PELAAJASOPIMUS

Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta

PELAAJASOPIMUS

Tutkimus joukkueurheilijoiden pelaajasopimusten tyypillisestä sisällöstä, erityispiirteistä ja oikeusvaikutuksista

Xxx Xxxxx

VÄITÖSKIRJA

Esitetään Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi Porthanian salissa III perjantaina 24. syyskuuta 2021 klo 12.

Helsinki 2021

ISBN 978-951-51-7413-0 (nid.)

ISBN 978-951-51-7414-7 (PDF)

Unigrafia

Helsinki 2021

Perheelleni sekä kaikille pelaajille, kiittäen

ALKUSANAT

Tämän tutkimus jatkaa työtä, jonka aloitin jo hyvin pian perustutkinnon suorittami- sen jälkeen, ja jota koskevan välitilinpäätöksen muodosti vuonna 2009 valmistunut ja seuraavana vuonna Turun Yliopiston urheiluoikeuden julkaisusarjassa julkais- tu lisensiaatintutkimukseni. Vaikka käsillä oleva tutkimus perustuu monin osin aikaisempaan tutkimukseeni, se muodostaa oman itsenäisen kokonaisuutensa. Lisensiaatintutkimuksessani keskityin pääasiassa sen kysymyksen tarkastelemi- seen, muodostaako joukkueurheilijan pelaajasopimus itsenäisen sopimustyypin. Tämän tutkimuksen fokus sen sijaan on pelaajasopimuksen oikeusvaikutuksissa ja niiden kannalta merkityksellisissä joukkueurheilulle ja tarkastelun kohteena olevalle sopimussuhteelle tunnusomaisissa piirteissä.

Tutkimustyö on ollut osa jokapäiväistä elämääni. Valtaosa siitä on luonnol- lisesti tehty perinteiseen tapaan kirjoituspöydän ääressä, mutta vuosien varrella tutkimusaineisto on kulkenut mukanani kaikkialle – pohjoisen hankien hohteesta etelän aurinkorannoille, Kainuun erämaista Baijerin vuoristoihin ja edelleen ta- kaisin Helsinkiin, josta löysin itseni toistuvasti kirjoittamasta mm. Oulunkylän tekojääradan pukuhuoneesta ja Maunulan urheilutalon ilma-aseradan laidalta poikien harjoitusten päättymistä odotellessani. Xxxx pyrkinyt käyttämään kir- joitustyöhön jokaisen liikenevän hetken, mutta päätoimisen työskentelyn ohessa tehty tutkimus ei ole ollut kaikin ajoin helppoa. Tutkimustyö on saanut väistyä useampaan otteeseen erinäisten työtehtävien ja muiden kirjoitusprojektien tieltä. Esimerkiksi eräästä kirjoitustyöhön alun perin suunnittelemastani jaksosta suuri osa kului työaikalain kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän työhön. En silti olisi voinut kuvitellakaan kieltäytyväni tehtävästä, ja koen saaneeni työstäni myös tutkimukseni kannalta arvokasta kokemusta ja erityisesti näkemystä.

Työssäni asianajajana merkitystä on viime kädessä vain sillä, mitä tietys- sä tapauksessa annettava tai tulevaisuudessa mahdollisesti annettava lopullinen tuomioistuinratkaisu sanoo tai tulisi sanomaan osapuolten oikeuksista ja velvol- lisuuksista. Vain tämä vaihtoehto toteutuu tai voi toteutua reaalimaailmassa, ja nimenomaan tähän käytännön työtä tekevältä lakimieheltä odotetaan vastausta. Taustani näkyy luonnollisesti vahvasti siinä, miten lähestyn tutkimuskohdetta, ja sitä kautta myös lopputuloksessa. Oikeus on minulle myös tutkijana oikeus- käytännössä toteutunutta ja toteutettavissa olevaa oikeutta.

Korvaamattomana tukena näiden vuosien aikana on toiminut ohjaajani pro- fessori (emeritus) Xxxxxx Xxxxxx, jolla on ollut ratkaiseva rooli tämän tutkimuk- sen valmistumisessa. En liioittele, kun totean, että ilman hänen panostaan tämä tutkimus ei olisi koskaan valmistunut. Hänen aloitteestaan palasin tutkimustyön pariin jo lopulliseksi muodostumassa olleelta tauolta. Hän on myös lukenut ja

kommentoinut tutkimukseni yksittäisiä lukuja ja koko käsikirjoitusta useampaan otteeseen sekä esittänyt niihin poikkeuksetta erinomaisia kehitysehdotuksia ja ollut keskeisessä asemassa hakiessani rahoitusta tutkimustyölleni. Hän on myös muistuttanut minua toistuvasti käsikirjamaisuuden vaarasta.

Tahdon esittää nöyrimmät kiitokseni myös professori Xxxx Xxxxxxxxxxx ja professori Xxxxx Xxxxxxxx käsikirjoitukseen perehtymisestä ja sen kommentoimi- sesta sekä erityisesti väitöskirjani toisena esitarkastajana toimineelle dosentti Xxxxxx Xxxxxxxxxx häneltä jo ennen virallista esitarkastusta saamastani kritiikistä ja parannusehdotuksista. Kommenttinne on otettu huomioon, ja niiden ansiosta lopputulos on selvästi parempi, kuin mikä se olisi ollut ilman niitä. Xxxxxxxxxxxx on kuitenkin selvää, että vastuu lopputuloksesta on yksinomaan allekirjoittaneella. Xxxx ja Xxxxxx Xxxxxx Xxxxxxxx säätiötä, Suomen Lakimiesliittoa, Suomen Asian- ajajaliittoa ja Jalkapallosäätiötä kiitän saamastani taloudellisesta tuesta.

Suurimmat kiitokset säästän kuitenkin perheelleni, jolle myös tahdon omis- taa tämän tutkimuksen. Puolisoni Marika on omalla korvaamattomalla panoksel- laan mahdollistanut työskentelyni näiden —lisensiaatin tutkimuksen tekemiseen kulunut aika huomioiden — liki kahden vuosikymmenen aikana. En voi koskaan kiittää sinua niin paljon kuin olisit ansainnut. Xxxxxx ja Xxxxxx eivät puolestaan muista aikaa ennen tätä tutkimusprojektia. Heille isän väitöskirjan valmistuminen lienee vähintään keskikokoinen elämänmuutos. Kiitän teitä kärsivällisyydestä ja kaikesta siitä hyvästä, jota elämääni tuotte! Kiitän myös vanhempiani Xxxxxxx ja Xxxxxx siitä, että olette ohjanneet minut opintojen pariin ja mahdollistaneet ne, sekä veljiäni Xxxxx ja Xxxxxx siitä, että pidätte jalkani maan pinnalla.

Kotona Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2021

Xxx Xxxxx

ABSTRACT

The subject of this study is a team athlete’s player contract. The study examines the contract models of professional and amateur athletes commonly used in various types of team sports in Finland from the perspective of the law in force. In particular, the study seeks to determine how the specific features of the contractual relationship affect the determination of the legal effects of a professional athlete’s contract as an employment contract, and how the legal status of professionals and amateurs differs from each other. In addition, the study defines the typical content of a player contract and the prevailing contractual practice for player contracts in team sports. This forms the basis for a review of the legal effects of player contracts, in addition to which the documentation of the content of the contracts and the practice in the field serves the needs of practical legal life as well as possible further research. The content of the law is determined according to prevalent or institutional decision making bodies’ collectively internalised doctrine of the sources of law, legal interpretation and legal argumentation theory.

Based on its established content, a player contract can be defined as a contract of employment between an athlete and a sporting community, which establishes an obligation for the athlete to contribute to the sporting success of the club by practicing and playing or working in accordance with the provisions of its coaching staff in the team assigned to him at any given time. The characteristics of a player contract involve certain legal effects arising from the prevailing practice in team sports, the most important of which is probably that the player contracts are without exception fixed-term contracts.

The legally relevant specific features of the player contract relate in particular to the fundamental nature of competitive sports. Competitive sport is a struggle between participants for mutual superiority according to the rules. It is characterized by rule-specificity, as sports are in practice sets of rules, and competition requires that all participants commit to the rules. Therefore, by participating in a competition, an athlete is obliged to comply with the competition, disciplinary, and doping rules of the sport and non-compliance of the rules may be considered a breach of contract, even if there is no specific provision in the player’s contract. On the other hand, this means that the rules are subject to the control of labour law and the principle of fairness under contract law.

The pursuit of victory is at the heart of competitive sport and a central part of the principle of fair play. Deliberately impairing the performance of the game or playing in pursuit of a pre-agreed outcome or the realization of certain gaming events is therefore contrary not only to the player’s contractual obligations but also to the principle of fair play. On the other hand, competitive sports by their

nature are also characterized by the possibility of failure. A player cannot be considered in breach of his obligations, even if the sporting objectives have not been achieved, unless can be shown to have intentionally played below his ability, neglected training or by his conduct impaired his ability to play. Nor can a player be required to precisely follow the orders of the coaching staff in an ever-changing game situation, but must have the right to make the decisions he considers best in each situation, as long as the intention is not to harm the team. The status of a professional athlete differs in this respect from almost all other employees, who generally have to comply with the performance regulations issued by their employer without exception.

Mutual loyalty and the principle of fairness between the parties to the contract will be emphasized in the player’s contractual relationship. However, the most important feature that determines the legal effects of player contracts is their emphasized personal nature. It is particularly relevant to the athlete’s obligation to work and to the application of the provisions of the Employment Contracts Act, which restrict the use of fixed-term contracts, but also to the termination of a player’s contract, for example. It also requires that the club allows players to play the sport and take into account the athlete’s legitimate interests in deciding, for example, team composition and player training, although the athlete does not have a subjective right to be part of a team even when, for their sporting merits, this could objectively be considered to fit into it.

Professional and amateur player contracts are essentially similar in content and legal effect. However, there are also some differences between them, which are the result of mandatory labour law that applies predominantly to professional athletes. For example, the termination threshold for an amateur is somewhat lower than for a professional.

SISÄLLYS

1 Johdanto 1

1.1 Tutkimuskohde ja sen hahmottaminen 1

1.2 Rajauksia 9

1.3 Metodisia kysymyksiä 12

1.4 Erityisesti urheiluoikeudellisista periaatteista 18

1.4.1 Vapausperiaate 18

1.4.2 Sujuvuusperiaate 21

1.4.3 Reilun pelin periaate 24

1.4.4 Periaatteiden soveltaminen käytännössä 28

2 Tyypillinen pelaajasopimus 31

2.1 Sopimuksen kestoaika 34

2.1.1 Sopimuksen voimaantulo 36

2.1.2 Koeaika 37

2.1.3 Optioehdot 37

2.1.4 Sopimuksen päättyminen 38

2.2 Pelaajan velvollisuudet 39

2.2.1 Urheilun harjoittaminen 39

2.2.2 Muun urheilun harjoittamisen rajoittaminen 43

2.2.3 Markkinointivelvoitteet 46

2.2.4 Sääntöjen noudattaminen 48

2.2.5 Vedonlyönti 50

2.2.6 Dopingista pidättäytyminen 51

2.2.7 Pelaajan käyttäytyminen 53

2.2.8 Pelaajan tiedonantovelvoitteet ja sopijakumppanin oikeus tiedonsaantiin 55

2.3 Seuran velvollisuudet 56

2.3.1 Palkan ja korvausten maksaminen 56

2.3.2 Vakuuttamisvelvollisuus 58

2.4 Sopimusrikkomukset 59

2.5 Riidanratkaisu 61

2.6 Muut määräykset 62

3 Pelaajasopimus sopimustyyppinä 64

3.1 Pelaajan päävelvoitteet 64

3.2 Pelaajan apu- ja sivuvelvoitteet 68

3.2.1 Pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen apu- ja sivuvelvoitteet 68

3.2.2 Markkinointivelvoitteiden apu- ja sivuvelvoitteet 70

3.3 Seuran pää- ja sivuvelvoitteet 71

3.4 Pelaajasopimus sopimuskokonaisuutena 72

3.5 Sopimustyyppijaottelu 75

3.5.1 Yleistä 75

3.5.2 Pelaajasopimus sopimustyyppijaottelussa 78

3.5.3 Sopimustyypin tunnistaminen sopimuksen ainesosien

perusteella 79

3.5.4 Pelaajasopimuksen ainesosat 82

3.5.4.1 Velvollisuus harjoittaa joukkueurheilua 82

3.5.4.2 Markkinointivelvoitteet 85

3.5.4.3 Urheilijan apu- ja sivuvelvoitteet 86

3.5.4.4 Seuran velvoitteet 86

3.5.4.5 Pelaajasopimuksen tunnusmerkistö 87

3.5.4.6 Pelaajasopimus sekatyyppisenä sopimuksena 87

3.6 Pelaajasopimus suhteessa muihin sopimusoikeudellisiin jaotteluihin 88

3.7 Yhteenveto 90

4 Pelaajasopimuksen oikeusvaikutukset 92

4.1 Pelaajasopimuksen kestoaikaa määrittävät sopimusehdot 92

4.1.1 Koeaika 92

4.1.1.1 Koeajasta sopiminen 93

4.1.1.2 Koeaikaehdon ja koeaikapurun kohtuuttomuus 103

4.1.1.3 Koeajan enimmäiskesto 106

4.1.1.4 Sopimuksen purkaminen koeaikana 107

4.1.2 Pelaajasopimusten määräaikaisuus 112

4.1.2.1 Määräaikaisuuden peruste 112

4.1.2.2 Toistuvat määräaikaiset sopimukset 126

4.1.2.3 Määräaikaisuus oikeusvaikutuksia luovana tapana 137

4.2 Pelaajan velvollisuudet 142

4.2.1 Työntekovelvollisuus 142

4.2.2 Markkinointivelvoitteet 152

4.2.3 Vedonlyöntikielto 154

4.2.4 Käyttäytyminen pelikykyä ja –vireyttä vaarantamatta 158

4.2.5 Muun urheilun harjoittamisen rajoittaminen 162

4.2.6 Uuden pelaajasopimuksen solmimisen rajoittaminen 172

4.2.7 Xxxxxxxx johdon ja valvonnan alaisuus 174

4.2.8 Dopingista pidättäytyminen 192

4.2.9 Kurinpito 196

4.3 Sopimusrikkomusten seuraamukset 200

4.3.1 Oikeus luontoissuoritukseen 200

4.3.2 Suorituksesta pidättäytyminen 201

4.3.3 Sopimuksen purkaminen 206

4.3.4 Seuran oikeus sopimuksen purkamiseen 215

4.3.4.1 Harhaanjohtaminen sopimusta tehtäessä 215

4.3.4.2 Työntekovelvoitteen laiminlyöminen 218

4.3.4.3 Pelikyvyttömyys 224

4.3.4.4 Dopingrikkomus 228

4.3.4.5 Urheilijan omat sponsori- ja mainossopimukset 230

4.3.4.6 Epäasiallinen käyttäytyminen 231

4.3.4.7 Sarjasta putoaminen ja sarjapaikan menetys 243

4.3.5 Pelaajan oikeus sopimuksen purkamiseen 244

4.3.5.1 Harhaanjohtaminen sopimusta tehtäessä 244

4.3.5.2 Palkanmaksun laiminlyönti 245

4.3.5.3 Vakuuttamisvelvollisuuden laiminlyönti 250

4.3.5.4 Pelaamisen ja harjoittelun estäminen 251

4.3.5.5 Siirto toiseen joukkueeseen 257

4.3.5.6 Sarjasta putoaminen ja sarjapaikan menetys 260

5 Synteesi 262

5.1 Pelaajasopimusten oikeudellisesti merkitykselliset erityispiirteet 263

5.2 Ammattilais- ja amatöörisopimusten erot 267

6 Jatkotutkimusta 270

Lähteet 271

Lyhenteet 293

Asiahakemisto 295

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuskohde ja sen hahmottaminen

Tämän tutkimuksen kohteena on joukkueurheilijan pelaajasopimus. Pelaajaso- pimuksella tarkoitetaan sopimusta, jossa toinen osapuoli sitoutuu harjoittamaan toisen osapuolen lukuun joukkueurheilua.1 Urheilulla tarkoitetaan tässä ”fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna har- joitettavia liikuntamuotoja”.2 Käytännössä tarkasteluun tulee kilpaurheilu, koska tutkimuskohteeksi valittuja pelaajasopimuksia ei käytetä kunto- ja harrasteur- heilussa.3 Esimerkiksi lasten harrasteurheilussakin kyllä solmitaan pelaajasopi- muksiksi nimettyjä sopimuksia, mutta ne poikkeavat nyt tarkasteltavana olevista sopimuksista ensinnäkin siinä, että ne eivät perusta urheilijalle oikeudellista velvoi- tetta urheilemiseen. Niiden tarkoituksena on enemmänkin pelaajan sitouttaminen urheilun sääntöihin ja tiettyihin käyttäytymissääntöihin ja erilaisista seuralle ja joukkueelle suoritettavista maksuista sopiminen. Näitä sopimuksia ei tarkastella tässä tutkimuksessa.

Kilpailemisella tarkoitetaan pyrkimystä olla paras jossakin toiminnassa ja kilpailulla puolestaan kilpailua paremmuudesta.4 Kilpaurheilu on siis luonteel- taan ”kamppailua keskinäisestä paremmuudesta ennalta määrättyjen sääntöjen mukaan” ja se koostuu varsinaisen kilpailemisen lisäksi harjoittelusta, kuten ve- rohallinnon urheilusta saatujen tulojen verotusta koskevassa ohjeessa osuvasti todetaan.5 Joukkueurheilulla tarkoitetaan urheilulajeja, joissa yksittäiset urheilijat osallistuvat kilpailutoimintaan tätä tarkoitusta varten muodostetun ryhmän, ur- heilujoukkueen, osana siten, että yksittäisen urheilijan suoritus muodostaa jouk- kueen kokonaiskilpailusuorituksen jakamattoman osan. Joukkueurheilulajien pääryhmän muodostavat erilaiset palloilulajit, kuten jääkiekko ja pesäpallo. Niiden ohella määritelmän täyttävät myös muunlaiset lajit kuten ryhmävoimistelu ja tai- toluistelu sekä uudemmista lajeista esimerkiksi seikkailu- ja elektroninen urheilu.6 Tutkimuksessa tarkastellaan niin työsuhteisten, jäljempänä ’ammattilainen’,

kuin ei-työsuhteisten urheilijoiden, jäljempänä ’amatööri’, pelaajasopimuksia. Kä- sitteille on siis annettu urheilujärjestöjen säännöistä ja urheilun sisäisestä kielen-

1 Schön 2010, s. 63.

2 Kielitoimiston sanakirja 2020, ”urheilu”.

3 Ks. myös Halila–Norros 2017, s. 176.

4 Kielitoimiston sanakirja 2020, ”kilpailla” ja ”kilpailu”. 5 Verohallinnon ohje VH/1384/00.01.00/2019.

6 Ks. tästä myös Norros 2011, s. 9–10.

käytöstä poikkeava juridista substanssia kuvaava merkityssisältö. Työsuhteisten urheilijoiden pelaajasopimuksista käytetään jatkossa nimitystä ’ammattilaissopi- mus’ ja ei-työsuhteisten urheilijoiden pelaajasopimuksista ’amatöörisopimus’. Il- man pelaajasopimusta urheilua harjoittavista joukkueurheilijoista käytetään puo- lestaan jäljempänä nimitystä ’harrasteurheilija’. Harrasteurheilulla tarkoitetaan vapaa-aikana tapahtuvaa omaehtoista urheilun harjoittamista.7 Ammattilaisesta ja amatööristä poiketen harrasteurheilijalla ei ole oikeudellista velvoitetta urhei- lun harjoittamiseen. Hän voi lopettaa milloin tahansa ilman pelkoa sopimuksen rikkomiseen liittyvistä oikeudellisista seuraamuksista.8

Tutkimuskohdetta tarkastellaan seuraavassa voimassa olevan oikeuden nä- kökulmasta. Tavoitteena on käytännön lainsoveltajan työtä välittömästi palvelevan tiedon eli voimassa olevaa oikeutta tai pelaajasopimuksen osapuolten oikeudellista asemaa kuvaavien oikeiden ja perusteltujen uskomusten,9 eli perusteltujen tulkin- ta- ja punnintakannanottojen tuottaminen sekä oikeudellinen systematisointi.10 Kysymys on näin ollen käytännöllistä tiedonintressiä palvelevasta lainopillisesta tutkimuksesta.

Käsillä oleva tutkimus voidaan luonnehtia tutkimuskohteensa ja lähesty- mistapansa perusteella urheiluoikeudelliseksi. Urheiluoikeutta ei kuitenkaan ole mielletty vallitsevan käsityksen mukaan itsenäiseksi oikeudenalaksi perinteises- sä merkityksessä. Oikeudenalojen on nimittäin katsottu saavan identiteettinsä yleisistä opeistaan eli oikeudellisista periaatteista, käsitteistä ja niitä koskevista teorioista. Urheiluoikeudellisessa tutkimuksessa on sovellettu perinteisten oikeu- denalojen periaatteita, käsitteitä ja metodeja alan omien yleisten oppien ollessa vielä eriytymättömiä.11

Viime aikoina oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin alettu puhua alan omista periaatteista ja käsitteistä, urheiluoikeuden yleisistä opeista.12 Urheiluoikeudelli- sina periaatteina on pidetty mm. vapausperiaatetta, reilun pelin periaatetta sekä urheilukilpailujen sujuvuuden periaatetta.13 Urheiluoikeudellisina käsitteinä on mainittu puolestaan mm. pelaajaoikeus, siirtokorvaus, doping ja toimintakielto.14 Näiden lisäksi urheiluoikeudellisena käsitteenä voitaneen pitää edellä mainittua oikeusnormien sääntelykohdetta jäsentävää15 pelaajasopimuksen käsitettä.

7 Kielitoimiston sanakirja 2020 ”harrastaa” ja ”harrasteurheilu”.

8 Spolander 2009, s. 15.

9 Aarnio 2006, s. 228 ja 264.

10 Siltala 2003, s. 126.

11 Ks. tästä esimerkiksi Xxxxxxx 2000, s. 40–41; Xxxxxxxx 2004, s. 55; Xxxxxxx 2004, s. 295; Tuori 2004, s. 1203; Hagman 2005, s. 10 alav. 4; Aine 2016, s. 42 ja Xxxxxx – Norros 2017, s. 1–2 ja 6.

12 Aine 2011.

13 Xxxxxx 2006, s. 18 ja Aine 2016, s. 42–43.

14 Halila – Norros 2017, s. 6.

15 Erilaisista oikeudellisista käsitteistä ks. Tuori 2004, s. 1216–1217.

Sanotun perusteella ei ehkä enää ole niinkään selvää, ettei urheiluoikeut- ta voitaisi pitää itsenäisenä oikeudenalana. Esimerkiksi Xxxxxxxx ym. edustavat kantaa, jonka mukaan urheiluoikeus muodostaa nykyisin oman oikeudenalan- sa.16 Tämän tutkimuksen kannalta tähän kysymykseen annettavalla vastauksella ei kuitenkaan ole käytännöllistä merkitystä, koska mitään urheiluoikeudellista tutkimusmetodia ei ole, eikä oikeastaan voikaan olla urheiluoikeuden ulottuessa periaatteessa kaikille perinteisille oikeudenaloille,17 jollei sellaisena voida sitten pitää itse tarkastelutapaa eli pyrkimystä urheilun oikeudellisten erityispiirteiden hahmottamiseen. Oikeudenalaluokitus palvelee näin ollen lähinnä pedagogisia tarpeita ja vaikuttaa oikeudenalan institutionaaliseen asemaan18 eikä niinkään pelaajasopimuksen konkreettisten oikeusvaikutusten määrittämiseen. Tästä syys- tä tämän kysymyksen pohtimiseen ei uhrata tässä enempää tilaa.

Edellä sanotun mukaisesti ja koska myöskään pelaajasopimusta koskevaa erityislainsäädäntöä ei ole, pelaajasopimusta tarkastellaan seuraavassa pääasiassa yleisen sopimusoikeuden ja työsuhteisten urheilijoiden osalta työoikeuden näkö- kulmasta, niiltä osin kuin urheilua ei ole rajattu sen soveltamisalan ulkopuolelle. Sovellettavaksi tulevat siten näiden oikeudenalojen normistot, periaatteet ja kä- sitteet. Niiden ohella keskeisessä asemassa ovat itse pelaajasopimuksen sisältö ja urheilun oman sääntelyjärjestelmän normit, niiltä osin kuin niillä on vaikutusta pelaajan ja tämän sopijakumppanin välisessä suhteessa.

Oikeudellista normistoa ei sovelleta koskaan tyhjiössä vaan aina tietyssä toi- mintaympäristössä, jonka ominaisuudet vaikuttavat myös lopputulokseen. Sovel- tamisen kohde on näin ollen merkityksellinen oikeusvaikutusten määräytymisen kannalta. Oikeuslähteiden keskinäiset suhteet ja painoarvo ratkaisuperusteena ovat siten merkittäviltä osin tilannesidonnaisia. Ne vaihtelevat tapauksesta toi- seen. Esimerkiksi sopimusoikeuden yleisiä periaatteita sovellettaessa on Hemmon sanoin huomioitava ”eroaako esillä oleva sopimustyyppi tai yksittäinen sopimus jossakin relevantissa suhteessa siitä, miten oikeusongelmaa arvioidaan yleensä sopimusoikeudessa”, eli liittyykö esimerkiksi ”sopimuksen tarkoittaman toimin- nan laatuun ja yhteiskunnalliseen kontekstiin” sellaisia piirteitä, jotka antavat aihetta arvioida tilannetta tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.19

Esitetty koskee myös urheilua. Urheiluoikeudellisessa tutkimuksessa on si- säänrakennettuna ajatus siitä, että kulloinkin sovellettavana tai tarkasteltavana olevien oikeudenalojen periaatteet ja normit eivät sovellu urheiluun sellaisenaan.20

16 Xxxxxxxx et al. 2012, s. 86. 17 Xxxxxx 2006, s. 3 ja 19.

18 Tuori 2004, s. 1202 ja 1209 sekä Aine 2011, s. 6.

19 Hemmo 2007, s. 36.

20 Halgreen 2004, s. 27–30 ja Lindholm 2014, s. 24–26.

Jos näin ei olisi, koko tutkimuksen mielekkyys kävisi kyseenalaiseksi.21 Sovellet- taessa kullakin oikeudenalalla, tässä tapauksessa erityisesti työ- ja sopimusoikeu- dessa, vallitsevia periaatteita ja normeja urheiluun on siis ainakin jossakin määrin otettava huomioon urheilutoiminnan erityinen luonne, joka erottaa sen muusta inhimillisestä toiminnasta.22 Oikeudenalojen periaatteiden keskinäiset suhteet ja sisältö sekä normien tulkinta saattavat näin ollen oikeudenalasta riippuen poiketa urheilun luonteen takia joko enemmän tai vähemmän alalla yleisesti vallitsevasta käsityksestä tai käytännöstä.

Urheiluoikeudellisen tutkimuksen yhtenä perustehtävänä voidaankin nähdä urheilulle luonteenomaisista piirteistä johtuvien urheiluelämän tarpeiden oikeu- dellisen merkityksen selvittäminen tai hahmottaminen eli sen määrittäminen, milloin ja missä määrin urheilun erityistarpeille tai –piirteille on annettu tai mahdollista antaa oikeudellista relevanssia.23 Tällaisesta tilanteesta on kysymys silloin, kun oikeudellisen säännön tai periaatteen soveltaminen urheiluun poikkeaa pääsäännöstä, eikä kysymys ole yleisen poikkeuksen soveltamisesta.24 Tämä on olennaista erityisesti silloin, kun urheilun erityispiirteet eivät ole tulleet huomi- oiduksi kulloinkin sovellettavia säännöksiä valmisteltaessa ja asetettaessa. Tällä tavalla ajatellen urheiluoikeuden tehtäväksi voidaan nähdä aineellisen oikeuden- mukaisuuden tai tapauskohtaisen kohtuuden toteuttaminen urheilun alalla.

Xxxxxxxxxx mukaan edellä tarkoitettuja urheilun oikeudellisia erityispiirteitä ovat itse urheilun kilpailullinen perusluonne ja sille luonteenomainen toimintata- pa, urheilun aatteellinen ja korostuneen henkilöllinen luonne, urheilun autonomia, urheilun yhteiskunnalle tuottama hyöty ja varsinaisen kilpailutoiminnan luonne.25 Alustavana lähtökohtana voitaneen pitää sitä, että nämä erityispiirteet on mahdol- lista huomioida edellä mainittujen urheiluoikeudellisten periaatteiden välityksin. Vaikka urheiluoikeutta ei hyväksyttäisikään itsenäiseksi oikeudenalakseen,

se voidaan joka tapauksessa erottaa tutkimuskohteensa perusteella vakiintunei- den oikeudenalojen sisällä (ja niiden välillä) omaksi tutkimussuunnakseen, oi- keusalueeksi.26 Sen sisällä asianomaisen oikeudenalan periaatteilla ja normeilla voi olla eri sisältö kuin oikeudenalalla muuten. Myös niiden keskinäiset suhteet oikeudenalan sisällä ja oikeudenalojen välillä saattavat poiketa siitä, mitä muutoin

21 Halila 2006, s. 8.

22 Ks. tästä esimerkiksi Xxxxxxx 1946, s. 146–149 ja Kinnunen 1999, joista on todettavissa, että ns. urheilulouk- kausten rikosoikeudellinen arvostelu poikkeaa urheilun luonteen perusteella siitä, kuinka vastaavia tekoja olisi arvioitava muussa yhteydessä sekä Hakulinen 1965, s. 278, jossa on todettu sama vahingonkorvausoi- keuden kannalta. Ks. myös Lindholm 2014, s. 35; Xxxxxx – Norros 2017, s. 28–29 ja Ojala 2017, s. 871–872.

23 Halgreen 2004, s. 32 ja Lindholm 2014, s. 35. 24 Lindholm 2014a, s. 133 ja 145.

25 Lindholm 2014, s. 33–45.

26 Halila – Norros 2017, s. 2.

pidetään vakiintuneena, ja niiden soveltaminen urheiluun voi johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin mihin päädyttäisiin jossakin muussa toimintaympäristössä. Urheiluoikeus on siis usealle perinteiselle oikeudenalalle ulottuva ja niiden kanssa päällekkäinen ja lomittainen oikeudenala tai oikeusalue, jossa tarkastellaan urheiluun liittyviä oikeudellisia kysymyksiä erityisesti urheilun mahdollisia eri- tyispiirteitä ja niiden oikeudellisia vaikutuksia silmällä pitäen.27 Urheiluoikeudelle onkin käsitykseni mukaan tunnusomaista tietty omintakeinen tapa tarkastella ja tulkita voimassa olevaa oikeutta sekä punnita ja tasapainottaa tässä kontekstissa

vakiintuneita oikeudellisia periaatteita.

Edellä sanotun perusteella tutkimukseni keskeisin kysymys — pelaajasopi- muksen konkreettisten oikeusvaikutusten määrittämisen ohella — on se, mitkä ovat näiden oikeusvaikutusten määräytymisen kannalta olennaisia seikkoja, ja en- nen kaikkea, miten pelaajasopimussuhteen tai yleisemmin urheilun erityispiirteet vaikuttavat tai, jos kysymys olisi tuomioistuimen ratkaistavana, todennäköisesti vaikuttaisivat sopijapuolten oikeudellisen aseman määräytymiseen28. Tutkimuk- sessa pyritään toisin sanoen tarkastelemaan oikeussääntöjen ja tutkimuskohteena olevan oikeussuhteen välistä vuorovaikutusta tutkimalla soveltuvien säännösten ja periaatteiden vaikutusta pelaajasopimussuhteessa ja toisaalta tämän oikeussuh- teen erityispiirteiden vaikutusta näiden säännösten ja periaatteiden keskinäisiin suhteisiin ja tulkintaan. Tämä on käsillä olevan tutkimuksen kantava teema, joka kytkee tarkasteltavat kysymykset toisiinsa.29 Tästä syystä ja koska ensisijaisena tavoitteena on pelaajasopimuksen osapuolten oikeudellisen aseman selvittäminen, tutkimusta voidaan sanoa luonteeltaan pääosin soveltavaksi30.

Tutkimuksellisesti erityisen mielenkiintoisena näyttäytyy kysymys siitä, miten sopimussuhteen mahdolliset erityispiirteet vaikuttavat työsopimuksena pidettävän ammattilaisurheilijan pelaajasopimuksen oikeusvaikutusten määräy- tymiseen, ja missä määrin, jos lainkaan, ammattilaisten ja amatöörien oikeudel- linen asema poikkeaa toisistaan sen vuoksi, että ensin mainittuihin sovelletaan työoikeudellista lainsäädäntöä ja jälkimmäisiin ei. Tämä asetelma tarjoaa muun ohella mahdollisuuden tarkastella ja koetella oikeudenalojen yleisiä oppeja ja teo- rioita myös yleisemmällä tasolla. Xxxxxx onkin todennut, että urheilusopimuksia koskevalla tutkimuksella tulisi olla annettavaa myös sopimusoikeuden yleisil- le opeille ja että joukkueurheilun pelaajasopimukset tarjoavat erityisluonteensa

27 Halgreen 2004, s. 23–24; Tuori 2004, s. 1212–1213 ja 1220–1221; Halila 2006, s. 18–19; Xxxxxxxx 2012, s.

105–108; Aine 2016, s. 42; Xxxxxx – Norros 2017, s. 5 ja Ojala 2017, s. 871–872.

28 Helin 1988, s. 411.

29 Norros 2011, s. 5.

30 Halila 2006, s. 195.

vuoksi mahdollisuuden ”epätyypillisiä työsuhteita koskevan yleisen doktriinin kehittelyyn”.31

Urheilua koskevalle lainopilliselle tutkimukselle on tunnusomaista ongel- malähtöisyys.32 Normilähtöisestä tutkimuksesta poiketen lähtökohtana on siis konkreettinen oikeudellinen ongelma, jota pyritään tarkastelemaan oikeudellisesti mahdollisimman monipuolisesti ja tarvittaessa perinteiset oikeudenalarajat ylit- täen. Tätä voidaan puoltaa myös siitä näkökulmasta, että tarkastelun rajaaminen yksittäiseen normiin ja oikeudenalaan saattaa antaa vinoutuneen, osin jopa vir- heellisen kuvan tietyn tilanteen oikeudellisesta arvioinnista.33

Myös nyt käsillä oleva tutkimus muodostuu peruslähtökohdiltaan ongelma- lähtöiseksi tutkimuskohteen, asetetun tutkimusongelman sekä sen vuoksi, ettei pelaajasopimussuhteita koskevaa erityistä sopimusoikeudellista lainsäädäntöä ole olemassa muutamia työlainsäädännön soveltamisalaa rajaavia normeja lukuun ottamatta.34 Puhdaspiirteisestä ongelmalähtöisestä tutkimuksesta ei kuitenkaan ole kysymys. Tarkastelun kohteena on joukkueurheilijan ja urheiluseuran välinen sopimussuhde ja polttopisteessä tämän sopimussuhteen mahdolliset erityispiirteet ja oikeusvaikutukset. Tavoitteena ei siten ole kattavan kokonaiskuvan muodosta- minen esimerkiksi pelaajan oikeusasemasta toisin kuin esimerkiksi lesken oikeus- asemaa tai urheiluliigan organisointia koskevassa oikeudellisessa tutkimuksessa. Jäljempänä tarkemmin kerrottavalla tavalla tämän tutkimuksen ulkopuolelle ra- jataan tiettyjä pelaajasopimussuhteessa merkityksellisiä oikeudellisia ulottuvuuk- sia, joilla ei kuitenkaan ole välitöntä relevanssia valitun teeman kannalta.

Käytännön oikeuselämän tiedonintressiä lähtökohtanaan pitävään ongel- malähtöiseen tutkimukseen liittyy normilähtöisen tutkimuksen piirteitä.35 Myös sen perimmäisenä tavoitteena on tietyn ilmaisun merkityksen tai oikeudellis- ten vaikutusten selvittäminen jossakin tyyppitapauksessa. Ongelmakeskeinen lähestymistapa poikkeaakin normikeskeisestä käytännön tasolla lähinnä siinä, että tiettyjen normeja koskevien tulkintakannanottojen perustelemisen ohella siihen liittyy olennaisesti myös kysymys sovellettavien normien tunnistamisesta ja valinnasta.

Pelaajasopimussuhdetta sääntelevän normiston hahmottaminen ja syste- matisointi sekä pelaajasopimuksen oikeusvaikutusten selvittäminen edellyttävät esikysymyksenä pelaajasopimusten tyypillisen sisällön ja niissä tapahtuneiden muutosten selvittämistä sekä niiden asemointia suhteessa erilaisiin oikeudellisesti relevantteihin jaotteluihin kuten sopimustyyppijaotteluun ja muihin (sopimus)

31 Ks. Xxxxxx 2006, s. 188 ja 195–196.

32 Ks. Timonen 2004, s. 295; Xxxxxx 2006, s. 19 ja Norros 2011, s. 5.

33 Ks. tästä myös Kinnunen 2012, s. 94–95.

34 Aarnio 1982, s. 61–62; Xxxxx 2003, s. 1049; Xxxxxxxxxxx 2003, s. 1042 ja Norros 2011, s. 4–5.

35 Aarnio 1982, s. 62–63.

oikeudellisiin jaotteluihin. Sopimuskäytännön selvittäminen on tärkeää myös sen vuoksi, että se auttaa kohdistamaan tutkimuksen tutkimuskohteen ja käytännön oikeuselämän kannalta tärkeisiin ja todellisiin ongelmiin.36 Tämän lisäksi pelaaja- sopimuksen tavanomaisen sisällön selvittämistä voidaan pitää itsenäisenä pelaa- jasopimusten kanssa tekemisissä olevien ja niistä kiinnostuneiden käytännön tie- donintressejä sekä mahdollista jatkotutkimusta palvelevana tutkimustehtävänä. Ensimmäinen pelaajilleen palkkioita maksanut ammattilaisurheilijajouk-

kue Yhdysvalloissa — ja sen myötä luultavasti koko maailmassa — oli vuonna 1869 perustettu baseball-joukkue Cincinnati Red Stockings.37 Suomessa jouk- kueurheilulajien kaupallistuminen ja siihen liittyen ammattimaistuminen alkoi puolestaan jalkapallosta ja jääkiekosta noin 100 vuotta myöhemmin 1960–1970

-lukujen taitteessa, mistä lähtien on ollut tarpeen tehdä ja ilmeisesti myös tehty pelaajasopimuksia vähintäänkin ammattilaisurheilijoiden kanssa vaikkakaan ei aluksi välttämättä kirjallisesti.38 Ainakin noin viimeisten 30 vuoden ajan pelaa- jasopimukset on tehty lähes poikkeuksetta kirjallisina ja yleensä tarkasteltavina olleita lajiliiton, liigan tai muun urheiluorganisaation yksipuolisesti tai yhdessä urheilijoiden edustajan kanssa laatimaa taikka yksittäisen urheiluseuran omaa pelaajasopimusmallia käyttäen.39 Kirjallisen pelaajasopimuksen tekeminen ja mahdollisesti jopa edellä mainitun liiton tai liigan laatiman pelaajasopimuksen käyttäminen saattaa olla lajin kilpailusääntöjen, sarjamääräysten tai liigalisens- siehtojen perusteella pakollistakin, mitä myös valvotaan velvoittamalla osapuolet toimittamaan pelaajasopimukset liitolle tai liigalle.40 Pelaajasopimusmalleja nou- datetaankin käytännössä lähes poikkeuksetta pelaajasopimusten vähimmäiseh- toina. Pelaajakohtaisesti sovitaan yleensä vain sopimuksen kestosta ja urheilijalle maksettavasta korvauksesta.41

Yksittäiset pelaajasopimukset eivät näin ollen juurikaan poikkea sisällöltään toisistaan urheilulajien sisällä. Sopimusten tavanomainen sisältö voidaan siten määritellä tarkastelemalla yleisimpiä käytössä olevia sopimusmalleja. Tästä syys-

36 Nystén-Haarala 1999, s. 209. 37 Jones 2016, s. 75.

38 Viitanen 1973, s. 52–56; Xxxxxxx 1973, s. 68; Vuolle 1973, s. 111–112; Sänkiaho 1973, s. 126; Xxxxx 1992, s.

21–23, 35, 38–39, 43, 53–56 ja 59–60; Xxxxxxxx 1998, s. 211 ja Xxxxxxx – Xxxxxx 2006, s. 71 ja 73.

39 Huttunen 1994, s. 42, josta ilmenee, että Suomessa pelaavista pääsarjatason jääkiekkoilijoista 97 %, jalkapalloili- joista 91 %, koripalloilijoista 70,5 %, lentopalloilijoista 96 % ja pesäpalloilijoista 95 % oli tehnyt kirjallisen pelaaja- sopimuksen. Ks. myös Huttunen 1994, s. 68 ja 72; Xxxxxxxx 1997, s. 31; Rauste 1997, s. 119 ja Schön 2010, s. 29–30. Maajoukkueiden pelaajasopimukset tehdään kirjallisina ainakin jalkapallossa, salibandyssa ja lentopallossa.

40 Ks. jääkiekon ja jalkapallon pelaajasopimukset, joissa on nimenomainen määräys velvollisuudesta toimit- taa pelaajasopimus liitolle tai liigalle. PPL:n kilpailumääräykset 12 §; SPL:n kilpailumääräykset 9 §; Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 23.2.2017; Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017.

