Contract
45 §
Palvelusopimus Helsingin Velvoitepysäköinti Oy:n toiminnasta ja rahoituksesta
HEL 2024-002990 T 08 01 03
Päätös
Päätöksen perustelut
Kansliapäällikkö päätti hyväksyä liitteenä olevan palvelusopimuksen Helsingin Velvoitepysäköinti Oy:n (jäljempänä ”Yhtiö”) kanssa.
Sopimus on voimassa toistaiseksi. Sopimuksen arvo määräytyy vuosit- tain kaupungin talousarviossa Yhtiölle varattavasta rahoitusosuudesta.
Sopimuksesta vuonna 2024 aiheutuvat kustannukset ovat yhteensä 300 000 euroa. Kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 50 03 Maksuosuudet, korvaukset ja jäsenmaksut,
kaupunginkanslian käytettäväksi, osoitetut määrärahat (Kansliapäälli- kön päätös 19.12.2023, § 175).
Yhtiö laskuttaa kaupungilta neljä kertaa vuodessa korvauksen, joka kattaa kaupungin Yhtiöltä tilaamat palvelutehtävän mukaiset, kyseisen vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmassa määritellyt palvelut.
Edelleen kansliapäällikkö päätti nimetä palvelusopimuksen mukaiseen seurantaryhmään
- kaupunginkanslian aluerakentaminen-yksiköstä seurantaryhmän pu- heenjohtajaksi projektinjohtaja Xxxxx Xxxxxxx ja projekti-insinööri Ou- ti Rissasen
- kaupunkiympäristön toimialan asemakaavakoordinointi-yksiköstä yk- sikönpäällikkö Xxxxxx Xxxxxxx, tontit-yksiköstä asuntotontit-tiimin tii- mipäällikkö Xxxx Xxxxxxx ja liikennejärjestelmä-yksiköstä liikenneinsi- nööri Xxxx Xxxxxxxx
Helsingin kaupunkistrategian 2021–2025 mukaan kaupungin toimenpi- tein varmistetaan pysäköintimahdollisuuksien riittävyys asukaspysä- köinnissä sekä liityntäpysäköinnissä. Lisäksi jatketaan askeleittain siir- tymistä kohti markkinaehtoista pysäköintipolitiikkaa.
Helsingin kaupunginhallitus päätti 18.9.2023, § 559, perustaa Helsingin Velvoitepysäköinti Oy:n mahdollistamaan asemakaavan pysäköinti- normin mukaisten velvoitepysäköintipaikkojen toteuttaminen joustavas- ti, kustannustehokkaasti ja oikea-aikaisesti erillisten alueellisten yhtiöi-
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus |
XX 0 | Xxxxxxxxxxxxxxxx 00-00 | x000 0 000 0000 | 0000000-0 |
den kautta. Kaupunginhallituksen perustamispäätöksen mukaisesti Yh- tiö on pysäköinnin keskitetty operatiivinen toimija, jonka tehtävänä on pääasiassa käytännössä huolehtia ja varmistaa kaupungin päättämien asemakaavojen mukaisten keskitettyjen velvoitepysäköintilaitoshank- keiden suunnittelu ja toteuttaminen.
Helsingin omistusosuus Yhtiöstä on 100 %. Kaupunginhallitus on 18.9.2023, § 559, hyväksynyt Yhtiön omistajastrategian.
Vuosi 2024 on Yhtiön ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Yhtiön toimintaa koskeva strategia valmistuu vuoden 2024 aikana.
Palvelusopimuksen tarkoituksena on sopia Yhtiön perustamispäätök- sen ja omistajastrategian linjausten määrittämissä puitteissa kaupungin Yhtiöltä ostamista palveluista sekä varmistaa näin Yhtiön jatkuvat toi- mintaedellytykset. Yhtiö tuottaa kaupungille palveluita, jotka vastaavat Yhtiölle asetettuihin tavoitteisiin ja tehtäviin:
- kaupunkitasoista velvoitepysäköintiä koskevan aikataulu- ja investoin- tisuunnitelman laatiminen ja ylläpitäminen ottaen huomioon kaupunki- kehitystavoitteet ja sovittamalla yhteen eri alueiden kehitys
- hallinnointi- ja koordinointipalveluiden tuottaminen alueellisille pysä- köinti- ja palveluyhtiöille, jotka toteuttavat asemakaavojen pysäköinti- normien mukaisia velvoitepysäköintipaikkoja
- alueellisten yhtiöiden perustaminen kaupunkikehityskohteiden kulloin- kin tarkistettavien tavoitteiden perusteella
- alueellisten velvoitepysäköinti- ja palveluyhtiöiden toiminnan ja hallin- noinnin organisoinnin kehittäminen kustannustehokkaasti keskittämällä ja koordinoimalla niiden järjestämistä.
