ELOKUVATEATTEREITA
ELOKUVATEATTEREITA
koskeva työehtosopimus
1 . 4 . 2 0 1 6 – 2 8 . 2 . 2 0 1 7
ELOKUVATEATTEREITA
koskeva työehtosopimus
1 . 4 . 2 0 1 6 – 2 8 . 2 . 2 0 1 7
Sisältö
2 § Työn johto ja jakaminen sekä järjestäytymisoikeus 1
6 § Muutokset näytäntöluvuissa 3
8 § Yli- ja sunnuntaityökorvaus 5
18 § Jäsenmaksujen periminen 12
22 § Erimielisyyksien ratkaiseminen 14
23 § Sopimuksen voimassaoloaika 15
1 § Sopimuksen uudistaminen 16
Tällä työehtosopimuksella määrätään Palvelualojen työnantajaliitto PALTAn jäsenteattereiden palveluksessa olevien Palvelualojen ammattiliittoon jäseninä kuuluvien elokuvateatterityöntekijäin työ- ja palkkaehdot.
2 § Työn johto ja jakaminen sekä järjestäytymisoikeus
1. Työnantajalla on oikeus johtaa ja jakaa työtä sekä ottaa toimeen ja siitä erottaa työntekijöitä.
2. Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.
3. Jos työntekijä katsoo, että hänet on vastoin tämän pykälän määräyksiä erotet- tu hänen kuulumisensa vuoksi työntekijäin järjestöön, on hänen ennen kuin muihin toimenpiteisiin ryhdytään, järjestönsä välityksellä pyydettävä tutki- musta asiassa.
3 § Työhön ottaminen
1. Uudelle työntekijälle voidaan sopia työsopimuslain mukainen koeaika, jonka kuluessa työsopimus voidaan kummaltakin puolen purkaa irtisanomisaikaa noudattamatta. Tällöin lakkaa työsuhde sen työpäivän päättyessä, jonka aika- na ilmoitus purkamisesta tehtiin.
2. Koeaika on merkittävä työsopimukseen.
3. Työsopimus tehdään kirjallisesti.
Pöytäkirjamerkintä
Osapuolet suosittavat työsopimuksen tarkistamista työsuhteen ehtojen oleellisesti muuttuessa.
4. Osa-aikaiselle työntekijälle tarjotaan mahdollisia lisätöitä työsopimuslain mukaisesti. Tästä laaditaan yrityskohtainen soveltamisohje.
4 § Työsuhteen päättyminen
1. Työsuhteen päättyessä noudatetaan työnantajan irtisanoessa työsopimuk- sen seuraavia irtisanomisaikoja:
• 14 päivää, jos työsuhde on kestänyt enintään yhden vuoden,
• 1 kuukausi, jos työsuhde on kestänyt yli yhden vuoden, mutta enintään 4 vuotta,
• 2 kuukautta, jos työsuhde yli 4 vuotta enintään 8 vuotta,
• 4 kuukautta, jos työsuhde on kestänyt yli 8 vuotta enintään 12 vuotta,
• 6 kuukautta, jos työsuhde on kestänyt yli 12 vuotta.
Työntekijän päättäessä työsuhteen on irtisanomisaika:
• 14 päivää, jos työsuhde on jatkunut enintään 5 vuotta,
• 1 kuukausi, jos työsuhde on jatkunut yli 5 vuotta.
2. Tilapäistä tai määrättyä työtä varten palkatun työntekijän työsuhde päättyy irtisanomisaikaa noudattamatta.
5 § Työaika
1. Työaika on enintään keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Paikallisesti sopien (TES 21§ Paikallinen sopiminen) voidaan tehdä säännöl- lisenä työnä enintään 12 tuntia päivässä ja 48 tuntia viikossa siten, että se ta- soittuu enintään 52 viikon tasoittumisjakson aikana enintään keskimäärin 40 tuntiin viikossa.
Jos työpaikalla on luottamusmies, paikallinen sopiminen toteutetaan työn- antajan ja luottamusmiehen kesken.
2. Ellei paikallisesti toisin sovita, työvuoroluettelo laaditaan, kun elokuvateatte- rikohtaisesti koko- ja osa-aikaisten työntekijöiden lukumäärä on vähintään 6 työntekijää.
Työvuoroluettelo saatetaan työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Työvuoroluettelosta ilmenee työntekijän työ- ja vapaapäivät sekä työvuorot. Edellä mainittujen työvuorojen aloitus- ja lopetusajankohdat ilmoitetaan kun elokuvateatterin ohjelmisto on valmistunut kyseiselle ajanjaksolle.
Työvuoroluettelossa olevaa työvuoroa voidaan muuttaa joko työnantajan ja työntekijän yhteisellä sopimuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä paina- vasta syystä.
3. Ellei paikallisesti toisin sovita, tasoittumisjärjestelmää ei laadita.
4. Työvuorokausi alkaa kello 06.00. 8 §:n 2. kohdan mukaisia korvauksia makse- taan kuitenkin asianomaisina päivinä klo 00.00 alkaen.
5. Mikäli työpäivän pituus ylittää 6 tuntia, voidaan työaikalain 28 §:n mukainen lepoaika toteuttaa siten, että työntekijälle annetaan tilaisuus aterioida työn ohessa.
