SOPIMUSEHDOT
SOPIMUSEHDOT
YHTEISTYÖSOPIMUKSEN YLEISET EHDOT
Allekirjoittaneella Asiakkaalla on oikeus käyttää valitsemiaan palveluja yhteistyösopimuksen yleisten ehtojen ja palvelukohtaisten erityisehtojen mukaisesti.
YLEISET EHDOT
1. Asiakas valtuuttaa Resonian tai määräämänsä perintätoimiston nimetyn henkilön suorittamaan kaikki kyseessä olevan palvelun ja toimeksiannon hoitamiseksi tarvittavat toimenpiteet.
2. Sopimus astuu voimaan toimeksiannon antamisen jälkeen ja on voimassa, kunnes toimeksianto on päättynyt ja sopimuksenmukaiset velvoitteet on suoritettu.
3. Asiakas on velvollinen viivytyksettä ja pyydetyssä ajassa toimittamaan Resonialle kaikki valtakirjat, muut asiakirjat ja tiedot, joita toimeksiannon hoitaminen edellyttää sekä ilmoittamaan välittömästi kaikista muutoksista toimeksiannon hoitamiseen liittyvissä asiakirjoissa ja tiedoissa.
4. Asiakas vastaa antamiensa tietojen ja asiakirjojen riittävyydestä, oikeellisuudesta sekä toimeksiannon oikeudellisesta perusteesta. Asiakas vastaa virheellisen tai puutteellisen tiedon tai asiakirjan käytön aiheuttamasta vahingosta.
5. Resonialla on oikeus olla vastaanottamatta sille tarjottua toimeksiantoa sekä myöhemmin keskeyttää toimenpiteet tai lopettaa asian käsittely ja palauttaa asia takaisin Asiakkaalle. Resonian on tällöin kerrottava Asiakkaalle kieltäytymisen tai keskeyttämisen syyt.
6. Palkkiot ja maksut määräytyvät näiden sopimusehtojen ja Resonian voimassaolevan erillisen hinnaston mukaisesti. Resonia pidättää oikeuden muuttaa hinnastoaan. Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Mikäli Asiakkaalla ei ole alv- vähennysoikeutta tai Asiakkaan alv-vähennysoikeus lakkaa, siitä tulee ilmoittaa Resonialle.
7. Resonia tilittää haltuunsa saamat Asiakkaan varat Asiakkaalle soveltamassaan tilitysrytmissä.
8. Resonialla on oikeus laskuttaa palkkiot tehdyistä toimenpiteistä sekä toimenpiteistä aiheutuneet kulut soveltamallaan laskutusvälillä toimenpiteiden tultua suoritetuksi. Resonian lähettämissä laskuissa maksuaika on 14 päivää ja viivästyskorko 16 % eräpäivästä maksupäivään.
9. Resonialla on oikeus vähentää haltuunsa saamistaan Asiakkaalle tilitettävistä varoista toimeksiantojen hoitamisesta aiheutuneet kulut, palkkiot ja maksut tilityspäivämäärälle laskettuine korkoineen. Vähennysoikeus on olemassa myös Resonian eri palveluiden välillä.
Resonia ilmoittaa vähennyksen tapahtumisesta Asiakkaalle tilityksen yhteydessä.
10. Resonialla on välittömästi oikeus lisätä palveluhinnaston mukaisiin palkkioihin ja maksuihin lainsäädännöstä ja viranomaismääräyksestä johtuvat uudet tai korotetut maksut ja kulut sekä nousseet postituskulut, joko Suomessa tai muussa maassa. Resonialla on myös oikeus välittömästi muuttaa hinnoittelua ja palveluprosesseja, mikäli muuttunut lainsäädäntö, viranomaismääräys tai oikeuskäytäntö vaikuttavat hinnoittelun
perusteisiin tai palveluprosessiin. Resonia ilmoittaa mahdollisista muutoksesta Asiakkaalle.
11. Resonialla on oikeus vaatia Asiakkaalta ennakkomaksua katsoessaan sen aiheelliseksi riippumatta toimeksiannon hoitamisen vaiheesta. Ennakko voidaan veloittaa myös haltuun saaduista Asiakkaan varoista.
