HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJOIDEN TANDEMHYPYN TOIMITUSEHDOT
HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJOIDEN TANDEMHYPYN TOIMITUSEHDOT
YLEISTÄ
Tandemhypyn ostaja, varaaja, lahjakortin ostaja sekä hypyn suorittava henkilö sitoutuvat näiden sopimusehtojen noudattamiseen. Tandemhyppy sisältää hypyn lisäksi opetuksen, kuvauksen sekä hyppyyn tarvittavat hyppykaluston sekä asiakkaan halutessa haalarit ja ostamastasi pakeista riippuen myös videon. Tandemhypylle tulevan tarvitsee tuoda mukanaan omat lenkkikengät tai vastaavat jalassa tiukasti pysyvät kengät, sekä haalareiden alle tuleva vaatetus tulee olla kelin mukainen.
TANDEMHYPYN VARAUS, HINTA, MAKSUN SISÄLTÖ JA PERUUTUS
Hyppyaika varataan osoitteesta xxxxxx@xxxxxxxxxxx.xx. Varausajat ovat toivottavia aikoja joihin voi tulla muutoksia mm. sään tai ilmatilan johdosta. Tandemhypyn voi maksaa kokonaisuudessaan verkkokaupassa mikä helpottaa ja nopeuttaa toimintaa kentällä tai vaihtoehtoisesti suorittamalla varausmaksun 50 euroa ja loppusumma maksetaan paikan päällä ennen hyppyä. Mahdolliset tarjoustandemit veloitetaan ostohetkellä kokonaisuudessaan. Varausmaksua (50€) ei palauteta, mikäli asiakas peruu hyppynsä. Peruutuksesta tulee aina ilmoittaa kirjallisesti (sähköpostitse) ensi tilassa kun on saanut tiedon esteestä tai viimeistään 48 tuntia ennen sovittua hyppyä. Ilman peruutusta poisjääneiltä sekä liian myöhään tehdyistä peruutuksista veloitamme varausmaksun hinnan. Hypylle on saavuttava viimeistään puolituntia ennen varattua aikaa. Mikäli hyppääjä viivästyy koulutuksesta ja hyppy jää tästä syystä toteutumatta, ei maksua palauteta. Sairastapauksissa palautamme lääkärintodistusta vastaan maksetun hypyn hinnan vähennettynä toimistokulut (30 €).
TANDEM
Tandemhypyn hinta on varaushetkellä voimassa olevassa hinnastossa oleva taikka Hämeen Laskuvarjourheilijoiden ilmoittama hinta.
HYPPYPAIKKA
Hämeen Laskuvarjourheilijoiden hyppytoiminta tapahtuu pääasiassa Vesivehmaan lentokentällä Asikkalassa. Mikäli hyppypaikkaan tulee muutos, ilmoitamme siitä hyppääjälle tai yhteyshenkilölle välittömästi sähköpostitse tai tekstiviestillä käyttäen varauksen yhteydessä ilmoitettuja tietoja.
PEREHDYTYS HYPPYKURSSILLE, HYPPY JA RISKIEN TIEDOSTAMINEN
Perehdytys hypylle alkaa Hämeen Laskuvarjourheilijoiden ilmoittamana aikana. Hyppääjä vastaa siitä, että hän on tällöin paikalla hyppykuntoisena. Mikäli hyppääjä myöhästyy tai ei ole hyppykuntoinen, on hänellä velvollisuus maksaa hypyn varausmaksu. Ennen hyppyä täytetään hyppääjän toimesta terveydentilavakuutuslomake jonka täyttämällä sitoutuu hyppäämään omalla riskillä ja hyväksyt mahdolliset loukkaantumiset sekä mahdollisuuden kuolemaan epäonnistuneessa hypyssä. Lomakkeeseen voi tutustua ennakkoon osoitteessa xxx.xxxxxxxxxxx.xxx.
