosopimuksessa käytetyille sanonnoille niille kuuluvassa yhteydessä niiden tavallinen merkitys, sekä valtiosopimuksen tarkoituksen ja päämäärän valossa.”171 Tä- män lisäksi vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen 8. artiklassa todetaan sopimuksen olevan voimassa Itämeren turvallisuusympäristön muutoksista huolimatta172.

170 Puolustusministeriö (2015), s. 7.

171 Finlex (33/1980), 31. artikla.

172 Ks. Puolustusministeriö (2015), s. 7.

Yhteenvetona voidaan todeta, että vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen vain Suomea kos- kevat tulkinnanvaraisuudet ovat Suomen etujen mukaisia. Suomi kykenee toimimaan sotilaal- lisesti monella tavalla sopimuksen hengessä, sitä kuitenkaan rikkomatta. Sotilaallisen konflik- tin kehittyessä Itämeren alueella jää Suomen arvioitavaksi milloin ja millaisella voimalla uh- kaan vastataan. Sotilaallinen toiminta täytyy kuitenkin olla kansainvälisesti perustelu. Xxxxxxxx nostaa tutkimuksessaan esiin Suomen sotilaslakikomitean mietinnön vuodelta 1988, jonka pe- rusteella Suomen ei tarvitse odottaa hyökkäyksen alkamista tai hyökkääjän voiman kasvua, vaan se voi aloittaa sotilaalliset vastatoimet, kun konfliktin uhka on ilmeinen173. Gardbergin havainto on aiheellinen, kun pohditaan Ahvenanmaan alueen sotilaallisten puolustusjärjestely- jen toteutusta ja ajoitusta.

Seuraavaksi Suomen sotilaallista toimintaa koskevien rajoitusten, oikeuksien ja velvollisuuk- sien perusteella määritetään sotilaalliset toimintamahdollisuudet. Toimintamahdollisuudet kos- kevat niitä toimia, joita Suomi voi käyttää ja on osiltaan velvollinen käyttämään sodan tai kon- fliktin alkuvaiheessa siten, että se toimii vuoden 1921 valtiosopimuksen mukaisesti.

Sopimuksen Suomen sotilaallista toimintaa koskevat toimintamahdollisuudet

1. Määrittelemättömän kokoisen sotilasosaston väliaikainen sijoittamisen demilitarisoi- dulle alueelle järjestyksen ylläpitämiseksi.

Tämä mahdollisuus auttaa Suomea reagoimaan nopeasti kehittyviin uhkiin Itämerellä. Suo- mella tulisi olla välitön kyky siirtää ja väliaikaisesti sijoittaa tehtävään koulutettu sotilasosasto Ahvenanmaan puolustukseen. On Suomen etujen mukaista, että sopimus ei tarkasti määritä poikkeusolojen tyyppiä tai vakavuutta eikä puolustavan sotilasosaston kokoa. Sotilasosaston siirtäminen vaatisi tarkkaa diplomaattista ja poliittista valmistelua sekä viranomaisten välistä harjoittelua, mutta onnistuessaan se saattaisi estää saariryhmään kohdistuvan sotilaallisen uh- kan eskaloitumisen aseelliseksi yhteenotoksi. Konfliktin alkuvaiheessa puolustusvalmistelut voitaisiin aloittaa rajavartiolaitoksen tai poliisin henkilöstöllä ja siirtää sopimuksessa kuvattu- jen olosuhteiden täyttyessä puolustusvoimien vastuulle. Näin ollen Ahvenanmaan sotilaallisen puolustuksen kannalta toinen merkittävä toimintamahdollisuus on:

173 Gardberg (1995), s. 52.

2. Puolustusjärjestelyjen aloittaminen sisäministeriön alaisuudessa toimivien poliisin ja rajavartiolaitoksen henkilöstöllä sekä puolustusvoimien sotilaallinen tuki muille viran- omaisille virka-apuna konfliktin edetessä tai laajentuessa.

Laki puolustusvoimista määrittää puolustusvoimien neljä päätehtävää, jotka ovat Suomen soti- laallinen puolustaminen, muiden viranomaisten tukeminen, osallistuminen Euroopan unionin toiminnasta säädettyyn apuun, aluevalvontayhteistyöhön tai muuhun kansainvälisen avun anta- miseen ja kansainväliseen toimintaan sekä osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen krii- sinhallintaan ja sotilastehtäviin muussa kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Puolustusvoimien muista tehtävistä säädetään erikseen. Muiden viranomaisten tukemiseen sisältyvät virka-avun antaminen yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, terrorismirikosten estämiseksi ja keskeyttämiseksi sekä muuksi yhteiskunnan turvaamiseksi ja pelastustoimintaan osallistumi- nen antamalla käytettäväksi pelastustoimintaan tarvittavaa kalustoa, henkilöstöä ja asiantunti- japalveluita.174

Puolustusministeriön selvityksessä todetaan, että virka-apua annetaan toimivaltaisen viran- omaisen pyynnöstä ja täsmennetään, että ”Puolustusvoimien tukea muille viranomaisille tarvi- taan tilanteissa, joissa muilla viranomaisilla ei ole esimerkiksi puolustusvoimilta löytyvää osaamista tai kalustoa tehtävien suorittamiseen.”175 Laissa puolustusvoimien virka-avusta po- liisille todetaan, että poliisilla on oikeus saada puolustusvoimilta virka-apuna voimakeinojen käyttöä tiettyjen terroristisessa tarkoituksessa tehtävien rikosten estämiseksi tai keskeyttä- miseksi. Lain mukaan virka-apua voidaan antaa vain silloin, kun poliisin omat voimat ovat riit- tämättömät tehtävän suorittamiseen tai poliisilta puuttuu tehtävän edellyttämää erityishenkilös- töä tai -välineistöä.176

Puolustusministeriön selvityksen mukaan virka-apu voi sisältää myös sotilaallisten voimakei- nojen käyttöä, jos se on välttämätöntä suuren ihmismäärän turvallisuutta uhkaavan vaaran tor- jumiseksi eikä vaaraa ole mahdollista torjua lievemmillä keinoilla. Selvityksessä tarkennetaan, että sotilaallisilla voimakeinoilla tarkoitetaan virkamiehen henkilökohtaista asetta voimak- kaamman aseen käyttöä, joka soveltuu poliisitehtävien suorittamiseen. Tällaisessa tilanteessa lain mukaan poliisi päättää voimakeinojen käytöstä ja johtaa niiden käyttöä.177

174 Finlex: Laki puolustusvoimista. 11.5.2007/551, [xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxx/xxxxxxxx/0000/00000000], luettu 18.1.2018.

175 Puolustusministeriö (2015), s. 10–12.

176 Finlex: Laki puolustusvoimien virka-avusta poliisille. 5.12.1980/781, [xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxx/xxxx- tasa/1980/19800781], luettu 18.1.2018.

177 Puolustusministeriö (2015), s. 12.

Puolustusministeriön teettämän selvityksen johtopäätöksissä todetaan, että puolustusvoimat voi pyynnöstä antaa toimivaltaisille viranomaisille virka-apua myös Ahvenanmaalla178. Selvityk- sen mukaan olisi lain puitteissa mahdollista, että puolustusvoimat antaisi Ahvenanmaalla voi- makeinojen käyttöä edellyttävää virka-apua muille viranomaisille, koska Suomen viranomais- ten voimavarat ovat maan kokoon nähden pienet ja viranomaisten välinen yhteistyö on välttä- mätöntä. Selvityksessä huomautetaan, että viranomaisten varautuminen normaalista poikkea- viin tilanteisiin ja valmiuden ylläpitäminen vaatii suunnittelua, yhteistoiminnan sopimista ja harjoittelua. Lisäksi selvityksessä korostetaan tilannekuvan merkitystä: ”Tilannekuva on yksi tärkeimmistä päätöksenteon perusteista kaikilla toiminnan tasoilla. Luotettava tilannekuva, toi- mivaltaisen viranomaisen käsitys tapahtuneesta ja siihen vaikuttaneista tekijöistä sekä arvio tilanteen kehitysvaihtoehdoista, on keskeinen edellytys päätöksenteolle kaikilla tasoilla.”179

Selvityksessä ehdotetaan, että puolustusvoimien viranomaistuen antamista ja mahdollisten voi- makeinojen käyttöä Ahvenanmaalla selvitettäisiin valtioneuvoston yhteisellä ja laajemmalla hankkeella tarkemmin, koska viranomaistuesta Ahvenanmaalla ja alueen erityisasemaa takaa- vien kansainvälisten sopimusten tulkinnasta vallitsee erilaisia käsityksiä.180

Selvitys ja sen sisältämä pohdinta osoittavat, että toimintamahdollisuudet, joiden mukaan Suomi voi aloittaa puolustuksen poliisin ja rajavartiolaitoksen joukoilla ja asettaa Ahvenan- maalle määrittelemättömän kokoisen sotilasosaston väliaikaisen järjestyksen ylläpitämiseksi, ovat keskeisimpiä keinoja ennaltaehkäistä ja torjua aluetta kohtaan kohdistuvia vaikeasti enna- koitavia sotilaallisia uhkia. Näiden toimintamahdollisuuksien tehokkaaseen hyödyntämiseen liittyy keskeisesti selvityksessä esiin nostettu viranomaisten välinen yhteistyö ja virka-avun anto sekä puolustusvoimien sotilaallisten suorituskykyjen käyttö sisäministeriön alaisuudessa. Kansainvälisoikeudellisesti kestävän toimintamallin muodostamiseksi ja viranomaisyhteistyön toimivuuden kannalta aihetta tulisi tutkia perusteellisemmin, mihin ei kuitenkaan tämän tutki- muksen yhteydessä ole mahdollisuutta.

Kolmas sopimuksen Suomelle sallimista oikeuksista kumpuava toimintamahdollisuus liittyy Suomen mahdollisuuteen miinoittaa Ahvenanmaan merialueet ennakoivasti ja kiistää alueen käyttö.

178 Puolustusministeriö (2015), s. 19–20; Puolustusvoimat on antanut Ahvenanmaalla virka-apua muille viran- omaisille kahdesta viiteen kertaan vuodessa – tosin kertaakaan virka-apu ei ole edellyttänyt puolustusvoimilta voimakeinojen käyttöä.

179 Ibid. s. 19–22.

180 Ibid. s. 22.

3. Suomi saa laskea sodan aikana vesialueelle miinoja ja eristää alueen käytön hyökkää- jältä.

Nykyaikaisen sodan tai sotilaallisen konfliktin alku- ja loppupisteiden määrittäminen on han- kalaa, koska vaikuttamisen keinot ovat lisääntyneet ja muuttaneet muotoaan181. Näin ollen on vaikea sanoa, milloin Suomi voisi aloittaa ”sodan aikaisen” Ahvenanmaan vesialueiden mii- noittamisen, mutta päätös toiminnan aloittamisesta olisi tehtävä nopeasti tilanteen kehitystä en- nakoiden jo rauhan aikana. Toisaalta miinoittamisen aloittamisella Suomi tulisi ainakin epäsuo- rasti ottaneeksi osaa konfliktiin, joka ei välttämättä koskisi vielä Suomea.

Ahvenanmaan aluevesien miinoittamisella Suomi pystyisi rajoittamaan merialueiden käyttöä sekä sukellusveneiltä että pinta-aluksilta ja estämään siten alueeseen kohdistuvan sotilaallisen uhkan muodostumisen meriteitse. Miinoittaminen tulisi kuitenkin olla Suomen kokonaisvaltai- seen sotilaalliseen toimintaan suhteutettu ja oikein ajoitettu. Edellytys onnistuneelle merialuei- den miinoittamiselle on Suomen oikeus käyttää alueella rajattomasti alle 6,000 tonnin sota- aluksia, mikä on sopimuksen perusteella sallittua ja siten neljäs keskeinen toimintamahdolli- suus.

4. Erikoisen tärkeiden seikkojen vaatiessa Suomella on mahdollisuus käyttää Ahvenan- maan vesialueilla rajaamattomia määriä alle 6,000 tonnin sota-aluksia.

Merivoimien toiminnalla olisi keskeinen rooli Ahvenanmaan puolustuksessa182. Merivoimien rooli Ahvenanmaan puolustuksessa perustuu ennen kaikkea demilitarisoidun merialueen laa- juuteen sekä aluevalvontaan ja eristämiseen. Demilitarisointisopimuksen perusteella Suomen merivoimien aluksia voisi käyttää Ahvenanmaan alueen operaatioissa määrällisesti vapaasti. Pääosa Suomen merialuksista on alle 6,000 tonnin aluksia, joten sopimuksessa mainittu mas- saraja ei merkittävästi vaikuttaisi Suomen merivoimien suorituskykyjen käyttöön183. ”Erikois- ten tärkeiden seikkojen” määrittelyssä tulkintavastuu on sopimuksessa esiintyvien muiden tul- kinnanvaraisuuksien tapaan Suomella, minkä voidaan katsoa olevan Suomen etujen mukaista.

181 VNS (7/2016), s. 16.

182 Ks. Puolustusministeriö (2015), s. 19.

183 Puolustusvoimat: Merivoimien kalusto. [xxxx://xxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxxxxxxxx], luettu 1.2.2018.

Yllä esitettyjen neljän toimintamahdollisuuden hyödyntäminen olisi tärkeää sellaisessa tilan- teessa, jossa uhka Ahvenanmaata kohtaan olisi merkittävästi lisääntynyt ja sotilaallisen voiman käyttö aluetta kohtaan vaikuttaisi ilmeiseltä. Mikäli saariryhmää kohtaan kuitenkin kohdistuisi äkillinen ja voimakas hyökkäys184, menettäisi sopimus pääosan merkityksestään. Suomi olisi kuitenkin velvollinen puolustamaan aluetta, myös sopimuksen perusteella.

Itämerellisessä sotilaallisessa konfliktissa olisi mahdollista, että kansainvälisiä sopimuksia – Ahvenanmaan demilitarisointisopimus mukaan lukien – rikkoisivat eri osapuolet. Tämän ole- tuksen perusteella tässä luvussa ilmenneiden Suomen sotilaallisten toimintamahdollisuuksien hyödyntäminen olisi ensiarvoista. Suomi ei voi kuitenkaan perustaa ratkaisuaan oletukseen, jonka mukaan kansainvälisiä sopimuksia rikottaisiin ja siten myös Suomi olisi oikeutettu kan- sainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Suomen etujen mukaista on, että Ahvenanmaata valmistau- dutaan puolustamaan kansainvälisiä valtiosopimuksia kunnioittaen, etenkin, kun vuoden 1921 demilitarisointisopimus sallii Suomelle tässä tutkimuksessa esiin tuotuja sotilaallisia toiminta- mahdollisuuksia.

184 Ahvenanmaan puolustusjärjestelyihin liittyen on noussut esiin ajatus siitä, että Ahvenanmaata kohtaan koh- distuisi todennäköisesti yllätyksellinen ja voimakas sotilaallinen hyökkäys, jolloin Suomi ei ehtisi aloittaa riittä- viä vastatoimia. 1930-luvulla Suomen ja Ruotsin välillä valmisteltu yhteispuolustussopimus ”Stockholm plan” perustui tällaiseen uhkakuvaan. Sopimuksen perusteella Suomen ja Ruotsin oli tarkoitus puolustaa Ahvenan- maata Tukholmasta Hankoon kattavalla puolustusverkostolla. Neuvostoliiton vastustuksen takia Ruotsi kuitenkin vetäytyi suunnitelmasta.

4 AHVENANMAAN KANNALTA MERKITTÄVÄT ITÄMEREN SOTI- LAALLISEN TURVALLISUUSYMPÄRISTÖN MUUTOKSET

Vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon mukaan Itämeren alueen sotilaalliset ta- pahtumat ilmentävät nykyaikaisen sodankäynnin muutosta. Selonteossa todetaan, että poliittis- ten tavoitteiden saavuttamiseksi käytetään sotilaallisten keinojen lisäksi muun muassa poliit- tista ja taloudellista painostusta, informaatio- ja kybersodankäynnin muotoja ja niiden yhdistel- miä. Lisäksi mainitaan, että vaikuttaminen voi alkaa jo normaalioloissa.185 Jotta Ahvenanmaa- han liittyviä itämerellisiä sotilaallisia uhkia kykenisi ymmärtämään kokonaisvaltaisemmin, tu- lee selvittää, mitä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa mainitulla sodankäynnin muu- toksella tarkoitetaan. Tässä luvussa tarkastellaan Ahvenanmaan aseman kannalta merkittäviä muutoksia sodan kuvassa ja Itämeren sotilaallisessa turvallisuusympäristössä sekä pohditaan lyhyesti, miten ne vaikuttavat Ahvenanmaan demilitarisoituun asemaan.

4.1 Sodan kuvan muutos 2010-luvulla

Sodankäynnissä on 2010-luvulla ilmennyt ennennäkemättömiä informaatio- ja kybervaikutta- misen keinoja sekä uusia vallankumouksellisia asejärjestelmiä. Muutos haastaa nykyaikaisen sodan selkeän määrittelyn, eikä sodan kuva ole tänä päivänä yhtä yksinkertainen kuin esimer- kiksi 1900-luvun alussa, jolloin sota perustui rintamalinjoihin, ruutiaseisiin ja miesvahvuuksiin. Nykyaikana on vaikeaa määrittää, mitä keinoja tai ulottuvuuksia sota tai sotilaallinen konflikti sisältää, kuka taistelua käy ja missä sitä käydään.

Tässä luvussa tarkastellaan, millaisia muutoksia sodan kuvassa on 2010-luvun aikana tapahtu- nut. Tarkastelu pohjautuu Ukrainan sodalle ominaisten sodankäynnin piirteiden tarkasteluun venäläisen ja länsimaisen sodan kuvan muutoksen kontekstissa. Pohdinnan tarkoituksena ei ole kuvata taisteluteknisiä tai taktisia muutoksia vaan pohtia strategisella tasolla sitä, miten valtiot ja etenkin Venäjä on 2010-luvulla osoittanut käyvänsä sotaa toista valtiota vastaan.