41 Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017 ja Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017.

tä seuraava esitys perustuukin pääasiassa Suomessa eri joukkueurheilulajeissa käytössä oleviin pelaajasopimuksiin.

Jalkapallon osalta tutkimusta tehtäessä on ollut käytössä miesten kolmel- la ja naisten kahdella ylimmällä sarjatasolla käytettävä 1.3.2020 voimaan tullut jalkapallon pelaajasopimusmalli. Jääkiekosta käytössä ovat olleet SJRY:n yhdes- sä Jääkiekon SM-Liiga Oy:n kanssa miesten pääsarjatasolle laatima SM-Liigan pelaajasopimus sekä SJRY:n Jääkiekon sarjaseurat ry:n kanssa miesten toiseksi ylimmälle sarjatasolle laatima Mestiksen pelaajasopimus.42 SJRY:n ja Jääkiekon SM-Liiga Oy:n välillä on lisäksi tiettävästi sovittu tietyistä pelaajasopimuksen eri kohtia koskevista tulkinnoista, mutta tämä asiakirja ei ole valitettavasti ollut käytettävissä tätä tutkimusta tehtäessä.

Koripallon osalta tutkimusaineistona on ollut miesten pääsarjatasolla käy- tettävä Suomen Koripalloliiton liittohallituksen 14.3.2016 vahvistama pelaajaso- pimus, jonka käytöstä luovuttiin Koripalloliiton ilmoituksen mukaan pelikauden 2016—2017 jälkeen, mutta jota ainakin valtaosa Korisliigan seuroista kuitenkin edelleen käyttää niiden keskuudessa suoritetun kyselyn perusteella vähintäänkin kotimaisten pelaajien kanssa tehtävien sopimusten pohjana. Pesäpallosta käy- tössä on ollut miesten ja naisten pääsarjatasolla sekä ainakin miesten toiseksi ylimmällä sarjatasolla käytettävät PPL:n ammattilais- ja amatöörisopimukset.43 Elektronisesta urheilusta tarkasteltavana on SEUL:n 23.8.2018 käyttöön ottama pelaajasopimuspohja. Edellä mainittujen lajikohtaisten pelaajasopimusten ohella tarkasteltavana on ollut VALO:n yleinen pelaajasopimusmalli, joka on ainakin SSBL:n käytössä tiettävästi niin miesten kuin naisten pääsarjatasolla, sekä VALO:n sopimusta sisällöllisesti vastaava SJPL:n pelaajasopimusmalli.44

Pelaajasopimuksista saatua tietoa on tarkennettu ja täydennetty henkilö- haastatteluilla. Haastateltavina ovat olleet pelaajasopimusmallien laatimiseen osallistuneet henkilöt jääkiekosta, jalkapallosta ja pesäpallosta. Jääkiekon pa- rista haastateltavina olivat kilpailupäällikkö Xxxxxx Xxxxxx Suomen Jääkiekko- liitto ry:stä, kilpailutoimenjohtaja Xxxx X. Järvelä Jääkiekon SM-Liiga Oy:stä ja toiminnanjohtaja Xxxxx Xxxxxxx Suomen Jääkiekkoilijat ry:stä. Jalkapallosta haas- tateltavana olivat pääsihteeri Xxxxx Xxxxxxxxxx Suomen Palloliitto ry:stä sekä toiminnanjohtaja Xxxxxx Xxxxxx ja entinen puheenjohtaja, pelaaja-agentti Xxxx Xxxxxxxx Jalkapallon pelaajayhdistys ry:stä. Pesäpallosta haastateltiin puolestaan toiminnanjohtaja Xxxx Xxxxxxxx Suomen Pesäpalloliitto ry:stä.

42 Käytössä ovat olleet pelaajasopimusten 6.8.2019 päivitetyt versiot.

43 Käytössä on ollut sopimusten 10.10.2019 päivätyt versiot.

44 Käytössä on ollut VALO:n sopimuksen 22.3.2014 päivätty versio ja SJPL:n verkkosivuilla 8.3.2020 ollut ver- sio.

1.2 Rajauksia

Ongelmalähtöisen tutkimuksen haaste on se, että tutkimusongelmien hajautuessa useille oikeudenaloille, tarkastelu ja tutkimustulokset jäävät helposti esimerkiksi kysymysten määrän tai kysymyksenasettelun epäselvyyden vuoksi pinnallisiksi tai tarkastelu muodostuu tutkijan taustan vuoksi epätasapainoiseksi.45 Tämän riskin välttämiseksi edellä on pyritty kiinnittämään erityistä huomiota kysymyksenaset- teluun ja sen riittävän täsmälliseen suorittamiseen46 sekä sen pohtimiseen, kenelle tutkimus on suunnattu47. Lisäksi on tarpeen tehdä vielä muutamia rajauksia, jotta tutkimuksen fokus saataisiin kohdennettua tarkasteltavana olevan ilmiön kannalta keskeisimpiin kysymyksiin mahdollistaen näin riittävän syvällinen tarkastelu ja selkeiden tutkimustulosten saavuttaminen48.

Tutkimukselliseen keskiöön nousevat seuraavassa edellä jo mainitut palloi- lulajit eli jalkapallo, jääkiekko, jääpallo, koripallo, pesäpallo ja salibandy. Niiden lisäksi tarkastelu kohdistetaan sähköiseen urheiluun. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät puolestaan sellaiset joukkueurheilulajit, kuten vaikkapa edellä mainittu seikkailu-urheilu tai amerikkalainen jalkapallo, joissa ei tiettävästi ole yleisessä käytössä olevaa sopimusmallia, ja joissa ei tiettävästi myöskään Suomessa suures- sa määrin tehdä pelaajasopimuksia. Lentopallo puolestaan on rajattu tarkastelun ulkopuolelle sen vuoksi, että liigaseurat käyttävät Suomen Lentopalloliiton ilmoi- tuksen mukaan nykyisin yksilöllisiä pelaajasopimuksia, eikä liiton vuonna 2017 laatiman pelaajasopimusmallin tosiasiallista käyttöastetta pystytty selvittämään. Myös maajoukkueiden pelaajasopimukset rajataan tutkimuksen ulkopuolelle, ja tarkastelu keskitetään seuraavassa seuratasolla käytettäviin sopimuksiin.

Tutkimuksessa ei tarkastella pelaajasopimuksen tekemistä muutoin kuin pelaajasopimuksen oikeusvaikutusten määrittämisen yhteydessä ja vain niiltä osin kuin tässä yhteydessä tarpeen. Myöskään pelaajasopimuksen muuttamista ja pelaajasopimuksiin läheisesti liittyvää joukkueurheilun edustusoikeusjärjes- telmää ei tutkimuksessa tarkastella siitä huolimatta, että niihin saattaa sisältyä mielenkiintoisia kysymyksenasetteluja. Aiheesta on tehty erillisiä nimenomaisesti sitä koskevia tutkimuksia.49

Sopimusten väliset niiden oikeusvaikutusten kannalta keskeiset erot liit- tynevät — mahdollisen erityissääntelyn tai erityisen oikeuskäytännön sekä edel- lä mainitun yhteiskunnallisen kontekstin ohella — yleensä sopimuksen kohtee-

45 Tuori 2003, s. 1049; Xxxxxxxxxxx 2003, s. 1042–1044; Norros 2011, s. 5–6 ja Kinnunen 2012, s. 14–15.

46 Xxxxxxxxxxx 2003, s. 1043. 47 Tuori 2003, s. 1054.

48 Norros 2011, s. 5–6.

49 Ks. esim. Xxxxxxxx 1997 ja Schön 2002, joissa on käsitelty edustusoikeusjärjestelmään liittyviä kysymyksiä.

seen, syntytapaan, kestoon ja osapuoliin sekä näiden keskinäiseen asemaan.50 Joukkueurheilun erityispiirteet liittyvät pääasiassa pelaajan velvoitteisiin ja ovat merkityksellisiä lähinnä niiden osalta. Seuran velvoitteet sen sijaan voidaan luon- nehtia jäljempänä tarkemmin kerrottavalla tavalla lähinnä rahavelan maksuksi, joihin urheilun ja pelaajasopimuksen erityispiirteet eivät suuremmin vaikuttane. Ne lienevät myöskin oikeudellisesti suhteellisen ongelmattomia, eivätkä ne ole pelaajasopimuksen oikeusvaikutus, vaan liittyvät siihen tilapäisenä ainesosana. Poikkeuksen tähän muodostaa kuitenkin ammattilaisurheilijan sopimukseen oi- keusvaikutuksena liittyvä palkanmaksuvelvollisuus. TSL 1:1.2:n ja 2:10:n nojalla seura on näet velvollinen maksamaan pelaajalle tavanomaisen ja kohtuullisen palkan, vaikka palkasta ei olisi sovittu, jollei ”tosiseikoista käy ilmi, että työtä ei ole tarkoitettu tehtäväksi vastikkeetta”, eli kun esimerkiksi työnteon olosuhteis- ta on todettavissa, että työskentely tapahtuu ansiotarkoituksessa51. Xxxxxxxxxxxx- suus ei kuitenkaan ole pelaajasopimuksen vaan työsopimuksen tunnusmerkistöön liittyvä oikeusvaikutus. Tästä syystä jatkossa keskitytään tarkastelemaan pääasi- assa urheilijan pelaajasopimuksessa määriteltyjä velvoitteita. Urheilijan sopija- kumppanin velvoitteita tarkastellaan tutkimuksessa lähinnä pelaajan velvoitteiden yhteydessä ja velvoitteiden täyttämättä jättämisen näkökulmasta.

Pelaajasopimuksissa on viitattu jäljempänä todetulla tavalla erilaisiin seuran solmimiin mainos-, markkinointi-, yhteistyö- ja varustesopimuksiin ja asetettu pelaajalle velvollisuus noudattaa näitä sopimuksia. Ne muodostavat näin ollen pelaajasopimuksen osan. Nämä seurakohtaiset sopimukset rajataan kuitenkin seuraavassa tarkastelun ulkopuolelle, koska niistä ei ole mahdollista hankkia tä- män tutkimuksen puitteissa kattavaa selvitystä. Ottaen huomioon, että kyseiset sopimukset sisältänevät erilaisia urheiluseurojen ja niiden sopimuskumppanien liikesalaisuuksiksi katsottavia tietoja, niistä ei myöskään käytännössä liene mah- dollista saada yksityiskohtaisia tietoja.

Myös pelaajan markkinointivelvoitteita koskevat kysymykset rajataan tämän tutkimuksen ulkopuolelle lukuun ottamatta tämän velvollisuutta osallistua seuran ja sen yhteistyökumppanien mainos- ja markkinointitilaisuuksiin. Urheilijasta edustusasussa otetun valokuvan ja muun tämän henkilöä koskevan tunnisteen käyttöoikeutta koskevat oikeudelliset kysymykset rajataan näin ollen seuraavassa tarkemman tarkastelun ulkopuolelle. Pelaajan asema toki poikkeaa näiltä osin esimerkiksi valtaosasta palkansaajia, joilla tämän tyyppisiä velvoitteita ei yleensä ole, mutta ei sen sijaan tiettävästi muista vastaavassa asemassa olevista luonnol- lisista henkilöistä, kuten näyttelijöistä ja muusikoista. Urheilijan markkinointi- velvoitteisiin ei toisin sanoen liittyne nimenomaan urheilun luonteesta johtuvia

50 Hemmo 2007, s. 36.

51 HE 157/2000, s. 57.

erityispiirteitä sopimuksiin mahdollisesti sisältyviä urheilijan dopingrikkomuksia koskevia määräyksiä lukuun ottamatta. Ne eivät myöskään ole pelaajasopimuksen oikeusvaikutus, vaan liittyvät siihen tilapäisenä ainesosana, pois lukien urheilijan velvollisuus sallia henkilöoikeuksiensa käyttäminen seuran omassa markkinoin- nissa, kuten jäljempänä tarkemmin kerrotaan.

Sama koskee pelaajasopimuksesta johtuvien erimielisyyksien ratkaisemi- seen liittyviä oikeudellisia kysymyksiä. Pelaajasopimukset eroavat myös näiltä osin valtaosasta muita työntekosopimuksia, joissa ei useinkaan ole lainkaan tätä koskevia määräyksiä, mutta varsinaisia urheilutoiminnan luonteesta johtuvia erityispiirteitä tähänkään kysymykseen ei tiettävästi liity. Myös riitojenratkaisu rajataan näin ollen tämän tutkimuksen aihepiirin ulkopuolelle.

Pelaajasopimuksen osapuolten keskinäinen korvausvastuu ei poikkea ta- vanomaisesta.52 Amatöörisopimuksen osapuolet ovat velvollisia korvaamaan pelaajasopimusta rikkomalla sopijakumppanilleen aiheuttamansa vahingon pe- laajasopimuksen määräysten ja vahingonkorvausta koskevien yleisten velvoiteoi- keudellisten periaatteiden mukaisesti. Ammattilaissopimusten osalta osapuolten yleinen korvausvelvollisuus määräytyy puolestaan TSL 12:1:n, ja työsopimuksen perusteettomaan päättämiseen liittyvä seuran korvausvastuu TSL 12:2:n mukai- sesti. Pelaajasopimukseen ei liity näiltä osin sellaisia erityispiirteitä, jotka erot- taisivat sen muista työsopimuksista, eikä tämä olisi säännösten pakottavuuden vuoksi mahdollistakaan. Vahingonkorvausvastuuta koskevat kysymykset rajataan tästä syystä seuraavassa tarkemman tarkastelun ulkopuolelle.

Työlainsäädännön soveltamisalaa koskevaa kysymystä tutkimuksessa ei kä- sitellä, koska tästä on olemassa erillisiä tutkimuksia, joissa aihetta on tutkittu perusteellisesti.53 Tässä yhteydessä voitaneen tyytyä toteamaan, että ammatti- laisten ja amatööriurheilijoiden välisessä rajanvedossa ratkaisevassa asemassa on käytännössä vastikkeellisuus eli se, suoritetaanko urheilijalle sopimuksenmu- kaisten velvollisuuksien täyttämisestä tosiasiallisesti aiheutuvat kulut ylittävää korvausta, jota voidaan pitää todellisena vastikkeena tehdystä työstä. Urheilua ammattimaisesti harjoittavia joukkueurheilijoita ei voida pääsääntöisesti pitää itsenäisinä ammatinharjoittajina vaan työsuhteisina työntekijöinä,54 joten am- mattilaisen nimitystä käytetään tässä yhteydessä vain työsuhteisista urheilijoista. Työoikeudellista normistoa ei oteta tutkimuksessa tarkasteluun kokonaisuu- dessaan. Osa työoikeudellisesta lainsäädännöstä rajautuu tutkimuksen tarkastelu- kohteen ulkopuolelle jo sen vuoksi, ettei sitä sovelleta urheiluun, kuten esimerkiksi työturvallisuuslaki ja yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 3 luku.

52 Schön 2010, s. 143–148.

53 Ks. esim. Huttunen 1993 ja Palmgren 1997.

54 Ks. myös Spolander 2009, s. 14 ja 17–19.

TturvL 2.2:n mukaan ”[l]akia ei sovelleta tavanomaiseen harrastustoimintaan eikä ammattiurheilemiseen”. Työelämän tietosuojalain 12 §:n mukaan ”[3] luvun säännöksiä ei sovelleta työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 1 §:ssä tarkoitetussa työ- sopimussuhteessa olevaan urheilijaan”. Osa lainsäädännöstä taas on sellaista, ettei sillä ole relevanssia tutkimuskohteen ja valitun tarkastelunäkökulman kannalta. Esimerkkinä voidaan mainita työehtosopimuslaki sen vuoksi, ettei suomalaisessa joukkueurheilussa toistaiseksi ole tehty pelaajia koskevia työehtosopimuksia.55

Tarkastelu tullaankin keskittämään seuraavassa pelaajasopimussuhteeseen kiinteimmin liittyviin säännöksiin eli urheilijan ja tämän sopimuskumppanin välisen oikeussuhteen ehtoja välittömästi säänteleviin normeihin erityisesti niil- tä osin, kuin ne sääntelevät pelaajasopimuksessa sovittuja velvoitteita tai sellai- sia kysymyksiä, joiden osalta urheilun tai pelaajasopimussuhteen erityispiirteillä saattaa olla merkitystä. Tarkastelun fokus kohdistuu siis pelaajasopimussuhdetta välittömästi säänteleviin säännöksiin, kuten työsopimuslakiin, tämän tutkimuk- sen lähtökohtien kannalta relevanteilta osin. Tarkastelun ulkopuolelle rajataan näin ollen mm. työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa, vuorotteluva- paata, työttömyysturvaa, julkisia työvoimapalveluja, opintovapaata jne. koskevat säännökset.

Tällä perusteella tutkimuksen ulkopuolelle rajataan myös ammattilaisurhei- lijoiden työaikaa ja vuosilomaa koskevat kysymykset. Urheilun erityispiirteet eivät tiettävästi erityisemmin vaikuta työaika- ja vuosilomasääntelyn soveltamiseen urheiluun. Työaikojen osalta urheiluun ei liity sellaisia erityisiä tarpeita, jotka olisi tarpeen ottaa huomioon sääntelyä sovellettaessa. Vuosilomien osalta erityistar- peet puolestaan koskevat lähinnä lajeja, joiden kilpailukausi ajoittuu VLL 4.1:n 2 kohdassa tarkoitetun lomakauden ajalle, eli käytännössä ns. kesälajeja, kuten jalkapalloa ja pesäpalloa. Niiden osalta toiminnan erityistarpeet voidaan ottaa huomioon VLL 20 §:n kausiluonteista työtä koskevan 3 momentin erityissään- nöksen avulla. Kysymys on tällöin yleisen poikkeuksen soveltamisesta urheiluun.

1.3 Metodisia kysymyksiä

Jo valittu tutkimustehtävä ja tutkimuksen perustavoite tuottaa käytännön oikeus- elämää palvelevaa tietoa tutkimuskohteesta edellyttää, että oikeutta tarkastellaan valtiosääntö- ja prosessioikeudellisten oikeussääntöjen määrittelemien ja toimi- valtaisiksi identifioimien institutionaalisten lainsoveltajien ratkaisukäytännössä toteutuneena ja toteuttavissa olevana oikeutena eli laissa määriteltyjen oikeudel-

55 Valtakunnallisten ja alueellisten urheilujärjestöjen palveluksessa oleviin valmentajiin on sen sijaan sovellet- tava PALTA:n, YTN:n ja SAVAL:n välisen liityntäpöytäkirjan perusteella PALTA:n ja JHL:n välistä urheilu- järjestöjä koskevaa työehtosopimusta.

listen toimijoiden tekemiin päätöksiin palautettavissa olevana tosiasiana.56 Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tutkimuksessa tyydytään pelkästään tarkastelemaan pe- laajasopimuksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Lainopillisen tutkimuksen tavoitteena olevien perusteltujen tulkinta-, systematisointi- ja punnintalauseiden tuottaminen näet edellyttää, että oikeutta tarkastellaan ns. sisäisestä näkökulmasta, eli että tarkastelussa kiinnitetään huomiota myös tuomioistuinkäytännön taustalla vaikut- tavaan motivaatiotekijään,57 ja pyritään selittämään ja tarvittaessa arvioimaan sitä kriittisesti kyseisen motivaatiotekijän perusteella, sekä esittämään tulevaisuuteen kohdistuvia perusteltuja ratkaisuehdotuksia. Tutkimuksen toteuttaminen laino- pillisena tutkimuksena vain oikeuskäytännön kuvaamiseen rajautuen ei siis olisi käytännössä mahdollista tai ainakaan mielekästä. Pelkkä viranomaiskäytännön kuvaaminen ei myöskään palvelisi käytännön oikeuselämän tiedontarpeita kovin hyvin58. Kuten Klami asian erityisesti käsillä olevan tutkimuksen kannalta osuvasti ilmaisee: ”[k]ukapa osaisi rekonstruoida edes jääkiekkopelin säännöt vain pelejä seuraamalla?”59 Lisäksi tämän tutkimuksen kohteena olevia pelaajasopimuksia koskevaa tuomioistuinkäytäntöä varsinkin ylimmistä tuomioistuimista on tois- taiseksi hyvin vähän. Jos tutkimuksessa rajoituttaisiin tarkastelemaan vain niitä kysymyksiä, joista on olemassa oikeuskäytäntöä, käytännön oikeuselämän tiedo- nintressejä ei palveltaisi käytännössä lainkaan.

Käsillä olevassa tutkimuksessa voimassa olevan oikeuden sisältö pyritään määrittämään vallitsevan eli institutionaalisten lainsoveltajien kollektiivisesti hy- väksymän oikeuslähde- ja tulkintaopin sekä argumentaatioteorian ilmentämän tuomarinideologian avulla.60 Tutkimuksen primäärinä oikeuslähteenä on siten säädännäinen oikeus. Se saa keskeisen oikeuslähteen aseman etenkin työlainsää- dännön soveltamisalaan kuuluvien ammattilaisurheilijoiden pelaajasopimusten osalta. Amatöörisopimusten osalta sen käytännön merkitystä kuitenkin vähentää pelaajasopimuksia koskevan erityislainsäädännön puuttuminen ja yleisen sopi- musoikeudellisen sääntelyn niukkuus ja pääsääntöinen tahdonvaltaisuus. Niiden osalta korostuu sen sijaan sopimusperustaisen oikeuden merkitys, koska tällöin ollaan pääosiltaan dispositiivisen sääntelyn ja alalla laajalti käytössä olevien si- sällöltään pitkälti vakioitujen sopimusmallien varassa. Ammattilaissopimusten osalta sopimuksilla ei sen sijaan ole samanlaista merkitystä, koska sopimussuh- teeseen sovelletaan työntekijän suojaksi monin osin pakottavaa työlainsäädäntöä. Niiden tapausten varalta, joissa ratkaisua ei voida perustaa lain säännök-

seen eikä sopimuksen määräyksiin, tuomarin on noudatettava ns. tavanomaista

56 Siltala 2003, s. 33 ja 55.

57 Helin 1988, s. 250 ja Siltala 2003, s. 150 ja 175–177.

58 Helin 1988, s. 101.

59 Klami 1996, s. 58–59.

60 Helin 1988, s. 250 ja Siltala 2003, s. 14 ja 60.

oikeutta, eli sellaisia tietyllä elämänalueella tai oikeudenalalla vakiintuneita yhtei- söllisiä käytäntöjä, jotka eivät ole kohtuuttomia.61 Tällainen vakiintunut käytäntö saattaa myös syrjäyttää dispositiivisen lainsäännöksen. Esimerkiksi OikTL 1.2

§:ssä on todettu nimenomaisesti, että sen sopimuksen tekemistä koskevat mää- räykset ovat voimassa vain, mikäli ”kauppa- tai muusta tavasta ei muuta johdu”. Tässä tutkimuksessa tavanomaiselle oikeudelle on pelaajasopimuksia koskevan lainsäädännön puuttumisen ja oikeuskäytännön vähäisyyden johdosta tarjolla normaalia ehkä suurempi painoarvo erityisesti amatööriurheilijoiden sopimus- suhteiden osalta. Sillä on kuitenkin merkitystä myös ammattilaisurheilijoiden pelaajasopimusten sääntelylähteenä, koska vakiintuneen tavan asema on tun- nustettu myös työoikeudessa. Esimerkiksi työsuhteen ehtojen on katsottu voivan määräytyä vakiintuneen käytännön perusteella.62 Samoin työsuhteen määräai- kaisuuden perusteen täyttymisen kannalta on annettu muun ohella merkitystä myös alan vakiintuneelle käytännölle.

Kun oikeus nähdään tässä tutkimuksessa oikeuskäytännössä toteutuneena ja toteutettavissa olevana oikeutena, on luonnollista, että prejudikaatit ja muu oi- keuskäytäntö saavat keskeisen aseman oikeuslähteenä ja lain tulkinta-aineistona.63 Oikeuskäytännön merkitystä oikeuslähteenä vähentää kuitenkin se, ettei pelaaja- sopimuksia nimenomaisesti koskevaa prejudikatuuria juurikaan ole. Korkeimman oikeuden ratkaisuja on vain muutamia. Tätä kirjoitettaessa KKO on antanut kuusi nimenomaan joukkueurheilijan pelaajasopimusta koskevaa ratkaisua. Näistä kak- si (ratkaisut KKO 1995:145 ja KKO 1997:38) koskee työsopimuslain soveltamisalaa, joka on rajattu tämän tutkimuksen ulkopuolelle. Ratkaisu KKO 1989:3 koskee puolestaan seuran korvausvelvollisuutta pelaajalle jälkiverotuksessa määrätyistä suorituksista ja ratkaisu KKO 1993:42 pelaajan oikeutta sopimuksen purkamiseen koeaikana. Ratkaisut KKO 1993:40 ja KKO 2000:50 koskevat ammattilaisurhei- lijan pelaajasopimuksen purkamista työntekovelvoitteen laiminlyönnin johdosta. Muista pelaajasopimusta koskevista kysymyksistä ei sen sijaan korkeimman oi- keuden ratkaisuja ole.

Myöskään hovioikeuksista ei ole löydettävissä juuri sen enempää pelaajaso- pimuksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Työtuomioistuimesta ratkaisuja ei ole alan työehtosopimusten puuttumisen vuoksi ensimmäistäkään. Tutkimuksessa joudu- taan siis soveltamaan pääasiassa muilla elämänalueilla annettuja tuomioistuin- ratkaisuja, jolloin on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, ovatko omaksutut ratkaisumallit sellaisenaan sovellettavissa pelaajasopimukseen vai onko olemassa

61 Siltala 2003, s. 272 ja 361.

62 Tiitinen – Kröger 2012, s. 769–777. 63 Helin 1988, s. 251–252.

mahdollisesti perusteltuja syitä poiketa ennakkopäätöksessä asetetusta oikeus- ohjeesta.

Kotimaisen oikeuskäytännön lisäksi tutkimuksessa hyödynnetään myös ul- komaista pelaajasopimuksia koskevaa oikeuskäytäntöä. Erityisesti CAS:sta löytyy merkittävä määrä käsillä olevan tutkimuksen kannalta relevanttia ratkaisukäytän- töä. Ulkomainen oikeuskäytäntö ja CAS:n välitystuomiot eivät kuitenkaan ole ns. vahvasti tai edes heikosti velvoittavia, vaan sallittuja, arvotuksenvaraisia oikeus- lähteitä, joiden arvo ratkaisuperusteena perustuu niiden sisällölliseen velvoitta- vuuteen64. Niistä saadaan toisin sanoen sisällöllisiä argumentteja esitettävän tul- kintakannanoton tueksi ja niiden merkitys riippuu kussakin yksittäistapauksessa siitä, miten samanlaisia tai erilaisia niiden perustana olevat normit, periaatteet ja yhteiskunnalliset tavoitteet ovat Suomen oikeusjärjestelmän vastaavien kanssa.65 Ulkomaisista tuomioistuinratkaisuista ja CAS:n oikeuskäytännöstä on siis mah- dollista löytää käytännössä konkretisoituneita tulkintakysymyksiä sekä kulloinkin tarkasteltavana olevan kysymyksen kannalta merkityksellistä argumentaatiota, mutta yksinomaan niihin ei tulkintakannanottoa voida perustaa.

Kotimaisen oikeuskirjallisuuden ohella tässä tutkimuksessa käytetään myös pohjoismaista oikeuskirjallisuutta.66 Common law -maiden oikeuskirjallisuutta ei sen sijaan hyödynnetä systemaattisesti, koska esimerkiksi yhdysvaltalaisessa ja englantilaisessa oikeuskirjallisuudessa esiteltyjä tuomioistuinratkaisuja ja niihin pohjaavia oikeusohjeita ei voida hyödyntää oikeuslähteenä tässä tutkimuksessa oikeusjärjestelmien perustavanlaatuisista eroavaisuuksista johtuen.

Keskeisiä yhdysvaltalaisessa urheiluoikeudellisessa kirjallisuudessa esillä olleita teemoja ovat mm. urheiluliigojen organisointi, joukkueurheilun työmark- kinajärjestelmä ja neuvottelusuhteet, joukkueurheilun edustusoikeusjärjestelmä ja pelaajasiirrot, agenttijärjestelmä, antidoping, urheilun IPR-kysymykset sekä sukupuolten tasa-arvo urheilussa. Näitä teemoja on käsitelty kaikissa käytettä- vissä olleissa urheiluoikeuden perusteoksissa.67 Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on käsitelty mm. valmentajasopimuksia, rotujen tasa-arvoa sekä verotukseen liitty- viä kysymyksiä.68 Pelaajasopimuksia on sen sijaan käsitelty vain satunnaisesti ja yleensä osana urheilun työehtosopimusjärjestelmää pyrkimättä hahmottamaan pelaajasopimusten ja urheilun erityispiirteitä ja niiden vaikutusta pelaajasopi- musten oikeusvaikutusten määräytymiseen.69 Pelaajasopimuksia on tarkasteltu

64 Siltala 2003, s. 276 ja Huovila 2005, s. 22.

65 Aarnio 1989, s. 219 ja Huovila 2005, s. 22 ja 42.

66 Hemmo 2007, s. 43.

67 Jones 2016, s. V; Champion 2017, s. XIII–XXI; Xxxxxx et al. 2017, s. XI–XXIII ja Weiler et al. 2019, s. IX– XI.

68 Champion 2017, s. 55–67 ja Xxxxxx et al. 2017, s. 339–382 ja 701–759.

69 Xxxx 2010, s. 388–410; Champion 2017, s. 6–20 ja Xxxxxx et al. 2017, s. 498–500.

pelaajan avustajan tai edustajan ja sopimusneuvotteluiden näkökulmasta70 oi- keuskäytännössä esillä olleiden oikeudellisten ongelmien ja niissä omaksuttujen tulkintojen valossa. Esimerkiksi tämän tutkimuksen kannalta keskeisiin pelaaja- sopimuksen kestoon ja pelaajan suoritusvelvollisuuden sisältöön ei sen sijaan ole kiinnitetty huomiota. Myöskään englantilaisissa urheiluoikeuden perusteoksissa ei ole juurikaan käsitelty pelaajasopimuksia. Xxxxxxx ei ole tarkastellut omassa urheiluoikeuden yleisesityksessään pelaajasopimuksia lainkaan ja Xxxxxxxx kol- legoineenkin vain lyhyesti pääpainon ollessa osapuolten lojaliteettivelvoitteessa.71 Niin lainsäädännön, muun normiston ja ennakkoratkaisujen kuin kohtuus- näkökohtien huomioon ottaminen edellyttää eri ratkaisuvaihtoehtojen tosiasiallis- ten seurausten hahmottamista ja niiden arviointia suhteessa normin tavoitteeseen ja kyseisiin näkökohtiin. Tältä ei myöskään voida välttyä, kun käsillä oleva tapaus on riittävän vaikea eli, kun ”tuomarin tavanomaiset työkalut eli laki, lain tarkoi- tus, ennakkotapaukset, oikeusoppineiden mielipiteet ja muut niihin verrattavat perusteet on kerta kaikkiaan kulutettu loppuun”.72 Tästä syystä tutkimuksessa vedotaan ratkaisuperusteina myös mahdollisten tulkintakannanottojen enna- koitavissa oleviin vaikutuksiin eli reaalisiin argumentteihin73. Ne saavat tässä tutkimuksessa kuitenkin ainoastaan institutionaalisia oikeuslähteitä täydentä- vän, muutoin saavutettuja tutkimustuloksia kontrolloivan oikeuslähteen aseman.

Niillä on toisin sanoen mahdollista vahventaa institutionaalisista oikeuslähteistä johdettuja tulkintakannanottoja, ei sen sijaan syrjäyttää niitä.74

PL 106 § nojalla tuomioistuimen on annettava lakia soveltaessaan perustus- laille etusija sen kanssa ilmeisessä ristiriidassa olevaan lain säännökseen nähden ja PL 107 § nojalla olla soveltamatta perustuslain kanssa ristiriidassa olevaa lakia alemman asteista säännöstä. Tuomioistuinten on otettava oikeudenalasta riippu- matta ratkaisutoiminnassaan huomioon perustuslaista ja ennen kaikkea perusoi- keusjärjestelmästä johtuvat vaatimukset.75 Tämä on todettu nimenomaisesti sekä hallituksen esityksessä että perustuslakivaliokunnan mietinnössä perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta.76

Suojan tarve korostuu erityisesti ns. epäsymmetrisissä oikeussuhteissa, jois- sa osapuolet ovat oikeudellisesti tai tosiasiallisesti eriarvoisessa asemassa ja joissa toisella osapuolella on mahdollisuus vallankäyttöön toista osapuolta kohtaan.77

70 Mitten et al. 2017, s. 498.

71 Xxxxxxx 1999, s. XXXI–XXXVI ja Xxxxxxxx et al. 2012, s. 394–435. 72 Aarnio 2006, s. 44.

73 Siltala 2003, s. 362.

74 Ibid., s. 263.

75 Länsineva 2002, s. 24, 31, 59–60 ja 100.

76 HE 309/1993, s. 29 ja PeVM 25/1994 vp, s. 3–4.

77 Länsineva 2002, s. 23–24.

Pelaajasopimus on juuri tällainen erivahvojen osapuolten välinen sopimus, jossa pelaaja on sopimussuhteen heikompi osapuoli, jonka vaikutusmahdollisuudet so- pimuksen sisältöön ovat rajalliset.78 Jäljempänä tarkemmin kerrottavalla tavalla pelaaja on sopimussuhteen taloudellisesti ja usein myös tiedollisesti heikompi osapuoli. Lisäksi joukkueurheilun kilpailutoimintaan osallistuminen edellyttää urheilijalta usein kirjallisen pelaajasopimuksen solmimista tiettyjä alan vakio- ehtoja käyttäen. Voidakseen osallistua kilpailutoimintaan, pelaajalla ei siis ole käytännössä muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä tarjotut ehdot sellaisenaan.

Sanotun perusteella katson perustelluksi pyrkiä tulkinnassa perusoikeus- myönteisyyteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tulkintakannanotot perustettai- siin tai että ne edes olisi mahdollista perustaa suoraan perustuslain perusoikeuksia koskeviin säännöksiin. Urheilusta ei ole erityistä perustuslakitasoista sääntelyä eikä urheilija-asemaan sinänsä liity samanlaisia perusoikeuksia tai niiden sovel- tamista koskevia erityispiirteitä kuin esimerkiksi alaikäisyyteen tai virkamies- asemaan.79 Perusoikeussäännösten horisontaalivaikutusta urheilutoiminnassa ei myöskään ole pidetty erityisen suurena.80 Tulkinnassa otetaan kuitenkin huo- mioon tarjolla olevien tulkintavaihtoehtojen merkitys perusoikeuksien kannalta silloin, kun se on mahdollista. Kun tarjolla on siis useampia mahdollisia vaihto- ehtoja, pyritään valinta niiden välillä tekemään ns. perusoikeuksien hyväksi, eli valitsemaan tulkintavaihtoehdoista se, joka kulloinkin käsillä olevassa tilanteessa parhaiten toteuttaa perusoikeuksia, tai eliminoimaan ne vaihtoehdot, jotka ovat ristiriidassa perusoikeuksien kanssa.81

Perusoikeuksiin palautuvat argumentit ovat siten tässä tutkimuksessa osa seurausharkintaa ja niillä on näin ollen muita oikeuslähteitä täydentävä rooli. Ne tulevat kuvaan mukaan silloin, kun muut oikeuslähteet mahdollistavat eri tulkintoja ja edellyttäen, että kysymyksessä olevalla tulkintatilanteella voidaan ylipäänsä ajatella olevan perusoikeusulottuvuus.82 Ne saavat oikeudellista merki- tystä myös urheiluoikeudellisten periaatteiden kautta.83 Tämän lisäksi niillä on erityistä merkitystä sopimuksen kohtuullisuutta koskevassa harkinnassa. Näiltä osin arvioinnissa kiinnitetään huomiota perusoikeusrajoitusten yleisiin arvioin- tiperusteisiin eli siihen, voidaanko perusoikeuden rajoittamista pitää välttämät- tömänä toiminnan luonteesta johtuvien hyväksyttävien päämäärien kannalta, ja onko rajoitus sopusoinnussa sillä tavoiteltavan päämäärän kanssa.84

78 Eskuri 2005, s. 39–40.

79 Halila – Norros 2017, s. 157. 80 Ibid., s. 165.

81 Aarnio 2006, s. 309 ja 316 sekä Helin 2017, s. 905–906.

82 Aarnio 2006, s. 312 ja 321.

83 Halila – Norros 2017, s. 167. 84 Ibid., s. 167–168.

1.4 Erityisesti urheiluoikeudellisista periaatteista

Urheiluoikeudellisten periaatteiden on katsottu ilmentävän urheilun erityispiirtei- tä. Alustava oletus oli, että ne mahdollistavat näiden erityispiirteiden, kuten urhei- lun aatteellisen, kilpailullisen ja korostuneen henkilökohtaisen perusluonteen, itse kilpailutoiminnan luonteen, urheilun autonomian ja urheilulle luonteenomaisen toimintatavan sekä sen yhteiskunnalle tuottaman hyödyn huomioimisen oikeu- dellisessa ratkaisutoiminnassa. Jotta urheiluoikeudellisia periaatteita voitaisiin pitää oikeusperiaatteina tai oikeudellisina ratkaisuperusteina85 ja jotta urheilun erityispiirteet voivat saada oikeudellista merkitystä, niiden tulee kuitenkin läh- tökohtaisesti nauttia vahvasti tai heikosti velvoittavissa oikeuslähteissä sellaista institutionaalista tukea, että ne koetaan velvoittavaksi. Lailla sääntelemättömällä alueella pelkkä yhteisöllinen hyväksyntäkin ilman viranomaiskoneiston antamaa institutionaalista tukea saattaa tosin riittää.86

Seuraavassa tarkastellaan tarkemmin urheiluoikeudellisten periaatteiden oikeudellisia perusteita ja sisältöä tämän tutkimuksen kannalta. Xxxxx Xxxxxx mukaan urheiluoikeudellisia periaatteita ovat vapausperiaate, sujuvuusperiaate ja reilun pelin periaate.87

1.4.1 Vapausperiaate

Vapausperiaatteen on katsottu perustuvan PL:n 1.2 §:n valtiosäännön perusteita sekä sen henkilökohtaista vapautta, yksityisyyden suojaa, yhdistymisvapautta ja elinkeinovapautta koskeville säännöksille.88 PL 7 §:ssä säädetty henkilökohtai- nen vapaus sisältää fyysisen vapauden ohella myös yksilön tahdonvapauden ja itsemääräämisoikeuden,89 sekä niille perustuvan sopimusvapauden. PL 18 §:n elin- keinovapautta koskevan säännöksen mukaisesti jokaisella on puolestaan oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Tämän toimintavapauden nojalla yksilöllä on vapaus sellaisen toiminnan harjoittamiseen, jota ei ole laissa erik- seen kielletty, ja jota ei muutoinkaan voida pitää oikeusjärjestyksen vastaisena.90 Vapausperiaatteen mukaisesti jokaisella on siis oikeus harjoittaa urheilua harras- tuksena ja ammattimaisesti.

85 Xxxxx 2004, s. 71; Nuotio 2004, s. 1270; Siltala 2004, s. 360–363 ja 395; Aarnio 2006, s. 133 ja 305; Aine

2016, s. 40 ja Xxxxxx – Norros 2017, s. 38 ja 42.

86 Aarnio 2006, s. 305 ja Halila – Norros 2017, s. 41. 87 Aine 2011.

88 Aine 2016, s. 44–45.

89 HE 309/1993, s. 46.

90 Aine 2011, s. 20.

Henkilökohtaisen vapauden ohella vapausperiaatteen on katsottu sisältävän PL 13 §:n mukaisen yhdistymisvapauden. Sen perusteella jokaisella on oikeus kuulua tai olla kuulumatta yhdistykseen ja osallistua sen toimintaan. Yhdistymis- vapauden ulottuvuuksiin kuuluu myös yhdistysten itsemääräämisoikeus, yhdistys- autonomia. Yhdistyksillä on oikeus päättää, miten ne harjoittavat toimintaansa ja organisoivat sen.91 Yhdistyksillä on oikeusjärjestyksen rajaama vapauspiiri, joka sisältää myös oikeuden määrittää jäsenten keskinäiset suhteet sääntöjä ja niitä hierarkisesti alemmanasteisia määräyksiä asettamalla.92 Julkisella vallalla ei ole oikeutta puuttua yhdistyksessä tehtyihin päätöksiin muutoin kuin laissa erikseen mainitulla perusteella.93 Tästä käytetään nimitystä urheilun autonomia.94

Jotta vapausperiaatteen turvaama oikeus urheilun harjoittamiseen voisi to- teutua, sen käyttämisen on myös oltava tosiasiallisesti mahdollista yksilön valit- semalla tavalla.95 Tämä puolestaan edellyttää mm. sitä, että henkilöllä on oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus osallistua toimintaan, ja että toiminnan harjoitta- misen edellyttämät puitteet ovat olemassa. Tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että sääntelyä sovelletaan mahdollisuuksien mukaan siten, ettei urheilun harjoitta- mista tosiasiallisesti estetä tai tehdä mahdottomaksi.96 Toiseksi se tarkoittaa sitä, että sääntelyn haitalliset heijastusvaikutukset muuhun kuin sen nimenomaisena kohteena olevaan toimintaan minimoidaan. Tämän perusteella esimerkiksi yksilön toimintavapautta ei tule rajoittaa enempää kuin lain tarkoituksen toteuttamiseksi on välttämätöntä, silloin, kun kysymys ei ole laissa nimenomaisesti kielletystä tai luonteeltaan oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisesta toiminnasta. Sanotun pe- rusteella, ja koska urheilu, oikeusjärjestyksen asettamissa rajoissa pysyessään, on nähtävä yksilön ja laajemmin yhteiskunnan kannalta hyödyllisenä toimintana,97 oikeudellista normistoa tulisi soveltaa urheilun erityispiirteet sekä urheilun ja urheilijan etu huomioiden ja sen harjoittamisen edellytykset mahdollisimman hyvin turvaten98.