12. Niihin palveluihin, jotka vaativat Asiakkaan osalta sisäänkirjautumista internet-yhteydellä, luovuttaa Resonia Asiakkaalle siihen tarvittavat käyttäjätunnukset. Asiakas nimeää käyttöoikeuden haltijat ja on velvollinen ilmoittamaan kaikista muutoksista käyttöoikeuden haltijoissa. Asiakas on vastuussa kaikista toimenpiteistä, jotka tehdään Asiakkaalle luovutettujen käyttäjätunnusten avulla. Asiakkaalla ei ole oikeutta luovuttaa käyttäjätunnuksia kuin nimetyille käyttöoikeuden haltijoille ilman Resonian kirjallista suostumusta. Resonialla on oikeus sulkea käyttäjätunnukset välittömästi sopimuksen päättymisen yhteydessä, havaitessaan käyttäjätunnusten joutuneen ulkopuolisen haltuun tai havaitessaan tunnusten sopimuksen vastaisen käytön.
13. Asiakkaalla on oikeus saada raportointi vireillä olevista toimeksiannoista. Raportointi tapahtuu sähköisesti.
14. Resonia ei anna takuuta tai vastaa perinnän tai muun palvelun onnistumisesta tai tarkoituksenmukaisuudesta Asiakkaan tarpeisiin. Onnistumisesta tai lopputuloksesta mahdollisesti esitetyt arviot perustuvat kokemukseen ja tilastolliseen tietoon, joiden perusteella tehdyt arviot onnistumisesta eivät ole sitovia.
15. Mikäli Asiakas ei suorita erääntyneitä maksujaan Resonialle, tai muulla tavalla olennaisesti rikkoo sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan, kuten pyydettyjen tietojen toimittaminen viivytyksettä, tai mikäli sopimuksen noudattaminen Asiakkaan puolella olevasta syystä olennaisesti vaarantuu, Resonialla on oikeus keskeyttää palvelun jatkaminen tai purkaa tämä sopimus ja laskuttaa saatavansa Asiakkaalta. Sama on voimassa, jos käy ilmi, että Asiakas harjoittaa eettisesti tai laillisesti kyseenalaista liiketoimintaa. Resonialla on oikeus keskeyttää tässä tapauksessa kaikki jatkotoimenpiteet. Perintä jatkuu tässä tapauksessa siihen saakka, kunnes Asiakas on hoitanut sopimuksen mukaiset velvoitteensa. Keskeytysoikeuden käyttö ei poista oikeutta purkaa sopimusta.
16. Resonialla on sopimuksen päättyessä oikeus laskuttaa kaikki avoimet saatavansa.
17. Resonia ei vastaa vahingosta tai seuraamuksista, jotka ovat suoraan tai välillisesti riippuvaisia viranomaisten toimenpiteistä, lakoista, sodista tai muusta sen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta seikasta tai jonka estäminen edellyttäisi taloudellisesti tai muutoin kohtuuttomia toimenpiteitä verrattuna syntyvään vahinkoon (force majeure).
18. Resonia ei ole korvausvelvollinen välillisistä vahingoista riippumatta vahingon tai menetyksen laadusta ja syystä. Resonian vastuu on joka tapauksessa rajoitettu määrään, jonka Asiakas on maksanut Resonialle palvelun käytöstä.
19. Resonialla on oikeus säilyttää kopiot eri palvelumuodoissa kertyvistä Asiakkaan toimeksiantotiedoista sekä käyttää, hyödyntää ja muutoin käsitellä liiketoiminnassaan Asiakkaan toimeksiantojen hoitamisen yhteydessä kertyvää tietoa Asiakkaan asiakkaiden maksukäyttäytymisestä. Tiedon käsittelyssä, säilyttämisessä ja hyödyntämisessä noudatetaan voimassaolevan lainsäädännön määräyksiä.
20. Resonialla on oikeus pitää itse tuottamansa aineisto hallussaan, kunnes Asiakas on suorittanut Resonialle kaikki Asiakkaalta olevat saatavat korkoineen ja kuluineen.
21. Resonialla on oikeus siirtää tämä sopimus oikeuksineen ja velvollisuuksineen kolmannelle osapuolelle.
22.Resonialla on oikeus käyttää alihankkijoita tämän sopimuksen mukaisia palveluita tuottaessaan. Resonia vastaa alihankkijoidensa suorittamasta työstä kuten omastaan, ellei erityisehdoissa tai muutoin toisin sovita.
23. Asiakas vastaa, että kaikki toimeksiannon hoitamiseksi luovutettu tieto on rajoituksitta käytettävissä toimeksiannon hoitamiseen.