185 VNS (7/2016), s. 16.

Osa tutkijoista ja asiantuntijoista suhtautuu varauksella sodan kuvan muutoksen teoreettiseen pohdintaan selittäen sodankäynnin muutoksen olevan jatkuva ja luonnollinen ilmiö186. Sodan kuvan muutoksen pohdinta on kuitenkin perusteltua, koska Venäjä on asettanut Ukrainan sodan yhteydessä kyseenalaisiksi monet kansainvälisesti tunnustetut sodankäynnin periaatteet ja kei- not. Sodan kuvan muutos tunnistetaan etenkin Venäjän osalta myös Suomen turvallisuus- ja ulkopoliittisessa johdossa. Ulkopoliittisen instituutin laatimassa Venäjän muuttuvaa roolia ja kansainvälistä toimintaa käsittelevässä raportissa todetaan, että selvitys on tehty ”- - valotta- maan nimenomaisesti muutosta Venäjän toiminnassa. Tästä muutoksesta on ollut haastavaa hakea Suomen näkökulmasta positiivisia puolia, mikä osittain selittää selvitystyön pessimististä sävyä. Negatiivisuus ei kuitenkaan ole itsetarkoituksellista, vaan tapahtumista ja analyysistä nousevaa.”187

Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvaltojen asevoimien vahvuuksia ryhdyttiin vähitellen supistamaan. Merkittävän sotilaallisen jännitteen pienentyessä asevoimien kehittämisen perus- teeksi muodostui korkean teknologian hyödyntäminen, ja määrän sijasta ryhdyttiin panosta- maan laatuun ja yhä suorituskykyisempiin joukkoihin. Xxxx Xxxxxxxxxx mukaan tämä tarkoitti sitä, että täsmäiskukyvystä, voiman nopeasta projisointikyvystä, verkottuvista sensoreista ja asejärjestelmistä sekä lähes reaaliaikaisesta tiedustelukyvystä muodostui Yhdysvaltojen ase- voimien kehittämisen runko, mikä antoi suuntaviivat myös globaalin sodan kuvan kehityk- selle188. Tätä kehityksen tietä on ainakin osittain noudattanut myös Venäjän vuonna 2008 alka- nut kolmiosainen asevoimien reformi189.

186 Ks. Xxxxxxxx, Xxxx-Xxxxxx: Näkökulmia Hybridisodankäyntiin. Puolustusvoimien tutkimuslaitos, 2015, s. 1, [xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxx/0000/Xxxxxxxxxx_xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx.xxx], luettu 17.1.2018.

187 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 9.

188 Xxxxxxxxx, Jyri: Sodankäynnin vallankumous – Realistinen visio vai virhearvio?. Sota – Teoria ja todellisuus. Näkökulmia sodan muutokseen. Xxxx Xxxxxxxxx & Xxxxxx Xxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos, Julkaisusarja 1, Strategian tutkimuksia No 24, Helsinki 2008, s. 45.

189 Kadettikunta Ry: Venäjän asevoimat: Asevoimien reformi. Turvallisuuspolitiikan tietopankki, 2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xx/xxxxx.xxx/xxxxxxx-xxxxxxxxx/xxxxxxxxxx-xxxxxxx], luettu 27.6.2017.

Asevoimien uudistuksesta huolimatta Venäjä on osoittanut osaavansa soveltaa sodankäynnis- sään myös sellaisia keinoja, jotka ovat määrittäneet osittain uudelleen sen, miten sotaa nykyai- kana toista valtiota vastaan käydään. Venäläinen sodan kuvan muutos liitetään usein Venäjän yleisesikunnan päällikön armeijankenraali Xxxxxx Xxxxxxxxxxx talvella 2013 pitämään puhee- seen, jonka on todettu kuvanneen ei-sotilaallisten keinojen merkityksen kasvua valtioiden väli- sissä sodissa ja jopa ennustaneen Ukrainan konfliktin kehittymisen ja kulun190. Huomionar- voista Xxxxxxxxxxx näkemyksessä on, että ei-sotilaallisia keinoja käytetään nelinkertaisesti suhteessa sotilaallisiin keinoihin. Hybridisodankäynnissä ei-sotilaallisiksi keinoiksi on miel- letty muun muassa diplomaattinen ja poliittinen vaikuttaminen, kyberhyökkäykset, talouteen vaikuttaminen, informaatiovaikuttaminen ja propaganda, paikallisen epävakauden hyödyntä- minen ja tunnuksettomien tai puolisotilaallisten joukkojen käyttö191.

Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian johtaman liittouman sota Irakia vastaan vuonna 2003 ja Venä- jän sotatoimet Itä-Ukrainassa ja Krimin niemimaalla vuonna 2014 ovat ajallisesti lähellä toisi- aan, mutta sodankäynnin keinojen osalta molemmat sodat eroavat toisistaan. Molemmissa ta- pauksissa suurvalta loukkasi toisen valtion suvereniteettia, mutta asevoimia käytettiin merkit- tävästi toisistaan poikkeavalla tavalla. Yhdysvaltojen tavanomaiset asevoimat Irakissa olivat massiiviset verrattuna Venäjän tunnuksettomiin ja puolisotilaallisiin joukkoihin Ukrainassa, mistä huolimatta sekä Venäjän että Yhdysvaltojen voidaan nähdä saavuttaneen tavoitteensa so- dissaan. Muutos ei kuitenkaan todista, että sodankäynti sisältäisi mitään uutta. Vanhoja sodan- käynnin keinoja voidaan soveltaa nykymuotoisten sodankäynnin keinojen rinnalla siten, ettei vastustaja pysty ennakoimaan tai valmistautumaan niihin.

190 Lalu, Petteri: Venäläinen sodan kuva, Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 43–44; Ks. tarkemmin Gera- simovin käsitys ei-sotilaallisten ja sotilaallisten keinojen käytöstä valtioiden välisessä sotilaallisessa konfliktissa liitteessä 2.

191 Nurmi, Xxxxx: Maavoimat – maa-alueen puolustaja nyt ja tulevaisuudessa, Sotilasaikakausilehti, maaliskuu 3/2018, Helsinki 2018, s. 18.

Xxxx-Xxxxxx Xxxxxxxx toteaa hybridisodankäyntiä käsittelevässä julkaisussaan alustavien tutki- mustulosten osoittavan, että nykyaikaiselle sodankäynnille on ominaista iskeminen yhteiskun- nan poliittiseen, sotilaalliseen, taloudelliseen, informatiiviseen, sosiaaliseen ja infrastruktuurin rakenteisiin samanaikaisesti ja yllättävästi192. Ukrainan kriisin yhteydessä esiin noussut lännen tyrmistyneisyys ja hidas reagointi perustui pitkälti Venäjän toimien sisältämään yllätykseen, salaamiseen, harhauttamiseen ja kansainvälisten oikeusperiaatteiden räikeään rikkomiseen193. Tämän näkökulman mukaan Venäjä haastaa läntisen käsityksen siitä, mitä sodankäynti on ja miten sotaa käydään sekä käyttää hybridisodankäynnin keinoja, läntisiä oikeusvaltioperiaatteita ja sodankäynnin kirjoittamattomia sääntöjä ennakkoluulottomasti edukseen. Muutosta kuvaa Venäjän puolustusministeri Xxxxxx Xxxxxxx toteamus vuodelta 2015, jonka mukaan informaatio on ase ja jopa yksi asevoimien puolustushaara194.

Xxxx Xxxxxx kuitenkin väittää artikkelissaan ”Venäläinen sodan kuva muutoksessa”, että so- dankäynti näyttää muuttuneen sekä Venäjällä että lännessä samaan suuntaan. Hänen mielestään yksi keskeisimmistä eroista on se, että laadun ja uusien suorituskykyjen ohella Venäjä painottaa edelleen määrällistä sotilaallista riittävyyttä.195 Mäkelän näkemys on osittain oikea, mutta sitä on syytä täydentää Xxxxxxx Xxxxx havainnolla. Lalun mukaan Venäjän asevoimien reformia ja venäläisen sodan kuvan muutosta on lännessä arvioitu Neuvostoliiton hajoamisen ja terroris- minvastaisen sodan näkökulmasta, jossa korostuu teknologisen kehityksen vallankumoukselli- nen vaikutus sodan kulkuun. Lännessä on vallinnut käsitys, jonka mukaan määrän sijasta tule- vissa sodissa tultaisiin panostamaan laatuun, eikä valtioiden välisiä sotia enää välttämättä il- maantuisi. Lalun mielestä Venäjän asevoimien odotettiin kehittyvän laadulliseen suuntaan, mitä ei kuitenkaan tapahtunut, vaan ”Venäjä jatkoi panostustaan ydinaseistuksen kehittämiseen, säi- lytti reserviin perustuvan liikekannallepanokyvyn ja kehitti mahdollisuuksiaan hallita lähialu- eidensa sotilaallisia kriisejä pysyvän valmiuden joukoilla.”196

192 Puistola (2015), s. 2.

193 Lalu (2016), s. 38.

194 Xxxxxx Xxxxxx: MEDIA-ACE-2015, puhe 28.3.2015, [xxxxx://xx.xx/0000/00/00/xxxxxxxxxx.xxxx], luettu 7.2.2018; Rantapelkonen, Jari: Operaatiotaidollinen katsaus venäläiseen informaatiosodankäyntiin, Venäjän ase- voimat muutoksessa – kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 348.

195 Mäkelä, Xxxx: Xxxxxxxxxx sodan kuva muutoksessa. Sota – Teoria ja todellisuus. Näkökulmia sodan muutok- seen. Xxxx Xxxxxxxxx & Xxxxxx Xxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos, Julkaisusarja 1, Strategian tutkimuksia No 24, Helsinki 2008, s. 267.

196 Lalu (2016), s. 37.

Xxxxxxxxxxx, Pynnöniemen, Saaren ja Ulkopoliittisen instituutin työryhmän laatiman raportin mukaan lännen yllättyneisyys ei johdu Venäjän ulkopoliittisten päämäärien tai ulkopoliittisen diskurssin radikaalista muutoksesta, vaan sen toimintatapojen muutoksesta. Raportissa tode- taan, että Venäjän ulkopoliittinen strategia ei ole muuttunut vaan tavoitteet sen saavuttamiseksi. Raportissa myös mainitaan, että Venäjä pyrkii omien sanojensa mukaan korostamaan rooliaan suurvaltana ja vastustamaan Yhdysvaltojen globaalia johtoasemaa.197

Mäkelä toteaa, että venäläisen näkemyksen mukaan pääosa länsimaista on muuttanut asevoi- mansa kriisinhallintajoukoiksi, eivätkä ne kykenisi sotatilanteessa luomaan oman alueen puo- lustukseen tarkoitettuja joukkoja. Mäkelän tulkinnan perusteella Venäjä kokee yksittäiset Eu- roopan valtiot sotilaallisesti kyvyttömiksi.198 Hyökkäyksellisen realismin mukaan tämä tarkoit- taa sitä, että Venäjän saattaisi tarpeen vaatiessa käyttää sotilaallista voimaa tällaisia valtioita vastaan199.

Ratkaisevaa on se, missä tilanteessa Venäjä kokisi toiseen valtioon kohdistuvan aseellisen in- tervention hyödyt riskejä suuremmiksi. Eräs tällainen tilanne saattaisi olla itämerellinen kon- flikti tai kiista Venäjän ja Yhdysvaltojen tai Naton välillä, jossa ennakoivalla ja yllätyksellisellä kolmansiin valtioihin kohdistuvalla voimankäytöllä Venäjä kykenisi saavuttamaan edullisen lähtöasetelman suurvaltojen väliseen laajempaan konfliktiin. Mikäli konflikti kehittyisi Itäme- ren alueella, eräs ennakoivan voimakäytön kohde saattaisi olla Ahvenanmaa, jolla Venäjä tur- vaisi Kaliningradin sekä Itämeren laivaston sotilaallisia suorituskykyjään ja työntäisi voiman- käytön vyöhykettä kauemmas tärkeästä Pietarin alueestaan.

197 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 6.

198 Mäkelä (2008), s. 267.

199 Xxxxxxxxxxx, Xxxx X.: Xxxxxxx and The Struggle for Power, Essential Readings in World Politics. Xxxxx X. Mingst & Xxxx X. Xxxxxx, 4th edition, W.W. Norton Company, New York 2011, s. 32–33.

Xxxxx Xxxxxxx ja Xxxxxx Xxxxx tarkastelevat Venäjän sodankäyntiä ”täyden skaalan konfliktin” käsitteen kautta. Käsitteen avulla voidaan analysoida laadullisesti erilaisia keinoja ja välineitä, joita Venäjä käyttää kansainvälisessä järjestelmässä vaikuttamiseen. Täyden skaalan konflik- tista nousee esille Venäjän vaikuttamisen keskeiset keinot eli kyvyn yhdistellä informaation, rahoituksen, kansainvälisen lain, talouden, diplomatian ja sotilaallisen toiminnan keinoja yhtei- sen, keskusjohtoisesti johdetun poliittisen päämäärän saavuttamiseksi.200 Näiden keinojen avulla Venäjä on onnistunut häivyttämään sodan ja rauhan välistä eroa ja siten säilyttänyt itsel- lään mahdollisuuden kieltää osallisuutensa silloin, kun todellisuudessa sotilaallinen toiminta on ollut kiivaimmillaan201.

Xxxxx Xxxxxx toteaa artikkelissaan ”Uudet sodat”, että viimeaikaisten konfliktien tutkimuksen perusteella voitaisiin olettaa sodankäynnin keinojen olevan kehittymässä uudenlaiseen suun- taan. Toisaalta hän myös muistuttaa valtioiden välisten täysmittaisten sotien, eli niin sanottujen ”vanhojen sotien” mahdollisuudesta.202 Malkin muistutus on aiheellinen, koska poliittisen rea- lismin näkökulmasta valtioiden väliset sodat eivät ole katoamassa kansainvälisestä järjestel- mästä, joka perustuu valtiorakenteisiin. Ukrainan konflikti osoittaa, että poliittisen realismin tunnustamat valtioiden väliset sodat ja valtapoliittisten tavoitteiden edistäminen sotilaallisessa voimankäytöllä ovat edelleen osa kansainvälistä järjestelmää.

Poliittisen realismin tulkinnan mukaan valtioiden väliset sodat ovat väistämättömiä ja joskus tarpeellinen osa suurvaltojen toimintaa, politiikan jatke. Sodat eivät tule poliittisen realismin mukaan poistumaan, koska suurvallat muodostavat potentiaalisen uhkan toisilleen ja valtioiden on jatkuvasti varauduttava sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuuteen. Lisäksi maailmasta puuttuu keskusvalta, joka auttaisi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ja rankaisisi hyökkääjää.

Toisaalta poliittinen realismi ei kiellä sitä, ettei sota olisi kehittyvä ilmiö tai etteivät sodankäyn- nin keinot olisi jatkuvassa muutoksessa. Näin tulkittuna valtioiden välinen sodankäynti on py- syvä ja jatkuvasti kehittyvä osa kansainvälistä järjestelmää. Sotilaalliset interventiot ja operaa- tiot ovat pääasiassa kuuluneet suurvaltojen asevoimien traditioon203.

200 Xxxxxxx, Xxxxx & Xxxxx, Ropert: Russian Full-Spectrum Conflict: An Appraisal After Ukraine, The Journal of Slavic Military Studies, s. 9, Kings College, London 2015, [xxxxx://xxxxxx.xxxxx.xxxxxxxxx.xxx/0000/00/xxxxxxx- xxxxx-2015-russian-full-spectrum-conflict.pdf], luettu 12.8.2017.

201 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 50.

202 Xxxxxx, Xxxxx: Xxxxx sodat, Sota – Teoria ja todellisuus. Näkökulmia sodan muutokseen. Xxxx Xxxxxxxxx & Xxxxxx Xxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos, Julkaisusarja 1, Strategian tutkimuksia No 24, Hel- sinki 2008, s. 95.

203 Vrt. Raitasalo (2008), s. 58.

Poliittisen realismin teorioita tukee se, että sodankäynti on kylmän sodan jälkeen palannut kes- keiseksi valtioiden ja etenkin hegemoniaa tavoittelevien suurvaltojen vaikuttamisen keinoksi ja samalla sotaa käydään toista valtiota vastaan entistä ovelammin. Sodan ulkoistaminen muille toimijoille, kuten yrityksille ja puolisotilaallisille ryhmittymille, on muuttanut sodan yhä kau- pallisemmaksi sekä vaikeammaksi hahmottaa ja määritellä, mikä toisaalta vaikeuttaa poliittisen realismin valtiokeskeisten säännönmukaisuuksien soveltamista kansainvälisiin sotilaallisiin konflikteihin.

Sodan kuvan muutosten pohdinnan yhteydessä on todettava, että paikallisia sotilaallisia turval- lisuusuhkia tutkittaessa on vaarana tehdä liian yleistäviä johtopäätöksiä ja tulkita kaikki turval- lisuutta horjuttavat tapahtumat osaksi valtiollista hybridisodankäyntiä. Nykyaikainen sodan- käynti sisältää myös sellaisia muotoja, joita ei voi suoraan liittää valtiollisiin sodankäynnin kei- noihin204. Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö käsittää näin ollen monen tasoisia tur- vallisuusuhkia, joista vain osa on sekä sotilaallisia että valtiollisia. Itämeren alueella puhkeavan valtiollisen sotilaallisen konfliktin voidaan tulkita olevan turvallisuusuhkien äärimmäisin muoto.

Nykyaikaiset sotilaalliset konfliktit ovat yhä pirstaleisempia. Niissä operoivat pienet, mutta en- tistä suorituskykyisemmät joukot205. Uudet miehittämättömät asejärjestelmät, robotiikka sekä nano- ja tietotekniikka ovat muokanneet taistelukentän taistelutilaksi206. Teknologisen koros- tuksen lisäksi sodan kuvassa on tapahtunut laajentumista207. Taistelutila on kaikkialla, mutta samalla ei missään. Taistelut ovat nopeita, voimakkaita ja pienelle alueelle rajattuja yhteenot- toja, joissa vihollinen ei välttämättä ole tunnistettavissa. Nykyaikaisia sotilaallisia konflikteja ja sotia on yhä vaikeampi rajata niin ajallisesti kuin paikallisesti, koska vaikuttamisen keinojen laajuuden takia sodan alku- ja loppupisteitä tai rintamalinjoja on liki mahdotonta määrittää.