Vapausperiaate saa institutionaalista tukea edellä mainituista perusoikeus- säännöksistä, yksilöiden toimintavapautensa perusteella solmimista sopimuksista sekä yhdistysten itsemääräämisoikeutensa puitteissa asettamista säännöistä ja määräyksistä. Toisaalta yksilön toimintavapaus voi saada oikeudellista merkitystä siihen kohdistuvien rajoitusten kautta. Sillä, että urheilijan tosiasiallinen toimin-

91 Arnaut 2006, s. 29–30; Aine 2011, s. 25; Xxxxxx 2011, s. 76 ja Ojala 2017, s. 875.

92 Arnaut 2006, s. 29–30; Aine 2011, s. 28–29; Xxxxxx 2011, s. 77 ja Lindholm 2014, s. 39–40.

93 Aine 2016, s. 45–46 ja Halila 2011, s. 77.

94 Halila 2011, s. 77 ja Lindholm 2014, s. 39. 95 Aine 2011, s. 20.

96 Lindholm 2014, s. 36–37.

97 Urheilun valkoinen kirja 2007, s. 2–3, 5–7 ja 11; Xxxxxxxx 2004, s. 19–22 sekä Lindholm 2014, s. 40–41.

98 Aine 2011, s. 12 ja Halila – Norros 2017, s. 42.

tavapaus on rajoittunut, eli, että hän voi käyttää vapauttaan vain tietyin edelly- tyksin, esimerkiksi solmimalla sopimuksen tietyillä ehdoilla, on merkitystä tämän sopimuksen ja sen sisältämien ehtojen oikeudellisessa arvioinnissa. Vapausperi- aate voi näin ollen saada oikeudellista merkitystä myös esimerkiksi sopimuksen kohtuullisuusarvioinnissa. Tällöin se saa institutionaalista tukea paitsi PL 7 §:n henkilökohtaista vapautta ja ammattilaisurheilijoiden osalta PL 18 §:n elinkeinon ja ammatinharjoittamisen vapautta koskevista säännöksistä myös OikTL 36 §:stä ja TSL 10:2:n kohtuullistamissäännöksestä.

Vapausperiaatteen voidaan katsoa nauttivan institutionaalista tukea myöskin oikeuskäytännössä. Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisussaan KKO 1998:122 vahvistanut, että yhdistyksillä on tietty yhdistysautonomiaan perustuva vapaus- piiri, joka jää yleisten tuomioistuinten toimivallan ulkopuolelle. Kyseisessä ratkai- sussa KKO katsoi, ettei sillä ollut toimivaltaa arvioida urheilijalle määrätyn kilpai- lukiellon pituutta, kun kysymys ei ollut YhdL 32 ja 33 §:ien mukaisesta päätöksen moitteesta, vaan sääntöjen mukaan määrätyn seuraamuksen kohtuullisuuden arvioimisesta. Tämä vapauspiiri ei kuitenkaan ole erityisen laaja. Kuten KKO:n ratkaisustakin on todettavissa, myös kurinpitoseuraamuksen kohtuullisuus voi tulla arvioitavaksi tuomioistuimessa silloin, kun siihen voidaan katsoa olevan il- meinen ja riittävä oikeussuojan tarve. Sen arvioiminen voi perustua myös OikTL 36 §:ään silloin, kun urheilijan sidonnaisuus sääntöihin perustuu sopimukseen.99 Käytännössä autonomia on laajin urheilun kansaliikkeen piirissä tapahtuvas-

sa harrastustoiminnassa.100 Siellä esimerkiksi kurinpitoseuraamuksen kohtuullis- taminen tuomioistuimessa voisi tulla kysymykseen vain hyvin poikkeuksellisesti silloin, kun seuraamusta voitaisiin pitää oikeusjärjestyksen yleisten perusteiden vastaisena.101 Sen sijaan ammattimaisessa urheilutoiminnassa autonomialle ei jää merkittävää soveltamisalaa.102 Käsillä olevan tutkimuksen kannalta yhdistys- ja siihen perustuvan urheilun autonomian merkitystä rajoittaa olennaisesti se, että tarkastelu kohdistuu käytännössä ammattimaisesti harjoitettuun huipputason kilpaurheiluun, jossa urheilijat eivät yleensä ole urheiluseurojen jäseniä, vaan sopimussuhteessa niihin, jolloin seurojen ja lajiliittojen säännötkään eivät tule sovellettavaksi yhdistyksen jäsenyyden vaan sopimuksen perusteella.

KKO:n ratkaisun perusteella on kuitenkin selvää, että niin ammattimaises- sa kuin harrasteurheilussakin tuomioistuinten toimivallan ulkopuolelle jäävät sellaiset päätökset ja toimenpiteet, joiden vaikutukset rajoittuvat vain kyseiseen kilpailuun.103 Niihin ei liity selvää ja huomattavaa oikeussuojan tarvetta. Näin ollen

99 Xxxxxx 1999, s. 269–270 ja Halila – Norros 2017, s. 525.

100 Aine 2011, s. 14.

101 Halila 2006, s. 231.

102 Ibid. ja Halila – Norros 2017, s. 524. 103 Halila – Norros 2017, s. 524–525.

esimerkiksi erotuomarin yksittäiseen otteluun vaikutuksiltaan rajoittuvia ratkai- suja ei voida saattaa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tätä luonnollisesti edellyttää myös urheilukilpailujen läpivieminen käytännössä.

1.4.2 Sujuvuusperiaate

Yksilön oikeus harjoittaa urheilua valitsemallaan tavalla ei voi toteutua ilman tiet- tyjä sen mahdollistavia puitteita. Kilpaurheilussa tarvitaan ensinnäkin vastustajia. Kilpaileminen ei ole mahdollista ilman näitä.104 Urheilun toimijat eivät siten ole pelkästään toistensa kilpailijoita, vaan myös toisistaan olennaisesti riippuvaisia yh- teistyökumppaneita, mitä voidaan pitää nimenomaan urheilulle tunnusomaisena erityispiirteenä.105 Niiden intressissä ei siis ole edes liiketoimintana harjoitetussa urheilussa toistensa syrjäyttäminen markkinoilta, vaan päinvastoin oman menes- tyksensä tavoittelun ohella riittävän kilpailullisen tasapainon tai tasavertaisuuden turvaaminen lopputulosten tietynlaisen ennakoimattomuuden ja yllätyksellisyyden säilyttämiseksi.106 Tämä on ymmärrettävää, koska kaupallisessa kilpaurheilussa myytävä tuote on nimenomaan kilpailutapahtuma, joka lienee urheiluseurojen asiakkaiden eli yleisön näkökulmasta yleensä ottaen sitä kiinnostavampi mitä kor- keatasoisempi ja tasaväkisempi se on.107 Riittävän yllätyksellisyyden ja mahdolli- simman korkean tason säilyttämisellä on näin ollen suora vaikutus kilpailutapahtu- mien kiinnostavuuteen ja sitä kautta urheilun (taloudellisiin) toimintaedellytyksiin. Sen sijaan sellaisessa urheilutoiminnassa, johon ei liity edellä tarkoitettuja taloudellisia intressejä ja jonka toimintaedellytykset eivät siis riipu yleisön kiin- nostuksesta, kilpailullisen tasapainon säilyttäminen ei ole samalla tavalla mer- kityksellistä. Harrasteurheilussa ei ole tästä syystä samanlaista tarvetta kilpai- lullisen tasapainon säilyttämiseen.108 Tosin sielläkin se voi olla tarpeen kilpailun mielekkyyden turvaamiseksi. Jos osanottajien tasoerot muodostuvat liian suuriksi, kilpaileminen ei ole mielekästä kenellekään. Tästä syystä ja koska kilpailutapahtu- mien käytännön sujuvuus edellyttää osanottajamäärän rajoittamista, kilpailutoi- minta on harrastejoukkueurheilussakin yleensä jaettu sarja- tai, junioriurheilun ollessa kysymyksessä, taitotasoihin siten, että kukin osanottaja kilpailee omaa taito- ja suoritustasoaan parhaiten vastaavalla sarjatasolla tai tasoryhmässä. Tällä

104 Ilmivalta 2000, s. 31; Schön 2003, s. 38; Xxxxxxxx 2012, s. 222 ja Lindholm 2014, s. 137.

105 Åhman 2001, s. 169; Arnaut 2006, s. 50; Xxxxxxxx 2014, s. 35; Aine 2016, s. 22 ja Xxxxxx – Norros 2017, s. 5.

106 C-415/93 Bosman, julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen kohdat 218 ja 227; Urheilun valkoinen kirja 2007, s. 14; Xxxxxxxxxx 1997, s. 143–144; Halgreen 2000, s. 143; Ilmivalta 2000, s. 31; Xxxxx 2001, s. 169; Schön 2003, s. 38; Xxxxxx 2006, s. 33, 47 ja 50; Norros 2011, s. 40–41; Xxxxxxxx 2014, s. 35 ja 37; Aine 2016, s. 22–23, 53, 55–58 ja 74–77 sekä Halila – Norros 2017, s. 5.

107 Ilmivalta 2000, s. 31; Xxxxx 2001, s. 169; Schön 2003, s. 38; Xxxxxx 2006, s. 47 ja 50; Norros 2011, s. 12

ja Lindholm 2014, s. 137.

108 Norros 2011, s. 12.

toki voidaan katsoa olevan myös taloudellista merkitystä, koska se osaltaan mah- dollistaa harrastus- ja kilpailutoimintaan osallistumisen mahdollisimman suurelle joukolle. Tästä huolimatta kilpailullisen tasapainon turvaamisella ei voine olla harrasteurheilussa samanlaista oikeudellista merkitystä kuin ammattimaisessa kilpaurheilussa.

Vastustajien lisäksi organisoituneessa urheilussa tarvitaan urheiluseuroja,

-joukkueita ja urheilutapahtumia, joissa yksilöt ja joukkueet voivat harjoittaa ur- heilua.109 Euroopassa harjoitettava huippu-urheilu tarvitsee edelleen perustakseen urheilun kansanliikettä.110 Eurooppalainen huippu-urheilu rakentuu aatteellisen vapaaehtoistyön luomalle perustalle, eikä sitä voisi olla nykymuodossaan ilman urheilun kansanliikettä. Seurat ja urheilutapahtumat puolestaan tarvitsevat toimi- akseen tietyt urheilulliset ja taloudelliset vähimmäistoimintaedellytykset. Niiden varmistaminen edellyttää kaupallisessa urheilussa edellä jo todetulla tavalla kil- pailutapahtumien kiinnostavuuden ja siihen kiinteästi liittyen mahdollisimman korkean urheilullisen tason varmistamista111 sekä urheilun kansanliikkeen toimin- taedellytysten turvaamista. Kansanliikkeen toimintaedellytysten turvaaminen puolestaan edellyttää mm. sitä, että ammattilaisseurat vapauttavat pelaajansa tarvittaessa maajoukkueiden käyttöön, koska maajoukkuetoiminta voi olla yksi tapa myös ruohonjuuritason toimintaa organisoivan lajiliiton toiminnan rahoit- tamiseksi.112

Kilpailutapahtumien korkean urheilullisen tason varmistaminen edellyt- tää, että niihin voivat osallistua kulloinkin parhaat yksilöt, ja että seuroilla on mahdollisuus rakentaa kulloisiinkin urheilullisiin tavoitteisiinsa ja pelityyliinsä parhaiten soveltuva joukkue. Tämä puolestaan edellyttää joukkueurheilussa pe- laajien vaihtuvuutta ja sitä, että uusien pelaajien pääsy kilpailutoiminnan pariin on mahdollista,113 ja edelleen, että seuralla on oikeus päättää joukkueen pelaavasta kokoonpanosta. Toisaalta se edellyttää jäljempänä tarkemmin kerrottavalla tavalla sitä, etteivät joukkueiden kokoonpanot saa muuttua kilpailun kestäessä hallit- semattomasti.114 Kilpailujen käytännön toteuttaminen voi puolestaan edellyttää yhtäältä niiden osallistujamäärän ja sitä kautta vapausperiaatteen turvaaman yksilönvapauden rajoittamista.115

Kilpaurheilun harjoittaminen ei olisi mahdollista ilman ennalta määriteltyjä sääntöjä. Kilpaurheilulla tarkoitetaan nimenomaan sääntöjen mukaisena kilpailu-

109	Aine 2011, s. 22.
110	Arnaut 2006, s. 17–18.
111	Schön 2010, s. 91 ja Norros 2011, s. 41–42.
112	Arnaut 2006, s. 41–42.
113	Schön 2010, s. 94.
114	Arnaut 2006, s. 32 ja 38.
115	Urheilun valkoinen kirja 2007, s 14.

na harjoitettavia liikuntamuotoja.116 Urheilulajit ovat käytännössä joukko sovittuja sääntöjä, jotka määrittävät toiminnan tavoitteen ja sen, millä tavalla siihen on sallittua pyrkiä. Tämä puolestaan edellyttää ensinnäkin sitä, että sääntöjen aset- taminen on ylipäätään mahdollista eli, että urheilun toimijoilla on tietty sääntöjen asettamisen mahdollistava itsemääräämisoikeus. Ilman tätä vapauspiiriä kilpai- lujen käytännön toteuttaminen kävisi mahdottomaksi tai se ainakin vaikeutuisi olennaisesti.117 Toiseksi osallistujien tulee sitoutua näin asetettuihin sääntöihin. Tämä on mielekkään kilpailun välttämätön edellytys. Sääntösidonnaisuutta voi- daan siten hyvällä syyllä pitää yhtenä urheilutoiminnan erityispiirteistä.118

Sääntöjärjestelmän tulee lisäksi olla tehokas. Tämä puolestaan edellyttää ensinnäkin sitä, että sääntöjen noudattamista valvotaan, ja toisaalta sitä, että sääntörikkomuksista voidaan määrätä seuraamuksia. Sääntöjä tulee lisäksi voida soveltaa ja niiden soveltamista koskevat erimielisyydet ratkaista siten, ettei kil- pailemista tehdä käytännössä mahdottomaksi. Tämä taas edellyttää, että urhei- lun toimijoiden asettamilla sääntöjen noudattamista valvovilla erotuomareilla on tietty vapausperiaatteeseen perustuva itsemääräämisoikeus. Jos esimerkiksi tuo- mioistuimilla olisi toimivalta tutkia erotuomarin kilpailutilanteessa tekemän sään- töjen soveltamista koskevan ratkaisun oikeellisuus, otteluiden lopputulos selviäisi lopullisesti vasta mahdollisesti hyvinkin pitkän ajan kuluttua. Lisäksi yksittäisen virheellisen erotuomariratkaisun korjaaminen tai sen vaikutuksen poistaminen jälkikäteen on käytännössä mahdotonta millään muulla tavalla kuin pelaamalla ottelu uudelleen. Mikään ei myöskään takaa sitä, etteikö uusintaottelussakin voisi tapahtua uusi erotuomarivirhe. Pahimmillaan tämä johtaisi toistuvien uusinta- otteluiden kierteeseen. Kilpaileminen ei olisi tällöin käytännössä mahdollista.

Kilpailuihin osallistuvien on siten hyväksyttävä se, että tietynlaiset peli- sääntöjen soveltamisessa tapahtuvat jopa kilpailun lopputulokseen vaikuttavat virheet kuuluvat ”pelin henkeen”119 siinä missä urheilijoidenkin epäonnistumiset. Tällaisiin vaikutuksiltaan tiettyyn kilpailuun, otteluun tai harjoitukseen rajoit- tuviin päätöksiin tai toimenpiteisiin ei ole katsottu liittyvän sellaista selvää ja huomattavaa oikeussuojan tarvetta, joka mahdollistaisi sen saattamisen tuomio- istuimen tutkittavaksi.120 CAS:n ratkaisukäytännössä vakiintuneen ns. ”field of play” -doktriinin mukaisesti tilanne voi olla toinen ainoastaan silloin, kun kysy- mys on vilpillisestä menettelystä, eli kun sääntöjä on sovellettu mielivaltaisesti, tai kun jotain kilpailuun osallistujaa on esimerkiksi lahjonnan seurauksena tai

116	Kielitoimiston sanakirja 2020 ”urheilu”.
117	Arnaut 2006, s. 33.
118	Xxxxxxx et al. 2012, s. 45.
119	Xxxxxxxx 2006, s. 54–55 ja Xxxxxxx et al. 2012, s. 52–53.
120	KKO 1998:122.

muusta vastaavasta syystä tarkoituksellisesti suosittu tai vahingoitettu.121 Tällöin erotuomarin tai toimitsijan pelitilanteessa tekemät ratkaisut ja tämän toiminta voivat tulla urheilun omien muutoksenhaku- ja kurinpitoelimien ja rikos- tai va- hingonkorvausasiana myös yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi.

Xxxxx Xxxx on käyttänyt tästä nimitystä urheilukilpailujen sujuvuuden pe- riaate.122 Vapausperiaatteen tapaan myös sen on katsottu perustuvan urheilijan oikeudellisesti suojattuun asemaan ja urheilutoiminnan autonomiaan.123 Urhei- lun toimintaedellytysten turvaamiselle on annettu oikeudellista merkitystä myös oikeuskäytännössä. Esimerkiksi ratkaisussa C-415/93 Bosman EU-tuomioistuin totesi, että seurojen välisen tasapainon säilyttäminen ja nuorten pelaajien työhön ottamisen ja kouluttamisen edistäminen ovat sallittuja tavoitteita, joilla voi olla merkitystä yhteisön oikeutta sovellettaessa.124 Ratkaisussaan C-176/96 Lehtonen EU-tuomioistuin puolestaan katsoi, että sarjakauden normaalin etenemisen tur- vaaminen ja tulosten vertailukelpoisuuden säilyttäminen joukkueiden kilpailukau- den aikaisia kokoonpanomuutoksia rajoittamalla voi olla sellainen urheilullisesti hyväksyttävä syy, jolla voidaan oikeuttaa työntekijöiden vapaaseen liikkuvuuteen kohdistuvat urheilujärjestöjen sääntöihin sisältyvät rajoitukset.125 Edelleen yhdis- tetyissä asioissa C-51/96 ja C-191/97 Deliège antamassaan ratkaisussa EU-tuo- mioistuin vahvisti, että huipputason kansainvälisen kilpailun, tässä tapauksessa olympialaisten, kulkuun kuuluu erottamattomasti osanottajamäärän rajoittami- nen, eivätkä sitä koskevat säännöt tästä syystä ole kiellettyjä palvelujen vapaan tarjoamisen rajoituksia.126

1.4.3 Reilun pelin periaate

Reilun pelin periaate eli fair play on ilmaus urheilun eettisestä perustasta, johon jokaisen urheilussa toimivan edellytetään sitoutuvan.127 Reilu peli on kaiken lii-

121 CAS 2010/A/2090 Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxx & Finnish Ski Association v. Fédération Internationale de Ski (FIS), kohta 21; CAS 2008/A/1641 Netherlands Antilles Olympic Committee (NAOC) v. International Association of Athletics Federations (IAAF) & United States Olympic Committee (USOC), kohdat 24–25 ja 37; CAS 2008/O/1483 Asian Handball Federation (AHF), Kazakhstan Handball Federation (KzHF), Kuwait Hand- ball Association (KHA) v. International Handball Federation (IHF), kohta 101; CAS 2004/A/727 Xxxxxxxxx De Lima & Brazilian Olympic Committee (BOC) v. International Association of Athletics Federations (IAAF), kohta 10 ja CAS 2001/A/354 Irish Hockey Association (IHA)/Lithuanian Hockey Federation (LHF) and In- ternational Hockey Federation (FIH) and CAS 2001/A/355 Lithuanian Hockey Federation (LHF)/Interna- tional Hockey Federation (FIH), kohta 16.

122 Aine 2011, s. 22.

123 Halila – Norros 2017, s. 42.

124 C-415/93 Bosman, kohta 106. Ks. myös C-325/08 Xxxxxxx, kohta 39, jossa on niinikään vahvistettu, että nuorten pelaajien työhön ottamisen ja kouluttamisen edistämistä on pidettävä oikeudellisesti hyväksyttävä- nä tavoitteena.

125 C-176/96 Lehtonen, kohdat 53–55. Ks. myös Urheilun valkoinen kirja 2007, s. 15. 126 C-51/96 ja C-191/97 Deliège, kohdat 64–69.

127 SLU 2004, s. 16.

kunnan ja urheilun lähtökohta ja sillä tarkoitetaan rehellisyyttä, kilpakumppanien kunnioittamista ja yhteisten pelisääntöjen noudattamista.128 Reilun pelin periaate perustuu oikeudenmukaisuudelle ja yhdenvertaisuudelle yhteiskunnallisina arvoi- na sekä osanottajien keskinäisten oikeuksien vastavuoroiselle tunnustamiselle.129 Jokaisella kilpailuun osallistuvalla on toisin sanoen oikeus edellyttää, että muut osanottajat noudattavat reilun pelin periaatetta ja sen kilpailemiselle asettamia vaatimuksia, mutta osallistumalla kilpailuun nämä sitoutuvat vastavuoroisesti myöntämään näille vastaavat oikeudet.130 Ajatus on siis sama kuin ns. yhteiskun- tasopimuksessa.

Reilun pelin periaatteen mukaan kaikilla tulee ensinnäkin olla yhtäläinen oikeus osallistua urheilutoimintaan, jollei tätä oikeutta ole rajoitettu hyväksyt- tävästä syystä, ja kilpailuun osallistuessaan toisaalta yhtäläiset sallituin keinoin saavutetun suorituskykynsä mukaiset menestymisen mahdollisuudet131. Viimeksi mainittu lähtökohta on edellytys mielekkään kilpailun harjoittamiselle ja edellyt- tää ensinnäkin sitä, että kaikki kilpailun osanottajat osallistuvat siihen yhtenäi- sin ehdoin, eli sitoutuvat kaikkiin kilpailun sääntöihin.132 Toiseksi se edellyttää, ettei sääntöjä sovelleta tahallaan väärin, ja että niiden noudattamista valvovat erotuomarit toimivat puolueettomasti, eli soveltavat sääntöjä tasapuolisesti suosi- matta tarkoituksellisesti jotain osapuolta toisten vahingoksi.133 Puolueettomuuden varmistamiseksi erotuomareiden tulee olla riippumattomia. Tämä puolestaan edellyttää mm. heidän suojaamistaan epäasialliselta painostukselta, ja siten esi- merkiksi henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksilta ja niiden uhalta. Toisaalta erotuomarin ottelussa tekemiin ratkaisuihin tulee voida puuttua silloin, kun kysymys on ollut todistettavasti vilpillisestä menettelystä.

Reilun pelin periaatteen mukaan kilpailumenestyksen tulee määräytyä ni- menomaan urheilullisten ansioiden,134 ei ulkopuolisten tekijöiden, kuten osanotta- jien käytössä olevien taloudellisten resurssien tai näiden keskinäisen sopimuksen mukaisesti. Kilpaurheilun luonteeseen kuuluu toisin sanoen mahdollisuuksien tasa-arvo ja siitä johtuva lopputulosten tietynasteinen ennakoimattomuus135. Tämä puolestaan voi edellyttää mm. seurojen käytössä olevien taloudellisten re- surssien merkityksen rajoittamista eli ns. financial fair play’ta esimerkiksi tuloja

128	Ibid.
129	Matikainen 2006, s. 18 ja Aine 2011, s. 31–32.
130	Xxxxxxx 2001, s. 153; Xxxxxx 2006, s. 298; Xxxxxxxxxx 2006, s. 19 ja Aine 2011, s. 35.
131	Xxxxx 2004, s. 71; Xxxxxxxxxx 2006, s. 18; Aine 2011, s. 20 ja Halila – Norros 2017, s. 37.
132	C-519/04 Meca-Medina, kohdat 43 ja 45; Xxxxxxx 2001, s. 153; Xxxxxxxxx 2001, s. 92; Xxxxx 2004, s. 71; Ar- naut 2006, s. 33; Xxxxxx 2006, s. 361 ja Matikainen 2006, s. 18.
133	Xxxxxxx et al. 2012, s. 53.
134	SLU 2004, s. 17.
135	Malmsten 2014, s. 175 ja Xxxxxxxx 2015, s. 167.

tasaamalla tai tulonsiirroilla varakkailta seuroilta vähävaraisemmille seuroille. Tämä voi tapahtua esimerkiksi otteluiden televisiointioikeuksien yhteismyynnil- lä136 tai kasvattajarahajärjestelmän kautta. Taloudellisten resurssien merkitystä joukkueurheilussa voidaan rajoittaa myös muilla keinoilla, kuten joukkueiden pelaajamäärää tai pelaajahankintoihin käytettävää rahamäärää tai kilpailukau- den aikaisia pelaajasiirtoja rajoittamalla, tai edellyttämällä, että joukkueessa on vähintään tietty määrä seuran omia kasvatteja.137 Se voi tapahtua myös esimer- kiksi pelaajien varausjärjestelmällä, jossa seurat varaavat uudet sarjaan tulevat pelaajat käännetyssä edellisen tai edellisten kausien urheilumenestyksen mukai- sessa järjestyksessä.

Myös voiton tavoittelun on katsottu kuuluvan reilun pelin periaatteeseen. Koska kilpaurheilu on tiettyjen sääntöjen mukaisesti tapahtuvaa kilpailua pa- remmuudesta, yksittäisen urheilijan ja joukkueurheilussa myös joukkueen on lähtökohtaisesti pyrittävä kilpaillessaan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ja pidättäydyttävä esim. pelaamasta ennalta sovittuun lopputulokseen pyrkien138. Reilun pelin periaate siis edellyttää, että kilpaurheilussa tavoitellaan urheilullis- ta menestystä. Se myös kieltää sopupelit. Tietyissä tilanteissa ns. taktinen hä- viäminen voi kuitenkin olla sallittua.139 Tällaista esiintyy toisinaan esimerkiksi joukkueurheilulajeissa, joissa sarja koostuu runkosarjasta ja pudotuspeleistä, ja joissa tuleva pudotuspelivastustaja määräytyy joukkueiden runkosarjasijoitus- ten perusteella. Joukkueet saattavat tällöin taktikoida runkosarjan viimeisillä kierroksilla saadakseen itselleen oman arvionsa mukaan mahdollisimman hyvin sopivan vastustajan.140

Silloin, kun on kysymys yksipuolisesta taktikoinnista, jolla tavoitellaan pa- rasta mahdollista kokonaismenestystä, se ei ole urheilun sääntöjen vastaista.141 Jos kysymys on sen sijaan sopupelistä, eli molemmat joukkueet ovat osallistu- neet lopputuloksesta sopimiseen, tai riittävä määrä joukkueen jäsenistä on so- pimuksesta tietoisena toiminut siten, että sovittu lopputulos toteutuisi, ollaan kielletyllä alueella. Kielletystä menettelystä voi olla kysymys myös silloin, kun yksipuolisella taktikoinnilla pyritään muihin kuin urheilullisiin päämääriin, eli tavoitellaan esimerkiksi taloudellista hyötyä vedonlyönnissä.142 Jos taktikoinnilla sen sijaan tavoitellaan muunlaista taloudellista hyötyä eli pyritään saamaan jouk- kueelle mahdollisimman kiinnostava vastustaja pääsylipputulojen maksimoimi-

136	Urheilun valkoinen kirja 2007, s. 18 ja Arnaut 2006, s. 48 ja 50.
137	Arnaut 2006, s. 48–49 ja Urheilun valkoinen kirja 2007, s. 15.
138	Xxxxxx 2006, s. 66 ja 68–69; Xxxxxxxxxx 2006, s. 18 ja Xxxxxx – Norros 2017, s. 40.
139	Halila – Norros 2017, s. 40.
140	Matikainen 2006, s. 14.
141	UOTL 2/1999 ja Matikainen 2006, s. 14–15.
142	Matikainen 2006, s. 14.

seksi, kysymys ei voine olla kielletystä menettelystä, vaikka menettelyn perusteet ovatkin taloudelliset. Huippu-urheilussa tavoitellaan urheilullisen menestyksen ohella yleensä myös taloudellista hyötyä. Toisaalta tietyissä tilanteissa myös ur- heilullisiin päämääriin tähtäävä taktikointi voi olla kiellettyä tai vähintäänkin erittäin kyseenalaista. Tällaisena voidaan pitää mm. sellaista meneillään olevalla pelikaudella menestymismahdollisuutensa menettäneen seuran taktista häviä- mistä, jonka tarkoituksena on varmistaa sille mahdollisimman edullinen asema tulevan pelikauden pelaajavarauksissa.

Reilun pelin periaate edellyttää urheilijoilta, valmentajilta, toimitsijoilta ja muilta urheilukilpailuun jollakin tavalla osallistuvilta lisäksi tietynlaista käyttäy- tymistä. Sen mukaan näiden on käyttäydyttävä tiettyjen urheilutoiminnan perus- arvojen mukaisesti ja pidättäydyttävä ns. epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä eli pelin luonteeseen kuulumattomasta väkivallasta, muusta epäasiallisesta käyt- täytymisestä ja kielenkäytöstä, urheiluhuijauksesta ja kilpailumanipulaatiosta, omaa kilpailua koskevasta vedonlyönnistä ja tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien ja toimitsijoiden lahjomisesta sekä urheilulle vieraiden aineiden, kuten dopingaineiden ja päihteiden käytön yhdistämisestä urheiluun.143

Myös reilun pelin periaate on yhteydessä urheilun toimintaedellytysten turvaamiseen. Tasavertaisten menestymismahdollisuuksien puuttuminen lienee ensinnäkin omiaan vähentämään potentiaalisten osanottajien kiinnostusta osal- listua kilpailuun. Toisaalta riittävän tasaväkisen kilpailun puuttuminen ja menes- tyksen määräytyminen muiden kuin urheilullisten tekijöiden mukaisesti vähentää yleensä myös yleisön kiinnostusta kyseistä kilpailua kohtaan ja heikentää sitä kautta sen taloudellisia toimintaedellytyksiä.144 Poikkeuksen tähän muodostaa kuitenkin esimerkiksi show- tai näytöspaini, jossa osallistujat kamppailevat näy- tösluontoisissa ennalta käsikirjoitetuissa ja lopputulokseltaan ennalta sovituissa otteluissa. Tällöin ei kuitenkaan ole enää lainkaan kysymys kilpaurheilusta, koska osallistujat eivät tosiasiallisesti kamppaile keskinäisestä paremmuudesta.

Reilun pelin periaate saa institutionaalista tukea edellä mainituista PL 1.2

§:stä sekä yhdistymisvapautta koskevista säännöksistä, PL:n, YVL:n ja YhdL:n yhdenvertaisuutta koskevista määräyksistä, urheilujärjestöjen säännöistä, sopi- muksista, hyvän tavan vastaisten oikeusvaikutusten voimaan saattamisen kiellos- ta sekä — ottaen huomioon, että sitä on noudatettu urheilun ylimpänä eettisenä periaatteena jo yli 100 vuoden ajan — epäilemättä myös urheilun sosiaalisissa

143 SLU 2004, s. 22 ja 26 sekä Xxxxxxxx et al. 2012, s. 44.

144 Ks. myös Arnaut 2006, s. 44.

käytännöissä.145 Reilun pelin periaatteen onkin perustellusti katsottu olevan voi- massa urheilussa myös ilman erillistä sitä koskevaa ehtoa tai sääntöä.146

Ammattilaisurheilijoiden osalta reilun pelin periaatteen voidaan katsoa naut- tivan institutionaalista tukea myös TSL 3:1:n työntekijän yleisiä velvollisuuksia koskevassa säännöksessä, jonka mukaan työntekijän on mm. ”tehtävä työnsä huolellisesti [ja] toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa”. Tämä edellyttää mm. sitä, että urheilija tekee parhaansa, ja pidättäytyy työnantajan kannalta haitallisesta toiminnasta. Amatööriurheilijoiden osalta reilu peli voidaan puolestaan liittää yleiseen sopimusoikeudelliseen lojaliteettivelvoit- teeseen.

Reilun pelin periaatteelle on annettu oikeudellista merkitystä myös oikeus- käytännössä. Esimerkiksi EU-tuomioistuimen ratkaisussa C-519/04 Meca-Medina on todettu, että mm. urheilijoiden yhdenvertaisten mahdollisuuksien, kilpailun asianmukaisuuden ja objektiivisuuden sekä urheilun eettisten arvojen turvaa- minen voivat olla merkityksellisiä seikkoja yhteisön oikeuden kilpailusääntöjen tulkinnassa.147 Tämän lisäksi EU-tuomioistuimen Lehtonen -ratkaisussa on suh- tauduttu hyväksyvästi sarjakauden aikaisten joukkueiden kokoonpanomuutosten rajoittamiseen urheilullisin perustein eli kauden normaalin etenemisen turvaa- miseksi ja tulosten vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi. Sarjamuotoisessa jouk- kueurheilussa urheilullisena lähtökohtana on, että seurat pelaavat koko kauden samalla joukkueella ja että menestys määräytyy koko pelikauden aikaisten suo- ritusten mukaisesti.148 Myös tämä on osa reilun pelin periaatetta.149

1.4.4 Periaatteiden soveltaminen käytännössä

Edellä mainitut urheiluoikeudelliset periaatteet nauttivan institutionaalista tukea velvoittavissa oikeuslähteissä ja niitä voidaan siten perustellusti pitää oikeuspe- riaatteina. Niiden perimmäisenä tavoitteena on mahdollistaa urheilun harjoit- taminen, minkä vuoksi ne kaikki ovat tavalla tai toisella kytköksissä urheilun toimintaedellytysten turvaamiseen, ja edellyttävät tiettyä mahdollisuuksien tasa- puolisuutta. Urheilun toimintaedellytysten varmistaminen on niin urheilijoiden, urheiluseurojen, yleisön kuin laajemmin yhteiskunnan intressissä. Tästä syystä

145 Koripalloliiton kilpailusäännöt 6 §; PPL:n kilpailumääräykset § 2; SJL Kilpailusäännöt, kohta 2.1; SJPL Kil- pailusäännöt I. Yleismääräykset, kohta 1; SPL Kilpailumääräykset 2 § 1 kohta; SSBL Kilpailusäännöt 9 § ja Halila – Norros 2017, s. 37 ja 41.

146 Matikainen 2006, s. 31.

147 C-519/04 Meca-Medina, kohdat 43 ja 45.

148 Halila – Norros 2017, s. 202.

149 Ibid.

jäljempänä pyritään kiinnittämään huomiota siihen, millaisia vaikutuksia eri tul- kintavaihtoehdoilla olisi yksilön tosiasiallisiin mahdollisuuksiin käyttää toiminta- vapauttaan urheilun harjoittamiseen ja urheiluseurojen toimintaedellytyksiin sekä yhdistysten itsemääräämisoikeuteen.

Yhdistysten itsemääräämisoikeuteen ja urheilun autonomiaan liittyvä näkö- kulma saa merkitystä erityisesti amatööriurheilussa. Se on luonteeltaan enemmän- kin aatteellista kuin taloudellista ja kuuluu siten enemmän urheilun autonomian kuin lainsäätäjän ja tuomioistuinten toimivallan piiriin.150 Tämä on tunnustet- tu myös esimerkiksi TSL 1:2.1:ssa, jonka 2 kohdan mukaan työsopimuslakia ”ei sovelleta tavanomaiseen harrastustoimintaan”, eli esimerkiksi sellaiseen urhei- lemiseen, ”jota ei tehdä ammattimaisesti eikä ansiotarkoituksessa”151. Urheilun autonomialla voi kuitenkin olla vaikutuksia myös ammattilaisurheilua koskevan sääntelyn soveltamiseen. Sääntelyä on toisin sanoen sovellettava siten, että am- mattilaisurheilun piirissä omaksuttujen ratkaisumallien mahdolliset haitalliset heijastusvaikutukset amatööriurheilun harjoittamisedellytyksiin ja itsemäärää- misoikeuteen minimoidaan, kuitenkin niin, ettei sääntelyn tavoitteiden toteu- tumista sen varsinaisena kohteena olevassa toiminnassa samalla vaaranneta.152 Edellä mainitut periaatteet saavat seuraavassa oikeudellista merkitystä erityisesti seuraamusharkinnan kautta.

Toisaalta urheiluoikeudellisiin periaatteisiin saattaa liittyä tapauskohtaisesti myös ainakin ensi näkemältä erisuuntaisia intressejä.153 Kuten edellä todettiin, sujuvuusperiaate edellyttää erityisesti ammattilaisurheilussa, että kilpailijat ovat mahdollisimman tasaväkisiä, ja liiallisten tasoerojen syntyminen mahdollisuuk- sien mukaan estetään. Reilun pelin periaate puolestaan edellyttää, että kilpailijat ovat ns. samalla viivalla, eli pyrkivät samoista lähtökohdista parhaaseen mahdol- liseen suoritukseen, ja että menestys määräytyy kunkin kilpailijan täyden potenti- aalin mukaisesti. Liiallinen erojen tasoittaminen voi näin ollen olla ongelmallista reilun pelin periaatteen kannalta. Tästä syystä kilpailijoiden välisiä eroja ei tulisi ulkopuolelta keinotekoisesti tasoittaa enempää kuin toiminnan harjoittamisedel- lytysten turvaamiseksi on välttämätöntä.154

Vapausperiaatteen mukaisesti yksilöillä on puolestaan oikeus osallistua ur- heilutoimintaan, mutta yhdistyksillä toisaalta yhdistymisvapauden ja siihen pe- rustuvan yhdistysten itsemääräämisoikeuden perusteella oikeus valita jäsenensä ja määritellä erilaisia sääntöjä asettamalla, kenellä ja millä edellytyksillä on oikeus

150	Lindholm 2014a, s. 140–142 ja 145.
151	HE 157/2000, s. 59.
152	Lindholm 2014, s. 37
153	Halila 2011, s. 74–75.
154	Lindholm 2014, s. 37.

osallistua niiden järjestämään toimintaan.155 Tämän lisäksi myös urheilukilpai- lun käytännön toteuttaminen saattaa edellyttää sujuvuusperiaatteen mukaisesti osallistujamäärän rajaamista, mistä voi siis aiheutua rajoituksia yksilöiden osal- listumisoikeudelle. Nämä rajoitukset eivät kuitenkaan erityisesti ammattilaisur- heilussa saa mennä pidemmälle, kuin mikä on välttämätöntä urheilukilpailujen käytännön toteuttamiseksi.

Ammattilaisurheilijoihin sovellettavan työoikeudellisen sääntelyn kantava periaate on työntekijän suojelun periaate. Työoikeudellinen lainsäädäntö on mo- nin osin pakottavaa siten, että se turvaa työntekijälle tietyt työsuhteen vähim- mäisehdot. Pakottavuuden taustalla on ajatus työntekijästä työsuhteen heikom- pana osapuolena ja tästä aiheutuva suojan tarve. Tästä syystä edellä mainituilla urheiluoikeudellisilla periaatteilla ja niihin liittyvillä käytännön näkökohdilla ei voi olla työsuhteissa samanlaista merkitystä kuin amatööriurheilijoiden sopimus- suhteissa silloin kun ne eivät ole yhdenmukaisia työntekijän suojelun periaatteen kanssa. Toisaalta työlainsäädäntöä sovellettaessa on huomioitava se, ettei urhei- lun erityispiirteisiin ole kiinnitetty huomiota eikä otettu kantaa työsopimuslakia valmisteltaessa ja säädettäessä.

Edellä sanottu voidaan tiivistää käsillä olevan tutkimuksen kannalta siten, että mitä läheisempi liityntä kulloinkin tarkasteltavana olevalla kysymyksellä on itse urheilutoimintaan ja urheilun aatteelliseen ytimeen, sitä suuremmassa mää- rin tulkinnassa voidaan huomioida toiminnan erityispiirteitä. Vastaavasti, mitä kauemmas pelikentältä siirrytään ja mitä korostuneemmin kysymys on talou- dellisesta toiminnasta sitä vähämerkityksisempiä edellä mainitut erityispiirteet oikeudellisesti ovat.156

155 Halila 2011, s. 75 ja 81.

156 Arnaut 2006, s. 53–55; Xxxxxxxx 2014, s. 33–45 ja Ojala 2017, s. 875.

2 TYYPILLINEN PELAAJASOPIMUS

Tässä luvussa pyritään hahmottamaan pelaajasopimuksen tyyppisisältö vertaile- malla tutkimuksen kohteena olevissa joukkueurheilulajeissa käytössä olevia pe- laajasopimusmalleja ja havainnoimalla niiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja. Tätä voidaan pitää ensinnäkin itsenäisenä tutkimustehtävänä, minkä lisäksi se liittyy osakysymyksenä siihen, voidaanko joukkueurheilussa katsoa olevan joiltain osin voimassa oikeudellisesti merkityksellinen pelaajasopimusten ehtoja koskeva tapa, ja sitä kautta edelleen siihen, voidaanko pelaajasopimukseen katsoa liittyvän joita- kin tavasta johtuvia oikeusvaikutuksia. Tavalla näet tarkoitetaan jossakin yhteisössä noudatettavaa vallitsevaa käytäntöä.157

Vallitsevan sopimuskäytännön tarkastelua voidaan edelleen käyttää pohja- na yksittäisen pelaajasopimuksen epäselvää sopimusehtoa tulkittaessa sekä sen tai tietyn lajin pelaajasopimusten vallitsevasta käytännöstä poikkeavien ehtojen kohtuullisuutta arvioitaessa.158 Yhdessä seuraavassa luvussa suoritettavan pe- laajasopimussuhteen varallisuusoikeuden järjestelmään asemoimisen kanssa se palvelee myös pelaajasopimussuhdetta sääntelevän normiston hahmottamista ja sen säännöstyslähteiden keskinäisten suhteiden määrittämistä sekä tutkimuksen kohdentamista käytännön kannalta merkityksellisiin kysymyksiin. Tämä muo- dostaa pohjan myöhemmälle pelaajasopimusten oikeusvaikutuksia koskevalle tar- kastelulle. Tässä tarkoituksessa seuraavassa pyritään myöskin systematisoimaan pelaajasopimuksen sisältöä tarkastelemalla sen ehtojen välisiä yhteyksiä ja niiden taustalla olevia tavoitteita sekä tarkastelemaan niitä edellä kuvattujen urheiluoi- keudellisten periaatteiden valossa.