24. Osapuolet sitoutuvat pitämään salassa tietoonsa tulleet toistensa liikesalaisuudet ja luottamukselliset tiedot. Lain edellyttäessä tiedon luovuttamista viranomaisille on osapuolella oikeus tiedon luovuttamiseen.
25. Asiakas on velvollinen välittömästi ilmoittamaan Resonialle kaikki yhtiömuotoaan, yhtiön nimeä, yhtiön olemassaoloa, avoimen ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehiä koskevat muutokset sekä yhtiön asettamisen selvitystilaan tai konkurssiin.
26. Kaikki immateriaali- ja omistusoikeudet palveluiden luovutuksen yhteydessä syntyneisiin ja/ tai luovutettuun materiaaliin sen laadusta riippumatta kuuluvat yksinomaan Resonialle tai kolmannelle osapuolelle. Asiakkaalla on edellä mainittuun materiaaliin rajoitettu, ei-yksinomainen ja ei-siirrettävä käyttöoikeus. Käyttöoikeutta ei voi ilman kirjallista suostumusta siirtää. Selvyyden vuoksi todetaan, että yhteistyösopimuksen tarkoituksena ei ole luovuttaa mitään osapuolen sopimuksentekohetkellä omistamaa immateriaalioikeutta toiselle osapuolelle.
27. Resonialla on oikeus kehittää ja muuttaa palveluidensa sisältöä ilman Asiakkaan suostumusta edellyttäen, että palveluiden perustoiminta ei olennaisesti muutu. Muuttuneesta lainsäädännöstä tai viranomaismääräyksistä johtuva palveluiden olennainen muuttaminen oikeuttaa Asiakkaan irtisanomaan sopimuksen välittömästi. Kummallakaan osapuolella ei ole tässä tilanteessa velvollisuutta maksaa korvausta toisilleen miltään osin.
28. Resonialla on oikeus yksipuolisesti muuttaa näitä sopimusehtoja. Muutoksesta on ilmoitettava Asiakkaalle kirjallisesti vähintään kuukausi ennen muutoksen voimaantuloa. Mikäli sopimusmuutokset ovat Asiakkaan kannalta olennaisia, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään muutosten voimaantullessa. Sopimusmuutokset tulevat Asiakasta sitovaksi, mikäli Asiakas ei irtisano tätä Sopimusta kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa muutosta koskevasta ilmoituksesta.
29. Reklamaatiot yksittäiseen toimeksiantoon liittyen on tehtävä reklamaatiooikeuden menettämisen uhalla kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa siitä, kun toimeksianto on lopetettu ja Asiakas on saanut tästä tiedon tai tieto on ollut Asiakkaan saatavilla.
30. Rahanpesulain mukaan Resonian on tehtävä epäilyttävästä liiketoimesta tai terrorismin rahoittamisen epäilystä ilmoitus Rahanpesun selvittelykeskukselle sekä keskeytettävä liiketoimi lisäselvityksiä varten tai kieltäydyttävä liiketoimesta. Asiakassuhdetta ei voida tässä tapauksessa perustaa, liikesuhdetta
ylläpitää tai asiakkaalle kuuluvia saatavia maksaa, mikäli asiakkaan tai tosiasiallisen edunsaajan tuntemiseksi tai henkilöllisyyden todentamiseksi tarvittavia toimia ei pystytä toteuttamaan. Resonia ei vastaa varojen tilityksen viivästymisestä tai Asiakkaalle mahdollisesta aiheutuvasta muusta vahingosta, joka aiheutuu rahanpesuilmoituksen tekemisestä, liiketoimen keskeyttämisestä tai liiketoimesta kieltäytymisestä. Mikäli Asiakkaan omistajaksi tulee sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Rahanpesulaissa olevan määritelmän mukainen tosiasiallinen edunsaaja taikka Asiakkaan hallitukseen, johtoon tai tosiasialliseksi edunsaajaksi tulee poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö, Asiakkaan on ilmoitettava siitä viipymättä Resonialle.
31. Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Kaikki mahdolliset sopimusta koskevat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan ensisijaisesti neuvottelemalla. Tästä sopimuksesta ja yhteistyöstä aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan tarvittaessa lopulta Helsingin käräjäoikeudessa. Asiakkaalla on oikeus nostaa kanne sen paikkakunnan alioikeudessa, jossa hänellä on asuinpaikka.