204 Esimerkiksi Itä-Ukrainassa toimivat itsenäiset ja oligarkien rahoittamat puolisotilaalliset ryhmittymät ovat sotineet osittain toisiaan vastaan eikä niiden toimintaa voida suoraan liittää Venäjän ulkopoliittisiin tavoitteisiin. Ks. Suomenmaa: Itä-Ukrainan separatistit vääntävät keskenään vallasta ja resursseista. 2017, [xxxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxx-xx-xxxxxxxxxxxx- 6.3.311439.f99af2b996], luettu 12.1.2018.

205 Ks. Tähtinen, Xxxxx: Venäjän asevoimien kokemukset viimeaikaisista sodista, Venäjän asevoimat muutok- sessa – kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 17.

206 Ks. Kiianlinna, Lauri & Xxxxxxx, Pertti: Ukrainan sota 2014–2015, Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 386–388; aikaisemmin käytetystä termistä ”taistelukenttä” on ryhdytty käyttämään käsitettä ”taistelutila”, joka kuvaa sodankäynnin tapahtumia myös ei-fyysisissä tiloissa kuten sähkö- ja tietoverkoissa.

207 Malkki (2008), s. 89–92.

Sota koskettaa jokaista yhteiskunnan osa-aluetta. Sodankäynnissä vaikuttamisen keinoja koh- distetaan koko yhteiskunnan spektriin ja pyritään pääsemään tavoitteeseen kokonaisvaltaisem- min208. Hybridivaikuttamisen ja sen mukanaan tuomien kyber- ja informaatiokeinojen takia so- dankäyntiä voi harjoittaa toista valtiota vastaan lähes huomaamatta ja ilman sodan julistusta. Monessa tapauksessa sotilaallisia keinoja käytetään vahvistamaan muiden keinojen vaikutusta ja vasta tarvittaessa luomaan ratkaisu poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi209.

Sodan kuvan muutoksen takia yksi keskeisimmistä Ahvenanmaan puolustukseen liittyvistä haasteista on määrittää, milloin Ahvenanmaata kohtaan kohdistuu niin merkittävä sotilaallisen voimankäytön uhka, että Suomi voi aloittaa alueen sotilaallisen puolustamisen. Lisäksi kes- keistä on luoda selkeät määritelmät sille, mitkä nykymuotoisen sodankäynnin keinot ja mene- telmät luokitellaan uhkiksi Ahvenanmaalle.

Ukrainan sodasta tehtyjen havaintojen perusteella on epätodennäköistä, että Ahvenanmaalle hyökättäisiin vain perinteisillä asevoimien joukoilla210. Tätä vaihtoehtoa ei voida myöskään sulkea pois, koska päätökset eri voimakeinojen käytöstä tehdään kulloinkin vallitsevan tilanteen mukaisesti ja nopeutta käytetään hyväksi yllätyksen saavuttamiseksi ja aloitteen tempaa- miseksi211. Ahvenanmaata vastaan suunnatussa operaatiossa käytettäisiin todennäköisesti vah- vaa informaatiovaikuttamista ja harhauttamista, jolloin suomalaisille päättäjille ja viranomai- sille saattaisi olla epäselvää, kuka todellisuudessa on vihollisuuksien aloittaja. Suomen sotilaal- linen ratkaisu tulisi olla kansainvälisten valtiosopimusten mukainen ja ulkopoliittisesti perus- teltu, mikä olisi haastavaa tilanteessa, jossa mikään valtiollinen toimija ei tunnustaisi olevan sotilaallisen voiman käyttäjä eikä hyökkääjällä olisi sotilaallisia tunnuksia212.

208 Mäkelä (2008), s. 254–255.

209 Tällainen keinot ovat olleet tiivis osa Venäjän sodankäyntiä sekä Georgian että Ukrainan konflikteissa.

210 Perinteisillä asevoimien joukoilla tarkoitetaan esimerkiksi maihinnousu- tai laskuvarjojoukkoja, jotka kuulu- vat hyökkäävän valtion asevoimien organisaatioon ja toimivat tunnuksellisissa ja tunnistettavissa varusteissa.

211 Lalu (2016), s. 56.

212 Konfliktin alkuhetkillä ilman sotilaallisia tunnuksia toimivaan vihollisuuteen Suomi vastaisi todennäköisesti poliisin ja rajavartiolaitoksen joukkojen suorituskyvyillä. Mikäli vihollisuudet Ahvenanmaata kohtaan lisääntyi- sivät tai vihollinen tunnistettaisiin valtiolliseksi toimijaksi, ottaisi puolustusvoimat alueen sotilaallisen puolus- tuksen kansainvälisten sopimusten nojalla vastuulleen.

Ahvenanmaan sotilaallisen puolustuksen nykytilan haasteellisuus perustuu sodan kuvan laajen- tumiseen ja monimutkaistumiseen sekä käytettävien keinojen laajuuteen. Toisin sanoen Suo- men on vaikea varautua vastaamaan yhä laajenevaan sodan kuvaan ja vaikuttamisen keinoihin nykyisessä tilanteessa, jossa Ahvenanmaan demilitarisoitu ja neutraali asema kieltää kaikenlai- set sotilaalliseen toimintaan liittyvät valmistelut alueella ja Venäjä on osoittanut piittaamatto- muutensa kansainvälisistä sopimuksista ja valtioiden suvereniteetista.

4.2 Venäjä, Nato ja Yhdysvallat Itämeren sotilaallisina toimijoina

Tässä luvussa tarkastellaan Venäjää, Natoa ja Yhdysvaltoja osana Itämeren sotilaallisen turval- lisuusympäristön muutosta sekä Suomen asemaa näiden merkittävien sotilasvoimien vaikutus- piirissä. Turvallisuusympäristön muutoksia tarkastellaan valtioneuvoston selontekojen ja Ulko- poliittisen instituutin työryhmän laatiman selvityksen, asiantuntijalausuntojen sekä raporttien avulla hyökkäyksellisen realismin ja pienvaltiorealismin näkökulmista.

Itämeren alueen turvallisuustilanne on noussut viime aikoina useaan kertaan kansainvälisen keskustelun aiheeksi, koska sekä Venäjä että Nato ovat lisänneet sotilaallista voimaansa alu- eella. Vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan, että Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt ja sotilaallinen toiminta on lisääntynyt. Turvallisuusympä- ristön heikentymisen aiheuttajaksi mainitaan Venäjä, joka käyttää etujensa ajamiseen laajaa so- tilaallista ja ei-sotilaallista keinovalikoimaa. Venäjän toiminnan katsotaan alkaneen jo viime vuosikymmenellä: ”Venäjä on toimillaan ja tulkinnoillaan osin kyseenalaistanut turvallisuus- järjestyksen sisällön ja horjuttanut sitä viimeksi kuluneen vajaan kymmenen vuoden aikana.”213

213 VNS (7/2016) s. 13.

Venäjä on ilmaissut tavoitteensa etupiirijakoon perustuvasta turvallisuusrakenteesta ja osoitta- nut Itämeren alueella olevansa valmis toteuttamaan ulkopolitiikkaansa myös sotilaallisten kei- nojen avulla214. Valtioneuvoston raportin perusteella Venäjä on tehnyt Itämerellä tavoitteensa selväksi. Raportin mukaan Venäjän strategian lähtökohtana on Pietarin ja sinne johtavien me- rireittien puolustaminen rauhan aikana sekä kriisitilanteessa.215 Valtioneuvoston ulko- ja tur- vallisuuspoliittisen selonteon mukaan vastauksena heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen Nato pyrkii vakauttamaan Itämeren aluetta varautuen samalla sotilaalliseen kriisiin. Naton ja Venäjän välistä diskurssia leimaa syyttely ja vastakkainasettelu216. Sotilaallisten osastojen siir- toja ja lisäyksiä perustellaan defensiivisillä argumenteilla. Venäjä perustelee voimannäyttöä Natosta johtuvan uhkan lisääntymisellä lähialueillaan ja Nato kokee Venäjän sotilaallisen voi- man kasvamisen Itä-Euroopassa syyksi vahvistaa liittolaistensa puolustusta.

4.2.1 Venäjä

Vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa mainitaan, että Venäjän johto pyrkii vahvistamaan maansa suurvalta-asemaa. Selonteon mukaan Venäjä tarkastelee kansainvälisiä suhteita pääasiassa geopoliittisen nollasummapelin näkökulmasta ja se hylännyt yhteistyöhön perustuvan turvallisuuden. Tätä näkemystä selonteossa perustellaan argumentilla, jonka mu- kaan Venäjä on julkisesti tuonut esille tavoitteensa etupiirijakoon perustuvasta turvallisuusra- kenteesta.217 Selonteon nollasummapelin teorian esiin nostava ajatusmalli hahmottaa maailman etupiireistä ja vaikutusvallasta käytävän kamppailun näkökulmasta218.

Venäjän on todettu noudattavan perinteistä käsitystä maailmanpoliittisesta kehityksestä. Se on viime vuosina näyttänyt merkkejä taantumuksellisesta turvallisuuspoliittisesta käsityksestä, jossa suursodan ja Venäjälle suuntautuvan hyökkäyksen mahdollisuuksia pidetään vahvasti ole- massa219. Asevoimien reformi ja vahva sotilaallinen ulkopoliittinen retoriikka ovat osoituksia Venäjän halusta tulla ymmärretyksi varteenotettavana vastuksena Yhdysvaltojen vaikutusval- lalle Euroopassa. Venäjä vaatii suurvaltojen tasavertaisuutta ja kansainvälistä kunnioitusta sekä pyrkii maksimoimaan valtansa suhteessa Yhdysvaltoihin220.

214 Puolustusselonteko (5/2017), s. 8.

215 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 49.

216 VNS (7/2016), s. 13

217 Ibid. s. 15.

218 Ks. Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 12; Xxxxxxxxxxx, Xxxxx & Xxxxxxxxx, Tero: Kansainvälisen oikeuden rooli nyky-Venäjän ulkopolitiikassa. Puolustusministeriö, tutkimusraportti, Helsinki 2016, s. 67, [xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxx/0000/Xxxxxxxxxxxxxxxx_Xxxxxxxxxxx_Xxxxxxxxx_0000.xxx], luettu 11.4.2018.

219 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 29–30.

220 Xxxxxxxxxxx & Xxxxxxxxx (2016), s. 55.

Presidentti Xxxxxxxx Xxxxxxx valtakauden aikana Venäjä on lisännyt retoriikkaa, jossa läntinen maailma määritellään vastustajaksi ja Venäjän olemassaolon kyseenalaistajaksi. Vuonna 2014 ilmestyneessä Venäjän sotilasdoktriinissa ulkoiseksi sotilaalliseksi uhkaksi määritellään entistä selkeämmin Naton voiman kasvaminen ja laajentuminen lähemmäs Venäjän xxxxxx000. Vuoden 2015 viimeisenä päivänä hyväksytty Venäjän uusi kansallinen turvallisuusstrategia ei luvannut asiantuntijoiden mukaan toiveita yhteistyön parantumisesta222.

Turvallisuuden on Venäjän mielestä oltava tasapuolista ja jakamatonta kaikille valtioille, eten- kin suurvalloille. Venäläistä ulkopoliittista ajattelua leimaa se, että suurvallat nähdään suveree- neina valtioina, jotka määrittävät maailmanjärjestyksen.223 Tällaiselle ajattelulle on poliittisen realismin näkökulmasta ominaista se, että suurvaltojen kesken ratkaistavissa erimielisyyksissä pienten valtioiden kohtalolla ei ole merkitystä. Muuttunut ulkopoliittinen retoriikka ja sotilaal- lisen voiman kasvu ilmentävät Venäjän pyrkimystä palauttaa oma asemansa ja arvostuksensa suurvaltana suhteessa länteen. Sotilaallisen kyvyn kehittäminen ja omien rajojen ulkopuolella tapahtuvien sotilaallisten operaatioiden toteuttaminen ovat olleet sen tärkeimpiä vaikuttamisen keinoja224.

Vielä kymmenen vuotta sitten Venäjä näytti merkkejä demokratisoitumisesta ja suuntautumi- sesta kohti lisääntyvää yhteistyötä länsimaiden kanssa, mutta viime vuosien aikana se on kehit- tynyt toisenlaiseen suuntaan. Taloudellisen kasvun myötä Venäjä on pystynyt panostamaan so- tilaallisen suorituskykynsä parantamiseen ja asevoimiensa uudistamiseen225. Ruotsin puolus- tusminiteriön muistion perusteella Venäjän sotilasmenot ovat kasvaneet merkittävästi vuoden 2005 jälkeen verrattuna muihin Itämeren alueen valtioihin226. Vuoteen 2020 tähtäävästä Venä- jän asevoimien uudistusohjelman rahoituksesta 42 prosenttia on varattu strategisten ydinase- voimien ja avaruuspuolustuksen kehittäxxxxxx000. Suurvalta-aseman elvyttäminen, nationalis- tinen eristyneisyys ja vastakkainasettelu ovat nousseet Venäjän johtaviksi teemoiksi.

221 Pynnöniemi, Katri & Xxxxxxx, James: Venäjän sotilasdoktriinit vertailussa – Nykyinen versio viritettiin krii- siajan taajuudelle. 2015, Ulkopoliittinen instituutti, FIIA raportti 42, s. 32, [xxxxx://xxxxxxx.xxxxxxxxxx.xxx/xxx- live/2017/01/fiia_report_42.pdf], luettu 7.1.2018.

222 Pynnöniemi, Katri & Rácz, Xxxxxx: Uhkakuvat ohjaavat Venäjän toimintaa – Venäjän uusi kansallinen tur- vallisuusstrategia ei tarjoa juuri toiveita yhteistyöstä. 2016, Ulkopoliittinen instituutti, FIIA Comment, s. 2, [xxxxx://xxxxxxx.xxxxxxxxxx.xxx/xxx-xxxx/0000/00/xxxxxxx0_0000_xxxxxxxxx_xxxxxxxx_xxxxxxx_xxxxxxxxx.xxx], luettu 7.1.2018.

223 VNS (7/2016), s. 15–16.

224 Xxxxxxx & Xxxxxxxxxx (2016), s. 192.

225 Mearsheimer (2001), s. 4.

226 Military Expenditure Trends in the Baltic Sea States (2015), s. 7–8.

227 Visuri (2016), s. 472.

Vuoden 2016 ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todetaan: ” - - Venäjän paluu voima- poliittiseen ajatteluun sekä sen sisäinen kehitys ja sen sotilaallisen kyvyn kasvu ja sotilaallisen toiminnan aktivoituminen haastavat eurooppalaisen turvallisuusjärjestelmän perusteet ja luo- vat epävakautta Suomen toimintaympäristöön.”228 Venäjä jatkaa länsimaiden asettamista ta- louspakotteista huolimatta sotilaallisten uudistusten läpiajamista ja haluaa osoittaa pystyvänsä vastaamaan Yhdysvaltojen ja Naton sotilaallisiin suorituskykyihin lähialueillaan. Yksi voima- nosoituksen alueista on Itämeri, jossa Venäjän toimet ilmenevät perinteisinä voimannäyttöinä, laivastodemonstraatioina, A2/AD-kuplan229 rakentamisena Kaliningradiin, ilmatilanloukkauk- sina ja suurina sotaharjoituksina. Valtioneuvoston selonteon mukaan Venäjä toimeenpanee Itä- meren alueella ulkopoliittisia tavoitteitaan sotilaallisin keinoin, mikä tukee edelle esitettyä ha- vaintoa230.

Lokakuussa 2016 Venäjä siirsi väliaikaisesti kaksi modernia pitkän kantaman ohjuksilla varus- tettua korvettia231 Itämerelle. Ydinaseiden kuljettamiseen soveltuvat alukset lisäsivät Venäjän itämerellistä vaikutusvaltaa, mutta niiden sotilaallinen merkitys ei ollut suuri. Siirto sai paljon huomiota kansainvälisessä mediassa ja se oli selkeä ulkopoliittinen kannanotto. Nato vastasi Venäjän toimiin välittömästi. Naton pääsihteeri Xxxx Xxxxxxxxxxx ilmoitti Itämeren alueen jouk- kojen vahvistamisesta. Nato perusteli sotilaallisen läsnäolon lisäämistä vastatoimina Venäjän voimannäytöille. Xxxxxxxxxxxxx mukaan tarkoitus ei ole ajautua Itämeren alueella kilpavaruste- luun Venäjän kanssa, mikä näyttää kuitenkin edellä mainittujen tapahtumien perusteella mah- dottomalta.232

228 VNS (7/2016), s. 13.

229 A2/AD eli Anti-Access and Area Denial tarkoittaa sitä, että erilaisten pitkän kantaman asejärjestelmien avulla vastustajan liikkuvuus, toiminta ja yhteys määritetylle alueelle estetään.

230 VNS (7/2016), s. 13.

231 Ohjuskorvetit nimeltään Zeleni Dol ja Serpuhov. Korvetti on ohjus-, torpedo- ja partioveneitä suurempi sota- laivatyyppi, jota perinteisesti käytetään rannikkoalueen meritaisteluissa.

232 Ilta-Sanomat: Natolta kova vastareaktio Venäjän sotalaivoihin Itämerellä. 2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxx- xxx.xx/xxxxxxxx/xxx-0000000000000.xxxx], luettu 27.10.2016.

