Lapsen oikeuksien sopimus lyhyesti Jos olet alle 18-vuotias, lapsen oikeudet koskevat sinua. Kun tiedät omat oikeutesi, pystyt huolehtimaan, että ne toteutuvat. Silloin voit kertoa, jos joku rikkoo sinun tai toisen lapsen oikeuksia. YK:n lapsen...
Lapsen oikeuksien sopimus lyhyesti
Jos olet alle 18-vuotias, lapsen oikeudet koskevat sinua.
Kun tiedät omat oikeutesi,
pystyt huolehtimaan, että ne toteutuvat.
Silloin voit kertoa, jos joku rikkoo sinun tai toisen lapsen oikeuksia.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus kertoo lapsen oikeudet.
Sopimus kertoo myös asioista, joista aikuisten pitää huolehtia.
Sopimuksessa on 54 kohtaa.
Tässä liitteessä on kaikki sopimuksen kohdat lyhyesti.
1. |
Lapsia ovat kaikki alle 18-vuotiaat. |
2. |
Lapsen oikeudet kuuluvat kaikille lapsille. Lasta ei saa syrjiä esimerkiksi
|
3. |
Aikuiset ja valtio tekevät monia päätöksiä, jotka vaikuttavat lasten elämään. Aikuisten täytyy aina miettiä, mikä on lapselle parasta. |
4. |
Valtion täytyy huolehtia siitä, että tämä sopimus toteutuu lasten elämässä. |
5. |
Lapsella on oikeus tietää omista oikeuksistaan. Vanhemmilla on oikeus ja velvollisuus neuvoa lasta niin, että hän osaa käyttää oikeuksia. Valtion pitää kunnioittaa tätä vanhempien oikeutta. |
6. |
Lapsella on oikeus hyvään elämään. Valtion täytyy huolehtia, että lapsi saa kasvaa rauhassa. |
7. |
Lapsella on oikeus saada nimi. Lapsella on oikeus saada kotimaa ja olla sen kansalainen. Lapsella on oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän kanssaan, jos se on mahdollista. |
8. |
Lapsella on oikeus pitää oma nimensä ja kansalaisuutensa. Lapsella on oikeus tuntea sukulaisensa ja pitää heihin yhteyttä. |
9. |
Xxxxxxxx on oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Lapsella on oikeus pitää yhteyttä vanhempiinsa, jos hän ei asu heidän luonaan. Viranomaiset voivat estää yhteydenpidon, jos se vahingoittaa lasta. |
10. |
Jos lapsi on joutunut lähtemään kotimaastaan, hänen saa palata sinne ja pitää yhteyttä omaan perheeseensä. Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri maihin, valtion täytyy yrittää palauttaa heidät toistensa luokse mahdollisimman pian. |
11. |
Aikuiset eivät saa siepata lasta eli kuljettaa lasta toiseen maahan ilman lupaa. Valtion pitää estää sieppaaminen. |
12. |
Xxxxxxxx on oikeus sanoa mielipiteensä asioista, jotka vaikuttavat hänen elämäänsä. Aikuisten täytyy ottaa huomioon lapsen mielipide, kun he päättävät lapsen asioista. Aikuisten täytyy selittää päätökset lapselle niin, että hän ymmärtää ne. |
13. |
Lapsella on oikeus ilmaista mielipiteensä. Xxxxxxxxx ei kuitenkaan saa loukata toisia. |
14. |
Lapsella on oikeus ajatella vapaasti. Lapsella on oikeus uskontoon. Lapsella on oikeus itse päättää kuuluuko hän uskontoon. Xxxxxx ei kuitenkaan ole pakko kuulua mihinkään uskontoon. Vanhempien tehtävä on auttaa lasta käyttämään tätä oikeutta. |
15. |
Lapsella on oikeus liittyä yhdistyksiin ja toimia niissä. Lapsilla on oikeus kokoontua. Kokoontumisen saa estää, jos se on lakien tai turvallisuuden vastainen. |
16. |
Lapsella on oikeus yksityisyyteen. Kukaan ei saa kertoa lapsen asioista toisille ihmisille ilman lapsen lupaa. Lapsen kunniaa tai mainetta ei saa loukata. Kukaan vieras ei saa tulla lapsen kotiin ilman lupaa. Vain lapsi itse saa avata omat kirjeensä. Lapsen saamiin viesteihin saa puuttua vain, jos ne ovat laittomia ja vahingoittavat lasta. |
17. |
Lapsella on oikeus saada monipuolista tietoa. Aikuisen täytyy suojella lasta tiedolta, joka vahingoittaa häntä. |
18. |
Lapsen vanhempien pitää huolehtia lapsen kasvatuksesta ja hoidosta. Valtion ja kuntien täytyy auttaa, jos lapsen perhe tarvitsee apua. |
19. |
Lasta ei saa satuttaa millään tavoin. Aikuisten täytyy suojella lasta kaikelta väkivallalta. |
20. |
Lapsella on oikeus saada apua, jos hän ei voi asua perheensä kanssa. Silloin lapsi voi asua esimerkiksi toisessa perheessä tai lastenkodissa. Lapsi voi palata perheensä luo, jos se on lapselle hyväksi. Lapsella on oikeus säilyttää suhteet hänelle tärkeisiin ihmisiin. |