- kaavoituksen ja tontinluovutuksen valmistelua koskeva yhteistyö kau- pungin kanssa pysäköintijärjestelyjen asiantuntijana
Palveluiden tarkemmista yksityiskohdista laaditaan vuosittain kaupun- gin ja Yhtiön yhteisesti hyväksymä toiminta- ja taloussuunnitelma. Sopi- japuolet perustavat seurantaryhmän palvelusopimuksen toteuttamista ja seurantaa sekä sopijapuolten välistä yhteistyötä varten.
Yhtiö on julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, hankintalaki) 15 §:n mukainen kaupungin sidosyksik- kö. Kyseessä oleva palvelusopimus tehdään sidosyksikköhankintana, johon ei hankintalain 15 §:n perusteella sovelleta hankintalakia.
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus |
XX 0 | Xxxxxxxxxxxxxxxx 00-00 | x000 0 000 0000 | 0000000-0 |
Lisätiedot
Liitteet
Hallintosäännön 12 luvun 1 §:n mukaan kansliapäällikkö päättää han- kinnoista lukuun ottamatta osakkeita.
Xxxxxxx Xxxxxxx, Konsernianalyytikko, puhelin: 310 33714
xxxxxxx.xxxxxxx(a)xxx.xx Xxxxx Xxxxxx, projektinjohtaja, puhelin: 310 25808
kimmo.kuisma(a)xxx.xx
Muutoksenhaku
Otteet
1 Palvelusopimus
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Ote Otteen liitteet
Helsingin Velvoitepysäköinti Oy
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhalli- tus
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus |
XX 0 | Xxxxxxxxxxxxxxxx 00-00 | x000 0 000 0000 | 0000000-0 |
MUUTOKSENHAKUOHJEET
1
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Pöytäkirjan 45 §.
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Xxxxxxxxxxxxxxxxxx saa tehdä
− se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
− kunnan jäsen.
Xxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Xxxxxxxxxxxxxxx on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi- saannista.
Xxxxxxxxxxxxxxxxxx on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymis- tä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaati- musajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin- hallitus.
Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx asiointiosoite on seuraava:
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus |
XX 0 | Xxxxxxxxxxxxxxxx 00-00 | x000 0 000 0000 | 0000000-0 |
Suojattu sähköposti: xxxxx://xxxxxxxxxx.xxx.xx/
Käytäthän aina suojattua sähköpostia, kun lähetät henkilökohtaisia tie- tojasi.
Muistathan asioinnin yhteydessä mainita kirjaamisnumeron (esim. HEL 2021-000123), mikäli asiasi on jo vireillä Helsingin kaupungissa.
Sähköpostiosoite: xxxxxxxx.xxxxxxxx@xxx.xx Postiosoite: PL 10
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero: 09 310 13700
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Xxxxxxxxxxxxxxxxxx muoto ja sisältö
Xxxxxxxxxxxxxxx on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyt- tää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
− päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
− miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
− millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
− oikaisuvaatimuksen tekijä
− millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
− oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus |
XX 0 | Xxxxxxxxxxxxxxxx 00-00 | x000 0 000 0000 | 0000000-0 |
Xxxxx-Xxxxx Xxxxx kansliapäällikkö
Xxxxx Xxxxxxx rahoitusjohtaja
Päätös on sähköisesti allekirjoitettu.
Pöytäkirja on pidetty nähtävänä yleisessä tietoverkossa osoitteessa xxx.xxx.xx 04.04.2024.
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus |
XX 0 | Xxxxxxxxxxxxxxxx 00-00 | x000 0 000 0000 | 0000000-0 |