6. Muut tauot järjestetään teatterikohtaisella toimintamallilla.
7. Avausvuorossa olevan tai olevien elokuvateatterityöntekijöiden työaika alkaa viimeistään 30 minuuttia ennen ensimmäisen näytännön alkua. Sulkemisvuorossa olevan työntekijän työaika päättyy kun viimeinen elokuva on loppunut, viimeinen asiakas poistunut tiloista sekä tarvittavat lopetustoi- met on suoritettu.
Xxxxxxxxx vastuussa olevan elokuvateatterityöntekijän vähimmäistyöaika on näytäntöpäivän ensimmäistä näytäntöä kohti 1 tunti, multiplex-teattereissa kuitenkin 1 tunti 30 minuuttia. Esitystekniikasta vastuussa olevan elokuva- teatterityöntekijän vähimmäistyöaika on 2 tuntia 30 minuuttia.
8. Harjoittelijan ja siivoojan työaika määräytyy työnsuoritukseen kuluvan tunti- määrän mukaan.
Alle neljän tunnin työvuoroja ei käytetä, elleivät työntekijän tarpeet tai muu perusteltu syy tätä edellytä.
9. Ylimääräisellä näytännöllä tarkoitetaan näytäntöä, joka on teatterin säännölli- sen, työtuntijärjestelmässä ilmoitetun näytäntöajan ulkopuolella tai sellaista työtuntijärjestelmään sisältyvää näytäntöä, joka ei välittömästi liity muihin saman päivän näytäntöihin.
Ylimääräisen näytännön esitysoikeutta tarjotaan ensisijaisesti henkilökun- nalle, joka muutoinkin on töissä asianomaisena päivänä.
6 § Muutokset näytäntöluvuissa
1. Näytäntöluvun ja -ajan vähentämisestä, jos se vähentää työaikaa enintään 1 tuntia päivässä, tai näytäntöluvun ja -ajan lisäämisestä, on ilmoitettava työn- tekijälle viimeistään sen viikon ensimmäisenä arkipäivänä, jolloin työaika muuttuu.
Muissa työaikaa lyhentävissä tapauksissa muutoksesta on ilmoitettava vä- hintään kahta viikkoa ennen.
Ilmoitusajoista voidaan paikallisesti sopia toisin.
Tämän pykälän tarkoittama näytäntöluvun muutos ei ole yhteistoimintalain 6 §:n mukainen neuvotteluasia.
1. Elokuvateatterityöntekijän palkka määräytyy tuntipalkkana.
Elokuvateatterityöntekijän palkka määräytyy tehtävien vaativuuden ja hen- kilökohtaisten perusteiden mukaisesti.
Elokuvateattereissa työt jaetaan kahteen vaativuustasoon.
VAATIVUUSTASO 1 | VAATIVUUSTASO 2 |
Vaativammat ja vastuullisemmat | Tehtäviin kuuluu muut eloku- |
tehtävät jotka käsittävät koko- | vateattereissa tehtävät työt |
naisvastuun teatterin konehuo- | |
neen töistä oheistehtävineen |
Vähimmäispalkat 1.5.2016 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta
VAATIVUUSTASO 1 | VAATIVUUSTASO 2 |
1.5.2016 | 1.5.2016 |
8.82 €/tunti | 8.49 €/tunti |
2. Keskimääräistä suuremmasta työtehosta, ammattitaidosta ja työpanoksesta työntekijälle maksetaan tehtäväkohtaista lisää. Pätevyysarvioinnissa on otet- tava huomioon tehtävien monipuolisuus, vastuullisuus, määrä sekä työpanos.
Huomioon on otettava työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet, mm. aloitekyky, ammattiinsa perehtyneisyys, erikoisosaaminen sekä taitava asiakaspalvelu.
3. Kokemuslisä lasketaan työntekijän henkilökohtaisesta palkasta (vähimmäis- palkka + tehtäväkohtainen lisä).
Kokemuslisän suuruus 1.4.2011 alkaen ovat olleet:
• 2 vuoden jälkeen 4.5 %
• 5 vuoden jälkeen 8.0 %.
4. Työntekijöiden kokemus kertyy alalla olosta seuraavasti:
kuukauden työvuorot vähintään 14/112t = 1 kuukausi kuukauden työvuorot 9–13/72-104t = 0,75 kuukautta
kuukauden työvuorot 4-8/32-64t = 0,50 kuukautta
kuukauden työvuorot alle 4/32t = 0,25 kuukautta
5. Tehtävän muuttuessa pysyvästi tai tilapäisesti vähintään 3 kuukauden ajaksi, tarkistetaan tehtäväkohtaista lisää joko ylös tai alaspäin. Muutos toteutetaan seuraavan palkanmaksukauden alusta, alaspäin tapahtuva pysyvä muutos kuitenkin vähintään irtisanomisaikaa noudattaen.
6. Harjoittelijan palkka on 85% ao. taulukkopalkasta. Harjoittelija voidaan pal- kata enintään 4 kuukauden ajaksi. Harjoitteluajaksi luetaan kaikki elokuva- teatterialalla työskennelty aika.