Venäjä siirsi myös Iskander-ohjusjärjestelmän233 Kaliningradiin osana sotaharjoitustaan234. Oh- justen kantama kattaa lähes koko Itämeren alueen. Järjestelmän avulla Venäjä pyrkii vahvista- maan vaikutusvaltaansa alueella ja siten myös vaikuttamaan Pohjoismaiden ulkopoliittiseen päätöksentekoon, kuten mahdolliseen Nato-jäsenyyteen. Järjestelmän sijoittaminen Kalining- radiin on merkki voimatasapainon lisäämisestä vastatoimena Naton joukkojen kasvulle Baltian maissa. Kaliningradin avulla Venäjä pyrkii korvaamaan Baltian maiden itsenäistymisen myötä menettämänsä strategisen puskurivyöhykkeen ja eristämään Nato-joukkojen vapaan toiminnan Itämeren alueella mahdollisen konfliktin aikana. Valtioneuvoston raportissa todetaan seuraa- vasti: ”Jos Venäjä kykenisi eristämään Baltian etelälaidan, Naton olisi alueen maita kriisiti- lanteessa puolustaakseen kyettävä kiertämään Kaliningrad joko meriteitse Saksasta käsin tai Ruotsin ja Suomen alueita käyttämällä.”235

Huhtikuussa 2016 Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen sotilaallinen jännite Itämerellä venyi ää- rimmilleen, kun venäläiset sotilaskoneet uhkasivat yhdysvaltalaista ohjushävittäjälaivaa USS Xxxxxx Xxxxxx. Ruotuväen artikkelin mukaan ”ohi- ja ylilentoja tehtiin muutaman päivän ajan lähimmillään kymmenen metrin päästä.”236 Vaikka sotilaallisten voimannäyttöjen tarkoitus ei olisi konfliktin aloittaminen, piilee niissä Xxxxx Xxxxxxxxxxx mielestä suuret riskit. Tahaton hä- vittäjien yhteentörmäys237 tai sotilaallinen yhteenotto voisi käynnistää suuren sotilaallisen kon- fliktin, jota kukaan ei tavoitellut238. Suomen kannalta konfliktilla olisi todennäköisesti vain huo- noja seurauksia.

2010-luvun aikana lukuisat ilmatilanloukkaukset, suuret ja yllätykselliset sotaharjoitukset Bal- tian maiden rajalla, virolaisen suojelupoliisin Eston Kohverin kaappaus239 Venäjälle sekä sota- harjoitukset, joissa harjoiteltiin Ahvenanmaan ja Gotlannin miehitystä, osoittavat, että Venäjä käyttää laajaa keinovalikoimaa horjuttaakseen Itämeren alueen turvallisuutta240. Monimuotois- ten vaikuttamisen keinojen opportunistinen hyödyntäminen voidaan tulkita myös alivoimaisen strategiaksi.

233 Tavallisella taistelukärjellä tai ydinkärjellä varustettavissa oleva lyhyen kantaman (400-700km) taktinen oh- jus.

234 BBC News: Russia deploys nuclear-capable missiles in Kaliningrad. 2016, [xxxx://xxx.xxx.xxx/xxxx/xxxxx-xxxxxx-00000000], luettu 28.2.2017.

235 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 50.

236 Xxxxxx, Saku: Uhittelua, ohjuksia ja voimanvahvennuksia. Ruotuväki, 18/2016, 53. vuosikerta N:o 18, s. 6. 237 Venäläisten ilma-alusten on kansainvälisessä mediassa usein väitetty lentävän Itämerellä paikkatietoa välittä- vät transponderit pois kytkettynä. Tämä lisää yhteentörmäysten riskiä merkittävästi.

238 Yle uutiset: Asiantuntija Venäjän ja lännen nokittelusta Itämerellä: ”Eihän se tervettä ole”. 2017, [xxxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-0000000], luettu 11.8.2017.

239 Yle uutiset: Miksi Venäjä sieppasi virolaispoliisi Eston Kohverin?. 2015, [xxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-0000000], luettu 7.12.2016.

240 Xxxxx, Xxxxxx: The Coming Storm – Baltic Sea Security Report. The Center for European Policy Analysis, Washington 2015, s. 5-10.

Hyökkäyksellisen realismin mukaan suurvalta ei haasta toisen suurvallan valta-asemaa, jos se ei koe hyökkäyksen olevan rationaalisesti kannattavaa. Suurvalta odottaa rauhan aikana sel- laista tilanteenkehitystä, jossa sille syntyy otollinen hetki haastaa toisen suurvallan johtoasema. Odottaminen ei kuitenkaan tarkoita toimettomuutta. Muun muassa Euroopan taloudellinen kriisi, valtioiden puolustusbudjettien järjestelmällinen lasku, pakolaisongelmat ja Yhdysvalto- jen maailmanpoliittiset haasteet Lähi-idässä ja Etelä-Kiinan merellä ovat antaneet Venäjälle lisää toimintavapautta Euroopassa ja siten myös Itämeren alueen turvallisuuden horjuttami- sessa.

Venäjän voidaan tulkita harjoittavan niin sanottua opportunistista voimapolitiikkaa kaikin käy- tössä olevin keinoin ja pyrkivän koettelemaan Yhdysvaltojen alueellisen vallan rajoja ja muo- dostamaan keinoja sen heikentämiseksi. Venäjän vuonna 2015 julkaisemassa kansallisen tur- vallisuuden strategiassa todetaan, että kansainvälisessä järjestelmässä käytävässä kamppailussa vallasta käytössä on poliittisia, taloudellisia ja informatiivisia keinoja, joita voidaan käyttää vä- liaikaisesti tai pidemmällä aikavälillä241. Hyökkäyksellisen realismin näkökulmasta Venäjä voi käyttää Itämeren alueella myös sotilaallista voimaa, mikäli sille tarjoutuu siihen tilaisuus. Ve- näjä luottaa sotilaalliseen voimaan ja sen avulla vaikuttamiseen242.

241 The Russian Federation’s National Security Strategy. 2015, [xxxx://xxx.xxxx.xx/Xxxxxxxx/xxxxxxx/XxxxxXxxxx- caciones/Internacional/2016/Russian-National-Security-Strategy-31Dec2015.pdf], luettu 11.8.2017.

242 Xxxxxxx, Xxxx-Xxxxx & Pynnöniemi, Katri: Venäjän nollasummapelin valtapolitiikka, Suomen turvallisuuspo- liittisen ratkaisun lähtökohtia. Xxxx Xxxxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 4, Helsinki 2016, s. 192–193.

Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat antoivat 5.12.1994 Ukrainalle turvatakuut vastineeksi ydinaseiden luovutuksesta. Neuvostoliiton Ukrainassa olleet ydinaseet vietiin sopimuksen vas- tikkeeksi Venäjälle. Tämä poliittinen sopimus, nimeltään Budapestin muistio, antoi turvatakuut Ukrainalle, Valko-Venäjälle ja Kazakstanille siitä, että Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat pidättyvät toimista asianomaisten valtioiden alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippu- mattomuutta vastaan. Noin kaksikymmentä vuotta myöhemmin helmikuussa 2014 vallanku- mouksen seurauksena Ukrainan venäläismielisen presidentti Xxxxxxxxxxxx hallitus kaatui ja val- lan ottivat kansallismieliset ja euromyönteiset tahot.243 Ukrainan luisuminen pois Venäjän vai- kutuspiiristä ei miellyttänyt Venäjää, joten se aloitti sotatoimet Itä-Ukrainassa 2014 vallaten Krimin244. Myöhemmin Venäjän presidentti Xxxxxxxx Xxxxx myönsi Krimin tunnuksettomien sotilaiden olleen venäläisiä ja operaation olevan osoitus Venäjän sotavoimien uusista laadulli- sista kyvyistä ja henkilöstön korkeasta moraalista245.

Poliittisen realismin näkemyksen mukaan suurvalta tunnustaa ja noudattaa kansainvälisiä sopi- muksia ja sääntöjä niin pitkään, kun ne palvelevat sen omia etujaan ja intressejään246. Ulkomi- nisteriön Nato-selvityksessä todetaan seuraavasti: ”Yleisesti ottaen entisen Neuvostoliiton ta- voin myös Venäjä suhtautuu skeptisesti kaikkiin harmaan alueen järjestelyihin, kuten puolueet- tomuuteen, liittoutumattomuuteen ja niin edelleen - -.”247

243 Verkkouutiset: Nato-pomo: Nämä sopimukset Venäjä on allekirjoittanut ja unohtanut. 2015, [xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxx/xxxx%00xxxxxxxxxx%00xxxxxx%00xxxxxxxxxxxxx-00000], luettu 14.8.2017.

244 Xxxxxxxxxxx & Xxxxxxxxx (2016), s. 41.

245 Yle uutiset: Xxxxx: Krimin valtaus osoitus Venäjän armeijan kyvystä. 2014, [xxxxx://xxx.xx/xxxxxxx/0-0000000], luettu 14.8.2017; Xxxxxxx, Xxxxx; Xxxxxx Xxxxxxxxxx, Xxxxx Xxxx & Xxxxx Xxxxxxxxxxx: Venäjän asevoimien eri- koisjoukot ja niiden kehitysnäkymät, Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maan- puolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 304.

246 Shiraev & Xxxxx (2016), s. 163.

247 Xxxxxxxxx et al. (2016), s. 57.

Ukrainan kriisi osoittaa, että Venäjä on valmis rikkomaan kansainvälisiä sopimuksia ja käyttä- mään sotilaallista voimaa toista valtiota vastaan, mikäli se kokee intressinsä uhatuiksi. Xxxx Xxxxxxxxxxxxx mukaan Venäjän toiminta Krimillä oli vastatoimi Naton ja Euroopan unionin laajentumiselle ja Ukrainan liukumiselle pois Venäjän vaikutuspiiristä248. Hänen näkemyksensä mukaan Venäjä on pakotettu vahvistamaan sotilaallista turvallisuuttaan Naton vahvistumisen ja laajentumishalujen myötä249. Venäjällä Krimin niemimaan miehittäminen on tulkittu puolus- tukselliseksi teoksi, jolle ei ollut vaihtoehtoja250. Xxxx Xxxxxxxxxxx mielestä konflikti tarkoitti Suomelle abstraktien turvallisuusperiaatteiden rikkoutumisen lisäksi merkittäviä haasteita ulko- ja turvallisuuspolitikan keskeisille tavoitteille ja toimintatavoille251. Xxxxxxxxxxx mukaan ”Georgian sota ja Ukrainan konflikti osoittavat myös, että Yhdysvaltojen hegemonia ei ole este alueellisten suurvaltojen voimapolitiikalle, ainakaan niiden lähialueilla.”252

Venäjän tavoitteet Itämerellä ovat todennäköisesti asymmetrisen vasteen luominen Natolle, ta- loudellisten sekä arvo- ja statuskysymyksiin liittyvien intressiensä turvaaminen sekä alueen po- liittisen epävakauden lisääminen253. Venäjä pyrkii sotilaallisella läsnäololla ja jännitteen lisää- misellä vaikuttamaan Itämeren alueen valtatasapainoon siten, ettei siitä tule Naton sisämeri. Venäjä kokee Itämeren merkityksen eri tavalla kuin länsimaat. Euroopan maat tulkitsevat Itä- merta pääasiassa yhdistävien ei-maantieteellisten keskinäisriippuvuuksien ja yhteistyösuhtei- den verkostona, mutta Venäjä arvioi Itämerta alueellisen kontrollin ja vaikutusvallan kautta. Venäjän näkemys Itämerestä strategisen kamppailun areenana rajoittaa Venäjän yhteistyötä ja integraatiota alueen muiden maiden kanssa ja pohjustaa alueellisia kiistoja.254

248 Xxxxxxxxxxx, Xxxx X.: Why the Ukraine Crisis is the West’s Fault, The Liberal Delusions That Provoked Xxxxx, Foreign Affairs, s. 77–89, 2014, [xxxx://xxxxxxxxxxx.xxxxxxxx.xxx/xxxx/Xxxxxxx%00Xxxx- cle%20in%20Foreign%20Affairs.pdf], luettu 6.1.2018.

249 Xxxxxxx & Xxxxx (2016), s. 164.

250 Xxxxxxxxx, Xxxxxxx; Xxxxxxxxxx Xxxxxxxx & Xxxxxx Xxxxxx: Military Reform: Toward the New Look of the Russian Army. [xxxx://xxx-0.xxxx.xx/xx/xxxxxx/Xxxxxxxx_xxxxxx_xxx.xxx], Moscow Vladai Discussion Club Analyt- ical Report, Moscow 2012, s. 32.

251 Blombergs (2016a), s. 65.

252 Xxxxxxxxx (2016b), s. 502.

253 Ks. Xxxxxxx, Xxxx X: Unfinished Business: NATO Enlargement in the Baltic Sea Region, The Baltic Secu- rity Puzzle. Xxxx X. Hampton & M. Xxxxxx Xxxxxxx, Rowman & Littlefield, London 2015, s. 139–147.

254 Xxxxxxxxxxx et al. (2016), s. 49.

Venäjän Itämeren tärkeimmiksi intresseiksi voidaan sotilaallisten ja statukseen liittyvien teki- jöiden lisäksi mainita myös Nord Stream 2 -kaasuputkihanke ja Itämeren kauppaliikenteen tur- vaaminen. Valtion taloudelliset intressit ovat usein yhteydessä sotilaallisiin toimiin, mikä pätee myös Venäjään255. Valtioneuvoston selvityksen mukaan ”Venäjä näkee luonnonvaransa soti- lasvoiman ohella tärkeimpinä strategisina resursseinaan ja näin ollen suurvalta-asemansa pe- rustana sekä suurvaltapolitiikkansa mahdollistajana.”256

Vuonna 2016 Venäjän öljyn ja maakaasun vienti oli maailman suurinta257. Venäjän Itämeren kautta suuntautuvan energian viennin määrä on alueellisesti merkittävä. Noin kolmasosa Eu- rooppaan menevästä kaasusta tulee Venäjältä ja pääosa tästä kaasusta kulkee Itämeren kaasu- putkien kautta258. Erään teorian mukaan Venäjän intresseihin kuuluu Itämeren kautta kulkevan kaasun viennin lisääminen, jotta Ukrainan läpi kulkevan kaasun viennin merkitystä voitaisiin vähentää259. Tätä näkemystä puoltaa valtioneuvoston raportti, jossa todetaan, että Venäjän ul- kopolitiikan keinovalikoimassa luonnonvarojen hallinta ja niiden käyttö muiden maiden strate- gisen riippuvuuden ylläpitämiseen ja kasvattamiseen ovat keskeisessä asemassa260. Venäjä on useaan otteeseen ilmaissut suojelevansa Itämeren alueen intressejään. Nämä intressit ovat ta- loudellisia, sotilaallisia sekä arvo- ja vaikutusvaltaan liittyviä261.

Poliittisen realismin mukaan sotilaallisen voiman käyttö on useissa tilanteissa käyttökelpoinen ja joskus välttämätön keino suurvallan valtapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi tai turvaa- miseksi262. Xxxx Xxxxxxxxxxx mukaan suurvallan tavoitteena on kaikessa toiminnassa vallan ja voiman kasvattaminen suhteessa muihin valtioihin. Hänen mielestään suurvallat toimivat kansainvälisessä politiikassa uskonnollisten, taloudellisten, sotilaallisten tai ideologisten tavoit- teiden saavuttamiseksi, mutta kaiken toiminnan lopullinen tarkoitus on kuitenkin vallan ja voi- man lisääminen. Xxxxxxxxxx korostaa sitä, että sotilaallinen voima on suurvallan tärkein keino vallan lisäämiseen.263

255 Kiianlinna & Inkinen (2016), s. 376.

256 Martikainen et al. (2016), s. 34.

257 International Energy Agency: Key World Energy Statistics 2016. [xxxx://xxx.xxx.xxx/xxxxxxxxxxxx/xxxxxxxxx- cations/publication/KeyWorld2016.pdf], luettu 10.8.2017.

258 ACER: Acer Market Monitoring Report 2015 – Gas. 2016, [xxxx://xxx.xxxx.xxxxxx.xx/xxxxxxxx_xxxx- ments/acts_of_the_agency/publication/acer%20market%20monitoring%20report%202015%20-%20gas.pdf], luettu 10.8.2017.

259 Kiianlinna & Inkinen (2016), s. 376.

260 Martikainen et al. (2016), s. 34.

261 Ks. Blombergs, Fred: Euroopan voimatasapainojärjestelmä 1990–2012. Maanpuolustuskorkeakoulu, Strate- gian laitos, Julkaisusarja 1, Juvenes Print, Helsinki 2013b, s. 26.

262 Blombergs (2013b), s. 27.

263 Xxxxxxxxxx, Xxxx X.: A Realist Theory of International Politics, Essential Readings in World Politics. Xxxxx

A. Mingst & Xxxx X. Xxxxxx, X. X. Norton & Company, New York 2011a, s. 28–29.

Xxxxxxxxxxx mukaan valtiot käyttäytyvät aggressiivisesti toisia valtioita vastaan, koska se on pysyvä osa ihmisyyttä264. Xxxx Xxxxxxxxxxx kyseenalaistaa tämän näkemyksen. Hänen mukaan pääasiallisia syitä suurvaltojen hyökkäykselliseen käytökseen ovat epäluulo ja pelko muita suurvaltoja kohtaan sekä halu selviytyä anarkkisessa järjestelmässä. Xxxxxxxxxxx toteaa, ettei- vät suurvallat voi koskaan olla varmoja toistensa aikomuksista tai todellisista sotilaallisista voi- mista, joten ne pyrkivät opportunistiseen voimapolitiikan käyttöön aina, kun siihen on omia hyötyjä edistävä mahdollisuus.265

Yllä esitetyn pohdinnan perusteella Venäjällä on halu palautua sotilaallisesti ja ulkopoliittisesti vahvaksi suurvallaksi, jolloin pienet naapurivaltiot saattavat joutua sen valtapolitiikan koh- teiksi. Xxxxxxxxxxx mukaan erityisesti revisionistiset ja vallitsevaan tilanteeseen tyytymättömät suurvallat ovat valmiita riskeeraamaan tilapäisesti turvallisuutensa saavuttaakseen alueellista hegemoniaa266. Hyökkäyksellisen realismin mukaan suurvalta ei kuitenkaan käytä sotilaallista voimaa summittaisesti. Georgian ja Ukrainan kriisien myötä voi kuitenkin päätellä, että Venäjä ei kaihda sotilaallisten ja ei-sotilaallisten voimakeinojen käyttöä poliittisten tavoitteidensa saa- vuttamiseksi267. Venäjä tulkitsee hyökkäyksellisen realismin ydinajatusta kannattavasta soti- laallisen voiman käytöstä eri tavalla kuin länsimaat ja on valmis ottamaan merkittäviä riskejä suojellakseen tai edistääkseen ulkopoliittisia intressejään. Xxxxx Xxxxxxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxx toteavat tutkimusraportissaan seuraavasti: ”Venäjän nykypolitiikalla ja Neuvostoliiton politii- kalla toisen maailmansodan alkuaikoina on se yhtäläisyys, että molemmat syrjäyttävät pienten naapurivaltioiden suvereenisuusoikeudet suurvallan turvallisuusetujen nimissä.”268

Suomen kannalta Venäjän sotilaalliset toimet Ukrainassa ja Itämeren alueella ovat negatiivinen osoitus suurvallan keinoista edistää omaa valtaansa kansainvälisistä sopimuksista piittaamatta. Presidentti Xxxxx Xxxxxxxxx mielestä Euroopan turvallisuusjärjestelmän periaatteet konfliktien rauhanomaisesta ratkaisemisesta ja valtion suvereniteetin ja päätösvapauden kunnioittamisesta kokivat Ukrainan kriisin myötä vakavia kolhuja269.

