SOPIMUS PÄÄOMAN SIJOITTAMISESTA SIJOITETUN VAPAAN OMAN PÄÄOMAN RAHASTOON
SOPIMUS PÄÄOMAN SIJOITTAMISESTA SIJOITETUN VAPAAN OMAN PÄÄOMAN RAHASTOON
1. Osapuolet
1.1. Toholammin kunta (0182779-8), jäljempänä ”Sijoittaja”
1.2. Toholammin Viemäri Oy, (y-tunnus) jäljempänä ”Yhtiö”
2. Sopimuksen tarkoitus
Tällä Sopimuksella sovitaan pääomasijoituksen tekemisestä Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Sijoittaja Yhtiön osakkeenomistajana on päättänyt tehdä Yhtiöön pääomasijoituksen. Pääomasijoitus liittyy kunnan ja Yhtiön väliseen liiketoiminnan luovutukseen.
3. Sijoituksen suuruus ja maksutapa
Sijoitettava pääoma on yhteensä 226 790,14 euroa ja merkitään suoritetuksi omaisuuden luovutuksen yhteydessä.
4. Sopimuksen ehdot
Sijoitettava pääoma merkitään kokonaisuudessaan Yhtiön taseeseen vastikkeettomana sijoituksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.
Yhtiön hallitus päättää kokouksessaan SVOP-sijoituksen vastaanottamisesta ja toimittaa kokouspöytäkirjasta oikeaksi todistetun jäljennöksen Sijoittajalle.
5. Alkuperäiskappaleet
Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samasanaista kappaletta, yksi kullekin Sopijapuolelle.
Allekirjoitukset
Toholammin kunta Toholammin Viemäri Oy
Nimi Nimi
Titteli Hallituksen puheenjohtaja
Nimi Titteli