Ennen hyppyä tandemhyppymestari ja hyppääjä käyvät maassa läpi hypyn kulun, ja harjoittelevat uloshyppyjä vapaapudotusasentoa sekä käyvät läpi varusteiden pukemisen. Lisäksi hyppääjä käy läpi yhdessä hyppymestarin kanssa terveydentilalomakkeen ja hyppy-weiverin. Perehdytykseen kuluu aikaa puolisen tuntia, jonka jälkeen suoritetaan hyppy. Sää tai muut syyt saattavat viivästyttää perehdytystä tai hyppyä. Hyppääjän tulee tiedostaa, että laskuvarjohypyn suorittamiseen sisältyy riski loukkaantumiseen tai jopa kuoleman aiheuttavaan onnettomuuteen. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei vastaa mahdollisesta loukkaantumisesta tai onnettomuudesta, vaan nämä tapahtuvat kaikki hyppääjän omalla riskillä.
HYPPÄÄJÄN IKÄ- JA FYYSISET VAATIMUKSET
Hyppääjän tulee olla hyppäämään tullessaan 15 vuotta täyttänyt. Alle 18-vuotiaalta vaadimme huoltajan suostumuksen hypylle. Jos hyppääjä on hyppäämään tullessaan täyttänyt 60 vuotta, hänen tulee esittää lääkärintodistus hyppymestarille.
Käytettävästä kalustosta johtuen yläraja hyppääjän painolle on 100 kg. Tandemhyppääjän maksimipituus on 2m.
MUUT HYPPÄÄJÄN VASTUULLA OLEVAT SEIKAT
Hyppääjä vastaa aina siitä, että hän täyttää hypylle asetetut terveydentilavaatimukset Hämeen Laskuvarjourheilijoiden ohjeistamalla tavalla. Hyppy tulee peruuttaa, jos hyppääjä on sairas tai ei muutoin ole hyppykuntoinen. Hyppääjä vastaa
terveydentilavakuutuksessa antamistaan tiedoista. Virheelliset tiedot saattavat aiheuttaa vaaratilanteen sekä hyppääjälle itselleen, että mukana olevalle hyppymestarille. Varmista myös, että terveytesi hyppypäivänä on hyvä. Sairaana suoritettu hyppy voi heikentää terveydentilaa tai aiheuttaa muuta vahinkoa. Flunssassa tai kuumeessa ei tule hypätä, sillä painevaihtelut voivat aiheuttaa esimerkiksi onkaloiden ja tärykalvojen vaurioitumista. Alkoholin vaikutuksen alaisena hyppääminen on kiellettyä! Lisätietoja omasta terveydentilastasi ja sen soveltumisesta laskuvarjohyppyyn saat hoitavalta lääkäriltäsi. Hyppääjä vastaa siitä, että hän on hyppykunnossa ja oikeassa paikassa hänelle ilmoitettuna aikana. Mikäli hyppääjä ei ole hyppymestarin arvion mukaan hyppykuntoinen esimerkiksi sairauden, humalatilan, univelan, krapulan, uhoamisen, vääränlaisen asenteen tai muun syyn takia, hyppy peruuntuu. Tällöin hyppääjä tai varauksen maksaja ei ole oikeutettu maksun palautukseen, hypyn siirtämiseen tai muuhun hyvitykseen, vaan suoritettu maksu menetetään täysimääräisesti.
Hypyn kustannukset muodostuvat pääasiassa siitä, että kone nousee ilmaan. Tämän vuoksi hypyn peruuntuminen on hyppääjän omalla vastuulla sen jälkeen kun lentokone on lähtenyt rullaamaan kiitotielle hyppääjä kyydissään. Jos hyppääminen estyy esimerkiksi hyppääjän kieltäytyessä hyppäämästä, katsotaan hyppy suoritetuksi. Tällöin hypystä suoritettuja maksuja tai lahjakorttia ei palauteta miltään osin. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry voi kohtuussyistä arvioida tilanteen tapauskohtaisesti toisin.
Hyppääjä ja yhteyshenkilö vastaavat siitä, että he ovat tavoitettavissa annetuista yhteystiedoista varaushetkestä hyppyyn saakka. Mikäli yhteystiedoissa tulee muutos tai yhteyshenkilö vaihtuu, on tästä ilmoitettava Hämeen Laskuvarjourheilijat ry:lle hyvissä ajoin. Yhteystiedoissa olevista virheistä aiheutuneet menetykset ovat varaajan ja hyppääjän omalla vastuulla. Avaimet, kännykät, lompakot ym. arvoesineet kannattaa jättää maahan, Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei vastaa hypyn aikana pudonneista arvoesineistä tai pilaantuneista vaatteista.