264 Xxxxxxxxxx, Xxxx X.: Politics Among Nations: The Struggle for Power and Peace. Fifth edition, Xxxxxx X. Knopf, New York 1978, s. 4–15.

265 Mearsheimer (2011), s. 39.

266 Blombergs (2013b), s. 164.

267 Ks. Tähtinen (2016), s. 10.

268 Xxxxxxxxxxx & Xxxxxxxxx (2016), s. 68.

269 Xxxxxxxx, Xxxxx: Tasavallan presidentti Xxxxx Xxxxxxxxx puhe 211. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin ava- jaisissa 10.11.2014. 2014, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxx/xxxxxxx.xxxx?xxxxxx-

tid=315672&nodeid=44810&contentlan=1&culture=fi-FI], luettu 28.2.2017.

4.2.2 Nato ja Yhdysvallat

Nato on vahvistanut jäsentensä puolustuskykyä Itä-Euroopassa. Pienet Itä-Euroopan Nato-maat ovat huolestuneet Venäjän sotilaallisesta retoriikasta ja voiman kasvusta lähialueillaan. Ne vaa- tivat liittoumalta toimia ja takuita alueidensa puolustamiseksi. Etenkin Baltian maissa sotilaal- lisen konfliktin uhka on 2010-luvun aikana kasvanut merkittävästi270. Huoli on poliittisen rea- lismin näkökulmasta aiheellinen, koska suurvallat ovat puuttuneet historiassa heikkojen ja pien- ten valtioiden sisäisiin asioihin sotilaallisilla interventioilla271. Xxxxxxxxxxx mielestä suurval- tojen jatkuva kilpavarustelu aiheuttaa kansainväliseen järjestelmään lisääntyvää epäluuloa, tur- vattomuutta ja sodan uhkaa272. Epäluulo ja sodan uhka ovat olleet vuoden 2014 jälkeen aistit- tavissa etenkin Xxxxxxxxx.

Nato on vastannut Venäjän lisääntyneeseen sotilaalliseen läsnäoloon Itämerellä muun muassa sijoittamalla vuoteen 2017 mennessä joukkojaan Baltian maihin. Vuoden 2016 Varsovan huip- pukokouksessa Nato päätti lähettää noin 1000 sotilaan vahvuiset pataljoonat vahvistamaan Bal- tian maiden puolustusta. Iso-Britannia vahvistaa Viron puolustusta, Kanada Latvian puolustusta ja Saksa vahvistaa Liettuan puolustusta. Sotilaita tuli huippukokouksessa tehdyn päätöksen mu- kaan myös Norjasta, Ranskasta ja Benelux-maista. Lisäksi Yhdysvallat johtaa taisteluosastoa Puolassa.273

Ydinasevaltioiden sotilasosastojen sijoittaminen Baltian maihin ei ole sattumaa. Visurin mu- kaan ydinaseistettujen suurvaltojen kesken tapahtuvaan asevoimien käyttöön on Euroopassa vallinnut erityisen suuri pidättyvyys274. Naton ”ansalanka”-asetelman tavoitteena on nostaa Ve- näjän kynnystä aseellisen voiman käyttöön Baltiassa275. Toisaalta mikäli Xxxxxxxxx syntyisi val- tioiden välinen konflikti, tarkoittaisi se nykyasetelman mukaisesti mahdollisesti laajan ja Suo- men kannalta vaarallisen konfliktin kehittymistä.

270 VNS (7/2016), s. 13.

271 Blombergs (2013b), s. 21.

272 Xxxxxxxxxx, Xxxx X.: Different Methods of the Balance of Power, Essential Readings in World Politics. Ka- ren A. Mingst & Xxxx X. Xxxxxx, X. X. Norton & Company, New York 2011b, s. 101.

273 Xxxxxx (2016), s. 6; Xxxxxxxx, Karoliina: Naton lisääntyvä läsnäolo Itämeren alueella – mitä se tarkoittaa Suomelle?. Suomen erityisedustusto Natossa, 2017, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xxx/xxxxxx/xxxxxxx.xxxx?xxxxxx- tid=354724&nodeid=39170&contentlan=1&culture=fi-FI], luettu 29.3.2018.

274 Visuri (2016), s. 469.

275 International Peace and Security: Trip wire: NATO’s Russia Dilemma. 2016. [xxxxx://xxx.xxxxx- xxx.xxx/xxxx/xxxxxxxx/xxxx-xxxx-xxxxx-xxxxxx-xxxxxxx/], luettu 6.9.2017.

Nato ja Yhdysvallat pyrkivät tulevaisuudessa lisäämään sotilaallista yhteistyötä Ruotsin ja Suo- men kanssa276. Ruotsi sijoitti taisteluosaston Gotlantiin, mikä on ensisijaisesti ulkopoliittinen kannanotto, eikä sitä voida pitää sotilaallisesti merkittävänä277. Xxxx Xxxxxx toteaa, että Got- lannin vahventaminen on selkeä signaali Venäjälle. Hänen mukaansa ”- - Ruotsi haluaa osoit- taa omien alueidensa koskemattomuutta riippumatta suurvaltojen tai sotilasliittojen tekemi- sistä.”278

Nato on kasvattanut voimaansa Itämeren alueella 2010-luvun aikana merkittävästi. Naton joh- tamat sotaharjoitukset ovat lisääntyneet ja Baltian ilmapäivystys on jatkunut säännöllisenä jo vuodesta 2004. Xxxxxx täsmentää: ” - - sotilasliitto Naton näkyvin rooli Itämerellä ovat erilaiset kiertävät harjoitukset sekä Baltian ilmapäivystys. Lisäksi niin sanottuja voimanvahvennuksia eli alueelle tuotuja tai tuotavaksi suunniteltuja pataljoonia.”279

Joukaksen näkemyksen mukaan Itämeri on Yhdysvalloille tärkeä symbolisesti280. Xxxxxxxxxxx mielestä Yhdysvaltojen ja Naton kasvaneen sotilaallisen läsnäolon taustalla on Venäjän aiheut- taman sotilaallisen jännitteen lisääntyminen281. Toisaalta voidaan myös väittää, että Venäjän Itämeren alueella harjoittaman valtapolitiikan voimistumisen syynä on Naton laajentuminen ja Pohjoismaiden kanssa tapahtuvan sotilaallisen yhteistyön vahvistuminen. Näkökulmasta huo- limatta molempien osapuolien sotilaallisten voimien kasvu Itämeren alueella on lisännyt enti- sestään jännitettä Venäjän ja Naton välillä.

Xxxxxxxxx antaa vastuuta myös Natolle ja tiivistää näkemyksensä Itämeren turvallisuusympä- ristön heikkenemisen syystä seuraavasti: ”Kylmän sodan aikana Yhdysvaltojen asevoimat ei koskaan ollut yhtä lähellä Venäjän sydänaluetta. NATOn laajentuminen on siis johtanut mo- lemminpuolisiin vastatoimiin, jotka ovat heikentäneet Suomen turvallisuuspoliittisen toimin- taympäristön vakautta. Venäjän ja läntisten suurvaltojen, Yhdysvaltojen, Saksan, Ranskan ja Britannian, välinen voimistunut valtakamppailu ja turvallisuuskilpailu on lisännyt valtioiden välisten sotilaallisten konfliktien mahdollisuutta Suomen lähialueella.”282

276 Xxxxxxx, Xxxxxxxxxxx; Xxxxxxx Xxxxx; Xxxxx Xxxxxxxxx; Xxxxxx Xxxxxxxx; Xxxxxxx Xxxxxxxx & Xxxxx Xxx: Nato´s Northeastern Flank, Emerging Opportunities for Engagement. RAND Corporation, Kalifornia 2017, s. 185–213.

277 SVT Nyheter: Soldater på Gotland symboliskt viktigt. 2016, [xxxx://xxx.xxx.xx/xxxxxxx/xxxxxxx/xxxxxxxx-xx- gotland-symboliskt-viktigt], luettu 8.12.2016.

278 Xxxxxx (2016), s. 6.

279 Ibid.

280 Ibid.

281 Blombergs (2016b), s. 498–505.

282 Ibid. s. 505.

Miksi suurvaltojen voimien vertailu ja sotilaallisen aktiivisuuden lisääntyminen tapahtuu ”rau- han merellä”? Salonius-Xxxxxxxxx perustelee Itämeren turvallisuustilanteen heikkenemistä po- liittisen realismin tunnustaman voimatasapainon näkökulmasta. Hänen mielestään Ruotsin ar- meijan alasajo ja Venäjän asevoimien nousu ovat aiheuttaneet Itämeren turvallisuuden epäva- kauden: ” - - Venäjän viime vuosikymmenen ajan muutokset asevoimiinsa ja vastaavasti Ruotsin heikennykset ovat aiheuttaneet sen, että epätasapaino Itämerellä on kasvanut. Lisäksi teknolo- gisen kehityksen myötä ei tarvita enää yhtä suuria joukkoja, koska pienemmät joukot kykenevät sekä hyökkäämään että puolustamaan isompia alueita tehokkaammin.”283 Salonius-Pasternakin näkemys on yleistävä eikä välttämättä kuvaa Itämeren turvallisuusympäristön heikentymisen perimmäisiä syitä. Esimerkiksi teknologinen kehitys tuskin on syy vaan lähinnä uudenlaisten sodankäynnin keinojen mahdollistaja. Turvallisuusympäristön äkilliselle heikentymiselle tus- kin on muodostettavissa yksinkertaisia tai muut syyt täysin poissulkevia selityksiä.

Suurvaltojen välillä on käynnissä valtakamppailu, jossa Venäjä pyrkii haastamaan Yhdysvalto- jen pitkään jatkuneen unipolaarisen vallan ja länsimaisen käsityksen yhteisestä turvallisuudesta. Globaali suurvaltojen välinen valtakamppailu heijastuu uhkakuvineen myös Eurooppaan ja Itä- meren alueelle. Suomen lähialueen turvallisuustilanne on 2010-luvulla heikentynyt eikä soti- laallista voimankäyttöä tai sillä uhkaamista voida sulkea pois284. Venäjä haluaa tulla tunnuste- tuksi tasavertaisena suurvaltana Yhdysvaltojen ja Kiinan rinnalla sekä samalla rajoittaa Naton vaikutusvallan kasvua lähialueillaan. Nato pyrkii estämään Venäjän vallan kasvun ja arvaamat- toman voimapolitiikan käytön Itä-Euroopassa jäsenmaidensa alueella ja tulee samalla ajautu- neeksi Venäjän kanssa sotilaallisiin jännitteisiin etenkin Itämerellä. Tällainen kehitys asettaa Suomen turvallisuuspoliittisesti vaikeaan asemaan kahden merkittävän sotilaallisen toimijan saumassa. Arktisen alueen merkitys on jatkuvassa kasvussa, mikä saattaa tulevaisuudessa kas- vattaa myös Itämeren alueen strategista merkitystä.

283 Verkkouutiset: Kirjoittiko Ahvenanmaa-keskustelua toppuutellut tutkija todella näin? Ennakoi maakuntaan kohdistuvaa uhkaa. 2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxxxxx%00xxxxxxxxxx-00000], luettu 28.10.2016.

284 Puolustusselonteko (5/2017), s. 10.

Globaalissa voimasuhteiden vertailussa etu kallistuu vielä nykyisessä tilanteessa Yhdysvaltojen ja sen länsiliittolaisten eduksi. Vuonna 2017 Yhdysvaltojen sotilasmenot olivat noin 603 mil- jardia dollaria ja Venäjän menot noin 61 miljardia dollaria285. Yhdysvalloille Euroopan vakaus on ollut jo toisesta maailmansodasta lähtien strateginen intressi, jonka edistämiseksi se kokee myös Itämeren alueen turvallisuuden takaamisen kannattavaksi286. Venäjä ei pysty nykytilan- teessa haastamaan Natoa ja Yhdysvaltoja kuin rajatuilla alueellisilla ja ajallisilla tavoitteilla287. Paikallisesti Natolla ja Venäjällä on Itämeren alueella erilaiset tavoitteet ja toimintatavat. Xx- xxxxxxx Xxxxxxxx arvioi, että Natossa Venäjän Itämeren tavoitteeksi nähdään suurvalta-aseman palauttaminen, jonka saavuttamiseksi se on valmis käyttämään sotilaallista voimaansa.288

Natossa erityistä huolta ovat aiheuttaneet Venäjän Wienin asiakirjan pykälien ja hengen vastai- set yllätykselliset ja laajamittaiset sotaharjoitukset, jotka voivat toimia hämäyksenä sotilaalli- selle interventiolle, kuten Ukrainassa ja Krimillä vuonna 2014 tapahtui. Naton sotilaallisen läs- näolon tarkoitus Baltiassa on vahvistaa pelotetta ja ennaltaehkäistä sotilaallisen konfliktin ke- hitystä. Honkanen toteaa, että Naton tarkoitus on vaikuttaa hyökkääjän laskelmiin nostamalla sotilaallisen voiman käytön hinta niin korkeaksi, että se katsoo kannattavammaksi luopua hyök- käysaikeista.289

4.3 Suomi osana itämerellistä suurvaltojen valtakamppailua

Eräiden tulkintojen mukaan Itämerellä käydään tällä hetkellä sotaa vaikutusvallasta ja identi- teeteistä290. Tulkintatavoista huolimatta Euroopan turvallisuustilanne on viime vuosina heiken- tynyt ja Itä-Euroopassa sotilaallisen konfliktin uhka on kasvanut. Monet Itämeren alueen valtiot ovat lisänneet puolustusmäärärahojensa määrää291. Ukrainan konflikti käänsi lyhyessä ajassa Itämeren kansainvälisen politiikan positiivisen dynamiikan negatiiviseksi kierteeksi292.

285 International Institute for Strategic Studies: The Military Balance 2018, Top 15 Defence budgets 2017. [xxxxx://xxx.xxxx.xxx/-/xxxxx//xxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxx/xxx%00xxxxxxxx%00xxxxxxx/xx00/xxx-00-xxxxxxx-xxx- gets-2017.jpg?la=en], luettu 28.3.2018.

286 Honkanen (2017).

287 Visuri (2016), s. 479.

288 Honkanen (2017).

289 Ibid.

290 Pulsa, Tuomas: Sotapeliä Itämerellä – katso kartat: Venäjä aloittaa massiiviset harjoitukset, Ruotsi hakee turvaa Yhdysvalloista. Suomen Kuvalehti, [xxxxx://xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxx/xxxxxxxx/xxxxxxxx/xxxxxxxxx-xxxxx- rella-katso-kartat-venaja-aloittaa-massiiviset-harjoitukset-ruotsi-hakee-turvaa-yhdysvalloista/], luettu 20.3.2018. 291 Military Expenditure Trends in the Baltic Sea States. s. 7, Swedish Ministry of Defence, FOI Memo 5544, 2015, [xxxxx://xxx.xxx.xx/xxxx- load/18.1b4084ea15549d027d12093/1466509560058/Mil_Exp_Trends_151209_Memo5544.pdf.], luettu 27.6.2017.

292 Xxxxxxxxxxx, Xxxxx: Security Dynamics in the Baltic Sea Region Before and After the Ukraine Crisis, Bor- ders in the Baltic Sea Region. Xxxxxx Xxxxxxxxxx & Xxxxxxxxx Xxxxxx. Macmillan Publishers Ltd. London 2017, s. 89.

Itämerellä tapahtuu uhkaavia sotilaallisia tilanteita etenkin Venäjän ilmavoimien toimesta useita kertoja vuodessa293. Venäjän puolustusministeriö ilmoitti huhtikuussa 2017 tulkitsevansa Naton partioinnin Itämerellä uhkaksi Venäjän turvallisuudelle294. Venäjä on myös ilmoittanut olevansa valmis puolustamaan alueellisia kansallisia etujaan tarvittaessa sotilaallisin keinoin. Venäjän ja Naton valtakamppailua sekä Venäjän ja Yhdysvaltojen huonontuneita ulkopoliittisia välejä on luonnehdittu skeptisimmissä arvoissa uudeksi kylmäksi sodaksi.