PALVELUKOHTAISET ERITYISEHDOT:
PERINTÄPALVELU
1. Resonia sitoutuu toimeksiannon saatuaan suorittamaan Asiakkaan perimistehtävän Suomessa.
2. Kertaperintäsopimus ei kuitenkaan kata yksityishenkilöiden velkajärjestelyihin, yrityssaneerauksiin tai konkurssiin liittyviä toimenpiteitä, ellei niistä ole nimenomaisesti osapuolten välillä sovittu.
3. Asiakas vastaa siitä, että perittäväksi toimitettu tai siirtynyt saatava on kokonaisuudessaan perimiskelpoinen. Asiakas vastaa myös siitä, että velallinen on riittävän tarkasti yksilöity. Resonia ei ole velvollinen tarkastamaan saatavan perimiskelpoisuutta ennen toimenpiteiden aloittamista. Asiakas sitoutuu siihen, että Asiakas tai Resonia lähettää velalliselle vähintään yhden muistutuksen ennen perintää.
4. Resonialla on oikeus tehdä maksusuunnitelma ilman Asiakkaan ennakollista suostumusta.
5. Asiakkaan tulee toimeksiannon antaessaan ilmoittaa, onko velallinen kiistänyt saatavan. Asiakas sitoutuu viipymättä ilmoittamaan Resonialle kaikista suorituksista, jotka velallinen maksaa suoraan Asiakkaalle, sekä hyvityksistä ja palautuksista, saatavan kiistämisestä ja muista muutoksista, joilla on vaikutusta toimeksiannon hoitamiseen.
6. Toimeksiantoon kertyneet velallissuoritukset kohdistetaan seuraavassa järjestyksessä: perintä ja oikeudenkäyntikulut korkoineen, pääomalle maksupäivään mennessä kertyneet korot, velan pääoma. Mikäli lainsäädäntö edellyttää muun kohdistusjärjestyksen käyttöä, noudatetaan lain edellyttämää järjestystä.
7. Resonialla on oikeus vaatia Asiakkaan nimissä velalliselta lain mukaisia perintä- ja oikeudenkäyntikuluja korkoineen, mitkä jäävät Resonialle palkkioksi.
8. Resonialla on oikeus tilityksen yhteydessä vähentää Asiakkaalle tilitettävistä varoista sopimuksen mukaiset palkkiot.
9. Resonialla on oikeus veloittaa Asiakkaalta asiassa mahdollisesti tuomituille oikeudenkäyntikuluille ja muille kertyneille kuluille korko varojen tilityspäivään asti laskettuna. Asiassa mahdollisesti tuomitut oikeudenkäyntikulut, jotka jäävät Resonialle Asiakkaan asiamiehenä, sekä edellä mainittu korko, saadaan myös vähentää tilitettävistä varoista.
10. Yrityssaatavan perinnässä Resonia ei peri Laki saatavien perinnästä mainittua vakiokorvausta Resonian perintäkulujen ylittäessä vakiokorvauksen määrän.
11. Sopimuksen tai yksittäisen toimeksiannon päättyessä tai Asiakkaan peruuttaessa toimeksiannon tai estäessä muulla tavoin toimeksiannon suorittamisen on Resonialla oikeus veloittaa Asiakkaalta suoritetuista toimenpiteistä syntyneet sopimuksen mukaiset kulut ja palkkiot mukaan lukien velalliselta vaaditut maksamattomat palkkiot.
12. Asiakkaalla on oikeus saada yleisluonteista oikeudellista puhelinneuvontaa koskien perintämenettelyä ja perintälainsäädännön piiriin kuuluvia asioita.
13. Jälkiperintä alkaa, kun saatavasta on annettu luottotappiosuositus, toimeksiannon rekisteröinnistä on kulunut kuusikymmentä (60) päivää eikä saatavaa ole vapaaehtoisen perinnän jälkeen siirretty oikeudelliseen perintään, oikeudellisen perinnän päätyttyä tuloksettomana tai kun perintäprosessissa on sovittu jälkiperinnän alkamisesta.
14. Saatavan Jälkiperinnän alkaminen merkitsee, että Resonia saa Asiakkaalta valtuudet ryhtyä tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin saatavan perimisessä. Resonialla on muun muassa oikeus käynnistää oikeudellinen perintä, tehdä akordi tai muu sopimus, jonka Resonia katsoo olevan perusteltua. Resonialla ei ole velvollisuutta hankkia saatavalle ulosottoperustetta, suorittaa perintätoimia tuntematonta velallista kohtaan tai muutoinkaan ryhtyä tarpeettomaksi katsomaansa toimenpiteeseen.