Pelkästään se, että asiasta on määräys alan vakioehdoissa, ei vielä riitä osoit- tamaan, että alalla olisi olemassa velvoittava tapa, kuten esimerkiksi ratkaisussa KKO 1984 II 119 on todettu. Jollei vakioehtojen määräyksiä tosiasiallisesti yleisesti noudateta, ei ole olemassa sopimuskäytäntöä, ei ainakaan vallitsevaa sellaista, eikä näin ollen myöskään tapaa. Koska tarkasteltavana olevia sopimusmalleja ja niihin sisältyviä vakioehtoja käytetään joukkueurheilussa lähes poikkeuksetta, pelaajasopimusten vakioitumisastetta voidaan kuitenkin pitää myös tosiasiallisesti erittäin korkeana ja sopimuskäytäntöä vallitsevana ainakin silloin, kun tietystä asiasta sovitaan samalla tavalla eri lajien pelaajasopimuksissa. Jos asiasta sovitaan lisäksi samalla tavalla sekä amatööri- että ammattilaisurheilijoiden pelaajasopi- muksissa, ja varsinkin, jos kyseistä käytäntöä noudatetaan myös harrasteurheilus-

157 Kielitoimiston sanakirja 2020, ”tapa”; Telaranta 1990, s. 104 ja Klami 1999, s. 1135. 158 Hemmo 2007, s. 592–595 ja Kairinen 2009, s. 213.

sa, voitaneen päätellä, että se on lisäksi seurausta tai ainakin tiiviisti yhteydessä sopimuksen kohteena olevan toiminnan luonteeseen. Sopimuskäytännön ollessa epäyhtenäinen voidaan puolestaan todeta, ettei ainakaan koko joukkueurheilun kattavaa vallitsevaa käytäntöä ole, eikä joukkueurheilun luonne edellytä, että ky- seisestä asiasta sovitaan tietyllä tavalla. Sopimusten väliset erot voivat tällöin olla seurausta esimerkiksi eri lajien erityispiirteistä tai osapuolten neuvotteluaseman välisistä eroista kyseisessä lajissa. Ammattilaisten ja amatöörien sopimusten erot selittynevät puolestaan yleensä palkkatyön ja harrastustoiminnan toisistaan poik- keavalla luonteella ja sillä, että ammattilaisten sopimussuhteissa on noudatettava työlainsäädäntöä.

Oikeudellisesti velvoittava tapa, kuten tapa yleensäkin syntyy vakiintumisen kautta.159 Tästä syystä käytännön tulee olla paitsi vallitseva myös vakiintunut, jotta se voisi saada oikeudellista merkitystä. Sitä, milloin käytäntö on niin va- kiintunut, että sitä voidaan pitää oikeudellisesti velvoittavana, ei ole määritelty yksiselitteisesti lainsäädännössä, oikeuskäytännössä tai -kirjallisuudessa. Tämä ei liene käytännössä myöskään mahdollista muun muassa siksi, että se vaihtelee tapauskohtaisesti160.

Xxxxxxxx mukaan oikeudellisesti relevantin tavan on täytettävä neljä kri- teeriä.161 Sen on ensinnäkin oltava vakiintunut ja toiseksi tehokas. Sitä on toisin sanoen tullut noudattaa pitkähkön aikaa ilman mainittavia poikkeuksia. Lisäksi tavan on oltava eriytynyt eli yksiselitteinen ja lopulta osapuolten hyväksymä eli velvoittavaksi kokema.

Tavan yksiselitteisyydellä tarkoitettaneen sitä, että asianomaisen viiteryh- män jäsenet ymmärtävät sen samalla tavalla. Jotta normiin voisi liittyä perus- teltuja odotuksia, sen on siis oltava siinä määrin yksilöity, ettei se mahdollista vaihtoehtoisia tulkintoja. Tämä edellytys ei kuitenkaan tuone tavan määritelmään käytännössä mitään lisää. Jos edellytetyn toimintamallin sisällöstä näet on vallal- la erilaisia käsityksiä, myös käytännössä noudatetut toimintamallit poikennevat yleensä toisistaan siinä määrin, ettei yleisesti noudatettua käytäntöäkään voine olla olemassa. Toisaalta yksiselitteisyys on havaittavissa vain tosiasiallisesti nou- datetusta käytännöstä. Oletettavaa siis on, että kun tiettyä sosiaalista normia tosiasiallisesti noudatetaan yleisesti, se on myös yksielitteinen.

Myöskään hyväksyntää ei voida varsinaisesti pitää oikeudellisesti relevan- tin tavan syntymisedellytyksenä. Nimenomainen hyväksyminen ei voi olla tavan velvoittavuuden edellytys ensinnäkään siksi, että velvoittavuus perustuisi tällöin nimenomaiseen tahdonilmaisuun, eikä tavalle velvoittavuusperustana olisi näin

159	Klami 1999, s. 1136; Siltala 2003, s. 272 ja 361 ja Saarnilehto – Annola 2018, s. 141.
160	Klami 1999, s. 1137.
161	Kairinen 2009, s. 213.

ollen tarvetta.162 Lisäksi ongelmaksi jäisivät edelleen ne tapaukset, joissa tahdon- ilmaisua ei ole annettu. Toiseksi, ainakaan silloin, kun on kysymys tietyn alan tai muun laajemman viiteryhmän käytännöstä, hyväksyntä ei myöskään ole yleen- sä käytännössä havaittavissa mistään muusta kuin siitä, että sitä on noudatettu pidemmän aikaa poikkeuksetta tai lähes poikkeuksetta. Tavan velvoittavuus pe- rustuu nimenomaan siihen, että tietyn oikeussuhteen osapuolten oletetaan hy- väksyneen sen, kun käytäntö on riittävän vakiintunut ja tehokas. Siltalan mukaan tavan oikeudellinen merkitys perustuukin ”historialliseen traditioon, jonka vel- voiteperustan ei tarvitse olla yhteisön jäsenten kollektiivisesti tiedostama, vaan myös hiljainen eli käytännön toimien ilmentämä hyväksyntä riittää”.163 Tämän oletetun hyväksymisen perusteella käytäntö tulkitaan oikeudellisesti sitovaksi.164 Hyväksyminen on siten ennemminkin käytännön tehokkuuden eli sen vallitse- vuuden ja käytännössä tapahtuneen vakiintumisen seuraus.

Yleiskielessä vakiintumisella tarkoitetaan pysyväksi eli jatkuvasti olemassa olevaksi tai muuttumattomaksi tulemista.165 Tavan kysymyksessä ollen pysyvyy- dellä ja muuttumattomuudella tarkoitetaan tietyssä yhteisössä, tässä tapauksessa joukkueurheilijoiden ja -urheiluseurojen edustajien keskuudessa vallitsevaa his- torialliseen tietoon perustuvaa oletusta siitä, että aikaisempaa käytäntöä nouda- tetaan myös tulevaisuudessa. Oikeudellisesti velvoittava tapa on siis syntynyt sil- loin, kun asianomaisessa yhteisössä on syntynyt tulevaisuuteen kohdistuva oletus tietyn käytännön pysyvyydestä, eli kun kyseiseen yhteisöön kuuluvien odotetaan käyttäytyvän tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla. Yhteisön jäsenillä on tällöin pe- rusteltu aihe luottaa siihen, että käytäntöä noudatetaan kussakin siihen kuuluvien välisessä yksittäisessä oikeussuhteessa, eli se koetaan velvoittavaksi.166

Ainakin silloin, kun kysymys on muutamaa henkilöä suuremmasta yhteisös- tä, sitä, milloin tällainen oletus on tarkalleen ottaen syntynyt, on ymmärrettävästi vaikea jollei mahdoton määritellä. Sitä ei kuitenkaan voida käytännössä edellyttää, että kaikki kyseisen yhteisön jäsenet pitäisivät käytäntöä pysyvänä tai kokisivat olevansa velvollisia noudattamaan sitä. Tällaista konsensusta ei liene mahdollista saavuttaa yhdessäkään vähänkään suuremassa yhteisössä ja vaikka olisikin, sen toteennäyttäminen on joka tapauksessa käytännössä mahdotonta. Tämä puo- lestaan tarkoittaisi sitä, ettei tapaoikeutta voisi syntyä lainkaan, koska tapaan vetoavan on viime kädessä pystyttävä näyttämään tavan olemassaolo xxxxxx000.

162	Eskelinen 2008, s. 13.
163	Siltala 2004, s. 210.
164	Klami 1999, s. 1136.
165	Kielitoimiston sanakirja 2020, ”vakiintua”.
166	Telaranta 1990, s. 104–105 ja Klami 1999, s. 1137.
167	Hemmo 2007, s. 593; Xxxxxxxxx 2008, s. 11 ja Saarnilehto – Annola 2018, s. 141.

Tapaan vetoavan on kyettävä näyttämään, että oikeussuhteen toisen osapuo- len on tullut ymmärtää, että tavan normi tulee noudatettavaksi nimenomaisen tahdonilmaisun puuttumisesta huolimatta.168 Tämä puolestaan edellyttää, että kyseinen käytäntö on alalla vallitseva ja vakiintunut. Näiden edellytysten täytty- essä alan toimijoiden oletetaan tuntevan tavan ja sitoutuneen siihen, jollei muuta näytetä. Jos tapaan vetoava siis pystyy näyttämään sitovan tavan olevan olemassa, oikeussuhteen toisen osapuolen on siihen perustuvaa vaatimusta vastustaessaan puolestaan näytettävä, että tavasta on kyseisessä yksittäistapauksessa poikettu, tai ettei sitä voida sen sisällön vuoksi pitää velvoittavana.

Sanotun perusteella ei siis liene muuta mahdollisuutta kuin todeta, että oi- keudellisesti merkityksellinen tapa on olemassa, kun käytäntöä voidaan pitää ulkoisesti havaittavissa olevia olosuhteita objektiivisesti arvioiden pysyvänä. Tämä edellyttää, että käytäntöä tosiasiallisesti noudatetaan ja on pidemmän ai- kaa noudatettu enintään vähäisin poikkeuksin.169 Tässä tarkoituksessa seuraa- vassa tarkastellaan myös pelaajasopimusten ehtojen vakiintuneisuutta tutkimalla niissä ajan kuluessa tapahtuneita muutoksia. Mitään tiettyä vähimmäisaikaa, jonka sopimusehdon on tullut säilyä muuttumattomana, jotta se voitaisiin katsoa vakiintuneeksi, ei luonnollisesti voida määrittää. Selvää lienee kuitenkin se, että ainakin ne ehdot, jotka ovat säilyneet muuttumattomina tai lähes muuttumatto- mina koko pelaajasopimusten dokumentoitavissa olevan historian ajan, voidaan katsoa vakiintuneiksi.

Xxxxxx mukaan tapaoikeus rinnastuu sitovuudeltaan kirjoitettuihin nor- meihin ”sillä säädöshierarkian tasolla, johon tapaoikeus liittyy”.170 Mahdollinen joukkueurheilijoiden ja urheiluseurojen välisten sopimussuhteiden ehtoja koskeva tapa rinnastuu näin ollen sopimusehtoihin. Se saa siis etusijan dispositiivisiin lain säännöksiin nähden, kuten myös OikTL 1.2:ssa on todettu, mutta on toissijainen suhteessa nimenomaisesti sovittuihin sopimusehtoihin.

2.1 Sopimuksen kestoaika

Pelaajasopimukset ovat ja ovat olleet ainakin 1990-luvun alusta alkaen poikkeuk- setta määräaikaisia urheilulajista ja siitä riippumatta, onko kysymys ammattilaises- ta vai amatööristä.171 Määräaikaisuudesta on määräys kaikissa tarkasteltavana ole-

168 Eskelinen 2008, s. 10.

169 Telaranta 1990, s. 104 ja Kairinen 2009, s. 214. 170 Klami 1999, s. 1137

171 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxx X. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxx- xxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017; Ks. myös Xxxxxxxx 1994, s. 69; Xxxxxxxx 1997, s. 43 ja 73; Rauste 1997, s. 114 ja 136; Tiitinen 2004, s. 272 alav. 20 ja Schön 2010, s. 10–11 ja 31.

vissa sopimuksissa, eikä toistaiseksi voimassa olevia pelaajasopimuksia tiettävästi esiinny käytännössä lainkaan172. Pelaajasopimusten määräaikaisuutta voidaan näin ollen pitää mahdollisista yksittäisistä poikkeuksista huolimatta joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena sekä alan toimijoiden parissa yleisesti tunnettuna yksiselitteisenä käytäntönä.

Määräaikaisuuden peruste on yksilöity tarkasteltavana olevista sopimuksista ainoastaan jalkapallon ja elektronisen urheilun pelaajasopimuksissa. Niiden mu- kaan määräaikaisuuden perusteena on urheilun yleinen käytäntö ja kausiluon- teisuus. Jäljempänä tarkemmin kerrottavalla tavalla pelaajasopimusten määrä- aikaisuus on kuitenkin seurausta ennen kaikkea joukkueurheilun kilpailullisesta erityisluonteesta. Sitä voidaan näin ollen pitää erityisesti sujuvuusperiaatteen, mutta myös reilun pelin periaatteen pelaajasopimuksilta edellyttämänä ominai- suutena, ja niille tunnusomaisena piirteenä.

Pelaajasopimuksen kesto on sidottu poikkeuksetta aikaan, ei tietyn tehtävän suorittamiseen. Tarkasteltavana olevissa sopimuksissa ei ole määritelty sopimus- kauden pituutta. Se on jätetty ymmärrettävistä syistä sopimuksen osapuolten kesken sovittavaksi. Käytännössä pelaajasopimusten sopimuskausi vaihtelee nor- maalisti 1–3 vuoteen tavanomaisimman keston ollessa enintään kaksi vuotta.173 Huomattavasti pidempiäkin — jopa 10 vuoden mittaisia —pelaajasopimuksia on tosin toisinaan tehty174.

Pesäpallon ja jääkiekon kilpailumääräyksissä on kuitenkin rajoitettu pelaa- jasopimuksen enimmäiskestoa. Pesäpallon kilpailumääräysten mukaan pelaaja- sopimuksen enimmäiskesto on viisi vuotta ja alle 18-vuotiailla pelaajilla kaksi vuotta.175 Jääkiekossa on sen sijaan rajoitettu vain alle 15-vuotiaiden kanssa teh- täviä pelaajasopimuksia.176 Näiden osalta sopimuksen enimmäiskesto on rajoitettu yhteen pelikauteen. Muiden tarkastelun kohteena olevien lajien kilpailusäännöissä vastaavia määräyksiä ei ole. Pelaajasopimusten keston rajoittamista ei siten voida pitää joukkueurheilussa vallitsevana käytäntönä eikä joukkueurheilun luonteesta johtuvana pelaajasopimusten erityispiirteenä, vaikka tarve siihen onkin seurausta pelaajasopimusten käytännössä poikkeuksettomasta määräaikaisuudesta. Sen tavoitteena lienee lähinnä alaikäisten urheilijoiden suojaaminen kohtuuttoman pitkiltä määräaikaisilta sopimuksilta.

172 Näin siitä huolimatta, että jalkapallon pelaajasopimusmallin 17 §:ssä on viitattu työsopimuslakiin toistaiseksi voimassa olevan pelaajasopimuksen irtisanomisperusteiden osalta.

173 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxx X. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxx- xxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017. Xxxxxxxx 1994, s. 69 ja 2016 FIFPro Global Employment Report, s. 50 ja 184.

174 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017 ja Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017.

175 PPL:n kilpailumääräykset § 12.

176 SJL:n kilpailusäännöt, kohta 3.3.

Mitään vähimmäiskestoa pelaajasopimuksille ei sen sijaan ole asetettu tar- kasteltavana olevissa sopimuksissa tai lajien kilpailusäännöissä. Pelaajasopimus voidaan näin ollen tehdä myös pelikautta lyhyemmäksi ajaksi ja näin myös käytän- nössä usein toimitaankin esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa joukkueeseen tarvitaan vahvistuksia kesken kauden. Tästäkään ei kuitenkaan ole vakiintunutta sopimuskäytäntöä.

2.1.1 Sopimuksen voimaantulo

Pelaajasopimuksessa on määritelty yleensä tietty päivämäärä, jona se tulee voi- maan. Ainoastaan Mestiksen pelaajasopimuksessa ei ole erillistä määräystä sopi- muksen voimaantulosta, jolloin sopimus tulee voimaan välittömästi, kun se on puolin ja toisin hyväksytty. Jääkiekon SM-Liigan pelaajasopimuksessa sopimuk- sen voimaan tulo on sidottu suoritetun lääkärintarkastuksen perusteella annetun lääkärintodistuksen toimittamiseen työnantajalle. Myös Mestiksen, koripallon ja pesäpallon ammattilaisurheilijoiden pelaajasopimuksiin on otettu vastaavanlainen määräys, jonka mukaan pelaajan on osallistuttava ennen sopimuksen allekirjoit- tamista tai voimaantuloa lääkärintarkastukseen. Muissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa ei ole vastaavanlaisia määräyksiä ja esimerkiksi jalkapallossa hyväk- sytyn lääkärintarkastuksen asettaminen sopimuksen voimaantulon edellytykseksi on päinvastoin kiellettyä177. Jääkiekossakaan lääkärintarkastuksia ei suoriteta käy- tännössä läheskään kaikille178.

Pelaajasopimuksen voimaan tulon sitomista lääkäritarkastuksen hyväksyt- tyyn suorittamiseen ei näin ollen voida pitää pelaajasopimussuhteissa vallitsevana käytäntönä eikä pelaajasopimuksen oikeusvaikutuksena, vaan asiasta on sovit- tava lähtökohtaisesti erikseen kussakin pelaajasopimuksessa. Sitä ei myöskään voida pitää joukkueurheilun luonteesta johtuvana erityisesti pelaajasopimuksille tunnusomaisena piirteenä, vaikka urheilijan pelikykyyn vaikuttavien seikkojen selvittämistä voidaankin pitää seuran kannalta tärkeänä huipputason kilpaur- heilun urheilijan fyysiselle suorituskyvylle asettamien vaatimusten vuoksi. Myös esimerkiksi valtion virkaan nimittämisen tai kunnalliseen virkasuhteeseen otta- misen edellytyksenä saattaa olla lääkärintarkastuksen hyväksytty suorittaminen. Valtion virkamieslain 8 b § ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 7 § mu- kaan valtion virkaan nimitettävältä ja kunnalliseen virkasuhteeseen otettavalta henkilöltä voidaan edellyttää tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevien tietojen antamista sekä tarvittaessa lisäksi asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin osallistumista.

177 RSTP 2019, kohta 18.4.

178 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017 ja Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017.

2.1.2 Koeaika

Pelaajasopimukseen saattaa sisältyä myös koeaikaehto, jolla tarkoitetaan sopimuk- sessa määriteltyä määräaikaa, jonka kuluessa sopimus voidaan puolin ja toisin purkaa normaaleista sopimuksen päättämisperusteista riippumatta179. Kaikissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa sitä ei kuitenkaan ole ja niissäkin, joissa koeaikamääräys on, sen käyttöönotosta sovitaan jo koeajan luonteen vuoksi tapauskohtaisesti. Esimerkiksi jalkapallossa ja pesäpallossa koeaikaa käytetään vain vähän ja käytännössä yleisempiä ovat varsinaisen pelaajasopimuksen sol- mimista edeltävät ns. try out tai training camp -sopimukset,180 joilla tarkoitetaan varsinaisen pelaajasopimuksen tekemistä edeltäviä koesopimuksia, joiden tar- koituksena on antaa urheilijalle mahdollisuus ns. työnäytteen antamiseen ja sitä kautta varsinaisen pelaajasopimuksen saamiseen, ja joita tiettävästi käytetään yleisesti myös eri joukkueurheilulajien harrastetoiminnassa. Pelaajasopimuksiin sisältyvät koeaikamääräykset eivät käytännössä eroa eri alojen työsopimuksissa hyvin tavanomaisista koeaikaehdoista, eikä niitä käytettäne joukkueurheilussa sen yleisemmin kuin muillakaan aloilla. Niitä ei tästä syystä voida pitää erityisesti pe- laajasopimuksille luonteenomaisena piirteenä tai joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena käytäntönä, eikä myöskään pelaajasopimuksen oikeusvaikutuksena.

2.1.3 Optioehdot

Varsin tavanomaisia pelaajasopimuksen kestoon liittyviä sopimusmääräyksiä ovat myös ns. optiolausekkeet, joilla toiselle tai kummallekin sopijapuolelle on varattu joko mahdollisuus jatkaa sopimuksen voimassaoloaikaa siten, että se pysyy varsi- naisen sopimuskauden lisäksi voimassa tietyn ennalta sovitun ajan aikaisemmin sovituin tai erikseen sovittavin ehdoin, tai mahdollisuus irtisanoa sopimus tiettyyn ajankohtaan mennessä jonkin sopimuksessa määritellyn kauden osalta.

VALO ry:n ja pesäpallon amatöörisopimusta lukuun ottamatta kaikissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa on jonkinlainen maininta optios- ta. Niistäkin kuitenkin sovitaan muiden pelaajasopimuksen kestoa määrittelevi- en sopimusehtojen tapaan aina tapauskohtaisesti. Kaikkiin pelaajasopimuksiin ei tiettävästi käytännössä sisälly tällaista määräystä, vaikka se ei käytännössä olekaan mitenkään poikkeuksellinen181. Myöskään optioehtoja ei siis voida pitää

179 HE 157/2000 vp, s. 61 ja 63; Sarkko 1980, s. 69–70; Koskinen 2011, s. 3; Xxxxxxxx – Kröger 2012, s. 143 ja

150; Xxxxxxx et al. 2016, s. 84 ja Äimälä – Xxxxxxxxxx 2017, s. 98.

180 Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017 ja Ar- to Ojaniemen haastattelu 23.3.2017.

181 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Mar- co Casagranden haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017, jonka mukaan Mestiksessä optioita käytetään hyvin vähän.

joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena sopimuskäytäntönä182 eikä oikeu- dellisesti velvoittavasta tavasta johtuvana pelaajasopimuksen oikeusvaikutuksena. Optiosta voidaan sopia käytännössä niin ammattilaisten kuin amatöörien-

xxx kanssa tehtävissä sopimuksissa. Tarve niiden käyttämiseen lienee lähtöisin pelaajasopimusten käytännössä poikkeuksettomasta määräaikaisuudesta, jouk- kueurheilun kilpailutoiminnan kausiluonteisuudesta ja pelaajasopimussuhteen korostuneen henkilökohtaisesta luonteesta ja siten joukkueurheilulle tunnus- omaisista erityispiirteistä. Tähän viittaa myös se, ettei muiden alojen työsopi- muksissa tiettävästi käytetä optioehtoja edes silloin, kun ne ovat määräaikaisia. Ammattilaisurheilijoiden pelaajasopimukset siis eroavat näiltä osin muiden alojen työsopimuksista.

2.1.4 Sopimuksen päättyminen

Myös pelaajasopimuksen päättyminen on sidottu yleensä tiettyyn nimenomaiseen päivämäärään. Pesäpallossa sopimuksen päättymispäivä on määritelty kilpailu- säännöissä.183 Tarkka päättymisajankohta on toisaalta voitu myös jättää avoimeksi siten, että sopimuksen kesto määräytyy pelikauden tai muun urheilutapahtuman keston perusteella. Tällöin sen voimassaolo päättyy viimeisen sopimuksen koh- teena olevan pelikauden tai tapahtuman päättyessä, eli toisin sanoen sen jälkeen, kun siihen kuuluvat viralliset pelit on pelattu.184 Pesäpalloa lukuun ottamatta so- pimuksen päättymisajankohdasta sovitaan tapauskohtaisesti eikä vakiintunutta sopimuskäytäntöä näiltäkään osin tiettävästi ole.

Pelaajasopimuksiin saattaa sisältyä myös sopimuksen päättämiseen kesken sopimuskauden oikeuttavia lausekkeita, joilla on varauduttu olosuhteiden muu- tokseen varaamalla joko toiselle tai kummallekin sopijapuolelle mahdollisuus so- pimuksen irtisanomiseen tai purkamiseen tiettyjen sopimuksessa määriteltyjen olosuhdemuutosten perusteella. Pesäpallon ammattilais- ja amatöörisopimuk- seen, SJPL:n pelaajasopimukseen ja VALO:n pelaajasopimusmalliin jo pidemmän aikaa sisältyneen irtisanomislausekkeen mukaan kummallakin sopijapuolella on mahdollisuus päättää sopimus seuran alemmalle sarjatasolle putoamisen tai sar- japaikan menetyksen perusteella sen sarjakauden lopussa, jolloin seura putoaa alemmalle sarjatasolle tai menettää sarjapaikkansa.185 Vastaavanlainen määräys otettiin vuonna 2018 myös Jääkiekon SM-Liigan ja vuonna 2019 Mestiksen pelaa-

182 Schön 2010, s. 12 ja 31.

183 PPL:n kilpailumääräykset § 5 ja § 12.

184 Jalkapallon pelaajasopimusmalli, kohta ”Sopimuskausi”, Mestiksen pelaajasopimusmalli, kohta 2 ja VALO ry:n pelaajasopimusmalli, kohta 2, joiden avoin muotoilu mahdollistaa kumman tahansa edellä mainitun sopimuksen päättymisajankohdan määrittelyn.

185 Ks. myös PPL:n kilpailumääräykset § 12, jonka mukaan pelaajasopimus katsotaan päättyneeksi, jos seura luopuu pelaajaa ensisijaisesti koskevalta sarjatasolta.

jasopimuksiin. Jalkapallon pelaajasopimuksessa tällaista määräystä ei sen sijaan ole, kuten ei myöskään elektronisen urheilun pelaajasopimuksessa186. Xxxxxx näyt- täisi näin ollen olevan muodostumassa tätä koskeva käytäntö, jota ei kuitenkaan vielä voida pitää vakiintuneena.

Jääkiekon SM-Liigan pelaajasopimusmallin mukaan pelaajalla on oikeus so- pimuksen purkamiseen NHL-seuraan siirtymisen johdosta sitä koskevien IIHF:n/ Suomen ja NHL:n välisen sopimuksen mukaisesti. Tämän lisäksi osalla liigakiek- koilijoista on sopimuksessaan myös ns. KHL-pykälä, joka oikeuttaa pelaajan siirty- mään KHL-seuraan kesken sopimuskauden.187 Muihin sopimusmalleihin kuvatun kaltaisia määräyksiä ei sen sijaan sisälly. Sanotun perusteella edellä tarkoitettuja irtisanomis- tai purkulausekkeita ei voida pitää joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena käytäntönä ja joukkueurheilun luonteesta johtuvana pelaajaso- pimusten erityispiirteenä.

Koripalloa ja elektronista urheilua lukuun ottamatta eri lajien kilpailusään- töihin on otettu lisäksi määräyksiä seuran konkurssin varalta. Niiden mukaan pelaajat ovat konkurssitilanteessa vapaat siirtymään tietyin edellytyksin toiseen seuraan.188 Amatöörien osalta konkurssimääräykset ovat ymmärrettävästi tar- peen pelaajasopimusten määräaikaisuuden ja pelaajien seurasiirtoja rajoittavan edustusoikeusjärjestelmän vuoksi. Ammattilaisilla on kuitenkin mahdollisuus sopimuksen irtisanomiseen työnantajan konkurssin johdosta jo TSL 7:8:n nojal- la. Tämän vuoksi ja kun sopimuskäytäntö on epäyhtenäinen, niitä ei voida pitää sopimuksen kohteen olevan toiminnan luonteesta johtuvana erityisesti pelaaja- sopimuksille tunnusomaisena vakiintuneena käytäntönä.

2.2 Pelaajan velvollisuudet

2.2.1 Urheilun harjoittaminen

Kaikissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa on nimenomainen määräys pelaajan velvollisuudesta harjoittaa urheilua. Niiden mukaan urheilija on velvolli- nen pelaamaan ja harjoittelemaan sopijakumppanin valmennusjohdon määräysten mukaisesti hänelle kulloinkin osoitetussa joukkueessa. Urheilijan määräysvallan

186 Elektronisessa urheilussa kilpailutoimintaa ei ole jaettu sarjatasoihin toisin kuin muissa tarkasteltavana ole- vissa lajeissa.

187 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017.

188 PPL:n kilpailumääräykset § 3; SPL:n kilpailumääräykset 6 §, kohta 12; SJL:n kilpailusäännöt, kohta 2.5; SJPL:n kilpailusäännöt, kohta 31.5 ja SSBL:n kilpailusäännöt 11 §.

alaisuutta voidaan näin ollen hyvällä syyllä pitää joukkueurheilussa valitsevana käy- täntönä. Siitä on myös käytännössä sovittu vakiintuneesti pelaajasopimuksissa.189 Urheilijan velvollisuutta noudattaa hänelle annettuja pelaamista ja harjoit- telua koskevia määräyksiä voidaan pitää joukkueurheilulle luonteenomaisena piirteenä. Joukkueurheilu on käytännössä tiimityöskentelyä, jossa joukkueen jä- senet työskentelevät yhteisen päämäärän eteen, ja jossa yksilöiden suoritukset ovat erottamaton osa joukkueen kokonaissuoritusta.190 Yksilöiden välisen yhteistyön toimivuus on joukkueurheilussa erittäin korostuneessa asemassa ja joukkueena toimiminen edellyttää, että seura ja sen valmennusjohto voivat määrätä esimerkik- si pelaavasta kokoonpanosta ja joukkueen pelitavasta191. Pelaajan määräysvallan

alaisuutta voidaan siten pitää sujuvuusperiaatteen mukaisena.

Kokoonpanosta, pelitavasta, pelaajien roolituksesta sekä harjoittelusta päät- täminen kuuluu seuran valmennusjohdon työtehtäviin ja viime kädessä vastuuval- mentajan yksinomaisen päätösvallan piiriin.192 Ilman tätä päätösvaltaa valmenta- jalla ei olisi käytännössä toimintaedellytyksiä. Tästä syystä velvollisuus noudattaa valmennusjohdon antamia urheilusuoritusta koskevia määräyksiä koskee am- mattilaisten lisäksi poikkeuksetta myös amatöörejä ja harrasteurheilijoita, ja se on epäilemättä myös kaikkien joukkueurheilun toimijoiden tuntema sisällöltään yksiselitteinen käytäntö, johon liittyy perusteltuja odotuksia. Ammattilaisur- heilijoiden pelaajasopimussuhteet eivät kuitenkaan poikkea näiltä osin muusta työsuhteessa tehdystä työstä. Työnantajan johdon ja valvonnan alaisuus on yksi työsuhteen tunnusmerkeistä ja siitä sovitaan usein tavalla tai toisella työsopimuk- sessa. Määräysvallan alaisuutta ei näin ollen voida pitää vain pelaajasopimuksille tunnusomaisena piirteenä.

Jääkiekon, koripallon ja elektronisen urheilun pelaajasopimuksissa pelaajalle on lisäksi asetettu velvollisuus omatoimiseen harjoitteluun silloin, kun joukkueel- la ei ole yhteisharjoittelua.193 Myös jalkapallon pelaajasopimuksessa on määräys pelaajan velvollisuudesta huolehtia kunnostaan aina, mutta todettu toisaalta, että harjoittelu loma-aikana perustuu aina vapaaehtoisuuteen.194 Pesäpallon, jääpallon ja VALO:n pelaajasopimuksissa omatoimisesta harjoittelusta ei ole nimenomaista määräystä, vaikka niissäkin urheilijan omatoiminen harjoittelu on rinnastettu pelaamiseen ja järjestettyyn harjoitteluun seuran sairausajan palkanmaksuvel- voitteen osalta. Sopimuskäytäntöä ei siten voida pitää näiltä osin vakiintuneena,

189 Schön 2010, s. 27 ja 30.

190 Elomaa 2018, s. 25.

191 Spolander 2009, s. 20 ja 22.

192 KKO 1993:69; Xxxxxx – Norros 2017, s. 223 ja Meri 2018, s. 38–39 sekä 45.

193 Jääkiekon SM-Liigan, Mestiksen ja Koripalloliiton pelaajasopimukset, kohta 4.8 ja SEUL:n pelaajasopimus, kohta 5.2.

194 SPL:n pelaajasopimus, yleismääräykset ja 15 §.

vaikka pelaajan suorituskyky on ratkaisevassa asemassa tämän pelaamisvelvoit- teen täyttämisen kannalta, ja vaikka pelaaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että kykenee täyttämään pelaajasopimuksen mukaiset velvollisuutensa. Velvollisuutta omaehtoiseen harjoitteluun ei näin ollen voida pitää pelaajasopimuksen tavasta johtuvana oikeusvaikutuksena.

Pelaamisvelvoitetta on täsmennetty edelleen pelaajasopimusten osana nou- datettavissa kilpailu- ja kurinpitosäännöissä. Ne kieltävät ensinnäkin poikkeuk- setta otteluiden lopputuloksista etukäteen sopimisen ja/tai pelaamisen ennalta sovittuun lopputulokseen pyrkien.195 Pesäpalloa ja koripalloa lukuun ottamatta kilpailusäännöissä on lisäksi nimenomainen määräys, jonka mukaan urheilijoi- den on pyrittävä aina urheilullisesti parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.196 Pesäpallonkin pelaajasopimuksissa on kuitenkin todettu, että sopimuksen tarkoi- tuksena on seuran kilpailumenestyksen edistäminen, minkä voitaneen ymmärtää tarkoittavan samaa. Tätä myös käytännössä edellytetään pesäpalloilijoiltakin.197 Elektronisen urheilun kilpailuohjesäännössä ei ole toistaiseksi määräyksiä sopupelistä. SEUL:n pelaajasopimuksen osana noudatettavat Suomen e-urheilun eettiset ohjeet kuitenkin kieltävät pelissä huijaamisen. Sopupeli voidaan katsoa yhdeksi kielletyn huijaamisen muodoksi. Lisäksi SEUL:n eettisissä ohjeissa on kielletty nimenomaisesti pelin lopputulokseen vaikuttaminen pelaamalla tarkoi- tuksella huonosti. Sopupeli ja pelisuorituksen tarkoituksellinen heikentäminen

ovat siten kiellettyjä myös elektronisessa urheilussa.

Kilpailumanipuloinnilla tai urheiluhuijauksella tarkoitetaan joukkueurhei- lussa oikeudettoman hyödyn hankkimistarkoituksessa tapahtuvaa epäasiallista vaikuttamista ottelun normaaliin kulkuun eli sen lopputulokseen tai ottelutapah- tumiin.198 Kysymys on sellaisesta tarkoituksellista järjestelystä, toimenpiteestä tai laiminlyönnistä, jolla poistetaan ”osittain tai kokonaan urheilukilpailun luontee- seen kuuluvaa ennakoimattomuutta siten, että sillä saavutetaan etua itselle tai muille”.199 Kilpailumanipulaatio voidaan jakaa edelleen urheiluperustaiseen ja vedonlyöntiperustaiseen manipulaatioon. Urheiluperustaisella manipulaatiolla tarkoitetaan kilpailumanipulaation muotoa, ”jonka tavoitteena on urheilullisen edun” eli ”esimerkiksi tietyn merkityksellisen ottelun voittaminen tai häviämi-

195 PPL:n kilpailumääräykset, kohdat 2.1 ja 2.3 ja kurinpitomääräykset 2019, 4 §; SJL kilpailumääräykset, koh- dat 2.1 ja 2.7; SJPL kilpailusäännöt, kohdat 30 ja 31.6 ja rangaistussäännöt, kohta 2 f); SPL kilpailumäärä- ykset 2 § ja rangaistusmääräykset 2 § kohta h); SSBL kilpailusäännöt 12 § ja Suomen Koripalloliiton kilpai- lusäännöt 8 § ja kurinpitosäännöt 4 § 8 kohta.

196 SJL kilpailumääräykset, 2.7 kohta; SJPL kilpailusäännöt, 31.6 kohta; SPL kilpailumääräykset 2 § ja SSBL kilpailusäännöt 12 §.

197 Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017.

198 Council of Europe Convention on the Manipulation of Sports Competitions art. 3, para. 4; INTERPOL & IOC 2016, s. 18 ja Kyllönen – Laakso – Ikonen 2019, s. 5.

199 Kyllönen – Laakso – Ikonen 2019, s. 5.

nen, sarjapaikan säilyttäminen tai nouseminen ylempiin sarjoihin” epärehellisin keinoin.200 Vedonlyöntiperustaisella manipulaatiolla tarkoitetaan puolestaan sel- laista kilpailumanipulaatiota, jonka tavoitteena on taloudellisen tuoton saaminen vedonlyönnin avulla joko suoraan vedonlyöntivoittoina tai epäsuorasti rahanpe- sun kautta.201

Pesäpallon, jalkapallon, jääkiekon ja salibandyn kilpailusääntöihin sisältyy sopupelikiellon ohella erillinen ottelutapahtuman muunlaisen manipuloimisen kieltävä määräys.202 Elektronisen urheilun kilpailuohjesääntöön puolestaan tul- laan vastaisuudessa lisäämään nimenomainen tätä koskeva määräys.203 Lisäksi SEUL:n eettiseen ohjeistukseen sisältyy tälläkin hetkellä yleinen pelissä huijaa- misen kielto ja pelaajasopimuspohjaan kielto käyttää pelatessa huijausohjelmia tai teknisiä apukeinoja. Koripallon ja jääpallon kilpailu- tai kurinpitomääräyksissä ei ole tästä nimenomaisia määräyksiä. Niissäkin sitä voidaan kuitenkin epäilemättä pitää kiellettynä. Urheiluhuijaus on reilun pelin periaatteen vastaista, ja tarkoit- tanee käytännössä poikkeuksetta, että urheilija laiminlyö velvollisuuttaan pyrkiä parhaaseensa, tai menettelee pelisääntöjen vastaisesi. Lisäksi sitä voidaan pitää eri lajien kurinpitosäännöissä tarkoitettuna epäurheilijamaisena käyttäytymisenä. Velvollisuutta pyrkiä parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ja pidättäytyä huijaamisesta, sopupeleistä ja muusta ottelumanipuloinnista voidaan pitää jouk- kueurheilussa vallitsevana käytäntönä, joka koskee myös viralliseen kilpailutoi- mintaan osallistuvia harrasteurheilijoita. Se on luonteenomaista kilpaurheilulle, jossa kamppaillaan nimenomaan osanottajien keskinäisestä paremmuudesta, ja olennainen osa urheilun eettiseen perustaan kuuluvaa reilun pelin periaatetta. Sitä on tiettävästi edellytetty ja toisaalta myös rikottu204 yhtä kauan kuin organisoitua kilpaurheilua on harjoitettu ja se on epäilemättä kaikkien joukkueurheilun toimi- joiden tuntema ja sisällöltään yksiselitteinen käytäntö. Tästä syystä sitä voidaan perustellusti pitää joukkueurheilussa vakiintuneena käytäntönä ja kilpaurheilun

luonteesta johtuvana pelaajasopimuksille tunnusomaisena piirteenä.

Tarkasteltavana olevien pelaajasopimusten mukaan urheilija on velvollinen pelaamaan hänelle kulloinkin osoitetussa joukkueessa. Pelaajan on siten lähtökoh- taisesti siirryttävä seuraorganisaation sisällä joukkueesta toiseen sopimuskump- paninsa määräyksestä. Tämä velvollisuus on toisaalta pääsääntöisesti rajattu vain seuran omaan organisaatioon kuuluviin joukkueisiin. Jääkiekon ja jalkapallon pelaajasopimuksia lukuun ottamatta siirto toisen seuran joukkueeseen edellyttää

200 INTERPOL & IOC 2016, s. 19 ja Kyllönen – Laakso – Ikonen 2019, s. 5.

201 Ibid.

202 PPL:n kilpailumääräykset § 2; SJL kilpailusäännöt, kohta 2.7; SPL rangaistusmääräykset 2 § kohta h) ja SS- BL kilpailusäännöt 12 §.

203 xxxxx://xxxx.xx/xxxxxxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxxxxx/. 14.3.2020.