7. Arkilauantaina ja kirkollisen juhlapyhän aattona klo 18 jälkeen tehdystä työstä maksetaan työntekijälle 55 % korotettua palkkaa.
Pöytäkirjamerkintä:
Edellä mainittua lisää maksetaan myös vapun ja itsenäisyyspäivän ja uuden- vuodenaattoina tehdystä työstä.
8. Filmien ja mainoksien kuljettamisesta (paitsi teattereissa tapahtuvasta) ke- laus-, huolto, mainostus- yms. työaikaan kuulumattomista lisätöistä ja niistä maksettavista korvauksista sovitaan paikallisesti paitsi milloin tällaisen työn suorittaminen on mahdollista varsinaisen työajan sisällä.
9. Nimetylle ammattiin kouluttavalle sovitaan paikallisesti korvaus.
8 § Yli- ja sunnuntaityökorvaus
1. Ylityöksi luetaan työ, jota tehdään lainmukaisen säännöllisen työn enim- mäismäärän lisäksi. Mikäli työaika on järjestetty työehtosopimuksen 5 §:n 2 kappaleen mukaisesti keskimäärin 40 tunnin työviikoksi, ylityöksi luetaan työ, jota tehdään työvuorojärjestelmän mukaisen vuorokautisen tai viikoit- taisen enimmäismäärän lisäksi ilman poissaoloja.
Vuorokautisesta ylityöstä maksetaan kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 % ja seuraavilta 100 % korotettu palkka.
Viikoittaisesta ylityöstä maksetaan kahdeksalta ensimmäiseltä tunnilta 50 % ja seuraavilta tunneilta 100 % korotettu palkka.
2. Sunnuntaina, arkipyhänä, itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä tehdystä työstä maksetaan 100 % korotettu palkka.
3. Kello 23.00 jälkeen tehtävästä työstä maksetaan siltä ajalta tulevan korvauksen
4. Lisätyötunneilta maksetaan työntekijälle yksinkertainen tuntipalkka.
5. Lisä- ja ylityö lasketaan alkavina 1/4 tunnin jaksoina.
6. Ylimääräisen näytännön korvauksesta sovitaan paikallisesti.
9 § Palkanmaksu
1. Palkanmaksu toimitetaan säännöllisesti vähintään kahdesti kuukaudessa. Palkanmaksukertojen lukumäärästä voidaan yrityskohtaisesti sopia toisin.
2. Työnantajan on annettava työntekijälle eritelty selvitys, palkanmaksuperus- teista. Selvityksestä tulee ilmetä mm. tehdyt tunnit, ylityöt sekä maksetut lisät.
3. Mikäli palkanmaksun perustana oleviin tuntilistoihin tehdään muutoksia on muutosten perusteista tehtävä selvitys työntekijälle palkanmaksun yhtey- dessä. Jos muutokset todetaan perusteettomiksi, korjaukset tehdään seuraa- van palkanmaksun yhteydessä.
10 § Vapaaillat
1. Työntekijälle annetaan viikoittain vähintään 35 tunnin yhtämittainen vapaa- aika, ellei paikallisesti toisin sovita.
2. Pääsiäislauantai, vapunaatto ja jouluaatto ovat kokonaan työntekijöille va- paat, eikä niitä lasketa vapaavuoroiksi, paitsi milloin työntekijän vapaavuoro sattuu kyseiseksi päiväksi. Vapunpäivän työaika voi alkaa aikaisintaan klo
14.00. Ns. non stop teattereissa voidaan jouluaattoa lukuun ottamatta olla työssä kuitenkin klo 18.00 asti.
11 § Vuosiloma
1. Työntekijän vuosiloma määräytyy vuosilomalain mukaan.
2. Työntekijällä, jonka työsuhde on lomakautta edeltävän lomanmää- räytymisvuoden loppuun mennessä keskeytymättä jatkunut vähin- tään vuoden, on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä lomanmääräytymiskuukaudelta.
3. Neljä (4) viikkoa ylittävän loman osan työnantaja saa vuosilomalain vuosi- loman jakamissäännöksistä riippumatta tällöin antaa erikseen lomakauden ulkopuolella.
5. Paikallisesti voidaan sopia lomapalkan maksamisajankohdasta siten, että lo- mapalkka maksetaan tavanomaisena palkanmaksupäivänä. Sopijaosapuolina ovat työnantaja ja pääluottamusmies /luottamusmies ja heidän puuttuessa työnantaja ja työntekijä.
6. Muilta osin vuosilomapalkka määräytyy vuosilomalain mukaan.
12 § Lonalta4aluuraha
1. Vuosilomaltaan työhön palaavalle työntekijälle suoritetaan lomaltapaluura- hana 50 % hänen vuosilomansa palkasta.
2. Lomaltapaluuraha maksetaan vuosiloman päättymistä seuraavana pal- kanmaksupäivänä. Mikäli vuosiloma on jaettu, maksetaan kunkin lomanosan päättymistä seuraavana palkanmaksupäivänä sitä vastaava osa lomaltapa- luurahasta. Paikallisesti voidaan lomaltapaluurahan maksamisajankohdasta sopia toisin.
3. Lomaltapaluurahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijä aloittaa vuo- silomansa ilmoitettuna tai sovittuna ajankohtana ja palaa työhön heti vuo- siloman päätyttyä. Oikeus lomaltapaluurahaan syntyy myös, jos työntekijä välittömästi ennen vuosiloman alkamista tai vuosiloman päätyttyä työsuh- teen kestäessä on ollut poissa työstä työnantajan suostumuksella tai on ollut estynyt saapumasta työhön vuosilomalain 7 §:n 2 momentissa mainitun syyn takia. Jos vuosiloma päättyy edellä mainittuun esteeseen, erääntyy lomaltapa- luuraha kuten 2. kappaleessa on määrätty.
4. Vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvälle työntekijälle maksetaan lomaltapaluuraha edellä mainittuna prosenttina työntekijän vuosilomapal- kasta ja vuosilomakorvauksesta.
5. Lomaltapaluuraha maksetaan asevelvollisuuttaan suorittamaan lähtevälle työntekijälle hänen palattuaan sen jälkeen asianmukaisesti työhön. Tällöin maksettavan lomaltapaluurahan määrä lasketaan työntekijän palvelukseen astuessa sovellettavan työehtosopimuksen osoittamana prosenttina siitä lomapalkasta ja vuosilomakorvauksesta, joka työntekijälle maksettiin hänen palvelukseen astuessaan.
1. Xxxxxxx työnantajan palvelukseen vakinaisesti otettu työntekijä estyy työtä tekemästä sairauden tai tapaturman vuoksi eikä hän ole tautia tai tapatur- maa aikaansaanut tahallisesti tai aiheuttanut rikollisella toiminnallaan tahi kevytmielisellä elämällään taikka muulla törkeällä tuottamuksella, suorittaa työnantaja hänelle työsuhteen jatkuessa palkkaa enintään 28 päivän ajanjak- solta. Jos työntekijän työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta on vastaava ajanjakso enintään 35 päivää, enintään 42 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vähintään 5 vuotta, sekä 56 päivää jos työsuhde on edellä mainituin tavoin kestänyt vä- hintään 10 vuotta.
2. Jos sama sairaus uusiutuu 30 kalenteripäivän kuluessa työhön palaami- sesta, lasketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi sairastumisjakso.
3. Työnantaja voi toteuttaa sairausajan palkan maksamisen yrityskohtaisesti jompaakumpaa seuraavasta kahdesta vaihtoehdosta noudattaen:
a) Sairausvakuutuslain tarkoittamaan karenssiaikaan sisältyvältä ajanjak- solta maksetaan täysi palkka ja tämän jälkeiseltä ajanjaksolta päiväpalkan ja sairausvakuutuslain perusteella suoritettavan päivärahan erotus. Palkan ero- tusosan suorittaminen edellyttää, että työnantajalle on selvitetty työntekijälle maksettavan tai jo maksetun päivärahan määrä.
b) Työnantaja suorittaa palkan suoraan työntekijälle, jolloin työnantaja hakee sairausvakuutuslain mukaisen korvauksen sairausvakuutustoimistolta saa- tuaan työntekijältä siihen tarvittavat selvitykset.
4. Jos sairausvakuutuslain tarkoittamaa päivärahaa ei työntekijästä itsestään johtuvasta syystä makseta tai jos se maksetaan vähäisempänä kuin mihin hänellä sairausvakuutuslain 16 ja 17 §:n nojalla olisi oikeus, on työnantajalla oikeus vähentää sairausajan palkasta se osa, joka työntekijän menettelyn joh- dosta on jäänyt kokonaan tai osittain sairausvakuutuslain mukaisena päivära- hana suorittamatta.
5. Sairausajan palkasta vähennetään mitä työntekijä saa saman työkyvyttömyy- den takia, samalta ajanjaksolta päivärahaa tai siihen verrattavaa korvausta sairausavustuskassalta, joka saa kannatusmaksua työnantajalta, taikka tapa- turmavakuutuslain, työntekijäin eläkelain tai liikennevakuutuslain perus- teella. Jos sairausajan palkka on maksettu ennen kuin jokin edellä mainituista korvauksista on suoritettu, työnantajalla on oikeus nostaa korvaus tai saada sen määrä takaisin työntekijältä ei kuitenkaan enempää kuin maksamansa määrän.
6. Työntekijä on velvollinen viipymättä ilmoittamaan työnantajalle sairastumisestaan.
7. Työkyvyttömyys on vaadittaessa varmennettava työnantajan määräämän ja kustantaman lääkärin todistuksella.
Enintään kolme kalenteripäivää kestävän sairaustapauksen osalta selvitys voidaan kuitenkin esittää myös työterveyshoitajan, terveydenhoitajan tai sai- raanhoitajan antamalla todistuksella edellyttäen, että
• kysymyksessä on epidemialuontoinen sairaus (esim. flunssa tai vatsatauti) ja
• työntekijä ei ole pyynnöstään huolimatta saanut vastaanottoaikaa julkisen terveydenhuollon piiriin kuuluvalta lääkäriltä hoidon kiireellisyysluokituk- sen tai muun pakottavan syyn vuoksi.