Suomen kannalta Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön heikentyminen tarkoittaa sitä, ettei Itämeren alueen sodan mahdollisuutta voida sulkea pois. Suomelle tilanne on vaikea, koska pienen valtion intresseillä on pienvaltiorealismin näkökulmasta harvoin vaikutusta suurvaltojen välisiin erimielisyyksiin. Suomi on viimeistään vuoden 1995 Euroopan unioniin liittymisen myötä menettänyt kylmän sodan aikaisen puolueettoman asemansa, eikä Suomi voi ulkopoli- tiikassaan luottaa siihen, että se pysyisi lähialueen sotilaallisen konfliktin ulkopuolella. Toi- saalta Suomi ei voi Euroopan unionin jäsenenä myöskään jättäytyä ulkopuoliseksi, jos Suomen lähialueella tai muualla Euroopassa valtioiden turvallisuus on uhattuna295.

Kansainvälispoliittiset toimintaympäristön muutokset ja tapahtumat Suomen lähialuilla haasta- vat Suomen kylmän sodan aikana muodostuneen ulko- ja turvallisuuspolitiikan strategisen kult- tuurin perinnön. Xxxxxx Xxxx ja Xxxxx Xxxxxxx pohtivat artikkelissaan, että Suomi on joutunut sopeuttamaan toimintaansa kansainvälisesti muuttuneeseen poliittiseen ja sotilaalliseen viite- kehykseen, jolloin osittain pysyvänä nähty pienvaltiorealistinen ulkopolitiikka ei ole kehittynyt samaa tahtia. Heidän mukaan Suomen ulkopoliittisten tavoitteiden, päätöksenteon ja käytännön toiminnan välille on syntynyt kuilu.296 Viimeisen kymmenen vuoden aikana voimistunut Itä- meren alueen Naton ja Venäjän välinen valtakamppailu ja Venäjän suurvalta-aseman palautta- mista tavoitteleva ulkopolitiikka määrittävät Suomen sotilaallisen aseman osana eurooppalaista turvallisuuskehystä, josta Suomi ei voi irtautua. Toisaalta pohjoismainen yhteistyö, Euroopan unioni ja Nato tarjoavat Suomelle sellaisia ulkopoliittisia ja sotilaallisia vaikuttamisen keinoja, joita sillä ei kylmän sodan aikana ollut.

293 Ilta-Sanomat: Näin lähellä venäläinen Suhoi SU-27-hävittäjä lensi USA:n B-52 ja B-1B-pommikoneita Itäme- rellä. 2017, [xxxxx://xxx.xx.xx/xxxxxxxx/xxx-0000000000000.xxxx], luettu 5.1.2018.

294 Ilta-Sanomat: Venäjän puolustusministeri: Naton ilmavoimien partiointi Itämerellä on uhka Venäjälle. 2017, [xxxx://xxx.xx.xx/xxxxxxxx/xxx-0000000000000.xxxx], luettu 27.6.2017.

295 Ilta-Sanomat: Puolustusministeri Xxxxxxxx muistutti Venäjän uhasta ja hybridiuhkiin vastaavien uusien lakien tarpeesta. 2018, [xxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxxx/000000000000000000_xx.xxxxx], luettu 22.1.2018.

296 Xxxx, Xxxxxx & Xxxxxxx, Xxxxx: Kilpailevat identiteetit suomalaisen sotilaallisen kriisihallinnan päätöksen- teossa. Tiede ja Ase, Vol. 72, Nro 1, Helsinki 2015, s. 75.

Ruotsin parlamentin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Xxxxx Xxxxxx arvioi vuonna 2015, että sotatilanteessa Ruotsi antaisi Suomelle sotilaallista apua. Hänen mukaan Ruotsia velvoittaa solidaarisuuslauseke, jonka mukaan maa ei tule jäämään toimettomaksi, jos jokin Euroopan unionin jäsenmaa tai Pohjoismaa joutuu sotilaallisen voimankäytön tai hyökkäyksen kohteeksi. Ruotsi olettaa, että solidaarisuus toimii myös vastavuoroisesti. Xxxxxxxx mukaan avunanto sisältäisi tarvittaessa myös aseellista voimankäyttöä.297

Puolustusministeri Xxxxx Xxxxxxxxx mielestä Suomen kannattaa suhtautua varauksella Widmanin arvioon sotilaallisesta avunannosta298. Niinistön kommentti on aiheellinen, koska Suomella ja Ruotsilla ei ole valtiosopimuksia avun antamisesta sotatilanteessa. Ruotsin maanpuolustuskor- keakoulun entisen johtajan Xxxxxx Xxxxxx arvion mukaan Gotlanti olisi Venäjän itämerellisten sotilaallisten suorituskykyjen käytön kannalta tärkeä alue. Hänen näkemyksensä mukaan Ve- näjä pystyisi Kaliningradin ja Gotlannin avulla hallitsemaan koko Itämeren meri- ja ilma-alu- eita.299

Näin ollen Suomen ja Ruotsin Ahvenanmaahan ja Gotlantiin liittyvien turvallisuusintressien voidaan tulkita nivoutuvan toisiinsa. Ruotsin motiivi sotilaallisen avunannon antamisesta koh- distuu Itämeren ja erityisesti Ahvenanmaan ja Gotlannin yhteiseen puolustukseen, ei Suomen itärajan tai Pohjois-Ruotsin turvaamiseen. Vihollisen käsissä Ahvenanmaa avaisi syväväylän suoraan Tukholman keskustaan, minkä Ruotsi kokee merkittäväksi sotilaalliseksi uhkaksi, jo- hon se ei koe pystyvänsä nykytilanteessa vaikuttamaan. Ruotsi tulkitsee, että Itämeren turvalli- suus on yhteistä, joten myös puolustuksen tulisi olla.300

Ruotsin solidaarisuuslauseke perustuu Euroopan unionin 1.12.2009 voimaan astuneen unioni- sopimuksen sisältämään velvoitteeseen, jossa todetaan seuraavasti: ”Jos jäsenvaltio joutuu alu- eeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Tämä ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspoli- tiikan erityisluonteeseen.”301

297 Kaleva uutiset: Länsinaapurin poliitikot: Ruotsilta sotilaallista apua, jos Suomeen hyökätään. 2015, [xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxx/xxxxxxx/xxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxxxxxxx-xxxx-xxx-xxxxxxx-xxxxx- taan/694533/], luettu 23.1.2018.

298 Verkkouutiset: Xxxxx Xxxxxxxx Ruotsin aseavusta Suomelle: Uskoo xxx xxxxxx. 2015, [xxxxx://xxx.xxxxxxxxxx- xxx.xx/xxxxx-xxxxxxxx-xxxxxxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxx-xxxxx-xxx-xxxxxx-00000/], luettu 23.1.2018.

299 Verkkouutiset: Gotlannin avulla Venäjä hallitsisi koko Itämerta – Tämän takia Ruotsi siirtää joukkojaan.

2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxx/xxxxx_xxxxxx_xxxxxxxx_xxxxxxxxx-00000], luettu 8.12.2016.

300 Tarkka (2016).

301 Euroopan unionin virallinen lehti: Tiedonantoja ja ilmoituksia: Lissabonin sopimus. 2007, [xxxx://xxx-xxx.xx- xxxx.xx/xxxxx-xxxxxxx/XX/XXX/XXX/?xxxxXX:X:0000:000:XXXX&xxxxxXX], luettu 23.1.2018.

Niin sanotun Lissabonin sopimuksen perusteella määritettiin Euroopan unionin jäsenvaltioille uusia oikeudellisia velvoitteita suhteessa valtioiden keskinäiseen avunantoon. Sopimus jättää kuitenkin määrittämättä, millaisesta avunannosta on kyse, eikä se tarkoita Suomen kannalta sitovien sotilaallisten turvatakuiden muodostumista. Lissabonin sopimuksen turvallisuuspoliit- tinen merkitys on muodostunut hitaasti ja on osittain edelleen epämääräinen, koska Euroopan unionin jäsenmaiden keskuudessa on vallinnut erilaisia käsityksiä avunantovelvoitteen pääasi- allisesta merkityksestä302. Oletettavaa on, ettei Suomi voi turvallisuuspolitiikassaan perustaa ratkaisuaan Euroopan unionin keskinäiseen avunantoon, vaan se joutuu edelleen ylläpitämään uskottavaa kansallista puolustuskykyään. Tätä oletusta tukee Xxxxx Xxxxxxxxxxx tulkinta. Tiilikai- sen mukaan Euroopan unionin avunantovelvoitteella on Suomen näkökulmasta vahva poliitti- nen ja periaatteellinen merkitys, mutta sillä ei ole suoranaisia vaikutuksia Suomen sotilaalliseen varautumiseen niin kauan kuin sopimus ei heijastu unionin yhteisessä valmiusjärjestelmässä tai puolustussuunnittelussa303.

Suomi solmi samaan aikaan Ruotsin kanssa syksyllä 2014 isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Sopimuksen perusteella Natolla on Suomen johdon hyväksynnällä lupa perustaa Suomeen tu- kikohtia, operoida Suomen maa- ja merialueilla sekä ilmatilassa ja niiden kautta rauhan, poik- keusolojen ja konfliktin aikana. Sopimus myös velvoittaa isäntämaan antamaan ”- - tukea Naton johtamaa sotilaallista toimintaa varten sijoitetuille joukoille kaikkien mahdollisuuksiensa mu- kaan, tuen saatavuuden mukaan ja kulloistenkin olosuhteiden asettamissa käytännön ra- joissa.”304 Isäntämaasopimus tarjoaa vastauksen Suomen turvallisuusintresseihin, jotka ovat viime aikoina liittyneet sotilaallisen yhteistyön lisäämiseen Naton ja Yhdysvaltojen kanssa ja Venäjän voiman tasapainottamiseen Itämeren alueella. Vaikka sopimus parantaa Suomen ky- kyä vastaanottaa ulkopuolista sotilaallista apua, saattaa sillä olla myös negatiivisia vaikutuksia Suomen turvallisuusympäristöön.

302 Tiilikainen, Teija: Selvitys Euroopan unionin Lissabonin sopimukseen sisältyvästä keskinäisen avunannon velvoitteesta. Ulkoasiainministeriön julkaisuja 2/2008, Ulkoasiainministeriö 2008. s. 37–40.

303 Ibid. s. 39–40.

304 Ulkoasiainministeriö: Yhteisymmärryspöytäkirja Suomen Tasavallan hallituksen ja Pohjois-Atlantin liiton transformaatioesikunnan komentajan johtoesikunnan sekä Pohjois-Atlantin liiton operaatioesikunnan välillä isäntämaatuen antamisesta Naton operaatioiden / harjoitusten / vastaavan sotilaallisen toiminnan toteuttamista varten. Ulkoasiainministeriön suomennos, 2014, s. 5–11.

Osa venäläisistä on sitä mieltä, että sopimus merkitsee Suomen ja Ruotsin puolueettomuuden loppua ja, että seuraava askel on Suomen ja Ruotsin liittyminen Naton jäseniksi305. Venäjä ei koe Naton lisääntynyttä yhteistyötä Suomen ja Ruotsin kanssa pelkästään puolustuksel- liseksi306. Toisaalta voidaan myös pohtia, miksi Nato halusi solmia isäntämaasopimuksen Suo- men ja Ruotsin kanssa. Venäjän Kaliningradiin luoman A2/AD-kuplan takia Naton joukkojen sodanaikainen operointi Itämeren alueella on merkittävästi vaikeutunut, jolloin Naton johdossa on saatettu kokea tärkeäksi lähentyä Suomea ja Ruotsia isäntämaasopimuksella. Sopimuksen avulla Nato pystyy nykytilassa käyttämään kohdevaltion suostumuksella sen ilmatilaa ja lento- kenttiä sekä maa- ja merialueita hyödykseen, millä se korvaa Itämeren alueella menettämäänsä sotilaallista toimintavapautta.

Presidentti Xxxxx Xxxxxxxx totesi 18.10.2016 Presidentinlinnassa järjestetyssä tiedostustilaisuu- dessa seuraavasti: ”On hyvä, että Nato reagoi Baltian maissa nousseeseen huoleen ja Nato on tuomassa joukkoa Baltian maihin ja Puolaan. Toisaalta olemme nähneet, miten Venäjä on rea- goinut tähän.”307 Niinistön lausunto on linjassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon kanssa. Selonteossa mainitaan, että Nato on Itämeren alueella vakauttava tekijä308. Toisaalta Niinistön näkemys viestii pienvaltiorealistista huolta Naton Itämeren alueen sotilaallisen voiman lisään- tymisestä ja Venäjän vastareaktioista. Niinistön kommentti ja jo vuosia jatkunut selontekojen länsimainen näkemys turvallisuusympäristöstä edustavat erilaista Suomea kuin kylmän sodan aikana, jolloin valtion poliittinen johto korosti Suomen ainutlaatuista asemaa pohjois-euroop- palaisessa turvallisuusympäristössä. Nykyisin Suomen jakaessa läntisen narratiivin heikenty- neeseen turvallisuusympäristöön johtaneista syistä ja Yhdysvaltojen maa-, meri- ja ilmavoi- mien harjoitellessa Suomen alueella, voidaan pienvaltiorealistisen ulkopolitiikan tulkita olevan Suomen osalta historiaa309. Toisaalta Suomen pitäytyminen Naton ulkopuolella ja Fennovoima ja Nord Stream -hankkeiden tukeminen asettavat tämän väittämän kyseenalaiseksi. Natoon liit- tymättömyys ei välttämättä liity pienvaltiorealistiseen ulkopolitiikkaan vaan ulkopoliittisen johdon riskianalyysiin.310

305 Suomenmaa: Uutisanalyysi: Isäntämaasopimus jakaa mielipiteitä Venäjällä. 2014, [xxxxx://xxx.xxxxxx- xxx.xx/xxxxxxx/xxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxx-xxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxx-0.0.00000.000xx0xx0x], luettu 24.2.2018.

306 Lalu (2016), s. 49.

307 Ilta-Sanomat: Presidentti Xxxxxxxx uskoo, että ”pienet vihreät miehet” eivät onnistuisi yllättämään ahvenan- maalaisia – ”ovat erittäin herkkiä huomaamaan”. 2016, [xxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxx- 2000001933063.html], luettu 28.10.2016.

308 VNS (7/2016), s. 25–26.

309 Ibid. s. 13.

310 Pesu (2016).

Suomen kannalta Venäjän revisionistinen, aggressiivinen ja pienten naapurivaltioiden kohta- losta piittaamaton ulkopolitiikka on huolestuttavaa. Suomi on vastannut Venäjän koventunee- seen ulkopoliittiseen linjaan lähentymällä Yhdysvaltoja ja Natoa niin kahdenvälisten sopimus- ten kuin sotilaallisen yhteistyön avulla. Suomi vaikuttaa muistavan talvisodan aikaisen yksin jäämisen ja haluaa estää tämän tapahtuman uusiutumisen Venäjän harjoittaessa yhä arvaamat- tomampaa ja hyökkäyksellisempää ulkopolitiikkaa.

Pienvaltiorealismin näkökulmasta Suomen yhä tiiviimpi Naton ja Yhdysvaltojen kanssa har- joittama sotilaallinen yhteistyö ei takaa jatkuvaa rauhaa, päinvastoin. Pienvaltiorealismille on tavanomaista epäluuloinen suhtautuminen suurvaltoihin, eikä niiden toiminnassa nähdä merkit- täviä eroja311. Suomen Natoon ja Yhdysvaltoihin myönteisesti suhtautuva ulkopoliittinen linja sisältää riskejä. Mikäli Venäjän ja Naton vastakkainasettelu Itämeren alueella kasvaa, voi Suomi ajautua tilanteeseen, jossa Venäjä tulkitsee Suomen lisääntyvän sotilaallisen yhteistyön Yhdysvaltojen ja Naton kanssa olevan Venäjälle uhka. Tällaisessa tilanteessa Suomi voi joutua Venäjän sotilaallisen painostuksen tai voimankäytön kohteeksi ilman, että Suomi saisi Natoon kuulumattomana maana sotilasliiton 5. artiklan määrittämiä turvatakuita tai Ruotsin ja Euroo- pan unionin sotilaallista apua. Tämän pienvaltiorealistisen näkökulman perusteella Suomi pys- tyy vaikuttamaan Itämeren alueen sotilaalliseen turvallisuusympäristöön lieventämällä kyky- jensä mukaan Naton ja Venäjän välisiä jännitteitä, edistämällä kansainvälisten sopimusten ja valtion suvereniteetin kunnioittamista sekä ylläpitämällä uskottavia ja ajanmukaisia puolustus- kykyjään.

4.4 Itämerellinen sotilaallinen konflikti – teoreettinen malli

Tässä luvussa muodostetaan aikaisemmissa luvuissa tehdyn analyysin ja kolmen keskeisen Itä- meren turvallisuuskehitystä käsittelevän tutkimusraportin perusteella mahdollinen itämerelli- sen sotilaallisen konfliktin malli, jossa Venäjä on ajautunut Itämerellä sotilaallisen yhteenot- toon Naton ja Yhdysvaltojen kanssa. Teoreettinen malli luodaan yleensä jotain rajattua tarkoi- tusta varten, jolloin kokonaisuudesta saattaa syntyä epäselvä tai jopa täysin virheellinen käsi- tys312. Tämän teoreettisen mallin tarkoitus on havainnollistaa, millaisia sotilaallisia ja ei-soti- laallisia uhkia Ahvenanmaahan mahdollisesti kohdistuisi, mikäli Itämeri ajautuisi sotilaallisen yhteenoton näyttämöksi.

311 Pesu (2016).

312 Visuri (2016), s. 469.

Mallin muodostamiseen käytetään ensisijaisina lähteinä Xxxxxx Xxxxxxx RAND-raporttia ”Hy- brid Warfare in the Baltics”, Xxxxxx Xxxxxxx CEPA-raporttia ”The Coming Storm – Baltic Security Report” sekä Xxxxxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxxxx laatimaa sotapeliraporttia ”Assured Resolve – Testing Possible Challenges to Baltic Security”. Itämerellisen sotilaallisen konfliktin mallia analysoidaan raporttien perusteella kolmesta näkökulmasta, jotka ovat konfliktin kehit- tyminen, Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen päätöksenteko ja taistelutilassa vaikuttavat asejärjestelmät ja joukot.

