Hoitosopimuksen ehdot
Hoitosopimuksen ehdot
1. Hoidon sisällöstä sovitaan hoitosopimuksella. Hoitosopimus ja sen ehdot käydään läpi ja täytetään koiran tuontihetkellä, sekä allekirjoitetaan ennen hoitojakson alkua.
2. Koirahoitola Apula vakuuttaa hoitavansa koirat ammattitaidolla ja huolella sekä sopimuksessa määritetyllä tavalla. Koirahoitola Apulalla on vastuuvakuutus.
3. Koiralla on oltava voimassa kaikki suositusten mukaiset rokotukset. Rokotuskortti on esitettävä ennen hoitojakson alkua. Huom! Kennelyskärokote on vain vuoden voimassa. Jos rokotukset eivät ole voimassa ja hoitojakso joudutaan perumaan tai keskeyttämään tämän takia, hoitojakson summaa ei palauteta.
4. Asiakas vakuuttaa, että koiralla ei ole hoitoon tullessa tarttuvia tauteja tai loisia.
Jos koiran todetaan sairastaneen hoitoon tullessa tarttuvaa tautia tai sillä on loisia, asiakas korvaa Apulalle, sekä kolmansille osapuolille taudista tai loisista aiheutuneet kustannukset.
5. Koiran voi tuoda ja noutaa ainoastaan henkilöt jotka on merkitty hoitosopimukseen tai sellainen henkilö jonka omistaja on suullisesti nimennyt hakijaksi.
6. Koirahoitola Apula ei hoida juoksuista narttua. Juoksuisen koiran hoidon voi perua veloituksetta 7 vuorokautta ennen hoitojakson alkua. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitetaan 50% hoitojakson hinnasta.
7. Sisätiloihin virtsaamisesta/merkkailusta tai ulostamisesta aiheutuneet pesukustannukset veloitetaan seuraavasti: Matot 10-20€/per matto, sohva alk. 30€, muut pinnat 5-20€.
Jos epäilet koiran sisäsiisteyttä, pakkaa mukaan uros/narttusuoja!
8. Asiakas takaa, että koira on luonteeltaan koirahoitolaan sopiva.
Kaikki luonteeseen ja terveyteen liittyvät seikat on kerrottava varausvaiheessa. Esim. Eroahdistus, ongelmat sisäsiisteydessä, käytöshäiriöt, arkuus, mahdolliset sairaudet yms. Apula ei hoida ihmisille tai muille koirille aggressiivista koiraa.
Jos koiralla ilmenee sairaus tai käytösongelmia, on asiakkaan noudettava koira viipymättä pois. Jos koiraa hoidetaan erillään muista sairastumisen tai käytösongelmien takia, veloitetaan tästä lisämaksu.
9. Jos hoitojakso keskeytyy esim. asiakkaan omasta tahdosta, käytösongelmien, sairastumisen yms. takia, Apulalle maksettua hoitojakson summaa ei palauteta.
10. Koiran omistaja vastaa kaikista kuluista koiran loukkaantumiseen, sairastumiseen, sairauden hoitoon, katoamiseen, karkaamiseen tai kuolemaan liittyen, ellei vahinko johdu Apulan huolimattomuudesta tai tahallisuudesta.
11. Asiakas huolehtii, että koiran ulkoilutusvälineet ovat ehjät ja koiralle sopivat. Jos koiran remmi katkeaa tai koira pääsee vetämään päänsä pois pannasta yms. on vastuu omistajan.
12. Jos asiakas antaa luvan ulkoiluttaa koiraa aidatulla takapihalla mutta koira karkaa (hyppää aidan yli, kaivautuu ali tai karkaa muulla tavoin) Apula ei ole velvollinen korvaamaan koiralle tai omistajalle karkaamisesta aiheutuneita vahinkoja.
13. Koiran loukkaantuessa tai sairastuessa toimitamme eläimen välittömästi eläinlääkäriin ja eläimelle tehdään kaikki eläinlääkärin mielestä tarvittavat toimenpiteet. Omistaja korvaa kaikki eläinlääkärikulut, sekä matkakulut Xxxxxxxx viimeistään koiran noutopäivänä.
14. Asiakas korvaa kaikki koiran aiheuttamat esine ja henkilövahingot Apulalle täysimääräisesti, sekä mahdolliset koiran aiheuttamat vahingot kolmansille osapuolille.
15. Kun asiakas antaa luvan pitää koiraa yhdessä muiden koirien kanssa, tiedostaa hän mahdolliset riskit. Asiakas on velvollinen korvaamaan koiransa aiheuttamat vahingot toisille koirille. Apula ei ole korvausvelvollinen leikeissä tai riitatilanteissa sattuneissa vahingoissa.
16. Apula on korvausvastuussa eläimelle aiheutuneesta vahingosta ainoastaan, jos vahinko johtuu Apulan henkilökunnan huolimattomuudesta tai tahallisuudesta. Korvaussumma on enimmillään koiran hankinta-arvo eli summa minkä omistaja on maksanut koirasta ostohetkellä. Muussa tapauksessa korvausvastuussa on aina omistaja.
17. Hoitojakson peruminen:
- 1- 3 vuorokauden hoitojakso tulee perua viimeistään 7 vuorokautta ennen hoitojakson alkamispäivämäärää.
- Yli 3 vuorokauden mittaiset hoitojaksot on peruttava viimeistään 21 vuorokautta ennen hoitojakson alkamispäivämäärää.
Liian myöhään perutusta hoidosta veloitetaan 50% varatun hoidon hinnasta. Peruuttamatta jätetystä hoidosta veloitetaan täysi hinta.
Asiakkaan maksuvelvollisuus alkaa heti varausvahvistuksen lähettämisen jälkeen.
Eläinlääkärintodistuksella sairas- tai kuolemantapauksessa perutusta hoitojaksosta veloitetaan 50€ toimistokuluja. Toimistokulujen jälkeen jäänyt summa palautetaan.