14 § Lääkärintarkastukset
Työnantaja ei vähennä työntekijän säännölliseltä työajalta tulevaa palkkaa alla mainituissa tapauksissa. Määräysten soveltamisen edellytyksenä on, että tar- kastukset ja tutkimukset on järjestetty työajan tarpeetonta menetystä välttäen, ettei tarkastuksia ole voitu hoitaa työajan ulkopuolella ja että niistä on ilmoitettu etukäteen työnantajalle.
1. Muut kuin lakisääteiset lääkärintarkastukset
Työntekijä käy sairauden toteamiseksi välttämättömässä lääkärintarkas- tuksessa ja tarkastukseen liittyvässä lääkärin määräämässä laboratorio ja röntgentutkimuksessa. Tämä koskee myös lääkärintutkimuksesta aiheutu- vaa työkyvyttömyyttä sekä sairausoireiden vuoksi tapahtuvaa tarkkailua tai tutkimusta sairaalassa.
Työntekijä käy aikaisemmin todetun sairauden johdosta lääkärintarkastuk- sessa. Tämä koskee seuraavia tapauksia:
• sairauden olennaisesti pahentuessa työntekijän on tarpeen hakeutua lääkärintarkastukseen
• krooninen sairaus edellyttää lääkärin tarkastusta ja kysymyksessä on ao. erikoisalan lääkärin suorittama tarkastus hoidon määrittelemiseksi
• hoidon määrittelemiseksi tarpeellinen ao. erikoisalan lääkärintarkastus, jos- sa annetaan määräys apuvälineen esim. silmälasien hankkimiseksi
• muun aikaisemmin todetun sairauden hoidon määrittelemiseksi tarpeel- linen lääkärintarkastus, jos palvelua ei ole saatavissa työajan ulkopuolella
• syöpäsairauden edellyttämän hoitotoimenpiteen aiheuttama työkyvyttömyys.
2. Raskauteen liittyvät lääkärintarkastukset ja tutkimukset
Työntekijä käy lääkärin tai terveyskeskuksen todistuksen hankkimiseksi vält- tämättömässä tarkastuksessa saadakseen äitiyspäivärahan tai raskauteen liit- tyvissä tutkimuksissa.
3. Lakisääteiset lääkärintarkastukset
Työntekijä käy sellaisessa terveystarkastuksessa, jota tarkoitetaan lakisää- teistä työterveyshuoltoa koskevassa valtioneuvoston päätöksessä ja joka on hyväksytty työterveyshuollon suunnitelmassa. Tämä koskee myös nuorten työntekijäin suojelusta annetussa laissa tarkoitettuja tutkimuksia sekä nii- tä terveydenhoitolain edellyttämiä tutkimuksia, joihin työnantaja lähettää työntekijän taikka jotka johtuvat työntekijän siirtymisestä yrityksen sisällä toisiin työtehtäviin.
Työntekijälle, joka lähetetään edellisessä kappaleessa mainittuihin tutki- muksiin tai määrätään tällaisessa tarkastuksessa jälkitarkastukseen, työn- antaja suorittaa myös korvauksen välttämättömistä matkakustannuksista. Mikäli tutkimukset tai jälkitarkastus tehdään muulla paikkakunnalla, mak- saa työnantaja myös päivärahan. Tarkastuksen tapahtuessa työntekijän vapaa aikana, maksetaan hänelle korvauksena ylimääräisistä kuluista summa, joka vastaa sairausvakuutuslain mukaista vähimmäispäivärahaa.
Siinä tapauksessa, että työntekijä saa lääkärintarkastuksen ja edellä mainit- tujen tutkimusten ajalta sairausajan palkkaa, eivät edellä olevat määräykset tule sovellettaviksi.
4. Terveyden ja hyvinvoinnin kartoittamiseen ja terveysongelmien ennaltaeh- käisemiseksi liittyvät seulontatutkimukset (Valtioneuvoston asetus seulon- noista 133/2006, mammografia ja papa) ja muut kuntakohtaiset seulonta- tutkimukset voidaan suorittaa palkallisella työajalla, mikäli käynnit eivät ole mahdollisia työajan ulkopuolella.
15 § Tila4äinen 4oissaolo
1. Työntekijälle pyritään järjestämään mahdollisuus lyhyeen tilapäiseen pal- kattomaan poissaoloon, joka johtuu perheessä sattuneesta äkillisestä sai- raustapauksesta. Tällaisen poissaolon takia ei työntekijän vuosilomaetuja vähennetä.
2. Alle 10- vuotiaan lapsen sairastuessa äkillisesti maksetaan lapsen huoltajalle palkkaa sairausajan palkkaa koskevien määräysten mukaisesti sellaisen ly- hyen poissaolon ajalta, joka on välttämätön lapsen hoidon järjestämiseksi tai lapsen hoitamiseksi.
Soveltanisoh¡e:
Äkillisen lyhytaikaisen poissaolon pituus määräytyy sen mukaisesti, mikä on välttämätöntä lapsen hoidon järjestämiseksi tai hoitamiseksi. Xxxxxxxxx ei kuitenkaan saa ylittää kolmea päivää.