21. |
Jos lapsen vanhemmat kuolevat tai eivät pysty huolehtimaan hänestä, lapsi voidaan adoptoida. Kun lapsi saa pysyvästi uuden perheen adoption kautta, aikuisten pitää miettiä ensin lapsen hyvinvointia. |
22. |
Aikuisten täytyy huolehtia lapsista, jotka tulevat toisesta maasta pakolaisena. |
23. |
Vammaisella lapsella on samat oikeudet kuin kaikilla lapsilla. Vammaisen lapsen erityistarpeet täytyy huomioida. Hänellä on oikeus saada parasta mahdollista hoitoa. Vammaisella lapsella on oikeus elää hyvää ja monipuolista elämää. |
24. |
Lapsella on oikeus elää terveenä ja saada hoitoa, jos hän sairastuu. Lapsella on oikeus päästä lääkäriin. Myös äidin terveydestä täytyy huolehtia, kun hän odottaa vauvaa. |
25. |
Muiden aikuisten täytyy hoitaa lasta hyvin, jos hän ei voi asua omien vanhempiensa luona. Lastensuojelun työntekijöiden täytyy välillä tarkistaa, voiko lapsi muuttaa takaisin omaan kotiin. |
26. |
Lapsella on oikeus saada sosiaaliturvaa. Lapsella ja hänen vanhemmillaan on oikeus saada valtiolta apua raha-asioissa, jos he todella tarvitsevat sitä. |
27. |
Lapsella on oikeus kunnolliseen elintasoon eli kotiin, ruokaan ja vaatteisiin. Valtion ja kuntien pitää auttaa vanhempia niin, että lapsi voi kehittyä ja elää turvallisesti. |
28. |
Lapsella on oikeus käydä koulua. Valtion täytyy huolehtia, että kaikki lapset käyvät peruskoulun. Peruskoulun pitää olla ilmainen. Valtion täytyy tarjota lapselle mahdollisuus opiskella peruskoulun jälkeen. Koulun sääntöjen täytyy noudattaa ihmisoikeuksia. |
29. |
Koulun täytyy kehittää lapsen tietoja ja taitoja. Xxxxxxxx lapset oppivat kunnioittamaan itseään, vanhempiaan, elinympäristöään ja eri kulttuureita. Xxxxxxxx täytyy opettaa lapselle omaa äidinkieltä. Koulussa lapset oppivat, mitä tarkoittavat monikulttuurisuus, ympäristönsuojelu ja tasa-arvo. Opettajien täytyy myös kertoa lapsen oikeuksista. |
30. |
Lapsella on oikeus omaan kulttuuriin, uskontoon ja kieleen. Nämä oikeudet ovat myös lapsella, joka kuuluu vähemmistöryhmään tai alkuperäiskansaan. Näiden ryhmien jäseniä on yhteiskunnassa vähemmän kuin muita. Siksi heidän asemansa voi olla huonompi kuin muiden. |
31. |
Lapsella on oikeus levätä, leikkiä ja viettää vapaa-aikaa. Lapsella on oikeus tutustua taiteeseen ja kulttuuriin eli käydä esimerkiksi konserteissa, museoissa ja teatterissa. |
32. |
Lapsi ei saa tehdä työtä, joka vahingoittaa hänen terveyttään tai haittaa koulunkäyntiä. |
33. |
Aikuisten täytyy suojella lasta huumeilta ja laittomalta huumekaupalta. |
34. |
Aikuisten pitää suojella lasta seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Lasta ei saa houkutella tai pakottaa seksiin. |
35. |
Valtioiden täytyy estää lapsikauppa. Xxxxxxxxxxx tarkoittaa, että joku ryöstää lapsen vanhemmiltaan ja myy hänet toiselle ihmiselle. Lapsikauppa on rikos. |
36. |
Aikuisten täytyy suojella lasta kaikelta huonolta kohtelulta. |
37. |
Lasta ei saa kiduttaa tai rangaista julmasti. Lasta ei saa laittaa vankilaan tai muuten ottaa kiinni, jos ei ole pakko. Jos lapsi otetaan kiinni, aikuisten täytyy huolehtia hänestä hyvin. Lapsi ei saa olla vankilassa tai kiinniotettuna pitkään. |
38. |
Alle 15-vuotias lapsi ei saa mennä armeijaan tai osallistua sotaan. Aikuisten täytyy suojella lapsia sodassa. |
39. |
Valtion täytyy auttaa lasta, jos häntä on kohdeltu väärin. |
40. |
Lasta täytyy suojella ja kunnioittaa, vaikka hän on rikkonut lakia. Lasta täytyy suojella ja kunnioittaa myös, jos häntä epäillään rikoksesta. |
41. |
Jos valtion laki on lapselle parempi kuin tämä sopimus, ihmisten täytyy noudattaa sitä. |
42. |
Valtioiden pitää huolehtia, että kaikki sen asukkaat tietävät lapsen oikeudet. |
43. |
YK:n lapsen oikeuksien komitea valvoo, että kaikki noudattavat tätä sopimusta. |
44.-54. Näiden asioiden lisäksi sopimuksessa on kohtia, jotka koskevat valtioita.
|