204 Hill 2010, s. 146–147 ja Kyllönen – Laakso – Ikonen 2019, s. 4.

erillistä sopimista. Niissäkin pelaajan velvollisuutta siirtyä toiseen urheiluseuraan on rajoitettu. Jalkapallossa siirto voi pelaajasopimuksen mukaan tapahtua vain ns. farmi- tai yhteistyöseuran joukkueeseen. SPL:n kilpailumääräysten mukaan myös määräaikainen siirto toiseen seuraan voi tapahtua vain pelaajan suostu- muksella.205 Mestiksen pelaajasopimuksen mukaan siirto voi tapahtua ilman pe- laajan erillistä suostumusta vain samalla talousalueella toimivan toisen seuran joukkueeseen. SM-Liigan pelaajasopimuksessa pelaajalle on puolestaan annettu oikeus kieltäytyä talousalueen ulkopuolelle suuntautuvista siirroista perustellusta henkilökohtaisesta syystä.

Sanotun perusteella pelaajan velvollisuutta siirtyä sopijakumppanin mää- räyksestä seuran toiseen joukkueeseen voidaan pitää joukkueurheilussa vallit- sevana ja vakiintuneena käytäntönä toisin kuin siirtoa toiseen seuraan, jonka osalta vallitsevana ja vakiintuneena käytäntönä voidaan pitää päinvastoin sitä, että siirto edellyttää pelaajan suostumusta. Tämä koskee eri lajien kilpailusään- töjen perusteella myös kilpailutoimintaan osallistuvia harrasteurheilijoita, joi- den siirtyminen seurasta toiseen edellyttää ammattilaisten ja amatöörien tapaan säännöissä määritellyn siirtomenettelyn noudattamista ja siihen liittyen pelaajan sitä koskevaa pyyntöä.206

2.2.2 Muun urheilun harjoittamisen rajoittaminen

Sen ohella, että urheilijalla on edellä kuvattu velvollisuus pelata ja harjoitella tietyssä hänelle määrätyssä tai sopimuksessa määritellyssä joukkueessa, pelaa- jasopimuksessa on toisaalta rajoitettu tämän oikeutta urheilun harjoittamiseen. Jalkapallon pelaajasopimusta lukuun ottamatta kaikissa käytettävissä olleissa pe- laajasopimuksissa on ensinnäkin asetettu urheilijalle nimenomainen velvollisuus pidättäytyä osallistumasta lajin kilpailutoimintaan muissa joukkueissa ilman so- pijakumppaninsa lupaa. Tällainen määräys sisältyy elektronista urheilua lukuun ottamatta myös kaikkien tarkasteltavana olevien joukkueurheilulajien kilpailusään- töjen edustusoikeusmääräyksiin. Niiden mukaan pelaaja voi pelata vain sen seuran joukkueessa, jossa hänen edustusoikeutensa on, ja edustusoikeuden siirtäminen toiseen seuraan edellyttää sopimuksen voimassa ollessa lähtöseuran suostumus- ta.207 Tästä seuran pelaajasopimukseen ja lajin edustusoikeusmääräyksiin perustu-

205 SPL:n kilpailumääräykset 12 § 11 kohta.

206 PPL kilpailumääräykset § 6 ja § 17; SJL kilpailusäännöt, kohta 5.1, alakohta 2 ja kohta 6.1; SJPL kilpailu- säännöt, kohdat 24, 25 ja 25.2; SPL:n kilpailumääräykset 12 § 4 ja 11 kohdat sekä 15 §; SSBL kilpailusäännöt 47 § ja 51 § sekä pelaajasiirtomääräykset 4 § ja Suomen Koripalloliiton kilpailusäännöt 34 § ja 44 §.

207 PPL kilpailumääräykset § 6 ja § 17; SJL kilpailusäännöt, kohta 6.1; SJPL kilpailusäännöt, kohdat 25 ja 25.2; SPL:n kilpailumääräykset 12 § 1 ja 4 kohdat; SSBL kilpailusäännöt 47 §, 51 § ja 53 § sekä pelaajasiirtomää- räykset 6 § ja Suomen Koripalloliiton kilpailusäännöt 32 §, 43 § ja 48 §.

vasta yksinoikeudesta pelaajan urheilusuorituksiin on käytetty urheilutoiminnassa ja oikeuskirjallisuudessa nimitystä pelaajaoikeus.208

Poikkeuksen edellä sanottuun muodostavat kuitenkin tietyt pelaajasopimuk- sessa erikseen mainitut, kuten lajiliiton alaisuudessa toimivien maajoukkueiden ottelut, ja jääkiekossa ja koripallossa lisäksi erilaiset liigan ja pelaajayhdistyksen yhdessä järjestämät ottelutapahtumat eli käytännössä erilaiset näytös- ja hyvänte- keväisyysottelut, kuten ns. tähdistöottelut. Maajoukkueeseen tai maajoukkueval- mennukseen taikka muihin arvo-otteluihin tai niihin liittyvään valmennukseen valitulla urheilijalla on poikkeuksetta oikeus osallistua näihin tehtäviin sopimus- kumppaninsa estämättä joko pelaajasopimuksen tai sen osana noudatettavien kil- pailusääntöjen nojalla. Joissakin lajeissa pelaajalle on asetettu jopa nimenomainen velvollisuus osallistua lajiliiton tai sen piirijärjestön edustustehtäviin.

Joukkueurheilussa vallitseva käytäntö on siis se, ettei urheilijalla ole ilman sopijakumppaninsa suostumusta oikeutta osallistua lajin viralliseen kilpailutoi- mintaan pelaajasopimuksessa ja lajin kilpailusäännöissä erikseen määriteltyjä poikkeuksia lukuun ottamatta muussa kuin siinä joukkueessa, johon hänet on kulloinkin sopijakumppaninsa toimesta määrätty. Käytäntö on vakiintunut. Pelaa- jasopimuksiin on sisältynyt vastaavansisältöisiä määräyksiä ainakin 1990-luvun alusta lukien. Se on epäilemättä myös kaikkien lajin kilpailutoimintaan osallis- tuvien tuntema ja sisällöltään yksiselitteinen käytäntö.

Esitetty koskee tarkasteltavana olevien pelaajasopimusten ja kilpailusään- töjen perusteella kaikkia joukkueurheilulajeja ja urheilijoita näiden statuksesta riippumatta. Sitä voidaan näin ollen pitää joukkueurheilulle luoteenomaisena ja kilpaurheiluun liittyvien käytännön näkökohtien edellyttämänä piirteenä ja jouk- kueurheilussa noudatettavana tapana. Kilpailutoiminnan mielekäs toteuttaminen edellyttää, etteivät urheilijat kuulu samanaikaisesti useampaan seuraan, eivätkä siirry joukkueiden välillä hallitsemattomasti. Erityisesti silloin, kun kysymys on samassa sarjassa pelaavista seuroista, samanaikainen pelaaminen useammassa seurassa ei ole edes käytännössä mahdollista.

Pelaajan osallistuminen kilpailutoimintaan vain yhdessä seurassa kerrallaan on tärkeää myös urheilullisista syistä. Seurojen välisen urheilullisen tasapainon säilyttäminen sekä sarjakauden normaalin etenemisen turvaaminen ja tulosten vertailukelpoisuuden säilyttäminen edellyttävät esitetyin tavoin, etteivät pelaa- jat voi siirtyä kauden aikana hallitsemattomasti seurasta tai sarjasta toiseen tai sarjatasolta toiselle. Tämä on tärkeää myös kilpailutoiminnan uskottavuuden ja sitä kautta urheilun toimintaedellytysten turvaamisen kannalta. Pelaajan oikeutta osallistua kilpailutoimintaan vain yhdessä seurassa voidaan siten pitää sujuvuus- periaateen ja reilun pelin periaatteen mukaisena.

208 Xxxxxxx 2000, s. 11 ja Halila – Norros 2017, s. 177–179.

Edellä mainitut syyt eivät sen sijaan edellytä maajoukkuetoimintaan ja muihin liiton, liigan ja pelaajayhdistyksen järjestämiin otteluihin osallistumisen rajoittamista. Esimerkiksi maajoukkueiden toiminnan edellytys on päinvastoin se, että niihin valitut pelaajat voivat osallistua maajoukkueleireille ja -otteluihin sopijakumppaninsa estämättä. Maajoukkue- ja muu vastaava toiminta saattaa puolestaan olla tarpeen esimerkiksi edellä mainittujen tahojen rahoituksen ja siten niiden toimintaedellytysten turvaamisen kannalta. Sitä voidaan näin ollen pitää sujuvuusperiaatteen mukaisena. Tästä syystä seuroilla on poikkeuksetta velvol- lisuus vapauttaa pelaajansa tarvittaessa maajoukkueen käyttöön. Se muodostaa siten joukkueurheilussa vallitsevan ja tiettävästi vakiintuneen käytännön.209

Pelaajasopimuksessa on saatettu rajoittaa myös urheilijan oikeutta muiden kuin sopimuksen kohteena olevan urheilulajin harjoittamiseen. Tällaisia mää- räyksiä sisältyy elektronista urheilua lukuun ottamatta kaikkiin tarkasteltavana oleviin sopimuksiin lajista ja urheilijan statuksesta riippumatta. Niiden mukaan muiden urheilulajien harrastaminen edellyttää sopijakumppanilta saatua lupaa lukuun ottamatta niiden tavanomaista harrastustoimintaa. Sitä voidaan näin ollen perustellusti pitää alalla vallitsevana ja vakiintuneena käytäntönä210.

Toisinaan pelaajasopimuksessa on kielletty kokonaan tiettyjen sopimukses- sa yksilöityjen erityisen vaarallisiksi ja loukkaantumisalttiiksi miellettyjen ur- heilulajien kuten moottoriurheilun, laskuvarjohypyn tms. harrastaminen. Tämä näyttäisi kuitenkin olevan poikkeuksellista. Joukkueurheilulajien kilpailu- tai ku- rinpitosäännöissä tällaisia määräyksiä ei ole, ja tarkasteltavana olevissa sopimuk- sissa tämä mahdollisuus on otettu huomioon ainoastaan jääkiekon ja koripallon pelaajasopimuksissa. Niissäkin asiasta sovitaan tapauskohtaisesti. Käytännössä tiettyjen lajien kieltäminen kokonaan on harvinaista211 eikä sitä näin ollen voida pitää joukkueurheilussa vallitsevana vakiintuneena käytäntönä ja pelaajasopimuk- sen oikeusvaikutuksena. Xxxx vallitseva käytäntö on siis se, että tiettyjen lajien kieltämisestä sovitaan osapuolten kesken.

Muun urheilun rajoittamisen voitaneen katsoa liittyvän urheilijan suorituk- sen korostuneen henkilökohtaiseen luonteeseen. Pelaajan oikeutta muun urheilun harjoittamiseen on rajoitettu mm. urheilijan loukkaantumisriskin alentamiseksi ja riittävän suorituskyvyn varmistamiseksi.212 Liiallinen urheileminen voi alentaa pelaajan suorituskykyä ja seuran saattaa olla vaikea tai jopa mahdotonta korvata loukkaantunut pelaaja toisella. Vastaavanlaisia pelaajia ei välttämättä ole saatavilla

209 Schön 2010, s. 14–15.

210 Xxxxxxxx 1994, s. 42, 69, 77 ja 80; Xxxxxxxx 1997, s. 32 alav. 77, s. 33 ja 60 sekä Schön 2010, s.

211 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxx Xxx- xxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Xxxxxx Xxxxxxxx haastattelu 31.7.2017.

212 Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xx- sagranden haastattelu 20.3.2017; Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017; Xxxxxxxx 1994, s. 69 ja 80; Xxxxxx 1997, s. 119 ja Xxxxxx – Norros 2017, s. 194.

tai uuden pelaajan hankkiminen voi estyä esimerkiksi taloudellisista syistä tai sen vuoksi, että säännöissä määritelty siirtomääräaika on jo umpeutunut. Tämä puo- lestaan saattaa heikentää seuran kilpailukykyä ja vaikuttaa joukkueiden välisiin voimasuhteisiin. Lisäksi loukkaantumisriskin minimoiminen edistää joukkueiden kokoonpanon pysyvyyttä.

Velvollisuus pidättäytyä muiden urheilulajien harjoittamisesta tavanomais- ta harrastustoimintaa lukuun ottamatta koskee kuitenkin vain sopimussuhtees- sa olevia ammattilaisia ja amatöörejä, ei sen sijaan harrasteurheilijoita, vaikka yksilöiden suorituskyvyn merkitys korostuu myös harrastekilpaurheilussa, ja vaikka loukkaantuneen pelaajan korvaaminen varsinkin kesken pelikauden voi olla sielläkin vaikeaa. Harrasteurheilijoilla tiettävästi on oikeus harjoittaa muita urheilulajeja paitsi harrasteena myös kilpaurheiluna edellä tarkoitetut erityisen loukkaantumisalttiit lajit mukaan lukien. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, ettei harrasteurheilijoilla ole amatööreistä ja ammattilaisista poiketen velvollisuutta urheilun harjoittamiseen, vaan se perustuu vapaaehtoisuuteen. Velvollisuutta pi- dättäytyä muiden lajien harjoittamisesta ei näin ollen voida pitää joukkueurheilun luonteesta johtuvana pelaajasopimusten erityispiirteenä, vaan liittyvän erityisesti huippu-urheilun korostuneen kilpailulliseen luonteeseen sekä seurojen taloudellis- ten intressien turvaamiseen. Tästä syystä sitä ei voitane pitää myöskään kaikkien joukkueurheilun toimijoiden yleisesti tuntemana yksiselitteisenä ja perusteltuja odotuksia luovana käytäntönä. Esimerkiksi ensimmäisen pelaajasopimuksensa solmiva urheilija ei välttämättä ole tästä tietoinen, eikä tämän siten voida katsoa tulevan velvoitetuksi siihen ilman tätä koskevaa sopimusmääräystä.

2.2.3 Markkinointivelvoitteet

Huippu-urheilu ja -urheilijat ovat suuren yleisen mielenkiinnon kohteena. Niin urheilu kuin urheilijat ovat julkisuudessa päivittäin. Näillä on siis julkisuusarvoa. Urheiluun ja huippu-urheilijoihin liittyvät mielikuvat ovat yleensä positiivisia. Näiden julkisuusarvoa on siten mahdollista hyödyntää kaupallisesti esimerkiksi myynnin edistämiseen.213 Tästä syystä pelaajasopimuksissa on sovittu pelaamisen ja harjoittelun ohella poikkeuksetta myös urheilijan persoonan kaupalliseen hyö- dyntämiseen perustuvista velvollisuuksia.

Urheilijalla on ensinnäkin velvollisuus osallistua sopijakumppaninsa ja tä- män yhteistyökumppanien mainos- ja markkinointitilaisuuksiin, ja käyttää ot- teluihin, harjoituksiin ja muihin virallisiin tapahtumiin osallistuessaan hänelle osoitettuja pelivarusteita ja asusteita. Tästä on määräys kaikissa tarkasteltavana

213 Hager C. – Hager A. 1998, s. 25 ja 28; Xxxxxxxxxx 1999, s. 5; Xxxxxxxxxx 2002, s. 99; King 2002, s. 138–139;

Flågan – Xxxxxxxx 2012, s. 143 ja Lindholm 2014, s. 268 ja 274.

olevissa pelaajasopimuksissa. Joissakin lajeissa pelaajalla on lisäksi erikseen ni- menomaisesti mainittu velvoite osallistua lehdistötilaisuuksiin ja antaa haastat- teluja tiedotusvälineille. Tällainen määräys sisältyy koripallon, jalkapallon, pesä- pallon ja elektronisen urheilun pelaajasopimuksiin.

Seuralle on varattu pelaajasopimuksessa myös yksinoikeus urheilijasta edus- tusasussa tai pelitapahtuman yhteydessä otettuun valokuvaan. Urheilijalla itsel- lään on pelaajasopimuksen nimenomaisen määräyksen perusteella oikeus käyttää kyseisenlaisia valokuvia vain seuran suostumuksella. Jalkapallossa ja elektroni- sessa urheilussa organisaatiolla on lisäksi oikeus pelitilanteesta otettuun videoon tai muuhun tallenteeseen. Muissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa tästä ei sen sijaan ole vielä määräystä.

Jääkiekossa ja koripallossa urheilijan sopijakumppanilla on pelaajasta edus- tusasussa otetun valokuvan lisäksi oikeus muuhun vastaavaan tunnisteeseen. Tällä tarkoitetaan käytännössä esimerkiksi urheilijan nimeä ja nimimerkkiä, alle- kirjoitusta, pelinumeroa ja ääntä.214 Elektronisen urheilun pelaajasopimusmallissa tämän edustamalle organisaatiolle on puolestaan varattu oikeus käyttää pelaajan nimimerkkiä omassa markkinoinnissaan sopimuksen voimassaollessa. Muiden lajien sopimusmalleihin vastaavanlaisia määräyksiä ei sen sijaan sisälly. Esimer- kiksi jalkapallossa pelaajat haluavat pitää kyseiset käyttöoikeudet itsellään, min- kä vuoksi niistä ei ole otettu yleistä määräystä pelaajasopimukseen.215 Siihen on kuitenkin nyttemmin sisällytetty määräys seuran oikeudesta hyödyntää pelaajan henkilöä, kuten tämän nimeä ja pelinumeroa, yleisölle myytävissä pelaajan hy- väksymissä markkinointi- ja fanituotteissa.

Tarkasteltavana olevien sopimusten perusteella urheilijoilla on lisäksi poik- keuksetta velvollisuus noudattaa sopijakumppaninsa tekemiä mainos-, markki- nointi-, yhteistyö- ja varustesopimuksia ja pidättäytyä omien vastaavien tekemi- sestä ilman sopijakumppanin lupaa. Käytännössä pelaajilla on Suomessa omia henkilökohtaisia mainos- ja markkinointi- ja varustesopimuksia vain harvoin,216 mikä johtunee siitä, että Suomi on markkina-alueena niin pieni, ettei tällaisia sopimuksia ole tarkoituksenmukaista tehdä.

Pelaajan velvollisuutta osallistua mainos- ja markkinointitilaisuuksiin, nou- dattaa sopijakumppaninsa mainos-, markkinointi-, yhteistyö- ja varustesopimuk- sia ja käyttää seuran virallisissa tapahtumissa seuran määräämiä pelivarusteita ja asusteita voidaan pitää joukkueurheilussa vallitsevana käytäntönä. Samoin seuralle pelaajasopimuksessa varattua yksinoikeutta pelaajasta edustusasussa

214 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Ferrari 2002, s. 64 ja Malmsten 2001, s. 160–161.

215 Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017 ja Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017.

216 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxx X. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxx- xxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017.

tai pelitapahtumassa otettuun valokuvaan. Näistä on myös sovittu pelaajasopi- muksissa ainakin 1990-luvun alusta saakka, joten sopimusten sisältö on vakiintu- nut.217 Muiden pelaajan henkilöä koskevien tunnisteiden käyttöoikeuksien osalta sopimuskäytäntö on sen sijaan vielä toistaiseksi epäyhtenäinen.

Edellä kuvatun kaltaiset kaupalliset velvoitteet eivät ole tunnusomaisia yk- sinomaan urheilulle ja urheilijoiden sopimuksille. Vastaavanlaisia velvoitteita lienee myös muiden julkisen mielenkiinnon kohteena olevien alojen toimijoil- la, kuten muusikoilla, näyttelijöillä ja muilla esiintyvillä taiteilijoilla. Toisaalta harrasteurheilijoilla ei ole vastaavanlaisia velvoitteita kuin pelaajasopimuksen tehneillä amatööri- ja ammattilaisurheilijoilla lukuun ottamatta velvollisuutta käyttää sääntöjenmukaisia varusteita ja peliasua. Harrasteurheilulla ei ole sa- manlaista julkisuusarvoa kuin huippu-urheilulla. Pelaajasopimukseen perustuvat kaupalliset velvoitteet eivät siten ilmennä urheilutoiminnan erityisluonnetta, eikä joukkueurheilijan velvoitteisiin tiettävästi myöskään liity sellaisia erityispiirteitä, jotka erottaisivat ne muiden alojen toimijoiden vastaavista velvoitteista. Tästä syystä näitä ei myöskään oteta tarkempaan tarkasteluun tässä tutkimuksessa.

2.2.4 Sääntöjen noudattaminen

Tarkasteltavana olevat pelaajasopimukset velvoittavat urheilijan poikkeuksetta noudattamaan lajin tai kilpailutapahtuman kilpailu- ja kurinpitosääntöjä.218 Sitä voidaan näin ollen pitää joukkueurheilussa vallitsevana käytäntönä. Pelaajaso- pimusten sisältö on pysynyt näiltä osin kutakuinkin muuttumattomana ainakin viimeisen noin 30 vuoden ajan.219 Sopimuskäytäntöä voidaan siten perustellusti pitää myös vakiintuneena.

Velvollisuutta sääntöjen noudattamiseen voidaan pitää kilpaurheilun luon- teesta johtuvana toiminnan erityispiirteenä. Urheilulajit ovat käytännössä joukko sääntöjä. Ilman sääntöjä ei ole peliä eikä myöskään kilpaileminen ole mahdollista ilman, että kaikki osallistujat sitoutuvat niihin. Jotta kysymys olisi urheilusta, kilpailun tulee siis tapahtua sääntöjen mukaisesti. Osanottajien sitoutuminen sääntöihin on mielekkään kilpailutoiminnan välttämätön perusedellytys, minkä vuoksi velvollisuus sääntöjen noudattamiseen koskee kaikkia toimintaan osallis- tuvia riippumatta siitä, onko kysymys ammattilaisesta, amatööristä vai harras-

217 Xxxxxxxx 1994, s. 69–70 ja 78; Xxxxxxxx 1997, s. 33 ja 60 sekä Schön 2010, s. 17–18, 27–28 ja 30.

218 Jääkiekon pelaajasopimuksissa asiaa ei ole mainittu nimenomaisesti, mutta pelaajasopimuksessa viitattujen jääkiekon kurinpitosääntöjen 10.1 kohdan perusteella urheilija on velvollinen noudattamaan SJL:n kilpailu- sääntöjä kokonaisuudessaan. Xxxx Xxxxxxxxxx ja Xxxxxx Xxxxxxx haastattelu 14.3.2017 ja Xxxxx Xxxxxxxx- den haastattelu 20.3.2017, joiden mukaan jalkapallon pelaajasopimusmallin viittauksella kilpailuja koskeviin määräyksiin tarkoitetaan kaikkia kilpailutoimintaa koskevia sääntöjä – erityisesti jalkapallon kilpailu- ja ku- rinpitosääntöjä ja sarjamääräyksiä niiltä osin kuin niissä on pelaajaa koskevia määräyksiä.

219 Xxxxxxxx 1994, s. 42, 69, 77 ja 80 ja Xxxxxxxx 1997, s. 32 alav. 77, s. 33 ja 60.

teurheilijasta. Sääntöjärjestelmän tehokkuus puolestaan edellyttää, että siihen liittyy tosiasiallisesti toimiva seuraamusjärjestelmä.

Pelaajan oikeusaseman kannalta relevantit kilpailusääntöjen määräykset koskevat mm. dopingsääntöihin sitoutumista, sopupeliä ja muuta urheilumani- pulaatiota, vedonlyöntikieltoa, kilpailulisenssiä, pelaajan vakuuttamista, varus- teita, edustusoikeutta ja seurasiirtoja sekä maajoukkuetoimintaan osallistumista. Urheilussa kielletty menettely sekä siitä määrättävät seuraamukset ja prosessi, jossa kyseiset seuraukset määrätään, määritellään puolestaan kurinpitosäännöis- sä. Pelisääntöjen vastaisten pelissä tapahtuneiden rikkeiden lisäksi pelaajaa voi- daan rangaista esimerkiksi epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä, doping- tai huumausaineiden käyttämisestä ja sopupelistä. Näistä on määräykset kaikkien tarkasteltavana olevien lajien kilpailu- ja kurinpitosäännöistä. Elektronista ur- heilua lukuun ottamatta tarkasteltavana olevien lajien säännöissä on määräykset myös vedonlyöntikiellon rikkomisesta määrättävästä kurinpitoseuraamuksesta. Tyypillisiä pelaajalle kurinpitosääntöjen perusteella määrättäviä seuraamuksia ovat varoitus ja pelikielto. Nämä ovat käytössä kaikissa tarkastelun kohteena olevissa lajeissa. Elektronista urheilua ja pesäpalloa lukuun ottamatta pelaajal- le on mahdollista määrätä rangaistuksena myös rahasakko. Edellä mainittujen sääntömääräysten tarkoituksena on varmistaa kilpailuun osallistuville mahdol- lisimman tasavertaiset lähtökohdat, varmistaa kilpailun häiriötön eteneminen, suojata urheilijoita loukkaantumisilta ja muilta terveysriskeiltä sekä urheilijoita ja muita toimintaan osallistujia epäasialliselta käyttäytymiseltä ja varmistaa lajin maajoukkueen toimintaedellytykset.

Xxxxxxxxxxxxx urheilevat ammattilaiset ja amatöörit ovat epäilemättä tie- toisia, että heidän edellytetään sitoutuvan edellä mainittuihin velvoitteisiin vi- ralliseen kilpailutoimintaan osallistuessaan ja harjoitellessaan. Se, että jouk- kueurheilun viralliseen kilpailutoimintaan Suomessa osallistuvien urheilijoiden edellytetään noudattavan dopingsääntöjä ja pidättäytyvän esimerkiksi niissä kiellettyjen aineiden käyttämisestä on notorinen seikka. Sama koskee yleisimpiä epäurheilijamaisen käyttäytymisen muotoja, kuten väkivaltaista tai lajin luontee- seen kuulumatonta epäasiallista käyttäytymistä kanssakilpailijoita, toimitsijoita ja yleisöä kohtaan. Huippu-urheilijoiden voidaan myös edellyttää tuntevan edellä mainitut säännöt ainakin pelaajan asemaa koskevilta osiltaan tai vähintäänkin ottavan selvää niiden sisällöstä toimintaan osallistuessaan. Tämän lisäksi ei ole ajateltavissa, että vain osa osanottajista olisi sitoutunut sääntöihin tai että nämä noudattaisivat eri sääntöjä. Edellä sanotun perusteella velvollisuuden noudattaa edellä mainittuja sääntöjä voidaan katsoa seuraavan ilman nimenomaista sopi- musmääräystäkin oikeusvaikutuksena pelaajasopimuksen solmimisesta edellyttä- en, etteivät ne ole pakottavan lainsäädännön vastaisia tai sisällöltään kohtuuttomia tai johda kohtuuttomaan lopputulokseen.

2.2.5 Vedonlyönti

Vielä 1990-luvun alussa pelaajasopimuksiin ei sisältynyt vedonlyöntiä koskevia määräyksiä. 2000-luvun alkupuolella ne ovat kuitenkin vakiinnuttaneet aseman- sa pelaajasopimuksissa.220 Nykyisin kaikissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopi- muksissa on määräys, jonka mukaisesti urheilijalla ei ole oikeutta osallistua itse tai edustajan välityksellä vedonlyöntiin omista otteluista. Elektronista urheilua lukuun ottamatta tästä on määräys myös kunkin lajin kilpailu- ja/tai kurinpi- tomääräyksissä.221 Vedonlyöntikieltoa omista kilpailutapahtumista voidaan näin ollen pitää joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena käytäntönä. Se on myös epäilemättä sillä tavalla yksiselitteinen, että siihen voi liittyä perusteltuja odotuksia. Omia otteluita koskevalla vedonlyöntikiellolla on läheinen liityntä urhei-

xxxxx velvollisuuteen pyrkiä pelatessaan parhaaseen mahdolliseen suoritukseen sekä tämän velvollisuuteen pidättäytyä otteluiden lopputuloksesta sopimisesta. Sen voidaan näin ollen katsoa kuvastavan reilun pelin periaatetta. Lisäksi se tur- vaa pelaajan käytettävyyttä seuran näkökulmasta. Erityisesti vedonlyönti omaa joukkuetta vastaan on omiaan horjuttamaan seuran luottamusta pelaajaan ja siten heikentämään tämän käytettävyyttä otteluissa. Tämän ohella se turvaa jouk- kueurheilun uskottavuutta yleisön ja yhteistyökumppanien silmissä ja sitä kautta myös urheilun taloudellisia toimintaedellytyksiä. Sitä voidaan siten pitää myös sujuvuusperiaatteen mukaisena. Tästä huolimatta ja vaikka vedonlyöntikielto koskee elektronista urheilua lukuun ottamatta yhtälailla myös kilpailutoimin- taan osallistuvia harrasteurheilijoita, sitä ei kuitenkaan voida pitää varsinaisesti urheilun tai joukkueurheilun kilpailullisesta perusluonteesta johtuvana pelaaja- sopimusten erityispiirteenä. Vedonlyönti omasta ottelusta ei välttämättä vaikuta heikentävästi urheilijan pelisuoritukseen, eikä vedonlyöntiä koskevan sääntelyn tarve johdu pelaajasopimuksen kohteena olevan toiminnan luonteesta, vaan siitä tosiseikasta, että joukkueurheilu on vedonlyönnin kohteena.

Muilta osin vedonlyöntiä koskeva sopimuskäytäntö on epäyhtenäinen. Elekt- ronisessa urheilussa pelaajalta on kielletty omien otteluiden lisäksi vedonlyönti oman organisaation muidenkin joukkueiden otteluista. Koripallossa kiellettyä on lisäksi vedonlyönti kaikista sen sarjan vedonlyöntikohteista, johon pelaajan joukkue osallistuu, ja salibandyssä myös farmijoukkueen sarjatason otteluista. Jalkapallossa taas on kiellettyä edellä mainittujen lisäksi vedonlyönti seuran yh- teistyöseurajoukkueen sarjatasojen otteluista. Ainakin jalkapallossa perusteena vedonlyöntikiellon ulottamiselle muihinkin kuin vain oman joukkueen otteluihin on se, että pelaajalla voi olla sisäpiirin tietoa esimerkiksi vastustajasta ja toisaal-

220 Schön 2010, s. 16–17 ja 28.

221 PPL:n kilpailumääräykset § 2; SJL:n kilpailusäännöt, kohta 2.6; SJPL:n kilpailusäännöt, kohta 31.7 SPL:n kilpailumääräykset 2 § 3. kohta; SSBL kilpailusäännöt 14 § ja Suomen Koripalloliiton kilpailusäännöt 8 § ja kurinpitosäännöt 4 § 9. kohta.

ta se, että pelaaja voi tietyissä tilanteissa pystyä toiminnallaan omassa ottelussa vaikuttamaan epäasiallisesti kolmannen osapuolen asemaan.222

Joissakin lajeissa pelaajalla on edelleen yleinen velvollisuus pidättäytyä muustakin toiminnasta, joka voi asettaa hänen tai sopijakumppaninsa aseman suhteessa vedonlyöntiin kyseenalaiseksi.223 Tällä tarkoitetaan käytännössä esi- merkiksi ottelutuloksen järjestämistä koskevasta yhteydenotosta ilmoittamatta jättämistä sekä vinkkien antamista joukkueen sisäisistä asioista kuten pelaajien terveystiedoista jne. ja vedonlyöjien tietolähteenä toimimista ja muunlaista kom- munikaatiota näiden kanssa224. Toisissa taas on edellä sanotun sijasta tai ohella nimenomainen määräys pelaajan velvollisuudesta ilmoittaa sellaisista yhteyden- otoista, jolla on ilmaistu pyyntö, tiedustelu tai muu toivomus ottelutuloksen en- nakkoon järjestämisestä tai muusta epäasiallisesta vaikuttamisesta ottelun nor- maaliin kulkuun.225 Pesäpallon ja jalkapallon kilpailumääräyksiin on nyttemmin otettu lisäksi määräys, jonka mukaan seura ja pelaaja eivät saa antaa seuran ulko- puoliselle taholle vedonlyöntipelaamisen kannalta merkityksellistä sisäpiiritietoa. VALO:n ja SJPL:n pelaajasopimusmalleihin tai jääpallon ja salibandyn sään- töihin ei sisälly edellä kuvatun kaltaisia määräyksiä lainkaan. Sopimuskäytännön epäyhtenäisyyden vuoksi joukkueurheilussa ei voida katsoa olevan vallitsevaa ja vakiintunutta sopimuskäytäntöä pelaajan vedonlyöntiä koskevien velvoitteiden osalta lukuun ottamatta tämän velvollisuutta pidättäytyä omia otteluita koske-

vasta vedonlyönnistä.

2.2.6 Dopingista pidättäytyminen

Kaikki tarkasteltavana olevat pelaajasopimukset perustavat niissä olevan viittauk- sen perusteella urheilijalle poikkeuksetta velvollisuuden noudattaa sopimukses- sa yksilöityjä antidopingsääntöjä. Sopimuksissa on viitattu pääsääntöisesti joko Suomen antidopingsäännöstöön, kansallisen tai kansainvälisen liiton tai KOK:n antidopingsäännöstöön tai yleisesti lajin Suomessa sovellettaviin antidopingsään- töihin. Tämän lisäksi eri lajien kilpailu- ja/tai rangaistussäännöissä on poikkeuk- setta määräys pelaajan velvollisuudesta noudattaa dopingsääntöjä ja pidättäytyä

222 Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017.

223 Jalkapallon pelaajasopimus 9 §; Jääkiekon SM-Liigan ja Mestiksen pelaajasopimukset, kohta 4.11; Koripal- lon pelaajasopimus, kohta 4.11 ja SEUL:n pelaajasopimus, kohta 11.3.

224 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxx X. Järvelän haastattelu 9.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017.

225 Jalkapallon pelaajasopimus 9 § ja SPL:n kilpailusäännöt 2 § 8. kohta; Koripallon pelaajasopimus, kohta 4.11; PPL:n kilpailumääräykset § 2, kohta 2.2 ja SEUL:n pelaajasopimus, kohta 11.3.

dopingista.226 Elektronisen urheilun pelaajasopimuksessa viitataan kuitenkin orga- nisaation eli pelaajan sopijakumppanin dopingsääntöihin ja velvoitetaan urheilija olemaan käyttämättä mitään suoritusta parantavia aineita.

Suomen antidopingsäännöstön perusteella urheilija on velvollinen pidät- täytymään urheilussa kiellettyjen aineiden ja menetelmien käyttämisestä sekä huolehtimaan muutenkin, ettei hänen kehoonsa pääse kiellettyjä aineita. Kielletyt aineet on määritelty SUEK:n Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa –luette- lossa, joka perustuu WADA:n julkaisemaan luetteloon urheilussa kielletyistä ai- neista ja menetelmistä.227 Urheilija ei myöskään saa pitää hallussaan eikä levittää urheilussa kiellettyjä aineita tai menetelmiä ja hänellä on velvollisuus osallistua kiellettyjen aineiden käyttämistä selvittäviin kokeisiin ja tähän liittyen ilmoittaa olinpaikkatietonsa ja olla tavoitettavissa testausta varten.

Vaikka sopimukset poikkeavat toisistaan sanamuodoltaan ja niissä on vii- tattu eri säännöstöihin, niiden pelaajille eri lajeissa perustamat velvoitteet eivät poikkea toisistaan. Suomen antidopingsäännöstö ja kansainvälisten lajiliittojen mahdolliset omat antidopingsäännöt perustuvat WADA:n antidopingsäännöstöön ja vastaavat mm. dopingrikkomusten määrittelyn osalta toisiaan. Pelaajat on li- säksi velvoitettu noudattamaan Suomen antidopingsäännöstöä eri lajien kilpailu- säännöissä.228 Velvollisuutta noudattaa antidopingsääntöjä, pidättäytyä kielletty- jen aineiden käyttämisestä ja osallistumista niiden käyttöä selvittäviin testeihin, voidaan siten perustellusti pitää joukkueurheilussa vallitsevana käytäntönä.229

Suorituskykyä parantavien aineiden käyttöä urheilussa on rajoitettu vuo- desta 1928.230 Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF laati tuolloin ensimmäisenä lajiliittona luettelon kielletyistä aineista, minkä jälkeen muut lajiliitot seurasivat nopeasti perässä.231 KOK puolestaan määritteli kielletyt aineet ensimmäisen ker- ran vuonna 1968 ja Suomen ensimmäiset dopingsäännöt laadittiin 1980-luvulla.232 Velvollisuutta noudattaa dopingsääntöjä, pidättäytyä kiellettyjen aineiden käyttä- misestä ja osallistua niiden käyttöä selvittäviin testeihin voidaan näin ollen pitää paitsi urheilussa yleisesti myös joukkueurheilussa vakiintuneena käytäntönä233.

226 PPL:n kilpailumääräykset § 2, kohta 2.5 ja kurinpitomääräykset 2019, § 4; SJL:n kilpailusäännöt, kohdat 2.2 ja 10.4; SJPL:n kilpailusäännöt, kohta 31.1; SPL:n kilpailumääräykset 2 §, 2. kohta ja rangaistusmääräykset 2 §, f) kohta; SSBL:n kilpailusäännöt 16 § ja 62 § ja Suomen Koripalloliiton kilpailusäännöt 7 § ja kurinpi- tosäännöt 4 §, 6. kohta.

227 xxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxxxxxx-xxxxxx-xx-xxxxxxxxxx-xxxxxxxxxx0. 23.3.2020.

228 Ks. esim. Elektronisen urheilun yleinen kilpailuohjesääntö, kohta ”Pelaajalisenssi”; PPL:n kilpailumääräykset

§ 2, kohta 2.5; SJL kilpailusäännöt, kohta 2.2; SJPL:n kilpailusäännöt, kohta 31.1; SPL:n kilpailumääräykset 2 §, 2. kohta; SSBL:n kilpailusäännöt 16 § ja Suomen Koripalloliiton kilpailusäännöt 7 §.

229 Schön 2010, s. 16 ja 28.

230 xxxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxxxxx-xxxxxxxxxxxxxxxx.

231 Ibid.

232 Ibid.

233 Schön 2010, s. 16 ja 28.

Ottaen edelleen huomioon, että kiellettyjen aineiden ja menetelmien käyttä- misestä pidättäytymistä voidaan pitää urheilun kantaviin periaatteisiin kuuluvan reilun pelin periaatteen keskeisenä osana, ja kun antidopingsäännöt koskevat yhtälailla niin ammattilaisia ja amatöörejä kuin lajin viralliseen kilpailutoimin- taan osallistuvia harrasteurheilijoitakin, sitä voidaan perustellusti pitää myös toiminnan luonteesta johtuvana pelaajasopimuksille tunnusomaisena piirteenä. Se lienee myöskin kaikkien kilpailutoimintaan osallistuvien tuntema ja velvoit- tavaksi mieltämä käytäntö. Siihen voidaan näin ollen liittää perusteltuja odotuk- sia. Väitettä, jonka mukaan pelaaja ei olisi ymmärtänyt eikä voinut ymmärtää pelaajasopimusta tehdessään, että hänen on pidättäydyttävä dopingsäännöissä kiellettyjen aineiden ja menetelmien käyttämisestä, vaikka pelaajasopimuksessa ei jostain syystä olisi sitä koskevaa nimenomaista määräystä, ei voida pitää eri- tyisen uskottavana. Ammattilais- ja amatööripelaajat ovat harjoittaneet urhei- lua jo ennen ensimmäisen sopimuksensa solmimista vuosia ja olleet silloinkin velvollisia tuntemaan lajin dopingsäännöt ja noudattamaan niitä. Tämän lisäksi Suomen antidopingsäännöstön kohdassa 1.3 todetaan nimenomaisesti, että sitä sovelletaan kaikkiin sellaisiin luonnollisiin henkilöihin, jotka osallistuvat kan- sallisen lajiliiton tai sen jäsen- tai sisarjärjestön järjestämiin, valtuuttamiin tai tunnustamiin kilpailuihin tai muihin tapahtumiin.

Elektronisen urheilun pelaajasopimusta lukuun ottamatta tarkasteltavana olevissa sopimuksissa on myös urheilijan lääkitsemistä koskevia määräyksiä. SJPL:n, VALO:n ja pesäpallon pelaajasopimuksissa on sovittu pelaajan velvolli- suudesta lääkitä itseään vain lääkärin ohjeiden mukaan. Jalkapallossa tätä ei sen sijaan enää edellytetä, vaan pelaajalla on sen sijaan velvollisuus kertoa lääkärilleen, ettei saa käyttää mitään urheilussa kiellettyä ainetta tai menetelmää, ja varmistaa, ettei syyllisty dopingrikkomukseen käyttäessään jotakin lääketieteellistä hoitoa. Jääkiekossa pelaajalla on puolestaan velvollisuus ilmoittaa ”seuralle käyttämän- sä lääkkeet, lisäravinteet, piristeet ja muut urheilussa kielletyiksi tietämänsä tai epäilemänsä aineet”. Koripallossa pelaajan on taas ilmoitettava käyttämänsä lääk- keet seuralle sopimuksesta neuvotellessaan. Urheilijan lääkitsemisen osalta sopi- muskäytäntö on siten epäyhtenäinen, eikä vallitsevaa käytäntöä näiltä osin ole.

2.2.7 Pelaajan käyttäytyminen

Kaikkiin tarkasteltavana oleviin pelaajasopimuksiin sisältyy erilaisia urheilijan käyttäytymistä koskevia määräyksiä. Niiden tavoitteena on turvata urheilijan suo- rituskyvyn ja urheilijan, seuran ja lajin julkisuuskuvan ja tähän liittyvän markkina- arvon säilyminen ja kehittyminen.234 Ne koskevat urheilijan käyttäytymistä niin

234 Huttunen 1994, s. 70.

lajin virallisia tapahtumissa eli otteluissa ja harjoituksissa niihin liittyvine matkoi- neen kuin edustustilaisuuksissa ja osin myös vapaa-aikana.