Palkan maksamisen edellytyksenä muulle kuin yksinhuoltajalle on, että mo- lemmat huoltajat ovat ansiotyössä eikä toisella huoltajista ole ansiotyönsä ja työaikansa johdosta mahdollisuutta järjestää hoitoa tai itse hoitaa lasta.
Yksinhuoltajaksi katsotaan myös henkilö, joka ilman erillistä avioeropäätöstä pysyvästi on muuttanut asumaan erilleen aviopuolisostaan sekä henkilö, jonka puoliso on estynyt osallistumasta lapsen hoitoon asevelvollisuuden suoritta- misen tai reservin harjoitusten vuoksi.
Poissaolosta on annettava työehtosopimuksen sairausajan palkan maksamista koskevien määräysten mukainen selvitys. Samoin on esitettävä selvitys toisen huoltajan esteestä hoitaa lasta.
Edellä olevan poissaolon takia ei työntekijän vuosilomaetuja vähennetä.
3. Työntekijälle pyritään järjestämään mahdollisuus lyhyeen tilapäiseen pois- saoloon, joka johtuu lähiomaisen kuolemasta ja hautajaisista. Tällaisen poissa- olon takia ei työntekijän vuosilomaetuja eikä ansioita vähennetä.
4. Työntekijä saa palkallisen vapaapäivän omia vihkiäisiään varten, mikäli nämä sattuvat hänen työpäiväkseen.
5. Työntekijä, jonka työsuhde on kestänyt vähintään vuoden, saa palkalli- sen vapaapäivän 50- ja 60-vuotispäivänään, jos merkkipäivä sattuu hänen työpäiväkseen.
6. Kunnallisvaltuuston tai -hallituksen taikka valtiollisia taikka kunnallisia vaa- leja varten lain mukaan asetetun vaalilautakunnan tai -toimikunnan jäsenenä toimivalta työntekijältä ei vähennetä vuosilomaetuja sen vuoksi, että mainittu- jen elinten kokous pidetään hänen työaikanaan. Jos mainittujen elinten kokous pidetään hänen työaikanaan, maksetaan hänelle palkan ja kunnan maksaman ansionmenetyksen korvauksen erotusta siltä osin, kuin ansionmenetyksen kor- vaus mahdollisesti alittaa palkan määrän. Erotus maksetaan, kun työntekijä on esittänyt selvityksen kunnan suorittamasta ansionmenetyksen korvauksesta.
Palkallinen ( peruspalkka ) äitiys- ja adoptiovapaa on 3 kk ja palkallinen isyys- vapaa 6 kalenteripäivää edellytyksenä 9 kuukauden yhtenäinen palkallinen työs- säolojakso ennen vapaan alkamista.
17 § Ryhnähenkivakuutus
Työnantaja toteuttaa kustannuksellaan työntekijöitä koskevan ryhmähenkiva- kuutuksen siten kuin siitä on keskusjärjestöjen välillä sovittu.
18 § Jäsennaksu¡en 4erininen
Palvelualojentyönantajat PALTA suosittelee, että työnantaja pidättää, mikäli työn- tekijä on antanut siihen valtuutuksen, Palvelualojen ammattiliiton jäsenmaksut palkanmaksukausittain työntekijän palkasta, jotka tilitetään Palvelualojen am- mattiliiton nimeämälle pankkitilille. Työntekijälle annetaan vuoden päätyttyä verotusta varten todistus pidätetystä summasta.
19 § Luottanusnies
Palvelutyönantajien ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välillä solmit- tua luottamusmiessopimusta PALTA:n ja PAMin välillä sovituin soveltamisoh- jein noudatetaan tämän työehtosopimuksen osana.
Pääluottamusmies voidaan valita yritykseen, missä säännöllisesti työskentelee vähintään 50 työntekijää. Pääluottamusmiehen ja työnantajan välillä sovitaan yrityksen luottamusmiesorganisaatiosta.
Työnantaja ilmoittaa työhönoton yhteydessä työntekijälle, kuka toimii em. so- pimuksen tarkoittamana pääluottamusmiehenä tai luottamusmiehenä ja työn- tekijöiden työsuojeluvaltuutettuna ja mistä he ovat tavoitettavista.
Luottamusmiehellä on oikeus käyttää luottamusmiestehtävien hoitoon liittyvis- sä asioissa ja yhteydenpidoissa työnantajan hallinnassa olevaa puhelinta, atk-lait- teita, internet-yhteyksiä ym. nykyaikaisia toimisto- yms. välineitä.
Luottamushenkilön ja työnantajan välille voi syntyä eri syistä ongelmia, jotka kär- jistyessään voivat johtaa siihen, että työnantaja harkitsee luottamushenkilön työ- suhteen päättämistä. Kun liitot ovat saaneet edellä todetusta tiedon, niiden tulee viipymättä käynnistää ja käydä neuvottelut senselvittämiseksi, mitkä syyt, olosuh- teet ja tosiseikat ovat aiheuttaneet tilanteen. Neuvotteluiden tavoitteena on pyrkiä yhteiseen kannanottoon niistä edellytyksistä, joilla luottamushenkilön ja työn- antajan keskinäinen, työsuhteen perustana oleva luottamus voitaisiin palauttaa.