LÄÄKÄRINTODISTUS
Tandemhypylle riittää normaali perusterveys, jonka hyppääjä antaa terveydentilavakuudella. Jos kuitenkin on syytä epäillä hyppäämiseen vaikuttavaa sairautta tai vammaa, on suositeltavaa keskustella asiasta lääkärin kanssa. Yleensä oma lääkäri on paras lääkäri antamaan hyppyluvan. Kaikille 60 vuotta täyttäneille hyppääjille lääkärintodistus on pakollinen. Mukaan lääkäriin kannattaa ottaa terveydentilavakuutuslomake sekä ohjeet tutkivalle lääkärille. Kummatkin lomakkeet löytyvät osoitteesta xxx.xxxxxxxxxxx.xx. Ohjeen perusteella yleislääkäri joko antaa luvan hypylle tai kieltää hypyn. Hyppääjä vastaa aina siitä, että hän täyttää hypylle asetetut terveydentilavaatimukset Hämeen Laskuvarjourheilijat ry:n
ohjeistamalla tavalla. Hyppääjä vastaa terveydentilastaan antamistaan tiedoista ja siitä, mikäli niistä on annettu virheellisiä tietoja.
VAKUUTUS JA VASTUUN RAJOITUKSET
Oma vakuutusturva kannattaa tarkastaa ennen hyppyä. Useimmat tapaturmavakuutukset eivät kata laskuvarjohyppäämistä, ellei ehdoissa ole toisin sovittu. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei ole vakuuttavien tahojen kanssa millään tavoin sidoksissa, eikä vastaa näistä vakuutuksista annetuista tiedoista. Vakuutuksen sisältö ja kattavuus tulee tarkistaa aina omalta vakuutuksenantajalta. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei vastaa missään tilanteessa hyppääjälle ja/tai tukijoukoille ym. aiheutuneista välittömistä taikka välillisistä vahingoista ja kuluista, jotka hypyn peruuntuminen, siirtyminen, toteutumatta jättäminen taikka muut seikat mahdollisesti aiheuttavat.
KUVAUS JA SEN MAHDOLLINEN EPÄONNISTUMINEN
Mikäli tandemhypyn kuvaus ei onnistu kalustosta tai muusta syystä, hyvitetään hyppääjälle tai maksun suorittaneelle taholle takaisin 40 €:a (kuvauksen osuus koko hypyn hinnasta). Muuta korvausta kuvauksen epäonnistumisesta ei suoriteta.
Ilmoitusvastuu videon saapumattomuudesta on hyppääjällä. Kohtuullinen aika videon toimittamiselle alkaa kulkea siitä hetkestä, kun hyppääjä on ilmoittanut Hämeen Laskuvarjourheilijat ry videon puuttumisesta. Jos Hämeen Laskuvarjourheilijat ry epäonnistuu toimittamaan hyppääjälle hypystä tallennetta kohtuullisen ajan kuluessa hypyn suorittamisesta ja tästä tehdystä huomautuksesta, hyvitetään hyppääjälle edellä mainittu 40 €. Muuta hyvitystä ei ole oikeutta saada. Postitse lähetetyt videot kulkevat aina vastaanottajan riskillä. Kuvaus on aina kuvaajan oma taiteellinen näkemys. Sitä ei ole oikeutta arvostella eikä vaatia laadusta korvausta tai hyvitystä. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry arvioi ensi sijassa onko kuvaus onnistunut vai epäonnistunut mikäli asiasta tulee erimielisyyttä. Auringon heijastuksia, sumua, pilviä, pientä epätarkkuutta tai kaukaa kuvaamista ei pidetä missään tapauksessa kuvauksen epäonnistumisena. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry pidättää oikeuden käyttää kaikkea videokuvaaja, kouluttajien sekä toimistohenkilökunnan koulutuksen ja hypyn aikana kuvaamaa kuva- ja videomateriaalia yrityksen markkinointi tarkoituksiin. Hyppypaikalla täytettävässä vastuuvapautuslomakkeessa hyppääjä voi kuitenkin ilmoittaa, jos materiaalia ei saa käyttää ko. tarkoitukseen, jolloin Hämeen Laskuvarjourheilijat ry noudattaa tätä kieltoa. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei missään tapauksessa vastaa muiden kun videokuvaajan, kouluttajien sekä toimistohenkilökunnan kuvaaman materiaalin julkaisusta.