Urheilijalla on ensinnäkin jo pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuutensa perus- teella yleinen velvollisuus käyttäytyä siten, että hän kykenee täyttämään tämän velvollisuutensa. Jääkiekon, koripallon ja elektronisen urheilun pelaajasopimuk- sissa on vielä erikseen nimenomaisesti kielletty urheilijan pelikuntoa ja –vireyttä vaarantava käyttäytyminen. Muissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa pelaajalle on sen sijaan asetettu yleinen velvollisuus käyttäytyä siten, ettei aiheuta menettelyllään tai epäurheilijamaisella käyttäytymisellään vahinkoa seuralle, la- jille tai urheilulle yleensä. Tämän voidaan katsoa pitävän sisällään edellä mainitun pelikuntoa ja –vireyttä vaarantavan käyttäytymisen, vaikka asiaa ei ole erikseen nimenomaisesti todettukaan. Tällaista käyttäytymistä voitaneen kiistatta pitää luonteeltaan seuraa vahingoittavana.

Jääkiekossa, koripallossa ja elektronisessa urheilussa on kielletty lisäksi joukkueelle ja lajille negatiivista julkisuutta aiheuttava käyttäytyminen. Tämä on kiellettyä myös muissa tarkasteltavana olevissa lajeissa. Negatiivista julkisuut- ta aiheuttava käyttäytyminen epäilemättä vahingoittaa seuraa, lajia ja urheilua, ja epäurheilijamainen käyttäytyminen puolestaan lienee yleensä omiaan aihe- uttamaan negatiivista julkisuutta. Jääkiekon ja koripallon pelaajasopimuksissa urheilijalle on asetettu edellä mainitun pidättäytymisvelvoitteen ohella edelleen velvollisuus pyrkiä julkisessa toiminnassaan ja esiintymisessään edistämään kaikin puolin lajin myönteistä imagoa ja vastaavasti välttämään kaikkea tämän tavoitteen kanssa ristiriidassa olevaa. Tässäkin tapauksessa käytännössä merki- tyksellisempi on kuitenkin urheilijan velvollisuus pidättäytyä lajin imagoa vahin- goittavasta toiminnasta.235

Jääkiekon ja koripallon pelaajasopimuksissa ei ole nimenomaista pelaajan epäurheilijamaista käyttäytymistä koskevaa määräystä. Niiden osalta vastaa- va kielto perustuu pelaajan käyttäytymistä koskevaan yleismääräykseen ja lajin kilpailu- ja kurinpitosääntöihin, joita pelaaja on sitoutunut noudattamaan pelaa- jasopimuksessaan.236 Asiasta on määräys myös muiden tarkasteltavana olevien lajien kilpailu- ja / tai kurinpitosäännöissä sekä elektronisen urheilun pelaajaso- pimuksen osana noudatettavissa eettisissä ohjeissa.237

Tyypillisiä epäurheilijamaisen käyttäytymisen muotoja ovat esimerkiksi vas- tustajiin, joukkuetovereihin, tuomareihin, toimitsijoihin tai yleisöön kohdistuva epäasiallinen käyttäytyminen, kuten loukkaavien tai halventavien nimitysten tai

235 Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017.

236 Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017; SJL:n kilpailusäännöt, kohta 10.4 ja Suomen Koripalloliiton kurinpi- tosäännöt 2 § ja 4 §.

237 PPL:n kurinpitosäännöt 2019 § 3 ja §; SEUL:n eettinen ohjeisto, s. 8; SJPL:n kilpailusäännöt, V. Rangais- tussäännöt kohta 2; SPL:n rangaistusmääräykset 2 § sekä SSBL:n kilpailusäännöt 62 §.

ilmausten käyttäminen, vastustajajoukkueen toiminnan häiritseminen, uhkaava ja väkivaltainen käytös, tahallinen sääntöjen rikkominen, huijaaminen, sopupeli tai muu ottelumanipulaatio sekä doping- tai muiden urheilulle vieraiden aineiden, kuten päihteiden tai tupakkatuotteiden käyttäminen. Eri lajien välillä ei ole olen- naisia eroja sen suhteen, mitä pidetään epäurheilijamaisena käyttäytymisenä.238 Vaikka eri lajien pelaajasopimusten urheilijan käyttäytymistä koskevat mää- räykset ovat sanamuodoltaan jossain määrin toisistaan poikkeavia, niiden urhei- lijalle perustamat velvoitteet eivät käytännön tasolla juurikaan poikkea toisistaan. Myös pelikuntoa vaarantavan ja negatiivista julkisuutta aiheuttavan käyttäytymi- sen xxxxxx000 samoin kuin pelaajan velvollisuus pidättäytyä epäurheilijamaisesta

käyttäytymisestä kuuluvat siten pelaajasopimusten vakiintuneeseen sisältöön. Velvollisuutta pidättäytyä pelikuntoa ja -vireyttä vaarantavasta ja muus-

ta sopijakumppania vahingoittavasta käyttäytymisestä voidaan pitää myös sii- nä määrin yksilöitynä, että siihen voi liittyä perusteltuja odotuksia. Tällaisena voidaan pitää keskeisiltä osin myös urheilijan velvollisuutta pidättäytyä urheilua vahingoittavasta ja negatiivista julkisuutta aiheuttavasta käyttäytymisestä sekä epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä ainakin niiltä osin kuin on kysymys ur- heiluhuijauksesta ja vastustajajoukkueen toiminnan häiritsemisestä, lajin luon- teeseen kuulumattomasta epäasiallisesta ja väkivaltaisesta käyttäytymisestä sekä tietyiltä osin myös urheiluun liittyvissä yhteyksissä tapahtuvasta urheilulle vie- raiden aineiden käyttämisestä. Näitä epäurheilijamaisen käyttäytymisen muotoja pitänevät kiellettyinä kaikki joukkueurheilun toimijat, ja ottaen huomioon, että ammattilaisten ja amatöörien ohella velvollisuus pidättäytyä edellä mainitusta käyttäytymisestä koskee myös harrasteurheilijoita, sitä voidaan pitää joukkue- urheilulle luonteenomaisena piirteenä.

2.2.8 Pelaajan tiedonantovelvoitteet ja sopijakumppanin oikeus tiedonsaantiin

Pelaajasopimuksissa sovitaan myös erilaisista urheilijan tiedonantovelvoitteista. Tyypillisin tähän liittyvä pelaajasopimuksen määräys koskee pelaajan velvollisuut- ta ilmoittaa sairastumisestaan tai loukkaantumisestaan tai pakottavasta esteestä

238 PPL:n kilpailumääräykset § 2, § 4 a ja § 23; SEUL:n eettinen ohjeisto, s. 8; SJL:n kilpailusäännöt, kohdat 2.7, 7.6 ja 10.4. ja Arto I. Järvelän haastattelu 9.3.2017; SJPL kilpailusäännöt, kohdat 16 ja 31.6 ja rangais- tussäännöt 2. kohta c), e) ja f) alakohdat; SPL:n rangaistusmääräykset 2 §; SSBL kilpailusäännöt, 13 §, 17

§ ja 62 § 3) kohta sekä Suomen Koripalloliiton kilpailusäännöt 9 § ja kurinpitosäännöt 4 § 4., 5., 7. ja 8. kohdat.

239 Xxxxxxxx 1994, s. 69–70 ja 76; Xxxxxxxx 1997, s. 33 ja Schön 2010, s. 30.

osallistua harjoituksiin, otteluihin tai muihin tilaisuuksiin.240 Tätä voidaan pitää joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena sekä yksiselitteisenä käytäntönä, mutta ei varsinaisesti toiminnan luonteeseen kuuluvana erityispiirteenä ottaen huomioon, että siitä ei määrätä joukkueurheilulajien kilpailusäännöissä, eivätkä ne siten koske harrasteurheilijoita. Tässä tarkoitetut ilmoitusvelvoitteet ovat luonteel- taan tyypillisiä lojaliteettivelvoitteen kestosopimussuhteen osapuolelle asettamia velvoitteita, eikä niihin liittyne pelaajasopimuksen tai kilpaurheilun luonteesta johtuvia erityispiirteitä. Tästä syystä nämä velvoitteet rajataan seuraavassa tar- kastelun ulkopuolelle.

Jääkiekon, koripallon ja jalkapallon pelaajasopimuksissa on lisäksi mää- räys pelaajan velvollisuudesta antaa seuralle kaikki sellaiset terveydentilaansa koskevat tiedot, joilla on vaikutusta hänen pelikykyynsä. Muissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa ei sen sijaan ole vastaavanlaisia määräyksiä, eikä tätä siten voida pitää joukkueurheilun luonteesta johtuvana vallitsevana sopimuskäytäntö- nä. Pelaajasopimuksissa on myös eräitä muita esimerkiksi ottelumanipulaatiota koskevasta yhteydenotosta ilmoittamista tai pelaajan terveydentilaa koskevia tie- donantovelvoitteita, mutta sopimuskäytäntö on näiltä osin epäyhtenäinen, eikä sitä voida pitää vakiintuneena. Pelaajan velvollisuuden ilmoittaa ottelumanipu- laatiota ja urheiluhuijausta koskevasta yhteydenotosta voidaan kuitenkin katsoa ilmentävän reilun pelin periaatetta.

2.3 Seuran velvollisuudet

2.3.1 Palkan ja korvausten maksaminen

Seuran tärkein velvoite on pelaajasopimuksen mukaisen palkan ja kulukorvausten maksaminen ammattilaisurheilijalle sopimuskauden ajan. Amatööriurheilijan saa- ma vastike koostuu puolestaan käytännössä valmennuksesta, kulukorvauksista ja siitä, että seura vastaa myös muista urheilun harjoittamisen aiheuttamista kuluista, kuten halli-, jää- tai kenttämaksuista. Palkkioista ja kulukorvauksista sovitaan pelaajakohtaisesti ja poikkeuksetta erillisessä pelaajasopimuksen liitteessä.

Palkkioiden ja kulukorvausten maksamisen ohella seura on velvollinen hank- kimaan pelaajalle myös tämän tarvitsemat varusteet, vaikka tästä ei olekaan ni- menomaista määräystä kaikissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa. Niissä sopimuksissa, joissa asiasta ei ole erillistä määräystä, tämä ilmenee käytännössä

240 Jalkapallon pelaajasopimusta lukuun ottamatta tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa on määräys pelaajan velvollisuudesta ilmoittaa seuralle välittömästi loukkaantumisestaan tai sairastumisestaan sekä es- teestä osallistua harjoituksiin, otteluihin tai muihin tilaisuuksiin. Koripallossa pelaajan tulee muista sopi- muksista poiketen olla loukkaantumis- tai sairastumistapauksessa yhteydessä seuran lääkäriin.

siitä, että urheilija on velvoitettu käyttämään seuran määräämiä varusteita ja luovuttamaan ne seuralle takaisin sopimuskauden päättyessä.

Ammattilaisurheilijoille maksettava palkkio koostuu yleensä kiinteästä pal- kasta ja sen lisäksi maksettavista bonuksista ja mahdollisista kulukorvauksista sekä luontoiseduista, joista tavanomaisimpia lienevät ateria-, auto- ja asuntoetu. Palkkiosopimuksessa on pääsääntöisesti sovittu urheilijalle sopimuskaudelta tai kultakin pelikaudelta maksettavasta kiinteästä kokonaiskorvauksesta sekä tämän korvauksen jaksottamisesta maksueriin, erien suuruudesta ja maksuajankoh- dasta.

Urheilijalle maksettavat bonukset perustuvat yleensä joukkueen menestyk- seen, kuten joukkueen saavuttamien sarjapisteiden perusteella maksettavat ns. pisterahat, tai joukkueen sarjasijoituksen, ylemmälle sarjaportaalle nousemisen tai kansainvälisiin peleihin pääsyn perusteella maksetut palkkiot.241 Aikaisemmin pelaajille maksettiin toisinaan bonuksia myös otteluiden yleisömäärien perusteel- la.242 Urheilijan henkilökohtaisiin saavutuksiin perustuvista palkkioista tavalli- simpia ovat puolestaan avauskokoonpanoon kuulumisen perusteella maksettavat palkkiot. Sen sijaan erilaiset urheilijan tekemien maalien, pisteiden ja maaliin johtaneiden syöttöjen eli tehopisteiden tai maalivahdin pelaamien nollapelien tms. perusteella määräytyvät korvaukset ovat harvinaisia.243 Tämä johtunee toiminnan luonteesta. Bonusten sitominen edellä mainittuihin seikkoihin olisi näet omiaan johtamaan siihen, että pelaajat tavoittelisivat otteluissa ensisijaisesti omaa etuaan, mikä ei puolestaan välttämättä palvelisi joukkueen etua.

Kulukorvaukset kattavat urheilijalle sopimusvelvoitteiden täyttämisestä eli tyypillisesti harjoituksiin ja otteluihin osallistumisesta aiheutuvat kustannukset, kuten matka-, majoitus ja ateriakustannukset sekä päivärahat. Näitä maksetaan ammattilaisten lisäksi myös amatööreille, joiden sopimuksissa on saatettu sopia lisäksi mahdollisen sarjanousun yhteydessä maksettavasta bonuksesta tai sen vaikutuksesta pelaajalle maksettaviin korvauksiin.

Pelaajasopimuksissa on poikkeuksetta määräykset myös seuran velvollisuu- desta maksaa pelaajalle palkkaa tai kulukorvauksia pelikyvyttömyyden ajalta. Tämä on ollut joukkueurheilussa vakiintunut lähtökohta244 ja lienee seurausta toiminnan luonteesta. Lähes kaikkeen urheiluun näet liittyy loukkaantumisriski. Usein jopa suuri sellainen.245 Palkanmaksuvelvoitteen kautta seura kantaa oman osansa tästä riskistä.

241 Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017.

242 Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017.

243 Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Xxxxx Xxxxxxxxxxx haastattelu 20.3.2017 ja Ar- to Ojaniemen haastattelu 23.3.2017.

244 Huttunen 1993, s. 129 ja 135–136 ja Schön 2010, s. 21–22.

245 HE 22/2009 vp, s. 4.

Pelaajilla on pelikyvyttömyyden ajalta oikeus palkkaan tai kulukorvauksiin sopimuksessa tarkemmin määritellyllä tavalla. Seuran sairausajan palkanmaksu- velvoitteen kesto määräytyy pääsääntöisesti sen mukaan, onko loukkaantuminen tapahtunut pelaajasopimuksen mukaisia velvoitteita täytettäessä eli pelissä, pe- limatkalla, harjoituksissa, joukkueen tai urheilijan harjoitusohjelman mukaisen omatoimisen harjoittelun yhteydessä, tai urheilijan osallistuessa seuran tai sen yhteistyökumppanien edustustilaisuuksiin, vai onko kysymys muussa yhteydes- sä tapahtuneesta loukkaantumisesta tai sairastumisesta. Viimeksi mainituissa tapauksissa sairausajan palkkaa on maksettava lähtökohtaisesti selvästi lyhyem- mältä ajalta kuin, jos kysymys on sopimusvelvoitteiden yhteydessä tapahtuneesta loukkaantumisesta. Siinä tapauksessa, että urheilija on loukkaantunut rikottuaan pelaajasopimukseen sisältyvää muun urheilun harjoittamista rajoittavaa määrä- ystä, tai aiheuttanut pelikyvyttömyytensä tahallisesti tai törkeän huolimattomalla menettelyllä, tällä ei kuitenkaan ole oikeutta sairausajan palkkaan tai korvauksiin. Jääkiekon ja koripallon pelaajasopimuksissa on lisäksi erillinen määräys seuran oikeudesta palkan pidättämiseen pelaajalle määrätyn pelikiellon johdosta. Niiden mukaan seuralla on oikeus pidättää pelaajalle maksettavasta palkasta so- pimuksessa määritelty osa vähintään kahden ottelun mittaisen pelikiellon ajalta. Muissa sopimuksissa vastaavia määräyksiä ei ole, eikä tätä voida näin ollen pitää joukkueurheilussa vakiintuneena käytäntöä tai pelaajasopimuksille tyypillisenä

piirteenä.

Pelaajasopimuksen liitteessä sovittu korvaus muodostaa kokonaiskorvauk- sen kaikista urheilijan pelaajasopimukseen perustuvista velvoitteista kaupalliset velvoitteet mukaan lukien. Urheilijoille ei siis yleensä makseta kiinteän palkan, mahdollisten bonusten ja kulukorvausten lisäksi erillisiä korvauksia esimerkiksi näiden kuvan ja nimen käyttämisestä seuran ja sen yhteistyötahojen markkinoin- nissa, seuran myymissä fanituotteissa, keräilykorttisarjoissa, erilaisissa tietokone- tai konsolipeleissä jne.246 Tämä on ollut joukkueurheilussa vakiintunut käytäntö.247

2.3.2 Vakuuttamisvelvollisuus

Palkkioiden ja korvausten maksamisen lisäksi urheilijan sopijakumppanilla on vel- vollisuus huolehtia urheilijan vakuuttamisesta. Urheilijan kuuluessa urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvasta annetussa laissa säädetyn vakuuttamisvelvollisuuden piiriin, seuralla on jo lakiin perustuen velvollisuus ottaa urheilijalle laissa tarkoi- tettu eläke- ja tapaturmavakuutus, mutta kyseinen velvollisuus on mainittu myös

246 Xxxxx Xxxxxxxx haastattelu 28.2.2017; Xxxxxx Xxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxxxxx haastattelu 14.3.2017; Mar- co Casagranden haastattelu 20.3.2017; Xxxx Xxxxxxxxx haastattelu 23.3.2017 ja Pirkka Antilan haastattelu 31.7.2017.

247 Huttunen 1994, s. 70.

nimenomaisesti ammattilaisten kanssa käytettävissä sopimusmalleissa. Siitä on myös määräys kaikkien tarkasteltavana olevien lajien kilpailusäännöissä koripalloa lukuun ottamatta.248

Seuralla on pelaajasopimuksen perusteella poikkeuksetta velvollisuus va- kuuttaa myös lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävät urheilijat tapaturmien varal- ta. Seuran velvollisuutta pelaajan vakuuttamiseen voidaan siten pitää joukkueur- heilussa vallitsevana käytäntönä. Ottaen huomioon, että myös kilpailutoimintaan osallistuvilla harrasteurheilijoilla on velvollisuus vakuuttaa itsensä urheilussa sattuvien tapaturmien varalta, sitä voidaan pitää myös joukkueurheiluun luon- teenomaisena piirteenä liittyvästä pelaajan loukkaantumisriskistä johtuvana pe- laajasopimusten piirteenä.

Urheilijalla itsellään on luonnollisesti oikeus halutessaan parantaa niin la- kiin perustuvaa kuin lisenssivakuutuksen mukaista vakuutusturvaansa ottamalla yksilöllisiä vakuutuksia. Jääkiekon pelaajasopimuksissa on todettu näiden tilan- teiden varalta nimenomaisesti, ettei tällä vaikuteta sopijakumppanin vakuuttamis- velvollisuuteen. Muissa tarkasteltavana olevissa pelaajasopimuksissa vastaavaa määräystä ei sen sijaan ole.

Kaikissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa on lisäksi määräys pelaajan sopijakumppanin oikeudesta luovuttaa vakuutuksia koskevia tietoja kilpailutoi- mintaa hallinnoivalle taholle eli liigalle tai liitolle ja joissakin tapauksissa myös pelaajayhdistykselle. Määräys on tarpeen vakuuttamisvelvoitteen valvonnan mah- dollistamiseksi. Valvonta on puolestaan tarpeen, koska pelaajan vakuuttaminen on liittojen sääntöjen mukaan tämän edustuskelpoisuuden edellytys.

2.4 Sopimusrikkomukset

Pelaajasopimuksissa on määräyksiä myös osapuolten sopimusrikkomusten varalta. Jalkapalloa ja elektronista urheilua lukuun ottamatta tarkastelun kohteena olevissa pelaajasopimuksissa on nimenomainen määräys seuran oikeudesta suorituksesta pidättäytymiseen ja vahingonkorvaukseen urheilijan sopimusrikkomuksen johdos- ta. Myös urheilijalla voi olla oikeus pidättäytyä suorituksesta seuran sopimusrik- komuksen perusteella. Tästä ei kuitenkaan yleensä ole nimenomaista määräystä pelaajasopimuksessa.249 Sen sijaan urheilijan oikeudesta vahingonkorvaukseen

248 PPL:n kilpailumääräykset 2016, § 10 ja § 12; SJL kilpailusäännöt, 2.4 ja 3.2 kohdat; SJPL kilpailusäännöt,

31.4 kohta; SPL kilpailusäännöt 3 § y) kohta ja 9 § 3. ja 5. kohdat sekä SSBL:n kilpailusäännöt 15 § ja 46 §.

249 Pelaajan suorituksesta pidättäytymisestä löytyy määräykset ainoastaan VALO:n, SJPL:n ja pesäpallon pe- laajasopimuksissa.

seuran sopimusrikkomuksen johdosta löytyy määräys lähes kaikista pelaajasopi- muksista.250

Pelaajasopimuksissa oli aikaisemmin toisinaan määräyksiä myös pelaajan velvollisuudesta maksaa sopimussakkoja tiettyjen sopimusrikkomusten perus- teella. Nykyisiin pelaajasopimuksiin ei sen sijaan enää sisälly sopimussakkomää- räyksiä. Jalkapallon pelaajasopimuksessa päinvastoin todetaan nimenomaisesti, ettei pelaajalle voida määrätä työsopimuslain vastaista korvausvelvollisuutta, ja pelaajan korvausvelvollisuus on muutoinkin rajoitettu siinä enintään 20 %:iin pelaajan vuosiansioista.

Riittävän vakavan rikkomuksen perusteella sopijapuolilla on lähtökohtaisesti oikeus purkaa sopimus välittömin vaikutuksin. Purkamisesta on määräyksiä kai- kissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa. Sopimuksesta riippuen kummallakin sopijapuolella on yleensä oikeus sopimuksen purkamiseen joko toisen osapuolen olennaisen sopimusrikkomuksen perusteella251 tai erittäin painavasta syystä252, jolla viitataan käytännössä työsopimuslaissa säädettyihin työsopimuksen pur- kamisedellytyksiin.

Yleismääräyksen lisäksi pelaajasopimuksissa on poikkeuksetta erillismää- räys seuran oikeudesta pelaajasopimuksen purkamiseen urheilijan dopingrikko- muksen perusteella. Purkamisen edellytykset kuitenkin vaihtelevat sopimuksesta ja rikkomuksen luonteesta riippuen. VALO:n ja SJPL:n pelaajasopimuksissa on erityisesti dopingtapauksia koskeva purkumääräys ainoastaan kiellettyjen ainei- den käyttämisen ja dopingtestistä kieltäytymisen osalta. Nämä oikeuttavat seuran purkamaan sopimuksen ilman lisäedellytyksiä. Muita dopingrikkomuksia eli kiel- letyn menetelmän käyttämistä, olinpaikkatietojen ilmoittamisen laiminlyömistä säännöissä määritellyllä tavalla ja kielletyn aineen tai menetelmän hallussapitoa arvioidaan sen sijaan pelaajasopimuksessa olevan yleismääräyksen perusteella, jonka mukaan purkaminen edellyttää olennaista sopimusrikkomusta.

Pesäpallon ja elektronisen urheilun pelaajasopimusmallien mukaan seuralla on puolestaan oikeus sopimuksen purkamiseen minkä tahansa dopingrikkomuk- sen perusteella ilman, että purkuoikeudelle olisi asetettu esim. rikkomuksen va- kavuutta koskevia lisäedellytyksiä. Jalkapallossa, jääkiekon SM-Liigassa ja kori- pallossa sen sijaan edellytetään, että pelaaja on asetettu rikkomuksen perusteella toimintakieltoon, ja Mestiksessä, että pelaajalle on määrätty rangaistus doping- rikkomuksen johdosta. Mestiksen pelaajasopimus ei yksilöi tarkemmin, missä

250 Jalkapallon ja elektronisen urheilun pelaajasopimuksissa ei ole määräyksiä urheilijan oikeudesta vahingon- korvaukseen.

251 Pesäpallon, VALO:n ja SJPL:n pelaajasopimusmallit sekä jalkapallon pelaajasopimusmalli amatööriurheili- joiden osalta.

252 Jääkiekon ja koripallon pelaajasopimusmallit sekä jalkapallon pelaajasopimusmalli amatööriurheilijoiden osalta.

tilanteissa pelaajasopimus voidaan purkaa. Sopimuksen sanamuodon perusteella purkaminen näyttäisi kuitenkin olevan mahdollista paitsi silloin, kun urheilijalle on määrätty toimintakielto, myös silloin, kun tälle on määrätty muu säännöstön 10 §:ssä tarkoitettu seuraamus, kuten varoitus.

Jääkiekon ja koripallon sopimuksissa on lisäksi erillinen määräys osapuol- ten oikeudesta purkaa sopimus sitä solmittaessa tapahtuneen toisen osapuolen olennaisen harhaanjohtamisen perusteella. Mestiksen pelaajasopimuksessa on puolestaan määräys pelaajan oikeudesta sopimuksen purkamiseen pelaajapalk- kiosopimuksessa määritellyn palkan, palkkion ja muiden korvausten maksun viivästyttyä yli kahdella viikolla.

Pelaajasopimusten sopimusrikkomuksia koskevat määräykset ovat sisällöl- tään vakiintuneita. Ne ovat säilyneet sisällöltään varsin muuttumattomina jo pi- demmän aikaa.253 Pelaajasopimukset eivät kuitenkaan poikkea näiltä osin muista sopimuksista. Esimerkiksi suorituksesta pidättäytyminen ja vahingonkorvaus- velvollisuus ovat normaaleja sopimusrikkomuksen seuraamuksia, eivätkä pelaa- jasopimusten niitä koskevat määräykset tiettävästi poikkea vastaavista muiden alojen sopimusmääräyksistä. Niitä ei näin ollen voida pitää toiminnan luonteesta johtuvana pelaajasopimusten erityispiirteenä.

Urheilijan dopingrikkomuksen seuraamuksia koskevat pelaajasopimusten määräykset ovat luonnollisesti hyvin läheisessä yhteydessä urheilutoiminnan perusluonteeseen ja siihen kuuluvaan reilun pelin periaatteeseen. Sopimuksen purkamisen edellytykset kuitenkin vaihtelevat, eikä sopimuskäytäntö ole näiltä osin yhtenäinen. Seuran oikeutta sopimuksen purkamiseen pelkän pelaajan do- pingrikkomuksen perusteella sinänsä ei näin ollen voida pitää joukkueurheilussa vallitsevana ja vakiintuneena käytäntönä.

2.5 Riidanratkaisu

Elektronisen urheilun pelaajasopimusta lukuun ottamatta kaikissa tarkasteltavana olevissa sopimuksissa on määräykset myös riidanratkaisumenettelystä. Niiden mukaan pelaajasopimussuhteesta johtuvat riitaisuudet ratkaistaan viime kädessä pääsääntöisesti välimiesmenettelyssä, mistä saattaa olla määräys myös pelaajaso- pimuksen osana noudatettavissa kilpailusäännöissä.254 Muutamissa lajeissa poik- keuksen tähän muodostavat tietyt lajin kilpailusäännöissä määritellyt asiat, jotka käsitellään pääsääntöisesti kyseisissä säännöissä määritellyssä menettelyssä.255

253 Schön 2010, s. 29 ja 31.

254 Esim. PPL:n kilpailumääräysten § 12 mukaan erimielisyydet ratkaistaan välimiesmenettelyssä. Pesäpallon pelaajasopimusten mukaan osapuolten on pyrittävä ratkaisemaan erimielisyys ensisijaisesti neuvotteluin.

255 Tästä on määräys pesäpallon, VALO:n ja SJPL:n pelaajasopimuksissa.

Jalkapallon pelaajasopimusmallin mukaan erimielisyydet ratkaistaan kuitenkin lähtökohtaisesti seuran kotipaikan tuomioistuimessa.

Pelaajasopimuksissa on pääsääntöisesti määräys myös pelikyvyttömyysti- lanteita koskevasta erityisestä riidanratkaisumekanismista.256 Sen mukaan pe- laaja suostuu osapuolten yhteisesti hyväksymän erikoislääkärin tutkittavaksi ol- lessaan tyytymätön seuran nimeämän lääkärin arvioon pelikyvyttömyydestään ja osapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän erikoislääkärin päätöstä pelaajan pelikyvyttömyydestä.

2.6 Muut määräykset

Edellä mainittujen lisäksi pelaajasopimuksiin sisältyy myös määräyksiä, jotka ovat käytössä joko vain yhdessä tai muutamassa lajissa. VALO:n, SJPL:n ja PPL:n sopi- muksissa on esimerkiksi määräys seuran velvoitteesta antaa urheilijalle xxxxxxxx- suus kehittää itseään täysipainoisesti urheilijana. Tämän lisäksi tarkasteltavana ole- vissa sopimuksissa on määräyksiä mm. osapuolten salassapitovelvollisuudesta,257 pelaajan oikeudesta terveydenhuoltoon258, pelaajayhdistyksen jäsenmaksun perimisestä259 sekä pelaajan velvollisuudesta tiedottaa käyttämästään agentista sopijakumppanille260. Yksittäisissä sopimuksissa on lisäksi määräyksiä esimer- kiksi seuran velvollisuudesta tiedottaa pelaajalle tämän agentille tekemästään sopimustarjouksesta,261 urheilusuorituksen yhteydessä syntyvän joukkue- ja pe- laajakohtaisen tiedon keräämisestä262 sekä urheilijan velvollisuudesta pidättäytyä yhteistyöstä sellaisen urheilijan tukihenkilön kanssa, joka käyttää ilman hyväksyt- tävää syytä kiellettyä ainetta tai menetelmää263. Elektronisen urheilun pelaajasopi- muksessa on edelleen vain sille tunnusomainen määräys pelaajan velvollisuudesta ”streamata” eli lähettää tietoverkossa yleisön saataville tietty määrä pelilähetystä sekä tämän sopimuskumppanin oikeudesta hyödyntää pelilähetyksiä tai niiden osia markkinoinnissaan sekä pelaajan omistusoikeudesta nimimerkkiinsä ja toisaalta seuran oikeudesta käyttää sitä markkinoinnissaan.

256 Jääkiekon SM-Liigan pelaajasopimus, kohta 6.2; Koripallon pelaajasopimus, kohta 6.2; Mestiksen pelaaja- sopimus, kohta 6.2; PPL:n ammattilaissopimus, kohta 8.1 c) ja amatöörisopimus, kohta 6.3; SJPL:n pelaa- jasopimius, kohta 8.3 ja VALO:n pelaajasopimusmalli, kohta 8.3;

257 Elektronisen urheilun pelaajasopimus, kohta 12 ja Koripallon pelaajasopimus, kohta 9.

258 Koripallon pelaajasopimus, kohta 5.3 ja pesäpallon ammattilaissopimus, kohta 2.

259 Jääkiekon SM-Liigan pelaajasopimus kohta 5.5 ja Koripallon pelaajasopimus, kohta 5.7.

260 Jalkapallon pelaajasopimus 7 §; Jääkiekon SM-Liigan pelaajasopimus, kohta 8.4 ja Mestiksen pelaajasopi- mus, kohta 8.3.

261 Jääkiekon SM-Liigan pelaajasopimus, kohta 5.6.

262 Ibid., kohta 4.12.

263 Pesäpallon ammattilaissopimus, kohta 10.3 ja amatöörisopimus, kohta 8.3.

Nämä muut sopimusmääräykset eivät muodosta joukkueurheilussa vakiintu- nutta ja vallitsevaa käytäntöä, eivätkä ne ilmennä joukkueurheilun erityispiirteitä, joten ne rajataan seuraavassa tarkemman tarkastelun ulkopuolelle.

3 PELAAJASOPIMUS SOPIMUSTYYPPINÄ

3.1 Pelaajan päävelvoitteet

Pelaajasopimuksessa urheilija sitoutuu pelaamaan ja harjoittelemaan eli har- joittamaan urheilua sopijakumppaninsa lukuun sekä osallistumaan tämän ja tämän mahdollisten yhteistyökumppanien markkinointiin. Lisäksi hän sitoutuu luovuttamaan sopijakumppanilleen tiettyjen henkilöään koskevien tunnisteiden käyttöoikeuden. Urheilijan sopimuskumppani puolestaan sitoutuu suorittamaan urheilijalle sopimuksessa määritellyn palkkion ja / tai kulukorvaukset.

Osapuolten sopimukseen perustuvat velvoitteet voidaan jakaa pää- ja sivu- velvoitteisiin. Päävelvoitteilla tarkoitetaan suoritusvelvollisen eli velallisen var- sinaisia velvoitteita ja apu- eli sivuvelvoitteilla niiden täyttämistä tietyllä tavalla edistäviä, varmistavia tai tukevia taikka niiden sisältöä täsmentäviä toissijaisia velvoitteita.264 Vaikka tällä jaottelulla ei ole välitöntä oikeudellista merkitystä, se auttaa jäsentämään pelaajasopimuksen sisältöä.265 Lisäksi sillä voi olla vaikutusta sopimuksen tulkintaan. Tästä syystä, ja koska pelaajasopimusten sivuvelvoitteet ovat myös tavanomaista konkreettisempia, sitä on perusteltua tarkastella myös tässä yhteydessä.266

Oikeuskirjallisuudessa vallitsevan kannan mukaisesti urheilun harjoittamis- ta on pidettävä pelaajan päävelvollisuutena ja muita pelaajasopimuksen mukaisia velvollisuuksia puolestaan sitä palvelevina apu- ja sivuvelvoitteina.267 Vallitsevaa kantaa ei kuitenkaan voida pitää näiltä osin täysin oikeana, vaikka urheilijan muiden suoritusten taloudellinen arvo perustuukin urheilun harjoittamiseen eikä niistä suoriteta urheilijalle erillistä korvausta.268 Pelkästään se, että urheilun har- joittamista epäilemättä voidaan pitää urheilijan keskeisimpänä velvoitteena, ei tarkoita, ettei tällä voisi olla sen ohella muitakin päävelvoitteeksi katsottavia velvol- lisuuksia.269 Apu- ja sivuvelvoitteilla tarkoitetaan nimittäin sellaisia velallisen var- sinaisten velvoitteiden täyttämistä edistäviä, varmistavia tai tukevia taikka niiden sisältöä täsmentäviä toissijaisia velvoitteita, joiden osalta ei yleensä voida esittää

264	Hakulinen 1965, s. 58; Xxxxxxxx 1994, s. 69; Hemmo 2007, s. 13; Xxxxxxxxxxx 2005, s. 14; Aurejärvi – Hem- mo 2007, s. 13–14 ja Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 283.
265	Norros 2018, s. 185.
266	Halila – Norros 2017, s. 194.
267	Huttunen 1994, s. 69–70; Palmgren 1997, s. 60; Rauste 1997, s. 119; Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 283 ja Hali- la –Norros 2017, s.193.
268	Schön 2010, s. 45.
269	Hakulinen 1965, s. 58; Schön 2010, s. 45–46 ja Norros 2018, s. 184.

erillistä luontoissuoritusvaatimusta.270 Urheiluseuran ja sen yhteistyökumppani- en markkinointiin osallistuminen ja seuran edustaminen mediassa eivät edistä pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen täyttämistä tai täsmennä sen sisältöä. Niiden osalta ovat myös käytettävissä samat oikeudelliset seuraamukset ja oikeuskeinot kuin pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen osalta. Niitä ei siten voida pitää sen apu- tai sivuvelvoitteena, vaan urheilijan päävelvoitteena, tai oikeammin osana sitä.

Lainsäätäjän omaksuman ja oikeuskirjallisuudessa vakiintuneen kannan mukaisesti työllä tarkoitetaan mitä tahansa lain ja hyvän tavan mukaista aktiivis- ta tai passiivista inhimillistä käyttäytymistä, jolla on taloudellista arvoa.271 Työtä koskevina sopimuksina pidetään puolestaan sellaisia sopimuksia, joista aiheutuu vähintään yhdelle siihen osalliselle joko välittömästi tai välillisesti henkilökohtai- nen velvollisuus tällaiseen käyttäytymiseen.272

Urheilun harjoittamista tai seuran edustamista markkinointitilaisuuksissa ja mediassa ei yleensä voida pitää lain tai hyvän tavan vastaisena toimintana.273 Ammattilaisurheilijoiden osalta on edelleen ilmeistä, että näiden suorituksilla on taloudellista arvoa. Sen sijaan vanhemmassa oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että amatööriurheilijan suorituksilla ei voi olla taloudellista arvoa, eikä kyseinen toiminta tämän vuoksi voi olla työtä.274 Tätä kantaa ei kuitenkaan voida ainakaan enää nykyisin pitää perusteltuna. Näiltä osin on nimittäin ratkaisevaa nimen- omaan toiminnan taloudellinen arvo seuran ei urheilijan näkökulmasta.275 Sen sijaan toiminnan tavoitteella ei ole merkitystä. Myös yleishyödyllisessä ja voittoa tavoittelemattomassa yhteisössä harjoitettua taloudellista arvoa omaavaa toimin- taa voidaan pitää työnä.276

Urheilijoiden suorituksia voidaan hyödyntää ja käytännössä myös hyödyn- netään kaupallisesti silloinkin, kun näille itselleen ei makseta palkkioita tai ku- lukorvauksia. Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että otteluihin, joihin osallistuu amatööriurheilijoita, myydään yleisölle pääsylippuja tai televisiointi-, radiointi tai striimausoikeuksia, tai että amatööriurheilijoiden käyttämiin joukkueen pe- liasuihin myydään mainospaikkoja. Usein samassa joukkueessa pelaa sekä ama- töörejä että ammattilaisia. Tällöin yleisölle myytävä ’hyödyke’ muodostuu näiden yhteissuorituksesta. Kuinka tällöin on mahdollista todeta perustellusti, että vain ammattilaisten suorituksella on taloudellista arvoa?

270	Hakulinen 1965, s. 58–59 ja 61; Xxxxxxxx 1994, s. 69; Hemmo 2007, s. 13; Xxxxxxxxxxx 2005, s. 14; Xxxx-
	xxxxx – Hemmo 2007, s. 13–14; Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 283 ja Norros 2018, s. 183–184.
271	HE 157/2000 vp, s. 56; Erma 1955, s. 102–103; Xxxxxxxx 1966, s. 34 ja Sarkko 1980, s. 23.
272	Schön 2010, s. 47.
273	Ks. myös Spolander 2009, s. 16.
274	Xxxxxxxx 1966, s. 34 ja Huttunen 1994, s. 49–50.
275	Spolander 2009, s. 16.
276	Ibid., s. 17.

Sanotun perusteella ja koska vaihdanta-arvoa omaaviksi hyödykkeiksi katso- taan myös sellaiset tavarat ja palvelut, joilla ei ole velkojalle välitöntä taloudellista arvoa, mutta joilla yleisesti ottaen saattaa sitä olla,277 amatööriurheilijoidenkin suo- rituksia voidaan pitää varallisuusoikeudellisina palveluksina silloinkin, kun niillä ei ole konkreettista vaihdanta-arvoa278. Urheilijan velvollisuutta urheilun harjoit- tamiseen sekä markkinointiin ja edustustilaisuuksiin osallistumiseen voidaan näin ollen pitää työnä myös muiden kuin ammattimaisesti urheilevien osalta.279 Joukkueurheilu on kunkin lajin säännöissä määriteltyjen yksilöistä koostu-

vien joukkueiden välistä kamppailua keskinäisestä paremmuudesta. Tästä syystä urheilijan henkilökohtaisilla ominaisuuksilla ja usein erityisesti tämän fyysisellä suorituskyvyllä on korostunut merkitys tämän sopijakumppanin kannalta. Huip- pu-urheilun asettamien vaatimusten vuoksi ainoastaan hyvin rajoitettu henkilö- piiri on ylipäätään kykenevä suoriutumaan kyseisestä työstä.280 Lisäksi yksittäisen urheilijan henkilökohtaiset ominaisuudet ovat vaikuttaneet keskeisesti siihen, että tämä on valittu tiettyyn joukkueeseen. Pelaaja ei siten voi laittaa ilman sopimus- kumppanin suostumusta sijaansa toista henkilöä, koska se muuttaisi suorituksen tämän sopimuskumppanin näkökulmasta toiseksi, eikä tämä olisi joukkueurhei- lun edustusoikeusjärjestelmän vuoksi edes mahdollista. Tämä koskee luonnolli- sesti myös seuran edustamista markkinoinnissa ja mediassa. Urheilijan suoritus- ta voidaan näin ollen pitää työtä koskeville velvoitteille tunnusomaisella tavalla henkilökohtaisena281 ja jopa korostuneemmin kuin on luonteenomaista työtä kos- keville velvoitteille yleensä. Vain tämä itse voi täyttää sen. Pelaajasopimuksesta urheilijalle aiheutuva suoritusvelvollisuus on siten luonteeltaan henkilökohtainen. Pelaajasopimusta on siis pidettävä työtä koskevana sopimuksena.