Ennen mallin analysointia on syytä pohtia, mitä on pitänyt tapahtua ennen kuin Ahvenanmaata kohtaan suuntautuisi sotilaallinen uhka. Tämän mallin yhteydessä oletetaan, että Nato ja Venäjä ovat ajautuneet sotilaalliseen yhteenottoon Itämeren alueella ja konflikti on laajentunut lähelle Suomen ja Ahvenanmaan aluevesiä. Sekä Nato että Venäjä ovat siirtäneet alueelle lyhyessä ajassa sotilaallisia suorituskykyjään ja vain välttämättömimmät diplomaattiset yhteydet ovat käytössä. Sotilaallisen voimankäytön kynnys Euroopassa on korkea etenkin, jos molemmat osa- puolista ovat ydinasevaltioita313. Venäjä ja Nato tai Yhdysvallat tuskin haluavat Itämerellä so- tilaallista yhteenottoa, mutta on silti mahdollista, että konfliktiin ajauduttaisiin vahingossa. Täl- laisesta tilanteenkehityksestä on esimerkkinä vuoden 2015 tapahtuma, kun Turkki ampui alas venäläisen hävittäjän314.

Toinen kysymys on, millaisessa konfliktissa ja sen vaiheessa joku konfliktin osapuolista kokisi Ahvenanmaan sotilaallisen käytön tarpeelliseksi315. Suomalaisten asiantuntijoiden arvion mu- kaan Venäjä yrittäisi miehittää Ahvenanmaan ja Ruotsille kuuluvan Gotlannin, jos Baltiassa tai Itämerellä syntyisi sotilaallinen konflikti316. Tässä tutkimuksessa aikaisemmin tehtyjen havain- tojen perusteella Ahvenanmaalla olisi merkittävä sotilaallinen rooli Itämeren meriliikenteen hallinnassa sekä Suomen ja Ruotsin rannikkoalueiden ja Perämeren alueiden operaatioissa. Ah- venanmaan sotilasstrategisista eduista hyötyisi konfliktissa eniten se osapuoli, joka siellä kan- sainvälisistä sopimuksista huolimatta konfliktin syttyessä ensimmäisenä olisi.

313 Visuri (2016), s. 469.

314 Xxxxx, Xxxxxx: Hybrid Warfare in the Baltics. Threats and Potential Responses. RAND Corporation, Santa Monica, California 2017, s. 2.

315 Nokkala (2016), s. 8.

316 Xxxxxx, Xxxxxxx; Xxxxx Xxxxxxx & Xxxxxx Xxxxxxxx-Xxxxxxxxx: Vaara! Vihreitä miehiä Ahvenanmaalla! – Näin se voisi tapahtua. 2015, Suomen Kuvalehti, [xxxx://xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxx/xxxxxxx/xxxxx-xxxxxxxx-xxxxxx- ahvenanmaalla-nain-se-voisi-tapahtua/], luettu 8.12.2016.

Tutkittujen raporttien perusteella itämerellisten sotilaallisen konfliktiin voidaan nähdä olevan kaksi eri kehitysvaihtoehtoa. Konflikti kehittyisi joko nopeasti muutamissa tunneissa tai hitaasti matalan intensiteetin konfliktina.317

Nopeassa tilanteenkehitysvaihtoehdossa sotilaallisen voiman käyttö alkaisi mahdollisesti rau- han ajan joukoilla suoraan sotaharjoituksesta318. Venäjä on järjestänyt viime vuosina merkittä- vän suuria sotaharjoituksia Itämeren alueella. Muun muassa Kaliningradissa, Valko-Venäjällä ja Venäjällä syyskuussa 2017 järjestettyyn Zapad-17- harjoitukseen osallistui läntisten sotilas- asiantuntijoiden mukaan noin 100 000 henkilöä319. Luku saattaa olla länsimedioissa tarkoituk- sellisesti liioiteltu. Suoraan sotaharjoituksesta aloitettu sotilaallinen interventio Itämeren alu- eella tarkoittaisi sitä, että Nato ja Yhdysvallat eivät todennäköisesti ehtisi kokoamaan riittävän laajaa puolustusta Baltian ja muiden Itämeren alueen valtioiden puolustamiseksi320. Venäjän yllätyksellisen voimankäytön jälkeen Natolla saattaisi olla suuri kynnys sotilaallisen vastareak- tion käynnistämiseksi321. Mikäli Venäjän voimankäytön kohteena olisi Suomi ja Ahvenanmaa, Nato tuskin reagoisi tapahtumiin sotilaallisesti322.

Merkittävin uhka Itämeren alueelle on Venäjän perinteisen sotilaallisen voiman määrällinen ylivoimaisuus, korkea valmius ja voiman siirtokyky323. Xxxxxxx ja Xxxxxxxxx näkemyksen mu- kaan keskeinen ongelma Itämeren alueen puolustukselle on Naton konsensus-periaatteella ta- pahtuva päätöksenteko ja jäsenmaiden ristiriitaiset näkemykset 5. artiklan aktivoinnista ja sen merkityksestä324.

317 Radin (2017), s. 13–30.

318 Xxxxx, Xxxxxxxx & Xxxxxxx, Xxxxx: Assured Resolve. Testing Possible Challenges to Baltic Security. Center for a New American Security, Washington 2016, s. 3; Xxxxxxx, Xxxxx; Xxxx Xxxxxxxx, Xxxx Xxxxx, Xxxxxx Xxxxxxx, Xxxx Xxxxxxxxx & Xxxx Xxxxxxxx: Venäjän asevoimien yleiset kehitysnäkymät, Venäjän asevoimat muutoksessa

– kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Julkaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 128.

319 The Newsweek: Zapad War Game ´Larger Than Russia Told Us, ´ Says Top NATO General, 2017, [xxxx://xxx.xxxxxxxx.xxx/xxxxx-xxx-xxxx-xxxxxx-xxxxxx-xxxx-xx-xxxx-xxx-xxxx-xxxxxxx-000000], luettu 2.2.2018.

320 Tähän oletuksen liittyy tutkimuksessa aikaisemmin tehty havainto, jonka mukaan Naton joukot Baltian maissa eivät riitä pysäyttämään Venäjän asevoimien mahdollista hyökkäystä Baltiaan, vaan niillä on lähinnä symbolinen arvo.

321 Nokkala (2016), s. 9; Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 5.

322 Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 5.

323 Radin (2017), s. 28; Lalu (2016) s. 75.

324 Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 6.

Kaikissa raporteissa nostetaan esille skenaario, jossa Venäjä ehtisi nopealla sotilasoperaatiolla saavuttamaan merkittäviä voittoja Itämeren alueella ja vakauttamaan tilanteen samalla, kun Nato vielä muodostaisi yhteisymmärrystä sotilaallisen toiminnan aloittamisesta325. Naton jou- kot ovat käytännössä jäsenvaltioiden sotilaalliset suorituskyvyt, joiden siirtäminen Baltiaan tai Itämerelle kestäisi valtiosta riippuen useista päivistä viikkoihin. Nato pystyisi siirtämään Balti- aan 12 pataljoonaa kevyellä varustuksella noin viikossa326. Samalla Venäjällä on yli kaksikym- mentä pataljoonan taisteluosastoa, kauaskantoista tykistöä sekä meri- ja ilmavoimien suoritus- kykyjä korkeassa valmiudessa Itämeren alueella.327 Näin ollen nykytilanteessa nopea konflik- tin kehittyminen olisi Venäjän etujen mukainen.

Mikäli Venäjä tuntisi itsensä Itämeren alueella sotilaallisesti ylivoimaiseksi, se saattaisi testata Naton sitoutumista pienten jäsenvaltioidensa puolustukseen rajatulla matalan intensiteetin kon- fliktilla. Venäjä kykenisi Xxxxxxx mielestä luomaan niin sanotun jäätyneen konfliktin Baltiaan tai Itämeren alueelle lisätäkseen alueellista vaikutusvaltaansa suhteessa Yhdysvaltoihin ja Na- toon. Tällaisen hitaan konfliktinkehityksen yhteydessä esiintyisi sekä Xxxxxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxxxx että Xxxxxxx raporttien mukaan laajaa hybridisodankäyntiä328. Ukrainan sodasta teh- tyjen havaintojen perusteella hybridisodankäynnin nähdään kohdistuvan pääasiassa valtion kansalaisiin ja päättäjiin329. Hybridisodankäynnin keinojen käyttö väestöllisesti, maantieteelli- sesti ja taloudellisesti pieneen ja yhtenäiseen Ahvenanmaahan olisi vaikeaa ja todennäköisesti kannattamatonta. Esimerkiksi venäläisen vähemmistön kansalliseen identiteettiin vetoamisella ei ole merkittäviä käyttömahdollisuuksia Ahvenanmaalla. Hybridivaikuttaminen kohdistuisi tä- män havainnon perusteella koko Suomeen, ei vain Ahvenanmaahan tai sen kansalaisiin ja päät- täjiin330.

325 Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 6; Radin (2017), s. 29; Xxxxx (2015), s. 12.

326 Natolla on vuonna 2014 perustettu ”todella korkean valmiuden taisteluosasto” (VJTF), joka koostuu moni- kansallisesta noin 5000 sotilaan prikaatista. Osaston tulisi pystyä siirtymään toimialueelle operaatiovalmiina vä- littömästi. Taisteluosastoa pidetään kuitenkin riittämättömänä vastaamaan Venäjän laajaan hyökkäykseen ja liian suurena sekä kouluttamattomana vastaamaan pienempiin, matalan intensiteetin hybridiuhkiin.

327 Radin (2017), s. 26–29.

328 Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 3–5; Radin (2017), s. 2–7.

329 Radin (2017), s. 5–8.

330 Xxxxxxxxxxx & Xxxxxxxxx (2016), s. 53.

Ukrainan sotaa ja Krimin miehitystä arvioitaessa on Visurin mukaan huomioitava, että Venä- jällä oli oikeus pitää alueella sopimuksen perusteella sotilaita sekä laivaston ja ilmavoimien tukikohtia, mikä vaikutti merkittävästi alueen valtaamiseen. Hän toteaa Krimin valtauksen ol- leen hyvin poikkeuksellinen sotilasoperaatio, koska alueen väestö tuki venäläisiä sotilaita ja Ukrainan varuskunnat ja sotilaat antautuivat helposti. Mikäli näitä tekijöitä ei oteta huomioon, tehdään Xxxxxxx mielestä helposti vääriä johtopäätöksiä arvioitaessa yleisesti hybridisodan- käynnin kehitysmahdollisuuksia itäisessä Euroopassa.331

Yllä esitetty pohdinta tuottaa kaksi päätelmää. Ensimmäiseksi se osoittaa, etteivät Ukrainan sodasta tehdyt Venäjän sodankäyntiä koskevat johtopäätökset ole yleispäteviä, vaan jokaisessa sotilaallisessa konfliktissa vallitsee ainutlaatuinen dynamiikka. Toiseksi Ahvenanmaan koske- mattomuutta uhkaavassa Naton ja Venäjän välisessä sotilaallisessa yhteenotossa uhkiksi muo- dostaisivat pääasiassa nopea konfliktin kehittyminen ja konventionaaliset sotilaalliset voimat, joiden operointia tuettaisiin keskitetysti johdetulla ja laajalla kyber- ja informaatiosodankäyn- nillä.

Osana informaatiosodankäyntiään Venäjä mahdollisesti vetoaisi Ahvenanmaan demilitarisoi- tuun asemaan ja vuoden 1940 kahdenväliseen sopimukseen estääkseen Suomen sotilaallisten voimien siirtoa Ahvenanmaalle. Se uhkaisi sotilaallisen konfliktin laajentumisella Suomen alu- eelle, mikäli Suomi aloittaisi alueen puolustamisen tai vastaanottaisi ulkopuolista sotilaallista apua. Venäjän tavoitteena saattaisi olla tilanne, jossa se pystyisi mahdollisimman pitkään kiel- tämään suoran osallisuutensa konfliktiin ja samalla tuomitsemaan Naton ja Yhdysvaltojen so- tilaallisen sekaantumisen lähiulkomaidensa sisäisiin asioihin. Venäjä pyrkisi pitämään Yhdys- vallat konfliktin ulkopuolella332. Mikäli Yhdysvallat osallistuisi konfliktiin, pyrkisi Venäjä ha- kemaan sotilaalliselle toiminnalleen erityisoikeutusta maantieteellisillä ja defensiivisillä syillä. Venäjä ilmaisisi Itämeren rantavaltiona olevansa uhattuna sekä oikeutettu konfliktinratkaisuun ja sulkemaan Yhdysvallat pois konfliktista, koska Yhdysvallat ei ole itämerellinen valtio.333

331 Visuri (2016), s. 472–476.

332 Radin (2017), s. 7.

333 Ibid. s. 24.

Tällainen tilanne olisi myös Suomen kannalta vaikea, etenkin, jos Naton isäntämaasopimusta olisi jo sovellettu käytäntöön ja muiden valtioiden sotilaita operoisi Suomen aluevesillä tai maa- perällä. Nato saattaisi pyytää Suomelta ilmatilaa, satamia ja lentokenttiä käyttöönsä lyhyellä varoitusajalla334. Toisaalta sotilaallisen avun pyytäminen Natolta olisi riskialtis ulkopoliittinen liike, johon Venäjä saattaisi uhata vastaavansa sotilaallisesti. Ruotsin pysytellessä konfliktin ulkopuolella niin pitkään kuin mahdollista, ei Suomi voisi luottaa myöskään Ruotsilta saata- vaan sotilaalliseen apuun. Euroopan Unioni välttäisi todennäköisesti sotilaallista väliintuloa ja pyrkisi hakemaan konfliktiin ratkaisua diplomaattisin keinoin335.

Nopeasti kehittyvä sotilaallinen konflikti olisi Suomelle ulkopoliittisesti haastava, koska val- tion johto joutuisi perustamaan ulko- ja turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa vähäisiin perusteisiin ja hajanaiseen tilannekuvaan. Voimakkaan informaationsodankäynnin keskellä Suomen saat- taisi olla vaikea määrittää eri toimijoiden osuuksia ja motiiveja konfliktissa. Olisi mahdollista, että konflikti, jossa Suomeen kohdistettaisiin tavoitteellista sotilaallista toimintaa, sisältäisi ei- sotilaallisia keinoja moninkertaisesti suhteessa sotilaallisiin keinoihin. Venäjän ollessa viholli- suuksien harjoittaja, sisältäisi Ahvenanmaa -operaatio Xxxxxxxxxxx mallin mukaisesti laajaa ja systemaattista propagandaa, valeuutisointia ja muita informaatiosodankäynnin keinoja vähin- tään nelinkertaisesti sotilaallisiin keinoihin verrattuna336. Informaatiosodankäynnin keinojen käyttö avoimena tai peitettynä sodankäynnin muotona kasvaa sekä intensiteetissä että volyy- missä ja sitä harjoitetaan jatkuvasti, jo rauhan aikana337.

Yhdysvaltojen ja Naton meri- ja ilmavoimien suorituskykyjä pidetään riittämättöminä operoi- maan Venäjän Itämeren alueelle luoman A2/AD-kuplan sisäpuolella. Uusien valvonta- ja tie- dustelujärjestelmiensä, S-400 ilmatorjuntaohjusjärjestelmänsä ja Kaliningradiin sijoitetun Iskander-tykistöohjusjärjestelmänsä avulla Venäjä kykenisi osittain estämään Naton ja Yhdys- valtojen sotilaallisen toiminnan Itämerellä.338 Yhdysvaltojen ja länsimaiden sukellusvenekalus- ton ollessa Itämeren alueen operaatioihin huonosti soveltuvaa ja vähäistä, pystyisi Venäjä käyt- tämään alueella omia sukellusveneitään liki vapaasti339. Venäjän pyrkiessä kiistämään voiman- käyttöään, olisi todennäköistä, että alueisiin vaikutettaisiin etäältä erilaisilla asejärjestelmillä.

334 Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 8.

335 Ibid. s. 7.

336 Xxxxx, Xxxxxx & Xxxxxx, Xxxxxxxxx: Russia´s strategy for influence through public diplomacy and active measures: the Swedish case, Journal of Strategic Studies. Vol. 40, No 6, Routledge, Taylor & Francis Group, 2017, s. 774; Radin (2017), s. 14–21; Xxxxx (2015), s. 11; Visuri (2016), s. 476.

337 Mäkelä (2008), s. 253.

338 Xxxxx & Xxxxxxx (2016), s. 7.

339 Ibid. s. 7; Xxxxx (2015), s. 10.

Sotilaalliset vaikuttamisen keinot olisivat nopeita, yllätyksellisiä ja edustaisivat todennäköisesti nykyteknologian kärkeä. Uudet asejärjestelmät ja robotiikka ovat muuttaneet taistelutilan mo- niulotteiseksi, nopeasti muuttuvaksi, yllätykselliseksi ja aiempaa teknisemmäksi. Nopean tek- nologisen kehityksen myötä uhkan muodostavat tekoälyllä tuetut miehittämättömät laitteet, ajo- neuvot ja ilma-alukset maalla, merellä ja ilmassa. Nämä laitteet ja järjestelmät toimisivat tais- telutilassa joko yksin tai parvissa niin tiedustelu-, tuki- kuin taistelutehtävissä. Niiden ohjaami- nen tapahtuisi taistelutilan ulkopuolelta, mikä mahdollistaisi aiempaa suuremman riskinottoky- vyn ja tarjoaisi mahdollisuuden kieltää osallisuus tapahtumiin.340 Taistelutilassa vaikuttaisi mahdollisesti myös siviiliasuiset erikoisjoukko-osastot, joilla olisi käytössään tulenjohtoon ja maalittamiseen soveltuvia miehittämättömiä lennokeita ja aluksia341.

Ahvenanmaata kohtaan kohdistuvaan aseelliseen voimankäyttöön saattaisi kuulua myös meri- ja lentoliikenteen häirintää, sähkö- ja viestiverkkojen lamauttamista, kohteiden tuhoamista täs- mäaseilla ja tärkeiden alueiden, kuten lentokentän ja satamien, valtaamista erikoisjoukoilla342.