15. Resonia tilittää Jälkiperinnässä Asiakkaalle viisikymmentä (50) prosenttia tai muun hinnastossa mainitun määrän kertyneestä pääomasta ja korosta ja pitää loput perityistä varoista perimispalkkioinaan, mikä kattaa jälkiperinnästä aiheutuneet kustannukset lukuun ottamatta ulosoton tilityspalkkiota, joka jää Asiakkaan vastuulle. Velallisen maksaessa Jälkiperinnässä olevaan saatavaan suorituksen suoraan Asiakkaalle, sitoutuu Asiakas välittömästi ilmoittamaan kaikki velalliselta vastaanottamansa varat Resonialle. Resonialla on oikeus laskuttaa hinnaston mukainen provisio kaikista suoraan Asiakkaalle maksetuista suorituksista.
16. Jos Asiakas peruuttaa Jälkiperinnässä olevan toimeksiannon tai muutoin estää Jälkiperintää ryhtymästä Jälkiperinnän tarpeellisiksi katsomiin toimenpiteisiin tai siirtää toimeksiannon kohteena olevan saatavan kolmannelle osapuolelle, on Resonialla oikeus lopettaa toimeksiannon hoitaminen sekä veloittaa Asiakkaalta toimeksiannon hoitamisesta aiheutuneet maksetuiksi tuomitut kulut, muut kulut sekä palkkiona viisikymmentä (50) prosenttia toimeksiantoon sisältyneiden korko- ja pääomasaatavien määristä.
Päivitetty 19.6.2019
ERITYISEHDOT:
LAKIASIAT
1. Resonia suorittaa Asiakkaan erillisestä toimeksiannosta ilmenevät yksilöidyt tehtävät Suomessa.
2. Asiakkaan on toimitettava hyvissä ajoin kaikki toimeksiannon hoitamiseen liittyvät tiedot ja asiakirjat. Resonia ei vastaa vahingoista tai oikeuden menetyksistä, jotka johtuvat liian myöhään toimitetuista asiakirjoista tai vääristä, epäselvistä tai puutteellisista tiedoista tai asiakirjoista.
3.Resonia tilittää Asiakkaalle vastapuolen maksamat kulut, mikäli Asiakas on maksanut nämä kulut Resonialle.
HENKILÖTIETOJEN KÄSITTELY
Resonia ja Asiakas sitoutuvat noudattamaan yhteistyösopimuksen mukaisten palveluiden yhteydessä sovellettavaa tietosuoja- lainsäädäntöä, mukaan lukien erityisesti Euroopan unionin yleistä tietosuoja-asetusta ((EU) 2016/679) sen soveltamisen alkaessa 25.5.2018. Tietosuojalainsäädäntö määrittää henkilötietojen käsittelyyn osallistuvien tahojen roolit. Rekisterinpitäjällä tarkoitetaan sellaista tahoa, joka määrittelee henkilötietojen käsittelyn tarkoitukset ja keinot. Henkilötietojen käsittelijä käsittelee henkilötietoja rekisterinpitäjän lukuun.
YLEISTÄ
Molemmat osapuolet toimivat itsenäisinä rekisterinpitäjinä. Osapuolet sitoutuvat käsittelemään rekisterinpidon alaisena olevia tähän yhteistyösopimukseen liittyviä henkilötietoja soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Osapuolet toteuttavat asianmukaiset tekniset ja organisatoriset suojakeinot varmistaakseen henkilötietojen käsittelyn turvallisuuden.
SALASSAPITO
Kumpikin osapuoli sitoutuu pitämään toiselta osapuolelta saamansa henkilötiedot luottamuksellisina ja salassa sekä informoimaan kaikkia niiden käsittelyyn osallistuvia tahoja kyseisten henkilötietojen luottamuksellisesta luonteesta. Osapuolet varmistavat, että kaikki henkilöt, jotka osallistuvat kyseisten henkilötietojen käsittelyyn ovat allekirjoittaneet asianmukaisen salassapitosopimuksen ja/tai ovat muutoin sitoutuneet salassapitoon. Edellä mainittu salassapitovelvoite ei kuitenkaan sovellu milloin osapuolella on lakiin perustuva velvoite tai oikeus luovuttaa tietoja.