Tarkasteltavana olevissa sopimuksissa urheilija on sitoutunut nimenomaan pelaamaan ja harjoittelemaan sekä osallistumaan markkinointitilaisuuksiin eikä saamaan aikaan tiettyä tulosta. Sopimuksia, joissa urheilija olisi sitoutunut tietyn tuloksen aikaansaamiseen, kuten voittamaan turnauksen tai tekemään vähin- tään sovitun määrän maaleja tai tehopisteitä, ei tiettävästi esiinny käytännössä. Maalien tai pisteiden tekeminen, yksittäisen ottelun saatikka sarjan voittaminen tai esimerkiksi tietyn yleisömäärän saaminen otteluihin ei riipu yksinomaan yk- sittäisestä urheilijasta ja tämän suorituksesta vaan olennaisesti myös urheilijan vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevista seikoista ja muista tahoista, kuten joukkuetovereista, valmentajasta, vastustajista ja myös puhtaasta sattumasta.282

277 Xxxxxxxxx 1965, s. 2 ja 5–6 sekä Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 29.

278 Halila-Norros 2017, s. 184. 279 Schön 2010, s. 47.

280 Delis – Xxxxxxxxx 2007, s. 96–97.

281 Spolander 2009, s. 22 ja Norros 2018, s. 295.

282 Ks. myös Xxxxx 2005, s. 69 ja Meri 2018, s. 49.

Urheilijan ei siten voida edes mielekkäästi ajatella sitoutuvan tietyn tuloksen ai- kaansaamiseen. Vaikka urheilijalle maksettava palkkio voi olla ainakin osittain sidottu työn tuloksiin, pelaajasopimuksen kohteena on kuitenkin edellä sanotun mukaisesti näiltä osin työnteko ja urheilijan päävelvollisuutena työntekovelvolli- suus.283 Se sisältää pelaamisen ja harjoittelun ohella urheiluseuran ja sen yhteis- työkumppaneiden sekä mahdollisesti myös liigan mainonta-, markkinointi- ja edustustilaisuuksiin osallistumisen.284 Velvollisuus pelaamiseen ja harjoitteluun sekä markkinointitilaisuuksiin ja mediatapahtumiin osallistumiseen muodostavat näin ollen yhdessä urheilijan pelaajasopimuksen mukaisen päävelvoitteen. Kukin niistä on urheilijan työtehtävä. Tästä syystä lienee luonnollista, ettei markkinointi- tilaisuuksiin osallistumisen osalta ole sovittu erillisestä korvauksesta, vaan urhei- lijalle suoritettava korvaus kattaa tarkemmin erittelemättä kaikki tämän tehtävät. Mainos-, markkinointi- ja edustustilaisuuksiin osallistumisen lisäksi urheili-

jalla on tyypillisesti velvollisuus tiettyjen henkilöä koskevien tunnisteiden, kuten edustusasussa otetun tai muuten urheilutoimintaan liittyvän valokuvan taikka nimen käyttöoikeuden luovuttamiseen seuralle. Kysymyksessä on ns. sallimisvel- voite, jonka perusteella urheilijalla on velvollisuus antaa sopimuskumppaninsa ja muiden pelaajasopimuksessa määriteltyjen tahojen käyttää kyseisiä tunnisteita sopimuksessa määritellyllä tavalla ja siinä määriteltyyn tarkoitukseen. Seuran ja sen yhteistyökumppanien edustaminen ja henkilöä koskevien tunnisteiden käyt- töoikeuden luovutus ovat urheilijan ns. markkinointivelvollisuuksia.

Valokuvan tai muun tunnisteen käyttöoikeuden luovuttamisen ei kuitenkaan voitane katsoa suoranaisesti edistävän, varmistavan tai tukevan markkinointi- ja edustustilaisuuksiin osallistumista tai täsmentävän sen sisältöä, vaikka ne liit- tyvätkin monesti kiinteästi toisiinsa. Velvollisuuden täyttämistä voidaan myös vaatia itsenäisesti muista pelaajasopimuksen perustamista velvoitteista riippu- matta, ja sen osalta ovat käytettävissä normaalit sopimusrikkomuksen seuraa- mukset. Henkilöä koskevan tunnisteen käyttöoikeuden luovuttaminen on siis katsottava työntekovelvollisuuden ohella urheilijan itsenäiseksi päävelvoitteeksi siitä huolimatta, ettei siitä suoriteta urheilijalle erillistä korvausta. Tätä tukee sekin, että kyseisenlaisen oikeuden luovutuksesta voidaan tehdä myös erillinen sopimus. Työntekovelvollisuus voidaan sen sijaan tietyissä tilanteissa katsoa esim. kuvan käyttöoikeuden luovutusta koskevan velvollisuuden apuvelvoitteeksi. Näin on esim. silloin, kun käyttöoikeuden luovuttaja osallistuu velvoitteensa täyttämi- seen liittyen kuvauksiin, jossa hänestä otetaan kuva, jota luovutuksensaajalla on sitten oikeus käyttää.

283 Ks. myös Huttunen 1994, s. 69–70.

284 Rauste 1997, s. 500–501; Xxxxxxxxxx 2002, s. 99; Delis – Xxxxxxxxx 2007, s. 83 ja HE 22/2009 vp s. 19, jonka mukaan urheilija on lakisääteisen vakuutusturvan piirissä myös toimiessaan seuran tai muun yhtei- sön määräyksestä tämän edustajana edustustilaisuudessa.

3.2 Pelaajan apu- ja sivuvelvoitteet

Muut urheilijan pelaajasopimuksen mukaiset velvollisuudet voidaan luonneh- tia apu- ja sivuvelvoitteiksi, joiden yleisenä tarkoituksena on edellä mainittujen päävelvoitteiden täyttämisen edistäminen ja niiden sisällön täsmentäminen. Ne voidaan jaotella edelleen sen perusteella, liittyvätkö ne pääasiallisesti pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuuden vai markkinointivelvollisuuksien täyttämiseen.

Pelaamis- ja harjoitteluvelvoitetta edistävinä sivuvelvoitteina voidaan pitää ensinnäkin sellaisia velvoitteita, joiden tarkoituksena on turvata ja edistää urhei- lijan suorituskykyä. Markkinointivelvollisuuksien täyttämistä edistävinä apuvel- voitteina voidaan puolestaan pitää velvoitteita, joiden tarkoituksena on turvata pelaajan ja seuran myönteinen julkisuuskuva ja siihen liittyvä kaupallinen arvo. Urheilijan päävelvoitteita täsmentäviä apu- ja sivuvelvoitteita ovat taas ne pelaa- jasopimukseen perustuvat velvoitteet, joilla määritellään tarkemmin, millä tavalla urheilijan on pelattava ja harjoiteltava ja osallistuttava mainontaan ja markki- nointiin ja mitä hänen on tässä toiminnassaan noudatettava.

3.2.1 Pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen apu- ja sivuvelvoitteet

Xxxxxxxxxx suorituskykyä turvaava ja edistävä apuvelvoite on ensinnäkin tämän yleisluontoinen velvollisuus käyttäytyä siten, ettei hän vaaranna pelikykyään ja vireyttään, samoin kuin tämän oikeutta muun urheilun harjoittamiseen rajoittava sopimusmääräys, jolla pyritään alentamaan urheilijan loukkaantumisriskiä285. Sa- manlaisena urheilijan fyysistä ja henkistä suorituskykyä turvaavana apuvelvoittee- na voidaan pitää myös tämän velvoitetta pidättäytyä huumaavien aineiden käytöstä sekä tämän velvollisuutta osallistua niiden mahdollista käyttöä selvittäviin tutki- muksiin. Hieman toisentyyppinen etenkin pelisuorituksen asianmukaista täyttä- mistä varmistava tai edistävä apuvelvollisuus on sen sijaan urheilijan velvollisuus pidättäytyä omia otteluita koskevasta vedonlyönnistä.286 Tällä pyritään takaamaan se, että urheilija pyrkii reilun pelin periaatteen mukaisesti otteluissa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen ja lopputulokseen, eikä heikennä tahallaan pelisuori- tustaan. Velvollisuus pidättyä pelikykyä vaarantavasta toiminnasta, huumaavien aineiden käytöstä sekä omia otteluita koskevasta vedonlyönnistä ovat luonteeltaan tyypillisiä negatiivisia velvoitteita.287 Ne velvoittavat urheilijaa pidättäytymään nii- den kohteena olevasta toiminnasta.288

285 Halila – Norros 2017, s. 194. 286 Ibid., s. 195.

287 Norros 2018, s. 167.

288 Ibid.

Pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuutta edistävänä ja täsmentävänä velvoit- teena on pidettävä myös urheilijan velvollisuutta omaehtoiseen harjoitteluun ai- kana, jolloin joukkueella ei ole järjestettyjä harjoituksia. Tämä on puolestaan luonteeltaan ns. positiivinen tekemisvelvoite eli se perustaa urheilijalle velvolli- suuden kyseiseen toimintaan.289 Se määrittelee harjoitteluvelvollisuuden sisältöä ja laajentaa sitä varsinaisen peli- ja harjoituskauden ulkopuolelle. Tavoitteena on ylläpitää urheilijan peruskuntoa ja edistää järjestetyn harjoittelun tuloksellisuutta ja urheilijan menestymistä tulevassa kilpailutoiminnassa. Pelaamis- ja harjoitte- luvelvoitetta edistävänä ja täsmentävänä apuvelvoitteena voidaan pitää edelleen urheilijan velvollisuutta ilmoittaa harjoituksiin tai otteluun osallistumisen estä- västä pakottavasta esteestä sekä sairastumisesta tai loukkaantumisesta.

Urheilijan oikeutta muihin saman urheilulajin otteluihin osallistumiseen ja muun urheilun harrastamiseen rajoittavat määräykset edistävät ja täsmentävät nekin pelaamis- ja harjoitteluvelvoitetta. Pelaajasopimuksen ehto, jonka mukaises- ti urheilijalla ei ole ilman lupaa oikeutta osallistua muihin saman lajin otteluihin, rajaa urheilijan oikeuden lajinsa harjoittamiseen lähtökohtaisesti vain pelaaja- sopimuksen kattamaan toimintaan. Kysymyksessä on kilpailukiellon luonteinen negatiivinen velvoite, jolla urheilijan sopimuskumppanille varataan yksinoikeus urheilijan urheilusuorituksiin. Velvoite täsmentää pelaamis- ja harjoitteluvelvoi- tetta koskevaa määräystä. Toisaalta se pienentää urheilijan loukkaantumisriskiä ja edistää siten muiden urheilulajien harjoittamista rajoittavan ehdon ohella pe- laamis- ja harjoitteluvelvoitteen täyttämistä.

Pelaamis- ja harjoitteluvelvoitetta täsmentävänä sopimusmääräyksenä voi- daan pitää myös urheilijan velvollisuutta noudattaa lajin kilpailu-, kurinpito- sekä dopingsääntöjä samoin kuin tämän velvollisuutta pidättäytyä urheilussa kiellet- tyjen aineiden käytöstä. Kyseiset velvollisuudet määrittelevät sitä, millä taval- la pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuus on täytettävä. Pelaajasopimuksissa oleva määräys urheilijan velvollisuudesta osallistua edellä tarkoitettujen aineiden käyt- töä selvittäviin tutkimuksiin turvaa puolestaan edellä mainittujen velvoitteiden täyttämistä käytännössä ja edistää tätä kautta pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen asianmukaista täyttämistä. Pelaajan velvoite antaa sopijakumppanilleen mahdol- lisesti käyttämiään lääkkeitä, piristeitä ja lisäravinteita koskevia tietoja tai lääkitä itseään ainoastaan lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti puolestaan rajoittaa pelaajan kiellettyjen aineiden käyttämisen riskiä ja edistää tällä tavalla edellä mainittujen velvoitteiden täyttämistä.

Edellä mainitut velvoitteet eivät tule täytetyksi itse pelaamis- ja harjoitte- luvelvoitteen mukaisella toiminnalla, vaan vaativat erillisen täyttämistoimen, pi- dättäytymisen rajoituksen alaisesta toiminnasta tai aktiivisen tekemisen. Niistä

289 Ibid.

ei myöskään voida käytännössä ajatella sovittavan pelaamis- ja harjoitteluvelvoit- teesta erillisinä. Lisäksi kyseisen päävelvoitteen lakkaaminen aiheuttaa myös edel- lä tarkoitettujen siihen liitännäisten velvoitteiden lakkaamisen. Ne ovat siis täs- säkin suhteessa katsottavissa pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen apuvelvoitteiksi.

3.2.2 Markkinointivelvoitteiden apu- ja sivuvelvoitteet

Urheilijan markkinointivelvoitteet muodostavat varsin heterogeenisen kokonai- suuden. Ne sisältävät yhtäältä velvollisuuden osallistua sopijakumppanin ja tämän yhteistyötahojen markkinointi- ja edustustapahtumiin ja toisaalta velvollisuuden henkilöä koskevien tunnisteiden käyttöoikeuden luovuttamiseen markkinointitar- koituksiin. Näiden urheilijan persoonan kaupalliseen hyödyntämiseen liittyvien velvollisuuksien täyttämistä edistävinä apuvelvoitteina voidaan pitää tyypillisesti erilaisia pelaajan käyttäytymistä koskevia velvoitteita, joilla pyritään säilyttämään ja parantamaan urheilijan ja tämän sopijakumppanin positiivista julkisuuskuvaa. Mahdollisimman positiivinen julkisuuskuva on luonnollisesti omiaan lisäämään kysyntää ja sitä kautta edistämään urheilijan persoonan kaupalliseen hyödyntä- miseen liittyvää taloudellista arvoa.290

Edellä mainitut käyttäytymisvelvoitteet ovat tavanomaisesti negatiivisia vel- voitteita. Tyypillinen tällainen määräys on pelaajasopimukseen sisältyvä urheilijan yleisluontoinen velvoite käyttäytyä siten, ettei käyttäytymisestä aiheudu nega- tiivista julkisuutta sopijakumppanille, lajille ja mahdollisesti urheilulle yleensä. Sopimuksessa on tosin saatettu sopia myös erilaisista positiivisista käyttäytymis- velvoitteista, joiden perusteella urheilija on velvollinen tietynlaiseen aktiiviseen käyttäytymiseen.

Urheilijan markkinointivelvollisuuksien sisältöä täsmentävinä apuvelvol- lisuuksina voidaan pitää myös niitä pelaajasopimuksen määräyksiä, joilla ur- heilijalle on asetettu velvollisuus noudattaa sopijakumppanin tekemiä mainos-, markkinointi- ja varustesopimuksia sekä käyttää harjoituksiin ja muihin viral- lisiin tapahtumiin osallistuessaan hänelle määrättyjä varusteita ja asusteita.291 Tällaisina velvollisuuksina voidaan pitää myös niitä urheilijan velvoitteita, joilla on toisaalta kavennettu tämän oikeutta tehdä omia vastaavia edellä tarkoitettu- ja sopimuksia sekä käyttää muita kuin hänelle osoitettuja varusteita ja asuja ja henkilöään koskevia tunnisteita kaupallisiin tarkoituksiin.

Edellä esitetty pelaajasopimukseen perustuvien apu- ja sivuvelvoitteiden jako on vain yleistys ja perustuu siihen, mikä on katsottu kunkin edellä mainitun vel- voitteen pääasialliseksi tarkoitukseksi. Niihin voi liittyä myös muita, toissijaisia tai

290 Huttunen 1994, s. 70.

291 Ks. esim. Kivi 1973, s. 65, jossa on todettu, että syy, miksi urheilijat velvoitetaan tiettyjen varusteiden ja asus- teiden käyttöön, on luonteeltaan markkinointiin liittyvä.

rinnakkaisia tavoitteita, joiden perusteella niiden voidaan katsoa edistävän tai täs- mentävän urheilijan muitakin päävelvollisuuksia. Esimerkiksi huumaus- tai dopin- gaineiden käyttö tai omia otteluita koskeva vedonlyönti — erityisesti jos urheilija on lyönyt vetoa vastustajan voiton puolesta — voivat julkiseksi tullessaan alentaa urheilijan ja tämän sopijakumppanin markkina-arvoa. Niitä koskevat velvollisuu- det voidaan näin ollen katsoa pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuuden ohella myös urheilijan markkinointivelvoitteiden apuvelvoitteiksi samoin kuin pakottavasta esteestä sekä sairastumisesta tai loukkaantumisesta ilmoittaminen, jonka sen- kin voidaan katsoa edistävän ja täsmentävän myös markkinointivelvollisuuksia. Samalla tavalla urheilijan velvollisuuden käyttäytyä pelikykyään vaaranta- matta voidaan ajatella edistävän myös tämän markkinointivelvoitteiden täyttä- mistä. Seuralla lienee yleensä paremmat mahdollisuudet esim. urheilijan hen- kilöoikeuksien kaupalliseen hyödyntämiseen tämän ollessa pelikykyinen kuin pelikyvytön. Velvollisuus määrättyjen varusteiden ja asujen käyttämiseen voidaan puolestaan katsoa markkinointivelvollisuuden ohella toissijaisesti pelaamis- ja harjoitteluvelvoitetta täsmentäväksi apuvelvoitteeksi. Tämän lisäksi velvollisuu- della määrättyjen varusteiden käyttämiseen voidaan katsoa pyrittävän suojele-

maan pelaajaa loukkaantumisilta ja turvaamaan siten tämän pelikykyä.

3.3 Seuran pää- ja sivuvelvoitteet

Urheilijan sopijakumppani on pelaajasopimuksen perusteella velvollinen suorit- tamaan urheilijalle sovitun rahapalkan ja -palkkiot, mahdolliset luontoisetuudet ja / tai kulukorvaukset sopimuskauden ajan. Tämän lisäksi sopijakumppani on velvollinen vakuuttamaan urheilijan tapaturman ja mahdollisesti lisäksi vanhuu- den varalta sekä antamaan tälle vuosilomaa ja sen ohella tai sijasta mahdolliset harjoitusvapaat.

Sopijakumppanin päävelvoitteena on näin ollen ensinnäkin velvollisuus edel- lä mainittujen palkkojen, luontoisetuuksien ja kulukorvausten suorittamiseen. Näiltä osin suoritus on luonnehdittavissa antamisvelvoitteeksi, pääsääntöisesti rahavelan maksamiseksi.292 Sopijakumppanin toisena päävelvoitteena voidaan pitää edellä tarkoitettua velvollisuutta vakuuttaa urheilija. Pelaajasopimuksissa olevat pelikyvyttömyyden aikaista palkanmaksuvelvollisuutta koskevat määrä- ykset ovat puolestaan katsottavissa palkanmaksuvelvollisuuden sisältöä täsmen- täviksi apu- ja sivuvelvoitteiksi.

292 Norros 2018, s.155.

3.4 Pelaajasopimus sopimuskokonaisuutena

Kuten edeltä käy ilmi, pelaajasopimukseen sisältyy erilaisia oikeudelliselta luonteel- taan toisistaan poikkeavia ja toisiinsa erilaisissa suhteissa olevia velvoitteita. Tästä syystä sopimuksen oikeusvaikutusten määrittämiseksi on ensinnäkin ratkaistava, muodostaako pelaajasopimus yhden jakamattoman sopimuksen, vai onko se eril- lisistä rinnakkaisista sopimuksista koostuva sopimuskokonaisuus293, jolle on vain annettu yhteinen nimitys.

Jotta tietyt velvoitteet voisivat muodostaa itsenäisen sopimuksen, niiden tulee ensinnäkin olla luonteeltaan sellaisia, että niistä voidaan ajatella sovittavan erillisellä sopimuksella, eli että niiden voidaan ylipäätään ajatella olevan vaih- dannan kohteena. Niiden tulee siis olla luovutuskelpoisia ja taloudellista arvoa omaavia varallisuusoikeuksia.294 Luovutuskelpoisia ja taloudellista arvoa omaavia oikeuksia ovat sellaiset oikeudet, jotka yleensä ottaen ovat oikeudellisesti luovu- tettavissa ja joilla tyypillisesti on taloudellista arvoa. Tietty oikeus voi näin ollen kuulua varallisuusoikeuksiin, vaikka sen luovuttaminen olisi tosiasiallisesti mah- dotonta tai sen haltija olisi muusta syystä estynyt hyödyntämästä sitä siten, ettei sillä tosiasiallisesti olisi välitöntä taloudellista arvoa.295 Tästä syystä varallisuus- oikeuksiin on katsottu voivan kuulua myös tiettyjä luovuttamattomia oikeuksia, joiden luovuttamattomuus perustuu muuhun kuin henkilöllisyyden suojaan.296 Oikeuden luovuttamattomuus perustuu tällöin pääsääntöisesti siihen, että se on luonteeltaan henkilökohtainen, eli esimerkiksi osapuolten keskinäiseen luotta- mukseen perustuva, eikä se tästä syystä ole yleensä ehdotonta.297 Tällainen oikeus on siirrettävissä kolmannelle velvoitetun osapuolen suostumuksin ja siis sinällään luovutuskelpoinen vaikka sen haltija onkin tosiasiallisesti estynyt luovuttamasta sitä ilman toisen osapuolen suostumusta. Tyypillisenä esimerkkinä tällaisesta oikeudesta voidaan mainita työnantajan oikeus työntekijän työhön, jota ei voida siirtää TSL 1:7:n nojalla kolmannelle osapuolelle ilman työntekijän suostumusta. Toisaalta kyseisten velvoitteiden tulee muodostaa täydellinen sopimus. Jos edellä mainitut edellytykset täyttyvät, on selvitettävä, onko kysymyksessä yhden sopimuksen sijasta ns. sidonnaisista sopimuksista. Sidonnaisilla sopimuksilla tar- koitetaan täydellisiä ja itsenäisiä sopimuksia, jotka ovat sidoksissa toisiinsa joko ulkoisesti tai pätevyytensä ja päämääränsä osalta taikka toisiinsa nähden vaih- toehtoisia.298 Ulkonaisesti sidonnaisia sopimuksia ovat sellaiset sopimukset, jotka

293 Xxxxxxxx 1966, s. 164.

294 Xxxxxxxxx 1965, s. 2 ja 6 sekä Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 29.

295 Hakulinen 1965, s. 5. 296 Ibid., s. 2–3.

297 Ibid.

298 Xxxxxxxx 1966, s. 164.

on laadittu samalle asiakirjalle tai päätetty samassa yhteydessä, mutta joiden oi- keusvaikutukset ovat toisistaan riippumattomia.299 Pätevyytensä ja päämääränsä osalta sidonnaisia sopimuksia ovat puolestaan sopimukset, jotka voidaan toteuttaa vain yhdessä.300 Vaihtoehtoisia sopimuksia ovat puolestaan sellaiset sopimukset, joista vain toinen jää tietyn ehdon toteutuessa voimaan.301

Urheilijan edellä tarkoitetut apu- ja sivuvelvoitteisiin kuuluvat käyttäytymis- velvoitteet ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niistä useinkaan ole mahdollista sopia itsenäisesti. Sopimus, jolla ainoastaan sitouduttaisiin pidättäytymään esimerkiksi fyysistä suorituskykyä tai mainetta vaarantavasta käyttäytymisestä, erilaisten doping- tai lääkeaineiden käyttämisestä tai tiettyjen urheilulajien harrastamises- ta, voitaisiin muihin velvoitteisiin liittymättömänä helposti katsoa perustuslailla turvattuja henkilöoikeuksiin lukeutuvia henkilökohtaista vapautta tai elinkeinon- harjoittamisen vapautta asiattomasti rajoittavaksi, hyvän tavan vastaiseksi ja tätä kautta mitättömäksi. Kyseiset oikeudet ovat näin ollen muista velvoitteista erilli- sinä yleensä luovutuskelvottomia. Niistä ei siis voida sopia itsenäisin sopimuksin. Toisaalta urheilijan pelaajasopimuksen mukaisiin apu- ja sivuvelvollisuuksiin ei yleensä voitane katsoa liittyvän myöskään taloudellista arvoa lukuun ottamatta velvollisuutta tiettyjen varusteiden ja asusteiden käyttämiseen. Ne eivät voine täs- täkään syystä pääsääntöisesti olla itsenäisiä vaihdannan ja sopimuksen kohteita. Sanotun perusteella urheilijan apuvelvoitteisiin edellä luokiteltujen velvol- lisuuksien ei voida jo niiden luonteen vuoksi yleensä katsoa muodostavan muis- ta pelaajasopimuksessa mainituista velvoitteista erillisiä sopimuksia. Siinäkään tapauksessa, ettei näin olisi, ne ovat joka tapauksessa pelaajasopimuksen osana päävelvoitteille alisteisia ja niistä riippuvaisia epäitsenäisiä apu- ja sivuvelvoittei- ta, joista ei edes suoriteta erillistä korvausta. Ne eivät näin ollen voi muodostaa tässä nimenomaisessa yhteydessä muista pelaajasopimusten velvoitteista erillistä

täydellistä sopimusta.

Pelaajasopimuksessa suoritukset vaihdetaan toisiinsa, eli ne ovat toisiin- sa nähden suorituksen ja vastasuorituksen asemassa.302 Pelaajasopimus on siten sopijapuolten vastakkaisiin tahdonimaisuihin perustuva vastikkeellinen eli syn- allagmaattinen sopimus.303 Tämä koskee ammattilaisten ohella myös amatööri- urheilijoiden sopimuksia. Xxxxxxxx ja Xxxxxx ovat tosin katsoneet, ettei pelkkiä kulukorvauksia voida pitää urheilemisesta yms. suoritettuna vastikkeena.304 Kan- taa ei kuitenkaan voida pitää täysin oikeana. Vaikka urheilijalle suoritettua pelkät

299 Ibid.

300 Ibid.

301	Ibid.
302	Schön 2010, s. 42.
303	Spolander 2009, s. 12 ja Schön 2010, s. 42.
304	Xxxxxxxx 1997, s. 50 ja Rauste 1997, s. 109.

tosiasialliset kulut kattavaa kulukorvausta ei voidakaan pitää työoikeudellisena vastikkeena, sitä voidaan pitää taloudellista arvoa omaavana vastikkeena laajem- massa velvoiteoikeudellisessa merkityksessä. Urheilijan saama vastike koostuu tällöin sellaisten kulujen korvaamisesta, jotka harrasteurheilija joutuu kustan- tamaan itse. Tällä on kiistatta taloudellista arvoa urheilijalle ja amatööriurheili- jankin sopimusta voidaan siten perustellusti pitää vastikkeellisena sopimuksena. Edellä sanotun perusteella selvää on siis myös se, että osapuolten velvoit-

teet muodostavat ainoastaan yhdessä päämääränsä ja voimassa olonsa kannalta yhtenäisen vastikkeellisen sopimuksen. Myöskään varsinaista pelaajasopimusta ja siihen liittyvää palkkiosopimusta tai talousliitettä ei näin ollen voida arvioida toisistaan erillisinä, itsenäisinä sitoumuksina, vaan kysymys on yhdestä sopi- muksesta.

Edellä käsiteltyjä kysymyksiä ongelmallisempi onkin se, voidaanko urheilijan päävelvoitteiden katsoa muodostavan yhden sopimuksen, vai onko niitä pidettävä edellä tarkoitettuina sidonnaisina sopimuksina. Näiltä osin on todettava ensinnä- kin se, etteivät urheilemisesta ja edellä tarkoitetuista markkinointivelvollisuuksista sopiminen välttämättä edellytä toisiaan. Niistä kummastakin on mahdollista so- pia itsenäisesti ja toisistaan riippumatta. Urheilemisesta voidaan näin ollen sopia ilman, että samalla sovitaan edellä tarkoitetuista markkinointivelvollisuuksista ja päinvastoin. Samalla tavalla tiettyihin edustus- ja markkinointitilaisuuksiin osallistumisesta, oikeudesta urheilijan kuvaan, nimeen tai muuhun vastaavaan tunnisteeseen samoin kuin tiettyjen asusteiden ja varusteiden käyttämisestä on mahdollista sopia niistäkin toisistaan riippumatta. Tämä ei ole edes epätavallista. Huippu-urheilijoiden tekemät mainos- ja markkinointisopimukset, joissa he sitou- tuvat osallistumaan erilaatuisiin markkinointitilaisuuksiin, käyttämään tiettyjä asusteita ja varusteita ja näiden ohella tai sijasta luovuttamaan käyttöoikeuden edellä tarkoitettuihin henkilöään koskeviin tunnisteisiin, ovat käytännössä ta- vanomaisia, jopa siinä määrin, että Halila on käsitellyt sponsorisopimusta yhtenä urheilusopimusten erityisenä tyyppinä305.

Pelaajasopimuksen osana urheilijan työnteko- ja markkinointivelvoitteet pe- rustuvat ensinnäkin samassa yhteydessä annettuun tai jopa samaan tahdonilmai- suun, joka on lisäksi käytännössä kirjattu samalle asiakirjalle. Niiden välillä on näin ollen ulkonainen yhteys. Tämän lisäksi velvollisuus urheilun harjoittamiseen ja erilaisiin mainos- ja markkinointitilaisuuksiin osallistumiseen muodostavat yhdessä urheilijan työntekovelvollisuuden. Ne ovat kyseisen velvollisuuden osia, urheilijan työtehtäviä. Niillä on näin ollen keskenään ja lisäksi yhdessä urheilijan henkilöä koskevien tunnisteiden käyttöoikeuden luovutuksen kanssa myös yhtei- nen päämäärä, urheilijan ”[työ]suorituksista muodostuvan taloudellisen arvon”

305 Halila 2006, s. 206–225.

siirtäminen sopijakumppanille.306 Ne siis muodostavat yhdessä vastasuorituksen pelaajasopimuksen toisen osapuolen velvoitteille. Urheilijan eri velvoitteiden välillä on näin ollen pelaajasopimuksen osina myös tosiasiallinen yhteys eivätkä ne ole keskenään vaihtoehtoisia.

Urheilijan päävelvoitteet ovat toisiinsa sidoksissa myös sopimuksen päte- mättömyyden ja voimassaolon osalta. Pelaajasopimuksen ei voida mielekkäästi ajatella jäävän voimaan pelkästään markkinointivelvollisuuksien osalta, jos pelaa- mis- ja harjoitteluvelvoite osoittautuu pätemättömäksi.307 Tällainen urheilijan vel- voitteiden osittainen pätemättömyys ei edes olisi tahdonmuodostuksen tai muun sopimuksen tekemisolosuhteisiin liittyvän virheen aiheuttamana lähtökohtaisesti käytännössä mahdollistakaan edellä mainittujen velvoitteiden perustuessa sa- maan jakamattomaan tahdonilmaisuun. Pelaajasopimus voidaan edelleen päättää kokonaisuudessaan myös pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuuden osalta markki- nointivelvollisuuksiin kohdistuneen sopimusrikkomuksen perusteella. Pelaaja- sopimusta, kuten muitakaan sopimuksia, ei voida päättää vain osittain ilman vastapuolen suostumusta, koska kysymyksessä olisi käytännössä voimassa olevan sopimuksen yksipuolinen muuttaminen. Tämän perusteella pelaajasopimusta on siis pidettävä yhtenä jakamattomana sopimuksena, johon sisältyy oikeudelliselta luonteeltaan toisistaan poikkeavia sopimusehtoja.

3.5 Sopimustyyppijaottelu

3.5.1 Yleistä

Nykyisen sopimustyyppijaottelun tausta on roomalaisessa sopimusoikeudessa ja sen tyyppipakkoa eli numerus clausus -periaatetta ilmentävässä actio -järjestelmäs- sä, jonka mukaan kanneperusteiksi kelpasivat ainoastaan tietyt etukäteen määritel- lyt muodolliset sopimustyypit.308 Sen sijaan niiden ulkopuolelle jäävillä sopimuk- silla ei tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta voitu perustaa toteuttamiskelpoisia oikeuksia.309 Vielä nykyisinkin pääosa sopimusoikeudellisesta lainsäädännöstä on sopimustyyppikohtaista, ja kutakin näistä erityislaeista sovelletaan lähtökohtaisesti

306 Huttunen 1994, s. 70.

307 Ks. esim. SopMenL 2 §, jonka mukaisesti elinkeinotoiminnassa ei mm. saa käyttää totuudenvastaista tai harhaanjohtavaa omaa elinkeinotoimintaa koskevaa ilmaisua, joka on omiaan vaikuttamaan hyödykkeen kysyntään. Tällainen totuudenvastainen tai harhaanjohtava ilmaisu voi olla mm. tietyn urheilijan nimen tai kuvan liittäminen sellaisen urheiluseuran ottelumainokseen, jossa urheilija ei ole koskaan pelannut. Vaati- mus markkinointivelvollisuuksien lakkaamisesta pelaamis- ja harjoitteluvelvollisuuden lakattua voidaan näin ollen johtaa nimenomaisesti laistakin.

308 Halila – Hemmo 2008, s. 17–18.

309 Ibid., s. 18.

vain siinä määriteltyihin sopimussuhteisiin. Tästä syystä sopimustyyppierottelun onkin toisinaan todettu perustuvan tarpeeseen tunnistaa kuhunkin sopimussuh- teeseen soveltuva laki ja noudattavan näiden erityislakien soveltamisaloja.310

Äärimmilleen vietynä tämä ajattelutapa merkitsisi sitä, että itsenäisiä so- pimustyyppejä olisivat ainoastaan lailla säännellyt eli legaaliset sopimustyypit. Erityislaeilla sääntelemättömät sopimukset olisivat puolestaan vain sopimusoi- keuden yleisen osan ja sopimusoikeuden yleisten periaatteiden sääntelemiä tyy- pittömiä sopimuksia, joihin voitaisiin soveltaa enintään analogisesti legaalisten sopimustyyppien sopimustyyppikohtaista lainsäädäntöä. Siinäkään tapauksessa, että tällaiseen lailla sääntelemättömään sopimusten ryhmään liittyisi jokin sille ominaisia oikeusvaikutuksia aiheuttava tosiasiallinen sääntelyjärjestelmä, sitä ei pidettäisi itsenäisenä sopimustyyppinä.

Xxxxxxxxxx mukaan sopimustyypin funktio on muiden kuin välittömästi osapuolten tahdonilmaisuun perustuvien sopimuksen oikeusvaikutusten määrit- täminen.311 Jos siis sopimustyyppierottelun tarkoituksena pidetään sovellettavan lainsäädännön tunnistamisen sijasta laajemmin sopimusten oikeusvaikutusten ja niiden määräytymiseen vaikuttavan normiston ja periaatteiden määrittelemistä, ongelmaksi muodostuvat juuri edellä mainitut lailla sääntelemättömät sopimus- suhteet, joihin liittyy jokin muu vakiintunut oikeusvaikutuksia aiheuttava sään- telyjärjestelmä kuten esimerkiksi kauppa- tai muu vakiintunut tapa. Tällainen vakiintuneeseen tapaan perustuva säännöstö saattaa tulla sovellettavaksi niissä tapauksissa, joissa kirjoitettua lakia ei ole. Tietyissä tapauksissa alalla nouda- tettavat sopimusehdot saattavat myös olla niin vakiintuneet, että ne tosiasiassa syrjäyttävät yleiset tahdonvaltaiset lakiin perustuvat säännökset ja muodostavat niiden sijasta alalla noudatettavan tosiasiallisen säännöstön312. Niissäkin tapauk- sissa, joissa lailla sääntelemättömiin sopimuksiin sovelletaan ainoastaan yleistä sopimusoikeudellista sääntelyä ja periaatteita, näiden tosiasiallinen soveltaminen ja näin ollen niiden eri sopimusryhmissä aiheuttamat oikeusvaikutukset saattavat vaihdella mm. niiden yhteiskunnallisten kontekstien (toimintaympäristön) erilai- suuden ja siihen liittyvän sopimusten erityisluonteen takia313.

Kun huomio kiinnitetään lainsäädännön ohella myös muihin sopimusten oikeusvaikutuksia säänteleviin normeihin, sellaisten lailla sääntelemättömien sopimusryhmien erottamiseen toisistaan, joihin liittyy yleisestä sopimusoikeu- dellisesta sääntelystä poikkeava säännöstö tai tulkintaperiaatteita, tai joiden osalta yleisten sopimusoikeudellisten periaatteiden soveltaminen poikkeaa ta-

310	Ibid., s. 14 ja 21.
311	Xxxxxxxx 1961, s. 12.
312	Taxell 1972, s. 56; Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 8 ja Adlercreutz 2002, s. 18.
313	Saarnilehto 2009, s. 12.

vanomaisesta, on käytännöllinen tarve314. Huomion kiinnittäminen pelkästään lakitasoiseen sääntelyyn voi lisäksi antaa harhaanjohtavan kuvan sopimuksen oikeusvaikutusten määräytymiseen vaikuttavasta normipohjasta esimerkiksi siinä edellä mainitussa tilanteessa, kun tiettyihin sopimuksiin liittyvä tosiasiallinen sääntelyjärjestelmä syrjäyttää niihin sovellettavissa olevan lakiin perustuvan tah- donvaltaisen sääntelyn.315 Tästä syystä ei ole estettä katsoa tällaisia tavanomais- oikeudellista tietä syntyneitä lailla sääntelemättömiä sopimusryhmiä itsenäisiksi sopimustyypeiksi ja oikeuskirjallisuudessa näin onkin tehty.316 Toisin kuin roo- malaisessa oikeudessa Suomen nykyisessä sopimusoikeudessa ei ole tunnustettu tyyppipakkoa vahvassa muodossa.317

Sopimustyypit voivat siis syntyä kahdella tavalla. Sopimustyyppiä, sen tun- nusmerkistöä ja oikeusvaikutuksia koskevia erityissäännöksiä on voitu ensinnäkin sisällyttää lakiin, jolloin kysymyksessä on ns. legaalinen sopimustyyppi.318 Toi- saalta sopimustyyppi on saattanut syntyä tavanomaisoikeudellista tietä siten, että tiettyjen sopimusten sisältö on ajan kuluessa vakiintunut ja tästä vakiintuneesta sisällöstä on sittemmin erottunut kyseisen sopimustyypin aiemmin tunnetuista tyypeistä eroava tunnusmerkistö, jonka täyttäviin sopimuksiin on edelleen alettu soveltaa tuomioistuin- ja muussa käytännössä samansisältöisiä sääntöjä.319 Tämä lienee myös useimpien nykyisten sopimustyyppien alkuperäinen syntymistapa.320 Jotta tällainen käytännössä lailla sääntelemätön sopimusryhmä voitaisiin katsoa itsenäiseksi sopimustyypiksi, on siis edellytettävä ensinnäkin, että tiettyä asiaa koskevia sopimuksia esiintyy käytännössä vakiintuneesti ja toisaalta että näiden sopimusten sisältö on vakiintunut. Tästä vakiintuneesta sisällöstä tulee edelleen olla tunnistettavissa jotain kyseiselle ryhmälle tunnusomaisia sen muista sopimuksista erottavia piirteitä, joihin liittyy sille ominaisia oikeusvaikutuksia, normeja tai periaatteita, jotka tekevät sopimustyypin erottamisen tarpeelliseksi. Tavanomaisoikeudellisen sopimustyypin olemassaolo ratkeaa näin ollen vakiin- tuneisuuden, tunnistettavuuden ja erottelun tarpeellisuuden perusteella. Siinä- kin tapauksessa, ettei tietyn sopimusten ryhmän erottamiselle itsenäiseksi sopi- mustyypiksi ole edellä tarkoitettua käytännöllistä tarvetta, se voidaan kuitenkin

314 Ks. esim. Hemmo 2007, s. 36, jossa on todettu, että kulloinkin tarkasteltavana olevaa sopimusta muistutta- vien sopimusten tunnistaminen saattaa palvella sopimuksen oikeusvaikutusten määrittämisen kannalta re- levanttia oikeuslähdemateriaalia, sekä Hellner 2021, s. 32, jossa myös erilaisten vakioehtojen sääntelemien sopimusten on katsottu voivan muodostaa itsenäisen sopimustyyppinsä.

315 Ks. myös Xxxxxxxxxxx 2008, s. 38–39.

316 Erma 1955, s. 28; Xxxxxxxx 1966, s. 137–139; Xxxxxx 1987, s. 53–54, jossa on todettu, ettei kaikkia sopimus- tyyppejä ole edes syytä säännellä lailla; Hemmo 2007, s. 29 alav. 32; Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 4 ja Saarni- lehto 2009, s. 13.

317 Halila – Hemmo 2008, s. 20.

318 Erma 1955, s. 28; Xxxxxxxx 1966, s. 137–139 ja Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 4.

319 Ibid.

320 Ks. esim. Telaranta 1990, s. 253 ja Hellner 2021, s. 28.

erottaa oikeustieteessä esim. systemaattisista syistä omaksi sopimusryhmäkseen. Tällöin voidaan puhua oikeustieteen luomasta sopimustyypistä.321

Varsinaisten sopimustyyppien ohella niiden sisällä saattaa esiintyä ’epäit- senäisiä’ ala- eli sopimuslajeja, jotka eivät muodosta omaa sopimustyyppiään, mutta jotka erottuvat tietyn erottavan tunnusmerkin ja siihen liittyvien erityisten oikeusvaikutusten perusteella sopimustyypin sisällä muista sen alaisuuteen kuu- luvista sopimuksista.322 Epäitsenäisiä sopimusten alalajeja voi syntyä erityisesti pakottavasti säänneltyjen sopimustyyppien alaisuuteen tai, kun tahdonvaltaisesti säännellyn tyypin piiriin kuuluvaan sopimusten ryhmään ei liity niin omanlai- sia oikeusvaikutuksia, että se olisi tarpeen erottaa itsenäiseksi sopimustyypiksi. Eriytymisen jatkuessa tällaiset sopimustyyppien alalajit saattavat lopulta erottua, tai ne saatetaan erottaa lainsäädäntöteitse kokonaan omaksi sopimustyypikseen. Sopimusvapauden periaatteeseen kuuluvasta sopimusten sisältövapaudesta seuraa, että osapuolilla on lain ja hyvän tavan rajoissa mahdollisuus tehdä halu- amansa sisältöisiä sopimuksia. Sopijapuolet eivät siis ole sidottuja olemassa oleviin sopimustyyppeihin, vaan he voivat määrätä keskinäisistä suhteistaan vapaasti näistä riippumatta. Näin ollen myös edellä mainitut pääosin yleisen sopimusoikeu- dellisen sääntelyn ja periaatteiden varaan jäävät sopimukset samoin kuin kahden tai useamman sopimustyypin tunnusmerkistön täyttävät eli ns. sekatyyppiset sopimukset ovat nekin sallittuja ja päteviä.323 Muutoinhan uusia sopimustyyppejä

ei voisi lainkaan syntyä tavanomaisoikeudellista tietä.