SÄÄ- JA MUU ILMAILUONGELMAVARAUS SEKÄ YLIVOIMAINEN ESTE JA MUUTOKSET
Laskuvarjohypyllä on aina sää- ja muu ilmailuvaraus. Sää- tai muu ilmailuun liittyvä este (joita voivat olla esimerkiksi ilmatilavaraus, kone- tai kalustorikko, hyppymestarivajaus tai sairastapaus) saattaa siirtää hyppyä myöhemmäksi. Hyppy voi myös peruuntua kokonaan sovitulta päivältä. Hypyn peruuntuessa tällaisesta syystä, sovimme uuden ajan yhdessä hyppääjän kanssa. Edellä mainitut esteet kuuluvat lajin luonteeseen ja varaamalla tandem-hyppääjä tiedostaa ja hyväksyy nämä riskit. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei vastaa missään tilanteessa hypyn peruuntumisen aiheuttavista välittömistä taikka välillisistä kuluista hyppääjälle tai tukijoukoille. Emme korvaa myöskään peruuntumisen aiheuttamia matkakuluja. Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme ilmoittamalla siitä varauksen tehneelle tai hyppääjälle. Päivittyneet ehdot tai muutokset tulevat voimaan ilmoituspäivästä lukien. Pääsääntöisesti kesäaikana hyppytoimintaa on joka päivä. Edellisenä päivänä ei kannata tehdä päätöksiä hypyn peruuttamisesta, sillä hyppypaikalla sää voi olla täysin aurinkoinen ja hypättävä, vaikka muualla sataisi kaatamalla vettä. Toisaalta sää voi muuttua hyvinkin nopeasti. Tästä syystä emme voi sata prosenttisesti taata, että hyppäämään pääsisi, vaikka paikan päälle saapuisikin. Tilannetta sään ja muiden edellä mainittujen asioiden osalta hyppypaikalla sekä arviota hypyn toteutumisesta voi tiedustella soittamalla hyppypäivänä xxx.xxxxxxxxxxx.xx yhteystiedoissa olevaan numeroon. Jos numeroon ei vastata, se ei tarkoita, ettei hyppyä voida järjestää, vaan hyppytoimistossa saattaa olla ruuhkaa tai olemme parhaillaan hyppäämässä. Ennen kuin hyppypaikalle saapuu, kannattaa varmistaa myös itse, että kaikki on hyppyä varten valmista.
TANDEMHYPPY
Teemme kaikkemme, jotta tandemhyppääjälle ja mahdolliselle kannustusjoukolle ei aiheudu turhaa ajomatkaa hyppypaikalle. Pyrimmekin ilmoittamaan tandemhypyn peruutuksesta aina mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Otamme tandemvarausta tehdessä ylös aina hyppääjän tai yhteyshenkilön puhelinnumeron, johon voimme ilmoittaa, ellei hyppy syystä tai toisesta onnistu sovittuna aikana. Ilmoitus peruutuksesta toimitetaan pääsääntöisesti tekstiviestillä. Varauksen tekijä on vastuussa siitä että ilmoittautumisen yhteydessä annettu puhelinnumero on hyppypäivänä käytössä, numero on kirjoitettu oikein ja siihen voidaan lähettää tekstiviestejä niin, että ne tulevat perille ja luetuksi. Hämeen Laskuvarjourheilijat ry ei vastaa matkapuhelinverkon ominaisuuksista johtuvista viivytyksistä viestin perille tuloon tai katoamiseen eikä muista matkapuhelinverkon virhetilanteista tai kuuluvuusongelmista.
EHTOJEN MUUTTAMINEN
Pidätämme oikeuden muuttaa toimitusehtojamme ilmoittamalla siitä joko hyppääjälle tai varauksen tehneelle henkilölle. Päivittyneet ehdot tai muutokset tulevat voimaan ilmoituspäivästä lukien.
SOVELLETTAVA LAKI JA ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN
Näitä sopimusehtoja koskevat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan sovinnollisesti. Mikäli sovintoon ei päästä kahden kuukauden kuluessa toisen osapuolen kirjallisesta reklamaatiosta, ratkaistaan erimielisyydet Helsingin käräjäoikeudessa suomen kielellä.