20 § Erinäisiä nääräyksiä
1. Työehtosopimuksen allekirjoittaminen ei saa merkitä työntekijälle nyt mak- setun normaalipalkan alenemista.
2. Työntekijäin velvollisuus on noudattaa työnantajan tai tämän edustajan anta- mia ohjeita ja määräyksiä, mikäli nämä eivät ole ristiriidassa voimassa olevan lainsäädännön tai tämän työehtosopimuksen kanssa. Viranomaisten tarkas- tuksissaan tekemistä huomautuksista ja määräyksistä on viipymättä ilmoitet- tava työnantajalle samoin kuin kaikista sellaisista seikoista, jotka teatterissa eivät ole asetusten määräysten mukaisia.
3. Työntekijän ollessa estynyt saapumasta työhönsä, on hänen tästä ajoissa il- moitettava työnantajalle ja sovittava tämän kanssa sijaisen järjestämisestä.
4. Työnantaja varaa työntekijöille tilaisuuden käyttää tarkoituksenmukaista lu- kittavaa kaappia tai pukuhuonetta, mikäli se rakenteellisesti on mahdollista.
5. Työnantajan omistamia työvälineitä, koneita ja tarveaineita on hoidettava hyvin ja käsiteltävä varovasti ja huolellisesti. Mikäli työntekijä tahallaan tai ilmeisellä huolimattomuudellaan on aiheuttanut edellä mainituille esineille vahinkoa, on hänen korvattava näin aiheuttamansa vahinko.
6. Työnantaja kustantaa ja huoltaa koneenhoitajille, siivoojille ja mainonnan hoitajille työtakin.
7. Mikäli työnantaja vaatii muun henkilökunnan käyttämään erityistä vir- kapukua, on se työnantajan kustannettava. Työasujen huollosta sovitaan paikallisesti.
8. Työntekijäliiton sopimusalatoimikunnan, valiokuntien, hallituksen ja edusta- jiston kokouksiin sekä liittokokoukseen työnantaja antaa oikeuden osallistua, ellei osallistumiselle ole erityistä tuotannollista estettä. Työntekijän on ilmoi- tettava kokoukseen osallistumisestaan niin pian kuin mahdollista ja esitettä- vä asianmukainen selvitys osallistumiseen tarvitsemastaan ajasta.
9. Osapuolet ovat yhtä mieltä, että henkilön, jonka tehtävänä on perehdyttää uu- sia työntekijöitä tai työssäoppijoita ja harjoittelijoita tai valvoa näyttötutkin- toja, on oltava ennalta määrätty ja riittävästi tehtävään perehdytetty. Lisäksi henkilölle tulee varata riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseksi.
Työsopimuksen määräyksissä mainittu paikallinen sopiminen on mahdollista niissä asioissa, joissa se on työehtosopimuksen eri pykälissä mahdollistettu.
Paikallinen sopiminen toteutetaan joko työnantajan ja työntekijän kesken tai työnantajan ja luottamusmiehen kesken. Luottamusmiehen kanssa tehty so- pimus sitoo niitä työntekijöitä, joita luottamusmiehen on katsottava edustavan.
Paikallinen sopimus voidaan solmia olemaan voimassa toistaiseksi tai määrä- ajaksi, kuitenkin enintään yhden vuoden pituiseksi ajaksi. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus voidaan irtisanoa kolmen kuukauden irtisanomisaikaa noudat- taen, ellei irtisanomisajasta ole paikallista sopimusta tehtäessä muuta sovittu.
Paikallinen sopimus on tehtävä kirjallisena, jos jompikumpi osapuoli sitä pyytää. Tällöin sopimus astuu voimaan vasta, kun se on molemmin puolin allekirjoitettu.
Paikallista sopimusta ei saa uudelle työntekijälle esittää koeaikana työsopimuk- sen ehtona ellei kyseessä ole teatterissa tai työntekijäryhmittäin yleisesti käytös- sä oleva tai luottamusmiehen tekemä paikallinen sopimus.
Tässä pykälässä tarkoitettu paikallinen sopimus on voimassa olevan työehto- sopimuksen osa.
22 § Erinielisyyksien ratkaiseninen
1. Tämän sopimuksen tulkintaa tai rikkomista koskevista erimielisyyksistä on ensin neuvoteltava työnantajan ja työntekijäin luottamusmiehen kesken sekä, ellei tässä sovintoa synny sopimuksen allekirjoittajajärjestöjen kesken. Ellei yksimielisyyteen näin päästä, voi kumpikin riitapuoli saattaa asian työtuo- mioistuimen ratkaistavaksi.
2. Kaikki työtaistelutoimenpiteet, jotka kohdistuvat tähän työehtosopimukseen kokonaisuudessaan tai johonkin sen yksityiseen määräykseen, ovat kielletyt.
23 § So4inuksen voinassaoloaika
1. Tämä sopimus on voimassa 1.4.2016 – 28.2.2017 välisen ajan.
2. Tämän sopimuksen määräykset ovat voimassa siksi, kunnes uusi sopimus on tullut voimaan tai sopijapuolten väliset neuvottelut jommankumman neu- votteluosapuolen toimesta on todettu päättyneiksi.