3.5.2 Pelaajasopimus sopimustyyppijaottelussa

Erityisesti pelaajasopimusta koskevaa lakitasoista sääntelyä ei ole olemassa,324 joten sen asema sopimustyyppinä määräytyy edellä mainittujen tavanomaisoikeudel- listen sopimustyyppien muodostumista koskevien kriteerien perusteella. Jouk- kueurheilijoiden ja urheiluseurojen yms. urheilutoimintaa harjoittavien tahojen välillä on tehty urheilijan urheilusuoritusta koskevia sopimuksia Suomessakin jo pidemmän aikaa ja nämä sopimukset ovat olennaisilta osiltaan samansisältöisiä ja pitkälti vakiintuneita lajista ja siitä riippumatta, onko kysymyksessä ammatti- lais- vain amatööriurheilijan sopimus. Tämän perusteella voidaan siis todeta, että pelaajasopimukset ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisessa sopimuskentässä ja että alalla on olemassa vakiintunut sopimuskäytäntö.325 Pelaajasopimus täyttää

321 Xxxxxxxx 1966, s. 139.

322 Ibid., s. 138 ja Halila – Hemmo 2008, s. 22–23.

323 Xxxxxxxx 1966, s. 163–164 ja 174; Telaranta 1990, s. 252–253 ja Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 19–20.

324 Työlainsäädännössä on kyllä tiettyjä urheilua koskevia soveltamisrajoituksia. Nämä kuitenkin koskevat ylei- sesti työsuhteista urheilua.

325 Halila – Norros 2017, s. 196.

näin ollen ainakin ensimmäisen tavanomaisoikeudellisen sopimustyypin erottami- selle asetetuista vaatimuksista. Tunnistettavuutta käsitellään puolestaan seuraa- vassa kappaleessa ja pelaajasopimuksen itsenäiseksi sopimustyypiksi erottamisen tarpeellisuutta seuraavassa luvussa, jossa siis tarkastellaan lähemmin urheilijan pelaajasopimuksen mukaisia velvoitteita tarkoituksena selvittää pelaajasopimuk- sen oikeusvaikutusten lisäksi mm., liittyykö niihin sellaisia erityispiirteitä, jotka antavat aiheen erottaa pelaajasopimuksen omaksi sopimustyypikseen.

Pelaajasopimukseen sisältyvät oikeudelliselta luonteeltaan toisistaan poikke- avat velvoitteet muodostavat yhden sopimuskokonaisuuden. Tästä syystä pelaaja- sopimuksen oikeusvaikutusten määrittämiseksi on sen ohella, onko kysymyksessä mahdollisesti tavanomaisoikeudellista tietä syntynyt sopimustyyppi, vastattava myös kysymykseen siitä, onko sitä pidettävä sekatyyppisenä sopimuksena. Kahden tai useamman sopimustyypin tunnusmerkistön täyttävien sekatyyppisten sopi- musten osalta ongelmaksi näet muodostuu ensinnäkin sen ratkaiseminen, onko sopimussuhteeseen sovellettava vain yhtä vai rinnan useampaa sopimustyyppi- kohtaista normistoa ja toiseksi, miten sovellettava normisto tai, jos sovellettavaksi tulee rinnakkain useampi normisto, niiden keskinäinen suhde määräytyy.326 Tämä ongelma ei koske sopimuksia, jotka sisältävät tietyn sopimustyypin tunnusmerkis- tön mukaisten velvoitteiden ohella sellaisia velvoitteita, jotka eivät kuulu minkään lailla säännellyn tai käytännössä vakiintuneen sopimustyypin alaisuuteen. Tästä syystä näitä ei ole myöskään pidetty sekatyyppisinä sopimuksina.

Selvitettäessä pelaajasopimuksen asemaa sopimustyyppijaottelun kannalta on siis määritettävä, sisältyykö siihen sellaisia kyseiselle sopimusten ryhmälle tunnusomaisia piirteitä, jotka antavat aihetta arvioida pelaajasopimusta itsenäi- senä sopimustyyppinä, ja toisaalta, sisältyykö siihen näiden ohella muille sopi- mustyypeille tunnusomaisia velvoitteita.

3.5.3 Sopimustyypin tunnistaminen sopimuksen ainesosien perusteella

Sopimustyyppijaottelun kannalta keskeisessä asemassa on ns. ainesosaoppi, jonka mukaisesti sopimuksen osat on jaettu kolmeen luokkaan — olennaisiin (essentia- lia negotii), luonnollisiin (naturalia negotii) ja tilapäisiin ainesosiin (accidentalia negotii).327 Näistä sopimustyypin määräytymisen kannalta merkityksellisiä ovat olennaiset ainesosat.

Edellä on jo todettu, että tavanomaisoikeudellisen sopimustyypin muo- dostuminen edellyttää, että tiettyyn sopimusten ryhmään liittyy joitakin sille

326 Halila – Hemmo 2008, s. 23.

327 Xxxxxxxx 1966, s. 141; Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 241 ja Halila – Hemmo 2008, s. 14.

tunnusomaisia sen muista sopimuksista erottavia ja erityisiä oikeusvaikutuksia aiheuttavia piirteitä. Sopimukset puolestaan eroavat toisistaan kohteensa eli so- pijapuolten nimenomaisiin tai konkludenttisiin tahdonilmaisuihin perustuvien suoritusvelvollisuuksien perusteella, jotka toisin sanoen muodostavat kyseisen tyyppiselle sopimukselle välttämättömät tunnusmerkistötekijät.328 Sopimuksen olennaisilla ainesosilla tarkoitetaan näitä kullekin sopimustyypille ominaisia tah- donilmaisuperusteisia velvoitteita, joita ilman kyseisen tyyppistä sopimusta ei ole syntynyt329 eli joita ilman se ei saa kyseiselle tyypille ominaisia oikeusvaikutuksia. Sopimus saattaa erota muista sitä lähellä olevista sopimuksista joko mo- lempien tai vain toisen osapuolen suoritusvelvollisuuksien osalta. Tästä syystä sopimustyypin tunnusmerkistö eli sen olennaiset ainesosat voivat koostua joko kummankin tai vain toisen sopijapuolen suoritusvelvollisuuksista. Esimerkiksi irtaimen esineen kaupan osalta olennaisia ainesosia ovat sopiminen irtaimen esi- neen omistusoikeuden luovutuksesta ja toisaalta hinnasta. Jos edellä mainitussa tapauksessa on omistusoikeuden sijasta sovittu vain käyttöoikeuden luovutuksesta vastiketta vastaan tai omistusoikeuden luovuttamisesta vastikkeetta, kysymys on irtaimen kaupan sijasta toisen tyyppisestä oikeustoimesta — ensimmäisessä tapauksessa vuokrasta ja jälkimmäisessä puolestaan lahjasta. Jotta pelaajaso- pimus voitaisiin erottaa itsenäiseksi sopimustyypiksi, vähintään toisen (yhden) sopijapuolen tahdonilmaisuperusteisiin velvoitteisiin tulee näin ollen sisältyä jo- takin, josta sovitaan kaikissa pelaajasopimuksissa ja jonka perusteella se voidaan

erottaa muista suorituksista330.

Toisinaan ainesosaoppi ja velvoitteiden luokittelu pää- ja sivuvelvollisuuksiin on pyritty ns. absorptioteorian mukaisesti samastamaan siten, että sopimustyy- pin on katsottu määräytyvän sen velvoitteen mukaisesti, jonka on voitu katsoa muodostavan sopimuksen mukaisen päävelvoitteen. Tällöin päävelvoite on siis samastunut sopimuksen olennaisiin ainesosiin.331 Sopimuksen tyypin on kuitenkin katsottu voivan määräytyä päävelvoitteen sijasta myös apu- tai sivuvelvoitteen pe- rusteella. Esimerkkinä voidaan mainita työoikeudellisiin työsopimuksiin kuuluvat työntulossopimukset, joissa päävelvoitteena on työn tuloksen, opuksen, luovut- taminen itse työn tekemisen ollessa lähinnä apu- tai sivuvelvoitteen asemassa.332 Koska sopimustyypin tunnusmerkistöön kuuluvien tekijöiden tulee olla vält- tämättömiä tietyn tyyppisen sopimuksen syntymisen kannalta, myös apu- ja sivu- velvoitteen on sopimuksen olennaisiin ainesosiin kuuluakseen oltava luonteeltaan

328	Erma 1955, s. 31 ja Pekkanen 1966, s. 136, 143 ja 162.
329	Erma 1955, s. 30–31; Xxxxxxxx 1966, s. 141; Aurejärvi 1976, s. 83; Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 241; Tela- ranta 1990, s. 60 ja Halila – Hemmo 2008, s. 14–15.
330	Halila – Norros 2017, s. 196.
331	Ks. esim. Xxxxxxxx 1961, s. 27–28 ja Xxxxxxxx 1966, s. 172.
332	Aurejärvi 1976, s. 247–252.

sellainen, että siitä sopimatta jättäminen muuttaa sopimuksen oikeudelliselta luon- teeltaan (oikeusvaikutuksiltaan) toiseksi. Edellä mainittujen työntulossopimusten osalta tilanne on juuri tämä. Jos näet on sovittu pelkästä työn tuloksen vastik- keellisesta luovuttamisesta ilman siihen apu- tai sivuvelvoitteena liittyvää työn tekemistä, kysymys ei ole lainkaan työtä koskevasta sopimuksesta vaan kaupasta. Toisin kuin olennaiset ainesosat, luonnolliset ainesosat eivät perustu osapuol-

ten tahdonilmaisuun, eivätkä ne ole ratkaisevassa asemassa sopimuksen tyypin määräytymisen kannalta. Siinä mielessä luonnollisilla ainesosilla on kuitenkin merkitystä sopimustyyppijaottelun kannalta, että varsinaisiksi itsenäisiksi sopi- mustyypeiksi katsotaan vain sellaiset sopimusten ryhmät, joihin liittyy erityisiä oikeusvaikutuksia, eli juuri tässä tarkoitettuja sopimuksen luonnollisia ainesosia. Luonnolliset ainesosat tulevat sopimuksen osaksi lain säännöksen tai muun normin nojalla sen seurauksena, että sopimus olennaisilta ainesosiltaan vastaa tietyn sopimustyypin tunnusmerkistöä.333 Erma sekä Xxxxxxxx ja Ylöstalo ovat katsoneet, että luonnolliset ainesosat perustuvat yksinomaan lain säännöksiin.334 Koska sopimustyyppejä voi syntyä myös tavanomaisoikeudellista tietä, on kui- tenkin todettava, samoin kuin esim. Pekkanen ja Telaranta, että lain säännösten ohella luonnolliset ainesosat voivat perustua myös muihin (tavanomaisoikeudel-

lisiin) normeihin.335

Luonnolliset ainesosat ovat siis oikeusvaikutuksen asemassa, ja ne ovat ta- vanomaisesti luonteeltaan tahdonvaltaisia ja tulevat sopimuksen osaksi yleensä vain, jolleivät sopijapuolet ole kompetenssinsa puitteissa toisin sopineet. Kivi- mäki ja Ylöstalo ovatkin todenneet, että luonnolliset ainesosat ovat luonteeltaan dispositiivisia.336 Ne voivat kuitenkin olla luonteeltaan myös indispositiivisia tai semi-indispositiivisia, kuten on tyypillisesti asian laita esimerkiksi työsopimus- ten osalta. Ne näet seuraavat oikeusvaikutuksena siitä, että on sovittu kyseistä tyyppiä oleva sopimus.

Tilapäiset ainesosat puolestaan perustuvat olennaisten ainesosien tapaan sopijapuolten tahdonilmaisuun, mutta ne eroavat niistä siinä, että ne eivät ole merkityksellisiä sopimuksen tyypin kannalta.337 Sopimuksen tilapäisiä ainesosia ovat esimerkiksi juuri edellä tarkoitetut sopimusmääräykset, joilla on poikettu muutoin sopimuksen osaksi tulevista dispositiivisista luonnollisista ainesosista,

333 Adlercreutz 2002, s. 27 ja Halila – Hemmo 2008, s. 15–16.

334 Erma 1955, s. 31–32 ja Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 241.

335 Xxxxxxxx 1966, s. 141–142 ja Telaranta 1990, s. 61.

336 Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 241.

337 Erma 1955, s. 32; Xxxxxxxx 1966, s. 141; Xxxxxxxx – Ylöstalo 1981, s. 241; Telaranta 1990, s. 61 ja Halila – Hemmo 2008, s. 16.

tai liitetty sopimuksen osaksi osapuolten tahdonilmaisulla sellaisia oikeusvai- kutuksia, joista ei ole olemassa luonnollisiin ainesosiin sisältyviä määräyksiä.338

3.5.4 Pelaajasopimuksen ainesosat

3.5.4.1 Velvollisuus harjoittaa joukkueurheilua

Pelaajasopimus eroaa urheilijan tahdonilmaisuperusteisten velvoitteiden osalta valtaosasta muita sopimuksia ensinnäkin siinä suhteessa, että urheilijan yhtenä päävelvollisuutena on työn tekeminen. Pelaajasopimus on tällä perusteella kat- sottavissa työnsuoritussopimuksiin kuuluvaksi sopimusten lajiksi. Jotta pelaaja- sopimus voitaisiin katsoa itsenäiseksi sopimustyypiksi, se tulee kuitenkin pystyä erottamaan jollakin sopijapuolen tahdonilmaisun sisältöön liittyvällä perusteella myös muista työnsuoritussopimuksista.

Pelaajasopimus erottuu pääosasta muista työn tekemistä koskevista sopi- muksista ensinnäkin sillä perusteella, että sen kohteena on urheilun harjoittami- nen. Urheilemista ei ole erikseen määritelty lainsäädännössä.339 Käsitteen sisältö määräytyy siten yleisen kielenkäytön mukaisesti, jossa sillä tarkoitetaan fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, virkistykseksi tai sääntöjen mukaisena kilpailuna harjoi- tettavia liikuntamuotoja eli kunto- ja kilpaliikuntaa. Tässä suhteessa pelaajasopi- mus eroaa myös edellä mainitun toiminnan harjoittamiseen kiinteästi liittyvästä valmentajasopimuksesta. Sen kohteena ei ole itse urheilun harjoittaminen vaan sen tavoitteellinen ohjaaminen, urheilijan tai joukkueen valmentaminen340. Val- mentajan velvollisuuksiin kuuluu joukkueen harjoittelusta ja otteluihin valmis- tautumisesta vastaaminen sekä joukkueen johtaminen pelitilanteessa.341

Pelaajasopimus erottuu näiltä osin myös sponsorisopimuksista. Nekin saat- tavat perustaa urheilijalle velvollisuuden työn tekemiseen.342 Sponsorisopimuksen mukaisena urheilijan päävelvoitteena ja sopimuksen kohteena ei kuitenkaan ole urheilun harjoittaminen, vaikka sopimuksesta usein seuraakin rajoituksia urheili- xxx xxxxxxxxxx lopettaa urheilu-uransa343. Urheilijan päävelvoitteena on sponsorin tilaisuuksissa esiintyminen ja tämän tavaramerkin esiin tuominen urheilusuori-

338 Ibid.

339 Ks. esim. Laki urheilijoiden tapaturma- ja eläketurvasta 1 § ja HE 51/2000 vp, s. 8–9 sekä HE 356/1994 vp; HE 22/2009 vp; TTL 12 §; TturvL 2 § ja HE 59/2002 vp, s. 19 sekä laki yksityisyyden suojasta työelämässä 12 § ja HE 162/2003 vp, s. 36.

340 Halila – Hemmo 2008, s. 291 ja Kielitoimiston sanakirja 2020, ”valmentaa”. 341 Elomaa 2018, s. 28 ja Meri 2018, s. 46.

342 Halila – Norros 2017, s. 425–426.

343 Ibid., s. 427.

tuksen yhteydessä.344 Itse urheilusuoritus on siihen nähden lähinnä apuvelvoit- teen asemassa.

Joukkueurheilijoiden ohella myös yksilöurheilijat voivat kuitenkin tehdä edel- lä tarkoitettuja urheilun harjoittamista koskevia sopimuksia eri tahojen kanssa. Tyypillisinä esimerkkeinä tällaisista sopimuksista voidaan mainita erilaiset kil- pailuihin osallistumista koskevat sopimukset tai ns. harjoittelutukisopimukset, kuten SHL:n maajoukkuesopimus. Ne velvoittavat urheilijan osallistumaan lajin kilpailutoimintaan taikka harjoittelemaan eli lyhyemmin sanottuna urheilemaan. Näitä yksilöurheilijoiden urheilun harjoittamista koskevia sopimuksia ei kuiten- kaan pidetä pelaajasopimuksina. Pelaajasopimuksilla tarkoitetaan vain joukkue- urheilijoiden urheilun harjoittamista koskevia sopimuksia.

Jotta pelaajasopimukset voitaisiin katsoa itsenäiseksi sopimustyypiksi sen sijaan, että ne katsottaisiin yksilöurheilijoiden edellä tarkoitettujen sopimusten ohella osaksi mahdollista laajempaa urheilun harjoittamista koskevaa urheilija- tai urheilusopimusten sopimustyyppiä, pelaajasopimus tulee pystyä erottamaan tahdonilmaisutasolla yksilöurheilijoiden urheilun harjoittamista koskevista so- pimuksista. Jotta erottelu olisi tarpeen muistakin kuin pedagogisista syistä, pe- laajasopimukseen tulee lisäksi liittyä yksilöurheilijoiden sopimuksista poikkea- via oikeusvaikutuksia. Tähän kysymykseen ei ole tämän tutkimuksen puitteissa mahdollista vastata. Näiltä osin voidaan kuitenkin todeta, että yksilöurheilijan lajiliiton kanssa tekemä valmennustuki- tms. sopimus perustaa urheilijalle hy- vin samankaltaisia velvoitteita kuin pelaajasopimus joukkueurheilijalle. Xxxxxxxxx on velvollinen harjoittelemaan sekä osallistumaan valmentajan kanssa erikseen sovittavalla tavalla liiton järjestämille leireille ja kilpailuihin, joihin hänet on ni- metty.345 Yksilöurheilijat ovat valmennustukisopimuksen perusteella edelleen vel- vollisia käyttämään sopimuskumppaninsa edustusasuja liiton edustustehtäviin osallistuessaan, osallistumaan liiton yhteistyökumppaneiden markkinointiin sekä pidättäytymään omien kilpailevien sopimusten tekemisestä.346 Lisäksi yksilöur- heilijoilla on mm. velvollisuus osallistua antidopingtoimintaan ja terveystarkas- tuksiin sekä pidättäytyä omia kilpailusuorituksia koskevasta vedonlyönnistä.347 Kilpaurheilun erityispiirteet eli suorituksen korostunut henkilökohtaisuus, sään- tösidonnaisuus, voiton tavoittelu sekä se, että toimintaan liittyy luonteenomaisena piirteenä mahdollisuus tavoitteiden saavuttamatta jäämisestä, saanevat edelleen samankaltaista oikeudellista merkitystä myös yksilöurheilijoiden urheilun har- joittamista koskevissa sopimussuhteissa kuin joukkueurheilijoiden pelaajasopi- mussuhteissa.

344	Ibid., s. 425.
345	Ibid., s. 242.
346	Ibid.
347	Ibid.

Yksilöurheilija ei kuitenkaan liene urheilua harjoittaessaan valmennustu- kisopimuksen perusteella samalla tavalla sopimuskumppaninsa määräysvallan alainen kuin joukkueurheilija, vaikka hänellä onkin velvollisuus osallistua esi- merkiksi tietyille harjoitusleireille ja kilpailuihin. Toisin kuin joukkueurheilija yksilöurheilija ei sitoutune harjoittamaan urheilua lajiliiton tai sen valmennus- johdon määräysten mukaisesti. Yksilöurheilijalla lienee näin ollen valmennustu- kisopimuksesta huolimatta oikeus organisoida harjoittelunsa itse päättämällään tavalla ja esimerkiksi valita parhaana pitämänsä taktiikka kilpailuihin. Yksilöur- heilijan valmennustukisopimus ei ole työsopimus,348 eikä urheilija siten ole liiton määräysvallan alainen. Hän ei ole velvollinen noudattamaan myöskään valmen- tajansa antamia harjoittelua tai kilpailusuoritusta koskevia ohjeita ja määräyksiä. Vastaavalla tavalla sopimus tiettyyn urheilukilpailuun osallistumisesta perustaa yksilöurheilijalle ainoastaan velvollisuuden osallistua kyseiseen kilpailuun ja mah- dollisesti sen markkinointiin349 sekä pyrkiä kilpailussa parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Se ei sen sijaan perusta sopimuskumppanille samanlaista oikeutta antaa urheilijalle tämän urheilusuoritusta koskevia oikeudellisesti velvoittavia määräyksiä kuin mikä on tyypillistä joukkueurheilulle.

Joukkueurheiluun kuuluvat erilaiset joukkueena harjoitettavat urheilulajit kuten jalkapallo, jääkiekko, pesäpallo ja salibandy.350 Yksilöurheiluun kuuluvat puolestaan yksilönä harjoitettavat lajit,351 kuten esim. eri yleisurheilulajit tai moot- toriurheilu, joissa niissäkin voidaan kuitenkin järjestää myös erilaisia joukkue- kilpailuja. Varsinaisesta joukkueurheilusta yksilölajien joukkuekilpailut eroavat siinä, että näissä joukkueen suoritus tai tulos koostuu yleensä joukkueen jäsenten yksilösuorituksista siten, että yksilön osuus kilpailutapahtumaan ja sen tulokseen on tarkastikin erotettavissa. Joukkueurheilussa kunkin yksilön osuutta ei voida samalla tavalla erottaa joukkueen kokonaissuorituksesta. Usein käytetyn sanon- nan mukaan joukkueurheilussa voitetaan ja hävitään joukkueena.

Yksilöurheilijoiden urheilun harjoittamista koskevat sopimukset eroavat joukkueurheilijoiden pelaajasopimuksista usein myös siinä, että yksilöurheilijat harjoittavat urheilemista yleensä omaan lukuunsa saaden itselleen työnsä välit- tömän tuloksen.352 Joukkueurheilijat ovat puolestaan sitoutuneet harjoittamaan urheilemista sopijakumppaninsa lukuun tavanomaisesti vastiketta vastaan. Poik- keuksen tähän muodostavat kuitenkin sellaiset yksilölajit, joissa urheilijat har- joittavat urheilua tallien lukuun, kuten esimerkiksi monet moottoriurheilulajit.

348 Rauste 1997, s. 506 ja Halila – Norros 2017, s. 242. 349 Halila – Norros 2017, s. 401–402.

350 Kielitoimiston sanakirja 2020, ”joukkueurheilu” ja ”joukkueurheilulaji” ja Tiitinen 1998, s. 214.

351 Kielitoimiston sanakirja 2020, ”yksilöurheilu”. 352 Ks. myös HE 22/2009 vp, s. 11 ja 27.

Joukkueurheilua koskevat pelaajasopimukset ovat näin ollen erotettavissa yksilöurheilun harjoittamista koskevista sopimuksista. Tämä on monesti käy- tännössä mahdollista jo sen perusteella, että sopimuksessa on mainittu nimeltä tietty joukkueurheilulaji, jota urheilija sitoutuu harjoittamaan. Vähintäänkin pe- laajasopimus on yleensä käytännössä tunnistettavissa sen perusteella, että toinen sopijapuoli on sitoutunut siinä harjoittamaan urheilua tietyssä joukkueessa, ja että tämän velvollisuuksiin kuuluu harjoittelun ohella pelaaminen, jota nimitystä ei ainakaan pääsääntöisesti käytetä yksilölajien kilpailutoiminnan harjoittamisen yhteydessä erilaisia mailapelejä lukuun ottamatta.

3.5.4.2 Markkinointivelvoitteet

Urheilun harjoittamisesta sopiminen ei edellytä välttämättä sopimista myös edus- tus- ja markkinointitilaisuuksiin osallistumisesta, henkilöä koskevien tunnisteiden käyttöoikeuden luovutuksesta ja tiettyjen asusteiden ja varusteiden käyttämisestä tai päinvastoin. Se, että pelaamis- ja harjoitteluvelvoitteen ohella ei ole sovittu markkinointivelvollisuuksista, ei muuta sopimuksen luonnetta pelaajasopimuk- sesta joksikin muuksi. Pelaajasopimuksen erityispiirteet ja niistä johtuvat sopi- mustyypille tunnusomaiset oikeusvaikutukset liittyvät jäljempänä tarkemmin kerrottavalla tavalla nimenomaan urheilutoiminnan luonteeseen kuuluvaan kil- pailullisuuteen, eivätkä ne edellytä, että urheilun harjoittamisen ohella on sovittu edellä mainituista markkinointivelvoitteista.

Edellä mainituista markkinointivelvoitteista sopiminen ei myöskään ole pelkästään joukkueurheilun harjoittamista koskeville sopimuksille tunnusomai- nen piirre. Niistä voidaan sopia myös muiden urheilemista ja yleisemmin työtä koskevien sopimusten yhteydessä taikka erillisellä sopimuksella. Henkilö saattaa näin ollen olla sitoutunut osallistumaan urheiluseuran ja tämän yhteistyötahojen markkinointiin olematta seuraan pelaajasopimussuhteessa. Tällaisia velvoitteita saattaa sisältyä esimerkiksi urheiluvalmentajien353 taikka esiintyvien taiteilijoiden sopimuksiin, eikä erityisesti urheilijan markkinointivelvoitteisiin sisältyne sellai- sia toiminnan luonteesta johtuvia erityispiirteitä, joiden perusteella ne saisivat muista vastaavanlaisia velvoitteita sisältävistä sopimuksista, kuten vaikkapa edellä mainituista valmentajien tai esiintyvien taiteilijoiden sopimuksista poikkeavia oikeusvaikutuksia.

Edustus- ja markkinointitilaisuuksiin osallistumista ja henkilöä koskevan tunnisteen käyttöoikeuden luovuttamista koskevat pelaajasopimuksen velvoitteet eivät näin ollen ole pelaajasopimuksen tunnusmerkistöön kuuluvia sopimuksen olennaisia ainesosia, joita ilman tällaista sopimusta ei ole syntynyt. Näin siitä

353 SLU 2002, s. 14–15.

huolimatta, että niistä sovitaan pelaajasopimuksissa käytännössä poikkeuksetta, ja ne kuuluvat pelaajasopimuksen mukaisiin urheilijan päävelvoitteisiin.

3.5.4.3 Urheilijan apu- ja sivuvelvoitteet

Myöskään edellä mainittuja urheilijan apu- ja sivuvelvoitteita ei voida pitää pe- laajasopimuksen tunnusmerkistöön kuuluvina sopimuksen olennaisia ainesosina. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että sopimuksen olennaisten ainesosien tulee olla luonteeltaan sellaisia, että niihin ylipäätään voitaisiin ajatella liittyvän erityisiä oikeusseuraamuksia. Tämä puolestaan edellyttää, että kyseisiä oikeuksia voidaan pitää luovutuskelpoisina taloudellista arvoa omaavina varallisuusoikeuksina eli, että niistä voitaisiin sopia erillisellä sopimuksella. Urheilijan apu- ja sivuvelvoitteet eivät ole tällaisia lukuun ottamatta velvollisuutta tiettyjen varusteiden ja asusteiden käyttämiseen.

Toiseksi pelaajasopimuksen apu- ja sivuvelvoitteita koskevia määräyksiä vas- taavia ehtoja sisältyy myös muihin urheilua koskeviin sopimuksiin kuten yksilö- urheilijoiden valmennustukisopimuksiin taikka valmentajasopimuksiin354 (ehkä myös urheilijoiden erillisiin sponsorisopimuksiin), eikä niihin liittyne pelaaja- sopimuksen osana erityisiä muiden edellä mainittujen sopimusten vastaavista määräyksistä poikkeavia oikeusvaikutuksia. Pelaajasopimus ei siis erotu apu- ja sivuvelvoitteidensa osalta muista sitä lähellä olevista sopimuksista. Kolmanneksi edellä mainitut sopimusmääräykset eivät liene myöskään välttämättömiä pelaa- jasopimuksen ts. pelaajasopimukselle tyypillisiä oikeusvaikutuksia saavan so- pimuksen syntymiselle. Sopimus siis saanee mahdolliset sille luonteenomaiset oikeusvaikutukset ja sitä voitaneen pitää pelaajasopimuksena, vaikka edellä mai- nituista velvoitteista ei olisikaan sovittu.

3.5.4.4 Seuran velvoitteet

Edellä on todettu, että pelaajasopimus on vastikkeellinen sopimus. Käytännössä pelaajasopimuksissa onkin sovittu urheilijalle suoritettavasta vastikkeesta. Pelaa- jan sopimuskumppanin päävelvoitteena on rahavelan maksuksi luonnehdittava pelaajapalkkion ja / tai kulujen korvaaminen tai niistä vastaaminen.355 Niihin ei liity muista vastaavanlaisista velvoitteista poikkeavia piirteitä tai oikeusvaikutuksia. Pelaajasopimus ei siten eroa seuran suorituksen osalta muista vastaavista sopi-

354 SLU 2002, s. 13, 15 ja 17–19, jonka mukaan myös valmentajat sitoutuvat valmentajasopimuksessa kilpai- lunjärjestäjän kurinpitovaltaan sekä pidättäytymään ilman työnantajan lupaa muista valmennustehtävistä, välttämään työnantajaa vahingoittavaa julkisuutta sekä pidättäytymään oman joukkueensa otteluita koske- vasta vedonlyönnistä.

355 Seuran velvollisuus vakuuttaa urheilija urheilussa sattuvan tapaturman varalta voitaneen lukea mukaan tä- hän, kun viralliseen kilpailutoimintaan osallistuminen edellyttää tapaturmavakuutuksen ottamista, jolloin vakuutusmaksut voidaan katsoa suoraan urheilun harjoittamisesta aiheutuviksi kuluiksi. Ks. esim. SJL:n kilpailusäännöt, kohta 3.2 ja SPL:n kilpailumääräykset 11 §.

muksista, eikä vastikkeellisuus siten ilmennä pelaajasopimuksen erityistä oikeu- dellista luonnetta. Näin ollen myöskään vastikkeellisuus ei ole pelaajasopimuksen olennainen vaan tilapäinen ainesosa.

3.5.4.5 Pelaajasopimuksen tunnusmerkistö

Pelaajasopimukselle ominaisena eli tyypinmukaisena suorituksena ja siten kyseisen sopimustyypin tunnusmerkistön muodostavina olennaisina ainesosina voidaan pitää urheilijan velvollisuutta pelata ja harjoitella eli harjoittaa joukkueurheilua sopijakumppaninsa lukuun. Pelaajasopimus on erotettavissa sen perusteella muista työntekoa ja erityisesti muista urheilemista koskevista sopimuksista. Sen sijaan ur- heilijan päävelvollisuuksiin niin ikään kuuluvat markkinointivelvoitteet, mainos-, markkinointi- ja edustustilaisuuksiin osallistuminen mukaan lukien, eivät kuulu pelaajasopimuksen tunnusmerkistöön, kuten eivät myöskään urheilijan apu- ja si- vuvelvoitteet tai tämän sopijakumppanin pelaajasopimuksen mukaiset velvoitteet.

3.5.4.6 Pelaajasopimus sekatyyppisenä sopimuksena

Pelaajasopimuksen apu- ja sivuvelvoitteet eivät pääsääntöisesti voi olla sopimuksen olennaisia ainesosia, joten niistä sopiminen ei voi tehdä pelaajasopimuksesta se- katyyppistä. Sen sijaan edellä tarkoitetut urheilijan markkinointivelvoitteisiin kuu- luvat velvoitteet mukaan lukien edellä mainittu velvoite määrättyjen varusteiden ja asusteiden käyttämiseen, voivat olla sopimustyypin tunnusmerkistöön kuuluvia olennaisia ainesosia. Niitä koskevien määräysten ottaminen pelaajasopimukseen saattaisi siis tehdä sopimuksesta sekatyyppisen.

Tällaisesta itsenäisestä ’markkinointisopimusten’ sopimustyypistä ei ole lain säännöksiä. Niihin ei myöskään ainakaan toistaiseksi ole todettu liittyvän mi- tään erityisiä kyseisistä velvoitteista sopimisesta sinällään aiheutuvia oikeusvai- kutuksia. Niitä on siten pidettävä luonteeltaan yleistä tyyppiä olevana sopimuk- sena. Tästä syystä edellä mainituista markkinointivelvoitteista sopiminen ei voi tehdä pelaajasopimuksesta sekatyyppistä sopimusta siinäkään tapauksessa, että pelaajasopimus voitaisiin katsoa itsenäiseksi sopimustyypiksi tai jonkin toisen sopimustyypin, kuten työoikeudellisten työsopimusten alaisuuteen sijoittuvaksi epäitsenäiseksi sopimuslajiksi. Jos pelaajasopimusta sen sijaan voidaan pitää so- pimustyyppinä, ammattilaisurheilijan pelaajasopimusta on pidettävä sekatyyp- pisenä, koska se täyttää samalla työsuhteen tunnusmerkistön.

3.6 Pelaajasopimus suhteessa muihin sopimusoikeudellisiin jaotteluihin

Niin ammattilais- kuin amatööriurheilijat ovat pelaajasopimussuhteessa sopija- kumppaninsa määräysvallan alaisia ja siten alisteisessa asemassa tähän nähden.356 Urheilija on tyypillisesti myös taloudellisesti pelaajasopimussuhteen heikompi osapuoli. Ammattilaisurheilijat ovat usein taloudellisesti riippuvaisia sopijakump- panistaan.357 Amatööriurheilijoilla vastaavaa taloudellista riippuvuussuhdetta ei ole. Ammattilaiseksi pyrkivien osalta alisteista asemaa sopimussuhteessa kuitenkin korostaa se, että näiden vastaiset ansiomahdollisuudet ovat käytännössä riippu- vaisia pelaajasopimussuhteesta ja sopimuskumppanista.

Sekä ammattilais- että etenkin amatööriurheilijat lienevät lähtökohtaisesti myös tiedollisesti sopimuskumppaniaan heikommassa asemassa. Käytännössä tämä ero kuitenkin yleensä kompensoituu sillä, että sopimukset neuvottelee ur- heilijan puolesta kyseistä toimintaa ammattimaisesti harjoittava asiamies, pe- laaja-agentti.358 Niissä tapauksissa, joissa urheilija ei käytä agentin palveluksia, myös osapuolten tiedollisissa lähtökohdissa on pääsääntöisesti eroa urheilijan sopijakumppanin eduksi.

Kaiken kaikkiaan pelaajasopimusta voidaan pitää neuvotteluasemaltaan eri- vahvojen osapuolten välisenä eli epäsymmetrisenä sopimuksena.359 Tätä korostaa edelleen se, että voidakseen osallistua urheilutoimintaan huipputasolla, urheilijalla ei yleensä ole muuta vaihtoehtoa kuin solmia pelaajasopimus. Sopimusvapaudelle ja sopimusten muodolliselle sitovuudelle ei siten voida antaa pelaajasopimussuh- teessa yhtä suurta merkitystä kuin tasavahvojen osapuolten välisissä sopimuksissa. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että kohtuusperiaatteen360 ja perusoikeuksien merkitys vastaavasti korostuu pelaajasopimussuhteessa.

Työn tekemistä koskevana määräaikaisena sopimuksena pelaajasopimus on luonteeltaan kestosopimus.361 Kestosopimuksille luonteenomaiseen tapaan myös sopimusoikeudellinen lojaliteettiperiaate saa pelaajasopimussuhteessa keskeisen merkityksen.362 Joukkueurheilun erityispiirteiden ja pelaajasopimuksen koros-

356 Telaranta 1990, s. 381 ja 390–391; Mähönen 2000, s. 112–114 ja Hemmo 2003, s. 64.

357 HE 247/1981 vp., s. 14–15; KKO 1996:27; Xxxxxx 1972, s. 79; Telaranta 1990, s. 390; Mähönen 2000, s. 112–

113; Hemmo 2003, s. 64 ja Xxxxxxxxxxx 2008, s. 128.

358 Ks. myös Delis – Xxxxxxxxx 2007, s. 98.

359 Ks. myös Viklund 1998, s. 110–111. Vrt. Delis – Xxxxxxxxx 2007, s. 95–98.

360 HE 247/1981 vp., s. 3; KKO 1984 I 1 (Ään.); Taxell 1972, s. 79; Telaranta 1990, s. 390–391; Mähönen 2000,

s. 112–113 ja Hemmo 2003, s. 64 ja 89.

361 Hemmo 2007, s. 34–35 ja 53.

362 Taxell 1972, s. 81; Taxell 1977, s. 149; Xxxxxxxxx 1993, s. 1046; Ämmälä 1994, s. 18–19 ja 45; Hemmo 2007,

s. 35, 53 ja 582 sekä Tiitinen-Kröger 2012, s. 155–158 ja 325–328.

tuneen henkilökohtaisen luonteen vuoksi lojaliteettiperiaatteella on pelaajasopi- mussuhteessa jopa korostuneempi asema kuin kestosopimuksissa keskimäärin. Kuten edellä on jo todettu, pelaajasopimukset tehdään lähtökohtaisesti poik- keuksetta kirjallisesti kussakin lajissa käytössä olevaa pelaajasopimusmallia käyt- täen. Niihin sisältyy tavallisesti myös viittaus liiton, liigan tai muun järjestön kurinpito-, doping ja / tai kilpailusääntöihin sekä pääsääntöisesti lisäksi seuran eri tahojen kanssa tekemiin mainos- ja markkinointisopimuksiin. Pelaajasopi- muksen voidaan siis sanoa perustuvan pääosiltaan etukäteen laadittuihin vakio- ehtoihin ja sitä voidaan näin ollen hyvällä syyllä pitää vakiosopimustyyppisenä

sopimuksena.363

Yksittäisen urheilijan vaikutusmahdollisuudet pelaajasopimuksen sisältöön ovat suhteellisen vähäiset erityisesti silloin, kun lajin sopimusmallin käyttäminen on tehty seuroja velvoittavissa säännöissä pakolliseksi. Yksilöllisesti sovitaan lä- hinnä vain urheilijalle mahdollisesti suoritettavista palkkioista, sopimuskauden pituudesta ja mahdollisesta optiosta sekä koeajasta. Erityisesti pelaajasopimusten osana noudatettavien sääntöjen osalta urheilijoiden ja näitä edustavien tahojen vaikutusmahdollisuudet ovat usein vielä varsinaiseen pelaajasopimusasiakirjaan sisältyviä ehtoja rajatummat. Nämä eivät nimittäin ole, tai säännöt laatineiden järjestöjen sääntöjen mukaan edes voi olla niiden jäseninä, eikä näillä näin ollen ole aina edes mahdollisuutta osallistua kyseisiä sääntöjä koskevaan päätöksen- tekoon. Myöskään seuran kolmansien tahojen kanssa tekemiin mainos- ja mark- kinointisopimuksiin pelaajat eivät käytännössä pääse vaikuttamaan, vaikka ovat pelaajasopimuksen perusteella velvollisia noudattamaan niitä. Seurat puolestaan eivät voi poiketa näistä sopimuksista tai edellä mainituista sääntömääräyksistä yksittäisen urheilijan osalta, koska ovat itsekin velvollisia noudattamaan niitä.

Pelaajasopimukseen vakioehtoina sisältyvät kilpailu-, kurinpito- yms. sään- nöt ja seuran kolmansien kanssa tekemät sopimukset ovat näin ollen urheilijan kannalta luonteeltaan yksipuolisesti laadittuja vakioehtoja,364 jotka pelaajan on hyväksyttävä osana sopimusta voidakseen harjoittaa urheilua, ja ammattilais- urheilijan kyseessä ollen, ammattiaan. Sanotun perusteella ja kun urheilija on edellä todetulla tavalla pelaajasopimussuhteen heikompi osapuoli ja seuralla työn- antajana on lisäksi tulkintaetuoikeus, myös vakioehtoja koskevilla periaatteilla ja sopimusoikeudellisella kohtuusperiaatteella on pelaajasopimussuhteissa monesti jopa tavanomaista suurempi merkitys.365 Kohtuusperiaatteen merkitys korostuu erityisesti edellä mainittujen sopimus- ja sääntömääräysten osalta.

363	Taxell 1972, s. 37; Hellner 1979, s. 286; Kuusi 1986, s. 366; Telaranta 1990, s. 183–184; Hemmo 2007, s. 148; Xxxxxx – Hemmo 2008, s. 282 ja Wilhelmsson 2008, s. 35–36.
364	Riitesuo 2001, s. 54.
365	HE 247/1981 vp, s. 16; Xxxxxxxxxxx 1995, s. 31 ja 57; Hemmo 2003, s. 67 ja Xxxxxxxxxxx 2008, s. 123 ja 135.