Itämerellisen sotilaallisen konfliktin laajentuessa myös suurvaltojen käytössä olevat vaikutta- misen keinot lisääntyisivät ja voimistuisivat. Hybridiuhkien rinnalla esiintyisi Radinin raportin perusteella myös taktisten ydinaseiden käyttöä tai vähintään niillä uhkaamista343. Koko operaa- tiota tuettaisiin systemaattisella informaatio- ja propagandakampanjalla, jolla pyrittäisiin kiis- tämään suora osallisuus konfliktiin ja ennen kaikkea hankaloittamaan ja hidastamaan sekä Suo- men että muiden alueella vaikuttavien toimijoiden päätöksentekoa ja tilannekuvan muodosta- mista.

340 Nurmi (2018), s. 18; Xxxxxxxx, Janne & Xxxxxx, Mika: Venäjän miehittämättömät ilma-alukset ja niiden käyt- töperiaatteet, Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua. Xxxx Xxxxxxx, Maanpuolustuskorkeakoulu, Jul- kaisusarja 1, Tutkimuksia nro 5, Helsinki 2016, s. 224.

341 Useissa hybridiuhkia käsittelevissä julkaisuissa on arvioitu, että tulevissa konflikteissa ei enää esiintyisi Uk- rainan konfliktissa toimineita tunnuksettomia ”pieniä vihreitä miehiä”, vaan ”miehiä farkuissa” eli siviiliasuissa toimivia erikoisjoukkosotilaita, mikä vaikeuttaisi puolustajan voimankäytön oikeutusta. Ukrainan konflikti oli monelle tavalla ainutlaatuinen eikä siitä voida suoraan johtaa päätelmiä tuleviin konflikteihin. Siviiliasuisten eri- koisjoukkosotilaiden ilmestyminen Ahvenanmaalle aseineen ja varusteineen täysin huomaamattomasti olisi tus- kin mahdollista, joten tämän mahdollisuuden pohdintaa voidaan pitää pääasiassa teoreettisena.

342 Xxxxx (2015), s. 2–9.

343 Radin (2017), s. 28.

5 JOHTOPÄÄTÖKSET

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia sotilaallisia toimintamahdollisuuksia vuonna 1921 solmittu Ahvenanmaan demilitarisointisopimus Suomelle sallii ja miten 2010- luvulla tapahtuneet Itämeren sotilaallisen turvallisuusympäristön sekä sodan kuvan muutokset haastavat näiden toimintamahdollisuuksien hyödyntämisen Ahvenanmaan puolustuksessa. Ah- venanmaalla on historiassa ollut ja on edelleen keskeinen sotilasstrateginen merkitys Itämeren alueen sotatoimissa344.

Tutkimuksessa tehtyjen havaintojen mukaan olisi todennäköistä, että Ahvenanmaata kohtaan suuntautuisi Itämeren alueen sodassa kansainvälisistä sopimuksista huolimatta sotilaallista toi- mintaa. Itämeren alueen sota merkitsisi todennäköisesti myös Suomen ajautumista mukaan so- taan345. Tämä päätelmä ei tarkoita sitä, että Ahvenanmaan asema olisi itämerellisessä sodassa Suomen kannalta keskeisin tai sitä, että kaikilla Itämeren alueen toimijoilla olisi ensisijaisia intressejä Ahvenanmaan valtaamiseksi. Havaintojen perusteella Ahvenanmaan merkitys on kuitenkin Suomelle erityinen, koska saariryhmällä on kansainvälisesti ainutlaatuinen asema, jonka ainoa turvaaja Suomi on. Ahvenanmaan sotilaallinen rooli ei ole Suomen kokonaismaan- puolustuksen kannalta ratkaiseva, mutta se on silti merkityksellinen. Merkityksellisyys perus- tuu mahdolliseen uhkakuvaan, jossa Suomi tulisi vedetyksi Ahvenanmaahan kohdistuvan soti- laallisen toiminnan takia mukaan suurempaan itämerelliseen konfliktiin. Sotilaallisen voiman käyttö Ahvenanmaata kohtaan yllättävänä ja Itämeren turvallisuusympäristön kehityksestä ir- rallisena ei ole kuitenkaan todennäköistä346. Sotilaallinen uhka Ahvenanmaata kohtaan liittyisi tutkimuksen perusteella Itämeren alueen turvallisuuden kokonaisvaltaiseen heikkenemiseen ja laajempaan sotilaalliseen yhteenottoon. Suomen tulee kansainvälisten sopimusten puitteissa valmistautua puolustamaan aluetta kaikin käytössä olevin keinoin ja seurata tarkasti lähialueen turvallisuusmuutoksia ja sodankäynnin kehitystä.

Ensimmäinen alatutkimuskysymys oli: ”Millaisia sotilaallisia toimintamahdollisuuksia Ahve- nanmaan demilitarisointisopimus Suomelle sallii?”.

344 Ks. Global Zero: Nuclear Weapons Countries: Military Incidents March 2014 – November 2015.

[xxxx://xxx.xxxxxxxxxx.xxx/xxxxx/xxxxxxxx_xxxxxxxxx_xxxxxxx_00.00.00x.0.xxx%0X], luettu 11.1.2017.

345 Ks. Xxxxxxxxxxx et al. (2016) s. 55.

346 Ks. Visuri (2016), s. 475.

Vuoden 1921 sopimuksella on edelleen kansainvälisoikeudellisesti kestävä asema, vaikka Kan- sainliittoa ei ole enää olemassa. Sopimusosapuolet eivät ole enää sopimuksen perusteella vel- vollisia tarjoamaan sotilaallista apuaan Ahvenanmaahan kohdistuvassa uhkatilanteessa, mutta toisaalta moni vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen sopijaosapuoli saattaisi tarjota muiden nykymuotoisten sopimusten kautta sotilaallista apuaan Ahvenanmaan puolustamiseksi. Ruotsin solidaarisuuslauseke, Euroopan unionin Lissabonin sopimus tai Naton kanssa solmittu isäntä- maasopimus eivät anna Suomelle sotilaallisia turvatakuita mahdollisen itämerellisen sodan va- ralta. Suomi joutuu liittoutumattomana maana edelleen ylläpitämään uskottavaa ja ajanmu- kaista sotilaallista puolustuskykyä, myös Ahvenanmaan osalta. Toisaalta pienvaltiorealismin näkökulmasta Suomen itsenäinen maanpuolustus vähentää myös Venäjän aseellisen voiman- käytön uhkaa Suomea ja Ahvenanmaata kohtaan.

Sopimusta tarkasteltiin sisällönanalyysin ja luokittelun keinoin muiden Ahvenanmaan demili- tarisoitua ja neutraalia asemaa määrittävien kansainvälisten sopimusten yhteydessä, mikä osoit- tautui perustelluksi tutkimusmenetelmäksi. Esimerkiksi vuoden 1921 sopimuksen tarkastelu il- man Suomen ja Neuvostoliiton vuonna 1940 solmiman sopimuksen huomioimista olisi jättänyt keskeisiä Ahvenanmaan nykyasemaan liittyviä haasteita huomiotta347.

Vaikka kansainväliset valtiosopimukset ovat voimassaolevia sellaisenaan, osoitti tämä tutki- mus, että niiden sisältöä ja merkityksiä on tulkittava dynaamisesti kulloinkin vallitsevan toi- mintaympäristön mukaan. Sopimusten tulkintatapaerojen lisäksi myös niiden sisältämät artiklat ja sanamuodot ovat tulkinnanvaraisia. Vuoden 1921 demilitarisointisopimus sisältää useita tul- kinnanvaraisia ilmaisuja, mikä on Suomen sotilaallisten etujen mukaista. Tulkinnanvaraisuu- den hyödyt liittyvät siihen, että konfliktitilanteessa Suomen ratkaisuja ei sidota tiukoilla mää- ritteillä tai raja-arvoilla, vaan Suomi voi sopimuksen sanamuotojen perusteella tulkita laajasti sen oikeuttamaa ja osin velvoittamaa sotilaallisen voiman käyttöä alueen puolustamiseksi.

Vuoden 1921 demilitarisointisopimus asettaa Suomelle sotilaallisia rajoituksia, velvoitteita ja oikeuksia, joista tässä tutkimuksessa muodostettiin neljä keskeistä sotilaallista toimintamahdol- lisuutta. Nämä toimintamahdollisuudet ovat lueteltuna seuraavassa kuvassa:

347 Eräs mielenkiintoinen Ahvenanmaan turvalisuuteen liittyvä aihe on vuoden 1940 sopimuksen perusteella Maarianhaminassa toimiva Venäjän konsulinvirasto. Viraston tehtävänä on valvoa, että Suomen ja Neuvostolii- ton välistä sopimusta noudatetaan, mutta sotilaallisessa tarkoituksessa virasto mahdollistaa myös operaatioiden paikallissuunnittelun, valmistelun ja koordinoinnin.

Kuva 5: Suomen sotilaalliset toimintamahdollisuudet Ahvenanmaan puolustamiseksi vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen perusteella

Tutkimuksessa ilmeni jopa hieman yllättäen, kuinka keskeinen merkitys Suomen viranomaisten välisellä yhteistyöllä ja aseellisen virka-avun antamisella mahdollisen konfliktin alkuvaiheessa olisi Ahvenanmaan puolustuksessa. Demilitarisointisopimus kieltää kaiken sotilaallisen val- mistelun ja toiminnan saariryhmän alueella, mutta sallii järjestyksen ylläpitämiseksi alueelle siirrettävän ja siellä väliaikaisesti pidettävän sotilasosaston, joka pystyisi tarvittaessa vastaa- maan myös terroristisiin hybridiuhkiin. Ahvenanmaahan kohdistuisi itämerellisessä konflik- tissa mahdollisesti hybridisodankäynnin keinojen käyttöä ja niiden yhteydessä siviiliasuisten, tunnuksettomien tai puolisotilaallisten joukkojen toimintaa348. Tällaisessa tilanteessa saariryh- män alueelle ennakoivasti siirretty ja tehtävään harjoitellut sotilasosasto olisi keskeisessä roo- lissa uhkien eliminoinnissa. Toisaalta, jos Ahvenanmaahan kohdistuisi perinteisten sotilaallis- ten joukkojen ja asejärjestelmien käytön uhka, joka on tässä tutkimuksessa luodun itämerellisen konfliktimallin perusteella uhkista keskeisin, olisivat demilitarisointisopimuksen sallimat soti- laalliset toimintamahdollisuudet ajallisesti ja juridisesti Suomen eduksi tulkittuna tärkeässä roo- lissa uhkaan vastaamisessa ja nopean puolustuksen järjestelyssä.

348 Tutkimuksessa aikaisemin pääteltiin, että hybridisodankäynnin harjoittaminen Ahvenanmaalla olisi todennä- köisesti vaikeaa ja kannattamatonta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sotilaallisessa konfliktissa Xxxxxxx- maata kohtaan kohdistuisi hybridivaikuttamista.

Reaaliaikaisen tilannekuvan ylläpidolla, nopealla ja valmistellulla reagoinnilla ja kokonaisval- taisella puolustusvoimien ja muiden viranomaisten suorituskykyjen käytöllä Suomi kykenisi estämään tai rajaamaan Ahvenanmaata kohtaan kohdistuvaa sotilaallista uhkaa - kuitenkin si- ten, että toiminta noudattaisi vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen lisäksi muita Ahvenan- maan asemaa koskevia valtiosopimuksia. Maanpuolustusta kehitetään tällä hetkellä suuntaan, jossa järjestelmät mahdollistavat reaaliaikaisen tilannekuvan ylläpitämisen, tappion- ja häirin- nänsietokykyisen johtamisen ja joustavan joukkorakenteen erilaisiin tilannekehityksiin349. Ke- hityssuunta on Ahvenanmaan puolustuksen kannalta oikea, mutta suorituskykyjen tehokas käyttäminen vaatinee vielä lisää tutkimus- ja kehitystyötä sekä valmisteluja niin päättäjien kuin eri viranomaisten toimesta.

Kansainvälistä oikeutta ja sopimuksia noudattavan puolustuksen tulisi olla ajallisesti täsmälli- nen. Keskeistä olisi saada riittävän vahva ennakkovaroitus siitä, että ulkoinen sotilaallinen taho uhkaa Ahvenanmaan suvereniteettia. Tällaisessa tapauksessa sekä päätöksenteko että puolus- tuksen toteutus tulisi onnistua tunneissa. Ahvenanmaan puolustus olisi mahdollista aloittaa si- säministeriön alaisuudessa toimivalla henkilöstöllä. Saariryhmä tulisi miehittää nopeasti siir- rettävällä ja tehtävään harjoitellulla sotilasosastolla jo todennäköisen sotilaallisen uhkan kehit- tymisen aikana sekä eristää etenkin merialueen käyttö hyökkääjältä ennen sotilaallisen konflik- tin leviämistä. Näiden vuoden 1921 demilitarisointisopimuksen sallimien sotilaallisten toimin- tamahdollisuuksien käyttöä tulisi harjoitella jo rauhan aikana.

Jo rauhan aikana olisi myös tärkeää viestittää mahdollisille uhkaajille, että Suomi kykenee to- teuttamaan Ahvenanmaan sotilaallisen puolustuksen itsenäisesti ja uskottavasti ilman Naton tai ulkovaltojen apua, mikä vähentää Ahvenanmaata kohtaan kohdistuvan ennakoivan sotilaallisen voimankäytön todennäköisyyttä350. Itsenäinen puolustus ei estäisi puolustusyhteistyön toteut- tamista Itämeren alueella esimerkiksi Ruotsin kanssa, mikäli konflikti uhkaisi myös Gotlantia ja Ruotsin itärannikkoa. Ruotsin ja Suomen Gotlantiin ja Ahvenanmaahan liittyvät turvallisuus- intressit ovat samankaltaisia, joten olisi sekä Suomen että Ruotsin etujen mukaista, mikäli poh- joismainen puolustusyhteistyö laajennettaisiin koskemaan myös Ahvenanmaan puolustusta.

Toisena alatutkimuskysymyksenä oli ”Miten Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on muuttunut 2010-luvulla ja mitkä tekijät siihen ovat vaikuttaneet?”.

349 Nurmi (2017), s. 19.

350 Ks. Gardberg (1995), s. 70.

Itämeren sotilaallinen turvallisuusympäristö on heikentynyt 2010-luvun aikana merkittävästi. Sotilaallisen turvallisuusympäristön nopea heikentyminen johtuu Yhdysvaltojen ja Venäjän sekä Naton ja Venäjän alueellisesta valtapoliittisesta kamppailusta, jossa etenkin Venäjä on käyttänyt laajaa sotilaallista keinovalikoimaa. Venäjä haluaa palauttaa menettämänsä suurvalta- aseman ja kiistää Yhdysvaltojen sekä Naton vaikutusvallan kasvun entisissä neuvostotasaval- loissa, joiden sisä- ja ulkopoliittisiin asioihin puuttumiseen Venäjä kokee olevansa oikeutettu. Venäjän harjoittamaan aggressiiviseen sotilaalliseen retoriikkaan, voimannäyttöihin sekä jouk- kojen käyttöön liittyy merkittäviä riskejä, koska Naton ja Venäjän välisellä konfliktilla olisi Itämeren ja Suomen turvallisuuden kannalta vakavia seurauksia.

Venäjä tulkitsee kansainvälistä turvallisuutta ja järjestelmää näkökulmasta, joka oikeuttaa pien- ten lähialueiden valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisen. Venäläisessä valtapoliittisessa ajatte- lussa pienen valtion suvereniteetti on toisarvoista, kun sillä ratkaistaan suurvaltojen valtakamp- pailua. Venäjä oikeuttaa etupiiriajatteluaan ja sotilaallista voimankäyttöään muun muassa Yh- dysvaltojen sotilaallisen voiman kasvulla ja Naton laajentumisella lähemmäs sen rajoja. Venäjä on tuominnut lännen kansainvälisen oikeuden rikkomuksia ja toisten valtioiden suvereniteettiin puuttumista säännöllisesti, mutta se ei saanut kritiikilleen vastakaikua, mikä on johtanut nyky- muotoisen nollasummapeliin perustuvan voima- ja ulkopolitiikan muodostumiseen351. Venäjän tulkinnan mukaan suurvaltojen yhdenvertaisuus tulee nähdä yhtäläisenä oikeutena edistää omia intressejä heikompien valtioiden kustannuksella. Siinä missä länsi ja etenkin Yhdysvallat on tuominnut Venäjän puuttumisen Ukrainan sisäpolitiikkaan, on länsi tästä näkökulmasta jäävi arvostelemaan Venäjän toimintaa. Pienvaltiorealistisesti suurvallat tulee nähdä yhtäläisen pa- hoina ja itsekkäinä, koska ne edistävät valtapoliittisia intressejään sotilaallisin keinoin.

Johtopäätöksenä todetaan, että suurvaltojen tasavertaisuuteen perustuvan argumentin nojalla Venäjä tulkitsee kansainvälistä oikeutta ja kansainvälisiä sopimuksia edukseen, mikä tarkoittaa sitä, että Venäjälle Ahvenanmaan demilitarisointisopimus on enemmänkin ohjeellinen kuin toi- mintaa määrittävä. Venäjälle sopimuksen arvoa vähentää myös se, ettei Venäjä ole ratifioinut vuoden 1921 sopimusta. Tämän johtopäätöksen perusteella vuoden 1921 sopimus ei takaa alu- een koskemattomuutta tilanteessa, jossa Itämerellä ratkaistaan Venäjän ja Naton välisiä valta- poliittisia kiistoja.

351 Ks. Hannikainen & Lundstedt (2016), s. 73; Venäjän kansallisen turvallisuuden neuvoston varajohtaja Jevgeni Lukjanov esitti heinäkuussa 2014, että kansainvälinen oikeus kirjoitettaisiin uudelleen, koska nykymaailmassa ei ole yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä ja maailma on siten yhä sekasortoisempi paikka.