Helsingissä 15. päivänä huhtikuuta 2016 Palvelualojen työnantajat PALTA ry Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
Aika 15.4.2016
Paikka Helsinki, Eteläranta 10
Läsnä Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n edustajat
1 § So4inuksen uudistaninen
Palvelualojen työnantajat PALTA ry:n ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry ovat sopineet, että 30.4.2015 päättynyt osapuolten välinen elokuvateattereita koskeva työehtosopimus uudistetaan elokuvateatterialan työehtosopimukseksi seuraa- vin muutoksin:
2 § So4inuskausi
1.4.2016 – 28.2.2017.(11 kk)
3 § Palkkaratkaisu
Henkilökohtaisia tuntipalkkoja ja taulukkopalkkoja korotetaan 1.5.2016 tai lä- hinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus on 9 senttiä tunnilta, kuitenkin vähintään 0,39%
4 § Tekstinuutokset 5§ Työaika
Uusi 1. kohta
Työaika on enintään keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Paikallisesti sopien (TES 21§ Paikallinen sopiminen) voidaan tehdä säännöllise- nä työnä enintään 12 tuntia päivässä ja 48 tuntia viikossa siten, että se tasoittuu enintään 52 viikon tasoittumisjakson aikana enintään keskimäärin 40 tuntiin viikossa.
Jos työpaikalla on luottamusmies, paikallinen sopiminen toteutetaan työnanta- jan ja luottamusmiehen kesken.
Ellei paikallisesti toisin sovita, työvuoroluettelo laaditaan, kun elokuvateatte- rikohtaisesti koko- ja osa-aikaisten työntekijöiden lukumäärä on vähintään 6 työntekijää.
Työvuoroluettelo saatetaan työntekijöiden tietoon hyvissä ajoin, viimeistään viikkoa ennen siinä tarkoitetun ajanjakson alkamista. Työvuoroluettelosta il- menee työntekijän työ- ja vapaapäivät sekä työvuorot. Edellä mainittujen työvuo- rojen aloitus- ja lopetusajankohdat ilmoitetaan kun elokuvateatterin ohjelmisto on valmistunut kyseiselle ajanjaksolle.
Työvuoroluettelossa olevaa työvuoroa voidaan muuttaa joko työnantajan ja työn- tekijän yhteisellä sopimuksella tai töiden järjestelyihin liittyvästä painavasta syystä.
Ellei paikallisesti toisin sovita, tasoittumisjärjestelmää ei laadita.
Uusi 6. kohta
Avausvuorossa olevan tai olevien elokuvateatterityöntekijöiden työaika alkaa vii- meistään 30 minuuttia ennen ensimmäisen näytännön alkua. Sulkemisvuorossa olevan työntekijän työaika päättyy kun viimeinen elokuva on loppunut, viimei- nen asiakas poistunut tiloista sekä tarvittavat lopetustoimet on suoritettu.
Xxxxxxxxx vastuussa olevan elokuvateatterityöntekijän vähimmäistyöaika on näytäntöpäivän ensimmäistä näytäntöä kohti 1 tunti, multiplex-teattereissa kui- tenkin 1 tunti 30 minuuttia. Esitystekniikasta vastuussa olevan elokuvateatteri- työntekijän vähimmäistyöaika on 2 tuntia 30 minuuttia.
Harjoittelijan ja siivoojan työaika määräytyy työnsuoritukseen kuluvan tunti- määrän mukaan.
Alle neljän tunnin työvuoroja ei käytetä, elleivät työntekijän tarpeet tai muu pe- rusteltu syy tätä edellytä.
13§ Sairausa¡an 4alkka
Uusi 2. kohta
Jos sama sairaus uusiutuu 30 kalenteripäivän kuluessa työhön palaamisesta, las- ketaan sairausajan palkanmaksujakso kuin kyseessä olisi yksi sairastumisjakso.
Uusi 16§
Palkallinen ( peruspalkka ) äitiys- ja adoptiovapaa on 3 kk ja palkallinen isyys- vapaa 6 kalenteripäivää edellytyksenä 9 kuukauden yhtenäinen palkallinen työs- säolojakso ennen vapaan alkamista.
5 § Työryhnät
Osapuolet perustavat sopimuskaudelle seuraavat työryhmät:
Palkkaustyöryhnä
Palkkaustyöryhmän tarkoituksena on kehittää ja selkeyttää työehtosopimuk- sen palkkausmääräyksiä. Työryhmässä mm. yksinkertaistetaan ja selkeytetään työehtosopimuskirjauksia koskien kokemuslisää, sen kertymistä ja kertymisen seurantaa.
Modernisointityöryhnä
Modernisointityöryhmän tarkoituksena on nykyaikaistaa ja selkeyttää työehto- sopimuksen tekstien sanamuotoja ja tarvittaessa poistaa tarpeettomia kirjauksia
Helsingissä 15. huhtikuuta 2016
Palvelualojen työnantajat Palta ry Palvelualojen ammattiliitto PAM ry
Liity jäseneksi: xxx.xxx.xx/xxxxx
Jäsenyys ja liittyminen: 000 000 000
Jäsenten työsuhdeasiat: 030 100 620
Työttömyysturva: 020 690 211
Palvelualojen ammattiliitto PAM ry